Ajatelkaa jos pitäisi säännöllisesti vaikka harrastaa jotakin...

Viitaten edelliseen postaukseeni, säännöllisyys tuntuu täällä lähes mahdottomalta. Oleminen tiettyyn aikaan tietyssä paikassa kuuluu samaan kategoriaan.

Tiukkoja aikatauluja tuskin kukaan tulee tänne hakemaan, eikä mekään, mutta joku päivä saisi vaikka yllättääkin olemalla sellainen 'sujuva'.

Romahtanut kattolevy

Katto

Olin väärässä viimeksi, kun epäilin vuokranantajan kieltäytyneen romahtaneen katon korjaamisesta. Kattomies saapui apumiehen kanssa, ja tätä yhtä levyä on nyt ihmetelty kaksi päivää.

Ensimmäisenä päivänä uusi levy kiinnitetään ja sitten sitä ihmetellään loppupäivä. Meillä on kyllä huikeat näkymät Phanganille tuolta yläkerran valtavalta parvekkeelta, joten kyllä siellä kelpaa viettää  tunti jos toinenkin.

Seuraavana päivänä kitataan katto ja maalataan sitä uutta levyä, vaikka näin blondina vähän mietin kuivuuko kitti, saatika maali kamalassa kaatosateessa. Veikkaan ettei ainakaan kovin hyvin, mutta koko päivä siellä taas huseerattiin.

Kunnes puutarhuri tuli sanomaan, ettei tänään voi maalata kun sataa näin paljon. Tässä vaiheessa hommaan oli jo mennyt koko päivä ja maalaamatta oli valehtelematta jäänyt sellainen 20 sentin alue. Olisi kai senkin voinut vetäistä siinä samalla.

Kolmas päivä siis tulossa. Voisihan sitä tällaisina päivinä ulkoistaa itsensä vaikka johonkin harrastuksiin, mutta kun pitää vahtia tota Boota. Se tykkää näykkiä kattomiehen apparia pohkeesta aina ohitustilanteessa.

Ja sitä paitsi, juniori on kuumeessa toista päivää, joten sairastupa sijaitsee tässä samassa rakennuksessa.

Kobra sekoittaa päivän aina

Julkaisin omalla seinälläni Facebookissa tällaisen tarinan;

Kun aloittaa aamun tunnin tappelulla kobran kanssa, ja sen jälkeen etsii vapaata eläinklinikkaa mahdollisen kobran myrkyn takia yhden koiran silmässä, tietää saatana heränneensä.

Näin alkoi tämä viikko. Murphy oli viisas mies; jos joku voi mennä pieleen, se menee pieleen. Ja meillä se tapahtuu lähes aina silloin, kun Tomppa ei ole paikalla.

Ei tosta kuningaskobrasta sen enempää, niitä tarinoita on tässä blogissa jauhettu ihan tarpeeksi. Sen verran voisin kuitenkin kehua, että meidän juniori on osoittautunut varsinaiseksi sankariksi.

Tiedättehän kuinka vaikeata on saada teini ylös aamulla? Vaikka miten ystävällisesti yrittää, jossain vaiheessa ääni nousee, kunnes muuttuu melkein karjumiseksi. Tätä ennen hermot on mennyt tietenkin jo monta kertaa.

Mutta kun mä karjaisen terassilta 'KOBRA', kolina vaan kuuluu kun teini rymyää pää kolmantena jalkana terassille alta aikayksikön. Ei se varmaan ehdi edes herätä matkalla.

Meistä on tullut loistava kobratiimi. Kiitos Miska.

Salsan silmä vähän kärsi kobratappelusta

Jos ehtisin säännöllisesti harrastaa jotakin...

Niin voi olla että hurahtaisin tuohon frisbeegolfiin. Laji on vähän vaivihkaa vienyt mennessään ja mitä enemmän opin, sitä enemmän se kiinnostaa.

Tomppa on käynyt meidän naapuriradalla Samui Disc Golfissa jo pari vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Itse olen vieraileva ummikko, vaikka viime aikoina mopo onkin kuljettanut sille suunnalle useammin.

Itselläni koko touhu on vielä täysin hakusessa, mutta silloin tällöin saan kiekon lentämään ihan kohtuudella. Useimmiten vedän vaan kaikella voimalla mitä kirpusta lähtee, vaikka tekniikka ja rentous olisi se juttu. Toisinaan pääsen kokemaan melkein tähtihetkiä, kun saan kiekon lentämään komeassa kaaressa ilman voimaakin. Ja kyllä se vaan tuntuu hemmetin hienolta.

Vielä kun saisi sen oikean tekniikan sujahtamaan tuonne selkäytimeen, ettei tarvitsisi joka toinen kerta rämpiä pusikoissa tai puhvelin paskassa etsimässä kiekkoja. 

Kiva mesta ja kivaa porukkaa ihan tossa naapurissa. Vielä kun omissa porukoissa heittää, kukaan ei tule kurittamaan niistä suupielistä spontaanisti lipsahtavista kirosanoista.

Oletko sä jo ehtinyt kokeilemaan frisbeegolfia?

Miten mä nyt tästä lajista innostuin ;)

Vasemmalla kobrataistelija Miska, oikealla Oliver

Tomppa yrittää opettaa meille vähän tekniikoita

Samui Disc Golf

4

Perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään

Ystäväämme Jukkaa lainaten, me olemme se - perhe jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Ei siis niin, ettäkö ystävämme päivät olisi pelkästään auvoista arkea, mutta me ei usein edes ehditä normaaliin arkeen ja tapahtumiin, kun ylläreitä pukkaa oikealta ja vasemmalta.

Pari päivää sitten oltiin Suomesta tulleen lapsuuden kaverin ja hänen seurueensa, sekä Slovakiasta saapuneen tutun pariskunnan kanssa katselemassa vähän maisemia, ja pitihän siinä naisporukalla sitten myös vaijeriliut vetäistä. Ja luonnollisesti Samuin parhaassa paikassa Tree Bridge Coffeessa. Kirjoitin paikasta enemmän täällä.

Slovakipariskunta siinä tohinassa sitten kysäisemään, että miten sen ajan täällä saa oikein kulumaan?

Jaa että mitenkö? No jos ei kobrat, koirat, erilaiset onnettomuudet ja muut riitä, niin kyllä 'normiarki' (=kaaos) pitää huolen siitä, ettei aika käy pitkäksi.

Sillä useinhan meille käy niin, että aamutuimaan jo sopivasti - tai sitten illalla viimeiseksi - pukkaa äksidenttia jos toistakin. Ja niissä merkeissä se seuraava päivä sitten yleensä hurahtaa.

Kaikki 'ongelmat' vie nimittäin vähintään päivän.

viewpoint koh samui
Nää maisemat!

Mopot

Meillä on brittiläinen 'luotto' -mopomyyjä täällä, jolta on matkan varrella ostettu mopo jos toinenkin. Ja myytykin, kun ollaan kuviteltu muuttavamme muualle.

Viimeisimmät reilu vuosi sitten ostetut mopot ovat olleet hänen tyttöystävänsä nimissä tähän päivään asti, sillä pariskunta erosi heti viimeisimmän mopokaupan jälkeen.

Ja uskokaa vain, paikalliset naiset ovat mustasukkaisia. Näin ollen mopojen papereitten saaminen meidän haltuun nimenvaihdosta varten on ollut työn ja tuskan takana. Ei meidän takia, vaan koska frouvan ylpeys ei anna periksi.

Ja kiusa se on pienikin kiusa.

Yllättäen pari päivää sitten ystävämme saapui kirjekuoren kanssa, jonka pitäisi viimein sisältää asianmukainen pino papereita, joilla pitäisi viimein saada nimiasiat kuntoon. Puhumattakaan veromaksuista, jotka meillä on rästissä tästä samasta syystä. Sakkohan siitä rapsahtaa hetkenä minä hyvänsä.

Eikä tässä vielä kaikki. Vajaa kolme viikkoa sitten juniorille tapahtunut mopo-onnettomuus on sekin aiheuttanut harmaita hiuksia.

Kolaroitu mopo meni sen verran päreiksi, että Yamahan liikkeestä piti käydä tilaamassa mopoon lähes kaikki uudet osat. Olisi todennäköisesti ollut järkevämpää ostaa kokonaan uusi menopeli, sillä uusien osien hinta on kiivennyt melkein samaan. Uusi mopo olisi sitä paitsi ollut alla heti, kun nykyinen peli on odotellut palasina korjaamolla jo viikkoja.

Täällä operoi Samuin kuuluisa laulava hammaslääkäri

Hemmetin hampaat ja muut ruumiinosat

Ne vanhat amalgaamipaikat, jotka vie lohjetessaan aina puolet hampaasta, ai että mä olen kyllästynyt.

Kolmisen viikkoa on nyt tullut ravattua paikallisessa hammaslääkärissä, joka kyllä tuntuu osaavan hommansa. Mutta valmista ei ole vieläkään.

Hammasta ei voinut enää korjata, joten nyt ollaan sitten kruunun rakennushommissa. Onneksi kruunua ei tarvitse rakennella Suomessa, sillä hinnat taitavat pyöriä tuhannen euron hujakoilla. Täällä kruunusta pohjatöineen joutuu pulittamaan reilu 200 euroa, ja kaupan päälle saa vielä Samuin kuuluisan laulavan hammaslääkärin.

Ja koska vanhuus ei tule yksin, olen päässyt siihen kerhoon, missä ilman silmälaseja on täysin avuton. Parin kuukauden sisään multa on samassa ravintolassa täällä kummallisesti kadonnut ei vaan yhdet, vaan kahdet silmälasit. En tiedä mitä hyötyä kenellekään on toiselle räätälöidyistä lukulaseista, jotka nekin on vaan jotain pilipalimerkkiä.

Koska ilmankaan ei voi olla, pitäisi ehtiä paikalliselle optikollekin joku päivä.

Ja sitten kaikkea muuta säätöä

Netti on aina vaan paska, mutta nykyään meillä on oma insinööri. JA SE PUHUU ENGLANTIA!
Hurraa!

Huomenna tulee vaihteeksi piha täyteen kaapeleita ja sen muita kavereita, joten siinähän se päivä todennäköisesti menee. Ei kai meillä muuta olisi ollutkaan.

Thaimaalainen rakennuskulttuuri on sekin oma lukunsa. Täällä omia kämppiä omistavat kokevat välillä varmaan hermoromahduksen jos toisenkin, itse ainakin koen ilman omaa kämppääkin.

Pari sydämenlyöntiä jäi väliin muutama päivä sitten, kun rauhallinen ilta viidakon siritysten keskellä rikkoontui karmeaan pamahdukseen.

Siitä sitten koko konkkaronkka pimeälle pihalle ihmettelemään mistä meteli johtui. Ihan ykkösenä ei tullut mieleen, että katto olisi romahtanut, mutta kyllä se niin vaan oli. Onneksi kuitenkin vain osa aluskatetta ja sekin yläkerran terassilla. Mutta ihan oikeasti, onneksi kukaan ei ollut alla!

Seuraavana päivänä puutarhuri kävi pällistelemässä vahinkoja ja sitä seuraavana päivänä sitä tuli ihmettelemään myös paikallinen kattomies. Jonka piti muuten tulla siitä seuraavana päivänä korjaamaan katto.

Vaan ei tullut. Tuli vaan puutarhuri, joka selitti kovasti jotain. Nyt meillä ollaan kahta mieltä; sanoiko se ettei vuokranantaja suostu maksamaan kattoa, vai tuliko kattomiehelle joku viivästys?

Tässä nyt sitten jännätään mitä tapahtuu. Katon pudonnut kipsilevy on nyt puutarhurin toimesta sijoitettu poltettavaksi tarkoitettuun puutarhajätekasaan, vaikka aika vaikea on uskoa että kipsi kovin hyvin palaisi. Murenee ehkä, mutta ei se valkoinen jauho pihalla myöskään kovin kaunista ole.

Ilmastotalkoot my ass, täällä niihin osallistuminen on aika lailla mahdotonta. Ehkä mä yritän polttaa sen vanhan vessanpöntönkin tuolta talon alta.

Pala kattoa...

Onneksi edes joskus ehtii

Silloin tällöin säätöjen lisäksi jää onneksi aikaa myös muille asioille. Kuten vaikka ystävien tapaamiselle.

Parhaita juttuja mitä täällä asumisen aikana on kokenut, ovat melkein 30 vuotta sitten viimeksi tavatut lapsuuden ystävät.

On näköjään pitänyt tulla todella kauaksi, että voi taas törmätä. Ihan huippua!

Yllättäviä lapsuuden vieraita :)

Onneksi välillä on aikaa myös ystäville!

Hyvä tytöt

Huikea kokemus taas!

6

Arjen pieniä eroja

Havaijille perheensä kanssa muuttanut Anu kirjoitti hauskan postauksen Havaijin ja Suomen pienistä eroista (lue täältä), ja rupesin itsekin miettimään näitä arjen pieniä kummallisuuksia.

Sillä onhan niitä. Suomi ja Thaimaa ovat monessa asiassa vuosikymmenien päässä toisistaan, välillä tuntuu että vallan eri galakseissa.

Meidän tietä vartioi koiralaumojen lisäksi tämä hanhilauma.

Muovi

Kuka muistaa milloin meillä Suomessa muovipussit tulivat maksullisiksi? Itse en muista tarkalleen, mutta pieni ikuisuus siitä taitaa olla.

Täällä muovipussit kaupoissa eivät maksa, ja niitä sitten tungetaan yhdellä kauppareissulla sen seitsemänkymmentä kappaletta. Saa olla skarppina, ettei jokaista tuotetta pakata omaan pussiinsa erikseen.

Muovipussien vahvuus on toki aivan eri luokkaa kuin Suomessa, mutta siltikin. Rajansa kaikella. Pahimmassa tapauksessa mm. seiskoissa myynnissä olevat omenat sun muut hedelmät on kelmutettu yksitellen. Matka muovittomaan tulevaisuuteen on hemmetin pitkä.

Kantakaa siis hyvät ihmiset omia kasseja mukana ja kieltäytykää niistä kymmenistä kauppakasseista myös täällä.

koh samui
Täältä voi muuten ostaa oikeinkin mageen näköisiä kierrätyskasseja.

Roskat

Muovista onkin sitten helppo aasinsilta roskiin, yllätys. Jätteistä olen blogissa avautunut varmaan jo kyllästymiseen asti, mutta jatkan silti.

Täällähän tupataan polttamaan kaikki mahdollinen ja varmuudella myös mahdoton. En tiedä kuinka kauan pitää polttaa rautatynnyreitä tai lasipulloja että ne muuttuvat tuhkaksi, mutta veikkaan että aika pitkään. Täällä sillä ei ole niin väliä.

Kun lenkkeilen näillä meidän huudiloilla, joudun välillä ihmettelemään monttu auki. Monia paikallisia ei tunnu haittaavan puutarhassa levällään olevat take away-boxit, muovipullot sun muut. Niitten seassa voi mainiosti elää arkeaan.

Otin kuvan meidän lähellä olevan paikallisen ala-asteen pihalta. Siitä paikasta jossa opettajat ja pienet nassikat päivittäin nauttivat lounaansa. Näky on pöyristyttävä. KAIKKI JÄÄ SIIHEN.

Kaiken pitäisi lähteä varhaiskasvatuksesta, mutta jos joissain kouluissa asenne on vieläkin tällainen, joudutaan aika pitkään vielä tarpomaan roskien seassa.

Suomessa on kunnioitettavan siistiä, vaikka kuulemma ennen vanhaan torpissa haudattiin maahan vähän kaikkea peltipurkeista vanhoihin aterimiin. Ja niitä aarteita sitten vanhojen torppien uudet omistajat nykyään ihmettelevät.

Tässä alakoulun oppilaat opettajineen syövät lounasta. Voi opettajat!

Kävelytiet

Anun mukaan Havaijilla ei juuri ole kävelyteitä, eikä ole täälläkään. Säälien välillä katson lomalle tulleita perheitä lastenvaunuineen, puhumattakaan pyörätuolilla eteenpäin pyrkivistä turisteista.

Ei ole ihan helppoa.

Liikennesäännöt

Kävelyteistä päästään sitten liikennesääntöihin. Täälläkin sääntöjä on, vaikkei niitä juuri kukaan näytä noudattavan. Tai no, sanoisin että me farangit kyllä yritetään noudattaa, mutta hankitaan kuitenkin varuiksi autoihin vielä keulakamerat, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Sillä kävipä tässä niinkin, että eräs farangi oli kolarissa paikallisen kanssa. Poliisi tuli paikalle, ja vaikka farangi oli onnettomuuteen syytön, poliisi tokaisi "tätähän ei olisi edes tapahtunut, jos et alunperinkään olisi tullut tänne"...

Juniorin mopokolari (joka oli todistettavasti paikallisen syy) päättyi paikallisen apuvoiman paikalle hälyttämisestä huolimatta niin, että syyllinen vain totesi lähtevänsä menemään. Meillä meni mopo uusiksi, mutta minkäs teet.

Suomessa syytön on syytön ja kinkkisissä tilanteissa poliisi kyllä tutkii. Täällä nopein (ja isoin) menee ensin ja ulkomaalaisena todennäköisesti maksat viulut vaikka mikä olisi.

Miskan kolaroitu mopo, aika uusiksi menee.
Byrokratia

Aika moni meistä on käyttänyt Suomesta nimitystä 'SääntöSuomi'. Minä ainakin olen, ja onhan se vähän niin. Kaiken maailman lupia, veroja ja sääntöjä on varmasti enemmän kuin tarvitsisi. Monelle pienyrittäjälle varsinkin hullun kallista meininkiä. Sitä kahvilaa kun ei joka paikkaan niin vaan avatakaan.

Täälläkin on sääntöjä, varsinkin meille ulkomaalaisille. Paikallinen voi (tai ainakin tekee niin) pykätä sen ravintolan vaikka toisen tontille, jos se vaan juolahtaa mieleen.

Niin kuin nyt tämäkin mies päätti avata rantaravintolan sille autiorannalle, jossa käydään koirien kanssa. Perustukset on jo tehty, ja tarjolla tulee sitten olemaan viinaa ja jointteja. Ihan vaan relaamisen takia.

Tontti on ollut myynnissä pitkään, mutta kauppoja ei ole tähtitieteellisen hinnan takia tehty. Sittemmin tontille on ilmestynyt laiton kaatopaikka ja nyt sitten vielä baarikin. Tyhjälle rannalle kaatopaikan alle, ei ehkä paras bisnesidea.

Asuminen

Talojen hinnat on täälläkin lähteneet vähän lapasesta, mutta ainahan voi vuokrata.

Suomessa jokaisessa luukussa uuni on vakiovaruste. Täällä paikallisista taloista löytää ennemminkin vuokraan kuuluvan puutarhurin ja uima-altaan (edes yhteisen) kuin uunin. Kunnollisesta keittiöstä nyt puhumattakaan.

Mutta sisällä ei välttämättä tarvitse olla koskaan, ja se on muuten ihan mahtia!

Viidakkotalon työpiste.

Vesi 

Hanavettä ei voi juoda, joten vettä pitää ostaa. Sen priimakuntoisen juomaveden löytäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Muovipulloissa se ostettu vesikin tulee, ja täällä on todella oppinut vihaamaan muovia.

Voi onnelliset Suomessa, kun voitte juoda veden suoraan hanasta. Ja miten hyvän makuista se vesi onkaan!

Käärmeet ja muut ällötykset

Kyykäärmeet, punkit, paarmat sun muut mökeillä tutuksi tulleet suomalaiset vitsaukset - me ollaan täällä niistä melkein kateellisia.

Samuilla vastaan voi tulla todellisia tappajia, kuten olette monesti lukeneet. Lenkilläkään silmiä ei voi pitää rennosti eteenpäin, vaan jokainen pusikko tien kummallakin puolella on silmäiltävä.

Ei tästä ole pitkäkään aika, kun lenkillä aiheutin kunnon naurun remakat viereisellä rakennustyömaalla. Hoksasin nimittäin sellaisen myrkyllisen kirkkaan vihreän käärmeen 10 sentin päässä pohkeesta. Tämä havainto aiheutti naisellisen spontaanin ilmahypyn kiljumisineen.

Mua ei naurattanut, niitä nauratti kyllä.

Viidakkotalossa vieraillut käärme

It's okey (vaikkei ole)

Tämä voi oikeasti johtua ihan siitä kasvojen menetyksen pelosta. Se on nimittäin täällä erittäin syvälle juurtunut.

Jos sulla on ongelma, mihin tarvitset ammattilaisen apua, voit löytää itsesi väittelemässä käsittämättömässäkin tilanteessa. Kuten me viimeksi;

Netin kanssa on ollut jatkuvasti ongelmia. Hankittiin sitten viimeisen päälle valokuidut että ongelmat poistuisi. Vähän ne ongelmat poistuivatkin, mutta ei silti saatu sitä mistä maksettiin.

Kyseisen nettifirman tyypit ravaa meillä välillä kahden auton voimalla ja pariinkin kertaan päivässä. Pointsit muuten siitä.

Sitten kaverit väsää jotain, vaihtelee kaapeleita ja sijoittaa niitä uudelleen. Kun sitten istutaan yhdessä alas tutkimaan uploadeja ja downloadeja, ja selvästi nähdään ettei olla lähellekään luvattuja, on vastaus aina yhtä hämmästyttävä; It's okey.

'No ei ole, näethän itsekin?' It's okey now. Ja tyypit lähtee. Tunnin päästä vielä soitto nettikavereilta, että 'IT'S OKEY NOW'.

Niin pahvi, ettäs tiedät. Meinaa muuten välillä itku päästä...

Vanhat sähköjohdot ja kaapelit

Jokainen Thaimaassa käynyt on takuulla ihmetellyt tienvarsilla olevia sähköjohtovirityksiä. Niitä ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta.

Mitä todennäköisemmin johtohelveteissä on valtava määrä toimimattomia piuhoja, jotka on vaihdettu uusiin. Sen sijaan että toimimattomat piuhat vedettäisiin läjästä pois, ne jätetään niille sijoilleen.

Perustan tämän  väittämän nyt esimerkiksi näihin meidän nettikaapeleihin. Aina kun reklamoidaan firmaan, tulee hymyileviä kavereita kämppä täyteen. Sitten vedetään uusia piuhoja pitkin puutarhaa ja avot, netti taas toimii.

Mutta yksikään vanha piuha tai kaapeli ei liikahda mihinkään. Alkaa meilläkin jo olemaan aikamoinen piuhaviidakko tuon viidakkopuutarhan lisäksi.

Huithapelius

Vaikka tämä usein ärsyttää, se yleensä kuitenkin ihastuttaa. Kuten Anukin kirjoitti, niin täälläkään ketään ei tunnu haittaavan oikeasti oikein mikään.

Thaimaalaisesta 'Mai pen rai' -sanonnasta on moneksi. Se sopii vaikka potentiaalisen kriisitilanteen laukaisemiseen. 'Ei se mitään', 'ei sillä ole väliä' - ja ongelma on selätetty.

Täällä eletään hetkessä, eikä pohdita huomista. Ja SE on muuten ajoittain jopa ylitsepääsemättömän vaikeata tällaiselle suomalaiselle jämptille tyttöselle.

Mutta ei kai sitä elämää ole tarkoitettu otettavaksi liian vakavasti?

Tässä metsästetään rännikäärmettä yläkerran partsilla.


2

Niin se aika kuluu, osa 2

Moni on odottanut tätä kakkososaa valtavien paljastuksien toivossa (tai pelossa), joten tässä sitä nyt sitten tulee. Ykkösosan pääset lukemaan tästä linkistä.

Ensimmäisen kahden vuoden aikana otettiin vastaan mitä tuli. Ihmisiä, ongelmia, mitä milloinkin eteen sattui.

Seuraava kahden vuoden periodi oli täynnä valintoja. Ja voi pojat, niitä valintoja riitti.

Vaikka jotain oli opittu, paljon oli näköjään jäänyt oppimatta.

Näissä maisemissa kyllä kelpaa pohtia kaikenlaista...

Noin 2 vuotta sitten

- Paratiisiuupumusta ja huolta tulevaisuudesta. Reilu kaksi vuotta sitten elämässä oli raskaita asioita (voit lukea vaikka edellisistä linkeistä).

Kaikki uuvutti ja ongelmia kasaantui. Boo aiheutti ongelmista valtaosan, mutta ehkä raskainta oli kuitenkin mielessä käyneet ajatukset koirasta luopumisesta. Oltiin poikki ja väsyneitä ongelmiin.

Ajateltiin ettei pystytä ehkä sittenkään parantamaan menneisyydessä kaltoin kohdeltua Boota. Ehkä olisi vain parempi luovuttaa?

Onneksi kaiken paskan keskellä naapurisaaren Moikku pyysi antamaan ajan kulua vielä hetki. Edes viikko. Jos hyvin nukutut yöt ja pölyn laskeutuminen auttaisivat näkemään asiat selkeämmin.

Ja näinhän se meni. Riitti kun niin rakkaaksi tullut ongelmakoira oli lähellä. Mieli rauhoittui ja elämä palasi uomiinsa, eikä sen jälkeen luopumista olla edes harkittu. Yhdessä Boon kanssa päätettiin taivaltaa loppuun saakka. Vaikka läpi harmaan kiven.

Onneksi. Vieläkin hirvittää mitä edes suunniteltiin kaikkein synkimpinä hetkinä.

HobodoBoo<3

- Käärme paratiisissa ja päättäväinen irtiotto. Tämä aihe on myös paha. Ja voin vakuuttaa että ajanjakso oli henkisesti raskas.

Jo yli kaksi vuotta sitten karkauspäivänä tein luonnoksen aiheesta 'Käärme paratiisissa'. Ajattelin silloin nukkua yön yli ja seuraavankin. Sitten meni viikko, kuukausi, puoli vuotta. Vuosi paransi jo syntyneet haavat ja asia jäi.

Ja unohtui. Kunnes eräille muillekin kävi kuten meille.

Paljon puhutaan siitä, kuinka korvaamattomia oman maan ihmiset maailmalla ovat, ja onhan se näin. Mutta se voi myös olla aivan toisin.

Niin meille kävi, ja niille eräillekin.

Meillä on upeita suomalaisia ystäviä täällä, samoin kuin Phanganillakin. Valitettavasti jouduimme myös oppimaan, että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Eivätkä kaikki ihmiset sitä mitä luulet.

Kun huomaat että joku puhuu paskaa kaikista selän takana, voit olla varma että sinustakin puhutaan. Ihan sitä samaa paskaa. Ympäri saarta aina kun mahdollista.

Miksi? Mitä vikaa meissä on? Mitä vikaa eräissäkin on? Miten voi olla että yksi taho keinolla millä hyvänsä haluaa mustamaalata muita? Sellaisia muita, jotka uskaltavat olla asioista eri mieltä. Omaa mieltään. Ajatella itse.

Narsismi. Ensin ihastut niihin 'miellyttäviin' tyyppeihin, sitten ihmettelet mistä omituinen olosi johtuu. Mihin valuvat kaikki energiat, miksi ei tunnukaan enää niin hyvältä?

Mitä teit väärin? Mistä se TAAS suuttui? Eikö mikään riitä?

Riittäähän se, kun ollaan tekemisissä 'normaaleitten' ihmisten kanssa. Jossain vaiheessa itsetutkiskelu ja ongelmien etsiminen itsestään on kuitenkin parempi lopettaa. Mikään ei tule riittämään. Joko kuulut 'heimoon' tai sitten et.

Jossain vaiheessa tyhmempikin tajuaa, että 'enough is enough. Ellei ole hajonnut sirpaleiksi ennen sitä.

Elämä kyllä karsii jyvät akanoista, kun on aistit avoinna ja luottaa itseensä. Me karsittiin. Ja vaikka alku oli pienoinen hyppy taas tuntemattomaan, hetkeäkään ei olla kaduttu irtiottoa tietyistä ihmisistä.

Paskaa tuli niskaan, mutta parhaimmat ystävät jäivät. Muilla ei ole niin väliä. Ja parhaimmat ystävät tietävät keitä ovat. Kiitos teille.

- Muutto kartanoon. Edelliseen viitaten, ensin harkittiin jopa muuttoa takaisin Suomeen. Sitten päätettiin kuitenkin jäädä, mutta maisemaa vaihtaen. Tässä tapauksessa se tarkoitti muuttoa eri kylään.

On se jännä kuinka paljon ihmissuhteet kaikkeen vaikuttavat. Jos oma mielenterveys kärsii lähipiiristä, suosittelen vakavia pohdintoja ja toimia niitten perusteella. Ei elämässä kuitenkaan ole tarkoitus kärsiä. Ei ainakaan toisten takia.  Ei edes suomalaisten.

Ihana kartano!

- Kuninkaan kuolema. Thaimaalaisten syvästi rakastama kuningas kuoli. Ja vaikka tapahtumaa oltiin osattukin odottaa jo pitkään, syvä suru oli käsinkosketeltavaa.

Thaimaa pukeutui mustaan, me siinä mukana. Mutta elämä kuitenkin jatkui ja arki palasi raiteilleen.

- Rantojen siivous -projektit. Meillähän on ollut täällä vaikka mitä projekteja ennen Samuillekin rantautunutta Trash Herota. On ollut Clean The Beach Boot Campia, Samui Clean -projektia ja nyt siis TH.

Hiton hyvä että on. Meri tuo roskaa näillekin rannoille, ja vaikkei jätehuolto täällä oikein pelaakaan, merestä ne on ainakin saatava pois.

- Tulvat. Samui pääsi kansainvälisiin uutisiin ja Suomen lehtiinkin pariin otteeseen, eikä ehkä vähiten Aku Hirviniemen ja Janne Katajan jäädessä saarelle jumiin. Taisivathan nuo vellokset ryhmineen viettää Samuin jälkeen jonkin aikaa vielä Hongkongissakin.

Ja pienimuotoinen kaaoshan täällä oli saada kaikki halukkaat saarelta pois. Sen verran taivas kaatoi vettä niskaan.

- Leikkaus. Näin se meni, kävin luovuttamasta osan itsestäni Bangkok Hospitalin leikkauspöydälle. Aluksi vähän hirvitti, mutta hyvinhän tuo ammattilaisten käsissä meni.

Bangkok Hospitalin ystävät<3

Noin vuosi sitten

- Muutto Eurooppaan. Ja niin me hyvästeltiin koko Samuin ystäväporukka. Vietettiin läksiäisiä, syötiin fondueta ja juotiin liikaa viinaa. Ja tietty itkettiin.

Kaikki myytiin ja koirat roudattiin Moikulle odottamaan karenssin päättymistä ja Suomeen kuljetusta. Mutta kolmen kuukauden kylmää Suomen visiittiä lukuunottamatta, mitään Eurooppaan muuttoa ei koskaan tapahtunut. Sillä Samui ei lähtenyt meistä.

- Samuin valloitus osa kaksi. Meillä yleensä tehdään ensin ja mietitään sitten. Koirat oli onneksi edelleen Phanganilla, joten me ostettiin menoliput Samuille ja muutettiin hotelliin. Edelliset sveitsiläiset naapurimme olivat lähdössä kotimaahansa kuukauden visiitille, ja me kodittomat pääsimme heidän taloonsa koira- ja kissavahdeiksi. Onneksi on ystäviä.

- Beach-house ja häätö. Asunnon etsiminen tuotti valtavasti haasteita, ja yksi kummallisimmista episodeista koskaan tapahtui eräässä rantatalossa, lue vaikka täältä.

Vaikka häätö itsessään oli v*ttumainen kuvio, eniten harmitti koirien puolesta. Ne oli juuri haettu Phanganilta uuteen kotiin, ja pari viikkoa sen jälkeen jouduttiin palauttamaan koirat takaisin Moikulle. Moikku on pelastanut meidät niin monesta tilanteesta, että mitkään kiitokset eivät riitä.

Beach housen maisemia.

- Viidakkotalo ja kobrat. Kummallinen talo keskellä humisevaa viidakkoa. Niin kummallinen, että sitä piti käydä katsomassa pariinkin otteeseen. Vaikka viidakkotalo alkumetreillä hylättiin, se pirulainen ei jättänyt meitä rauhaan. Muutto keskelle syvää hiljaisuutta ja luonnon omaa musiikkia oli testattava.

Vesiputous pauhaa vieressä ja viidakko tursottaa vihreyttään aitojen sisäpuolelle. Tähän viidakkovuoteen on mahtunut jäätävä määrä kobria ja skorpiooneja, sen lisäksi vielä kobria ja skorpiooneja.

Jos multa joku nyt kysyisi onko Samuilla kobria, vastaisin että ihan helvetisti.

Mutta on täällä upeita hetkiä vietetty ja uskokaa tai älkää, hetkeäkään en vaihtaisi. Prinsessastakin on kehkeytynyt aikamoinen selviytyjä.

Rakas viidakkotalo...

- Jamit ja uudet ystävät. Vajaa vuosi sitten Tomppa alkoi hostaamaan Boat Barin jameja ja tällä tiellä ollaan vieläkin. Kauas on kuitenkin tultu alkuaikojen rämpyttelyistä ja muutamasta hassusta muusikosta. Tänä päivänä Boat Barin jamit tarjoaa parhaimmillaan aivan huikeita elämyksiä.

Parasta jameissa on kuitenkin paikalle ilmestyneet muusikot ja muut esiintyjät. Ikäjakauma on nautinnollisen laaja ja uskallan väittää kaikkien mahdollisten sosiaaliluokkien olevan edustettuna. Valtaosa soittajista koostuu farangeista, vaikka onneksi myös thaimaalaiset ovat löytäneet tiensä jameihin.

Mahtavia uusia ystäviä, en voi muuta sanoa.

Jameista löytyy arkkitehtiä, lentokonemekaanikkoa, tanssinopettajaa ja vaikka mitä.

- Bumba. Humbanbumba tuli taloon. Pieni risteyksestä pelastettu koiranrääpäle ei meinannut millään löytää omaa loppuelämän kotiaan, mutta onneksi on näitä meidän kaltaisia kahjoja, jotka raottavat oveaan vielä hieman lisää.

Bumba on piristänyt meitä kaikkia. Mielestäni Tomppa ei ollut mikään eläinihminen, ja on aina pitänyt meidän koiria prinsessan projektina.

Kun Bumba saapui, Tompankin sydän suli.

Viides vuosi?

Jaa-a, mitä tahansa voi tapahtua. Elämä saattaa pitää meidät paikoillaan, tai polku voi johtaa meidät johonkin muualle. Harvemmin me suunnitellaan kovin paljoa etukäteen.

Mutta pysykää kuulolla, kyllä me hullut täällä koko ajan suunnitellaan :D

HumbanBumba

Rakkaita ja vielä rakkaampia ystäviä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä.

4

Tomppa: Suomivisiitti osa 2 & Kitaransoiton tehovalmennukset

Tompalla asiaa musiikista ja sen harrastamisesta, sekä uudesta tehovalmennuksesta kitaransoiton opiskeluun liittyen.

Kannattaa lukaista ja hypätä mukaan!

Tomppa:

Blogin emäntä Heidi on saanut matkan varrella paljon toiveita ja kyselyitä liittyen kitaransoiton opettamiseeni. Osa kyselijöistä on jo käynyt Samuilla soittamassa kanssani, osan kanssa on pidetty satunnaisia nettitunteja ja osa odottaa sopivaa muuta ratkaisua oman soittonsa kehittämiseen.

Mikäli kitaransoitto kiinnostaa ja kaipaat uusia tuulia soittoharrastukseesi, ehkäpä tämä seuraava paljastus on juuri sinulle;

Syyskuun alussa aloitin opettajana historian ensimmäisessä Rockway.fi -nettipalvelun kitaransoiton tehovalmennuksessa. Tehovalmennus on täysin uusi konsepti, mihin kuuluu videoita, sointu- ja nuottimateriaaleja sekä viikottaisia webinaareja (verkkovalmennuksia), tehtäviä ja bonusvideoita.

Homma lähti sen verran mallikkaasti käyntiin, että päätimme ottaa ensi tilassa haltuun myös jatko-kurssien kuvaukset. Näin ollen viime kertaisella Suomen reissullani paitsi juoksin mökkien perässä, juoksin myös Rockwayn kuvauksissa Pöllölaaksossa.

http://bit.ly/2RL4nyl

Akustisen kitaran alkeet -biisivalmennus


Internet mahdollistaa tänä päivänä vaikka ja mitä asioita. Äärimmäisen hienoa tässä on se, että voi opettaa netin välityksellä etänä - viidakkotalosta, mummolasta ja vaikkapa keikkapaikalta. Mutta vielä hienompaa mielestäni on se, että oppilaat voivat olla aivan missä päin maailmaa tahansa. Kotona, mökillä, reissussa... materiaalit ovat käytössä vuorokauden ympäri. Ja vaikka et pääsisikään osallistumaan viikottaiseen webinaariin, jäävät nekin talteen myöhempää katsomista varten.

Vihdoinkin nyt tulevana maanantaina 12.11.2018 alkaa historian ensimmäinen neljän viikon Biisivalmennus, missä käydään läpi kymmenkunta hienoa Suomi-klassikkobiisiä. Mikäli osaat jo muutaman perussoinnun edes välttävästi, tämä valmennus voisi olla juuri sinulle. Tai jos vain kaipaat hyviä ja helppoja biisejä omaan repertuaariisi, suosittelen lämpimästi liittumään mukaan tälle valmennukselle!

Neljän viikon tehovalmennuksen hinta on vain muutaman kympin, joten mikäli aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen äkkiä tutustumaan valmennuksen sisältöön tarkemmin alla olevasta linkistä. Huomaathan, että kurssi alkaa jo ensi maanantaina 12.11.2018, joten hopihopi mukaan!

Linkki: Rockway tehovalmennus

Toivottavasti näen monta blogin lukijaa ensi viikolla ensimmäisessä webinaarissa! Ja onhan tämä vallan loistava lahjaidea vaikka isänpäiväksi!

Tammikuun alussa mukaan uudelle alkeis- tai jatkovalmennukselle?

Tammikuun alussa alkaa seuraava kitaransoiton alkeitten tehovalmennus yhtäaikaa jatkokurssin kanssa. Alkeiskurssi on tarkoitettu aivan aloittelijoille, jotka eivät ehkä koskaan ole vielä pitäneet kitaraa edes sylissään.

Jatkokurssilla lähdetään ensimmäisistä ns. barre-soinnuista liikkeelle, eli silloin on hyvä olla muutamat perussoinnut jo välttävästi hallussa. Näistä tulevista valmennuksista avaan hieman tarkempia lisätietoja seuraavassa postauksessani.

Kaikki kysymykset kysymykset, kommentit ja toiveet ovat erittäin lämpimästi tervetulleita. Itse odotan suurella innolla tulevia valmennuksia!

Lahjaksi itselle, lapselle, sedälle tai kaverille - käy tutustumassa Biisivalmennuksen sisältöön, niin saat paremman käsityksen mitä kaikkea tullaan tekemään ja oppimaan!

Tästä linkistä mukaan: Rockway tehovalmennus

Pidetään musiikki elävänä!

Tomppa the Etävalmentaja

Myös kuvaa klikkaamalla valmennukseen
Kuvat: Rockway.fi
2

Niin se aika kuluu, osa 1

Huh miten aika kuluu. Vaikkei sitä muuten huomaisi, niin aamuisin peilistä tuijottavat tutut, mutta jotenkin tuntemattoman oloiset kasvot silmäpusseineen kertovat kyllä totuuden. Jokunen kilometri on jo plakkarissa.

Viime juttukin käsitteli aikaa, mutta tämä postaus juontaa juurensa oikeastaan Facebookista. Sillä ilman FB:n muistutteluja ajan kuluminen ei lävähtäisi silmille harva se päivä.

Voiko tostakin olla jo neljä vuotta? Ei voi olla totta että tuokin tapahtui jo kaksi vuotta sitten? Eikö siitä ollutkaan pari kuukautta?

Voi Face, voitaisko tehdä diili? Ettet aivan noin säännöllisesti muistuttelisi hiekan valumisesta tiimalasissa...

Maenam beach. Kyllä näihin maisemiin hukkua voisi.

Noin 4 vuotta sitten

- Seikkailu Koh Samuin saarella alkoi. Vaikka Samui oli monilta reissuilta tuttu ja jatkuvasti uudelleen kelattu haaveuni, ei me ehkä kuitenkaan kuviteltu unen toteutuvan. Vaan niinhän siinä onneksi kävi.

- Juniori hyppäsi fyysisesti pois Suomen koulujärjestelmästä ja kotikoulua käytiin kaikkein innokkaimmin Choeng Monin rannalla. Niin juniori kuin vanhemmatkin.

- Kansainvälinen koulu. Rantakoulua ei pidemmän päälle voinut jatkaa, joten kansainvälinen koulu oli paitsi kallis, myös hiton hyvä valinta. Alkumetreillä Miska aloitti myös fudiksen paikallisessa joukkueessa ja siitä se juniorin kansainvälistyminen sitten lähti.

- Esikoinen muutti pois kotoa, ja siinä sitä sitten olikin kestämistä. Ja itkemistä.

- Läjäpäin uusia ystäviä. Meitä suomalaisia, jotka olimme valinneet Samuin letkeän elämäntyylin, sekä muita seikkailijoita ympäri maailmaa.

- Perustettiin ensimmäistä firmaa ulkomaille. Ei se ihan kivuttomasti mennyt, vaikka yllättävän helposti kuitenkin.

- Paratiisista huolimatta koettiin myös kolmen kuukauden kuoppa, eli ensimmäinen kyllästymisfiilis. Kaikki oli loistavasti ja siltikin jokin mätti. Ehkä se oli vain ikävää.

- Terassillemme muutti leijonaa pitkälti muistuttava kaunissilmäinen ja syvälle sieluun katsova Boo - tuo uljas Samuin seisoja - joka useimmilla ihmisillä aiheuttaa rytmihäiriöitä, mutta josta toiset hurmaantuu. Boo on lahjomaton, se tykkää kenestä se tykkää.

Alkuaikoina kävelin harva se päivä eriparisilla varvastossuilla, sillä Boo osoitti mieltään syömällä tossuista aina toisen parin. Opin onneksi säästämään jäljelle jääneen.

On meitä muuten hulluiksikin haukuttu, kun kaikista melkein putkareissuista ja muista äksidenteistä huolimatta Boo edelleen kuuluu perheeseen. Ja vahvasti kuuluukin.

Esikoinen kyläilemässä Samuilla.

Matkamies Kurre, ihana uusi ystävä.

Ja Jukka. Hyvät ystävät auttaa, kun tarvetta on.

Boo silloin pentuna ja pahanteossa.

Noin 3 vuotta sitten

- Järjettömiä päätöksiä ja valintoja, jotka pitkälti johtuivat kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä. Mutta menkööt oppirahojen piikkiin.

- Pommit. Niin, jos et muistanut tai tiennyt, niin SAMUILLAKIN räjähti autopommi. Silloin vastikään avattu komea Central Festival- ostoskeskus oli kohteena, mutta onneksi pahimmilta henkilövaurioilta säästyttiin.

Lintukoto sai silloin pienen tahran, eikä tapaus ilmeisesti ole vieläkään ratkennut.

Asia ylitti uutiskynnykset maailmanlaajuisesti jopa Suomessa, ja niinä aikoina sai ahkerasti olla yhteydessä lähipiiriin. Mikäli pommi olisi räjähtänyt vuorokausi aiemmin, olisimme olleet juuri tapahtumapaikalla.

Koh Phangan, unelmien naapurisaari

Korvaamaton Phanganin Moikku.

Vesan häistä se Phanganin suhde sitten alkoi.

- Koh Phangan ja lisää uusia ystäviä. Ensimmäinen kerta koskaan Koh Phanganilla, enkä voi edes uskoa että näin oli päässyt käymään. Paratiisisaari melkein kivenheiton päässä Samuilta, eikä koskaan oltu vaivauduttu sinne vierailulle.

Mutta musiikki yhdistää. Kiitos kuuluu silloin tuntemattomalle Vesalle, joka oli riittävän hullu kutsuakseen Thaimaanrannan maalarit omiin häihinsä Phanganille. Sen reissun myötä opittiin mitä ystävät parhaimmillaan voivat olla (palaan kakkososassa mitä ne eivät tosiaankaan ole).

Tuolloinen reissu on johtanut vaikka mihin. Kiitos Vesa, Moikku & Oikku, Pauliina ja monet muut. Onneksi olette olemassa!

- Vuokrabisnes. Toimeentuloa oli hankittava jollain kaavalla, joten lähdimme mukaan talojen vuokraukseen. Se kävi vähän sattumalta, kun silloinen 'ma**a-perheemme kovasti pyysi. Meidän kauttamme tuli mukavasti vuokralaisia muutamiin taloihin, ja me saimme siitä pienen provikan.

Kaikkeahan siihen kuvioon mahtui, joten jättäydyimme tästä hommasta myöhemmin pois. Ei touhu kuitenkaan ollut kaiken sen stressin arvoista.

- Salsa. Hankittiin Boolle Salsakaveri, jotta Boollakin olisi oma jengi. Otin yhteyttä Elfes Worldiin, josta pyydettiin hakemaan eräälle klinikalle 'unohdettu' parikuukautinen rääpäle.

Salsa ja Boo olivat alusta lähtien huikea parivaljakko. Toinen karkasi aidat ylittämällä, toinen aidan raoista. Aitoja on sittemmin rakennettu ja paranneltu moneen otteeseen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi.

Salsa on sittemmin saanut arvoisan etuliitteen nimeensä. 'Eturivin' Salsa on nimittäin se, joka rientää ensimmäisenä tulta päin. Olkoon kyseessä kobra tai koiralauma, Salsa on ykkönen, muut seuraavat perässä.

Aika kultaa muistot -sanotaan - mutta kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää täälläkään. Siitä sitten seuraavassa osassa.

Salsa ja Boo
8
Back to Top