Vieläkin ehtii - nimittäin fribailemaan

Talvi tuli, ja meni. Vaikka loskassa tarpominen ottaa nuppiin, samoin kuin jatkuva koirien tassujen jynssääminen, lumen tulon viivästymisessä on yksi hyvä puoli. Tai kaksi, sillä meillähän ei ole vielä(kään) vaihdettu talvirenkaita.

Ykkössyy on kuitenkin frisbeegolf. Katsokaas, tällainen rämäpää rouvasihminen voi vielä tässäkin iässä näköjään höyrähtää tollaiseen pöljään lajiin ihan heittämällä. Paitsi että se on nasta tapa ulkoilla, väyliä kiertäessä tulee liikuttua aina kilometritolkulla. Ja mikä parasta, sen voi tehdä yhtä höyrähtäneitten seurassa pieni voitonkiilto silmissä.

Niitä komeampia syyskelejä Suomessa

Tomppa ja Petsku

Oma kehittyminen

No ei vaan, mä olen VIELÄKIN niin surkea, ettei voitoista tarvitse hetkeen haaveilla edes meidän porukoissa. En tarkkaan muista, missä vaiheessa Samuilla aloitin vähän tiiviimmän heittelyn, mutta jotakuinkin tämän vuoden alkupuoliskolla se kai oli. Silloin alkuun tietenkin kehittyi, kun oppi vähän draivaamaan ja puttaamaan - yksi Philo Brathwaitin lyhyt kurssikin tuli käytyä - mutta nyt täällä Suomessa ollessa tuntuu edistymistä tapahtuneen korkeintaan taaksepäin.

Surkeeta, eikä tietenkään yhtään motivoivaa. Mutta onneksi osaan raivostua itselleni, se pakottaa palaamaan lajin pariin ja haastamaan itseään vielä kaikkien epäonnistumisten jälkeenkin. Harvemmin pääsen kuitenkaan tuulettelemaan kokonaistulosta, mutta aina silloin tällöin sitäkin. Yleensä tuulettelut koskee jotakin yksittäistä onnistunutta draivia, lähestymistä tai puttia, kierroksen kokonaistuloksen ollessa niin pahasti plussalla että hävettää.

Mutta kuten Tomppa totesi, "tämä on sun taso tällä hetkellä". Yhyy, miten se nyt tolleen lataa?!

Me aloitettiin Tompan kanssa pelaaminen Samui Disc Golf -kentällä, joka näihin muutamiin Suomen kenttiin tutustuessani oli aivan omanlaisensa. Sympaattinen kuin mikä, mutta hiton paljon helpompi kuin suomalaiset versiot. Ehkä juuri siksi sitä kuvitteli itsensä hieman paremmaksi kuin todellisuudessa on. En muuten yhtään ihmettele, miksi suomalaiset menestyivät niin hyvin Samuin fribakisoissa - olihan heitä aina paljon ja tyypit on hemmetin kovia.

Samuin radalla oli 11 väylää, ja meidän porukoissa heitettiin yleensä kaksi kierrosta. Niissä helteissä se oli just passeli, useampi kierros olisi vaatinut muutaman kylmän oluen. Yksi parhaimmista asioista Samuin kentillä (niitä on kaksi) olikin se, että kylmää olutta ja jopa ruokaa sai ostaa, ja toisin kuin näissä käymissäni Suomen kentissä, vessa löytyi. Ei nimittäin näin naisena ole mitenkään mieltä ylentävää todeta kundeille, että "sorry, mä käyn nyt puskassa".

Enivei, Samuilla heitin parhaimmillani yhden kierroksen (siis 11 väylää) + 8 tuloksella. Tän laskuopin mukaan kaksi kierrosta (22 väylää) olisi voinut olla + 16, enkä ole Suomessa päässyt kovinkaan lähelle tuota. Yleensähän väyliä on se 18, ja Suomessa olen heittänyt parhaimmillaan tuloksella + 25. Parin päivän takaisen + 40 kierrokseni Karjaalla kaivoin unholaan, sillä näpit oli niin jäässä koko ajan, että kiekko lähti käsistä aivan miten sattuu.

Eli olen edelleen ihan helvetin surkea HURRRJASTA reenaamisesta huolimatta, ja Suomessa radat vaan ovat paljon vaativampia kuin meidän Samuin kotirata. Mähän jo aikaa sitten totesin, että meidät hemmoteltiin Samuilla piloille.

Matka omaan kunnolliseen tulokseen on siis kivinen, pöpelikköinen, kallioinen ja SAAKELIN PITKÄ.

Mutta mä en luovuta.

Västerbyn ratakartta

Kiva lampiväylä

Västerby frisbeegolf -rata Tammisaaressa

Uusin ratatuttavuus on Västerby fribarata Tammisaaressa. Tämäkin rata on ilmainen - kuten valtaosa Suomen radoista - eli rahallista kynnystä lajin pariin ei ole, varsinkaan kun esimerkiksi Tokmanni myy jatkuvalla syötöllä riittävän hyviä tarjouskiekkoja.

Västerbyn rata on normi 18 -väyläinen sisältäen metsärännejä, leveätä kallioväylää ja vähän niittyäkin. Leveistä väylistä huolimatta olen lahjakkaasti onnistunut napsimaan puunrunkoja sekä väylän vasemmalta, että oikealta puolelta. Se on jännää, kuinka harjaantunut sitä voikaan siksakissa olla.

Korkeuserojakin on riittävästi, mutta samanlaista kalliokiipeilyä rata ei vaadi, kuin esimerkiksi Taalintehtaan rata. Taalintehtaalla väylätkin ovat juuri sen rasittavan verran kapeampia, että meidän porukoissa puskat on tulleet tutuiksi.

Västerbyssa on mukavaa myös se, että voi tasonsa mukaan valita joko harrastajaleiskan (A -rata) tai kisaleiskan (B -rata). Me ollaan yllättäen heitelty vaan tuota harrastajarataa, jossa siinäkin riittää haastetta ihan riittävästi.

A -radan ihannetulos on 56, ja väylien pituudet 52 - 174 metriä, keskipituuden ollessa 94 metriä. Radan yhteispituus on 1684 metriä, mutta meikäläinen ravaa aina kilometrin ekstraa hutiheittojen takia. Eli kyllä tuo ihan kuntoilusta käy, puhumattakaan "happimyrkytyksestä", joka seuraa vääjäämättä muutaman tunnin ulkona reippailusta.

Västerbyn rata on kommenttien perusteella kovastikin kehuttu, ja hienossa kunnossa se ainakin on. Ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka Suomessa oma suosikkipaikkani on edelleen Karjaan rata.

Kiva vinkki muuten heittelijöille; me käytetään tulosten laskemiseen UDISC -appsia, ja se on oikein pätevä ja hauska. Appsi laskee sun puolesta tulokset, tietää valtaosan radoista ja layouteista, plus paljon kaikkea muuta. Check it out.

(Kaikki kuvat ovat Västerbyn radalta)

Kuinkas moni mun lukijoista käy fribaamassa?

Välillä puut on kavereita, yleensä ei.

Kallioista maastoa, mutta ei liian haastavaa

Välillä on vähän liukasta.

2

On marraskuissa eroja

Tomppa on jo pidempään vaatinut, että tekisin pikakelauksen marraskuihin viiden vuoden ajalta. Liekö syynä ollut lähipäivien hieman harmaammat marraskuun maisemat, mene ja tiedä. Mutta vaatimus oli kova.

Niinpä päätin sitten tehdäkin, vaikka se samalla tietää veitsen kääntämistä haavoissa. Kuten jo varmaan tiedättekin, kyllähän mä mieluummin vaikka kahlaisin polvia myöten Samuin marraskuun tulvissa, kuin kulkisin pitkin peltojen reunaa jäätävän koillistuulen puhaltaessa IHAN HELVETISTI.

Joten olkaatten hyvät, tervetuloa virtuaalimatkalle paitsi Samuille, myös vähän muuallekin. Ensin aloitetaan kuitenkin marraskuusta 2019, ja meidän tämän hetkisistä muutaman asteen cooleimmista maisemista.

Miten marraskuu voikin tällä tavalla mennä luihin ja ytimiin?

Marraskuu 2019, Kemiö

Vielä marraskuussakin ollaan huurrutettu varpaita ja sormia suppismetsällä. Meille on yllättäen tullut niin paljon viime hetken suppilovahverotilauksia, että se on vaan painettava perse jäässä. Ja mikäs tuossa - jos lämpötiloja ei lasketa - välillä on ollut ihan komeita kelejäkin. Ja kohta on meikäläistenkin porakaivo maksettu suppisrahoilla.

Noh, ei nyt sentään.

Kemiönsaaren suppismetsiä

Marraskuu 2018, Maenam Koh Samui

Samuilla asumisessa yksi hienoimpia juttuja oli se, kun lapsuuden kaverit yksi toisensa jälkeen tulivat kyläilemään. Se on näköjään lähdettävä kauaksi, jotta parinkymmenen vuoden jälkeen voi tavata siellä maailman äärissä. Espoosta Espooseen tai Helsinkiin on selvästi liian lähellä.

Luokkakaverini pikkuveli ystävineen tuli moikkaamaan meitä Samuille, ja mitäpäs me muuta sitten bileitten jälkeisenä päivänä, kun köysiin roikkumaan. Ukot jätettiin tällä kertaa maankamaralle, ja me prinsessat lähdettiin liitämään.

Tree bridge coffee (kirjoitin siitä mm. täällä) Maenamissa tarjoaa muuten saaren parhaimman (ja turvallisimman) vaijeriliukukokemuksen. Pöyristyttävän upeat maisemat Koh Phanganin suuntaan, ripaus viidakkoa ja mikä parasta, ravintolan terassilta melkein näkee meidän viidakkotalon terassille.

Kannattaa käydä tsekkaamassa!

Toiseksi kuvaksi valitsin marraskuun 2018 lenkkikaverit, puutarhurimme hanhet (vai ankkojako noi on?). Ihan mielettömiä kirittäjiä!

tree bridge coffee koh samui
Tree bridge coffee ja zipline

vuoden 2018 parhaat lenkkikaverit

Marraskuu 2017, Hong Kong

Thaimaassa enemmän reissaavat tietävät, että vaikka sulla olisi mikä viisumi passin välissä (paitsi eläkeläisviisumi tai isomman firman viisumi), 90 päivän välein on vaihdettava maata. Halusit tai et. Ja vaikka Thaimaan kyljestä löytyykin mielin määrin ihania paikkoja, aina ei olisi huvittanut lähteä.

Mutta silloin aina huvitti, kun rajareissu suuntautui Hong Kongiin, jossa siskoni perheineen on asunut jo varmaan 15 vuotta. Olen kirjoittanut Honkkareista mm. täällä ja täällä.

Ihana kuhiseva Hong Kong. Jos se ei olisi asuinmaana niin sairaan kallis, voisin hyvinkin kuvitella asuvani siellä esimerkiksi Stanleyssa.

Victoria Peak, Hong Kong

Stanley, Hong Kong

Marraskuu 2016, Chaweng & Plai Laem Koh Samui

Meille sattui yleensä juuri marraskuuksi nuo pakolliset rajan yli ryömimiset, mutta marraskuussa 2016 ennen visarunia nautittiin Samuista täysin rinnoin. Mopoiltiin näköalapaikkoja, juoksutettiin karvakorvia rannalla ja hengitettiin elämää. Olisi pitänyt vähän enemmän hengittää Samuita varastoon, sillä kylmän koillistuulen puhaltaessa voisi piipahtaa siellä varastossa lämmittelemässä.

Tiesittekö muuten, että sadekausi on Samuilla lyhyempi, kuin esimerkiksi sillä rannikolla, missä Phuketit ja muut sijaitsevat? No näin kuitenkin on, ja yleensä Samuin sadekausi sijoittuu akselille lokakuun puolväli- tammikuun alku. Perinteisesti marraskuu on sateisin, eikä tulvilta useinkaan vältytä. Lue vaikka täältä.

Eräänä sadekautena Samui paistatteli muuten Suomenkin lööpeissä, koska parit vähän tunnetummat tyypit (Janne Kataja ja Aku Hirviniemi) jäivät Samuin tulvien lisäksi jumiin myös Hongkongiin.

Yksi Chawengin näköalapaikoista

Koirien rantapäiviä Plai Leamilla

Marraskuu 2015, George Town Malesia

Kuten yllä mainitsin, Thaimaassa 90 päivän välein vaadittavista viisumireissuista meille yksi osui aina marras/joulukuulle. Niin myös vuonna 2015, ja kuten tiedätte, aika harvoin meillä meni yksikään reissu ihan putkeen. Tai siis yksikään ei mennyt, mutta jotenkuten aina selvittiin leimat passissa tai jonkinlainen viisumi takataskussa.

Vuonna 2015 yritettiin hakea vuoden bisnesviisumia Penangilta Malesiasta, vain todetaksemme että haasteita oli heittämällä enemmän kuin olisi tarvittu. Lue vaikka täältä ja täältä.

Jotenka... vuoden viisumia ei irronnut edes Jimin avulla (Jim's Place), vaan oli tyytyminen kolmeen kuukauteen. Ja helvetinmoisiin nuhteisiin Thaimaan rajalla, koska takana oli liian monta turistiviisumia. Oikeasti, ihme että päästiin sillä kertaa edes maahan.

George Town, Penang

George Townin muraaleita

Marraskuu 2014, Choengmon beach Koh Samui

Kaikki alkoi vuonna 2014 pienellä kolmen kuukauden testillä, miltä oikeasti maistuisi asua Samuilla. Valittiin tarkoituksella Samuin sadekaudelta periodi, sillä oli ihan viisasta nähdä kuinka rankasti monsuunisateet miestä syö.

Mutta me rakastuttiin koko hoitoon vielä enemmän, kuin oltiin pystytty edes mielikuvittelemaan. Silloin itse asiassa kolmen kuukauden reissu tuntui hiton pitkältä, kun vastaavasti nykyään kolme kuukautta hurahtaa kahdessa viikossa (you know - mitä vanhemmaksi tulee...)

Marraskuun 2014 kuvaksi valitsin Choengmon beachin Samuilla, sillä se ranta toimi meillä kotikoulupaikkana. Juniori kävi Thaimaasta käsin omaa Suomen peruskoulun luokkaansa, tehden koulutehtäviä ja kirjoittamalla omaa blogia. Olipa silloin niinkin, että paikallisen ravintolan henkilökunta oli vahvasti messissä ja innoissaan tutkimassa Miskan matikan laskuja.

Suosittelen vahvasti joka ikiselle juniorille vähintään muutaman kuukauden irtiottoa suomalaisesta kouluruljanssista. Siinä juniori kummasti itsenäistyy ja luotto omiin kykyihin kasvaa aivan toisiin sfääreihin.

Muuten, kuvassa oleva vaalea hännätön koira - Men nimeltään - oli vuosia meidän päivien piristys, kuten takuulla monen muunkin Choengmon beachillä käväisseen turistin. Men nimittäin hyppi ja sukelsi rantavesissä uiskentelevien pikkukalojen kimpussa, ja voi ihastus sitä riemua. Menin hoitoravintola sittemmin purettiin ja koirakin hylättiin sen myötä, ja me kaikki sitten jännitettiin kuinka Menin mahtaa käydä. Itse olin tietenkin jo varautunut kuljettamaan Menin omille kämpille, mutta onneksi lähiravintolan sydämellinen omistaja viimein pelasti Menin hoiviinsa. Toivottavasti Menillä on vielä tänäkin päivänä kaikki hyvin.

Enivei, vuoden 2014 trippi Samuille kertoi meille viimeistään missä meidän kaappien tulisi seistä. Ja vaikka nyt ollaan vähän eksytty reitiltä - ja kohta ehkä eksytään vielä lisää - niin eiköhän ne kaapit sinne jossain kohtaa sijoitella uudestaan. Ellei sitten Thaimaa heittäydy kaikkine viisumiuudistuksineen aivan mahdottomaksi.

Sitä on nimittäin ilmassa. Ja kaikenlaista muutakin sillä suunnalla, mutta palailen niihin tässä joku päivä.

Miltäs sun marraskuu näyttää?

Tästähän se kaappien sijoittelu Koh Samuille lähti
6

Kirppikset Salo, Kaarina ja Kemiönsaari

Kun muuttaa riittävän useasti - ja aloittaa kaiken aina alusta, phuuh - on kirppisharrastuksesta todellista hyötyä. Meidän lähihistoriasta en nimittäin muista, milloin viimeksi oltaisiin ostettu jotain aivan  bränikkää.

Kun ennen Kemiönsaareen siirtymistä myytiin Samuilla ehkä sadannen kerran koko maallinen omaisuus, ei meillä käytännössä ollut mitään, millä aloittaa elämä täällä. Ei sänkyjä, ei kattiloita, ei vaatteita (hippimekkoja ja varvastossuja ei lasketa), eikä juuri muutakaan. Oli vain kylmä ja tuntematon tölli peltojen keskellä, joka sekin oli hankittu näkemättä.

Tavaraa on siis jouduttu haalimaan ja pieni omaisuushan siinä olisi mennyt, mikäli hankinnat olisi tehty oikeista kaupoista ja oikeilla hinnoilla. Mutta kun on valmis vähän kiertelemään, eikä tarvitse tuliterää ja merkkikamaa, säästö on oikeasti valtava.

Onneksi meidän perheessä jopa penskat on tottuneita kirppiskävijöitä, säästyy sievoinen summa silläkin suunnalla. Juniori harrastaa kirppiksiä jo ihan bisnesmielessä - ostaa halvalla ja myy kalliimmalla. Se perehtyy brändeihin, metsästää niitä maltilla ja nappaa kun kohdille sattuu. Good boy.

Ja kyllä mekin, jos ollaan reissussa jossain päin Suomea, käväistään aina paikallisissa kirppiksissä, kunhan aikaa vain on.

Kesähuoneen hauska kirppispöytä

Pitkäksi venähtänyt juniori kirppismuodissa

Salon Ekocenter ja Radiokirppis

Toisin kuin meidän lemppari Taalintehtaan Ekocenter, Salon Ekocenter (Hämeentie 35) ei herättänyt ihastuksen huokauksia. Salon centeri on aikalailla peruskierrätyskeskus, jossa ainakin viimeksi käydessäni huonekalut oli huonokuntoisia ja ylihinnoiteltuja verrattuna sisarukseensa Taalintehtaalla, joka on ennen kaikkea ihastuttavan persoonallinen.

Salossa oli siis kierrätyskeskuskamaa huonekaluista astioihin ja matoista muihin kankaisiin, sekä muuta kodin sälää vaatteet mukaan lukien, joita ei tosin paljoa ollut. Meidän mukaan sieltä tarttui ainoastaan kiikarit, jotka sitten kotioloissa osoittautuivat täysin romuiksi.

Salon keskustassa sijaitseva Salon Radiokirppis on lähinnä vaatekirpputori, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Salon Radiokirppis on kovasti kehuttu, ja se riitti syyksi visiitille, vaikka eksyinkin sinne vahingossa etsittyäni jotain aivan muuta. Moniin muihin kirppareihin verrattuna, Radiokirppis on erittäin miellyttävä kivoine myyntilooseineen, joissa tavarat oli helposti räpellettävissä. Ja kahvilakin löytyy nälkäisille.

Hyväkuntoisia vaatteita (myös uusia) löytyi todella paljon, ja itselleni tarttui matkaan yksi ulkoilutakki ja toinen talvitakki, yhteensä 11 euroa. Lisäksi nappasin kainaloon riemunkirjavan ponchon kylminä iltoina lämmittämään, sekä yhden kevyen neuleen. Neljä ostosta ihan vaan itselleni on tosi paljon, yleensä en löydä itselleni mitään. Vahva suositus, mikäli Salossa kuljeskelette. Kirppis löytyy osoitteesta Helsingintie 22 ja se on heinäkuuta lukuunottamatta auki joka päivä. Heinäkuussa sunnuntait on suljettu.

Salon Radiokirppis

Kaarinan Ykköstien kirpputori

Tästä kirpparista tykkään hitosti, enkä vähiten paikkaa pyörittävän mieshenkilön takia. Kaveri on ehkä Turkista kotoisin, mutta ollut kirpparin henkenä jo ainakin muutaman vuoden. Valloittava ja niin huumorintajuinen kaveri, etten koskaan pääse nauramatta paikasta ulos.

Myös tämä Kaarinan Ykköstien kirppis on lähinnä vaate/rompetori, vaikka kirpparin yläkerrassa onkin mukamas jotain huonekaluja myynnissä. Oikeasti yläkerta on lähinnä läjä romua sikin sokin, ja se olisi ehkä parempi vaan siivota kokonaan pois, ellei siihen panostamiseen riitä mielenkiintoa. Suomalaista keramiikkaakin on keräilijöille mukavasti tarjolla.

Kun me silloin reilu kaksi vuotta sitten vuokrattiin merenrantamökki Paraisilta, myytiin ennen Samuille paluuta viimeinenkin ripe Suomen pään omaisuudesta juurikin tällä kirppiksellä. Se on jotenkin niin hauska sattuma, että nyt sitten ostellaan tarpeellista tavaraa juurikin samasta paikasta, jossa viimeksi luovuttiin lopuistakin.

Kiva mesta kahviloineen ja monia löytöjä on täältäkin tehty. Varsinkin meidän juniori tekee paljon halpoja löytöjä täältä, joita eteenpäin myymällä kartuttaa itselleen vähän hömpöttelyrahaa.

Kaarinan ykköstien kirppis on avoinna joka päivä ja löytyy osoitteesta Kuskinkatu 5.

Emalikulho, kirppislöytö sekin

Taalintehtaan ekocenterin hauska tuolipöytä

Kemiönsaaren kirppis (Kimito Loppis)

Pieni mutta pippurinen Kemiönsaaren kirppis oli paikallisellekin (ÖHÖM ;) jotenkin vaikea löytää, sillä oikeastaan mikään rakennuksen ulkopuolella ei viitannut kirppikseen. Ei kylttejä, eikä mitään. Mutta navigaattorilla kun meni ja sitten uskaltautui ovesta sisään, löytyihän se.

Pieneen paikkaan oli kyllä saatu mahtumaan vaikka mitä urheiluvarusteista (niitä oli paljon) huonekaluihin. Vaatetarjonta tässä paikassa oli vaatimaton, mutta astioita, emännänkaappeja, räsymattoja, matonkuteita ja muuta maan ja taivaan väliltä löytyi. Meillekin löytyi rempan alla olevaan pieneen eteiseen sopiva räsymatto ja jouluvaloja meinasin ostaa myös, mutta vaan meinasin. Joudun ehkä käydä hakemassa ne lähipäivinä Pajbölen pimeitä iltoja piristämään.

Kemiön kirppis löytyy osoitteesta Vretantie 39 ja se on auki muina päivinä, paitsi maanantaisin ja sunnuntaisin. Kannattaahan tuollakin käydä, jos meidän naapurustossa pyörii.

Olisiko sulla vinkata meille jotain mainioita kirppareita?

Kemiön kirppiksen julkisivu

Tämän tuolin olisi kyllä voinut ostaa kotiin.

6
Back to Top