Perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään

Ystäväämme Jukkaa lainaten, me olemme se - perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Ei siis niin, ettäkö ystävämme päivät olisi pelkästään auvoista arkea, mutta me ei usein edes ehditä normaaliin arkeen ja tapahtumiin, kun ylläreitä pukkaa oikealta ja vasemmalta.

Pari päivää sitten oltiin Suomesta tulleen lapsuuden kaverin ja hänen seurueensa, sekä Slovakiasta saapuneen tutun pariskunnan kanssa katselemassa vähän maisemia, ja pitihän siinä naisporukalla sitten myös vaijeriliut vetäistä. Ja luonnollisesti Samuin parhaassa paikassa Tree Bridge Coffeessa. Kirjoitin paikasta enemmän täällä.

Slovakipariskunta siinä tohinassa sitten kysäisemään, että miten sen ajan täällä saa oikein kulumaan?

Jaa että mitenkö? No jos ei kobrat, koirat, erilaiset onnettomuudet ja muut riitä, niin kyllä 'normiarki' (=kaaos) pitää huolen siitä, ettei aika käy pitkäksi.

Sillä useinhan meille käy niin, että aamutuimaan jo sopivasti - tai sitten illalla viimeiseksi - pukkaa äksidenttia jos toistakin. Ja niissä merkeissä se seuraava päivä sitten yleensä hurahtaa.

Kaikki 'ongelmat' vie nimittäin vähintään päivän.

viewpoint koh samui
Nää maisemat!

Mopot

Meillä on brittiläinen 'luotto' -mopomyyjä täällä, jolta on matkan varrella ostettu mopo jos toinenkin. Ja myytykin, kun ollaan kuviteltu muuttavamme muualle.

Viimeisimmät reilu vuosi sitten ostetut mopot ovat olleet hänen tyttöystävänsä nimissä tähän päivään asti, sillä pariskunta erosi heti viimeisimmän mopokaupan jälkeen.

Ja uskokaa vain, paikalliset naiset ovat mustasukkaisia. Näin ollen mopojen papereitten saaminen meidän haltuun nimenvaihdosta varten on ollut työn ja tuskan takana. Ei meidän takia, vaan koska frouvan ylpeys ei anna periksi.

Ja kiusa se on pienikin kiusa.

Yllättäen pari päivää sitten ystävämme saapui kirjekuoren kanssa, jonka pitäisi viimein sisältää asianmukainen pino papereita, joilla pitäisi viimein saada nimiasiat kuntoon. Puhumattakaan veromaksuista, jotka meillä on rästissä tästä samasta syystä. Sakkohan siitä rapsahtaa hetkenä minä hyvänsä.

Eikä tässä vielä kaikki. Vajaa kolme viikkoa sitten juniorille tapahtunut mopo-onnettomuus on sekin aiheuttanut harmaita hiuksia.

Kolaroitu mopo meni sen verran päreiksi, että Yamahan liikkeestä piti käydä tilaamassa mopoon lähes kaikki uudet osat. Olisi todennäköisesti ollut järkevämpää ostaa kokonaan uusi menopeli, sillä uusien osien hinta on kiivennyt melkein samaan. Uusi mopo olisi sitä paitsi ollut alla heti, kun nykyinen peli on odotellut palasina korjaamolla jo viikkoja.

Täällä operoi Samuin kuuluisa laulava hammaslääkäri

Hemmetin hampaat ja muut ruumiinosat

Ne vanhat amalgaamipaikat, jotka vie lohjetessaan aina puolet hampaasta, ai että mä olen kyllästynyt.

Kolmisen viikkoa on nyt tullut ravattua paikallisessa hammaslääkärissä, joka kyllä tuntuu osaavan hommansa. Mutta valmista ei ole vieläkään.

Hammasta ei voinut enää korjata, joten nyt ollaan sitten kruunun rakennushommissa. Onneksi kruunua ei tarvitse rakennella Suomessa, sillä hinnat taitavat pyöriä tuhannen euron hujakoilla. Täällä kruunusta pohjatöineen joutuu pulittamaan reilu 200 euroa, ja kaupan päälle saa vielä Samuin kuuluisan laulavan hammaslääkärin.

Ja koska vanhuus ei tule yksin, olen päässyt siihen kerhoon, missä ilman silmälaseja on täysin avuton. Parin kuukauden sisään multa on samassa ravintolassa täällä kummallisesti kadonnut ei vaan yhdet, vaan kahdet silmälasit. En tiedä mitä hyötyä kenellekään on toiselle räätälöidyistä lukulaseista, jotka nekin on vaan jotain pilipalimerkkiä.

Koska ilmankaan ei voi olla, pitäisi ehtiä paikalliselle optikollekin joku päivä.

Ja sitten kaikkea muuta säätöä

Netti on aina vaan paska, mutta nykyään meillä on oma insinööri. JA SE PUHUU ENGLANTIA!
Hurraa!

Huomenna tulee vaihteeksi piha täyteen kaapeleita ja sen muita kavereita, joten siinähän se päivä todennäköisesti menee. Ei kai meillä muuta olisi ollutkaan.

Thaimaalainen rakennuskulttuuri on sekin oma lukunsa. Täällä omia kämppiä omistavat kokevat välillä varmaan hermoromahduksen jos toisenkin, itse ainakin koen ilman omaa kämppääkin.

Pari sydämenlyöntiä jäi väliin muutama päivä sitten, kun rauhallinen ilta viidakon siritysten keskellä rikkoontui karmeaan pamahdukseen.

Siitä sitten koko konkkaronkka pimeälle pihalle ihmettelemään mistä meteli johtui. Ihan ykkösenä ei tullut mieleen, että katto olisi romahtanut, mutta kyllä se niin vaan oli. Onneksi kuitenkin vain osa aluskatetta ja sekin yläkerran terassilla. Mutta ihan oikeasti, onneksi kukaan ei ollut alla!

Seuraavana päivänä puutarhuri kävi pällistelemässä vahinkoja ja sitä seuraavana päivänä sitä tuli ihmettelemään myös paikallinen kattomies. Jonka piti muuten tulla siitä seuraavana päivänä korjaamaan katto.

Vaan ei tullut. Tuli vaan puutarhuri, joka selitti kovasti jotain. Nyt meillä ollaan kahta mieltä; sanoiko se ettei vuokranantaja suostu maksamaan kattoa, vai tuliko kattomiehelle joku viivästys?

Tässä nyt sitten jännätään mitä tapahtuu. Katon pudonnut kipsilevy on nyt puutarhurin toimesta sijoitettu poltettavaksi tarkoitettuun puutarhajätekasaan, vaikka aika vaikea on uskoa että kipsi kovin hyvin palaisi. Murenee ehkä, mutta ei se valkoinen jauho pihalla myöskään kovin kaunista ole.

Ilmastotalkoot my ass, täällä niihin osallistuminen on aika lailla mahdotonta. Ehkä mä yritän polttaa sen vanhan vessanpöntönkin tuolta talon alta.

Pala kattoa...

Onneksi edes joskus ehtii

Silloin tällöin säätöjen lisäksi jää onneksi aikaa myös muille asioille. Kuten vaikka ystävien tapaamiselle.

Parhaita juttuja mitä täällä asumisen aikana on kokenut, ovat melkein 30 vuotta sitten viimeksi tavatut lapsuuden ystävät.

On näköjään pitänyt tulla todella kauaksi, että voi taas törmätä. Ihan huippua!

Yllättäviä lapsuuden vieraita :)

Onneksi välillä on aikaa myös ystäville!

Hyvä tytöt

Huikea kokemus taas!

6
Back to Top