En muistanutkaan vuoden takaista pimeyttä, ennen kuin viime sunnuntaina koko kansan voimin sukellettiin jälleen surullisen pitkään pimeän putkeen. Mun mielestä kellojen siirtely on sieltä persiistä suoraan enkä todellakaan hiffaa miksi vieläkin tehdään näin, mutta vielä enemmän on kestämistä tässä pimeydessä.
Tää se vasta syvältä onkin.
Eikä auta yhtään kun muistaa, että jonain päivänä ennen joulua esirippu laskeutuu jo kolmelta iltapäivällä. Kuinka helvetissä tästä selviää taas järjissään? Vaikka Samuilla pimeys oli yhtä lailla todellista, siellä sentään oli elämää pimeässäkin. Sitä paitsi siellä kaikki oli jotenkin selkeätä - aurinko nousi kuuden aikaan aamulla ja laski kuuden aikaan illalla. Päivä oli siis riittävän pitkä läpi vuoden. Täällä taas tähän aikaan vuodesta ei hirveästi lämmitä ajatus, että juhannuksen aikaan vasta kahdeksan kuukauden päästä aurinko pitää hereillä melkein vuorokauden ympäriinsä.
 |
| Pimeys laskeutuu... |
Meillä kesän ja valon lapsilla on nyt tiukkaa, tai siis veikkaan että muillakin kuin minulla on. Kun kesäaikaan sai touhuta pihalla vähintään kymppiin illalla, nyt voisi pyjaman vetää päälle jo viideltä iltapäivällä. Vielä ei oikein osaa orientoida itseään tekemään jotakin viisasta esimerkiksi tietokoneella, eikä oikein malta aloittaa sisäremppaakaan ennen kuin julkisivuremppa on valmis, joka sekin etenee nyt hyvin verkkaisesti juuri pimeyden takia.
Päivä on kutistunut murto-osaan tarvittavasta.
Onneksi ollaan talon ulkokuoren kanssa jo loppusuoralla, vaikkakin hemmetisti myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Lähes varmaa on kuitenkin jo se, ettei suunniteltuja kahden alakerran huoneen lattioita ehditä avata ja uusia ennen talven tuloa vaikka kuinka riehuisi. Sillä kuten myös vuosi sitten, kaiken maailman muuta ajanvietettä on liikaa, ja vaikka aina ei ehtisi, se muu tulee enemmän kuin tarpeeseen. Tosiasia on se, että me tarvitaan rempan oheen myös totaalista irtiottoa ja aivot narikkaan meininkiä. Ennen kaikkea me tarvitaan näitä jumalallisia frendejä, jotka aina silloin tällöin repii meidät väkisin paskaisista verkkareista ja otsarypyistä hauskan pitoon.
Kiitos tyypit että käytte!
(juttu jatkuu parin kuvan jälkeen)
 |
| Ehdittiin viimein käymään myös Kasnäsissa. |
 |
| ja vietiin ystävien venettä korjaamolle. |
 |
| Juhlittiin Pauliinan ja mun 5-vuotis ystävyyspäivää... |
 |
| ja viskottiin vesisateessa kiekkoakin ;) |
Voihan mörkö!
Täällä nyt reilu vuoden mukamas karaistuneena pimeys pelottaa edelleen. Kun tänään viiden aikaan iltapäivällä rämpi koirien kanssa pienen metsän läpi oman tontin aitojen turviin, olin varma että jokaisesta puskasta tuijottaa silmäpari. Hiljainen ja hämärä metsä on sentään parempi kuin sysimusta ja täynnä ääniä oleva, mutta ei sekään mitenkään erityisen turvalliselta syliltä tuntunut.
Menin taas kysymään meidän työnjohtajalta saaren viimeisimmistä susihavainnoista (tyhmä kun olin), enkä hirveästi kiljahdellut vastauksesta. Noin kilsan päässä meistä riistakameraan oli tallentunut susi, ja tämähän tarkoittaa sitä, että yhtä hyvin se susi olisi voinut olla tässä meidän pellolla. Sudella menisi varmaan kymmenen minuuttia lönkötellä meidän kulmille napsimaan niitä pieniä rusakoita, joitten raatoihin ollaan viime aikoina törmätty.
Eräskin pupujussi rötkötti pihatien reunassa noin 50 metriä töllistä ilman vatsaa, ainoastaan pään ja jalkojen roikkuessa selkärangasta. Seuraavana aamuna pupu oli siirretty tien toiselle puolelle, eikä jäljellä ollut kuin kasa karvoja. Joku kävi siis uudemman kerran nauttimassa pupuillallista, jäljistä päätellen nauttien sen kaikessa rauhassa vatsallaan heinikossa. Silloin(kin) hieman kuumotti pimeitten peltojen keskellä, mutta sitten vasta kuumottikin kunnolla, kun Tomppa kertoi omasta iltalenkistään koirien kanssa.
Eräänä sysipimeänä iltana koiralenkillä pellolta tuijotti (Huom!) YLI neljä silmäparia, ja toisin kuin yleensä esimerkiksi peurat, nämä yönsilmät eivät perääntyneet.
Sen sijaan silmät lähti uhkaavasti tulemaan kohti...
OMG, missä mun pyssyt!?!
Oi, tule valo ja pelasta meidät...
 |
| Tule valo takaisin! |
