Sisällön tarjoaa Blogger.

Projekti kesähuone, osa 1

Kuinka moni on katsellut Huvila & Huussi -ohjelmaa? No minä nyt ainakin, ihan vaan inspiroituakseni.

Ja niinpä, kaikenlaisia idiksiä on sitä kautta syntynyt. Sellaisia meidän perheen tulevia Iisakin kirkkoja, joitten toteuttaminen kestää naurettavan pitkään.

Mutta kun pihapiirissä on söpöjä punamullattuja piharakennuksia, jotain niitten uumeniin on keksittävä.

Kuten nyt esimerkiksi tuleva kesähuone (Iisakin kirkko nro 1).

Jos meinaa kesäisin viettää muualta tulleitten ystävien kanssa iltamia joissa viini virtaa, ei täältä periferiasta niin vain pääse mihinkään.

Ja kun koirat pitää nukuttaa päätalossa sisällä - muuten ne olisi yön pimeinä tunteina karanneet pitkin kyliä - on yövieraille rakennettava majapaikka. Ja ulkohuussi.

Tervetuloa siis yövieraat, huussiin joudutte!

Kesähuone siis tohon oikealle (ehkä)

Kesähuone ennen JA jälkeen ;)

Kesähuone/ vierashuone

Ennen kuin edes aloitetaan päätalon remonttia, rakennetaan siis kesähuone. Sen piti tosin olla valmis jo viime sunnuntaina, mutta rehellisyyden nimissä vielä ollaan ERITTÄIN vaiheessa.

Olisin voinut vaikka vannoa että näin käy, vaikka Tomppa reteenä ilmoitti kesähuoneen remontointiin menevän vain viikko. Meillä mikään ei tapahdu viikossa, eikä edes kuukaudessa (meidät tuntevat tietää sen), joten tämä veto olisi ollut helppo voittaa.

Jos ennen seuraavan projektin alkua vaikka kokeilisikin tuota 'lyödäänkö vetoa?' -metodia.

Kesähuoneen oli alunperin tarkoitus tulla sinisten ovien taakse, jonne sitä ennen oli tarkoitus tulla kesäkeittiö (Iisakin kirkko nro 2).

Pihalta kesäkeittiöön

Tuleva kesäkeittiö (ehkä)

Kesähuoneen sijoituskohde vaihtui punaisten ovien taakse piharakennuksen päätyyn, mikä on varmaan kivempi vaihtoehto, sillä siellä on sentään ikkunoita ulos. Sinisten ovien takana ei.

Ongelma punaisten ovien takana olevassa tilassa on se, että saman tilan olisi tarkoitus talviaikaan toimia tulevan Camper vanin rakennustilana, joten se olisi tarkoitus myös kevyesti eristää. Voi nimittäin olla, ettei reissuauton rakennusprojektin parissa vietetä kovin montaa tuntia, jos pitää väkertää näpit ja varpaat jäässä.

Ihan heti tuli mieleen, että noinkohan meillä on liian monta projektia kuvitelmissa? Haluaako joku arvailla kuinka moni niistä toteutuu?

Kesähuoneen remontti alkoi ihan mallikkaasti tilassa pyörien ja olemassa olevien rakennelmien purkua suunnitellen.

Mutta ensin puuttui vasara, sitten ei ollut edes sorkkarautaa. Hyllyjen purkaminen olisi kieltämättä helpompaa muutamalla apuvälineellä.

Sitten jostain löytyi ilmainen vasara, jostain toisaalta taas sorkkarauta.

Sen jälkeen tuleva Camper van ei suostunut käynnistymään jättäen aina toviksi reissun päälle milloin mihinkin kaupunkiin. Toinenkin auto rupesi huutamaan ensin tietyissä nopeuksissa, sitten vielä muissakin nopeuksissa.

Jotain laakerivikaa korjaamon mukaan, joten sinne meni kesähuoneen remonttirahat.

No ei vaan, sinne meni kesähuoneelle varattu aika. Mutta me ollaankin viime hetken ihmisiä ja tuli persiissä eläminen on meille normi.

Vaikka olisi kieltämättä hauska tietää miltä elämä tuntuisi, jos tästä 'viime hetken' -metodista jonain päivänä oppisi pois...

Kesähuone on siis enivei pahasti VAIHEESSA.

Samuin ystävämme Pekka on tulossa pientilallisille remonttihommiin tuossa kuukauden sisällä (onneksi), ja vierashuoneen olisi toivottavaa olla valmis ennen sitä. Olisihan se noloa että Pekka joutisi rakentamaan sen ihan itse...

Mutta hyvinhän tässä ehtii, lyödäänkö vaikka vetoa?

Tulevalta kesäkeittiöltä talolle.

Onneksi mulla on toi omenapuu, ehkä mä sisustan vain sen ;)

Pieniä ihmeitä

Ei voi henkseleitä paukutella, että oltaisiin päästy asioissa reippaasti eteenpäin. Sitä mukaa kun saadaan tavaroita jonnekin sijoitetuksi, niitä putkahtelee lisää. Autolasteittain lisää.

Kun ilmaiseksi sai.

Ja kaaos sen kuin kasvaa.

Tänään taloon ilmestyi moottorisaha (se tuli kyllä tarpeeseen), ja kun se kahden tunnin yrittämisen jälkeen viimein pörähti käyntiin, oli pihalla kaaos.

Mutta saakeli, nyt on viimein myrskyn riepottelema vanha saunan raato purettu!

Eihän siinä mennyt kuin melkein kuukausi, ja siltikin homma jäi vielä vaiheeseen. Tällä hetkellä näyttää että salama olisi iskenyt saunaan ja riepotellut sen pitkin poikin pihamaata.

En meinaa kestää yhtään, kun hommat on 'vaiheessa'. Mun mielestä kaiken voisi saada pakettiin jo eilen, mikä ei tule tapahtumaan tässä huushollissa IKINÄ.

On siis opeteltava meditoimaan...

Vanhan saunan purkua

Turhan monta keskeneräistä projektia

Kasvimaa on vielä kesken (oikeasti juuri vasta aloitettu), vaikka herranisä perunat olisi pitänyt saada maahan jo ainakin pari viikkoa sitten. Tai niin ne väittävät, jos siis meinaa satoa saada.

Ennen kuin paha paha perunarutto tulee ja vie varsien lisäksi perunat.

Ja siis perunarutto tulee joka tapauksessa, on vain ajoituksesta kysymys kuinka paljon omista perunoista ehdit nauttimaan ennen ruttoa. Näin olen nyt itseäni sivistänyt.

Pensaitten kuolleitten oksien leikkaaminen on kesken, koska en ole varma löytyykö talouteen jostakin halpa oksasilppuri vai ei.

Sitä ennen ei kannata jatkaa, sillä piha pursuaa jo valmiiksi leikattuja kuolleita oksia puhumattakaan lähistön pusikoista ja puun alusista. Nekin ovat jo turvoksissa oksista ja haravoiduista lehdistä.

Haravoin nimittäin 1,5 viikkoa pudonneita lehtiä pelkästään piha-alueelta. Pihapiiri vaan on sen verran valtava, että sekin homma on yllättäen kesken.

Joka paikkaan pitäisi ehtiä.

Perunamaan vahtija Salsa

Kivikasa ei ollutkaan kivikasa

Ison 'kivikasan' raivaaminen on kesken. Tai siis pihalla komeili sammaleen peittämä iso möhkyrä, jonka kuvittelin kivikasaksi. Sain loistoidean ja päätin puhdistaa kivikasan sammaleesta.

Mitä enemmän sammalta rapsutin, sitä enemmän löysin aluillaan olevia perennoja. Kivikasa osoittautui siis kukkamättääksi, joka on nyt sitten rapsuteltava kokonaan kunhan kiireiltään ehtii.

Tällä hetkellä kukkamättään tunnistettuja kasveja ovat ainakin narsissi, eri sorttiset liljat, erilaisia maksaruohoja, ja ripaus mehikasveja. Jotain muutakin sieltä punkee, mutta tovi pitää vielä odotella ennen kuin voi edes kuvitella tunnistavansa mitä.

En tiedä olenko tullut vanhaksi, vai enkö enää osaa tehdä kunnolla fyysisiä hommia? Jokainen päivä kropasta löytyy uusia kolotuksen kohteita, eikä jäsenet meinaa taipua enää mihinkään suuntaan. Puutarhahommat ovat kyllä kestäneet aamusta iltaan ja päivästä toiseen, joten ehkä pitäisi vaan olla itselleen hieman armollisempi.

Kun viimein päivän päätteeksi malttaa lopettaa puutarhahommat, voikin aloittaa polttopuitten kantamisen, saunan ja puuhellan lämmittämisen, sillä jonkun pitäisi ehtiä kokatakin.

Kokkaamisen ohessa voikin sitten kantaa saunaan vedet.

Kun aamulla taas herää auringon kanssa samalla kellonlyömällä, voi aloittaa koko rundin uudestaan.

Ja vielä pitäisi startata se kunnon remonttikin...

Narsissia ja jotain liljoja veikkaan.

Kaunis maanpeittokasvi, vaan en muista nimeä.

Pieniä ihmeitä

Kun malttaa pitää taukoa puurtamisesta, arki täyttyy pienistä ihmeistä. Hauskimmat ja epämukavimmat ihmeet on toistaiseksi ilmaantuneet koirien kanssa lenkkeillessä.

Epämukavin oli ehdottomasti lievä aivotärähdys, kun kaksi koiraa veti allekirjoittaneen voltin kautta pää edellä maahan. Jaloista singahtanut rusakko oli katsetta nopeampi, ja yllätti remmien päässä roikkuneen taluttajan muihin maailmoihin.

Mutta en pökerryksissäkään luovuttanut, vaan roikuin tajunnan rajamaillakin koirien hihnoissa kiinni.

Hauskoja ihmeitä on kuitenkin nastempi muistella ja yksi sellainen on tapahtunut jo muutaman
kerran.

Salsa juoksee lenkeillä aina vapaana, se matala lussukka kun ei karkaa kovinkaan pitkälle tunneiksi kerrallaan.

Ensimmäisen kerran kun Salsa palasi metsästä koipi suussaan, totesin Miskalle että

wow, sillä on jäniksen käpälä suussa!

Tarkempi vilkaisu osoitti kuitenkin koiven kuuluneen peuralle karvoineen ja sorkkineen, polvesta alaspäin.

Olisittepa nähneet Salsan voittajailmeen 'saalis' suussaan!

Mutta joku muukin saalistaja hyörii siis lähistöllä ja paikalliset veikkaavat sutta.

Todellinen 'mitä h*lvettiä tässä oikein tapahtuu???' -ihme sattui kuitenkin muutama päivä sitten pellolla.

Tapansa mukaisesti Salsa riensi joukon etummaisena pellon reunaa pitkin, kun huomasi kauempana vasemmalla jäniksen. Me kaikki huomattiin.

Jänis on nopea eläin. Se lähti juoksemaan vasemmalta oikealle Salsan ohi, kun Salsa vielä katseli menoa. Sitten Salsa ryntäsi perään noin 30 metrin viiveellä.

Kunnes jänis pysähtyi. Sitten pysähtyi myös Salsa, välimatkan ollen edelleen noin 30 metriä.

Yllättäen jänö kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan suoraan kohti Salsaa.

Salsa jähmettyi hoomoilasena paikoilleen. Mekin jähmehdyttiin, mutta ehdittiin siinä suu auki ihmettelemään mitä tuleman pitää.

Jänis juoksi suoraan Salsan eteen ja pysähtyi. Istui alas, tuijotti Salsaa silmiin, ja jatkoi matkaansa sinne mistä alunperin ilmestyikin.

Kun Salsa sitten koomastaan - tai järkytyksestään - heräsi, säntäsi se uudestaan pitkäkoiven perään.

Ja me oltiin vaan että

mitä h*lvettiä tässä just tapahtui?

Jos olisin ollut yksinäni koirien kanssa liikenteessä, olisin varmasti epäillyt omaa mielenterveyttäni.

 Että sellaisia ihmeitä täällä maalla tapahtuu...

Koirat toivoo vähän lämpimämpiä kelejä.

sillisalaattia

Jäämereltä tuulee.

Se kieltämättä tuntuu luissa ja ytimissä, eikä vielä ole edes pakkasta.

Voin hyvin mielikuvitella, kuinka hampaat kalisevat 27 asteen pakkasessa peltojen yli puhaltavissa puhureissa.

Tai en oikeastaan edes voi. Mutta pelottaa jo valmiiksi ettei se tule olemaan herkkua. Onneksi ja toivottavasti niihin pakkasiin on vielä pitkä aika, ja sitä ehtii vielä asennoitumaan.

Jos se on edes mahdollista.

Samuilla oli kuuma aina. Satoi tai paistoi, oli päivä tai yö. Vuodenajallakaan ei ollut juuri merkitystä.

Ensimmäinen kuoppa on nyt siis saavutettu. Jäämereltä puhkuva tuuli on vienyt huokaukset takaisin Samuille.

Jäämeren tuuli toi myös lunta

Sillisalaattia

Sisustaminen on kivaa puuhaa, paitsi ehkä nyt, kun ei ole minkäänlaista punaista lankaa.

Meillä on koko paletti nyt sillisalaattia, sillä huonekaluja ja muuta rompetta on haalittu joko ilmaiseksi, tai älyttömän halvalla. Kun lähtee TAAS lähes tyhjästä, voi odottaa jonkinmoista savottaa.

Onneksi me ollaan uusissa aluissa jo melkein ammattilaisia.

Täällä oli yksi kulahtanut sohva ja yksi laverisohva. Sen lisäksi talosta löytyi kattolamppu, Brunon tekemä kirjahylly ja eräs kamala pöytä.

Kun Tomppa jäi koirien kanssa taloon ensimmäiseksi hyytäväksi yöksi, hän pysähtyi matkalla ostamaan pallogrillin. Jokunen peitto ja lakana löytyi mummin varastosta, ja yksi kattila papalta lainaan.

Onneksi me Miskan kanssa nautittiin silloin vielä Samuin lämmöstä, Kemiössä olisi voinut tulla äitiä ikävä.

Nyt meillä on Kemiössäkin jo sitä sun tätä, mutta se on juurikin sitä sillisalaattia.

Bumba löysi paikkansa vaateröykkiön keskeltä

Brunon tekemä kirjahylly ja sekalainen läjä kamaa

Joku päivä on toivottavasti vielä kaunis ruokapöytäkin

Piharakennuksesta on löytynyt läjäpäin astioita, osa jopa vielä paketissa olleita. Räsymattokasakin siellä lojuu, kunhan nyt lämpenisi ja saisi matot pihalle pesuun.

Talon yläkerrassa on yksi valtava komero, jonne ei vielä olla edes uskallettu sisälle. Pikamulkauksen perusteella tiedetään sanoa, että siellä on jätesäkeittäin jotakin.

Yläkerrasta löytyi myös taatusti jokaisen naisen unelma - vaatehuone. Kylmä se kyllä on, mutta aihiot unelmalle olisi olemassa.

Torin myyntipalstat ovat olleet kovassa käytössä, sillä monen romu on ollut meille 'aarre'.

Yksi hauska yllätys sattui, kun Tomppa lähti Hesan reissullaan hakemaan ilmaista sohvaa. Eräs tuotantoyhtiö muutti toisiin tiloihin, ja sieltä irtosikin sohvan lisäksi sitten kuvauksissa olleita työvaatteita ja hanskoja, kylpytakkeja, kaulaliinoja ja vaikka mitä muuta. Kaikki kamat siis aivan uusia, ja Kemiössä hihkuttiin innosta.

Toimivan keittiön komeat kaapit ;)

Mutta puuhella on vallan ihana ja hyvässä kunnossa

Remonttia piisaa

Hommaa on, ennen kuin tässä talossa voi edes asua talven yli. Viimeistään nyt jäämerituulien puhaltaessa se on tullut päivänselväksi.

Alakerran lattiat pitää avata ja katsoa mitä ne on syöneet. Eikä pelkästään sen takia, että niissä nyt olevat muovimatot on järkyttävän rumia ja kuprullaan. Ne pitää kyllä pahimman tuulen lattian alapuolella, mutta villasukkien lisäksi jalkoihin tarvitaan myös Reinot.

Keittiöremontti on tehtävä, sillä vaikka meillä tällä hetkellä onkin vesipiste keittiössä, niin putkissa on jotakin feelua eikä sitä voi käyttää. Ja olemassa oleva tiskiallas on taatusti maailman pienin ja epäkäytännöllisin.

Eikä meillä tällä hetkellä ole keittiössä kuin puuhella, joka on kyllä kätevä lämmönlähde, mutta aikaa ruoan laittamiseen menee ehkä hitusen liikaa.

Kylmä eteinen on myös eristettävä ennen talvea. Se että eteisessä olisi pakkasta reilu 20 astetta, kuulostaa karmivalta ajatukselta. Sitä paitsi hurmaava eteinen on täysin auki yläkertaan asti, joten kovilla pakkasilla matkalla makuuhuoneeseen jäätyisi varmuudella ainakin varpaat.

Hommaa siis on, joten mitä sitä turhia sisustamaan. Kunhan lätkitään eriparisia kamoja sinne tänne siinä toivossa, että vielä jonain päivänä jossakin olisi jotain järkeä. Ja sillisalaateille omat paikkansa.

Niitä päiviä ennen on vielä helvetisti tehtävää. Ja sitäkin ennen on istuttava mietintämyssy syvälle päähän vedettynä.

Mutta jostakin olisi aloitettava ennen kuin talvi koittaa...

Vähän Baliakin löytyy...

Mutta koti on siellä missä jääkappiaarteet ovat<3

Eihän täällä ole ketään!

Eihän täällä ole ketään!

- Miska totesi jo toistamiseen viikon sisään.

No eipä ei.

Paitsi hirviä, peuroja, jänöjä, ja kurkia nyt ainakin. Joku susikin kuulemma, mutta onneksi ei olla vielä törmätty.

Niin ja onhan täällä  - yllätys yllätys - kyitä. Ja aika perkeleesti onkin. Ainakin kaksi kyyn talvipesää on bongattu, ja jos yhdestäkin voi kuuleman mukaan putkahtaa jopa 100 matoa, on pihalla kohta vipinää.

Mutta tietenkin meillä on kyitä, mihin sitä nyt koira karvoistaan pääsisi (lue vaikka kobrista).

Tuvan ikkunanäkymät, vanha omenapuu ja hurmaava piharakennus

Mutsi hei, onko mun ihan pakko asua sisällä?

Anja, Tapsa, Lea ja tytär, sekä Ville

Meidän tien tämä pääty on ristitty 'Helsinkipäädyksi' - tiesi Helsingin Anja kertoa. Syystä että autiotalojen lisäksi täällä on vain pari helsinkiläisten kesäpaikkaa.

Ja sitten me, sekä tuo yksi naapuri, jonka kukkapenkeistä Boo niin kovin pitää.

Vanharouva Anja tuntuu tietävän kaikista kaiken. Tai ainakin paljon.

Anjan takia eräässä päivällispöydässä puhuttiin siitäkin yhdestä perheestä, joka oli ostanut sen yksinäisen vanhan pientilan. Ostajan sukunimi oli Stillman ja vaimon nimi Heidi.

Katos vaan, mekin tunnetaan ne tyypit!

Ja koska maailma on niin helvetin pieni, tämänkin päivällispöytäkeskustelun todisti eräs saksalainen kitaransoitonopettaja. Ja TÄMÄ kitaransoitonopettaja nyt sattuu työskentelemään Tompan musakoulussa.

Lähihoodeilla asuu myös meidän Tapsa. "Meidän Tapsa" siksi, että Tapsalla on tapana vähän katsella meidän perään.

Tuo vanha koivu pitäisi ainakin kaataa, tämän kaatoa suosittelen myös. Älkää kuitenkaan kaatako näitä koivun taimia, sillä koivu on kovin hankala saada täällä menestymään.

Tapsa tietää paikasta paljon, olihan böndetilan edellinen omistaja Tapsan sisko ja hänen brittiläinen miehensä.

Piharakennuksen katto pitäisi uusia, sillä edellisen omistajan nuukaillessa siitä on jätetty kokonaan aluskatteet pois. Tiiliäkin on ladottu katolle nuukuuspäissään aivan liian säästeliäästi.

Paljon olisi hommaa Tapsan mukaan. Mutta Tapsa tiesi myös kertoa, että piharakennuksen edessä seisova vanha paju on kuin onkin hopeapaju. Jippii! Mikä voisikaan olla komeampaa kuin vanha ja valtava hopeapaju!

Vanharouva Lea - joka asuu siinä vanhassa keltaisessa talossa tien varrella - taas on syntynyt tässä talossa. Heidän perheensä on ostanut tilan joskus 1940 -luvulla, ja hänen isänsä "keksijä Brunon" tekeleitä löytyy täältä edelleen. Tai no, oikeastaan tekeleitten raatoja, kuten tuulimyllyruumis piharakennuksen katolla.

Tuulimyllyruumiin takia osa katosta nyt ainakin vuotaa, ja sille pitäisi äkkiä keksiä jotakin. Olisihan se suorastaan rikos, jos kaunis piharakennus mätänisi pihalle.

Viljelijä-Ville pyörähti ison viljelyhärpäkkeensä kanssa meidän pelloilla, mutta tällä kertaa Ville ei kehdannut rupattelemaan. Hän asuu myös tässä jossakin lähellä, tiesi Tapsa kertoa.

Ja asuu tuolla tien päässä se mukava rantaruotsalainenkin, joka meille paikasta loppupelissä vinkkasi. Juuri ennen kuin se yksi pariskunta hevosen kanssa oli tämän ostamassa. Puhumattakaan siitä paikallisesta puufirmasta, jonka verstas piharakennukseen olisi tullut.

Viljelijä Ville meidän pelloilla.

Paitsi ettei me edes asuta "täällä"

Kun olin Miskan kanssa vielä Samuilla, tein postiin ja maistraattiin muuttoilmoitukset uuteen böndelään.

Muutama päivä sitten Lounais-Suomen Maistraatista soitettiin, ettei tällaista osoitetta ole olemassakaan.

- Ai miten niin? Täällä me kuitenkin asutaan.

- Juu, voitte asua, muttei tuollaista osoitetta ole olemassa.

- Mitäs nyt sitten?

- Soitat kunnan rakennusvalvontavirastoon, ja pyydät heitä korjaamaan asian.

- Jaahas, asia selvä.

Saa nähdä miten selvä asia sitten loppupelissä tulee olemaan.

Pihapiiristä bongattua

  • Ainakin yksi karviaispensas ja yksi mansikan taimen. Toivottavasti pari rupsahtanutta mansikan taimea heräävät nekin kuolleista.
  • Talon kivijalasta kasvava ruusupensas on nasta juttu, mutta ei taida tehdä hyvää kivijalalle.
  • Vuorenkilpimätäs, josta taidan siirtää muillekin kivipengerryksille istukkaita.
  • Vanha romahtanut sauna odottaa purkamistaan. Ehkä siitä saisi rakennetuksi huussin, sillä meillä on sisällä vain yksi vessa. Ja huussi oikeastaan kuuluu asiaan.
  • Ison vajan katto vuotaa sekin. Vajasta löytyy kyllä uusia kattotiiliä, joilla pääsee vähintään alkuun.
  • Tiilikasa, josta varmuudella rakennetaan pihagrilli, kun lääniä kerran riittää.
  • Solmitut pihlajat, ja solmittuja mäntyjäkin pitäisi löytyä. Keksijä nimittäin tiesi, että jonkun vuosikymmenen päästä niistä voi askarrella kaikkea kivaa.
  • Jotain sipulikasveja pukkaa yhden mättään päältä joka osoittautuikin isoksi kiveksi tai kiviröykkiöksi, kun aloin sitä vähän rapsuttamaan.
  • Jonkinlaisia angervopensaita, joitten näin vahvalla 'wanna be hortonomi' -statuksella veikkaan olevan norjanangervoa. Muutakin angervoa löytyy, mutta niitten rotu selviää sitten vähän myöhemmin.
  • Raparperimätäs, jippii siitäkin!
  • Yläkerran ihana miniparveke, jonka kaiteessa huterasti seisova lipputanko on kumautettava alas. Ennen kuin se kaatuu ikkunasta sisään. Parveke on myös erittäin tarpeellinen sisäänmenoväylä silloin, kun etuovi jämähtää takalukkoon eikä sitä saa auki. Onneksi vajasta löytyi ikivanhat puutikkaat, ne helpottaa kummasti parvekkeelle kiipeämistä.

Tapsa muuten tiesi kertoa sellaistakin, että pihapiiristä on joskus löytynyt 1400 -luvun kirves. Tällä hetkellä vanha kirves on kansallismuseossa nähtävillä.

Toivottavasti pääsen jonakin päivänä Lean kanssa rupattelemaan enemmän ja kuulemaan kaikki taloon liittyvät mielenkiintoiset tarinat. Yllä mainittu edesmennyt 'keksijä' Bruno oli siis Lean isä.

Että tällaista täältä böndelästä tähän hätään. Kiirettä on pitänyt, sillä sitä mukaa kun johonkin saadaan jotakin järkeä, seuraava läjä kamaa tupsahtaa tupaan ja niillekin pitää sitten keksiä jotakin.

Ei siis ole pelkoa, että lähitulevaisuudessa syntyisi vapaa-ajan ongelmia.

Mikäli ennen vappua ei kuulla, pitäkäähän lystiä! Meikäläinen viettää vappua ja synttäreitä todennäköisesti haravan varressa...

Mättäältä puskevat kukat ja liian pieni saunarakennus.

Joku kummallinen muumitalokin seisoo pihalla.
Päärakennuksen ihana parveke ja ikävät mineriittipinnat, jotka saavat häädön.


Ankkuri nostettu - ja laskettu

Kyllä se sattuu, ei siitä pääse mihinkään.

Lähteä nyt pois paratiisista, josta on haaveillut vuosikausia.

Saarelta, missä on menneinä vuosina tutustunut verrattoman upeisiin ihmisiin.

Paikasta jossa on saanut ympärilleen perheen jos toisenkin. Useammankin.

On ollut jamiperhettä, frisbeegolfperhettä, Suomiperhettä, naapuriperhettä, menneitä naapuriperheitä, eläinystäväperheitä, Phanganperhettä, ja monen moisia muitakin lössejä.

Sitten vielä kaikki ne mukavat elämäntapataiteilijat, joihin on tutustunut näitten yllämainittujen porukoitten kautta.

Bye bye Samui<3

Ihan parasta on ollut myös lapsuuden aikaisten ystävien tapaaminen juuri Samuilla. Siis niitten tyyppien, joita ei ollut 'ehtinyt' tavata vuosikymmeniin.

Aivan superhienoo!

Samui kyllä tarjosi parhaimmat puitteet lämmitellä haalituneita tai olemattomia ihmissuhteita.

Sillä tiedättekö, Samui on täynnä elämää.

Samui on rauhaa. Samui on mitä vaan.

Samui on toki myös hermoromahdusta. Moni asia on mitä sattuu ja asiat tapahtuvat sitten kun ne tapahtuvat. Omalla ajallaan, ei silloin kun itse haluaa.

Samui opetti mielenrauhaa, ainakin välillä. Silloin kun muisti kiireen keskellä hengittää syvään.
Melko syvälle sisuksiin piti kyllä henkeä välillä vetää.

Näin muutama päivä Samuin jälkeen mieli on haikea ja ikävä aika kova. Kaikkia teitä, ja heitäkin.

Tällä hetkellä puhaltaa kuitenkin kylmemmät uudet tuulet, ja niitten mukana seilaa myös Thaimaanrannan maalarit.

Mihin tuulet tulevaisuudessa kuljettaa, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Nyt ankkuri on kuitenkin laskettu Kemiönsaaren rantavesiin.

Plai Leamin kaunista temppeliä

Viime päivät Samuilla vietettiin Songkranin merkeissä

Kemiönsaari

Kyllä nimittäin hippasen jännitti, käännynkö kannoillani uuden talon pihalla. Vai ihastunko kenties ikihyviksi.

Valtava punamultainen piharakennus on ihana ja täynnä aarteita.

Asuinrakennus mineriittipinnoillaan on sievä, mutta toivoo uutta ulkokuorta. Laudoitusta ja punamultaa pinnoilleen, sitten joskus ja ajan kanssa.

Vanha omenapuu seisoo juuri siinä missä toivoinkin. Tuvan ikkunan edessä, odottaen alleen paria valurautatuolia ja pöytää. Oksilleen ehkä pallolamppuja ja jonkun lyhdyn.

Vanhojen tammien rivistö pellon reunassa odottaa perunamaata mansikoitten kaveriksi.

Piharakennuksen vaaleansiniset pariovet toivovat taakseen kesäkeittiötä, missä voi ystävien kanssa viettää pitkiä pimeneviä iltoja.

Hiekkatien valtavat vanhat koivut kutsuvat kotiin. Koivujen välistä putsaamani vanha pensas vaikuttaa syreeniltä. Sellainen jos mikä kuuluisi ehdottomasti tällaiseen vanhaan pihapiiriin.

Kauniit väkkäräiset saaristolaismännyt ovat myös tunkeneet juurensa sinne tänne, joten kyllä täällä kelpaa olla.

Kattokaa mitä aarteita löytynyt!

Vanhan omenapuun alla juodaan vielä aamukahveja

Telkkarit ja tietokoneet ovat unohtuneet, sillä ympäröivät peltomaisemat ovat jo nyt tarjonneet viihdettä koko rahalla.

Kurkiaurojen möly taivaalla on ennakoinut pysähdystä pelloille. Kurki on muuten valtava ja komea lintu. Laumoissa varsinkin jopa häkellyttävä.

Koiratkin ovat päässeet riistan hurmaan. Välillä säntää rusakko lähipusikosta raivoisaan laukkaan, ja Salsa sekuntiakaan miettimättä perään. Boo ja Bumba on pidettävä kiinni, niitten karkureissu kun voisi kestää tunnin jos toisenkin. Ja todennäköisesti ne saisivat rusakon ahterista kiinni.

Mitä sille sitten tapahtuisi, en tiedä. Ei taida tietää Boo ja Bumbakaan. Yhtäkään metsään turhaan raadeltua jänöä en kuitenkaan halua.

Stressitasot ovat vihdoin romahtaneet, ja voin vakuuttaa että saaristolaiset ovat mukavaa porukkaa.

Lähinaapuri ei ehkä heittele serpentiiniä, kun Boo karkureissuillaan käy ensi töikseen mylläämässä heidän kukkapenkit. Ehkä shih tzu -vanhus Topin tuoksuu vetää puoleensa.

Muutamaan päivään saarella on mahtunut paljon. Juuri käytiin ihmettelemässä pellolla uhittelevaa hirviparivaljakkoa. Niitten perään Salsa ei sentään uskaltanut lähteä. Boo olisi kyllä mennyt, mutta vielä remmien mekaniikat kestivät.

Tähän pisteeseen taivallettiin pitkä, hikinen matka.

Kaikki oli yhtä suurta kysymysmerkkiä aivan loppumetreille asti. Vaikkei heikoimpia ollakaan, meitäkin hirvitti.

Juuri nyt elämä maistuu erityisen hyvältä.

Sinisten ovien taakse tulkoon kesäkeittiö
Back to Top