Blogihaaste

Sain historiani ensimmäisen blogihaasteen Ariomia Elämään -blogin kirjoittajalta Heidiltä (tervehdys kaima) ja idea on siis se, että mun pitää vastata kysymyksiin mitä Heidi laittoi. Aromia Elämään blogissa on muuten mm. ihania smoothie-ohjeita, asiallista asiaa liikunnasta, ruokavaliosta ja vähän lisäaineistakin. Sekä muitakin meitä "ei enää niin nuoria naisia" kiinnostavia juttuja, joten käykäähän tsekkaamassa.

Kysymyksiä oli 11 joita olikin ihan aika hauska joutua pohtimaan. Ja yllättävän pitkään näitä pähkäillessä aikaa vierähtikin. Kiitos Heidi blogini ensimmäisestä haasteesta!

Tässäpä nämä haastekysymykset, joihin Aromia Elämään-blogi pyysi minua vastaamaan, olkaatten hyvät:

1. Mikä on lempiruokasi?


Mä olen erittäin kaikkiruokainen ja mitä tulisempaa sen parempaa. Siis mausteita pitää olla niin että hiki lentää. En fanita mitenkään erityisesti suomalaista kotiruokaa juuri siksi, ettei niissä suolaa ja pippuria kummempia mausteita ihmeemmin käytetä ja varmaan samasta syystä thaimaalainen ruoka jotenkin istuu paremmin suuhuni. Ja mitä enemmän valkosipulia, niin sen ihanampaa. Silloin tällöin joku muistaa kyllä huomauttaa tuoksuvani valkosipulille ja varsinkin tanssitunneilla käviessäni olin pastillien suurkuluttaja.

En syö-listallani on ainoastaan yksi asia ja se on mustekala. Kyllä mä sitäkin söin nuorempana, mutta kerran Brasiliassa tilatessani "katkarapuja paikalliseen tapaan" sain sen verran huolestuttavan näköisen lonkeroasetelman imukuppeineen lautaselleni, että siihen se loppui. Oikeasti mun vatsa alkaa vääntämään jo pelkästä muistelemisesta...

Täällä Thaimaassa luxusta on juusto/ punaviini-illat, joita joskus on pakko viettää. Jos juusto on kallista Suomessa, niin täällä se on superkallista, joten näitten iltojen viettäminen on aika harvinaista. Ja jälkkäriksi tarvitaan tietenkin kermakakkua!

2. Kuinka vaikeaa oli keksiä blogille nimi?


Meidän (siis omani ja mieheni) yhteinen nimitys meidän läheisten keskuudessa on jo vuosikausia ollut "Taivaanrannan maalarit". Johtunee varmaan tietynlaisesta elämänasenteesta. No tästähän se sitten aika helposti ja jotenkin itsestään syntyi.

3. Mihin maahan muuttaisit asumaan, jos pitäisi muuttaa?


Musta tuntuu, että taidan asua siellä juuri nyt, eli Thaimaa ja eritoten tämä Koh Samui. Vuonna 2001 kuvittelimme mieheni kanssa haluavamme muuttaa Malesiaan ja lähdimmekin reissuun ajatuksella viisi viikkoa siellä ja viikko Thaimaassa lomalla. No ensimmäinen viikko Malesiassa pyörittiin Langkawilla, Penangilla ja Pulau Pangkorilla, mutta kun ei iskenyt, niin ei iskenyt.

En tiedä mikä siinä oli syynä, mutta silloiset reissusuunnitelmat heittivät häränpyllyä ja hyppäsimme rajan yli Thaimaahan vain viikon reissun jälkeen. Ja sille tielle taisi toi sielukin sitten jäädä. Silloin tosin palattiin Suomeen, mutta mieleen jäi kuitenkin kaihertamaan Thaimaan helppous, upea luonto ja koko se kummallisen ihana ilmapiiri. Kirjoitimme silloin muuten matkalehteenkin muutostamme Malesiaan, että sellaista.

No nyt 14 vuotta myöhemmin asumme Samuilla ja toistaiseksi hyvä näin.

4. Mikä oli/on haaveammattisi?

Kun mä olen tällainen "rämäpäätyttö" ja nykyisin myös "jänishousu", niin lapsuudesta asti haaveeni oli jonain päivänä tarttua lentokoneen puikkoihin. Ja oikeastaan vielä aika pitkäänkin pidin lentäjän ammattia tavoitteena, mutta tapahtumat vain veivät toiseen suuntaan.

Kun eka lapsi syntyi -94, niin muutama vuosi sen jälkeen olin oikeastaan lähimpänä haavettani. Tosin silloin minusta piti tulla ammattihelikopterilentäjä. Olin jo tavannut tulevan kouluni omistajan ja oltiin vähän suunniteltu myös sitä, miten saisin koulutukseni maksettua. Se on nimittäin aivan sikakallista! Ja vaikka noi suunnitelmat oli ihan hyvät (poronlaskentaa ja yleisölennätyksiä), niin siltikin rahat eivät vaan olisi mitenkään riittäneet. Joten se siitä, sitten alkoi nimittäin tulla jo ikäkin vastaan. Mutta ei mulla muuta ole koskaan ollut.

Ja vaikka olenkin hypännyt laskuvarjolla ja benjiäkin, niin kyllä mä tässä vanhemmiten pelkään jo lentämistäkin. Enkä tykkää siitä fiiliksestä yhtään.

5. Minkä tuotteen/asian friikki olet?

Friikki? Hmm... mä mietin tätä ja en saanut mitään päähäni. Piti oikein kysyä mun mieheltä, että miten on ja myös sen ensimmäinen vastaus oli sama, että ei mulla oikein ole mitään sellaista. Tosin sitten se sanoi, että ehkä mä olen vähän tälläinen "eläinfriikki", joka paikassa rähmällään, kun eläimiä on lähellä. Ja vaikka kuinka inhoan ja pelkään noita erilaisia ötököitä, niin niitäkään ei kuitenkaan saa tappaa. Vaikka pakko sanoa, että täällä Thaimaassa annan kyllä tappaa hämähäkit ja skorpioonit, kun niitten myrkyllisyydestä ei ole mitään havaintoa.

Ja sitten aika vahvasti tossa tuli myös se, että olen "punaviinifriikki". Ja kyllä se näin on, helposti illan kruunaa mielestäni lasi tai kaksi hyvää punaviiniä.

6. Mikä vuosikymmen on/oli elämäsi parasta aikaa (kasari, ysäri, 60-luku, muu)?

Elin nuorempana ja nuorena aikuisena kohtalaisen vaikeita aikoja, joten ainakaan ne ajat eivät olleet ne parhaimmat. Sitten kolmenkympin hujakoilla 90-luvullakin oli melko tiukkaa, vaikkakin tai myös sen takia, että vanhin poikani syntyi ja elelimme kahdestaan. Oli omaa yritystä ja burnoutia, sekä niistä selviytymistä. Taidan olla vähän niin kuin Feenix-lintu, eli nousen tuhkasta aina uudelleen, toivottavasti vahvempana.

Ihan pakko sanoa, vaikka kuulostaisikin vähän kliseeltä, että kyllä mä näin melkein 50-kymppisenä elän ehdottomasti elämäni parasta aikaa. Ei kaikki vieläkään helppoa ole ja välillä joutuu vääntämään kovastikin, mutta silti on saanut kosolti oppia menneistä. Ja ennen kaikkea on oppinut ottamaan vähän rennommin.

7. Lempimusiikkisi/-artistisi?

Elvis, Elvis, Elvis. Mun mielestä parempaa ei ole.

Tanssin lattareita (lähinnä salsaa ja reggaetonia) viimeiset kahdeksan vuotta Suomessa ollessani, joten se musa on kyllä iskeytynyt syvälle tajuntaani. Aika monesti täällä Samuin levylistalla soi kizomba, bachata tai salsa näinä päivinä.

8. Mihin olet nyt tyytyväinen?

Mä olen nyt todella tyytyväinen, oikeastaan erittäin onnellinen ja tästä tunteesta yritän pitää kynsin ja hampain kiinni. Kun lähdettiin kesäksi Suomeen, en tiennyt miltä kaikki tulisi tuntumaan. Haluaisinko takaisin Samuille (no oli tietenkin pakko Boon takia) vai haluaisinko pikaisesti palata Suomeen koiran kanssa?

Mä en oikein kotiutunut sinne. Ihan kuin olisin ollut kylässä, ainakin selkeästi oli sellainen fiilis, että käännytään ja häivytään. Ehkä se Suomen koti vain menetti merkityksensä, kun vanhin poika muutti omaan huusholliin. Ja vaikka paluu Samuille taas vähän pelotti välimatkan takia, niin tieto siitä että poika tulee jouluksi taas meitä tapaamaan auttoi jo alkavassa ikävässä.

Joka aamu paluumme jälkeen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Herätessä ei harmita harmaus eikä kylmyys, vaan otan kupin kahvia ja nautin lintujen laulusta täällä tropiikissa. Saisipa nämä fiilikset talletettua johonkin pulloon!

9. Mitä kirjaa suosittelisit?

Joku voisi sanoa, että mä olen vähän "hörhö" ja todella harvoin luen mitään kaunokirjallisuutta. Silloin kun koen että nyt pitää herätä ja alkaa miettimään oikeasti tärkeitä asioita maailmassa huomaan löytäväni itseni kirjakaupasta.

Paolo Coelho Alkemisti kuuluu tietenkin ryhmään "en ikinä unohda", mutta ehkä kuitenkin ensimmäinen tällainen herättävä teos oli erään ystäväni minulle kantama kirja James Redfieldin kirja "Yhdeksän oivalluksen tie". Eikä siltä tieltä sitten ole ollut paluuta. Kirjan ensimmäiseen oivallukseen, jonka mukaan elämämme "sattumat" ovat tarkoituksellisia, kun vain löydämme ja huomaamme merkitykset niiden taustalla oli helppo yhtyä. Yleensä kaiken kiireen keskellä itsekin ajattelee, että tapahtumat ovat "sattumia", miettimättä niitä sen enempää. Jospa se ei olekaan niin? Tämän kirjan jälkeen joka tapauksessa elämästä tuli hyvin paljon mielenkiintoisempaa ja eteen sattumien muodossa tupsahtavia tienviittoja saattoi jopa huomata. Pitäisi oikeastaan lukea tuo kirja uudestaan näin parinkymmenen vuoden jälkeen.

Raahasin Suomesta mukaani Eckhart Tollen "Läsnäolon voiman" lähinnä lentokonelukemiseksi. Mutta koska nukuin kuin pikkulapsi, on tämä aloitettu teos vielä kesken. Mutta samoilla linjoilla siinäkin mennään ja koska olen ärsyttävyyteen asti taipuvainen huolehtimaan jo ennakkoon asioista joita ei mahdollisesti koskaan tapahdu, aion paneutua tähän kirjaan välittömästi, kun nämä paluun hässäkät on saatu hoidettua.

10. Missä olet hyvä?

Tossa edellisessä vastauksessani taisin jo vastatakin tähän kysymykseen. Vastaus on siis huolehtiminen. Näen jo mielestäni etukäteen kaikki mahdolliset (tai ennemminkin mahdollisimman mahdottomat) ongelmat ja tapahtumat. Nauti siinä sitten elämästä ja tästä hetkestä. Toivottavasti jonain kummallisena päivänä olen läsnäolon mestari ja rohkea kuin mikä.

11. Aamu vai ilta?

No ilta ja ehdottomasti. Se on paikoitellen hankalaa, koska mieheni on sekä aamu, että ilta. Mä olen aamuisin niin uninen, että ennen seitsemää ihan turha yrittää saada ylös. Se on toisaalta harmi, sillä täällä aamut ovat erittäin upeita. On älyttömän mukava katsoa terassilta kahvikupin kanssa, kun päivä paratiisissa käynnistyy. Jos pääsisin nukkumaan ennen kello yhtä ja saisin nostettua itseni ylös silloin seiskalta, olisin itseeni valtavan tyytyväinen.

Tässä yllä siis omat vastaukseni saatuun haasteen. Hommaan kuuluu lisäksi se, että hasteen saajan on haastettava muita alle 200 lukijaa omaavaa blogia. Näitten haastettavien blogien löytäminen oli jo haaste itsessään, mutta sehän oli itse asiassa hyvä. Joutui (sai) itsekin tutustumaan moniin uusiin blogeihin ja jokunen jäi omalle lukulistallekin. Oli myös jokseenkin hankalaa hahmottaa, kuinka paljon lukijoita milläkin blogilla on, joten anteeksi jos sohaisin haasteen blogeihin, joiden lukijamäärä onkin paljon suurempi.

Tadaa...mun haasteen vastaanottajaksi valikoituivat seuraavat blogit (ja jos haastamani bloggaajat haluavat haasteesta kieltäytyä, niin sekin on ihan ok).

Myös sinä lukijani, joka luet tätä postausta, olet erittäin tervetullut vastaamaan haasteeseen.

Eli tässä siis vielä kerran haastamani blogit:

1. Kotirouvana Kuwaitissa
2. Aperitiivilla.com
3. Viisi kymppiä lasissa
4. Ihanko sama
5. My circus
6. Marie´s Diary
7. Hocmomentum

Ja tässä omat haastekysymykseni, johon pyydän haastettuja vastaamaan:

1. Kuinka vaikeata oli keksiä blogillesi nimi?
2. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
5. Mikä saa sinut vihaiseksi?
6. Pelkäätkö jotain- jos, niin mitä?
7. Tilanne jossa olet voittanut pelkosi?
8. Lempipuuhasi vapaa-aikana?
9. Paras neuvo, jonka olet joskus saanut?
10. Missä maassa asuisit mieluiten?
11. Rohkein teko elämässäsi?

Kiitoksia osallistumisesta!

Tässä pari uutta, eikä mitenkään tähän aiheeseen liittyvää (mutta kun oli pakko laittaa) kuvaa meidän Boosta, joka kävi tänä aamuna vähän trimmillä. Voi hyvää päivää vaan, ei sen nyt ihan näin pitänyt mennä...


Boo ennen...


ja Boo jälkeen, eikä enää koskaan trimmausta. Voi ressu...
4

Lähtöhässäkkää ja paluu kotiin Samuille

Jokunen päivitys jäi tekemättä, joten tässäpä sitten sellainen viikon pläjäys kaikki yhtenä pötkönä, olkaa hyvät.

Se, että poikettiin pariksi yöksi siskon perheen mökille Sastamalaan ja se, että Tomppa päätti vielä ihan loppusuoralla lähteä veljensä kanssa kalareissulle aiheutti luonnollisesti sen, että tuli niin kuin oikeasti kiire. Eikä kiirettä helpottanut yhtään se, että meidän autoa ei saatu myytyä, tai se, että taloyhtiön kattoremontti alkoikin sitten sen neljää päivää aiemmin, kuin mitä oli ilmoitettu. Eikä myöskään se, että vanhempi juniori (se joka on jo omilleen muuttanut) teloi skeitatessa vielä jalkansa pari päivää ennen lähtöä ja juuri ennen omaa Barcelonan skeittireissuaan. Voi pyhät sylvit ja mitä näitä nyt on!

Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja mä kyllä tiedän stressaavani monistakin aivan turhaan. Mutta mä treenaan nyt jo muutenkin kovasti sitä "olemisen sietämätöntä keveyttä", joten eiköhän tämä tästä. Näinhän nämäkin viime hetken kotkotukset kuitenkin järjestyivät; juniorin jalka ei ollut murtunut, isä lupasi myydä auton puolestani, kattoremontin aiheuttamat kaaokset saatiin korjattua ennen vuokralaisia, ja ehdin jopa tapaamaan ystäviäni, isääni ja tätiäni. Se ei ole yhtään huonosti.

Ja me päästiin viimein matkaan. Tällä kertaa ei ollut edes tarvetta ostaa meno-paluu lippuja, vaan viisumin takia riitti kun ostettiin liput vain yhteen suuntaan. Ensimmäisen kerran ollaan siis Thaimaassa vain menolipulla ja kai se on jonkunlaista edistystä. Turkish Airlines tarjosi tälläkin kertaa järkevimmät ja halvimmat vaihtoehdot meille, joten sillä siis reissuun. Vaikka viimeksi hieman kiukuttelinkin palvelun tasosta lennolla, niin nyt oli kyllä niin huipputyypit koneessa, ettei voi kuin kehua. Ruoka oli taas loistavaa ja viihdykettä riitti. Sitä paitsi, mun mielestä niitten penkitkin ovat ihan omaa luokkaansa muihin turistiluokkiin verrattuna. Yleensä mun takapuoli puutuu todella herkästi, näissä penkeissä ehtii sentään nukahtamaan ennen sitä. Tällä lennolla tosin otin tapojeni vastaisesti melatoniinin ja ihme kyllä, nukuinkin varmaan viisi tuntia putkeen ja jäi jopa leffat katsomatta. Mutta se mitä olen aina pelännyt, on ukkosmyrskyssä lentäminen ja niin valitettavasti kävi nyt. Pitää varmaan tehdä jotain tälle mun lentopelolle, sillä olenhan mä kuitenkin hypännyt laskuvarjolla ja benjiäkin, ei lentäminen nyt vaan voi olla niin pelottavaa. Vai voiko?



Päästiin kuitenkin perille Bangkokiin, jossa (olette varmaan lukeneetkin) oli viime viikolla parit pommit ja jonne ei nyt sattuneesta syystä huvittanut jäädä yöpymään. Oltiin varattu ne halvimmat jatkolennot Surat Thaniin, mutta koska se olisi tarkoittanut yöpymistä siellä, niin päätettiin kärsiä nahoissamme taloudellinen menetys ja ostettiin kentältä päälle vielä suorat lennot Samuille. Päätös oli yhteinen ja sovittiin ettei rahanmenetyksestä jatkossa sen koommin puhuta. Todellisuudessa tämä Bangkok Airwaysin suora lento Samuille oli melkoisesti myöhässä, joten pieni ketutus meinasi iskeä päälle jo melkein heti. Mutta me päästiin kuitenkin kotiin ja autovuokraajaystävämme Don oli jättänyt auton meitä varten kentälle odottamaan. Palvelu pelasi, etten sanoisi...

Koti oli väsyneillä silmillä oikein hyvässä kunnossa, vaikkei kaikki siisteys sitten enää päivänvaloa kestänytkään. Lakanat oli vaihdettu, astiat tiskattu ja sekaan mahtui. Niille jotka eivät tiedä, niin koska olimme vuokranneet Samuin taloa Airbnb:n kautta ollessamme Suomessa, olimme myös palkanneet siivoojat ja managerin huolehtimaan Villa Zappysta vieraitten vaihtuessa. Samoin meidän mopoa oli vuokrattu sovitusti ja vähän myös ystäviemme mopoja. No valitettavasti meidän mopo oli väsähtänyt käytössä ja osoittautui tänään aamulla sitten täysin romuksi. En tiedä mitä on tapahtunut ja kuka sen on rikkonut, mutta ei sillä ainakaan ajaa voi. Onneksi on muutaman päivän auto vuokralla, että pääsee hoitamaan asioita. Saa nähdä mitä korjaus (jos sen voi korjata) tulee maksamaan. Ja löytyi talosta myös kolme kypärääkin, eikä mitään käsitystä kenen ne ovat. Pari pientä tehtävää olisi siis ratkottavana.

Ja sitten se Samuin tärkein, eli Boo. Meidän rakastettu pörriäinen, joka oli ollut koko kesän ajan hoidossa koirahoitola The Dog fatherissa. Meillä ei ollut mitään hajua, muistaako koira meidät tai miten se ottaa meidät vastaan. Mököttääkö se, karkaako, ei halua lähteä meidän mukaan tai jotain muuta hirveätä? Kaikki pelko oli kuitenkin täysin turhaa, niin kuin alunperin meille kerrottiin. Voi tajuton sitä hännänheilutuksen ja nuolemisen määrää. Hyvä kun ehti edes kiittämään ja vaihtamaan kuulumiset hoitajien kanssa, kun Boolla oli niin kiire kotiin. Eikä se tarkoita sitä, että hoito olisi ollut huonoa, se oli taatusti aivan loistavaa. Vähän jäi jopa tuntumaan siltä, että kun me hoitolasta poistuimme, niin siellä jokunen kyynel tirahti hoitajilla poskille.

Mutta nyt on mun vuoro nauttia koiran pusuista ja läsnäolosta, I´m sorry and very happy!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä ja palaamisiin pian!


Lounas Maenamilla. Ei pysty sanoin kuvaamaan miten hyvä fiilis!


Siellä se muru, eikä pelkoakaan että olisi unohtanut


Vielä viime hetken chattailut ja rokotukset ennen kotiin lähtöä


Boo on jo kovasti menossa.


Hyvää yötä Samuilta!
10

Ruohonjuuritasolla

Ruohonjuuritasolla ja pää pilvissä, ei pöllömpi elämänohje. "Elämään tarvitaan siivet ja juuret, sekä unelmat suuren suuret". Joku lapsuudessani on näin joskus sanonut, ja kun oikein yritän kaivaa, niin tuntuu että se oli nuorempi siskoni. Näin se taisi isosiskoa opettaa.

Olisin voinut lähteä kuvaamaan ruohonjuuritasoa täällä elokuun pimenevissä illoissa, mutta päätin kuitenkin jakaa tämän kevään ja alkukesän toisessa "kotimaassani" Thaimaassa ottamiani kuvia. Siitä elämästä siellä (no vähän myös täälläkin) blogini kuitenkin yrittää kertoa. Kuvat on otettu meidän sikäläisessä pihapiirissä, eli kuuluvat enemmän tai vähemmän arkeemme. Kaikista sikäläisistä ruohonjuuritason jutuista en kauheasti välitä, etenkään jos niitä on paljon, mutta niitten kanssa on vaan opittava jakamaan tontit. Vaikka välillä kuinka yököttäisi.

Olen itse aikamoinen "kiljuja" tilanteen yhtäkkiä muututtua uhkaavaksi tai yllättävän minut täydellisesti, joten voitte ehkä kuvitella minkälaisia performansseja saan silloin tällöin aikaiseksi. Ja ympäristöllä on hauskaa...




En tiedä mikä lisko on kyseessä, monia erilaisia siellä näkee. Tämä kuvattu meidän bambuaidalla.

Nämä ylläolevat liskot ja kaikki muutkin gekot ovat hauskoja katsottavia. Varsinkin pienet gekot (joista en nyt löytänyt tähän hätään hyvää kuvaa) viihtyvät talojen seinillä lamppujen lähellä ja myös sisällä talossa hauskasti "naksutellen". Kaikkien aikojen ensimmäinen yöni Thaimaassa kauan aikaa sitten oli jotenkin jännittävä, koska pieni gekko viihtyi sängyn päälläni katossa. Silloin gekko unikaverina oli sen verran uutta, että meinasi yöunet jäädä, mutta tänä päivänä tilanne on tietenkin toinen. Sitä saa olla vain hyvillään, kun gekko putsaa huoneen moskiitoista.


Tokee-gekko vatsapuolelta, ikkunan läpi otettu kuva

Tässä mielenkiintoisempi gekko, eli "Tokeegekko", joita osa Thaimaalaisista pelkää ja osan mielestä se tuo onnea taloon. Uskokoon ken haluaa, mutta oikeasti tämäkin kaveri on harmiton, ellet nyt sitten mene niin lähelle hätistelemään, että tyyppi kokee olemassaolonsa uhatuksi. Jos se nimittäin pääsee kitoineen sormeen kiinni, niin irti on kuulemma hankala saada. Muutenkin melko äänekäs kaveri kyseessä, onneksi olen oppinut nukkumaan korvatulpilla.


Rukoilijasirkka

Sitten tuossa yllä on rukoilijasirkka, joka sekin on ihmiselle harmiton. Näitä "kannibaalipetoja" on tuhansia lajeja, mutta tämä yksilö on kuvattu meidän terassin seinältä. Sen verran iso ja jäntevä köriläs on kyseessä, että kun tollainen eräänä pimeänä iltana tupsahti jostain kummasta reidelleni tarttuen siihen ihan tuntuvasti, niin onnistuin tarjoamaan taas ympärillä oleville ihmisille taatusti huvittavan näytöksen äänitehosteineen. En tykkää...


Kovaääninen "Kamikatse-Kaskas"

Enkä mä tykkää kyllä näistäkään (kuva yllä). Välillä näillä on ainakin meidän pihapiirissä kummallinen "sesonki" päällä, jolloin niitä tuntuu olevan joka paikassa taivaan täydeltä. Hirveä meteli, siis oikeasti paikoitellen huikeakin, ja varsinkin silloin kun menet sorkkimaan jotain selälleen lattialle kellahtanutta yksilöä. Puhumattakaan siitä kun niitä pörrää kymmeniä terassin ympärillä, ja en tiedä ovatko sokeita vai mitä, mutta kyllä noi ihan päin näköä lentävät. Kyseessä on siis Kaskas. Yök.

Kyllähän meidän puutarhassa pyörii käärmeitä, hämähäkkejä, tuhatjalkaisia ja skorpioonejakin, eikä niistä tiedä kuka on mitenkin myrkyllinen, mutta valtaosan pistoista tai puraisuista kuulemma selviää tohtorin visiitillä.

Sitten on se Centipede (joku hirviömonijalkainen), johon en olekaan vielä törmännyt. Enkä toivottavasti ikinä törmääkään, sen verran kuulemma tekee kipeätä ja lasaretti odottaa. Mutta lupaan laittaa kuvan, jos sellaisen näen ja ehdin siinä paniikissa vielä kuvaamaankin...


Upea köynnöskasvi punaisine ja valkoisine kukkineen

Paljon siellä on myös kaunista ja huumaavan ihanan tuoksuista. Ja parasta on tietenkin se, ettei talvea tule. Välillä kukkivat kasvit ottavat vähän huilia ja puutkin saattavat varmistaa kuivalla kaudella elämänsä jatkumisen pudottamalla lehtensä. Mutta aina on värikästä ja elämää ja se sopii mulle.


En muista tämän pensaskasvin nimeä, upeita ovat ja kasvavat ihan puun kokoisiksikin. Eikä tarvitse edes kastella.

Pieni Lintu- blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana ruohonjuuritaso, joihin näillä kuvillani otan osaa. Käykää myös tsekkaamassa muitten teemaan sopivia kuvia!
33

Relax@Sastamala ennen puhuttelua

Kuusi päivää hujahti taas, eikä rivin riviä blogiin. Tämä ei tosiaankaan ole mikään hyvä aloitus tällekään päivitykselle, varsinkin kun kyseessä ei ole edes ensimmäinen laatuaan. Mutta mä olin viimeinkin mökillä, edes kaksi ihanaa päivää, ja kyllä tässä viikon aikana on kovaa touhuttukin. Loppuu nimittäin kohta aika, kun ensi viikon lopulla koittaa viimein paluu Samuille.

Mun ystävällä on kykyjä nähdä asioita ja jo muutama viikko sitten hän kysyi "mitä 9.8.2015 sulle merkitsee?" Ja tämän päivämäärän oli tarkoitus liittyä meidän Thaimaahan lähtöön. No se ei merkinnyt silloin mitään, mutta jo muutaman päivän se on merkinnyt. Se merkitsee nimittäin sitä, että meillä on vuokralaiset ja sinä päivänä viimein kirjoitettiin pitkään odotettu vuokrasopimus. Kesäkuun puolesta välistä lähtien ollaan metsästetty Suomen kotiin asukkeja ja kaikenlaisia huuhaa-yhteydenottoja on asian tiimoilta pamahdellut. Kyllä meinasi monestikin usko pettää, varsinkin kun lentoliputkin tuli hommattua viime viikolla. Mutta nyt tyypit ovat löytyneet ja varmaan se suurinkin toive asian tiimoilta täyttyi, eli se yhteisten tuttujen olemassaolo. Se kun vaan antaa tiettyä varmuutta kodin hyvään hoitoon. Eli meidän koti on varmasti tulevan Samuikauden hyvässä hoidossa, täällä tehdään mitä suuremmalla todennäköisyydellä hyvää Italialaista ruokaa, nautitaan ystävien seurasta ja pidetään energiat kunnossa. Mitäs muuta sitä voisi toivoa?

Tämän onnellisen tapahtuman johdosta ehdittiin myös pyörähtämään siskon perheen luona mökkeilemässä Sastamalassa. Aikaa ei ollut kuin pari yötä, mutta olipahan kuitenkin edes sen verran. Saunottiin, soudeltiin, kalastettiin, pelattiin sulkapalloa ja nautittiin hyvää ruokaa, ehkä vähän myös Proseccoa. Ja nukuttiin kuin pienet lapset. En mitenkään pysty muistamaan koska viimeksi olisin nukkunut tällä tavalla.

Enää pitäisi tyhjentää tätä asuntoa omista tavaroista. Onneksi meille muuttavilla kahdella poikamiehellä ei ole omia kalusteita, joten tehtävästä selviydyttäneen melko helposti. Viisumit on jo, huomenna muutetaan nuoripari uuteen kotiin, hoidetaan vanhemman poitsun uudet kirjalliset, vähän pakataan ja jos ehtisi vaikka lenkille. Kesän sairastelujen takia kun ei ole juurikaan tarvinnut huolehtia tosta urheilupuolesta.

Ja sitten valmistaudutaan siihen puhutteluun, josta Thaimaan vuokranantajamme meitä viime viikolla varoitti. Siellä kun ei oikein mikään mene ihan niin kuin sovitaan. Tai voihan olla että menisi, jos joku muistaisi mitä ollaan sovittu. Tai siis me muistetaan (molemmat), mutta siellä päässä ei. Kun me allekirjoitettiin pitkä vuokrasopimus viime tammikuussa talon omistajan kanssa, niin meidän ehtona oli, että saamme "jälleenvuokrata" taloa meidän ollessa kesä Suomessa. Ja näin silloin sovittiin ja niin me teimme, onneksi talo meni vielä ihan hyvin kaupaksikin. Mutta viime viikolla meille sitten selvisi, että näin ei oltukaan sovittu ja puhuttulua on taas tiedossa. Onneksi ei olla siinäkään tilanteessa siellä ensimmäistä kertaa, vaan jotain kokemusta jo on kertynyt.

Yksi asia ollaan tässä viimeisen vuoden aikana Thaimaassa vahvasti opittu ja se on se, että jos sulla on lista asioita, joihin haluat selvyyden tai tulevan ymmärretyksi, niin hoida niistä yksi kerrallaan. Ei mitään ranskalaisia viivoja meileihin tai viesteihin, niistä tulee kuitenkin vain tasan listan ensimmäinen hoidetuksi. Eli jos sulla on kymmenen asiaa, niin siihen tarvitaan sitten kymmenen viestiä, yksi kerrallaan.

Enkä mä sano tätä pahalla, niin se vain on...


Ihana järvimaisema


Ihana Suomen kesä ja järvimaisema


Miska ja sorsien kanssa jaettu aamiainen


Tomppa ja illallisen metsästys
2

Mahdollisuuksien äärellä

Taas on kyllä aivan liian monta päivää pyörähtänyt edellisen postauksen jälkeen, mutta oli vähän blokkia harmina ja monta asiaakin hoidettavien listalla. Ja silloin kun ei tarvinnut tai voinut hoitaa asioita, istuin mieluummin takapuoleni päällä tekemättä mitään. Aivan kuin olisi täysin jumissa...

Välillä musta tuntuu, että alitajuisesti työnnän mielestäni pois kaikki nämä uskomattomat mahdollisuudet, mitä elämä jälleen eteen heittää. Ihan turhaahan se olisi nostaa maljaa ja heitellä serpentiiniä siitä ilosta, että kohta taas mennään. Sen sijaan suoritan asioita ja etenen kyllä määrätietoisesti tulevaa kohti, mutta kun joku tunnetila (ja yleensä se valitettavasti on pelko) yrittää iskeä päälle, niin suoritan kahta kauheammin, jottei tarvitse kohdata sitä. Tiedän ettei pelko ole todellista, eikä sitä tarvita mihinkään ja välillä ottaa kyllä rankasti aivoon se lamauttava kökkö. Miksi en voi yksinkertaisesti vain nauttia kaikista uusista mahdollisuuksista, vaan sorrun aina siihen hiton huolehtimiseen? Moni osaa puhtaasti vaan nauttia, mä todellakin vasta harjoittelen.

Mä toivon, että tällä "matkalla" mullekin viimein paljastuu, kuinka voin vapauttaa mieleni kaikista typeristä kahleista ja sen aikaansaamista ongelmista. Että opin antautumaan nykyhetkelle ja opin löytämään todellisen itseni sekä pääsen nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Lupaan pitää teidät ajantasalla tavoitteeni kehityskaaresta.

Tässä pohdintojeni ohessa ollaan siis myös "suoritettu" näitä Samuin paluuseen liittyviä asioita ja itseasiassa muutaman viivan on saanut jo vedettyäkin tehtävälistan yli. Edellisessä postauksessani muutama päivä sitten taisin hermoilla sitä, kuinka kauan yhden viivan vetäminen tehtävälistaan on vaatinut aikaa, joten nyt ainakin voi olla jo hieman huojentunut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin ehdittyä Kallion Block partyille (tosin aika skeittipainotteisesti) ja tehtyä kesän ensimmäinen mansikkakakku omista mansikoista. En kyllä muista milloin viimeksi mansikat ovat kypsyneet vasta elokuussa? Ehkä ensi viikolla olisi mahdollista jopa ehtiä siskon perheen mökillekin.

Viikon sisällä on hoidettu hepatiitti A ja B:n viimeinen, eli kolmas rokotus. Johan sitä 15 vuotta ravattiinkin Thaimaassa ilman rokotuksia. Asuntokin siis saatiin jo nuorelle parille, joten siitä kuviosta puuttuu enää vain muutto. Lentoliput on hankittu elokuun lopulle sillä riskillä, että me todellakin löydetään ennen sitä vuokralaiset meidän Suomen kämppään. Pitää siis vaan uskoa ja luottaa niin hemmetisti, että näin käy. Mutta sehän ei pelaa joka pelkää, vai mitä?

Mitä te muuten pelkäätte, vai oletteko onnellisesti päässeet sen ikävän ja turhan tunteen yläpuolelle?


Mä niin pidän graffiteista, mun mielestä niitä voisi olla katukuvassa paljon enemmänkin


skeittarit, nämä onnelliset taivaanrannan maalarit...


Onhan näitä tällaisia tapahtumia tullut vuosien varrella jokunen järjestettyä


Thaimaassa koristellaan paljonkin puita, mukava että Suomessakin näkee


Ihana perhe, nälkä yllätti...


Vihdoin sitä mansikkakakkua!
0
Back to Top