Nyt sitä sitten tulee, vettä nimittäin!

Vesihelvetti

Ollaan päästy nauttimaan melkoisen 'kuivasta' sadekaudesta, joka siis Samuilla sijoittuu loka-joulukuulle. Marraskuu on tilastojen mukaan pahin, vaikka edeltävä marraskuu olikin ilmojen puolesta suorastaan loistava. Ei liikaa vesisadetta ja nekin useimmiten yöllisiä kuuroja, jota seurasi päivän auringonpaiste. Nyt tilanne on enemmänkin totutun kaltainen ja hyvin muistuu mieleen marraskuu vuosi sitten, jolloin vettä tuli saavista kaataen. Silloin se Kurrekin pakkasi toimistonsa reppuun ja otti ritolat. Saas nähdä mihin Kurre suuntaa nyt jos sateet jatkuvat, ja saadaanko lisää reissutarinoita luettavaksi?

Koska meidän huushollissa on vain kaksi mopoa käytössä, hakeutuminen vartavasten tulviville Samuin teille, olisi sulaa hulluutta. Uhkarohkeatakin jopa. Varsinkin kun jääkaappi ehdittiin onnekkaasti täyttämään juuri ennen tätä eilen alkanut 'putkisadetta'. Koiratkaan ei suostu ulos, ja kuka hullu nyt suostuisikaan. Tuolla kaduilla pitäisi juuri tällä hetkellä olla kanootti käytössä, sillä paikoitellen vesi yltää jopa pikkuautojen ikkunan tasolle.

Samuin tulvat


Etelä-Kiinan mereltä pukkaa

Usein näitä valtavia sademassoja tunkee juuri sieltä ja tälläkin kertaa eteläinen Thaimaa on paikoitellen pahassa pulassa rannikolta rannikolle. Phuketissa on satanut jo kolme päivää, samoin osansa on saanut Krabi, Koh Lanta ja muut alueet. Meillä on satanut vasta reilu vuorokausi ja silti koko saari tulvii. Eikä se johdu pelkästään viemäreistä, vaan vettä tulee yksinkertaisesti liikaa. Jatkoakin on luvassa, sillä ainakin Samuin osalta pahimmat varoitukset näyttäisivät kestävän vielä kaksi päivää. Se mitä keväällä kärsittiin kuivuudessa, on tällä hetkellä historiaa. Voi vain kuvitella vuorokauden aikana tulleen veden määrää, sillä jopa Chaweng Lake tulvii kaduille. Meilläkin maan alla oleva valtava sadevesitankki (24 000 litraa) on pursunut yli jo aamusta lähtien.

Ei tonne nyt mopolla juurikaan kannata mennä



Toivottavasti loppuu pian!

Juu, koska rakkauspakkaus Suomesta, eli vanhempi poikaa hyppää tänään Finnairin siiville ja saapuu kohti Samuita. Näihin sateisiin on totuttu, eikä ne meitä juurikaan haittaa, mutta istun kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että aamun Samuin lennot Bangkokista selviävät saarelle. Jos ei nyt aivan ajallaan, niin kunhan selviävät. Pieniä varoituksia on nimittäin ollut eetterissä, vaikka tämän päivän lennot yllättävän hyvin ovatkin onnistuneet. Viivästymisiä on ollut, mutta ei vielä juurikaan peruutuksia. Voin kuvitella kuinka haastavat olosuhteet on Samuin pienellä lentokentällä juuri nyt, aamulla lähden itse ottamaan tilanteesta selvää.

Maanantaina tulee sitten seuraava ystäväryhmä Suomesta kolmeksi kuukaudeksi, tiistaina sitä seuraava Phuketista ja siitä se sopivan sosiaalinen elämä taas alkaakin.




Chaweng lake on tulvinut kaduille ja liikenne on ympäri saarta aika kökköä

Clean the beach boot camp ('first we train then we clean')

'Give back/ clean the beach boot camp' - ihan huikea tapahtuma on viimein rantautunut myös Samuille ja huomenna aamulla olisi tarkoitus olla meidän 'kotirannan' Bangrak beachin siivous. Phuketista marraskuussa 2013 alkunsa saanut kokonaisuus on taatusti ikimuistoinen tapahtuma vaikka lomalaisellekin osallistua rakastamansa saaren, lomakohteen, tai rannan siivoukseen ja tutustua samalla sekä paikallisiin, että muihin turisteihin tai saarella asuviin ulkomaalaisiin. Unohtamatta sitä, että rannan siivous alkaa aina ilmaisilla treeneillä. Aivan uskomattoman hieno konsepti!

Clean the beach boot campin huomisen ohjelman olisi tarkoitus olla seuraava:

  • 8.45 Tapaaminen Bangrak beachillä (siirretty sateitten johdosta kadonneen rannan takia ylös maastoon, muutoin treffit olisi ollut rannalla). 
  • 9.00 Ilmaiset treenit (en vielä tiedä mitä pitää sisällään, mutta taatusti hauskaa luvassa)
  • 10.00 Rannan siivous
  • 11.00 Ilmainen barbeque Boat Barissa Bangrak beachillä. 
Eikä mukaan tarvitse kuulemma tuoda, kuin vettä omiin tarpeisiin ja päälle mukavat vaatteet, jotka hikoilemisen lisäksi todennäköisesti likaantuisivat muutenkin.

Mä todellakin niin toivon, että sade loppuu ja päästään ottamaan osaa tähän. Vielä ei ole infottu tapahtuman siirtämisestä ilmojen takia (todennäköisesti se tapahtuu, sillä vesi on noussut sen verran, että rantaa tuskin on nimeksikään), ja jos se toteutuu, me ollaan siellä. Siitä sitten lisää kuvien kera, kun on jotain lisää infoa.

Mutta Samuin, Phuketin ja jopa Balin kävijät (on näitä siis muuallakin), ilmoittautukaa ja seuratkaa 'kommuunia' ihmeessä, niin saatte tiedon lähistöllänne olevista yhteisistä kokoontumisista. Tätä me halutaan, eikö niin? Ottaa osaa hyvän asian puolesta hauskanpidon merkeissä! Samuin kävijöille linkki tässä.



Yleensä kaikki blogissa olevat kuvat on omia, mutta tällä kertaa tulvakuvat on otettu Community online Pin Board Koh Samui- facebook ryhmän sivulta (Samuin kävijöille hyvä ryhmä liittyä) ja Clean the beach boot campin kuvat heidän sivuiltaan. Siihenkin kannattaa liittyä!

16 kommenttia

  1. Ai hurja! Esteri on vieraillut liian rankasti! Onko ihmiset ja eläimet säästyneet? Hienoa, että siivoatte! Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todella hurjaa Sari ja voisi toi veden tulo mun puolesta jo loppua. Kaikki paikat tulvii, osa ihmisistä on jumissa jollain vuorilla ilman vettä ja ruokaa, ja kyselevät facebookissa apuja. Meillä kun on vain noi mopot, niin ei tarvitse kyllä liikkua mihinkään. Kova tavoite olisi kuitenkin tänään päästä ottamaan edes vähän valokuvia, mutta siihen kyllä tarvitaan sateen taukoaminen. Juuri nyt ei näytä siltä.
      Mä olen myös miettinyt noita eläimiä, ei taida olla kovin hääppöset oltavat tällä hetkellä. Varsinkin noitten katueläinten takia toivon todellakin, että tämä loppuu pian. Pidetään peukkuja!

      Poista
  2. Oi, apua, minkälaista vedentuloa teillä nyt on. Kuvasi ovat puhuttelevat. Luonto on armoton: se antaa välillä parastaan, ja sitten aivan jotain muuta. Voimia ja jaksamista <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tosiaan tulee vettä. Ja juuri kun vähän rauhoittui, on Sumatran suunnalta tulossa seuraavaa myrskyä kuulemma jo yöksi. Onneksi vielä ollaan saatu pitää sähköt. Kiitos Rouva Sana :)

      Poista
  3. Aika hurjan näköistä maisemaa. Toivotaan, ettei esteristä tule teidän vakiovierasta.
    Onneksi saatte mukavaa seuraa sinne.
    Täällä on kolme ukkosmyräkkää ollut viikon sisään, mikä on ollut upeeta katsottavaa, kun sadetta niihin on liittynyt vain joitain kuuroja, mitkä on ollut tarpeen kuivan talven jälkeen.
    Mukavaa itsenäisyyspäivää sinne päin ja joulukuuta! Onhan siellä kuitenkin lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Minttu, saisi loppua jo. Täälläkin tosiaan kaivattiin vettä, kun vielä kuukausi sitten vesivarastot (isotkin) oli täysin tyhjät. Mutta tämä vesi ei mahdukaan enää mihinkään. Järvet tulvii, meri noussut kadulle asti paikoitelle ja lisää kuulemma tulossa. Saa nähdä kuinka askeettiseksi touhun vielä vetää.
      Mukavaa ja aurinkoista itsenäisyyspäivää sinnekin! Olisin nyt paljon mieluummin siellä :)

      Poista
  4. Voi apua mikä määrä vettä! Meidän on tarkoitus saapua Khao Lakiin parin viikon päästä. Josko silloin olisi jo vähän kuivempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä Teija ehdottomasti uskon että on. Sillä suunnalla pitäisi olla jo ihan loistokelit, tämä isompi massa on nyt käynyt sotkemassa ilmoja vähän siellä sun täällä.

      Mukavaa Khao Lakin lomaa!

      Poista
  5. Ai hitsi mä tykkään tollaista bootcam tempauksista! Tai siis itteeni ei saa todellakaan tohon aikaan aamusta ylös ja urheileen mutta pidän siitä että porukka oikeesti keksii innovatiivisiä tapoja saada ihmiset tekeen hyvää itelleen sekä luonnolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään Maria! Täällä olisi paljon muitakin hyväntekeväisyystempauksia, kuten extremejuoksuja, mutta hitto kun ne alkaa aina 5.45 tai jotain vastaavaa, niin ei vaan pysty. Mä en millään pääse ylös siihen aikaan ;)

      Poista
  6. Hui että miten paljon siellä on tullut vettä! :O Toivottavasti pian sade loppuu ja tulvat häviää. Vuoden alusta lähtö Lantalle, jospa silloin näkyisi vain aurinkoa. :) T. Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, olen ihan varma että Lantalla paistaa silloin aurinko. Kyllä nämä tulvat ovat niin ohimeneviä ilmiöitä useimmiten, ettei niistä kannata ennakkoon huolehtia. Käsittääkseni Lantalla on nyt jo mainiot ilmat.
      Hauskaa lomaa!

      Poista
  7. Heips!

    Sellaista kysyn, että onko tällainen tulviminen normaalia Samuilla tähän aikaan vuodesta? Mietin vaan kun ollaan ison kaveriköörin kanssa tulossa pariksi viikoksi Samuille tammikuussa, niin onko tällainen näky silloin jo historiaa tai lähinnä että kannattaako murehtia saadaanko paljon toivomaamme rantalöhölomaa :D kiitos vastauksesta ja toivottavasti kelit paranee ja tulvat rauhoittuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips sinnekin! No lokakuusta joulukuulle on Samuilla ns. 'sadekausi' ja marraskuussa yleensä sataa eniten. Mutta ei nämä tämänkertaiset tulvat ihan jokavuotisia ole. Tänään täällä paistaakin aurinko ja voin melkein varmuudella sanoa, että tammikuussa kaikki tämä on jo täysin historiaa ja teillä loistavat rantakelit :). Ei siis missään nimessä kannata murehtia!

      Poista
  8. Voi ei, toivottavasti sateet ei jatku pitkään...Ollaan tulossa 14 pv Krabille Klong muangiin ja oli kyllä toiveena makoilla auringossa. Kyllä menee loma piloille jos vaan sataa :(.

    VastaaPoista
  9. Heippa! Nyt täällä on ollut jo 3 päivää oikein mainiot auringonottokelit, joten en vielä huolehtisi hirveästä. Krabi on muuten melko kaukana Samuilta, joten vaikka Samuilla tulvisi ja myrskyäisi, Krabilla voi silti olla hienot kelit. Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista

Back to Top