Moni kakku päältä kaunis

Jumantsukka, pari viikkoa meni taas niin että humpsahti! I'm sorry, yritän olla ottamatta tavaksi.

Mutta kuten viimeksi mainitsin, niin ystäväni on ollut Samuin visiitillä pari viikkoa ja onhan siihen paljon mahtunut säpinää. Eikä kaikki säpinä ole niin mukavaakaan ollut. Pidän tämänkertaisen kirjoituksen lyhyenäkin sen takia, että olen itse vielä hieman pöllähtäneenä asian saamista käänteistä.

Ystävät ovat mukavia, kun ne ovat mukavia. Sitähän tavataan sanoa, että parhaiten tutustut ihmiseen, kun lähdet hänen kanssaan reissun päälle. Ja näinhän tässäkin tapauksessa sitten kävi. Toisten kanssa on helpompaa ja jutut käyvät yksiin, toisten kanssa voi sitten varautua ihan vaikka painajaiseen. Mun pari viimeistä viikkoa on ollut enemmän tätä jälkimmäistä. Olen pahoillani omasta puolestani, mutta en kyllä aivan arvannut päätyväni autonkuljettajaksi ja joka paikan roskikseksi. Eikä mulla olisi ollut siihen aikaakaan.

Mutta näillä mennään. Olihan meillä mukaviakin hetkiä, varsinkin Kurren järjestämän "tyttöjen illan" - merkeissä. Oli illallista, cabareeta ja poikabaareja ja hupaisaa keskustelua iloisissa merkeissä. Kiitos Kurre!

Tänään vapaudun velvoitteista, yritän meditoida itseni jälleen henkisesti vakaaksi ja pyrin palaamaan siihen onnellisuuden fiilikseen, mitä ihmettelin kovasti omituisena uutena tunteena vielä pari viikkoa sitten.

Ja huomenna meidän Samuin suomalainen porukka viettää yhdistettyä Tompan nelikymppisjuhlia, sekä trivial pursuit-iltaa viinistä, juustoista ja täytekakusta nauttien. Cin Cin!


Pelkkää rantaa, henki salpautuu
0

Viiden viikon putki

Hups, muutama päivä vierähtikin ilman kirjoittelua, eikä mitään todella hyödyllistä ja tärkeätä edes tullut tehtyä. Porukkaa valui sisään ja ulos ovista sekä ikkunoista kuka milläkin asialla. Mihin nämä tunnit hukkuvat ja miksi näissä maisemissa tiimalasin hiekka valuu pikakelauksella? Lähentelee mysteeriä jo...

Meillä alkoi nyt viiden viikon putki, enkä tarkoita litkujen nauttimista aamusta iltaan vaan sitä, että meidän residenssissä on "lomalaisia" seuraavat viisi viikkoa. Luvan kanssa voidaan heittäytyä lomalaisiksi vaihteeksi itsekin ja käydä jälleen kerran läpi kaikki ne upeat rannat, markkinat, tapahtumat ja ravintolat, joita tässä vuosien varrella on bongattu. Ainakin se mitä niistä on jäljellä. Sillä erotuksella tosin, että meillä on nykyään myös "normaali arki" täällä hoidettavana. Villi veikkaus, että vuorokauden 24 tuntia loppuvat kuin seinään ja parikymmentä tärkeätä asiaa jää päivittäin tekemättä. Onneksi sentään Miskalla sattuu tähän rupeamaan kahden viikon loma.

Maria tuli muutama päivä sitten, mutta hän vuokrasi itselleen talon Jukalta, joka on siis yksi meistä Samuin suomalaisista. Mainostan tässä myös Jukan upeata villaa, joka on erittäin loistava vaihtoehto ahtaalle hotelliasumiselle. Jukan villan löytää netistä osoitteesta www.kohsamui.fi. Kannattaa tsekata.

Maria on ystäväni salsapiireistä ja pitää meidän Suomen huushollia pystyssä ensi kesään asti. Hän päätti ottaa pienen varaslähdön Suomen kesään täältä lämpimien vesien maasta ja sepäs mukavaa. Mielelläni otan vastaan muitakin ystäviäni pohjolasta, eli tervetuloa vaan!

Onneksi Marialla ei ole mitään tiukkaa aikataulutarvetta, tai että kaikki mahdolliset nähtävyydet olisi koluttava. Ei täällä tosin juurikaan mitään nähtävyyksiä ole temppeleitä ja vesiputouksia lukuunottamatta, mutta onneksi ei tarvitse aikatauluttaa päiviä niihin muutamaankaan. Maria on kaltaiseni elämästä nautiskelija ja se sopii enemmän kuin hyvin. Lojutaan biitseillä, nautitaan taivaanrannasta, herkutellaan paikallisella ruoalla ja ihmetellään elämän menoa. Ja varmasti myös shoppaillaan.

Vaikka Samui on pieni saari, niin kahden viikon loman aikana parhaimman mahdollisen kaikesta parhaasta saa ehdottomasti, jos mukana on joku saarta jo aiemmin kolunut. On nimittäin niin helppoa valita väärä hotelli ja väärä lokaatio asumiselle, jos sen tekee pelkästään netistä saamiensa vinkkien perusteella. Itse ainakin aina naureskelen esimerkiksi sille, että suurin osa "Thaimaan tietäjistä" haukkuu Chawengin järkyttäväksi turistirysäksi. Onhan se sitäkin, mutta minun 15 vuoden kokemuksellani väitän, että se parjattu paikka on ehdottomasti paras ensikertalaiselle vaikka vain sen takia, että sieltä on näppärät yhteydet joka paikkaan. Lisäksi kerrassaan loistava kilometrien pituinen hienohiekkainen biitsi, satoja ellei tuhansia kauppoja ja saman verran ravintoloita, tapahtumia ja bileitä joka lähtöön, mutta myös niitä erittäin rauhallisia spotteja. Pitää vaan tietää mihin sijoittua. Chawengin molemmista päistä löytyy rauhaa jopa liiaksi asti ja jos bilejalkaa alkaa vipattamaan, niin ei muuta kuin keskiosaan rantakatua. Johan löytyy paikkoja niin, että nukkumaan voi mennä suoraan rantatuoliin ja jatkaa sujuvasti auringonotolla. Täällä kun rantatuoleja vielä löytyy, toisin kuin Phuketista.

Ja koska en itse tietenkään pysty enkä ehdi toimimaan matkaoppaana kaikille lomalaisille Samuilla, niin suosittelen ehdottomasti (ja tämä menee jo ehdottomasti mainonnan puolelle) saarella toimivaa Concilier Samui- palvelua, jonka ystävällinen suomalaisisäntä Ilari ottaa mielellään haasteen vastaan ja järjestää puolestasi talon, häät, golf kierrokset, hammaslääkärit, tatuoinnit, ripsien pidennykset, mopon tai auton vuokraukset ja jopa ihan mitä vaan, mitä päähäsi pälkähtää. Ilari on myös rennon mukava isännän ominaisuudessa, joten saa suosittelut allekirjoittaneelta kyllä. Concilier Samui löytyy tällä nimellä mm. facebookista.

Mutta huomenna me salsataan! Siis minä ja Maria. Salsaa ja muita tanssejakin löytyy Samuilta ja ehkä laitankin pienen postauksen tästä aiheesta seuraavaksi. Ellei tapahdu yllättäviä juonen käänteitä...


maisemat kohdillaan


Vuokrajeeppi ja väsähtänyt kuski
0

Kävelevä katastrofi

Voi hyvää päivää vaan! Kyllä se niin on, että meidän perheen kävelevä katastrofi on Tomppa. Juup, eikä epäilystäkään asiasta. Kyllähän mä huumorilla useimmin pystyn uusiin tulipaloihin suhtautumaan, mutta on myös päiviä, milloin ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa? Ne katastrofit tai tulipalot voi olla mitä vaan, jotain ihan pieniä ja huvittavia, joista on harmia lähinnä Tompalle itselleen. Tai sitten ne ovat vähän isompia, tai paljonkin isompia, sellaisia jotka eivät naurata sitten yhtään. Sellaisia, joiden tapahtuessa on pakko ottaa askel jos toinenkin sivummalle happea haukkaamaan, ettei tulisi järjestettyä itselle piikkiä verenpaineeseen. Sellaisia hengitä syvään ja laske kahteen sataan- juttuja. Usein ne on myös sellaisia heilahduksia tähän arkeen, että ilman niitä pankkitilillä olisi jokunen euro tai paljon enemmänkin lisää. Siis miten jollain voikin olla noinkin huono tuuri välillä?

Tämän reilun kuukauden täällä olon aikanakin Tompalle on näitä kömmähdyksiä sattunut. On kaaduttu skootterilla, joka meillä oli koeajossa kuukauden ja jonka aikana piti päättää ostammeko sen vai emme. No sitä päätöstä ei sitten sen kummemmin tarvinnut pohtia, se oli sinetöity niillä kaatumisesta aiheutuneilla naarmuilla. Mulla on nyt sitten sievä punainen pikku skootteri posket ruvella. Mutta onneksi kuskille ei sattunut mitään.

Samuin tiet ovat täynnä kuoppia, kaivonkansia, hienoa hiekkaa (välillä en ymmärrä mistä) ja hulluja kaikenmaalaisia kuskeja. Osa teistä on tässä vuosien varrella jotenkin kyllä korjattukin, mutta silti todellisia surmanloukkuja löytyy. No yhteen sellaiseen herra venäytti kätensä mojovasti sillä seurauksella, että ranne on ollut jo reilu kuukauden huonona. Ei siinä muuten mitään, paitsi että se haittaa virvelöintiä.

Ja kun upeahiekkaisella rannalla löytyy veden alta se yksi ainoa kivi, niin Tomppa löytää sen. Ja myös rannan ainoan merisiilin sen kiven pinnalla köllöttelemässä iskien jalkansa piikkeihin. Onneksi tästäkin selvittiin ilman pahempia tulehduksia, vaikka piikit vielä jalasta löytyvätkin. Niin ja sekin suhteellisen kovaksi hommaksi osoittautunut paikallisen pankkitilin avaaminen. No se siihen tiliin saatu automaattikortti katosi sekin sen sileän tien samassa rytäyksessä koko lompakon katoamisen kanssa. Sinne menivät tietenkin kaikki muutkin kortit vakuutus- ja ajokorttia myöten. Se lompakko vain "yllättäen" katosi, muuttui varmaan hiilidioksidiksi.

Onhan näitä muitakin ja epäilemättä lisää tulee, huoh. Mutta en mä enää muuta odotakaan. Meillä tehdäänkin kaikki kahteen kertaan vähintään. Kun sanon Tompalle, että sitä puutarhaletkua pitää ostaa vähintään 30 metriä, niin se tuo 15. Ja kun se ei kerran lähtökohtaisestikaan riittänyt, niin hakee sitten seuraavana päivänä 15 metriä lisää. Ja liittimet, suuttimet sun muut osat uusiksi. Ja tietenkin siihen sitten tarvitaankin jo vähän työkaluja.

Ai niin, moottoripyörillä ja mopoilla ei tietenkään kannata ajella jalka päällä, vai mitä? No ei, se kun voi olla vaikka hengenvaarallista. Mutta kyllä meidän perheessä sitäkin tapahtuu, kun kuski vaan ei muista poistaa jalkaa reissuun lähtiessä. Yleensä noi mopot eivät onneksi suostu edes käynnistymään jalka päällä, mutta meidän moposta tämä ominaisuus syystä tai toisesta puuttuu. Argh. Joten mun pitää muistaa muistuttaa joka kerta.

Mutta mitä muuta sitä voi odottaa kaverilta, joka voi kävellä vaikka varvastossut väärissä jaloissa? Uusia kommelluksia odotellessa...


voihan varvastossut...
0

Unelmatalo

Jonain päivänä se voisi olla ”ihan oma” kämppä, jos siltä sitten tuntuu. Nyt ei vielä tunnu, koska sellaista ”ihan ylimääräistä” kahisevaa ei toistaiseksi löydy. Kaikki mikä on koskaan tullut, siis ihan koko aikuisian ajan, on mennyt matkustamiseen. Maailmaa on koluttu huolella, ja jostain syystä tämä pieni saari Thaimaassa jäi kaivelemaan sen verran, että tänne halusi aina vain takaisin. Ensin muuallekin ja sitten tänne ja loppupelissä sitten ihan vaan tänne.

Ja nyt meillä on viimein ”oma” unelmatalo, vaikkakin vaan vuokralla. Varoitin kyllä jo heti kättelyssä vuokraemäntää siitä, että saattaa jonain kauniina päivänä joutua tämän talon meille myymäänkin, onhan mulla sentään eurojackpotit ja muut jatkuvasti vetämässä.

Talon etsiminen Samuilta ei sitten ollutkaan ihan helppo homma. Tai ei se vaikeatakaan ollut, mutta aikaa siihen meni ja vähän hermojakin. Me nimittäin aloitettiin talon etsiminen jo sillä viime syksyn pidemmällä reissulla ja vaikka silloin kolme kuukautta oltiinkin hakuhommissa, niin sillä reissulla jouduttiin tyytymään liian kalliiseen condoon. Eikä me olla condoihmisiä. Siis sellaisia, jotka voisivat asua kylki kyljessä jonkun toisen kanssa. Vaikka suomessa me asutaankin condossa, niin me selvittiin siitä, koska meillä oli siellä huippunaapurit. Mutta mieluummin siis ei condoa. Samuilla condo tarkoittaa rivitalokompleksia pienine terasseineen ja parvekkeineen. Ja me haluttiin talo pihalla, pakkohan mun on edes silloin tällöin voida tunkea sormeni multaan. Ja ostaa vaikka jotain kivaa kukkivaa pihalle. Ja seisoa puutarhaletkun päässä joka päivä. Ja muuta sellaista.

Toiset sanoo, ettei kannata ottaa välittäjältä, koska maksat silloin luonnollisesti extraa. Itse taas sanon, että jos sulla on joitain tiettyjä erityistoiveita, niin sen sijaan että mopoilet kuvaamassa joka ikistä vuokrataan-kylttiä, niin välittäjä on ihan hyvä vaihtoehto, oma aikakaan ei ole ilmaista. Mutta kuka mitenkin.

Me käytettiin välittäjää ja mopoiltiin itse kuvaamassa joka ikinen kyltti, jokainen kadunpätkä ja niemennotko, ja seurattiin erilaisia palstoja ja vaikka mitä. Ja löydettiinhän me kyllä vapaita talojakin, mutta aina joku oli pielessä. Oli liian pieni terassi, liian pienet huoneet, liian vähän huoneita, liian kallis, liian kaukana tai ei siellä missä haluttiin, liian huonossa kunnossa, liikaa venäläisiä tai pelkästään venäläisiä, liian pitkä pimeän tien osuus, lähiympäristö lähes kaatopaikka, huonosti hoidettu miljöö, ja milloin mitäkin. Moni vuokrattava talo täällä sijaitsee kylämaisessa ympäristössä. Eli talojen omistajat, ovat he sitten farangeja tai thaimaalaisia, ovat rakentaneet useita vuokrattavia taloja lähelle toisiaan kylämaiseksi kokonaisuudeksi. Se on ihan mukava ajatus, koska en itsekään välttämättä mielelläni asuisi aivan yksin jonkun pimeän tien päässä, keskellä ei mitään. Eli ainakin meidän tapauksessa etsimme kyläyhteisöä, jossa mahdollisesti voisi olla myös Miskalle kavereita. Ja sanomattakin lienee selvää, että ei se ainakaan helpottanut yhtälöä. Valtaosa meidän budjettiin sopivista taloista oli thaimaalaisittain rakennettuja, mikä on ihan ok, mutta poikkeuksetta niissä taloissa on erittäin epätoimiva keittiö. Ja liian pienet huoneet, ja liian pieni terassi. Ja pakko myöntää, että mä olen vähän prinsessa, joten ne eivät kelvanneet. Kiire oli kuitenkin päästä väliaikaisesta kämpästä pois ja Miskan koulunkin takia oli suotavaa, että joku paikka löytyisi pian. Ja kun epätoivo iskee, alkaa kriteeritkin laskemaan.

Oli yksi kylä, jossa olimme käyneet jo useamman kerran, tuloksetta. Vaikka kuinka kysyimme ja etsimme, emme löytäneet ketään, jolta taloja kyseisestä kylästä voisi kysäistä. Soittelimme saatuihin numeroihin, laitoimme meiliä, mutta ei mitään. Sitten eräänä päivänä näimme kylässä thaimaalaisen vanhemman miehen, ja otimme härkää sarvista. Mies osoittautui land lordiksi, eli kylän maanomistajaksi. Ja…hänellä oli yksi talo vapaana. Siis mitä? Siis siitä kylästä johon halusin eniten, ja jossa olimme ravanneet, voiko olla mahdollista? Mutta vaikka talo oli kiva, sopivasti huoneita ja upea miljöö, niin silti ne huoneet olivat liian pieniä. Ja piha oli liian pieni, ja terassi oli liian pieni ja…. Ja mua harmitti niin paljon!

Poistuimme miettimään asiaa ja lupasimme palata seuraavana päivänä. No me ei palattu ja mun mielestä se oli virhe, koska muistan aina ohjenuoran ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Siinä vaiheessa olisin itse ollut jo valmis ottamaan liian pienen kämpän liian pienen pihan ja terassin kanssa. Mutta Tomppa ei ollut valmis. Onneksi. Me nimittäin jatkettiin etsimistä ja eräänä kauniina (eihän täällä muita olekaan) päivänä päätettiin soittaa viereiseen kylään kysyäksemme sieltä vapaita taloja. Puhelimeen vastasi vanhempi herra, joka sanoi hänellä olevan uusi kolmen makuuhuoneen talo vapaana. No eipä muuta kuin katsomaan.

Ajettiin siihen ”viereiseen” kylään, eikä miestä näy missään. Otettiin uudelleen puhelu kaverille, joka sanoikin odottavansa meitä siinä ”viereisessä” kylässä. Eli siis juuri siinä, mihin ei koskaan palattu seuraavana päivänä. Kun ne jutut vaan menee niin. Eikö niin? No mä ajattelin jo jäädä johonkin puskaan odottamaan, koska hävetti niin paljon, mutta nielin seipään ja ryhdistäydyin. Land lord oli aivan yhtä ystävällinen kuin viimeksikin ja hurautti mopon selkään meitä opastamaan. Eli olimme palanneet jälleen juuri siihen kylään, josta olimme jo kuukausia talon halunneet ja jonka mahdollisuuden olimme jo luulleet menettäneemme. Mutta onneksi toisin kävi ja thaimaalainen ”mai pen rai”- asenne pelasti meidät. Ja voi voi millaiseen taloon kaveri meidät vei! Niin ihana, niin avara, isot huoneet, iso piha, iso terassi, merinäköala, luomupuutarha, loistava keittiö, upea sisustus, ei voinut kuin haukkoa henkeä!

Me muutetaan tänään!!! Siinä kohtaa mies joutui jo nauramaankin, mutta melko pian se kyllä huomasi, että mehän ollaan hittolainen täysin tosissamme. Ja niin se talo sitten järjestyi. Ja samana päivänä muutettiin. Mä nimittäin päätin, että tästä talosta mut joudutaan kantamaan ulos:). Ei vaan, en mä lähde sittenkään.


Unelmatalo


terassi


paljon valoa


parhaat merimaisemat
0

Käytännön ongelmia ja onnistumisia

Koska emme vielä tiedä, mitä meistä tulee isoina, niin emme vielä tarkalleen tiedä, mistä kaikki raha elämiseen Samuilla. Tänne tultiin silti, vaikka joku voisi sanoa tätä ”perse edellä puuhun”- toiminnaksi. Mutta me ollaan me, tehdään ensin ja mietitään sitten. Toistaiseksi elämiseen tarvittavat bahtit tulevat suomesta siis euroina. Onneksi Tompalla on nämä pari musiikkiin liittyvää yritystä kotimaassa, joista voi hieman ammentaa. Ei kuitenkaan paljoa, joten jonkinlainen jatkosuunnitelma olisi hyvä syntyä mieluummin jo eilen.

Ajatuksia tänne ankkuroitumiseen on toki ja lisääkin syntyy kiihtyvällä tahdilla, pitäisi vielä löytyä aikaa ajatusten eteenpäin viemiseksi. Tässä vuosien varrella mielenpäällä on pyörinyt esimerkiksi lattariklubi- ja tai koulu, yksityinen vanhainkoti, musiikkikoulu ja nyt uutena ajatuksena Suomalaisen tai skandinaavisen koulun perustaminen. Ja mitään näistä hajatelmista ei vielä ole haudattu, eikä yksikään niistä tunnu järjettömältä edelleenkään, vaikka kaikki nämä ideat ovat syntyneet ihan siitä omaan napaan tuijottamisesta.

Tanssin lattareita itse, eikä täällä ole juurikaan paikkoja päästä sitä tekemään, saati oppimaan. Sellaiselle paikalle olisi siis tarvetta, ainakin allekirjoittaneella. Vanhainkoti siksi, että tiedän täällä olevan muitakin kaltaisiamme, jotka ikäväkseen vanhenevat, mutta eivät silti halua palata johonkin kylmään laitokseen suomessa, jossa kenelläkään ei ole aikaa rupatteluun tai yhdessä olemiseen. Musiikkikoulu sitä varten, että Tomppa soittaa ja itseasiassa on melkoisen hyvä ja pidetty soitonopettaja viidentoista vuoden kokemuksineen.

Ja sitten tämä uusin ajatus, eli suomalaisen- ja tai kansainvälisen koulun perustaminen. Viime syksynä kun olimme täällä kolme kuukautta, Miska hoiti koulunsa kunnialla omasta suomen koulustaan saamiaan tehtäviä tehden. Eli kävi siis kotikoulua, joka melko usein vanhempien toiveesta vaihtui rantakouluksi. Ja mikäs siinä aurinkovarjon alla matikkaa tehdessä! Tauoilla pieni pyrähdys turkoosin suolaisiin aaltoihin ja takaisin sorvin ääreen. Vaikka hienosti se meni, niin totesimme jo syksyllä, että kun takaisin tullaan, niin Miska aloittaa koulun. Ja suurin syy tähän oli Miskan oma halu saada uusia ystäviä.

Näin siis teimme, viikko Samuille saapumisen jälkeen Miska aloitti kansainvälisen SCL-koulun Lamailla ja viihtyy erittäin hyvin. Ja voin vain kuvitella miten järjettömän suuri pääoma tämä koulukokemus tulee Miskalla tulevaisuudessa olemaan. Pelkästään sen takia, että näin neljän viikon koulussa käymisen jälkeen Miskan englannin kielen taito lähentelee täydellisyyttä! Voi itse vain kateellisena seurata sivussa ja huokailla ihastuksesta-

Mikä maailmankansalainen kaverista vielä tuleekaan!


koulupuku

Kansainvälisiä kouluja Samuilla on virallisesti ainakin kolme. Yksi ja kotiamme lähinnä oleva osoittautui niin järjettömän kalliiksi kaikkine kynnysrahoineen, ettei ainakaan meidän budjetilla ollut siihen mitään saumaa. Seuraavaksi lähin koulu oli buukattu täyteen, joten vaihtoehdoksi meille jäi kauimpana sijaitseva koulu. Sekään ei ole halpa, kun on tottunut suomessa ilmaiseen koululaitokseen, mutta sen ajatuksen kanssa on elettävä. Koulusysteemi toimii erittäin hyvin ja meille vanhemmille se, että joka aamu koulubussi hakee Miskan meidän kylältä ja jokainen iltapäivä palauttaa kaverin samoille tonteille, on todella tärkeätä. Erittäin toimiva kuvio ja säästää meidän vuorokaudesta aikaa ainakin 1,5 tuntia. Vanhemmat voivat siis esimerkiksi käydä rauhassa aamulenkillä ja hakemassa viereisen talon isoisältä ja isoäidiltä tuoreita ”onnellisen kanan” munia ja nauttia aamiaisesta pitkän kaavan mukaan.

Mutta mutta... koulut täällä ovat kalliita, ellei sitten nauti huikeista tuloista. Tällä hetkellä Miskan koulu maksaa n. 750€ kuukaudessa (huh huh, tiedän), mutta se paras koulu täällä maksaisi melkein kolme kertaa enemmän. Ja mä väitän, että tänne olisi varmasti muitakin työn-, ja muun unelmoinnin perässä muuttavia perheellisiä kuin me, jos olisi olemassa vielä joku muu vaihtoehto vanhempiensa unelmia jahtaaville tenaville. Tiedän nimittäin suomalaisia perheitä, jotka ovat muuttaneet Pattayalle vain ja ainoastaan siitä syystä, että sieltä löytyy suomalainen koulu. Näistä pienistä muruista siis syntyi ajatus vielä yhden vaihtoehdon tarjoamiselle ja mielestäni ajatus ansaitsee vähintäänkin lisäselvitysten tekemisen. Kaiken lisäksi meitä on täällä jo aika mukava suomalainen yhteisö ja lisää tulisi, jos halvempi kouluvaihtoehto muksuille löytyisi. Jatkan tästä aiheesta vielä myöhemmin.

Mutta hei, palaan nyt tämän kappaleen alkuun, eli siihen, että meidän perhe on täällä edelleen kahden kuukauden turistiviisumilla. Koska ei ole vielä töitä täällä, eikä firmaakaan, niin ei heru työlupiakaan. Ja koska ei ole työlupia, niin paikallisen pankkitilin avaaminen meinasi osoittautua mahdottomaksi. Olin selvittänyt muutaman pankin, joita ainakin jotkut suomalaiset kehuivat, joten pankkitilin avaamisyritykset meidän porukan osalta kohdistuivat näihin.

Ensimmäinen isku tehtiin Sian Commercial Bankiin. Kävelimme sisään pyhävaatteisiin sonnustautuneina ja meidät pysäytti heti kättelyssä jakkupukuun pukeutunut nainen, joka tiedusteli millä asioilla mahdamme olla liikkellä. Ja niinhän siinä kävi, että tiliä ei herunut, koska emme ”omista” taloa täällä, eikä meillä ole ”edes” työlupia. Kohtelias kumarrus ja poistuimme ylävitosia heitellen takavasemmalle. Hyvinhän se tilin metsästys alkoi.

Seuraavaksi uhriksi valikoitui Bangkok Bank, hyppy siis skootterin selkään ja konttoria etsimään. Tiesimme niitä saarella olevan, joten ei tietenkään oltu selvitetty sijainteja kartalla etukäteen. Melko lyhyen ajelun jälkeen yksi konttori löytyikin, sisään pankkiin ja jonottamaan. Jono ei ollut mahdoton, mutta virkailija oli tiukka; ei heru ilman työlupaa tai taloa. Jep jep. Mutta nainen antoi ymmärtää, että jos ajamme suurlähetystöön hakemaan jonkun suosituskirjeen(?), niin pankkitili heidän pankissaan olisi mahdollinen. Tässä kohtaa tarvittiin jo meidän land lordia tulkiksi, sen verran huonoa oli pankkivirkailijan englanti. On se muuten jännää, että paikallisissa virastoissa, pankeissa, sairaaloissa ja muissa vastaavissa englannin kielen taito on niinkin huonoa. Omasta vajavaisesta englannin osaamisestani alkaa kehkeytymään näissä piireissä jo melkein täydellistä.

Immigrationiin siis saaren pääkaupunkiin Nathoniin. Se oli helppo keikka, vaikka matka olisi voinut olla lyhyempi. Valokuvat, vuokrasopimukset ja reilu 500 bahtia, niin homma oli selvä. Mutta vaikka tili saatiinkin ja jopa automaattikortti, niin ei nyt sentään nettitunnuksia. Koska meillä ei ollut sitä ”omaa” taloa tai työlupaa. Näitä odotellessa.


Thaimaalainen pankkitili
2

Oman ajan ottamista

Olen luvannut jo monesti ystävälleni Marialle, oikeastaan myös naapurin Mallalle, että aloitan päivittäiset meditaatioharjoitukset. Mutta on se kyllä vaikeata. Pelkästään paikallaan pysyminen on hankalaa kaltaiselleni ihmiselle, saati sitten mielensä tyhjentäminen. Että olisi vaan ajattelematta yhtään mitään? Siihen kuulemma harjaantuu, mutta kyllä tässä on edettävä alhaalta ylös ja opeteltava ensin pysähtymään.

Matka on pitkä ja ehkä kivinenkin, mutta olen nyt saanut ihanan mahdollisuuden etsiä itseäni sielujen synnyinmaassa Thaimaassa (näin totesi astrologi Markku Manninen minulle aikoinaan), joten tavoitettelemista riittää. Mutta kuinka vaikeata voi 15 minuutin pysähtyminen olla? Meidän perhe 20-kymppistä Jesseä lukuunottamatta on nimittäin viimein muuttanut kylmää pakoon Samuin lämpöön. Suunnitelmia on, mutta kuten yleensä, ensin tehdään ja sitten mietitään.

Aika kuluu Samuilla varmasti nopeammin kuin Suomessa. Ja olen siis jäätävän varma asiasta. Joka päivälle olen suunnitellut kaikenlaista , kuten tämän blogin aloittamisen ja joka ikinen päivä puolet jää tekemättä. Vaikka olen tottunut muuttuviin tekijöihin jo aiemmassa elämässäni, niin niitten määrä tässä tavallisessa thaimaalaisessa arjessamme on pöyristyttävä. Miska (11 v. poikamme) on koulureissullaan jokainen arkipäivä klo 8-17, joten ”omalle ajalle” luulisi löytyvän ruhtinaallisesti tilaa kalenterista. Mutta kun se ei vaan mene niin. Joku tulee kahville, naapurin rakennusmiehet pörräävät tsekkaamassa milloin mitäkin, putket menevät tukkoon, lasipöytä hajoaa, netti ei toimi tai TV, skorpiooni kylässä tai mitä tahansa jopa mahdotonta. Vähän on ollut sellaista tulipalojen sammuttelua tämä ensimmäinen Samuin kuukautemme. Toivottavasti rauhoittuu edes jotenkin, vaikka olenkin löytänyt itsestäni myös sen kadoksissa olleen sosiaalisen puolen. Suomessa olin kuitenkin melkein erakko.

Mutta voi miten hyvin mä viihdyn tässä uudessa elämässä! Jokainen aamu, kun otan sen ensimmäisen kupin kahvia trooppisella terassilla ja katson upeata merinäköalaa, en voi olla miettimättä kuinka paljon tätä paikkaa rakastan. Kesällä olisi tarkoitus mennä pyörähtämään Suomeen, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole mitään mielenkiintoa. Sisko perheineen asuu Hong Kongissa, Jesse tyttöystävänsä kanssa ensimmäisessä yhteisessä asunnossaan, äiti paremmilla golfkentillä ja isäkin suunnittelee eläkepäivien viettoa Thaimaassa. Ainoa syy Suomeen menoon on vanhempi poikani Jesse ja Suomikodin mahdollinen pakettiin laittaminen.

Mutta en halua mennä asioitten edelle, paljon ehtii tapahtumaan ennen kesäkuuta, jolloin lentoliput Suomeen olisivat. Minulla on vahva usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat tapahtuvat niin kuin niiden pitääkin. Nyt vain mieli avoimena odottelen merkkejä ja jätän ajatukset taka-alalle.


pysähtynyt aika

Ja etsin itseäni. Se on nimittäin juuri se mahdollisuus, jonka olen nyt saanut. Sain jo syksyllä, kun olimme täällä aiemmin pidemmän reissun, mutta en löytänyt. Joten nyt yritän uudestaan. Ehkä se löytyy kirjoittamalla, meditoimalla, auttamalla muita (en tiedä vielä miten), tai sitten jotenkin yllättäen?

Tarkoitukseni on kuitenkin kirjoittaa kaikesta tästä haahuilusta, siitä kuinka kiivetään takapuoli edellä puuhun ja siitä mitä kaikkea tähän elämänmuutokseen kuuluu. En kuvittele tietäväni Thaimaasta tai Koh Samuista enemmän kuin muut, mutta kerron siitä mitä unelmien tavoittelu meidän näkövinkkelistä tuo tullessaan. Tervetuloa matkaan!
0
Back to Top