Vieraskynäilijä Beck Samuilta - Samuilta kaivettua kuntoa

 

 

Heissuli vaan kaikille! 

 

Aika juoksee hirmuvauhtia eteenpäin ja KAIKKI somekanavat on itselläni jäänyt täysin paitsioon. Sorry about that. Me täällä yritetään kovasti keräillä pätäkkää tulevaa Samui -reissua varten, minkä johdosta lähes kaikki sosiaalinen kanssakäyminen, oli se sitten virtuaalista tai liveä, on loistanut poissaolollaan. Pakko myöntää, että peltojen keskellä meno on ollut aika yksinäistä.

Paitsi että hyvä ystävämme ja blogin vieraskynäilijä Mr. Beck pyörähti viihdyttämässä meitä muutamien päivien verran, tosin taitaa siitäkin vierailusta jo olla sen pari viikkoa vierähtänyt. Mutta eniveis, olihan älyttömän mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ja todellakin saada se aurinkoinen tuulahdus Samuilta💜.

Ja... mähän lupasin teille ruinata Becksiltä blogiinkin joitain ajatuksia, joten tässä niitä nyt tällä erää sitten ainakin kahden osan verran (lupaan kiristää lisääkin), olkaa niin hyvät: 

 

Beck ja pari muutakin Samuin pelikaveria

 

Beck: Samuilta kaivettua kuntoa, osa 1

 

Elämässä Samuilla on ollut monia ystäviä, mutta useimmat heistä ovat vuosien varrella palanneet oravanpyörään, josta on ollut tarkoitus tulla takaisin. Monien sattumien summana vain harvat ovat kuitenkaan onnistuneet hyppäämään pois sieltä. Omalla kohdallani se kuitenkin tapahtui, ja Samuin saaresta on tullut se todellinen koti vuodesta 2000 lähtien.

 

Matkaan mahtuu toki kaikenlaisia pieniä seikkailuja, aivan kuin videopeleissä, joissa käydään pelaamassa satunnaisia minipelejä. Niin minäkin olen joskus poikennut pois rutiineista, mutta siitä lähtien kun löysin Samuin tarjoamat ihanuudet, se on tuntunut oikealta kodilta. 

 

Ilmasto on jotain käsittämättömän hienoa, missään muualla maailmassa en ole törmännyt vastaavaan. Lämpötila laskee harvoin alle 25 asteen, vaikka marras-joulukuussa saattaakin olla hieman "pakkasen puolella", eli alle 25 asteen. Tämä lämpö sopii minulle mainiosti, ja kun keho tottuu tähän ilmastoon, Suomen viileät kesät vaativat pienen varustautumisen. Yleensä ennen Suomen reissuja piti kasvattaa hieman painoa, että kesti ne 3-4 kuukautta kylmemmässä ilmastossa.

 

 

Kavereihin voi törmätä parin tai parinkymmenen vuoden välein, kuten kuvan oikean puoleisiin tyyyppeihin.

Chili - Kanan koipien syöntikilpailu! Sosiaalinen media livenä on henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

 

Reumaa puskee

 

Vuonna 2018 elämäntapani alkoivat vaikuttaa niveliini, ja kivut kävivät sietämättömiksi. Yksinkertaiset asiat, kuten Pepsi Max -pullon avaaminen olivat lähes mahdottomia, koska sormiin sattui niin paljon.

 

Kivut olivat levinneet myös nilkkoihin. Käveleminenkin alkoi olemaan paikoin vaikeata ja tuskallista. Siinä vaiheessa liikunnan ajatteleminen, saati lisääminen oli kerrassaan mahdotonta. Sen seurauksena olin ajautumassa kohti syvempää ja syvempää liikkumattomuuden tilaa, josta olisi ymmärrettävästi sitten seurannut kaiken näköisiä sairauksia, ellei jotain ratkaisua ulos olisi löytynyt.

Onneksi Heidin kautta sitten löytyi kaveri, jolla oli pienoista sairaanhoitotaustaa. Hän ehdotti, että "hanki se ja se, ja että tällaisella kuurilla pääset kivuista pois, sekä harrastamaan taas ja sitä kautta myös saamaan itsesi normaalimpaan tilaan".

Noh, minäpä poika siinä kohtaa päätin, että en jätäkään tätä pelkästään pillerien namusteluksi loppuelämäksi, vaan koska en ennenkään elämässäni ole perustanut terveyttäni lääkkeiden syömiseen, ajattelin että minun on pakko tehdä pieni myönnytys lääkkeitten suuntaan, jotta pääsisin terveyteni suhteen taas lähtötilaan.

Ja niinpä tein. Tämän kuurin yhteydessä aloin kuitenkin muuttamaan muitakin elämäntapojani, kuten kaksi syötyä kiloa prosessoitua lihaa viikossa, jonka pudotin ensin noin 400 grammaan ja vielä myöhemmin noin 200 grammaan. Otin myöskin vihannekset ensimmäistä kertaa oikeasti ruokavaliooni. Sen lisäksi lisäsin paljon hedelmien syöntiä, jotka tulivat aivan uudella tavalla ostoslistalleni. Tällä linjalla on pysytty edelleenkin, ja muutoksia on toki tapahtunut matkan varrella - parempaan suuntaan.

 

 

Liikunta ja huumori auttavat hoikkuuden vartalon etsimisessä ja tukan päässä pysymisessä. Vanha Kossilan sanonta.

 

Faijasta poika paranee

 

 

Lopetin sokerilimujen juomisen ja siirryin sokeroimattomiin versioihin jo vuonna 2000. Sen jälkeen on tullut tehtyä pieniä muutoksia silloin tällöin, mutta nivelreuma oli sitten se tekijä, joka laittoi ajattelemaan aivan uusia malleja. 

Keho tuli yksinkertaisesti siihen pisteeseen, että vaihtoehdot olivat joko alkaa elämään lääkityksen kanssa, tai kiristää herkkuja ja tehdä merkittäviä muutoksia ruokavalioon. Usein ihmiset jatkavat vanhoilla tavoillaan, koska he tuntevat että heiltä viedään valinnan vapaus, mikäli siirtyvät terveellisimpiin valintoihin. Mutta todellisuudessahan luonnosta löytyy yhtä hyviä ja mukavia vaihtoehtoja.

 

Tarjolla löytyy esimerkiksi plant-based suklaata, jossa ei ole sokeria, ja vaikka sokerittomia karkkeja alkuun karsastaakin, niin kyllähän vaikkapa röökin polttamisen lopettaneet tietävät, että alku on vaikein.

 

Maku on tietysti hieman erilainen sokerittomissa tuotteissa, mutta kun aivot ja kieli oppivat tunnistamaan ja arvostamaan uusia vivahteita, niin yllättäen aivot ja mieli kiittävät, kun oma keho alkaa pikku hiljaa muuttua ja kehittyä parempaan suuntaan. Joissain tapauksissa se vie useamman viikon, mutta yleensä jos jotain nauttii päivittäin, voi jo viikossa tottua uusiin vaihtoehtoihin. Vaikka alussa uusi asia ei maistuisi hyvältä, mieli sopeutuu nopeasti. Aivan kuten koira jota palkitaan, mieli palkitsee hyvällä omallatunnolla, kun onnistuu vaivattomasti kiertämään chipsihyllyt, karkkikepposet ja jäätelöhoukutukset.

 

Jos vertaa sokerillisen limun tai mehun juomista sokeroimattomiin vaihtoehtoihin, ero on valtava, mutta ei vaikea. Muutaman vuoden kuluttua vaikutus voi olla huomattava, erityisesti heille, jotka ovat tottuneet käyttämään paljon sokeria.

 

Isäni Pentti Kossila, oli aikansa luontaistuoteguru, ehkä ensimmäisiä sellaisia Suomessa. Hän kirjoitti kolme kirjaa, joissa käsitteli omaa elämäntapamuutostaan ja tarjosi omien kokemustensa pohjalta vinkkejä elämän parantamiseen. Hänen ensimmäinen kirjansa, "Miksi sairastumme? Miten parannumme" esitteli hänen ravintoneuvontatiiminsä, johon kuului muun muassa moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari Liisa Veijalainen, sekä Moskovassa dopingista kiinni jäänyt Martti Vainio. Isäni ei kuitenkaan ollut missään tekemisissä dopingin kanssa, sillä hän suhtautui fanaattisesti luontaistuotteisiin ja niiden hyötyihin...

 

 

Pysyhän kuulolla, Part 2 tulossa ihan justiinsa...

 

 

 

Samui kuutamosta energiaa!

Bye bye kesä 2024

 

Jos nyt olisi toukokuu (voi olispa!), kävisin vakavan keskustelun itseni kanssa siitä mikä on kesälle järkevä määrä puurtamista. Koko syksyn ja talven saapuvaksi odotettu kesä on kuitenkin aivan liian lyhyt, joten olisi ehkä viisasta varata (oikeasti VARATA) aikaa myös muullekin kuin suorittamiselle.

Kuinka vanhaksi pitää elää, että sen viimein tajuaa?

Joten bye bye kurjet, mä missasin tän homman taas. Yllättävän aikaisin on kurkia muuten lähtenyt, vaikka lämpöä ja kesää näyttää piisaavan vieläkin. Ne taatusti tietää jotain, mitä me ei.

Tänä kesänä on siis suoritettu, joten tyhmästä päästä on kärsinyt taas koko kroppa (melkein kirjaimellisesti). Käytännössä vietettiin kesän aikana vain viikko lomaa, ja se onneksi siellä ihanassa piilopaikassa siskon perheen kanssa. Aivan taivaallista herkkua! 

 

Me ollaan systerin kanssa samanlaisia suorittajahirviöitä (tai systeri on kyllä potenssiin kymmenen), mutta yllättäen viime vuoden tavoin tänäkin kesänä osattiin ottaa lungisti. Saunottiin joka ilta, grillailtiin keleistä huolimatta, pojat ja Boo kävi kalastusreissuilla ja iltaisin pelattiin Hollywoodia. Mikä parasta, systerin kanssa höpöteltiin maailma taas huomattavasti paremmaksi paikaksi. 

Mitä enemmän näitä kilometrejä kertyy, sitä kovemmin ikävä pusertaa, kun Hongkongin porukka liitelee takaisin kotiinsa. 

 

Olispa aina kesä...

Kesälomaviikon viettoa ihanassa piilopaikassa.

Poikien hommia, Boo on ihan päällikkö

Herkulliset lomaeväät valmistumassa

Käärme hotspot

Meillehän kävi tänä kesänä kaksi äksidenttiä, joista toinen oli väärä hälytys, mutta maksoi silti 270€. Salsaa pisti ilmeisesti sitten amppari, sillä kuono turposi huolella ja koko typy veti ihan veteläksi. Ja kuten aina, tämäkin tapahtui yhden auton huushollissa tietenkin silloin, kun Tomppa oli auton kanssa muualla. Ja vielä VIIKONLOPPUNA, mikä Kemiönsaaren tapauksessa tarkoittaa visiittiä Raision ryöstöhinnoitellussa Eläinlääkäriasema Evidensiassa. Vitsit että risoo, ettei Turun alueella ole mitään muuta vaihtoehtoa päivystysaikoina kuin tuo päivystys, joka veloitti 270€ pelkästä toteamuksesta, ettei ole kyyn purema - menkää kotiin. 

 

Fuck!

Mä mietin monesti sitä, kuinka ikinä milloinkaan ihmisillä on varaa pitää huolta lemmikeistään, varsinkaan viikonloppuisin ja iltaisin, ja silloin kun on mahdollisesti kysymys elämästä ja kuolemasta. Noh, toisilla on varaa tietenkin vakuutuksiin, ja sitä varten nuo yksityiset eläinlääkäriasemat onkin hinnoitelleet itsensä avaruuteen. Meidän turreille ei vakuutuksia edes saada, koska liian paljon ikää ja tuontikoiria. Aivan paskaa.

Viikko sitten Boota purasi sitten kyy tässä pihalla, ja tietenkin viikonloppuiltana. Tomppa oli Nurmijärvellä, naapuriystävät Kokkolassa (mitenkäs muutenkaan), joten soitto Tompalle, että 

talla pohjaan, Evidensia kutsuu!

 

Tompan ajellessa kohti Kemiötä, soittelin kuitenkin pariinkin naapurikuntaan, josko jossain suostuttaisiin ottaa karvainen potilas Kemiönsaarelta, mutta vastaus oli ei. 

No onnistuisiko tiputusaineitten ja tarvittavan rekvisiitan myyminen meille? Voitais näin ollen itse hoitaa tiputus, tehtiinhän me sitä Bumban kanssa monta kuukautta.

 

Eräs nimeltä mainitsematon naapuripitäjän päivystävä klinikka suostui tähän (en uskalla kertoa mikä, sillä en tiedä josko siitä olisi kyseiselle taholle tiedossa harmia), joten sinne sitten. Vaikka klinikalta silloin sanottiin, ettei Boota oteta hoitoon, Tomppa pakkasi silti Boon autoon, sillä tiputuksen olisi voinut aloittaa silloin jo autossa. Aika mahdotonta se olisi näin jälkikäteen ajateltuna kyllä ollut, mutta paniikissa ei  järkikään näköjään kulje. 

Onneksi naapuripitäjän päivystäjä oli ystävällinen henkilö ja otti Boon hoitoon välittömästi. Kiitos sinulle tuhannesti - Boo selvisi, vaikka olikin särkylääkkeitten takia pari päivää aivan kuutamolla. 

Päivystyshoito viikonlopun 100:n prosenttien lisineen olisi Evidensiassa maksanut sellainen 900€ (siis saatana sentään!), nyt selvittiin alle kolmella sadalla, mikä on aivan jäätävä säästö.

Mä en tajua kuinka me suurin piirtein selvittiin kobrien kanssa, mutta näitten helvetin kyitten kanssa ollaan ihan kusessa. Phuuh, anteeksi kielenkäyttö, mutta mulla on keittänyt yli jo pari vuotta sitten.  

 

Kuinka me aina onnistutaankin muuttamaan käärmehotspotiin? 

 

Näin sivulauseessa on muuten pakko todeta, että kyllä meidän ihanat karvaturrit on jo eläkeiässä. Sen huomaa vähän kaikesta - uni maistuu, aitaa ei juurikaan nakerreta enää ohikulkijoitten takia, eikä sännätä aidan raosta joka kerta, kun pelloilla liikkuva riista vilauttaa häntäänsä. Itse "pedattu" pehmeä peitto vie monesti voiton, vaikka tarjolla olisi hirvensarven heittelyä pihamaalla.

Voihan aika minkä teet...

Kyyn purema tuossa kuonossa ennen valtavaa turvotusta ja koomaa

Maailman ihana Bumba on sydämessä aina.

Surkea puutarhuri

Mä olen surkea puutarhuri. Intoa ja kiinnostusta kyllä riittäisi, mutta kun toukokuussa istutetut salaatinsiemenet ei vieläkään anna satoa, alkaa se intokin kummasti hiipua. Ehkä ongelma oli toukokuun helteissä eikä siemenet kunnolla itäneet (en tiedä), mutta jossain vaiheessa sellaiset viiden sentin mittaiset salaatin alut ilmeisesti muumioitui, sillä ne ei näytä kuolleilta, mutta mitään kehitystä ei myöskään ole näköpiirissä. Ja kyllä, olen kastellut hyvin. Nothing.

Sama kävi samettiruusun siemenille. Ennen niin takuuvarma samettiruusu jämähti samalla tavalla, kuin salaatitkin. Kymmenistä krassin siemenistä iti kuusi (ne muumioitui myös), miekkaliljat aloitti kukinnan elokuun vikana päivänä, Virosta ostetut ruusun taimet hyytyi alkutekijöihinsä (mä luovutan jo ruusujen suhteen) ja kokeiluna lehtikasaan istutetuttujen perunoitten varret kuihtui jo aikaa sitten. Mutta okei, tulihan noita peukalonpään kokoisia perunoita parisen kourallista, jippii!

 

Onneksi Pauliina oli ajatellut Euroopan reissulta tulevaa ystäväänsä ja varannut mua varten joitain siemeniä ja juurakoita, muutaman taimenkin oli esikasvattanut. Sain siis edes jotain kasvun ihmettä hämmästeltäväksi. Kiitos Pauliina.

 

Koko kesän pottusaldo

toukokuun lopusta asti salaatit on olleet tässä tilassa

Verratkaahan mun samettiruusua noihin tiiliin, hämmästyttävän hieno.

 

Omissa oloissa

Aika paljon me ollaan tänä kesänä oltu ihan omissa oloissa. Se on toisaalta hyvä juttu, sillä moni kesken jäänyt remppahomppa on pyörähtänyt uudestaan käyntiin. Syksy tuo mulle tullessaan aina jonkinlaisen "pesänrakennusvietin", ja se tarkoittaa pään täydeltä ideoita, joita voisi verstaalla toteuttaa. Kuten vaikka uusia ikkunakaappeja, kylppärin sisustusjuttuja, sun muuta. Pinterestistä on taas kuumeisesti kahlattu ideoita samalla, kun on mietitty tulevan talven hengenpelastussuunnitelmia.

Mihin ja miten siis?

Onneksi Mr. Beck (blogin vieraskynäilijä) tulee yllättäen ilostuttamaan meitä läsnäolollaan ja tuo tullessaan tuulahduksen Samuilta.

Yhtenä päivänä viritettiin fribakisakatsomo ihan meille vaan.

Lohtakin ollaan loimutettu yhden kerran, wow!

Syksy tulee ja Kemiö vaipuu pimeyteen. Äkkiä niitä valoja perkele!

Espanjan hurmaavimmat kylät, osa 3 - El Puerto de Santa Maria & Frigiliana

 

Mainitsinkin jo tässä aiemmassa postauksessani meidän kannettavasta aurinkopaneelista omalla akullaan, joka siis osoittautui reissun edetessä todelliseksi nappivalinnaksi. Ostettiin tuo vekotin Barcelonasta kesken reissun, ja niinkin "eksoottisesta" kaupasta kuin Bauhaus. Paljon hauskemman stoorin olisi saanut aikaiseksi, mikäli olisi ollut kerrottavaa pienen pienestä rautakaupasta jossain Espanjan maaseudulla, josta loistava hankinta tuli tehtyä Google translatoria käyttäen ja paikallisten pyöritellessä päätään. Niin hauska tarina ei kuitenkaan ollut, mutta onhan Barcelonan Bauhaus ihan ehdottomasti kohde missä Espanjan reissulla kannattaa tehdä visiitti. Vaikka vain varmuuden vuoksi 😂.

Kannettava aurinkopaneeli mahdollisti meille roadtripin loppuosuudelle melkoisen riippumattomuuden, kun ei enää tarvinnut kolmen päivän välein etsiä hupiakuille latauspaikkaa, eli maksullista leirintäaluetta. Paneelin hankinnasta lähtien ei maksullisissa paikoissa enää yövyttykään, vaan navigoitiin mm. Park4Night -sovelluksen avulla ilmaisiin "puskiin". Tällä tavoin me löydettiin järjettömän hienoja mestoja, kuten myös valtava ja aivan ihana rantapuska läheltä Chipionaa, ihastuttavasta pikkukaupungista Espanjan sherryalueella.

 

El Puerto de Santa Marian valtava rantapuska, Salsa tykkää.

Rauhallista oli joulukuussa El Puerto de Santa Marian kujilla.

El puerto de Santa María

 

Cádizin alueella sijaitseva aito espanjalainen rannikkokaupunki on yksi niistä kohteista, joihin ulkomaalaiset turistit ei ainakaan sankoin joukoin ryntää. Kaupunki on mukavan pieni visiitille, sillä viikossakin siihen ehtii tutustumaan melko hyvin. El Puerto de Santa María on varsinkin sisämaan espanjalaisten suosiossa, siksi se ainakin itseäni viehätti kokonaisen viikon verran. Muutoinhan viisi päivää tuntui olevan maksimi, ennen kuin levottomat jalkani kaipasivat jo liikkeelle lähtöä.

El Puerto de Santa Marían pikkukaupunki on ennen kaikkea tunnettu lukuisista viinikellareistaan, joista tunnetuin on keskustan alueella sijaitseva Bodegas Osborne, jonka historia ulottuu lähes 250 vuoden taakse. Kaupungin tapahtumien keskipiste on eläväinen satama-alue, ja sen lukuisilla terasseilla kannattaa ehdottomasti nautiskella paikallisia sherryjä vaikkapa herkullisten tapaksien kanssa. Tai vastaavasti istuskella rantabulevardin kivireunuksilla katsellen paikallisia flamenco -harjoituksia tai näytöksiä, joista pääsee toki myös nauttimaan historiallisen kaupungin pienillä kujilla ja aukioillakin. Siellä sun täällä siis.

 

Kaiken kaikkiaan tuntui, että El Puerto de Santa Maríaan tullaan nauttimaan leppoisasta elämästä, syömään auringon paisteessa ja kokemaan paikalliset fiestat, rantaelämästä nyt puhumattakaan. Kaupungin keskustan lukuisat pienet baarit on viehättäviä, vaikkakin meidän visiitin aikaan monikaan niistä ei ollut vielä auki. Summa summarum, mikäli aurinkorannikko tuntuu liian hektiseltä ja täyteen ahdetulta, kannattaa ehdottomasti harkita El Puerto de Santa Maríaa leppoisaksi, mutta oikein eläväiseksi vaihtoehdoksi. 

 

Paseo de la Bahia

Komeita botskeja Puerto Sherryllä.

 

Frigiliana

Frigiliana on yksinkertaisesti UPEA! 

 

Tämä Andalusian virallisestikin kauneimmaksi valittu kylä on yksi näistä kuuluisista valkoisista kylistä, joita moni Espanjassa matkailevista käy fiilistelemässä, enkä kyllä ihmettele miksi. Näitä kauneimpia valkoisia kyliä löytyy nimenomaan Cádizin ja Malagan maakunnista, ja noilla alueillahan me pääsääntöisesti pyörittiin. Vaikka me ei roadtripin aikana varsinaisesti etsittykään näitä kyliä, kun sellainen kerran matkan varrelle sattui, mikä jottei. Jossain kohtaa reissua Frigiliana oli kylläkin ilmestynyt neulaksi omalle reissukartalleni, sen verran paljon sitä oli eri foorumeissa hehkuteltu.

Valkoiset kylät on saaneet nimensä valkoisiksi kalkituista pikkuruisista taloista. Valkoiset talot taas on peruja maurien aikakaudelta, jolloin rakennukset kalkittiin valkoisiksi, jotta ne pysyisivät mahdollisimman viileinä. Nykyäänhän on ilmalämpöpumppuja sun muita vekottimia, mutta tuolloin niistä ei edes haaveiltu. Vuoren rinteillä sijaitsevat pienet valkoiset kylät on kieltämättä vaikuttava näky, ja esimerkiksi Frigilianan osalta ne kertovat tarinaa keskiajasta, kun kristityt, islamilaiset ja juutalaiset jopa vuosisatojen ajan elivät sulassa sovussa keskenään. Tuolla 3000 asukkaan kylässä omasta mielestäni kiinnostavinta oli nimenomaan nuo historialliset korttelit, sillä onhan Frigilianan alueella ollut asutusta jopa 5000 vuotta sitten, vaikka silloin luolissa asuttiinkin. 

 

Tervetuloa Frigilianaan!

Ihastuttavat historialliset kujat.

Frigilianassa vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna vuosittain kolmen kulttuurin festivaalia, joka ilmentää noitten kolmen kulttuurin yhteiseloa (kristityt, juutalaiset ja muslimit). Vaikka me ei festareitten aikaan Frigilianassa nyt käytykään, kyseinen tapahtuma on kuulemma erittäin suosittu. Kuten usein valitettavasti käy, tuo kolmen kulttuurin rauhaisa yhteiselo päättyi veriseen Peñonin taisteluun vuonna 1569, jonka jälkeen loput maurit (muslimit) karkoitettiin alueelta.

Frigiliana jakautuu itse asiassa kahteen osaan. Kylän uudempi osa sijaitsee alempana keskusaukiota, ja se historiallinen osa ylempänä kukkuloilla. Todennäköisesti sinäkin (meidän lailla) haluat tutustua juurikin noihin historiallisiin ja idyllisiin vanhoihin kujiin kylän ylemmässä osassa, joilla hortoilu onkin aivan mahdottoman ihanaa - pieniä putiikkeja, idyllisiä ravintoloita, paikallisia taiteilijoita, toinen toistaan upeampia porttikonkeja, värikkäitä ikkunanoita ja portailla vieri vieressä kukkivia ruukkuja. 

 

Voi miten paljon olisikaan tehnyt mieliä kurkistella sisälle asti paikallisten asumuksiin!

 

Pääsiskö kylään?

 

Pääsiskö kylään?

Maisemat kujilta ja ravintoloitten terasseilta on hengästyttävän upeat. Noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevasta Frigilianasta avautuu upeat merimaisemat (parhaimmillaan Afrikkaan asti) ja alapuolella sijaitsevat viljelmät, sekä upea luonto muutenkin. 

Kuten arvata saattaa, Frigilianasta löytyy historiaa ja kulttuuria yllin kyllin (mm. San Antonion kirkko & arkeologinen museo), luontokohteita unohtamatta - Frigiliana sijaitsee nimittäin keskellä luonnonpuistoa. Vaikka et tutustuisikaan Frigilianaan ennakkoon (me ei ainakaan tutustuta mihinkään ennakkoon 😅), Frigilianan turistitoimistosta saat kyllä kaiken tarvittavan tiedon. Lisäksi "keskusaukiolla" olevat tienviitat antavat ideoita mihin suunnata, sekä ohjaavat kohteisiin hyvin perillekin.

Meidän Frigilianan visiitin extraohjelmanumero kaiken muun ihastelun ja huokailun lisäksi oli historiallisten keraamisten muistolaattojen bongailu, joita on sijoitettu kylän vanhaan osaan 12 kappaletta. Nämä koristeelliset muistolaatat kertovat osaltaan maurien noususta ja heidän viimeisistä taisteluistaan alueella. 

Käy ehdottomasti tutustumassa Frigilianaan! Nautiskele aurinkoisesta päivästä (Frigiliana on oman mikroilmastonsa takia yksi Espanjan aurinkoisimmista paikoista) jonkun valloittavan ravintolan terassilla ohi kulkevia ihmisiä ja hengästyttävän upeita maisemia katsellen. Asiasta nyt itse viisastuneena, varaisin paikalle kuitenkin edes pari päivää, sillä yhden päivän aikana ei millään ehdi kokemaan kaikkea ihanaa.

Ohlalaa Frigiliana💖

 

Ps. Meidän Youtube -kanavalle on aivan pikapikaa myös tulossa video Frigilianasta, joten jos et jo ole tilannut meidän kanavaa, käy ihmeessä tilaamassa!

 

Yksi kahdestatoista muistolaatasta.

Voiko ruukkuja olla liikaa? No ei tietenkään.

Yksi parhaimmista Aperol Spritz -maisemista.

Roadtripin pelottavimmat kokemukset

 

 

Me lähdettiin Euroopan roadtripille täysin noviiseina. Ei aiempaa kokemusta matkailuautoilusta, ei tietämystä mistään tekniikasta, ei lähes hajuakaan karavaanimeiningistä, eikä edes reittisuunnitelmaa. Ainoastaan yksi päivä oli lyöty lukkoon meidän kalenteriin, ja se oli Madridin fribakisat joulukuun alussa. Kaikki muu oli mysteeriä, aikaa viisi ja puoli kuukautta.

Melko urpoja kun ollaan, mitä tahansa olisi voinut sattua. Karanavaanarit Euroopassa -FB ryhmää kun seuraa, voi valita itselleen mitä kummallisempia ongelmia - ryöstöjä Ranskan rekkaparkeissa, kivityksiä Italian maanteillä (jotta joutuisit maksamaan kivittäjälle korvauksia), punnituksia Itävallan tarkistuspisteillä (kaikilla on autoissa ylipainoa), sakkoja Espanjan puskaparkeissa, ym ym. Kaikkea siis maan ja taivaan väliltä. Riskejä toki on, se on selvä.

Jos alkuun pelättiinkin tuntematonta, reissun loppua kohden oltiin Pelle Pelottomia, sillä eihän meille tapahtunut mitään näistä. Ei tullut sakkoja, koko reissuun otettu omaisuus tuotiin myös takaisin (liian iso retkipöytä tosin myytiin Chipionassa), kukaan ei kivittänyt meitä, ja kaikkine ylipainoinemme saatiin huristella maasta toiseen ilman ongelmia. Kaikilla ei tietenkään ole näin hyvä tuuri, eikä varsinkaan aina, mutta ehkä sanonta "hulluilla ja humalaisilla on suojelusenkelit" pitää paikkansa.

Omituisen turvallinen reissu oli, pakko myöntää. Muutaman kerran sydän teki voltin, mutta onneksi vain muutaman.

 

Frigilianan ihana kylä.

Jossain Slovenian vuorilla

 

Liettuan parivaljakko

Koska meillä oli alkumatkasta kiire Madridiin, ja koska "herkulliset" marraskuun ilmat, paineltiin Via Balticaa pitkin sata lasissa. Saatettiin välillä ajaa kovempaakin, mutta pyrittiin kuitenkin osumaan nopeusrajoituksiin. Tosin heti Virossa napattiin ylinopeussakko, mutta se johtui kyllä siitä, ettei huomattu nopeusrajoitusta missään. 

Ihan ensimmäinen ulkomailla vietetty yö vietettiin Jõulumäen Virkistyskeskuksen matkaparkissa. Ihana paikka, ja ekaksi yöksi (kun kaikki oli vielä uutta) nappivalinta. Kympillä sai kaiken, lämpimät suihkut, sähköt, vedet ja tyhjennykset, päästiin siis rauhassa harjoittelemaan vessankin tyhjennystä, vaikkei siihen vielä tarvetta ollutkaan.

Toiseksi yöksi oltiin Park4Night -sovelluksesta etsitty jo valmiiksi Liettuan puolelta parikin "puskaparkkia", joista ensimmäinen skipattiin levottoman oloisen meiningin takia. Kello oli jo paljon, ja väsy painoi silmäluomia, joten päätettiin jäädä toiseen valittuun yöpaikkaan. Se oli jonkinlainen parkkipaikka päättyvän tien päässä, mutta saman tien kun saatiin auto parkkiin, pari liettualaista "laitapuolen kulkijaa" ilmestyi seurustelemaan. Kysymykset oli hieman tungettelevia ja se tapa, millä tyypit mittaili pyörätelineessä suojapussin alla olevia polkupyöriä kieli kieltämättä siitä, että jos siihen jäädään, ollaan jo reissun toisen yön jälkeen vähintäänkin fillareita köyhempiä.

Ei siis jääty, vaan päädyttiin jollekin bensa-asemalle rekkojen väliin yöksi. Paikka oli mainittu Park4Night -sovelluksessa, joten joku muukin oli siellä yöpynyt. Hintaa turvalliselle yölle kertyi kokonaista kolme euroa, jonka olisi voinut maksaa vaikka nelinkertaisena pienestä mielenrauhasta. Aamulla rekkakuskien kanssa hammaspesulla nahka parkkiintui jo huomattavasti, ja tuntui että seuraavasta jännityksestä selviää pienellä ärähdyksellä.

Näin jälkikäteen huomaa muuten itsekin, kuinka vähästä alkumatkasta säikkyi. Loppumatkasta tuntuu ettei mielenterveys horjunut mistään.

 

Paitsi yllättävistä asioista, kuten

Mijasin vuorten tuulet

Me yövyttiin Mijasin vuorilla varmaan pari viikkoa yhteensä. Tuulet kuuluu kuulemma asiaan keväisin, ja jopa aivan ensimmäisenä yönä tuolla teki mieli lähteä karkuun. Silloin ei vielä lähdetty, vaan vietettiin uneton yö tuulten riepoteltavina, ja maksettiin univelkaa fribakisojen aikana.

Tuon yön jälkeen opittiin seuraamaan mistä suunnasta tuulee, ja osattiin ehkä jopa osittain parkkeerata auto järkevämpään paikkaan ja ottamaan fiksummin tuulet vastaan. Mikäli et ole viettänyt öitä asuntoautossa myrskytuulissa, et voi ehkä kuvitellakaan mitä riepotusta se on. Koko auto heiluu aivan älyttömästi, ja varsinkin vuorilla käväisee oikeasti mielessä putoamisen mahdollisuus. Tai vähintään että auto kaatuu, vaikka ei kai muutaman tuhat kiloa painava vempele ihan helposti kaadukaan.

Meidän yöpymiset Mijasin vuorilla päättyi siihen vihoviimeiseen myrskyyn, josta ei kummankaan mielenterveys enää selvinnyt. Kello neljä yöllä oli vedettävä verkkarit niskaan, ja lähdettävä yön pimeydessä laskettelemaan alas. Mitäänhän ei missään nähnyt, vain alapuolella rannan tuntumassa loistavat katuvalot, joita kohti karavaani valui hiljalleen. 

Onneksi Malagan Sacaba beachin tuttu rantapuska oli lähellä ja siellä sai näemmä edelleenkin yöpyä, joten suunnattiin sinne. Vähän meni yö myöhäiseksi (tai paremminkin aikaiseksi), mutta olipa helpottavaa huomata auton pysyvän edes jotakuinkin aloillaan. Tuulihan toki rannallakin, mutta tuo Mijasin vuorten yömyrsky oli aivan hullu.

Voin hyvin kuvitella, miltä yö veneessä karmean myrskyn silmässä tuntuu.

 

Salsa ja Mijasin vuoret

Upeat maisemat Mijasista

 

 

Luonnonvoimien edessä sitä on aika avuton, kuten myös luontokappaleitten:

Salsa ja raivostunut vapaa hevonen

Tämä järkyttävä tapahtuma oli ohi varmasti alle viidessä minuutissa, mutta ne minuutit oli elämäni ehkä pisimmät. 

Rehellisesti sanottuna meidän reissun ainoa punainen lanka oli fribakentät (ja kisat) ympäri Eurooppaa. Menestystä ei juuri tullut, mutta aivan uskomattoman hienoja paikkoja kertyi muistojen arkkuun roppakaupalla. Yksi näistä oli Ranskan Junas -kylän liepeillä oleva upea vanha tiilitehdas, jonka sympaattinen ranskalainen pariskunta on ottanut haltuunsa vuonna 2017. Paikan nimi on Le Mas des Teullières, ja sinne voit sinäkin (vaikket pelaisikaan) mennä nauttimaan upeasta maaseudun rauhasta. Perhe nimittäin vuokraa osaa talostaan vierailijoitten käyttöön ja meidänkin visiitin aikana siellä odoteltiin häävieraita saapuvaksi. Kerrassaan upea miljöö häitä ajatellen!

 

Le Mas des Teullières

Le Mas des Teullièresin vahtikoira

 

Le Mas des Teullièresin valtavilla mailla on myös omistajien yksityinen 18 -väyläinen frisbeegolf -rata, ja voin luvata että sekin on aivan omaa luokkaansa. Olimme tietenkin ainoita tuolla pelaamassa ja rouvan pienen rataesittelyn jälkeen lähdimme reput selässä koko konkkaronkka (koirat mukana) kiertämään rataa. Saatesanoiksi rouva varoitti meitä parista vapaana juoksentelevasta hevosesta jollain väylällä, mutta ajateltiin korkeintaan upeitten hevosten kruunaavan kokemuksen.

Toisin kävi. Olisiko ollut heti väylällä kaksi, kun näimme hevoset kymmenien metrien päässä. Boo on karkaamistensa takia aina hihnassa, mutta Salsa saa kilttinä tyttönä löntystellä vapaana. Tässä kävi kuitenkin niin, että jotenkin Salsa ehti vaivihkaa hiippailemaan hieman liian lähelle toista hevosista (vajaa parikymmentä metriä ehkä). Kun huomasin tämän, käskin Salsaa tulemaan luokse, ja niin se kilttinä tyttönä oli tekemässäkin. Se ei kuitenkaan kelvannut sille isommalle hepalle, vaan kun raja oli kerran ylitetty, se päätti iskeä. 

Huomasin kun hevonen kuopi maata ja pystyin melkein näkemään sieraimista nousevan savun. Ymmärsin välittömästi hevosen hyökkäävän Salsan päälle, ja olin varma ettei Salsa ikinä milloinkaan juokse riittävän nopeasti päästäkseen karkuun. Salsa kyllä yritti, mutta hullu hevonen oli nopeampi. Se sai nopeasti Salsan kiinni, yritti potkaista, Salsa teki nopean U-käännöksen, ja niin teki heppakin. Se sai Salsan taas kiinni, yritti potkaista, jolloin Salsa teki taas komeat käännökset. Siihen hevonen luovutti, juuri silloin kun olin itse tarttumassa isoon maassa lojuvaan oksaan ja hyökkäämässä. 

Huh mikä tilanne! Olin varma että Salsa loukkaantuu niin pahasti, ettei selviä. Tuon trillerin pyöriessä silmieni edessä ehdin jo miettimään, mitä seuraavaksi? Olisi pitkä matka sieltä oliivilehtojen keskeltä kantaa loukkaantunutta Salsaa ihmisten ilmoille, ja missähän mahtaisi olla lähin eläinlääkäri? Ja kuinka ylipäätään selvittäisiin Salsan vakavasta loukkaantumisesta, ehkä kuolemastakin?

Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui, sillä Salsa näytti sittenkin olleen riittävän nopea kaikissa käänteissään, eikä hullun hevosen potkut osuneetkaan. Ei näyttänyt olevan kipuja, eikä tuntunut olevan mitään vammaakaan missään, korkeintaan sillä henkisellä puolella. Meillä kaikilla.

Loppu siis hyvin, vaikka pystyinkin tuntemaan sydämeni kurkussa vielä pitkään.

Mitä tohon roadtripiin kokonaisuutena tulee, niin kuten itsekin huomaatte, melko pieniä oli meidän ongelmat. Toki pahimmassa skenaariossa olisi voinut käydä erittäinkin huonosti, mutta meille kävi hyvin.

Eli rohkeasti vaan reissuun, mikäli sitä pohditte💜

 

Se oli tuo valkoinen heppa, joka tosta sitten hyökkäsi.

Upea fribakenttä kuitenkin

Näitä heppoja oli siellä enemmänkin, suurin osa kuitenkin aitauksessa.

Drive Bandy drive!

 

 

Voi taas tätä luopumisen tuskaa!

 

Me suunniteltiin alunperinkin, että tehdään Bandyllä Euroopan ja talven mittainen tutkimusmatka, jonka jälkeen laitetaan se myyntiin - ja toivotaan että saadaan omamme pois.

Melkein puolen vuoden reissun aikana Bandystä tuli kuitenkin perheen jäsen. Se sellainen ikikallio, johon pystyi nojaamaan tietäen, ettei mitkään myrskyt ja myllerrykset sitä kaada. Että siihen voi luottaa, vaikka eksyttäisiinkin korkeille vuorille kauas kaikista muista. Laitettaisiin vain ovet kiinni ja oltaisiin turvassa, siellä omassa kuplassa.

 

 

Bandy kuitenkin valloitti meidän sydämet vaatimattomalla olemuksellaan. Se oli meille KOTI kaukana maailmalla. Viihtyisä, tunnelmallinen ja lämmin turvapaikka Cadizin tuulisilla rannoilla ja Madridin pakkasöissä. Piilopaikka silloin, kun ei jaksanut enää olla sosiaalinen, tai tavata yhtään uutta ihmistä.

Kun me viimein kurvattiin Kemiönsaarelle, oman pirtin pihapiiriin, me puunattiin haikein mielin Bandy esittelykuntoon. Kuitenkin vielä pohdittiin, olisiko sittenkin mahdollista tai jotenkin jopa järkevää yrittää pitää Bandy? Jos laittaisikin sen vuokralle kesäksi, ja myisi ehkä vasta sitten? Tai jos sittenkin lähtisi taas ensi talvea pakoon sinne Italiaan ja Kreikkaan, jotka jäi tällä reissulla niin kaivelemaan. 

 

 

Vuokraamisessa olisi kuitenkin ollut valtavat riskit, kuten opittiin tuossa taannoin meidän pakua vuokratessa (lue täältä). Vaikka on vakuutukset kuinka kunnossa, jossain on kuitenkin pienellä präntättynä se oleellinen - "emme valitettavasti korvaa mitään". Koska Bandy oli lähes moitteettomassa kunnossa ja erittäin hyvin pidettynä, oli järkevämpää myydä se nyt.

Joten, Bandy on nyt myyty. Haikein mielin.

 

En voinut koskaan kuvitella, miten johonkin "sentään vain autoon" voisi edes kiintyä tällä tasolla. Onneksi Bandy on saanut uuden valloittavan kodin melkein lähikylästä. Meillä ei kuitenkaan olisi ollut Bandylle käyttöä näin kesällä, mutta nyt Bandy saa uuden perheen jäsenenä jatkaa uusia seikkailujaan nauttien Suomen kesästä. 

 

Ihana ajatus, vaikka ikävä onkin.

Bandylle:

 

Aja hyvin Bandy. 

 

Aja turvallisesti uusia polkuja kohti toisia rantoja ja virkistäviä tuulia.

Kiitos että olit meille hyvä, aivan paras mahdollinen💜

Rakkaudella,

Heidi & Tom & Boo & Salsa