Sisällön tarjoaa Blogger.

Ettei nyt vaan olis liian helppoa

Kunpa vaan ehtisi kirjoittamaan useammin. Nyt ei kuitenkaan pysty, sillä yksinkertaisimmatkaan asiat eivät suju kuten voisi olettaa.

TIT= This is Thailand 

Onhan tässä toki ihan omiakin mokia plakkarissa, eikä ne ole edes niitä kevyimpiä.

Tai halvimpia.

Tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia aiheuttaa lentoliput. Ne kun on jossain aivosumussa tullut ostetuksi juuri Songkranin ajalle. Eli juuri siihen pitkään periodiin, kun kaikki virastot sun muut ovat kiinni, koska ihmiset ovat vesisotimassa ympäri kuningaskuntaa.

Juuri sille ajankohdalle, kun pitäisi saada koirien ekinokokkilääkitys ja viranomaisilta niille vientilupa.

Ei tule onnistumaan, se on jo pakko myöntää.

On siis vaihdettava liput, tai huonoimmassa tapauksessa ostettava kokonaan uudet.

Onneksi on liikaa pätäkkää (not).

Stressivatsa on tarvinnut viime aikoina vähän lääkettä.

To Do -listat

Mulla on TO DO -listoja ja Tompalla on TO DO -listoja. Ne koostuu asioista, jotka on saatava hoidetuksi ennen Suomeen lähtöä.

TO DO -listojen tekijät tietävät ettei mikään ei ole nautinnollisempaa, kuin saada merkkauskynällä ylivedetyksi listoilla olevia tehtäviä.

Mikään ei myöskään ole raivostuttavampaa kuin se, ettei tehtävälista lyhene. Eikä ne nyt täällä vaan lyhene, vaikka listat on ollut käytössä jo ainakin pari kuukautta ja päätäkin on hakattu samaan seinään moneen otteeseen.

Tämän hetken onnistumiset:

  • Auto on myyty (ehkä, sillä senhän näkee vasta sitten kun rahat on kourassa). Käsiraha on kuitenkin saatu.
  • Viimeisenkin mopon omistajakirjat on saatu. Tässä paperishowssa ei kestänytkään kuin muutama kuukausi, lue vaikka täältä.
  • Toinen mopoista on myyty.
  • Yksi TV-taso on myyty, ja pari verhoakin. Jihuu!
 
Auton ostajalta väliaikaiseen käyttöön saatu rokkijeeppi ;)

Mutta olisihan tossa vielä vaikka mitä myytävää.

Vaan kun kukaan ei osta. Ainakaan jos paikallisten expattien palstaa seurailee.

Sillä kaikki muuttavat Samuilta pois, eikä uusia haaveilijoita saarelle kuulemma tule. Kiitos mm. sotilasjuntan ja kiristyneitten viisumivaatimusten. Kohonnut hintataso ja bahtin korkea kurssi näyttelee luonnollisesti omaa osaansa.

Eräs täällä jo 22 vuotta asunut britti kävi paikallisessa postissa lähettämässä omaisuuttaan seuraavaan sijoituskohteeseensa. Postivirkailijat olivat kuulemma kauhuissaan todenneet, että 'taas yksi lähtijä'.

Samainen britti totesi myös, että tähän aikaan vuodesta on ollut loistava aika myydä esimerkiksi käytettyjä huonekaluja. Tämä vuosi on kuitenkin toisenlainen, uusia tulijoita ei ole eikä tavara liiku.

Se tässä on huomattu jo itsekin.

Onneksi myynnissä ei ole enää kuin kolme sohvaa, sänky, TV, mopo, helvetin kallis valokuvaprintteri, verhoja, TV-taso, mattoja, sun muita.

Aikamoinen läjä etten sanoisi.

Alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että meidän hampaattomasti hymyilevän puutarhurin huojuva talo on kohta täynnä tavaraa. Mutta sitten ne menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Koirien boxit on tilattu, vaan ei tullut

Ne helvetin yksinkertaiset asiat

Niitä ei ole. MIKÄÄN ei ole yksinkertaista täällä. Lue vaikka täältä.

Koska TIT.

Mikrosirusertifikaatti koirille on simppeli paperi. Siihen tulee koiran mikrosirun numero, koiran nimi, omistajan nimi ja osoite, syntymäaika, eläinlääkärin allekirjoitus ja leimat.

Tähän mennessä ollaan saatu sertifikaatit ensin väärillä syntymäajoilla ja oikeilla mikrosirunumeroilla.

Sitten ne saatiin oikeilla syntymäajoilla ja oikeilla mikrosirunumeroilla, mutta eläinklinikalla kissa käveli sertifikaattien yli sotkien leimat tassuillaan.

Nyt sitten; mikrosirusertifikaatit tuli oikeilla syntymäajoilla ja ilman kissantassuja. MUTTA VÄÄRILLÄ MIKROSIRUNUMEROILLA!

Siis mitä v*ttua?!

Ei muuten naurata yhtään.

Enkä uskalla edes arvata, mitä tapahtuu seuraavaksi....

Välillä on pakko nollata aivot ja mennä pelaamaan.

Osallistuin itsekin ensimmäisiin kisoihin ja hopea ei ole häpeä :)

Yllättävät alkoholibannit

Thaimaassa on hassuja lakeja ja sääntöjä. Sellaisiakin yllättäviä uusia sääntöjä, jotka yhtäkkiä pompsahtavat Facebookin fiidiin ja paikallisiin uutiskanavoihin.

Yleensä ne tulevat eetteriin vielä enemmän tai vähemmän epämääräisinä julkaisuina. Meinaan sellaisina, ettei kukaan oikein tiedä milloin kulloinenkin säännöstely alkaa, ja mihin se sitten loppuu.

Ei ainakaan tarkalleen.


Don't drink too much ja keep smilling ;)

Alkoholibannit

Ei liene yllätys, että alkoholibannit (kiellot) herättää ehkä eniten polemiikkia täällä oleskelevien keskuudessa.

Meille täällä pidempään olleille yllättäen ilmaantuvat alkoholibannit eivät enää tule yllätyksinä, mutta lomalaisille se voikin olla kovempi juttu. Varsinkin jos banni kestää pidempään.

Kuten Suomessa kristillisinä pyhinä, täälläkin on Buddha- päivinä viina kielletty. Kuningashuoneen merkkipäivinäkin on usein näin.

Joka vuosi medioissa pähkäillään myös siitä, kielletäänkö tänä vuonna paikallisen uuden vuoden - Songkranin - juhlinnan aikana viina kokonaan. Jengi vesisotii ympäri kuningaskuntaa tuhannen päissään (varsinkin paikalliset), ja onnettomuuksiahan tommoinen holtiton touhu tietää.

Viinakielto voisi siis olla perusteltua, mutta kun toisissa paikoissa (kuten Pattayalla) uudenvuodenjuhlinta vesisotineen kestää jopa viikon verran, olisi se lomalaisille toki pitkä aika viettää kuivin suin. 


Samuilla ei vielä ainakaan olla tähän pähkäilyistä huolimatta päädytty, mutta eihän sitä tiedä vaikka se tapahtuisi jo tänä vuonna. Songkraniin on tosin aikaa vain vajaa kuukausi, mutta täällä päätetään ja pannaan täytäntöön asioita yllättävää vauhtia.

Tällä hetkellä Thaimaa valmistautuu ensimmäisiin parlamenttivaaleihin (24.3.2019) sitten 2014 sotilasvallankaappauksen jälkeen, ja nyt ei sitten kuulkaa ryypätä. Menneenä viikonloppuna oli alkoholibannia ainakin 24 tuntia putkeen, vaikka uutisointi senkin suhteen oli melko hämäävää. Kukaan ei oikeastaan tiennyt kestääkö banni perjantaista sunnuntaihin, vai vaan 24 tuntia.

Ehkä banni joissain paikoissa kesti sen kaksi vuorokautta, toisissa paikoissa sen pituus oli kuitenkin vain 24 tuntia. Ja joissain ei hetkeäkään.

Ensi viikonlopun virallisena vaalipäivänä on jälleen luvassa alkoholibannia, tiedoksi sitten vaan.

Sillä eihän sitä nyt hyvänen aika pikkupäissään sovi heilua, saatika äänestää. Eikä edes seurata äänestyksiä.

Sellaisestahan saattaa syntyä vaikka kännimellakoita.

Aikamoista junttameininkiä, voisi joku todeta.


Mutta ei hätää

Viinaa kyllä saa, kun tietää mistä hakea. Joka päivä ja melkein mihin kellonaikaan vaan.

Ihan normipäivänäkin moni turisti yllättyy ettei viinaa voi ostaa kello 14-17 välillä, ellei sitten tiedä mistä hakea. Kun isommat marketit, seiskat ja Familymartit eivät myy viinaa tuossa välissä, paikallisten pikku putiikit (minimartit ja muut) kyllä myy. Ainakin valtaosa niistä.

Ja silloin kun viralliset alkoholibannit iskee päälle, ne koskevat myös ravintoloita.

Ainakin teoriassa.

Joka ikinen kerta, kun olemme menneet paikalliseen ravintolaan syömään viinakiellon aikana - yleensä tietämättä bannista - ravintolasta kerrotaan, ettei viiniä nyt valitettavasti saa.

Vai sopiiko sulle että se tuodaan kahvikupissa?

No, sopiihan se ;)

Kyllä näistä pienistä piilopaikoista aina saa tärpättiä ;)


Lähtee muuten kuin purkka tukasta!

Mulla oli parikymppisenä vanha Corollan rotjake, joka käynnistyi kun huvitti. Välillä myöhästyin töistä, välillä en päässyt töistä yöksi kotiin.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta

- sopi Corollaan kuin nappi silmään.

Mutta sellaista se elämä silloin oli.

Ei silloin mikään ollut niin justiinsa. Kunhan nyt oli vähän sinne päin.

Edes välillä.

Nykyään - TÄÄLLÄ - moni asia muistuttaa nuoruuden kaaoksesta. MIKÄÄN ei ole just eikä melkein.

Ei niin mikään. Sa*tana.

Yritä tässä nyt sitten selvitä.

Suomeen siis, huhtikuun puolessa välissä.

Frouvan mopo

Ne h*lvetin yksinkertaiset jutut

Ne nyt varsinkaan ei mene putkeen.

Me ostettiin puolitoista vuotta sitten pari mopoa. Nyt ne pitäisi myydä, ja sitä varten täytyy olla omistajan paperit.

Kahden mopon papereita lähdettiin hakemaan samaan aikaan jo jokunen kuukausi sitten. Toisen paperit tuli heittämällä, toisen ei vieläkään. Ja niitä sentään haettiin samasta virastosta.

Kukaan ei tiedä miksi.

Ei edes minkä lie liikenneviraston (tai kuljetusviraston, who knows) asiaa hoitava rouva.

Samoja papruja on nyt viety sinne moneen kertaan.

Next week, next week...

Ja seuraavalla viikolla sama juttu.

Ei tässä nyt tiedä itkisikö vai nauraisiko. Ehkä kuitenkin nauraisi, jos ei olisi deadlinea. Mutta mopoa ei osta kukaan, ilman niitä helvetin omistajapapereita, joita täällä greenbookiksi kutsutaan.

Viidakkokoira Boo

Surusilmä Salsa ei taida haluta Suomeen

Entäs sitten koirien paperit?

Niitä metsästäessä tässä jo ollaankin oltu hermoromahduksen partaalla. Enkä valehtele yhtään, kun kerron jo pari kertaa turvautuneeni Ataraxiin (rauhoittava), ihan vaan ettei tarttis koko yötä pohtia kaikkia mahdollisia eteen tulevia mutkia.

Ja sitä hupenevaa aikaa.

Rabiespaperit on kunnossa. Mikrosirut on kunnossa ja papereissa oikein laitettuina. Voin vannoa ettei sekään olisi ihme, että mikrosirun numero on laitettu papruihin väärin, ja siksi Suomeen matkalla ollut koira on jäänyt tänne. Odottamaan että se sama paperi tulisi takaisin oikealla mikrosirunumerolla.

Näin kävi ystävällemme, jonka koira on täällä odottanut oikeita papereita jo PITKÄÄN. Onneksi koira on sentään hyvässä hoidossa.

Me ollaan nyt jo kuukausia odotettu mikrosirusertifikaatteja kahdelle koiralle. Eikä siinäkään mitään, paitsi että deadline. Koiratkin olisi saatava Suomeen huhtikuun puolessa välissä. Lentoliput on ostettu ja koirillekin paikat koneessa varattu.

Mikrosirusertifikaattien ensimmäiset versiot tuli toisen koiran osalta väärällä syntymäajalla. Tämä asia saatiin korjatuksi parin viikon odottelulla ja sertifikaatteihin eläinlääkärin allekirjoitukset LEIMOINEEN.  Kunpa tietäisittekin kuinka kova juttu leimat Thaimaassa on.

Mutta sitten jossain vaiheessa jonkun silmä vältti, ja vaivalla oikeilla tiedoilla laaditun sertifikaatin yli käveli kissa. Ja eläinlääkärin laittamat märät LEIMAT olivat muisto vain. Nyt on kissan käpälän jäljet dokumentoitu märällä leimalla sertifikaattiin,

Ei v*tuta yhtään. Saa nähdä milloin lääkärillä on seuraavaksi aikaa LEIMATA ja allekirjoittaa kolmannet sertifikaatit.

Ja mitä niille sitten käy...?

Ai että.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta. Sellaista se asioitten hoitaminen täällä on.

Bumba ja kummalliset nukkumisasennot

Kissan tassun sotkema sertifikaatti


Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä

Parasta näissä viimeaikaisissa visareissuissa on ollut laatuaika juniorin kanssa. Sama homma myös tällä kertaa, melkein kaikki muu olikin sitten yhtä h*lvettiä.

Kasinosta ei voitettu mitään, mutta isot voittosetelit onkin lähinnä vitsi. Kunhan vietetään aikaa yhdessä, ja jääpähän juniorillekin kiikkustuoliin jotakin kerrottavaa. Ja saahan sitä haaveilla.

Tällä kertaa ei ajettu edes harhaan. Yksi hammas lohkesi menomatkalla (s*atana!), ja sehän tietää taas käyntiä laulavan hammaslääkärin käsittelyssä. Hampaan kohtalo vähän huolestuttaa, mutta onneksi Maenamin laulava enkeli on kuuluisa ihmeistään.

Tarvittava 30 päivän maassaololupa saatiin, eikä rouva äkäinen ollut edes paikalla. Vähän jäin jopa kaipaamaan hänen nuhteluitaan.

Mergui saaristo ei todellakaan jätä kylmäksi.

Kasinolla oli rentoa, kunnes...

Jään myös kaipaamaan Grand Andaman -kasinon ihanaa henkilökuntaa, sillä juuri nyt ei voi tietää tapaammeko koskaan. Ja voihan kasinon venepojat, ne vasta vekkuleita ovatkin! Komeitakin, käykää vaikka katsomassa.

Pidän Grand Andamanin pysähtyneestä ilmapiiristä. Stressaaville rajajuoksuille se on kaikessa hiljaisuudessaan täydellinen kohde. Väljyyttä, helppoutta ja aikatauluttomuutta.

Kasinon hiljaisuuden rikkoo tunnin välein laivapoikien kilisyttämät kellot. Kelloillaan heidän on tarkoitus herättää kasinolla uhkapelaavien, tai muuten vain ajastaan nauttivien vierailijoitten huomio. Seuraava lautta on lähdössä.

Vaikka me farangit emme voikaan tunnin välein mennä edestakaisin Thaimaan ja Myanmarin väliä, muille se on mahdollista.

Grand Andaman

Mutta iltaan siis.

Kuten jo yllä mainitsin, voitot kasinolla jäi saamatta. Ja oltiin me väsyneitäkin, sillä kuten aina, rajajuoksut alkavat huonosti nukutun yön jälkeen liian aikaisin aamulla.

Tällä kertaa ei jaksettu syödä illallista ravintolassa, vaan päätettiin yhteistuumin tilata yöpalat hotellihuoneeseen.

Se oli kuitenkin virhe.

Ruoka Grand Andamanilla on aina ollut maukasta, ja kohtuuhintaistakin. Varsinkin aamiainen ennen pitkää paluumatkaa Thaimaan puolelle on kaikessa runsaudessaan lähes taivaallinen.

Vaikka yöpalaksi tilaamani paahtopaisti sandwich maistui sekin väsyneen suupielissä herkulliselta, aiheutti jokin siinä rankan ruokamyrkytyksen.

Yö meni valvoessa ja vähän stressatessakin, sillä tiesin seuraavan päivän olevan rankka.

Raja Ferry autolautta Samuin puolella

Kaksi laivamatkaa ja viisi tuntia auton ratissa siihen päälle. Kunnossa olevallekin ihan riittävä siirtyminen yhden päivän aikana, mutta ruokamyrkytyksen kourissa ja kuumehoureissa ajavalle lähes sietämätön kokemus.

Bensa-asemia (lue vessoja) ei kuitenkaan ole vieri vieressä. Osassa vessoista on perinteiset kyykkylaarit ja voin vannoa ettei niissä kyykkiminen niissä olotiloissa ollut herkkua.

Tuskailin mielessäni monta kertaa matkan aikana, etten pysty ajamaan enää yhtään enempää. Mitään ei voinut syödä, eikä oikein juodakaan. Eikä ainakaan kahvia. Vaikka oli pakko, muuten en olisi pysynyt edes hereillä.

Onneksi meillä on huikea juniori.

'Äiti me selvitään tästä!'

Ja niinhän me selvittiin.

30 päivän leimat passissa.

Lipa Noi Koh Samui

Lipa Noi

Ken tietäis sen

Se olisi näillä näppäimillä taas edessä ehkä kaikkein mieluisin reissu. 

Totuuden hetki, saako jäädä vai pitääkö poistua. Visarun -firmojen kanssa kaikki sujuu kuin rasvattu salama (ehkä), jos ei henkikullastaan malta olla niin huolissaan.

Meille ne ei sovi. En ole vielä koskaan suostunut hyppäämään jonkun jabapäissään kaahaavan kuskin kyytiin, sillä ajattelin tallustella täällä maan päällä vielä ainakin pari elämää.

Siksi me otetaan henkilökohtaisesti kaikki muut mahdolliset riskit, ja navigoidaan rajoille aina omin päin. Viimeksi tosin navigaattorin tulkitsijalla oli ilmeisesti vikaa rilleissä, sillä ensimmäiset kaksi tuntia kaahattiin autolla täysin väärään suuntaan.

Ja ongelmiahan siitä seurasi. Lue vaikka täältä.


Tämä kerta on aikaisempiin rajajuoksuihin verrattuna kaikkein haastavin, sillä meillä ei ole enää viisumeita. Tämä on ollut tietoinen (rahansäästö)päätös, sillä haluttiin välttää matka Georgetowniin. Eivätkä nuo bisnesviisumitkaan ihan ilmaisia ole.

Sitä paitsi me ollaan lähdössä Suomeen ainakin vuodeksi, joten tuntui typerältä hukata rahojaan tarpeettomaan.

Vielä on hämärän peitossa kuinka rajalla suhtaudutaan tyyppeihin, joilla on takana vanhaksi mennyt bisnesviisumi, eivätkä ne siitä huolimatta halua vielä poistua maasta.

Viranomaiset

Yksi iso haaste on aina viranomaisten kielitaidottomuus. Puhelinsoitto immigrationiin olisi helpoin tapa saada ohjeita, mutta englanninkielinen puhelinkeskustelu esimerkiksi pankin kanssa jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Joten me käväistiin immigrationissa visiitillä. Näillä näkymin - ja näillä kielitaidoilla - näyttäisi siltä ettei ongelmia tule. Ainakin tämän kertaisen virkailijan mukaan.

Normaalistihan ilman viisumia menet rajan yli ja saat 30 päivän oleskeluluvan. Siihen voit hakea immigrationista 30 päivää jatkoa hintaan 1900 bahtia. Maarajoilla tämän voi tehdä kaksi kertaa vuodessa, lentäen ilmeisesti rajattomasti (but who knows...).

Bisnesviisumi taustalla saattaa muuttaa asian täysin, mutta kun on kysymys tämän tyyppisestä kommervenkistä, kukaan ei osaa antaa varmaa vastausta.

Immigrationista sanottiin, että sen PITÄISI onnistua meiltäkin.

Jos meidän tuuriin on uskominen, meiltähän onnistuu mikä vaan! Varsinkin tällaiset tavallisuudesta poikkeavat kuviot.

Boo ja viidakkotalon pihaa.

Sotilasjuntta

Missään tapauksessa ei saisi arvostella juntan toimia. Paikalliseen politiikkaan ei niinikään pitäisi puuttua, mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että moni kuvio on mennyt haastavaksi.

Täällä puhutaan expattien keskuudessa tunnelmasta, ettei ollakaan niin kovin tervetulleita enää tänne asumaan. Turistit on ok, kunhan raha liikkuu ja ollaan ihmisiksi.

Eikä mielellään puututa mihinkään epäkohtiin. Ainakaan julkisesti.

Menneinä vuosina moni eläkeläinen on eläkepäiviksi siirtänyt luunsa Thaimaahan alhaisen hintatason takia. Hinnat ovat kuitenkin nousseet ja asumiseen oikeuttavat kriteerit kiristyneet. Valtava määrä Samuillakin asuneita eläkeläisiä on muuttanut huomattavasti halvempiin naapurivaltioihin.

Niissä kun kuulemma tuntee vielä olevansa tervetullut.

Monelle suurin syy on kuitenkin se, ettei eläke enää täytä kriteereitä. Veikkaan aika monen suomalaisenkin nettoeläkkeen jäävän alle 1800 euron kuussa. Lisäksi näyttäisi siltä, että thaimaalaiseen pankkiin olisi nykyään tehtävä pankkitalletus, joka on yli 11 000 euroa. Sekin on monelle eläkeläiselle sula mahdottomuus.

Toisaalta ymmärrän nykyiset linjaukset, toisaalta en.

Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, vuoden bisnesviisumikaan ei tarkoita kokonaisen vuoden lupaa viipyä maassa, paitsi jos bisnes on riittävän iso. Meidän kaltaisilla pikkufirmoilla asia on toisin, ja rajan yli on hypittävä 90 päivän välein.

Voitte kuvitella kuinka raivostuttavaa se on. Jos olisi liikaa rahaa eikä olisi koiria, mikäs olisikaan lennella 90 päivän välein Balille. Tai saakeli vaikka Australiaan.

Mikäli lompakko ei kuitenkaan tursua kahisevaa, se v*tuttaa ennen pitkää.

Ja nyt juntta on ottanut asiakseen ratsata kaiken mahdollisen. Hyvä niin, monia rikollisia ja viranomaismääräyksiä rikkoneita on saatu kiinni. Mutta siinä sivussa ovat kärsineet myös ei niin varakkaat, mutta siivosti elävät ja paikallisia yhteisöjä tukevat farangit.

Boo ja hämähäkki.
Pari päivää sitten terassin vierestä napattu harvinainen Blood python.

Saa nähdä mitä tästäkin tulee

Meillä on viidakkotalon vuokrasopparia jäljellä huhtikuun 5. päivään. Huomisen rajareissusta ehkä saatava 30 päivän oleskelulupa ei riitä oleskeluun siihen asti, vaan lisäpäiviä pitäisi siis saada ostettua vielä immigrationista.

Koska rajaviranomaisilla on kaikkien muuttuvien säädösten lisäksi lähes rajattomat valtuudet tehdä omia ratkaisujaan, jää nähtäväksi miten rouva äkäinen tällä kertaa meihin suhtautuu.

Me lähdetään nimittäin juniorin kanssa taas huomenna Ranongin suuntaan. Hypätään veneeseen ja hurautetaan Grand Andaman casinolle Myanmarin puolelle.

Joku rationaalinen ihminen ei löisi päätään enää kertaakaan samaan seinään rouva äkäisen kanssa, mutta meikäläisen intuitio sanoo, että raja-aseman rouvan kovan ulkokuoren alla piileskelee jotakin pehmeää.

Ja että kaikki menee putkeen.

Saa pidellä peukkuja!



Back to Top