Ölmosin ranta - biitsillä ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen

Kun on viisi vuotta käytännössä asunut turkoosien vesien äärellä, keinunut kuumina päivinä aalloilla, kirmannut koirien kanssa lämpimiin tyrskyihin ja hengittänyt kosteata meri-ilmaa 24/7, rantaelämä on todellakin tallentunut selkäytimeen. Ja tiedättekö, suurin osa Samuin rannoista on vaan niin mykistävän kauniita, ettei ole tehnyt mieli lähteä Suomessa rikkomaan tuota muistikuvaa.

 

Ei me Samuillakaan varsinaisesti maattu rannalla aurinkoa ottamassa (paitsi vieraitten kanssa), me tehtiin biitseillä paljon muuta - otettiin miniloma huojuvissa rantaravintoloissa lounaan tai illallisen merkeissä, siivottiin rantoja, kaivettiin koirien kanssa rapuja hiekasta ja jopa tehtiin juniorin kouluun liittyviä liikuntatehtäviä. Rantajamit, rantamölkyt, rantapetanguet, rantatulishowt, rantakoulupäivät- uuh mitä muistoja!

 

Me kuulutaan rannoille ja meren äärelle. Me kuulutaan lämpöiseen - paratiisiin.

 

Ja täällä ollaan. On Kemiönsaarestakin toki tullut meille paratiisi, mutta että lähtisi vaikka ottamaan aurinkoa jollekin rannalle, ööö why? Siellä on kuitenkin kylmää...


Meidän ranta Samuilla, oijoijoi!


Ölmosin ranta

 

Kunnes me eräänä kauniina heinäkuun lopun päivänä pakattiin koirat autoon ja lähdettiin viettämään iltapäivää rannalle. Kyllähän Kemiönsaarella rantoja riittää ja äkkiä googlaamalla valittiin koirien rantapäiväkohteeksi kovasti kehuttu Västerbuktenin uimaranta, joka tunnetaan myös nimellä Ölmosin ranta. Sen verran valtava Kemiönsaari on, että tästä meidän tonteilta kertyi ajomatkaa puolisen tuntia, ja vähän siihen päälle vielä parit harhaan käännytyt risteykset. Mutta olipas kiva pitkästä aikaa viimein päästä upottamaan varvastossut rantahiekkaan.


Meidän koirat on elänyt aina jotenkin niin eristyksissä (Samuilla viidakossa ja nyt peltojen keskellä Kemiössä), että ne ei oikein hiffaa muitten elävien olentojen olemassaoloa. Jokainen vastaantuleva koira on mahdollinen uhka ja jokainen ulkopuolinen ihminen on otettava vakavasti - sillä mistä tuokin tuohon nyt tupsahti??? Pitäiskö reagoida jotenkin? Voisko joku neuvoa?


Ölmosin rannalta löytyi tätä kaikkea. Oli pikkuisia koiria ja sitten vähän isompiakin, yksi kyy viiletti rantapolulla ja ihmisiäkin enemmän kuin varmaan vuoteen on yhteensä nähty. Välillä olisi hauska päästä meidän hunsvottien pään sisään, siellä varmaan liikkuu kaikenmoista ihmetystä.


Kiva pieni poukama Ölmosin rannalla. Koirat tykkäs.

Hyvältä maistui kylmä siideri rannalla.

 

Ölmosin ranta on pitkä ja hieno. Rannan varsinainen pitkä osuus oli selkeästi se, mihin suurin osa ihmisistä asettui. Ranta on hiekkapohjainen ja matala, sekä hyvin kuulemma suojassa etelä -ja lounaistuulilta. Ranta on myös varustettu leikkipaikkavälineillä, ulkokäymälöillä, pukuhuoneilla sekä 25 metrin merkityllä kuntouintiradalla. Pyörätuolillakin pääsee hiekalle asetettua kumimattoa pitkin veteen. 

 

Varsinaisen "päärannan" lisäksi me kävimme katsomassa vieressä olevat kaksi rauhallisempaa poukamaa, joissa toisessa oli kaksi ihmistä, mutta siinä hieman kauemmassa poukamassa ei yhtäkään. Loistava poukama siis meille päästää koirat mereen. Voi sitä iloa! 


Aivan rantaviivan läheisyydessä menee kävelyreitti (polku), jota pitkin on helppo ulkoilla. Grillauspaikkoja löytyi ja moni olikin liikkeellä asuntovaunuilla tai telttojen kanssa. Kerrassaan oiva paikka retkeilyyn ja yöpymisiin. Se, että me eksyimme rannalle ensimmäistä kertaa vasta nyt, on ihan omaa saamattomuuttamme. Mutta kerta ei varmasti jää viimeiseksi, ensi kerralla on sitten eväätkin mukana.

 

Jos haluat nähdä upean uimarannan, se löytyy Kemiönsaaresta Ölmosista! Aurinkolasit päässä merivesikin näyttää lähes turkoosilta😁.


Ölmos on pitkä kiva ranta, hyvä lapsillekin.

Ja aika kivasti tuuleltakin suojassa.


6

Potti kotiin!

 

Uuh ja puuh - taputeltu on! 


Nimittäin jo pari kuukautta kestänyt Taalintehtaan frisbeegolf -radan (Kimito Island Discgolf) viikkokilpailurupeama, joka nyt sitten viime lauantaina huipentui Taalintehtaan avoimiin mestaruuskisoihin. Viikkokisat ja avoimet mestaruuskisat oli keskenään kuitenkin erillisiä kilpailuja, vaikka monet samat kisailijat osallistuivat molempiin. Niin myös me.


Viikkokisat pidettiin tiistai-iltaisin ja ainakin meidän aikanamme nämä viikkarit oli ensimmäiset laatuaan. Monilla muilla radoilla viikkareita pidetään (Västerbyssä ollaan itsekin oltu) ja mun mielestä Taalintehtaan viikkarit oli enemmän kuin tervetulleet. Se näkyi myös osallistujamäärissä, eikä pelkästään Kemiönsaarelaisten osuudessa, kisailijoita tuli nimittäin jopa Vantaalta asti, kuten hyvät frendimme Ira ja Harri. Meillä nyt on vain vajaan puolen tunnin matka kisoihin, mutta Vantaalta reissua taitaa kertyä parisen tuntia SUUNTAANSA - tätä se fribahulluus siis on. Toki Ira ja Harri yöpyi monesti meilläkin, mikä taas tarkoitti illanistujaisia ja ikimuistoisia hetkiä muutenkin. Ja tulihan ystävämme Petsku myös Trollshovdasta asti tunnin matkan jokaisiin kisoihin.

 

Mehän tarvitaan kohta mitalikaappi;)

 

Viikkokisoissa oli sarjat vain miehille ja junnuille, mutta Ira ja minä tiedettiin se. Kummallakaan ei siis ollut realistisia mahdollisuuksia kärkisijoille, mutta ei se meidän tahtia haitannut. Me kisattiin henkisesti toisiamme vastaan ja nautittiin mukavista kisoista koko sydämellämme (noh, kyllä turnausväsymys välillä painoi päälle, varsinkin kun osa viikkareista tuli vedettyä myös vähän kipeänäkin).

 

Viikkokisoista ei meidän porukalle herunut palkintoja. Paitsi tietenkin Iralle ja minulle😅 - olimmehan me viikkareitten ainoat naiset. Sillä kuten Kemiönsaaren herrasmiesporukka totesi, he ovat niin kilttejä että naiset palkitaan ehdottomasti, vaikkei meille omaa sarjaa ollutkaan. Ira otti siis viikkokisojen voiton puolella pisteellä, sen verran tiukka viikkojen rupeama meillä oli. Monien vaikeuksien jälkeen, hienoa venymistä Ira!

 

Viime lauantaina järkätyt Taalintehtaan vuosittaiset mestaruuskisat oli taas yhtä nastat, kuin ennenkin. Kaikkein parasta kisoissa on tietenkin se koko mahtava kisaporukka, joista iso osa pitää talkoovoimin Taalintehtaan radan huippukunnossa. Jos käyt pelaamassa Taalintehtaalla, saatat hyvinkin törmätä tähän porukkaan, joka kaivaa salaojia märillä väylillä ja selkä vääränä, raivaa risukkoa ja suhaa mönkijöillä kuka minnekin. Kiitos noille huipputyypeille erittäin hyvin hoidetusta radasta (jonka maine on muuten kiirinyt jo muuallekin Suomeen). Toivottavasti päästään vielä talkooporukkaan mukaan!

 

Mestaruuskisoissa oli siis sarjat miehille, naisille ja junnuille. Junnut heittivät vain yhden kierroksen (18 väylää), kun muu porukka joutui tarpomaan kaksi kierrosta (5,5 tuntia ja 36 väylää). Kun viime vuoden kisoissa meitä naisia oli kokonaista kaksi, tänä vuonna ryhmä kasvoi kolmeen. Minä saarelaisena, Ira Vantaalta ja Jessi Kauniaisista, eli ei nämä kisat pelkästään saarelaisten kisat ole. Kisan iäkkäin ja kaukaisin osallistuja tuli nimittäin koko matkan Göteborgista asti - ja heitti itsensä ansaitusti mitalleille.


Itse kun en ole mikään kokenut kisakävijä, niin korttien kokoonpanot jännittää aina. Eli pääseekö heittämään tutussa porukassa, vai joutuuko aivan tuntemattomien (ehkä jopa huippujen) kortille. Ja toisin kuin Taalintehtaan viikkokisoissa, joissa sai heittää tutussa porukassa, näissä mestaruuskisoissa pelaajat oli jaettu ainakin viikkokisojen menestysten perusteella, mutta joitain muitakin vaikuttavia tekijöitä saattoi olla. Onneksi me mimmit päästiin sentään heittämään yhdessä, eikä meidän kortille ängetty yhtäkään miespuolista huippufribaajaa. Ihan vaan omassa mimmiporukassa koko kisa, joka osoittautuikin aika tiukaksi väännöksi - hyvässä hengessä tietenkin.

 

Ensimmäisen kierroksen voitti Ira, minä olin kakkonen kolme pistettä jäljessä, ja viimeisenä Jessi, jolta kyllä heittämällä nähtiin komeimmat korin alle drivet. Toinen kierros meillä mimmeillä oli myös äärimmäisen tiukka, jonka taas vei yhdellä pisteellä Jessi, minä olin toinen ja Ira sitten perässä. Kun molempien kierroksien pisteet laskettiin yhteen, kokonaistuloksen voittaja olinkin yllättäen minä yhdellä pisteellä, Ira kakkonen ja Jessi sitten pronssilla. Ei siis mikään läpihuutojuttu - kuka tahansa meistä olisi voinut voittaa.

 

Palkintoa hakemaan

Ja kisan ainoa riikinkukko oli... ;)

Kivat palkinnot

 

Äijien kisan voitti (kuten palkintojen jakaja asian ilmaisi) "Stillmanin perhe korjasi koko potin"- eli Tomppa yhteistuloksella - 6, joka on kova tulos viikkokisojen paikoittaisen rämpimisen jälkeen. Fribailun suosiosta kertoo muuten aika hyvin se, että miesten voittajakolmikolla oli arviolta 20 vuoden ikäero aina seuraavaan. Ykkönen Tomppa, kakkonen ehkä 20 vuotta Tomppaa nuorempi ja pronssin otti taas noin 20 vuotta Tomppaa vanhempi kaveri. Frisbeegolf on siis aivan mielettömän huikea harrastus, joka ei juurikaan ikää katso. Joittenkin ratojen rankkuus voi toisinaan olla haastavaa erilaisista vaivoista kärsiville, mutta suurin osa meidän käymistä radoista on kyllä vedettävissä ikää katsomatta. 


Superkiitos järjestäjille jälleen kerran mukavista kisoista, joissa aina tuntee olevansa tervetullut. Itse sain palkinnoksi pari markkeria, kaksi kiekkoihin teipattavaa led-valoa (pimeän heittoja varten), ja sähköhammasharjan😁. 

 

Nastaa oli taas, vaikka sade välillä hätyyttelikin💛.

 

Ps. Yksi pieni huhu (varmuudesta ei vielä 100% tietoa), Taalintehtaan fribaradalle saadaan ehkä muutama väylä lisää. Jesh!!!


Ps2. Joulukuisia kinkkukisoja odotellessa.


Mukavat kisakaverit, moni kuvasta puuttuu.

Miesten parhaat.


2

Syyspöhinöitä

Meidät paremmin tuntevat tietävät, kuinka haikeata aikaa syksy meille on. Pelloille kerääntynyt satapäinen kurkilauma lähti jo (tänä vuonna vielä aivan varkain, puf -ne oli poissa), ja tämän tapahtuman ympärillä sydän muljahtelee aina siihen malliin, että taas sitä ollaan väärässä paikassa. Tai vähintään ollaan auttamatta myöhässä minkään lämpimässä talvehtimisen suhteen. Vaikka ideoita onkin, toimintasuunnitelma puuttuu.  Onneksi on sentään töitä ja remppaa.


Yhtälailla kuin me kipunoidaan lähtemisen (tai lähtemättä jättämisen) kanssa, Salsakin kipunoi kostean koleita kelejä. Kevään ja kesän aikana vetreinä joustaneet nivelet on kangistuneet ja päivittäiset lenkit on tätä nykyä kovin verkkaisia (ja tällä meinaan nyt hiljaisia ja hitaita). Viime talvena lupasin viedä Salsan talvehtimaan jonnekin lämpöiseen, mutta nyt en pysty varmana sanomaan, pystynkö tänäkään talvena lunastamaan lupaukseni. Koronahimmelit on sotkeneet monet kuviot, ja ikävimpänä tietenkin juniorin viime vuoden etäkouluilu. Paluu "normaaliin" on ollut haastavaa, mutta jotenkin tästä on selvittävä. Ihan helppoa se ei selkeästikään tule olemaan.




Joten saas nyt nähdä, mitä talvi tuo tullessaan. Olen kuitenkin saakelin kiitollinen tästä töllistä peltojen keskellä, joka ostettiin Samuilta käsin - näkemättä. Tää on ihana paikka! Jopa kaikki hullut viherkasvikokeiluni onnistuvat täällä tuosta noin vain, kun ennen vanhaan (jopa Samuilla) onnistuin tappamaan kaikki pienetkin kokeilut. Pauliinan viherpeukaloille en toki vieläkään vedä vertoja, sillä näkisittepä tuon naisen puutarhan!


Syksy on ollut monin tavoin vauhdikas. Taalintehtaan frisbeeradalla on paikallisten aktiivien toimesta menossa pari kuukautta kestävä viikkokilpailusarja, jossa me ollaan käyty loistamassa (NOT). Ekaa viikkoa lukuunottamatta omat räpellykseni huononee viikko toisensa perään, mutta onneksi edes Tompan suunta on ylöspäin. Kisailijoissa on kyllä kovia jätkiä, joten ihan kärkisijoille ei Tomppakaan todennäköisesti yllä. Itselleni se nyt on ainakin toivotonta, sillä näissä viikkokisoissa ei ole naisten sarjaa erikseen. Tässä vaiheessa "fribauraa" on kuitenkin alistuttava - noitten äijien tekeminen on valovuoden päässä meikäläisestä. 

 

Mutta ei se mitään, pääasia että on nastaa, ja sitähän fribailu oikeasti on. Taalintehtaan friba-aktiivit on mainiota porukkaa ja on ollut todella hienoa päästä niihin porukoihin mukaan. Ensi viikonloppuna Taalintehtaalla kisataankin sitten mestaruudesta ja niissä kisoissa on meille mimmeille nähtävästi myös ihan oma sarja😁.

 

Meidän sänkipelloille pääsee taas treenaamaan!

 

Remppa jatkuu edelleen, kunhan keretään sorvin ääreen. Meillä havahduttiin TAAS yllättäen, että talvihan se sieltä tulla jolkottelee, haluttiin tai ei. Auringonpaisteiset syyspäivät on siis ollut paljon mukavampaa viettää puutarhaa muokaten, kuin maalinhuuruisissa sisätiloissa. Ja awot, monia yllättäviä projekteja ollaan ulkotiloissa startattukin. Parit ihmeelliset kummut pihasaunan ympärillä on jo melkein raivattu ja toisen kummun alta löytyi (kuten arveltiinkin) valtavia kiviä. Niitä on sitten käsipelillä nostettu ylös sen minkä on pystytty (joku olisi saattanut tilata traktorin😂) ja pakko myöntää, että vielä kun saadaan taas kasvit kasvamaan, siitä tulee ihan nasta mesta. 

 

Tuon kummun vierestä olen hitaasti ja hartaudella tasoittanut myös toista kumpua, joka yllättäen ei sisältänytkään isoja kiviä, vaan rikkaruohojen valtaamaa maa-ainesta ja kaikenlaista metalliromua vanhasta termoskannusta maalipurkkeihin. Maisema avartuu kummasti, kun saa epämääräiset kasat hävitettyä. Boo onkin jo löytänyt tasoitetun kasan päältä itselleen mainion tarkkailupaikan pelloille.

 

Melko isoja kiviä sitä saa ihan käsipelillä nostettua.

Epämääräisten kasojen tasoitusprojekteja.

 

Jos muistatte meidän pergolaprojektin, niin se ei taas meinaa tulla valmiiksi millään. Aina kun päästään hitusen eteenpäin, me aloitetaan yllättäen joku muu projekti. Tällä kertaa päätettiin tuhota pihan nurkassa seisonut epämääräinen tiilikasa ja väsättiin niistä aika mainio ja kauniskin ulkogrillipaikka mm. loimulohelle. Naapurin ihana Tapsa ehti näppäränä miehenä yllättää meidät, ja taiteili meille omin käsin todella hienon loimulaudan. Ensimmäinen loimulohi on jo testattukin ja tulihan siitä aivan älyttömän herkullista.


Kiitos tuhannesti Tapsa!

 

Tapsan hienolle loimulaudalle otettiin skumpat, ja vähän nuotiopaikallekin.

Iltavalaistuksessa.

 

Olen loppukesän aikana ilolla seurannut, kun meidän lähistöllä olevassa kauniissa tyhjässä pirtissä on alkanut olla elämää. Koleina päivinä piipusta on noussut savua, kun Sinikka on lämmitellyt tulipesiä. On ollut mukava kuunnella Sinikan tarinoita tästä lähiseudusta - mitä metsäreittiä pääsi ennen vanhaan mihinkin kylään, kuinka isä kuljetti hevosella mummulaan (tuohon meidän viereiseen autioon taloon), sun muuta historian havinaa. Sinikan pihalla on muuten aivan erityistä multaa (selkeästi), sillä mikä tahansa maahan laitettu hyötykasvi kasvaa ja rehottaa hullun lailla. Kiitos Sinikan, tässä meidänkin töllissä on nautittu monen kilon painoisista kesäkurpitsoista.

 

Musta on jotenkin hellyttävää huomata, kuinka äärimmäisen ylpeitä Kemiönsaarelaiset ovat saarestaan ja varsinkin Kemiönsaarelaisuudestaan. Mehän ollaan tässä paletissa uusia tulokkaita, mutta koetaan kyllä olevamme lämpimästi tervetulleita. Mahtavaa porukkaa!

 

Meillä on tällä hetkellä käynnissä pahin omppusota ikinä. Tuvan edessä töröttävä vanha ja valtava omenapuu sylkee omppuja muutaman minuuttitahtia. Niitä on nyt sitten viety peuroille metsään, metsästäjien mukana ruokintapaikoille ja kannettu kassikaupalla naapureille ja muualle maailmaan. Hellan edessä on seisty tuntikaupalla kuorien ja sosetta tekien, joten voin kyllä puhua kokopäiväisestä ompputaistelusta. Suomeksi sanottuna siis - vähempikin riittäisi. Mutta on se vaan niin kaunis vanha puu, etten kyllä ikipäivänä suostu siitä luopumaan. Mähän olen niin sanotusti "puuhullu" ja yksi painavimmista syistä paikan ostoon oli juurikin nuo valtavat vanhat jalavat, saarnit, tammet ja vaahterat. Niin ja tietty toi omppu💛.


Näillä mennään syksyä eteenpäin.


Mitäs sun syksyyn kuuluu?


Omput on vähän rupisia, mutta kyllä niistä hilloa tekee.

Meidän mielipuolinen omenapuu!


6

Tämmöinen siitä sitten tuli

                                                                              *Kaupallinen yhteistyö Virtasen maalitehdas kanssa

 

 

Noh, ei se olkkari vieläkään ole valmis (kiitos salaman), mutta sanotaanko näin, että tällä hetkellä se on viihtyisin versio kummallisen mallisesta olkkarista ever. Eikä vähiten Virtasen Maalitehtaan Saariston värikartan Eckerö -sävyn ansiosta. 

 

Eckeröhän on siis karkeasti vanhan postiauton keltainen sävy, enkä ikinä milloinkaan ennen olisi voinut edes kuvitella päätyväni niin räikeään väriin. Kerran siihen tutustuttuani paluuta ei kuitenkaan ole ollut. En myöskään aiemmin sen erityisemmin innostunut sinisestä (turkoosia ei lasketa), mutta Eckerö on näemmä laajentanut "makuaistiani" myös erilaisiin sinisiin. Vahvat sinisen eri sävyt näyttävät kulkevan Eckerön kanssa käsikynkkää saumattomasti ja nuo värit yhdessä saavat minut kerta toisensa jälkeen huokailemaan ihastuksesta. Ja vähän ehkä taputtelemaan itseäni olallekin hyvistä valinnoista.

 

Tässä tämä upea Eckerö

 

Z- mallinen olkkari on ollut meille koko ajan murheenkryyni, ja olemassa olevia huonekaluja on tullut siirreltyä vähän väliä. Jouluukuusen takia sitä piti muuttaa, Boon takia sohvan pitää olla ikkunan alla, Salsan pikku patjan täytyy sijaita takan edessä ja niin edelleen, ei siis ole ollut mitenkään erityisen helppoa keksiä kaikkia miellyttäviä ratkaisuja. Sitä paitsi meillä ei ole ollut juurikaan tauluja (lukuunottamatta ottamiani valokuvia Samuilta), joten ollaan tässä kärsitty vähän tyhjien seinien syndroomastakin. 

 

Virtasen Maalitehtaan Saariston värikartan sävyjen ansiosta olkkarin lopputulos alkoi edes vähän hahmottumaan. Sitten kun siihen saatiin lisäksi vielä ilmainen värikäs sohva Kauniaisista ja ennen kaikkea kaunis vanha ryijy Tompan isän naisystävältä, alkoi homma olla pulkassa. Vaikka täysin valmista ei vielä olekaan (sähköt roikkuvat edelleen salaman jäljiltä), voin kuitenkin sanoa melkein viihtyväni 😍.


Tässä muutamat ennen ja jälkeen kuvat:


Ja Ps. Suuret kiitokset Virtasen Maalitehtaalle inspiroivista Saariston värikartan sävyistä ja ihanan helposti maalattavista maaleista💛


Ps2. Lattiassa Virtasen Porstua sävy Sandhamn. Seinissä Virtasen sisustusmaalit sävyinä Eckerö ja ihan raikas valkoisen sävy Fårö. Koska Fårö ei ainakaan rankemmin vivahda harmaaseen, se on oikeastikin upean raikas valkoisen sävy.


Olkkaria ennen, kun keittirempan aikaan lähes kaikki oli tungettu sinne

tässä kohtaa olkkarin ikkunat oli jo vaihdelleet paikkoja. Hieno muovimatto ;)

Okkaria ennen ja uuh mikä ainainen remonttikaaos!

Olkkaria nyt, seinissä ihana Fårö.

Olkkaria nyt, lattiassa väri Sandhamn

Keltainen ryijy löysi paikkansa olkkarista. Matto vielä vaihtuu. Ja pöytä.

Purkutalosta Paraisilta saatu pöytä, joka vielä vaihtuu.

Lattiassa siis Virtasen Porstuan ihanasti tasoittuva ja kestävä maali.

2
Back to Top