Löysää remppaa ja muuta puuhaa

Löysää on ollut remppatahti. Muutamaa lautaa hakataan seinään, revitään pois, ja hakataan uudestaan. Mikään ei osu ykkösellä kohdilleen, tai ainakaan suunnitellusti ja jopa yksinkertaisimmat tehtävät tuntuu liian haastavilta. Aivan erityisen jähmeältä tuntuu saada edes aloitetuksi jotakin.

Samoja pintoja on hinkattu aina uudestaan ja edistytty ollaan ehkä milli kerrallaan (jos edes ollaan). Töllin remontti junnaa siis edelleen kirppukaukalon kokoisessa eteisessä.

Muovimatot eteisen lattialta ja rappusista on hinkattu irti jo aikaa sitten, mutta puulattian hionta ei ota onnistuakseen millään. Kuinka voikin olla näin hankalaa tyhjentää eteinen ja tarttua siihen hiivatin hiomakoneeseen? Sen verran hankalaa näköjään, että metsästän mieluummin harava tanassa karkuun viilettäviä vaahteranlehtiä, ja yritän tunti toisensa jälkeen saada märkää lehtipinoa syttymään.

Ja seuraavana päivänä sama homma. Ihan vaan ettei tarttis alkaa hiomaan, vaikka lattian maalaaminen sitä vastoin olisi erittäinkin palkitsevaa.

Remonttikrapulaahan tämä varmasti on. Onneksi tärkeimmät eristykset on sentään tehty, ettei talvella jäädytä. Pihalle ehkä, mutta ei sisälle sentään.

Minieteinen edelleen vaiheessa...


Muita puuhailuja

Pari viikkoa sitten poratussa kaivossa on vesi noussut. Kun kaivuun jälkeen kaivoputkeen tiputettu kivi putosi 60 metriä ennen veteen plompsahtamista, nyt vesi tulee vastaan ehkä kahdessa metrissä.

Porakaivoasia pitäisi hoitaa eteenpäin, mutta nyt ei saa tartutuksi oikein siihenkään. Onneksi vanha pihakaivo on täyttynyt, niin ei vesi ainakaan toistaiseksi pääse loppumaan.

Meillä on ollut peräkärrykin lainassa jo pari viikkoa, jotta saataisiin purkujätteet kiikutettua jäteasemalle, mutta sielläkin ollaan ehditty kääntymään vain kerran.

Jotain me kyllä kovasti aamusta iltaan puuhaillaan, mutta ei tässä hirveästi järkeä tunnu olevan. ME OLLAAN LAMAANNUTTU - ei voi muuta sanoa.

Muutama päivä sitten otin tiukan niskaperseotteen itsestäni, ja viskaisin itseni töllin katolle sammalta repimään. Ilman valjaita tietenkin, koska eihän meillä tähän hätään sellaisia ollut. Kyseessä on onneksi matalan lisäsiiven katto, joten mikäli hullusti (meille normi) käy, ei pääse putoamaan kuin kolmesta metristä. Töllin alkuperäisen osan korkealle katolle ei ilman valjaita ole mitään asiaa, mutta onneksi siellä ei sammalta kovin paljoa vielä kasvakaan.

Metsästyskausi on viimein näkynyt näillä pelloilla, ja ensimmäinen möhkäle hirvipaistia on löytänyt tiensä meidänkin pakastimeen. Tuossa eräänä pimeänä iltana koirien kanssa itsekseni ollessa joku auto kurvasi pihatielle ja tööttäsi. Itselläni nousi tietenkin karvat kauhusta pystyyn täällä keskellä ei mitään, kun yritin kurkkia tuvan ikkunasta onko pelokkaalle rouvalle ongelmia tiedossa ja pitääkö jo päästää Boo irti. Mutta metsästysseuran kaverihan se siellä toi koirille tuliaisia - kolme valtavan kokoista hirven reisiluuta. Ihania tyyppejä, ei voi muuta sanoa!

Pimeä sen kuin lisääntyy ja meikäläinen tarvitsee valoterapiaa. Ilmeisesti sen on huomannut jo lähipiirikin, kun sellaiseen tahtiin roudaavat tuliaisiksi liiketunnistinpihavaloja. Kiitos ystävät ja tuttavat, kunhan saadaan sähkäri vetämään sähköt pihalle, löydetään lopuillekin valoille mestat.

Mitäs jos heittäytyisikin ihan hulluksi ja koristelisi joulukuusen jo nyt...

Eteinen on sentään eristetty, laudoitus sen sijaan tökkii

Sammaleet tiilikatolta hemmettiin

Tollaisen valohärvelin väsäsin vanhaan katiskaan, vai lieneekö joku rapumerta?

2

Viidakkokoirien Suomi

Moni on blogin kommenteissa ja viestein kysellyt, että mitenkäs ne kolme Samuin kaduilta pelastettua koiraa on tähän mennessä selvinnyt Suomesta. Joten tässä pieni tilannekatsaus, kuinka kolme kobranpyydystäjää Suomea fiilistelee.

Uskoisin tuntevani nämä takkukasat niin hyvin, että uskallan niitten allekirjoittavan seuraavat väittämät - siis jos osaisivat.

Autumn in finland
Tällä hetkellä näissä maisemissa

Boo

Vapaana syntynyt, sisaruksensa väkivallalle menettänyt suojelukoira totuttelee "vankeuteen", eikä onnistu.

Niin paljon kuin Boo vapaana juoksemista rakastaa, Suomessa se ei ole mahdollista. Ymmärrän kyllä (tai sitten en), ja tunnen Boon tuskan. Ilman rajoittavia remmejä koira on paljon onnellisempi, pystyt varmaan kuvittelemaan. Vaikka tarvotaankin pitkin metsiä koirien kanssa, ei se tukka tuulispäänä lentämistä korvaa.

Samuilla on valtava määrä irtokoiria ja Boo oli yksi heistä. Kunnes muutti meidän terassille ja yrityksistä huolimatta jäi. Vaikka jouduimmekin jokaisen kämpän puutarhat rajaamaan aidoilla, vapautta riitti siltikin.

Juostiin rannoilla hullun kiilto silmissä, rapisteltiin pitkin viidakkoa, ja uitiin vesiputouksessa - VAPAANA. Vaikka välillä joutuikin ottamaan yhteen puutarhurin koiralauman kanssa, oli se sen arvoista.

Vaikka me silloin tällöin "vahingossa" jätetään Boolle ovi auki vapauteen täälläkin, on se silti nalkissa. Paska juttu, tunnen sen.

Eikä täällä auton takaboxissa matkan teko tunnu yhtään niin vapauttavalta, kuin pickupin lavalla korvat hulmuten ja merta haistellen.

Mutsi, onko mun ihan pakko olla aina sisällä? Näin se kysyisi jos osaisi.

Eikä se edes tiedä pakkasista vielä mitään.

Ja mainittakoon vielä se, että Bookin saisi olla enemmän vapaana täällä peltojen keskellä, mutta kun se vietävä vetää neljän tunnin reissuja kuka ties minne.

Boo meidän terassilla Samuilla

Salsa

Salsan tilanne on ehkä eniten samanmoinen kuin Samuilla. Koska Salsa ei karkaa, vaan pysyy näköetäisyydellä koko ajan, saa se käytännössä liehua vapaana täälläkin.

Salsa on sitä paitsi aina tykännyt olla myös sisätiloissa. Jos se pääsi Samuilla sniikkaamaan itsensä ulko-oven sisäpuolelle pikkuruisen maton päälle, oli lopputuloksena syvä ja onnellinen huokaus.

Ja Salsa on päässyt ajamaan jäniksiä, peuroja, peltomyyriä, jopa hirveäkin, joten sille riittää virikkeitä Boota enemmän.

Salsan mielestä on superhienoa, kun ei koskaan etukäteen tiedä, mitä lenkillä tulee vastaan ja kuinka monta kilometriä saa pellolla juosta ympyrää näkymättömän kohteen perässä.

Ja vieraita - niitäkin täällä käy paljon enemmän kuin viidakkotalossa. Se taas tietää rapsutuksia ja herkkuja, joka taas palkitsee muhkeilla muodoilla.

Mutta täällä vaivaa lonkka, aina sen jälkeen kun pitäisi nousta lattialta makoilemasta. Makoilemista on sisätiloissa vaan liikaa, ehkä Salsan nivelet "ruostuvat" käytön puutteesta.

Samuilla sai metsästää myyriä, rottia, sammakoita, liskoja ja käärmeitä aamusta iltaan niin että puskat vaan suhisivat. Kobrista se Salsakaan ei tykännyt, mutta kaikki muut ötökät oli mieleen.

Ja kyllä, Salsakin kaipaa Samuille. Niille hiljaisille hiekkarannoille pyörimään ja vatsaansa hieromaan.

Kukapa ei kaipaisi?

Salsa Samuin rantahietikolla

Bumba

Bumballa on kylmä. Ja ihottumaa. Ja sienitulehdusta. Ja atooppista ihoa, jajaja. Kaikki vaivoja joita ei Samuilla ollut, joten jokin Suomen luonnossa on sen laukaissut. Voisi ajatella ruoka-aineallergiaa, mutta koirien ruokavalio on täsmälleen samaa kotiruokaa kuin Samuilla.

Kunnan eläinlääkäri on siis tullut tutuksi. Ne hoidot jotka Samuilla maksoivat muutamasta eurosta kymppiin, maksaa täällä monin verroin. Puhumattakaan lääkkeistä.

Voi itku.

Mutta muuten Bumballa menee ihan hyvin. Bumbakin saa lähes päivittäin juosta metsikössä vapaana, ja mikäs sen jännempää kuin kaikki se riista, mikä metikössä tulee vastaan.

Bumba aamukahvilla Samuilla

Entäs me sitten?

No tiedättehän te - ikävä Samuille on raastava.

15 vuotta käytiin siellä vuosittain, ja haaveiltiin muutosta paratiisiin.

Jokainen aamukahvi terassilla sai huokaisemaan, kuinka uskomattoman ihanaa elämä onkaan. Siis rehellisesti. Toki täälläkin kesäaamut ovat valtavan kauniita, mutta erilaisia kuitenkin.

Vaikka arki oli arkea sielläkin, jotain niin mystisen fantastista siinä paikassa on, että tekisi mieli itkeä. Lämpö, aurinko, ihmiset, ystävät, luonto, tuoksut, vapaus.

Siellä mekin tunsimme itsemme enemmän vapaiksi.

Jokaisena harmaana tihkusateisena päivänä täällä kaivan valokuva-arkistosta kuvan Samuilta. Siitä lämpöisen turkoosista ympäristöstä - kuvan johon upota. Maiseman jota odottaa.

Ja tiedän palaavani takaisin. Ennemmin tai myöhemmin.

Saako näin edes ajatella?

Ikävä Boat barin jameja ja näitä tyyppejä

jungle route 360
Ja valtava ikävä näitä Samuin maisemia, huh huh<3
6

On nää hätäisiä kavereita

Nopeeta se on kaikki täällä, vaikka päivien voisi ehkä kuvitella lipuvan verkkaisesti hissutellen. Toisinaan se onkin niin, mutta jopa yllättävän usein joku auto kurvaa pihaan, ja siinä sitä taas mennään lompakko levällään.

Hyvin muistuu mieleen Samuin kaaokset. Aikatauluja oli täysin turha suunnitella, sillä mikään muu ei ollut varmaa kuin muutos.

Yksi kobra saattoi muuttaa koko päivän ohjelman. Pahimmassa tapauksessa monen päivän, riippui ihan siitä kuinka pahasti myrkyt osui koirien silmiin.

Täällä yksi pihalle kurvannut auto kirjoittaa todennäköisesti kalenterit uusiksi ja tyhjentää lompsat vuoria myöten.

Tai ehkä se on vain me, jotka roudaamme kaaosta mukanamme mihin ikinä menemme. Oli sitten kyseessä Samui tai Kemiönsaari. Tai vaikka Tampere.

Tarkat suunnitelmat ja budjetit on meillä turhia, parempi elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä eteen tulee. Tai pihaan kurvaa.

Kuten pari päivää sitten.

Kemiönsaari
Silloin kun ei ole satanut, on ollut jo melko rapsakkaa

Nopeeta toimintaa

Kemiössä hommat toimii niin nopsaan, ettei meinaa mukana pysyä. Ja hommat toimii myös kuten sovitaan - aikataulussa (yleensä jopa etuajassa) ja sovitussa hinnassa. Särmästi, mutta leppoisasti.

Ja avuliaasti muuten, sillä mehän ei tunneta täällä vielä juuri ketään. Mutta työnjohtajan kautta saatiin taannoin sähkäri, sähkärin kautta putkari, nokikolarin kautta peltiseppä ja konevuokraamon kautta porakaivon tekijä.

Joka muuten pamahti sunnuntai-iltapäivänä pihaan kertoakseen tulevansa huomenna klo 12 poraamaan meille kaivoa. Tässä kohtaa ei olisi vielä ollut sijoittaa euroja kyseiseen urakkaan, mutta pakkohan se oli myöntyä, kun kaveri kerran tupsahti tontille.

Ja maanantaina klo 11.30 koko tontti tömisi, kun letka isoja autoja saapui pihalle. Ei siis kello 12, vaan puoli tuntia ennen. Onko meininki oikeasti näin särmää muuallakin?

Ja isojen autojen perässä tontille parkkeerasi autonsa myös "meidän Tapsa", sillä kuten aiemmin kerroin, Tapsa vähän kattelee meidän perään.

Täällä tehdään eikä meinata

Porakaivo

Ne jotka ovat blogia kesän mittaan lukeneet, tietävät että meidän pihakaivo on ollut tyhjä moneen kertaan. Vettä on tilattu paikalliselta VPK:lta useasti vaan huomataksemme, että illalla täysi kaivo on ollut aamulla taas tyhjä.

Ei kannettu vesi kaivossa pysy, kuten sanotaan. Ei se ainakaan meillä pysynyt, joten vaikka VPK:lta saisikin jatkuvasti vettä ostetuksi, se olisi rahaa kankkulan kaivoon. Ja mä luulen vahvasti, että meidän pihakaivo on juurikin se kuuluisa kankkulan kaivo.

Porakaivo oli siis must. Ja sitä kolme sadekaapuista kaveria hyytävässä kaatosateessa sitten saapui kaivamaan.

Oltiin katsottu mahdollinen kalliopaikka tontilta ja hyvin oli katsottu, sillä kallio todella löytyi neljän metrin syvyydestä. Siinä sitten kaatosateessa ja jännityksen vallassa odotettiin komeata vesisuihkua kallion uumenista, mutta sitä ei saatu. Vettä löytyi, mutta nyt täytyy odotella pari päivää aukeaako vesisuonet itsekseen, vai pitääkö vielä tilata paineauto posauttamaan suonet auki.

Se olisikin sitten sellainen 800 € lisää (A-PU-VA), joten ollaan nyt sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että vesisuonet tuolla kallion uumenissa armollisesti aukeaisivat ihan itsekseen.

Taas saa pidellä peukkuja. Kiitos, tack.

Ps. Jos ei muuta, niin alan purkittamaan ja myymään tuota viimeisessä kuvassa olevaa kuulemma hemmetin mineraalipitoista mutalöllöä, jota kaivon poraamisesta jäi kasvimaan täytteeksi. Loistava bisnesidea vai mitä?

Kilttejä poikia, varjeli vanhat sireenit ja hortensiat koneilta.

Sinne sitä rautaputkea meni, 60 metriä että humpsahti

Tässä olisi sitten mineraalipitoista mutakylpyä tarjolla ;)

2

Ei päivää ilman vahinkoa

Hiton hyvä, että edellisessä postauksessa huutelin auton hajonneen (p#rkele). Siitä ei nimittäin mennyt montaa tuntia, kun ystävämme Jölli otti yhteyttä ja kertoi mikä autossa on vikana. Eikä tästä sitten mennyt kuin tovi, kun sama kaveri järjesti vielä romuttamolle menevästä autosta meille varaosat tilalle.

Välillä kyllä menee jauhot syvälle kurkkuun ihmisten ystävällisyydestä. Että kiitosta vaan, nöyrästi.

Pikaisesti autosta diagnosoitiin lämmittimen moottori hajonneeksi, koska lämmitin ei päästänyt pihaustakaan. Muutama päivän sisällä auto koki kylläkin ihmeparantumisen ja korjasi itse itsensä - kunnes hajosi taas.

Tähän perään sitten viime lauantaina ajellessani junioria hakemaan Salon juna-asemalta, jouduin soittamaan Tompalle matkalta, että mihinkähän tästä autosta katosi ohjaus? Oli kuin olisi tankkia käännellyt - edes liikenneympyrästä ei meinannut selvitä millään.

Ei ollut järin hauska ajella, kun ei tiennyt törmääkö seuraavaan kallioon vai rekan alle.

Tämä ongelma diagnosoitiin niin, että vaihdelaatikon öljyt on karanneet pihalle, joten öljyä lisää ja tarkistus ettei mikään letku vuoda.

Sitten tämäkin vaiva korjasi itse itsensä. Ihme kaara.

Meidän peltokaara, jonka ympäriltä kaatui lato. Auto jäi ilostuttamaan meitä.

Sitä mä vaan meinaan, että iso osa meidän remonttiin varatusta ajasta menee kaiken maailman tulipalojen sammutteluun ja ylimääräiseen säätöön. Ei siis mikään ihme, että rempoissa tuhraantuu sen kuusi kuukautta enemmän kuin oli alkuun kuviteltu.

Näitten auto-ongelmien perään hajosi tietenkin vielä astianpesukone, jonka vian selvittäminen purkamisineen vei jälleen sen puoli päivää.

Mutta ei näköjään ongelmaa, mitä Tomppa ei saisi fixatuksi. Musta alkaa tuntumaan että tässä töllissä asuukin joku MacGyver, eikä mikään perus Thaimaanrannan maalari.

Eteisremppa

Eteisremppaa pyöritellään, kun näiltä kommervenkeilta ehditään. Oma osuuteni tähän mennessä on ollut lähinnä naulojen repimistä lattialankuista ja ulkolaudoituksista, kun Tomppa on viettänyt aikaa talon alla ja välikatolla. Niihin koloihin ei kahta olisi mahtunut, ei sillä että olisin mitenkään sinne hinkunutkaan.

Eteisen lattiaa on rempattu alhaalta käsin, jotta voitiin säästää lattian, portaitten ja portaitten alla olevien kaappien purku. Tämä näemmä onnistui ja nyt on eteisen alapohja eristetty.

Seiniin päätettiin myös tarttua ulkopuolelta käsin, sillä seinien sisäpanelointi on itse asiassa aika kaunis. Sisäkautta eristäminen olisi tarkoittanut paneleitten uusimista, ja haluttiin välttää tämäkin keissi. Nyt siis koolataan seiniä vähän paksummiksi ulospäin, jotta sinne mahtuu tarvittava määrä eristettä ilmarakoineen.

Itse asiassa eteinen olisikin todennäköisesti jo valmis ilman näitä ylimääräisiä hankaluuksia. Ja metsästysseuroja, ja frisbeetä ja muita vieraita. Mutta on se aika hienoa, että maalla tullaan kylille ilman sen kummempia etukäteen sovittuja treffejä. Ajetaan vaan pihaan ja siinä se.

Syksyä parhaimmillaan, vaikka jollain näyttäisi olevan vähän haravoitavaa.

Suppikset

Ja niinhän siinä tuppaa käymään, että sitä saa mitä tilaa. Edellisessä jutussa heitin ilmoille suppilovahverokauppiaan uraa, ja näin siinä vähän vahingossa sitten kävi. Nykyään meidän kaikenkarvainen porukka hölmöine Angry birds pipoineen kyykkii ämpäreineen metsässä. Espooseen lähtee tuoretta herkkua, sen minkä ehditään toimittamaan.

Ei tällä touhulla tietty rikastu, varsinkin jos lasketaan hävikit mukaan. Viimeksi Bumba hävitti pusikoissa vasta hankitun Rukan takin (ei ole löytynyt vieläkään), joten saattaa olla että menee komea ura vaihtoon ennen kuin ehti kunnolla alkaamaankaan.

Mutta me pörrätään koirien kanssa noissa metiköissä enivei, eikä meillä ehditä kaikkia suppiksia mitenkään syömään, joten hyvä että jonnekin kelpaa. Onpahan tornitalon mummoilla ainakin vähän herkkua pöydässä.

Uskokaa tai älkää, Samuilta ostettu Angry birds -pipo

Niistä susista

Se on kuulkaa metsästyskausi nyt päällänsä. Varokaa siis kaikki sorkkajalkaiset pelloilla ja metiköissä, ampu tulee ensi viikonloppuna!

Meidän pellot on vuokrattu paikalliselle metsästysporukalle jo ennen meidän astumista tilallisen puikkoihin. Ehdittiin jo vähän odotellakin milloin koittaa se hetki, kun pitää astetta varovaisemmin hipsutella koiralenkeillä.

Ensi viikonloppuna on sitten pyssyt paukkumassa, tiesi metsästysporukan johtaja pari päivää sitten kertoa käydessään meitä moikkaamassa. En tietenkään tykkää ajatuksesta, että meidän komeasti loikkivia peuroja tässä lahdataan, mutta ymmärrän kyllä että näin pitää tehdä. Peuroja ja hirviä on liikaa, ja kyllähän noi isot otukset illan hämärtyessä melko vaarallisesti hyppii varomattoman autoilijan eteen. Sitä paitsi punkkikanta on saaristossa kuulemma räjähtänyt muun muassa näitten peurojen takia.

Sudethan olisivat mainioita kantojen aisoissa pitäjiä, mutta niitten läsnäolo ei riitä. Niitä on aivan liian vähän. Tähän kyllä huokaisen että ONNEKSI, sillä kyllä suden läsnäolo meidän sysimustissa peltomaisemissa hirvittää ihan helvetisti.

Täällä näyttäisi olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että keskustelut uusien ihmisten kanssa aloitetaan susihavainnoilla. "Oletko jo nähnyt"? Muistathan sitten ilmoittaa poliisille? Kuinka monta olette nähneet?

On siis PÄIVÄNSELVÄÄ (repikää siitä), että susia on nähty. Ja juuri kun olin saanut itseni vähän rauhoitetuksi yön silmien aiheuttamasta paniikista, kertoi metsästysporukkamme johtaja susihavaintojen jälkeen lenkittävänsä koiriansa aina ase taskussa.

Tsiisus.

MISSÄ MUN ASE ON?

Ps. Huomasiko kukaan tämän päivän Iltasanomien artikkelia viimeisimmästä susihavainnosta? Tässä alkaa olemaan mielenrauha hiukka kateissa...

Bumba ja suppismetsällä kadonnut takki.
14

Syksyn puuhailuja ja fiiliksiä

Vähän on sellainen hämmentävä fiilis. Mihin on kadonnut kaikki tila, johon tottui edellisen viiden vuoden periodilla . Elämän neliöt ovat kutistuneet vain siksi että ulkona on kylmä ja valtaosa ajasta kuluu sisätiloissa.

Edellisinä vuosina sisään kömmittiin korkeintaan nukkumaan, kaikki muu aika vietettiin ulkona läpi vuoden. Illalliset rannalla, kokkailut ulkokeittiössä, mopoilut vuoriteillä, jumpat uima-altaalla - kaikki lämpöisen taivaan alla. Ei haitannut sateet, ja Samuilla myrskytkin oli Suomen normituuliin verrattavissa.

On se myönnettävä - ikävä on Samuin samettisia kelejä.

Ei saakeli miten nyt tuntuu kylmältä! Ja märältä, ja tuuliselta. Kun vielä tietää mitä on tulossa ja milloin lämmittävät auringonsäteet seuraavaksi osuvat tämän maan kamaralle, pikkusen hirvittää. Muistan tasan tarkkaan, miksi silloin taannoin lähti maisemat vaihtoon.

Kesäihmiset tarvitsevat lämpöä niveliin, eikä siihen riitä toppahousut. Eikä oikein iltasaunakaan, vaikka se vähän kieltämättä helpottaakin lämmön kaipuuta.

Toivottavasti edes naapureilla riittää hupia liian isoissa kurahousuissa (Tomppa löysi kirpparilta) tuulta vastaan taistelevassa äkäpussissa.

Tänään oli rapsakka aamu, kohta tarvii jo pilkkihaalaria.

Syksyn touhuja

Mutta täällä nyt ollaan ja touhua piisaa - muutakin kuin remonttia. Mulla oli kovat suunnitelmat esimerkiksi puutarhan suhteen, mutta tässä näin TALVEN (nyt jo?) alkumetreillä kävi selväksi, ettei aika riitä kaikkeen. Ja autokin hajosi p#rkele.

  • Omput
Ekat pakkasyöt on tehnyt sen, että viimeisetkin miljoona omenaa levittäytyy pihanurmelle. Se että tässä ehtisi kaulimen varteen leipomaan kaikenlaista tai edes jonkinlaista, on toiveajattelua. Lähitienoon peuratkaan ei tunnu kovin kiinnostuneilta meikäläisen omppukuormista, joten omppua mätänee nyt sinne sun tänne.

Kerran viikossa Tomppa vie Espoonlahteen anopin kerrostalon rappukäytävään läjän, josta tornitalossa asuvat saavat ottaa. Meidän kylillä ne ei kelpaa, sillä jokunen muukin omenapuu taitaa löytyä lähitienoilta.

Onneksi työnjohtajan vanhemmat edes välillä piipahtavat hakemassa ämpärillisen. Rakastettavat tyypit, sain vielä palkaksi polveen asti ulottuvat villasukat. Se oli rakkautta ensi kokeilulla!

Mutta olen mä kiireiltäni väsännyt sentään elämäni ensimmäiset omppuhillot ja se olikin mahtia, sillä yhteen hillosatsiin sai näppärästi hävitettyä yhden ämpärillisen homppupomppuja.

Eka satsi omppuhilloa ja tähän meni ämpärillinen omppuja.

Työnjohtajan vanhemmilta saatuja villasukkia<3

  • Pelargonit
Sain Tompan sukulaiskukkakauppiaalta keväällä 32 pientä pelargonin alkua. Mun "hellässä" hoivassa (miten se on edes mahdollista?) niistä on kasvanut valtavia kukkapensaita. Ja niitä tässä nyt sitten pelastellaan pakkaselta turvaan vähän minne sattuu. Saa nähdä mihin ne loppusijoittuu talveksi ja saas todellakin nähdä kuinka moni niistä on hengissä vielä keväällä.

Pelargonit lämmittelee remppakämpässä

  • Räsymatot
Samalla kun me tässä taannoin löydettiin yläkaton alle sisäkautta, löydettiin myös Miskan huoneen vierestä piilohuone. Sieltä löytyi paitsi vanha matkalaukku aarteineen (kunhan ehtisi tutkimaan), myös uusi läjä räsymattoja piharakennuksen vintiltä löydettyjen lisäksi. Ja ollaan me osteltu kolmen euron räsymattoja myös Taalintehtaan ekocenteristä, sillä kyllähän räsymatot vanhan talon tupaan kuuluu, eikö vain?

Ajatelkaa miten viisas valinta räsymatto koirataloudessa on, kun näillä syksyn mutafestareilla paskaa kulkeutuu tassuissa sisään ihan kohtuudella. Räsymaton voi aina kääntää toisin päin ja käyttää senkin puolen, ennen kuin tarvii alkaa pesuhommiin.

Onnea ovat räsymatot, joita on nyt pesty sen minkä ehtii talvea varten.

Ihania suppiksia!

  • Suppilovahverot
Niitä on kaikki kumpareet täynnä. Yleensä napataan koiralenkiltä satsi mukaan, putsataan ja laitetaan takan päälle kuivumaan. Jos olisi aikaa, sitä voisi ryhtyä vaikka suppiskauppiaaksi.

  • Polttopuut
Se on kuulkaa niin, että keväällä täydeltä tuntunut liiteri ei tunnu enää yhtään niin täydeltä. Kokkailut pyritään tekemään puuhellalla, koska samalla kätevästi lämpiää myös tupa. Iltaisin on sitten kuitenkin jo niin vilpoista, että täytyy lämmittää myös muutama pesällinen varaavassa takassa, ettei koirilla yön aikana jäädy takapuoli.

Näihin polttobileisiin kun ottaa vielä mukaan saunomiset, niin avot, kohta on liiteri tyhjä.

Kalenteriin on siis lähiaikoina ruksattava myös halonhakkuu. Onneksi pihalta pressujen alta löytyy vanhempia pöllejä jonkin verran, jotta ainakin alkuun päästään. Talvella täytyy sitten kaadella tontilta jokunen puu, niin on millä täytellä liiteriä taas ensi vuonna.

Huh, kyllä maalla on mukavaa! Ei minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia, eikä jumppatunneistakaan tarvii maksella mihinkään suuntaan. Äksöniä pukkaa vasemmalta ja oikealta.

Mites teillä syksy (lue talvi) sujuu?

Countryside in Finland
Täällä me nyt ihmetellään :)
4
Back to Top