Yö on sysimusta.
Kuulen rasahduksen sieltä ja toisen tuolta. Onneksi edelläni kävelee kolme valpasta koiraa, muuten jähmettyisin niille sijoilleni.
Koirat tuntuvat olevan vähän liiankin valppaina ja askeltavat eteenpäin nekin hieman pelokkain askelin. Jotain tuolla on aivan varmasti. On vaan niin mustaa ettei näe eteensä, saati sivuillekaan.
Sitten taskulampun valo osuu vasemman puolen pellolla muutamaan silmäpariin. Oikean puolen pellolle taskulampulla näyttäessäni sama juttu. Yön silmäparit tuijottavat kylmän viileästi takaisin taskulampun valosta häiriintymättä, eikä niitä peltojen välissä arasti vaeltava ryhmä hetkauta.
Vedän syvään henkeä etten nyt vaan panikoisi.
Muistutan itselleni selvinneeni lukuisista kobrista Samuin viidakkotalolla, selviän siis tästäkin. Aivan varmasti.
Pakko selvitä, vaihtoehtoja ei ole. Olemme jälleen valinneet asumuksemme sieltä, missä valoja on kaikkein vähiten tarjolla.
Kuinkas viisasta se taas olikaan?
Villi luonto
Mieleeni muistuu nuohoojamme kysymys
Kysymys esitettiin sillä tavalla, että oli päivänselvää meidän nähneen. Ja ollaanhan me - yksi susi ja yksi ilves.
- kysyin varovasti.
Jos sudet laumautuvat ja liikkuvat porukassa, tällä hetkellä niitä olisi arvion mukaan yhdeksän. Melko huojentavaa, eikö? Yhdeksän paria yön silmiä pelloilla, aivan tuossa lähettyvillä. Voin jo mielessäni kuun valossa nähdä yhdeksän höyryävää hengitystä.
Tekisi mieli näpäyttää itseäni sormille. Juuri tällä tavoin sitä saa lietsottua itsensä pehmustettuun huoneeseen, joten mielikuvitus on pantava aisoihin.
Tai mä tulen olemaan ihan h*lvetin kusessa.
Sillä vähintään kerran viikossa Tomppa joutuu ajamaan Espooseen, ja se taas tarkoittaa yksinäisiä koiralenkkejä pimeässä. Eikä pimeä edes riitä, se on sysimustaa näillä nurkilla. Kirkkaana yönä kuun valossa silmä tottuu eikä pimeä tunnu, mutta pilvisten päivien illat ovat mahdottoman mustia.
Ei mua töllissä pelota, vaikka ympärillä onkin mustaa. Onhan mulla koirat ja varsinkin peto Boo. Ja lukuisat kynttilät ja öljylamput. Mutta tuolla pimeässä keskellä peltoja alkaa mielikuvitus laukkaamaan. Silloin joutuu ihan tosissaan psyykkaamaan itsensä pelottomaksi.
Joten ryhdistäydy lady!
Mutta... eilen viimeksi Salsa löysi pellolta peuran raadon palasina. Aivan tuosta vierestä, vähän turhan läheltä. Ja pilkottu peura tietää lähes varmasti sutta.
Että pitikin taas eksyä pimeään...
12
Kuulen rasahduksen sieltä ja toisen tuolta. Onneksi edelläni kävelee kolme valpasta koiraa, muuten jähmettyisin niille sijoilleni.
Koirat tuntuvat olevan vähän liiankin valppaina ja askeltavat eteenpäin nekin hieman pelokkain askelin. Jotain tuolla on aivan varmasti. On vaan niin mustaa ettei näe eteensä, saati sivuillekaan.
Sitten taskulampun valo osuu vasemman puolen pellolla muutamaan silmäpariin. Oikean puolen pellolle taskulampulla näyttäessäni sama juttu. Yön silmäparit tuijottavat kylmän viileästi takaisin taskulampun valosta häiriintymättä, eikä niitä peltojen välissä arasti vaeltava ryhmä hetkauta.
Vedän syvään henkeä etten nyt vaan panikoisi.
Muistutan itselleni selvinneeni lukuisista kobrista Samuin viidakkotalolla, selviän siis tästäkin. Aivan varmasti.
Pakko selvitä, vaihtoehtoja ei ole. Olemme jälleen valinneet asumuksemme sieltä, missä valoja on kaikkein vähiten tarjolla.
Kuinkas viisasta se taas olikaan?
Meitä ympäröiviä syksyisiä peltoja |
Boo on valppaana aina. |
Villi luonto
Mieleeni muistuu nuohoojamme kysymys
- Oletteko jo nähneet susia?
Kysymys esitettiin sillä tavalla, että oli päivänselvää meidän nähneen. Ja ollaanhan me - yksi susi ja yksi ilves.
Kuinkas monta sutta lähistöllä liikkuu?
- kysyin varovasti.
Jos sudet laumautuvat ja liikkuvat porukassa, tällä hetkellä niitä olisi arvion mukaan yhdeksän. Melko huojentavaa, eikö? Yhdeksän paria yön silmiä pelloilla, aivan tuossa lähettyvillä. Voin jo mielessäni kuun valossa nähdä yhdeksän höyryävää hengitystä.
Tekisi mieli näpäyttää itseäni sormille. Juuri tällä tavoin sitä saa lietsottua itsensä pehmustettuun huoneeseen, joten mielikuvitus on pantava aisoihin.
Tai mä tulen olemaan ihan h*lvetin kusessa.
Sillä vähintään kerran viikossa Tomppa joutuu ajamaan Espooseen, ja se taas tarkoittaa yksinäisiä koiralenkkejä pimeässä. Eikä pimeä edes riitä, se on sysimustaa näillä nurkilla. Kirkkaana yönä kuun valossa silmä tottuu eikä pimeä tunnu, mutta pilvisten päivien illat ovat mahdottoman mustia.
Ei mua töllissä pelota, vaikka ympärillä onkin mustaa. Onhan mulla koirat ja varsinkin peto Boo. Ja lukuisat kynttilät ja öljylamput. Mutta tuolla pimeässä keskellä peltoja alkaa mielikuvitus laukkaamaan. Silloin joutuu ihan tosissaan psyykkaamaan itsensä pelottomaksi.
Joten ryhdistäydy lady!
Mutta... eilen viimeksi Salsa löysi pellolta peuran raadon palasina. Aivan tuosta vierestä, vähän turhan läheltä. Ja pilkottu peura tietää lähes varmasti sutta.
Että pitikin taas eksyä pimeään...
Ensimmäiset pakkaset on jo puraisseet |
Mutta päivisin on vielä melkein kesäisen lämmintä. |