Pelätty, himoittu Bangkaew

Seisoin rannalla noin 150-200 metriä siitä paikasta, jossa näin viimeksi Boon. Ennen kuin se sujahti metsän siimekseen. Matka oli sen verran pitkä, että ruskeata koiraa olisi vaikeata erottaa metsää vasten. Oikeassa silmäkulmassani huomasin miehen liikkuvan.

Olin jo epätoivoinen. Pelkäsin pahimman tapahtuneen ja jonkun vieneen Boon. Rantalenkeillä Boo juoksee vapaana omia polkujaan, muttei koskaan viivy pitkään. 

Nyt oli kulunut hyvinkin jo puoli tuntia, ehkä jopa tunti siitä kun viimeksi nähtiin. Kävelin rantaa pitkin lähemmäksi katoamispaikkaa, samoin käveli näkemäni mies. Mies lähestyi katoamispaikkaa eri suunnasta, ollen huomattavasti lähempänä kuin minä.

En nähnyt koiraa, ja mietin mielessäni mitä seuraavaksi? Kehen ottaa yhteyttä, mihin kaikkiin ryhmiin jakaa ilmoituksia kadonneesta koirasta. En varmaan koskaan tule enää näkemään Boota...

Boo

'Miksi ihmeessä uskoin Tomppaa, että koira löytää kyllä kotiin?

Eihän se ole viettänyt täällä kuin vasta pari päivää'

Kun Boota ei rantalenkillä kuulunut, Tomppa ehdotti että mennään kämpille keittämään kahvit. Sinne se koira kuitenkin tulee. Hetken hairahdus, ja myönnyin. Toinen kuppi aamukahvia tekisi nyt terää. 

Seisoin porttimme ulkopuolella odottaen kahvin valmistumista ja Boon ilmestymistä. Kunnes käskevä ääni päässäni pakotti kävelemään takaisin rannalle. Välittömästi, viis kahvista.

'Näin miehen kumartuvan kohti jotain ja sillä sekunnin murto-osalla näin myös Boon. 

 Mies oli ottamassa Boosta kiinni!'

Lähestyin Boon katoamispaikkaa, kaukaa näkemäni miehen ollessa jo siellä. Vaikka välimatka oli vielä pitkä, näin miehen kumartuvan. Samalla näin myös Boon, jonka kaulapannasta mies oli ottamassa kiinni.

Karjuin niin kovaa kuin keuhkoista lähti 'BOO!' Vaikka välimatka mieheen ja katoamispaikkaan olikin kaventunut, oli se vielä kovin pitkä. BOO, BOO ja vielä vislaukset päälle, ja juuri kun miehen käsi oli Boon kaulapannassa, Boo pinkaisi juoksuun. Ja mies katosi metsään. 

Tiedättehän Boon. Se juoksee hullunkiilto silmissä mahan alus jalkoja täynnä. Joku voisi joskus mitata vauhdin, kova se nimittäin on. Ei mennyt montaa silmänräpäystä, kun Boo oli kaatanut kalastajia kumoon ja päätynyt onnellisen omistajan syliin. Olisin voinut itkeä ilosta.

Juoksemisen ilosta, hullunkiilto silmissä

Bangkaew

Vaikka monet thaimaalaiset pelkäävät koiria, lähes jokaisena päivänä lenkillä joku huutaa 'Oo, Bankaew' nähdessään Boon. Boo on komea koira, vaikkei täysiverinen Bankaew olisikaan. Mutta thaimaalaisten silmissä asiasta ei ole epäilystäkään. Boo on Bankaew. 

Tästäkin syystä olen pelännyt päästää Boon vapaaksi, sillä moni paikallinen ottaisi sen mielihyvin. Eihän Boota meitä ennen hoitanut puutarhuri suostunut myymään koiraa edes 10.000 bahtilla, mikä on enemmän kuin kuukauden minimipalkka Thaimaassa. Ostajia kyllä oli.

'Nykyisin Bankaewilla on Phitsanulokin maakunnan kansallisaarteen asema'

Legendan mukaan Phitsanulokin Wat Bankaew -temppelin kolmas apotti, kunnioitettu Luang Puh Maak Metharee, tunnettiin armosta ja hoidosta jota hän antoi kaikelle elolliselle. 

Vanha bangkaewilainen Tah Nim antoi apotille mustavalkoisen narttukoiran. Koska se oli tiineenä vaikkei alueella ollut muita koiria, uroksen uskottiin olleen joko sakaali tai vuorisusi joka eli ympäröivässä metsässä. Sittemmin Bangkaewin kromosomitutkimus on vahvistanut että rotu on tulos kesykoiran ja sakaalin risteymästä.

Kausisateet johtivat silloin alueen eristyneisyyteen, minkä vuoksi muut koirat eivät päässeet vaikuttamaan geenipooliin. Sisäsiitoksen avulla kehitettiin lopulta puhdasrotuinen Bangkaew. Nykyisin sillä on Phitsanulokin maakunnan kansallisaarteen asema.

Tänään Boo jäi odottamaan sinne, missä SE näki meidät viimeksi. Henkien talon vieressä, siinä missä ranta ja metsä kohtaavat. Onneksi menin takaisin.

Tänään Boota ei varastettu, mutta olen varma että se oli hiuskarvan varassa.

Henkien talo

Onnellinen Boo, vielä tallessa.

 Lähde: Wikipedia