Joulupaniikki

Sehän iski aivan puskista.

Yhtäkkiä jouluun ei olekaan kuin pari viikkoa, ja sitä ennen pitäisi ehtiä vaikka mitä.

Keittiön ikkunoista puuttuu vieläkin karmit, ja tästä syystä myös verhot. Kolmesta oviaukosta puuttuu niistäkin karmit ja itse asiassa yksi kokonainen ovikin on kateissa. Piharakennuksista sitä ei ole löytynyt, mutta jospa se olisikin vintillä?

Keittiön saareke on edelleen vailla ulkokuorta, eikä näkyvillä roikkuvat siniset vesiputket miellytä ainakaan frouvan silmää. Puuhellan ja sähkölieden päältä puuttuu vieläkin huuva, ja ilmanvaihtoaukko muurissa on aika hemmetin rosoinen ihan paljaaltaan.

Keittiön kattolistat on saatu paikoilleen, mutta sen sijaan lattialistat uupuvat. Kaikkialla paistaa siis keskeneräisyys, eikä suurinta osaa todennäköisesti saada aikaiseksi ennen joulua.

Keskeneräinen tupa

Ekocenterin uusimmat löydöt, 6 vanhaa puutuolia

Remontin perkele

Töllin ankein soppi on ehdottomasti olohuone, jonka muovimatto on paitsi täysin irrallaan, myös hemmetin säälittävän näköinen. Mutta ei olla viitsitty tehdä olkkarille mitään, ennen kuin on aikaa hoitaa lattia kondikseen.

Muovimaton altahan piti löytymän vanha ponttilautalattia (kuten tuvasta ja eteisestäkin), joka olisi tarvinnut vaan kevyen hionnan ja maalit päälle. Jotain eristyksiä siellä on pakko olla jo valmiiksi, sen verran lämpöinen olkkari on.

Niinpä me sitten päätettiin laittaa olkkarin lattia kuntoon ennen joulua, jotta huoneen voisi yrittää sisustaa piirun verran sympaattisemmaksi. Toiveikkaina ja tarmoa täynnä kaivettiin lattian yhdestä nurkasta muovit ja levyt pois, ja TADAA! - alta löytyi raakalautalattia.

Voi rähmä! Raakalaudasta kun ei kovallakaan hionnalla saa sellaista, että rankka duuni olisi vaivan arvoista. Olkkari on kyllä muutenkin hassu, eikä edes mainiosti varaava vuolukivitakka kuulu suosikkeihini.

Olkkarin lattiaremontti siirtyy tällä erää jollain kuukaudella ja tämä joulu vietetään masentavalla muovimatolla. Nyt yritetään tehdä taikoja sisustaen sen minkä tähän hätään pystyy, kun olisi noita vieraitakin tulossa. Jotta olkkarissa viihtyisi edes pikku hetken...

Olkkarin yksi kulma ennen...

...ja jälkeen. Frouvakin sai viimein työpöydän :)

Remonttien suhteen näyttää nyt pelottavasti siltä, että siellä keväämmällä alkaa olemaan melkoista ruuhkaa.

Vai mitä sanotte?

  • Julkisivuremontti 
  1. mineriittilevyt pois
  2. laudoitus
  3. maalaus
  4. eteisen laajennus alakerran parvekkeelle
  5. olohuoneen kahden ikkunan siirtäminen 
  6. olohuoneeseen yksi ikkuna lisää
  7. ruusujen ja muitten pensaitten kaivaminen kivijalasta
  8. yläkerran parvekkeen kunnostus
  9. toinen ikkuna toimistohuoneeseen
  10. uusi ulko-ovi eteiseen
  11. uudet ulkorappuset kuistille
  12. uudet rännit
  13. uudet ikkunanpuitteet
  14. terassi

Aikamoinen työlista - soijaa pukkaa jo nyt. Eikä tässä vielä kaikki, sillä jonossa on myös

  • Sisäremontti, eli
  1. olohuoneen lattiaremppa
  2. olohuoneen ikkunaremppa
  3. olohuoneen seinäremppa (koska uudet ikkunat ja lattiaremppa)
  4. todennäköisesti myös olohuoneen kattoremppa (koska seinäremppa)
  5. toimistohuoneen lattiaremppa, koska sielläkin todennäköisesti on raakalautaa
  6. toimistohuoneen seinäremppa (koska lattiaremppa)
  7. toimistohuoneen kattoremppa (koska seinäremppa)
  8. toimistohuoneeseen yksi ikkuna lisää
  9. joku helvetin SPA-osasto, jota toi toinen osapuoli suunnittelee ja jossa itse pistän hanttiin minkä pystyn. Mä kun tahtoisin mieluummin söpön vanhan hirsisaunan pihalle.

Kovasti ollaan muuten ihmetelty ikkunoitten nykyistä asettelua. Töllin suunnittelijat ei ainakaan visuaalisella silmällä ole päässeet juhlimaan, sillä tölli näyttää ulkoa päin siltä kuin talolla olisi silmät ohimoilla. Ja siihen tulee kyllä muutos.

MUTTA NYT - jos jollain siellä ruudun toisella puolella löytyisi vanhaa lattialautaa, tänne saisi niitä kipata! Ja ihan rahalla ollaan valmiita maksamaan, sillä vanha lauta kun on kuulemma hiton paljon parempaa, kuin nykypäivän liian pehmeät lankut.

Joulupaniikki

Joulupaniikkihan syntyy siitä että vieraita on tulossa, ja töllissä on aika monta koloa vielä epämukavasti rempsallaan. Neljä yökyläilijää pitäisi mahduttaa johonkin nurkkaan vähän nukkumaankin, ja sitä varten olisi ehkä kohteliasta saada edes epämukavien kierrätyssohvien tilalle vähän mukavampaa petiä. Ja ettei nyt ihan kaaoksessa tarvitsisi jouluruokia mutustella.

Pieni joulupaniikki on päällänsä myös siitä, ettei ilmojen herrat näytä kovin yhteistyöhalukkailta vastaanottamaan Hong Kongista saapuvia vip-vieraita. Olen melko varma että lumen painosta notkuvat puitten oksat, pihalla loistavat jäälyhdyt ja kenkien alla narskuva hanki olisi jotain, mitä hikisestä suurkaupungista saapuvat voisi arvostaa.

Kuuleeko universumi?

Täällä tarvitaan lunta!!!

6
Back to Top