Voi hyvää päivää vaan! Kyllä se niin on, että meidän perheen kävelevä katastrofi on Tomppa. Juup, eikä epäilystäkään asiasta. Kyllähän mä huumorilla useimmin pystyn uusiin tulipaloihin suhtautumaan, mutta on myös päiviä, milloin ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa? Ne katastrofit tai tulipalot voi olla mitä vaan, jotain ihan pieniä ja huvittavia, joista on harmia lähinnä Tompalle itselleen. Tai sitten ne ovat vähän isompia, tai paljonkin isompia, sellaisia jotka eivät naurata sitten yhtään. Sellaisia, joiden tapahtuessa on pakko ottaa askel jos toinenkin sivummalle happea haukkaamaan, ettei tulisi järjestettyä itselle piikkiä verenpaineeseen. Sellaisia hengitä syvään ja laske kahteen sataan- juttuja. Usein ne on myös sellaisia heilahduksia tähän arkeen, että ilman niitä pankkitilillä olisi jokunen euro tai paljon enemmänkin lisää. Siis miten jollain voikin olla noinkin huono tuuri välillä?
Tämän reilun kuukauden täällä olon aikanakin Tompalle on näitä kömmähdyksiä sattunut. On kaaduttu skootterilla, joka meillä oli koeajossa kuukauden ja jonka aikana piti päättää ostammeko sen vai emme. No sitä päätöstä ei sitten sen kummemmin tarvinnut pohtia, se oli sinetöity niillä kaatumisesta aiheutuneilla naarmuilla. Mulla on nyt sitten sievä punainen pikku skootteri posket ruvella. Mutta onneksi kuskille ei sattunut mitään.
Samuin tiet ovat täynnä kuoppia, kaivonkansia, hienoa hiekkaa (välillä en ymmärrä mistä) ja hulluja kaikenmaalaisia kuskeja. Osa teistä on tässä vuosien varrella jotenkin kyllä korjattukin, mutta silti todellisia surmanloukkuja löytyy. No yhteen sellaiseen herra venäytti kätensä mojovasti sillä seurauksella, että ranne on ollut jo reilu kuukauden huonona. Ei siinä muuten mitään, paitsi että se haittaa virvelöintiä.
Ja kun upeahiekkaisella rannalla löytyy veden alta se yksi ainoa kivi, niin Tomppa löytää sen. Ja myös rannan ainoan merisiilin sen kiven pinnalla köllöttelemässä iskien jalkansa piikkeihin. Onneksi tästäkin selvittiin ilman pahempia tulehduksia, vaikka piikit vielä jalasta löytyvätkin. Niin ja sekin suhteellisen kovaksi hommaksi osoittautunut paikallisen pankkitilin avaaminen. No se siihen tiliin saatu automaattikortti katosi sekin sen sileän tien samassa rytäyksessä koko lompakon katoamisen kanssa. Sinne menivät tietenkin kaikki muutkin kortit vakuutus- ja ajokorttia myöten. Se lompakko vain "yllättäen" katosi, muuttui varmaan hiilidioksidiksi.
Onhan näitä muitakin ja epäilemättä lisää tulee, huoh. Mutta en mä enää muuta odotakaan. Meillä tehdäänkin kaikki kahteen kertaan vähintään. Kun sanon Tompalle, että sitä puutarhaletkua pitää ostaa vähintään 30 metriä, niin se tuo 15. Ja kun se ei kerran lähtökohtaisestikaan riittänyt, niin hakee sitten seuraavana päivänä 15 metriä lisää. Ja liittimet, suuttimet sun muut osat uusiksi. Ja tietenkin siihen sitten tarvitaankin jo vähän työkaluja.
Ai niin, moottoripyörillä ja mopoilla ei tietenkään kannata ajella jalka päällä, vai mitä? No ei, se kun voi olla vaikka hengenvaarallista. Mutta kyllä meidän perheessä sitäkin tapahtuu, kun kuski vaan ei muista poistaa jalkaa reissuun lähtiessä. Yleensä noi mopot eivät onneksi suostu edes käynnistymään jalka päällä, mutta meidän moposta tämä ominaisuus syystä tai toisesta puuttuu. Argh. Joten mun pitää muistaa muistuttaa joka kerta.
Mutta mitä muuta sitä voi odottaa kaverilta, joka voi kävellä vaikka varvastossut väärissä jaloissa? Uusia kommelluksia odotellessa...
voihan varvastossut...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja