Selviytymishaaste osa 2 - kobrakiintiö on täynnä

Jos joku ei vielä tiennyt, täällä on uhkarohkea selviytymishaaste menossa. Kolme viikkoa viidakkotalossa ilman MIESTÄ, ja välillä on kaduttanut että olen tähän edes suostunut.

Mutta homma alkaa olemaan loppusuoralla ja hengissä ollaan (koputtaa puuta). Voisi olla toisinkin, mutta kerron siitä tuolla alempana. Ensimmäisen selviytymisviikon tunnelmista voit kuitenkin käydä lukaisemassa täältä.

Kun ekalla viikolla valittelin kuumuutta ja kuivuutta, niin tokalla viikolla sitä vettä sitten tuli sen verran, että viidakkotie valui melkein kokonaisuudessaan Tarzanille. Valumisella tarkoitan siis kaikkea sitä hiekkaa, jota ollaan useamman kerran kaivurin avustuksella kaivettu tien reunoilla seisovasta viidakosta. Ja valuneen hiekan alta paljastuvat kalliot ei ole helppoja ajaa edes jeepillä.

Betonitie ei siis vieläkään ole saapunut, ja sadekausi kolkuttelee ovella.

rescue dog
Saisihan toi muusikonrenttu jo tulla kotiin. Kuvassa myös Boo ja Salsa

Viidakkorotat

Viimeksi veikkasin viidakkorottien joukkovaelluksen tiellä johtuneen kuivuudesta, mutta tällä viikollapa ei ole rottia näkynyt. Melusta päätellen ne ovat kaikki muuttaneet sadetta pakoon viidakkotalon välikattoon.

Juuri kun ehdin itse muuttamaan viilentyneitten ilmojen takia takaisin yläkertaan, sain kömpiä kamppeineni jälleen alas. Tuolla ylhäällä on nimittäin todella kovaäänistä meininkiä, ja jollei siellä tämähdä lauma rottia yhtäaikaa välikattoon, niin sitten mua oikeasti kammoksuttaa.

Tokay-gekko se ei voi olla, tai niitäkin pitäisi olla komppanian verran, joten vaihtoehdot alkaa jäämään vähiin. Olen kiertänyt talon jo useampaan otteeseen, jos jonkun puun oksa vaikka sittenkin hakkaisi kattoon. Mutta ei.

Yhtenä myöhäisiltana olin varma että katto putoaa niskaan. Jopa koirat ryntäsivät sisälle tuijottamaan kattoa. Jos talon vieressä seisoisi palmu, kammottava kolahdus selittyisi katolle putoavasta valtavasta kookospähkinästä. Vaan kun ei ole palmuakaan.

Se voisi olla valtava varaani, mutta kuinka ihmeessä se olisi sinne kiivennyt?

Voi se olla alligaattorikin tai apinalauma, mutta alan yhä enemmän uskomaan Rockin kummituksiin.

Mieluummin mä täällä yläkerrassa nukkuisin...

Munapää

Meillä on uusi lemmikki, jonka Miska on ristinyt munapääksi.

Munapää on sellainen sympaattisen näköinen veijari, kuten kaikki sammakot ovat. Verkkaisiin rupisammakoihin verrattuna munapää on kuitenkin fitness-pimu. Muutaman metrin loikat seinältä toiselle onnistuu tuosta vaan, ja jos sammakon pyydystäminen välillä kävisikin mielessä, olisi sen toteuttaminen mahdotonta.

Edes Bumba ei saa sitä kiinni. Ja Bumba sentään iskee puolikkaassa silmänräpäyksessä.

Joten munapää on asettunut taloksi. Välillä kokkaillaan kimpassa ulkokeittiössä, välillä yritetään häätää sitä sisätiloista. Ulkotiloissa munapäätä voi vielä sietää, mutta joku raja sentään karvattomilla 'lemmikeillä'.

Munapää paistinpannulla

ja muita karvattomia lemmikeitä. Tässä rukoilijasirkka

Viikon muut säädöt

Viikko aloitettiin pienellä mopo-onnettomuudella, kun Miska lasketteli portista ulos suoraan päin edessä olevaa betoniaitaa. Sade ja maahan pudonneet märät lehdet, ei siihen muuta tarvittu. Onneksi kummallekaan ei käynyt pahemmin, vaikka mopo täytyykin viedä taas korjaamolle.

Sähköjä oli ja ei ollut. Yleisesti ottaen Samuilla on nykyään melko hyvät sähköt, mutta liekö katkokset johtuneet sateista, vai sen yhden surullisen kuuluisan laivan ankkurin hajottamasta vedenalaisesta sähkökaapelista. Mene ja tiedä.

Lisäksi jotain muuta perussäätöä, kuten se että Boolla katkesi toinen yläkulmahampaista.

Kobrakiintiö on TÄYNNÄ

Viime viikon tiistain jälkeen olin LOPPU. Aivan totaalisen loppu näihin uhkiin, joita viidakossa vaanii.

Noin metrin lähellä oli, ettei käynyt köpelösti.

Aamulenkillä koirat juoksentelee vapaina, ja itse pyrin seuraamaan pari metriä jäljessä. Ihan vaan jos jotain vaarallista osuisi eteen.

Tällä kerralla Boo ja Bumba rymisteli viidakon uumenissa ja ainoastaan Salsa köpötteli edelläni. Hiekkainen viidakkotie on paljolti lehtien ja oksien peittämä, ja tällä kertaa alitajuntani ehkä rekisteröi pitkän oksan.

Kunnes Salsa pysähtyi.

Katseeni terästyi, ja oksa muuttui valtavaksi käärmeeksi. Meillä on aina kättä pidempää lenkeillä mukana, joten varmistin vielä 1,5 metrin kepilläni käärmeen kuolleeksi.

Jota se ei ollut. Kun käärme nosti päänsä metrin korkeudelle, tiesin välittömästi kenen kanssa siinä oltiin tekemisissä. Ja sitten tuli todella kiire.

Kuningaskobra on älykäs, eikä se erehdy.

Se on maailman suurin myrkkykäärme ja voi kasvaa melkein kuusi metriä pitkäksi (toisten tietojen mukaan jopa 7 metriä). Kohottautuessaan sillä voi olla korkeutta jopa 175-185 cm ja ylväästi kohonnyt pää on kieltämättä kamalan kokoinen.

Ennen hyökkäystään kobra levittää 'huppunsa' ja se on se silmänräpäys, jolloin kuka tahansa tietää olevansa tekemisissä kobran kanssa.

Ehdin kaiketi kiljaista ennen karkuun juoksemista, sillä viidakko vaan rytisi kun Boo juoksi paikalle Bumba kintereillään. Boon varaan voi laskea, se tulee aina pelastamaan.

Koirat asettuvat näköjään aina samaan malliin käärmeen ympärille, jokainen tarkasti omaan kulmaansa. Kun komppania on järjestynyt asemiinsa, se on yleensä Boo joka ottaa härkää sarvista.

Näin kävi nytkin. Itse karjuin muutaman metrin päässä koiria pois kobran luota, mutta ennen kuin karjunnat tehosivat, Boo ehti ottamaan kobran suuhunsa ja ravistella.

Olin varma että kaikki menee päin persettä, ja vähintään yksi sankareista saa osuman. Tätä ei tälläkään kertaa yllättäen tapahtunut, ja sain koirat karjumalla juoksemaan perääni.

Kerrassaan röyhkeä kaveri, ja perun kaikki väittämäni siitä että käärmeet lähtevät kyllä karkuun. Tämä ei lähtenyt mihinkään. Uskallan jopa väittää että se oli liikkumatta tarkoituksella, tietäen tasan tarkkaan meidän olevan vieressä.

Tämä kaikki me tehtiin väärin:

  • Oltiin aivan liian lähellä. Jos kobra olisi hyökännyt, se olisi halutessaan ylettynyt vaikka kuinka pitkälle. Muutaman metrin etäisyyskään ei välttämättä riitä, sillä hyökätessään kunkku voi tulla myös kohti. Lisäksi kunkku on tavattoman nopea ja yhdellä hyökkäyksellä se voi purra monta kertaa.
  • Tökkäisin sitä kepillä. Noup! Tämän tyyppinen toiminta saa minkä tahansa käärmeen hyökkäämään.
  • Juoksin karkuun. Jos kohtaat kuningaskobran, hidas poistuminen takavasemmalle on paras vaihtoehto hyökkäyksen minimoimiseksi. Vielä parempi on, jos poistuessasi hitaasti tiputat maahan vaikka hatun tai paidan. En tiedä hyökkäisikö kobra ehkä niihin, mutta näin neuvotaan.

Että tällä tavalla. Vaikka meillä meni lähes kaikki pieleen, täällä sitä porskutellaan silti. Mutta jos olisi käynyt toisin, kuningaskobran myrkkyrauhasissa on niin paljon myrkkyä, että se voisi tappaa norsun tai 20–30 ihmistä.

Nyt on monta yötä on vietetty käärmepainajaisissa, enkä unohda sitä hetkeä varmasti koskaan. Kun sitä aiemmin kuvitteli melkein tottuneensa käärmeisiin, nyt kauhu kuristaa kurkkua.

Salsa saattoi pelastaa rouvan hengen, siksi se sai ansaitusti kunniakkaan lisänimen; 'Eturivin' Salsa.

Rohkea pieni avaruuskoira.

Tällainen on Kingkobra

ja tässä hyökkäämässä

Eturivin Salsa

Kobrien kuvat otettu netistä, koska yllättäen en itse ehtinyt jäädä ottamaan kuvaa.
8
Back to Top