Sisällön tarjoaa Blogger.

Tomppa: Sarjahuijarin uhrit, osa 1

 

 

Long story short...

 

Kaikki alkoi viime vuonna alkusyksystä, kun hankittiin pakettiauto omia tarpeita ja remonttikeikkoja varten. Pikakelataan tuosta noin kolme kuukautta eteenpäin loppuvuoteen, jolloin päätin sitten laittaa pakettiauton vuokralle.

 

Tori.fi:n kautta tulikin kysely pitkästä vuokrauksesta. Aikamme viestejä vaihdettuamme vuokraaja ilmoitti, että koronarajoitteiden vuoksi hänen keikkansa peruuntuivat, eikä tarvetta autolle ollutkaan. Ja niinpä auto jäi seisomaan ja odottamaan kohtaloaan pihalle.


Vuodenvaihteen jälkeen olimme kovasti jo lähdössä kauan odotetulle Samuin reissulle, kun yllättävä koronatestitulos (lue täältä) muutti kuitenkin aikatauluja kahdella viikolla eteenpäin. Ja juuri silloin syksyinen vuokraaja laittoi taas viestiä, että nyt voisi tarvetta ollakin. Ja tästä alkaa varsinainen episodi - miten raskas ja pitkä taival siitä syntyikään...

 


 

Terve! Nyt olisi tarvetta pakulle...

 

Pari päivää positiivisen koronatestituloksen jälkeen syksyn "kaveri" otti taas Tori.fi:n kautta yhteyttä ja minä tietysti toiveikkaana halusin auton myös vuokrata. Olin tehnyt sopimuspaperit virallisten mallien mukaisesti valmiiksi, joten piti vain saada toimitettua auto vuokraajalle. Ensimmäinen viikko meni säätäessä auton noutamista. Lähtöpäivä Samuille läheni kovaa vauhtia ja loppujen lopuksi lupauduin toimittamaan pakettiauton Raisioon noin päivää  ennen lähtöämme. Sopimuksen mukaisesti kuukauden vuokra tuli maksaa tililleni ennakkoon ja sainkin vuokraajalta kuvakaappauksen Whatsappiini. Ja kyllä - tiesin ettei kuva ollut "virallinen kuitti", eli se oli esimerkiksi ilman arkistointitunnusta, mutta ajattelin että kaveri ei vaan osannut tarpeeksi hyvin käyttää kännykkää.

 

Vaan vähänpä tiesin tässä vaiheessa... 

 

 

Kyllä vaimo sen kävi juuri pankissa maksamassa...

 

Kuten osa jo saattoi arvata, kyseistä summaa ei näkynyt tilillä. Me kuitenkin painelimme tyytyväisinä Thaimaahan, jossa kaikki koronahotellisaadöt sekä friba-kisat veivät huomion hetkeksi. Fribakisojen jälkeen kaksi viikkoa myöhemmin kyselin maksun perään. Vuokraaja lupasi soittaa pankkiin ja selvittää asian, koska raha oli kuulemma hänen tililtään kuitenkin lähtenyt.


Seuraavana päiväni tilille ilmestyi puolet vuokrasta - pankin mukaan kuulemma myös aiemmin maksettu summa (eli puuttuva puolet) oli myös tulossa.


Maaliskuun alussa olimmekin jo palanneet Suomeen ja totesin, ettei tuon puolen kuun vuokran lisäksi ollut tullut mitään rahoja. Kaveri lupasi taas vaimon hoitavan asian saman tien, eli puuttuvan puolen kuun vuokran, sekä täyden maaliskuun vuokran.


Ja jos tässä ei ollut tarpeeksi, sama show alkoi seuraavalla viikolla uudestaan. Kaveri oli kuulemma tulossa Kemiönsaarelle työhommissa ja lupasi toimittaa silloin maksun käteisenä. Ensin tyyppi kuitenkin siirsi tapaamisen ja lupasi jälleen maksaa tilille. Seuraavaksi vaimo oli taas maksanut kaiken ja jäin odottamaan kuvaa kuitista.


Maaliskuun puolessa välissä aloin hermostumaan. Kyselin taas rahojen perään, mutta selityksiä löytyi. Oli tilinumerot menneet sekaisin ja rahaa oli syydetty kaverin tilille. Ja jälleen seuraavana päivänä vaimo meni ihan pankkiin asti hoitamaan maksua, jota taas jäätiin odottamaan...


Tästä postauksesta tulisi aivan liian pitkä, mikäli avaisin kaikki hienot selitykset tähän.


Lehtikuva.


Tuhannen euron lasku huolloista ja menetetystä työajasta


Jossain kohtaa näinkin rauhallisen ihmisen hermo menee. Ilmoitin siis vuokraajalle, että auto olisi syytä palauttaa seuraavana päivänä. Tästähän vuokraaja vallan innostui. Minä olinkin ollut se veivaaja, joten hän on jo keskustellut lakimiehensä kanssa korvausvaatimuksista, mikäli yritän lopettaa sopimuksemme ilman hänen suostumustaan.


Monen epätoivoisen hetken jälkeen tyyppi yllättäen maksoi kuin maksoikin puuttuvat vuokrat, ja näin sopimuksemme jatkui. Kunnes taas parin viikon päästä (nyt elettiin jo huhtikuun loppua) olisi pitänyt vuokria maksaa, ja sama show alkoi ties monennenko kerran uudestaan. Vuokraaja lähetti minulle laskun hänen pakuun tekemistään huolloista ja viestittelyyn tuhlautuneista työtunneista, sekä uhkasi jälleen lakimiehellään - tottakai.


Mitä tämän jälkeen sitten tapahtui, selviää seuraavassa osassa. Parempi että luet myös sen, koska et varmasti halua joutua narsistisen ammattihuijarin uhriksi.


Lehtikuva.



 

 

Mä yritän ehtiä kaikkea...

 

 

...mutten kuitenkaan ehdi.

 

Asia on yksinkertaisesti sillä tavalla, ettei sellaista päivää tulekaan, milloin ei olisi rästihommia tehtäväksi. Vaikka vanhat talot on ihania ja sympaattisia, varsinaisia piparkakkuja etten sanoisi, hommat ei lopu KOSKAAN. Me ei esimerkiksi kolmeen vuoteen olla päästy edes aloittamaan joitakin puhteita, jotka todellakin vaatisivat paneutumista - kuten nyt esimerkiksi verstaan viime talvena vuotanut katto. Nyt tosin puutavaran ja kaiken mahdollisen rakettimainen hinnannousu laittaa jäitä hattuun jo itsessään, joten eipä tässä huolta. Odotellaan sen suhteen aikoja parempia tai opetellaan itse, on sitä hullumpaakin tehty.


Mikäli en ole vielä muistanut mainita, Tomppa rakastaa exceleitä. Saatatte siis jo arvatakin, että lähes kaikki odottavat työt on Tompan exceleissä ja sitä myöten myös tulostettuna meidän jääkaapin seinällä - on ollut jo kuukausia. Aina kun vastaavanlainen TO DO -lista ilmestyy pöydälle (tai jääkaapin oveen), alkaa hirveä tohina ja ensimmäisten päivien aikana "tehty" -rasteja ruksaillaan innostuneesti. Alle viikossa tahti kuitenkin hiipuu, kunnes loppuu kokonaan, ja TO DO -lista täyttyy kaiken maailman tuherruksilla. Kunnes se sitten piirretään tai tuherretaan kokonaan täysin lukukelvottomaksi. 


Mutta onhan se aina mukava innostua, edes hetkeksi.

 

Vanhojen ikkunoitten restaurointia mainiossa kelissä.

Poltin muuten käsivartenikin tolla kuumailmapuhaltimella.

 

Mä en koskaan tajua, mihin kaikki tunnit vuorokaudessa häviää. Jos aikoisi hoitaa kaikki listan tehtävät, ei elämälle yksinkertaisesti jäisi aikaa. Samasta syystä myös blogi on päivittynyt tavattoman hitaasti. Mä olen moneen kertaan ja vähintäänkin jo vuoden verran ripustanut blogihanskat naulakkoon ajatellen kuten moni muukin blogin pitäjä, että sitä "joko elää, tai kirjoittaa elämisestä" - uuh miten hyvin kiteytetty. 


Ja aina kun päätän että tämä oli nyt tässä, löydän viimeistään kahden viikon päästä itseni tuijottamassa läppärin näyttöä. Lueskelen vanhoja stooreja ja fiilistelen kaikkea meillekin tapahtunutta, elän kaikki nuo vuodet uudestaan hetki kerrallaan. Kaikki vanhat valokuvat Samuilta, kaikki ne upeat maisemat ja sydämelliset ihmiset, mä en vaan voi jättää sitä kaikkea. 

 

Enkä tätäkään kaikkea.

 

Sateet on tuoneet myös komeita sateenkaaria.

Vanhan omenapuun alla.

 

Mutta tästä samasta syystä ja jonkinlaisesta blogikriisistä johtuen, irtauduin viimein myös ihanasta 40+ -blogit mediakanavasta. Mulla ei koskaan näemmä ollut aikaa tavata noita upeita kanssabloggaajia ja osallistua edes joihinkin mielenkiintoisiin pressitapahtumiin, joita olisi ollut tarjolla. Huono omatunto kalvoi ja stressi kasvoi. Tavallaan ilo katosi koko kirjoittelusta (ja joo, huonot tekstit huomasin itsekin jo aikaa sitten), yksinkertaisesti ei ole ollut paloa jakaa mitään kenellekään. Eikä varsinkaan, kun planeetat taistelee keskenään ja lähes kaikki mitä meille viime aikoina on tapahtunut, on ollut enemmän tai vähemmän pelkkää skeidaa. Phuuh, vaikka aurinko paistaakin, toivottavasti se paistaa pian taas tähänkin risukasaan.


Mutta summasummarum...


Tehdään nyt sitten näin; mä ilmestyn tänne tarinoitten ja kuulumisten pariin silloin kun saan inspiraation. Tai toisinaan, kun on jotain kerrottavaa. Varmasti myös silloinkin, kun on sadepäivä ja istahdan takkatulen loimuun, tai kun on lämmintä ja aurinko paistaa, silloin saatan kantaa koneen terassille lintujen lauluun, otan lasin viiniä ja kerron teille kuulumisia. Eli ehkä aika useinkin? 


En tiedä.


Mutta sen tiedän, että mun täytyy tehdä tämä(kin) stressittömästi, silloin kun siltä tuntuu. 


Kiitos kuitenkin että olette siellä, te olette ihan huikeita tyyppejä💛.

 

Kyllä tämä tästä. 


Vahtikoira Boo.

Autiotalon komea mänty ja kataja.

Toivottavasti kurjet ei ihan vielä suunnittele muuttoa.


Tyypit on jo ihan iskussa!

 

 

Terveisiä Kemiön sairastuvalta!

 

Boo ja Salsa palasivat kuuden tunnin tiputuksen ja seurannan jälkeen kotiin. Taju oli toki enemmän tai vähemmän kankaalla, mutta oman tuvan rauhaan kuitenkin - kiitos Raision Eläinsairaala Vettorin hyvän hoidon. Koirat saivat mukavasti viettää omassa sopessaan tuon reilu kuusi tuntia, ilman sen kummempia häiriöitä ja ylimääräistä sählinkiä. Välillä kävi lääkäri tsekkaamassa verenpaineet ja muut arvot, muuten koirat saivat nesteytystä ja tarpeellista lepoa.

 

Seuraava päivä meni kaikkinensa aikamoisessa tokkurassa. Ruoka ei maistunut, ei edes makupalat, ja aamun ensimmäinen kusilenkki päättyi 20 metriä portista, kun Salsa iski perseensä maahan. Eläinsairaalasta toki sanottiin, ettei pariin ensimmäiseen päivään ruoka varmastikaan maistu, mutta ettei edes herkkunakki, sitä vähän hämmästelin. Me saatiin Tramadol -resepti koirille, jota olisi pitänyt sitten heti aamusta antaa koirille, mutta siitähän ei sitten tullut mitään. Jos ei voi piilottaa lääkkeitä herkkuihin (ja näille koirille se ei todellakaan onnistu), toinen vaihtoehto on työntää lääke syvälle nieluun ja pitää koiran kuonoa kunnolla kiinni - jossain vaiheessa koira sen lääkkeen sitten nielee. Tässä tapauksessa, kun kyy oli purrut kumpaakin kuonoon ja se oli jo valmiiksi kipeä ja turvonnut, tämä vaihtoehto jäi auttamatta pois. 


Tramadol on muutenkin särkylääke (ilmeisesti aika huumaavakin), joten ajattelin että olkoot. Mikäli olisi ollut kyseessä joku oikeasti hoitava lääke, olisin varmaan yrittänyt tiukemmin keksiä keinon sen antamiseen, mutta nyt ajattelin seurata tilannetta ilman lääkettä.

 

Pikkuisen jaksetaan jo lenkkeilläkin.

 

Ihan hyvältä siis näyttää. Molemmilta onnistuu tarpeilla käynti (se oli kuulemma tärkeintä näin alkuun), ja vettä on lipitetty ihan kiitettävästi. Ruoka maistuu sekin jo vallan mainiosti, mutta ennen kaikkea herkut uppoaa ihan vanhaan malliin. Nyt olisi kyllä oiva hetki ajaa sisään jokunen terveellisempi elämäntapa, eikä tunkea niitä herkkuja kaikissa mahdollisissa käänteissä (vink vink vieraat💛), pari kiloa kun olisi kuulemma kummallakin koiralla syytä pudottaa. Mutta katsotaan laihdutuskuuria sitten myöhemmin, kun ollaan tästä käärmeseikkailusta kunnolla selvitty.

 

Lenkit ainakin luonnistuu lähes entiseen malliin, vaikka vähän vielä olisi syytä olla sairaslomalla. Niitä kaikkein pisimpiä lenkkejä me ei toki vielä tehdä, mutta päivittäin useampia lyhyitä tuohon lähimetsiin ja lammelle uimaan. Törmättiin me tuossa eräällä lenkillä muutamaan peuraankin, ja kummatkin koirat oli entiseen malliin ihan iloisesti lähdössä peurajahtiin. Yritetään nyt kuitenkin jokunen päivä vielä vähän  jarrutella.


Hyvältä siis näyttää. Varovaisuutta kuitenkin tarvitaan, sillä jälkiongelmia voi tulla mm. munuaisiin tai muihin sisäelimiin. Toivotaan kuitenkin, että me selvitään tästä seikkailusta näin vähin vaurioin. 


Kovasti ollaan halailtu ja pussailtu ja koirien joogat (kyllä, kovia tyyppejä joogaamaan) näyttää samalta, kuin ennenkin.


Kiitos kaikille tsempeistä ja myötäelämisestä💜


Ja ennen kaikkea, aurinkoista, lämmintä ja oikein hauskaa juhannusta teille ihanat💛

 

Ps. Samuin käärmeseikkailuista voi lukaista vaikka täältä ja täältä.


Boo ja kesän ihanat syreenit.

Eturivin Salsa.

Mainiota juhannusta kaikille!


1 kyy , 2 uhria

 

 

Tällä hetkellä planeetat on näköjään taas sellaisissa asemissa, että mitä tahansa voi tapahtua. Voisin kertoa vaikka mitä, mutta kerronpa mitä tänään tapahtui.

 

Boolle on pari viikkoa sitten ilmestynyt rintakehään kohtalaisen iso patti, ja luonteelleni tunnusomaisesti kelasin tietenkin päässäni kaikkein pahimmat vaihtoehdot. Eipä auttanut muu, kuin lähteä näytille Kemiönsaaren eläinlääkärille, joka on saanut meiltä kyllä täydet pisteet. Eikä vähiten siksi, että kunnallisena eläinlääkärinä hoito on aina mukavan edullistakin. 


Tänä aamuna kävin Boon kanssa näyttämässä tätä uutta pattia, joka kaikista peloistani huolimatta osoittautui onneksi rasvapatiksi. Huh huh. Sanoin eläinlekurille lähtiessäni, että nyt voi taas nukkua yöt rauhassa.


Vaan vähänpä tiesin tulevasta.

 

Boo

 

Tänään sitten sitten iltapäivällä touhusin puutarhassa Boon ja Salsan puuhatessaan omiaan lähistöllä. Yhtäkkiä havahduin Salsan kiljahdukseen ja ennen kuin ehdin reagoida millään lailla, säntäsi Boo Salsan luokse. Siinä vaiheessa huomasin pienen kyyn koirien edessä ja koska koirat oli vapaina, ei auttanut muu kuin tarttua kättä pidempään. Kyy oli tapettava, mutta onhan noita kobriakin tullut hoideltua päiviltä, kun ei muuta voinut.


Kyy jäi siis lapion alle ja kuvittelinkin tilanteen olevan jo ohi. Ensin kuitenkin putosi Salsa ja siihen perään myös Boo. 1 kyy, 2 koiraa, olisiko se edes mahdollista?


Ja kyllä, soitto eläinlääkäripäivystykseen vahvisti asian. Ensimmäinen koirista todennäköisesti saa näissä tapauksissa tujumman satsin myrkkyä ja perässä purtu koira sitten sen mitä myrkystä jää jäljelle. Salsa sai tässä tapauksessa sen ensimmäisen satsin ja Boo sitten sen mitä vielä oli jäljellä. 


Kaikki ne viidakkotalon kobrat ja pythonit, muutaman kerran silmiin roiskunutta myrkkyä ja eläinlääkärikeikka tietenkin, mutta ei onneksi vakavampaa. Sitten pienen pieni kyy onnistuu puraisemaan kahta koiraa, on se aikamoista. Sehän on vähän niin kuin 1 salama ja kolme rakennusta


Ei voi tuurilla kehua.


Nyt on koirat klinikalla ja me kädet kyynärpäitä myöten ristissä.

 

Salsa

Päivien parhaat aamulenkit

 

Voihan jäätalvi minkä teit!

 

 

Kun me palattiin Samuilta Suomeen (siis tänä talvena), lunta oli enemmän kuin ennen reissua. Siitä kun lumet sitten pikkuhiljaa alkoivat sulamaan, paljastui kaikkien kinosten alta 30 senttinen jäälautta, jota sitten hakattiin irti sitä mukaa, kun aurinko onnistui lautan reunoja sulattamaan.


Tuo viheliäinen jäälautta teki kuitenkin tehtävänsä. Moni perenna ei selvinnyt, ja on ollut surullista odotella nouseeko tuolta vielä se ihana perenna, tai entäs tuolta se viime kesänä istutettu kauniin punainen (ja kallis) ruusu. Puhumattakaan vaivalla eri puolilta hankituista monista pioneista, tai ystäviltä saadut kauniin punaisina kukkivat komeudet, jopa muutaman vuoden aikana istutetut lukuisat malvat ovat vain tyhjiä koloja kukkapenkissä. Iirikset ovat menneet, verstaan seinusta köynnösruusut, sekä monet monet monet muut. Kaikkia istuttamiani kukkia en edes muista, paljon niitä kuitenkin on.


Ja jottei siinä vielä olisi kaikki, viime talvena pitkäkorvaisille palleroillekin maistui lähes kaikki mahdollinen. Parempiin suihin meni monen vuoden kasvu marjaomenapensaista, joita olin istuttanut aidan vierustoille 15 kappaletta - YYH! Nuoret vaahterat maistui, sekä kovasti varjeltu jalavan muutamavuotinen taimi. Samoin tuntui uppoavan nuorin omenapuu ja synttärilahjaksi saatu ruotsin pihlaja. En tykkää yhtään.


Se on siis poikettava taimiostoksille. 

 

Huh tätä hulluutta!

Charlottasin upea purppuravaula

Charlottas Trädgårdin upean kokoisia amppeleita

 

Tuota ennen piti kuitenkin hankkia kesäkukat, eikä Charlottas Trädgård pettänyt tälläkään kertaa. Tai vähän meinas kyllä pettää sen takia, että tänä vuonna kevät ei ole ollut kaikkein lämpöisin. Ne kaikkein komeimmat ja isoimmat amppelit oli puutarhalla vielä suljettujen kasvihuoneen ovien takana, mutta kun sinne kuitenkin pääsi "vahingossa" kurkkimaan, niin puhumalla selvittiin niistäkin ostoksista. Kiitosta vaan ja tack så mycket💛.


Uusi löytö Kukkakauppa & Puutarha Järvinen


Kun me ollaan Pauliinan kanssa puutarhaostoksilla, me tarvittaisiin oikeastaan pakettiauto. Mikään määrä rehuja ei tunnu riittävän meille, kun ensin toinen meistä heittäytyy hulluksi ja toinen seuraa sujuvasti ja varsinkin hulluna perässä. Charlottasin jälkeen me pyörähdettiinkin vielä Björkbodantie 271:ssä, sieltä löytyy nimittäin meidän uusi tuttavuus Kukkakauppa & Puutarha Järvinen, joka on sekin varsinainen kesäkukkaparatiisi. Perennoja sieltäkään ei juuri löydy (yrttejä ehkä), mutta toinen toistaan komeampia kesäkukkahärpäkkeitä kylläkin. Sekaisinhan me tytöt sielläkin mentiin, kuinkas nyt muuten.


Nyt on sitten kesäkukat (melkein) istutettu. Viime vuoden ihastus Diana vei tässä puutarhassa yleisesti ottaen ruukkutilasta voiton, mutta paraatipaikalle pääsi kuitenkin se kaikkein paras ja ihanin Purppuravaula, tällä kertaa vielä purppuran värisenä. Uuh miten valloittava kukka! Viime kesän valkoinen purppuravaula roikkui jopa kahden metrin mittaisena terassin kulmassa ja toivon, että tämän kesän purppurainen versio loistaa aivan yhtä komeana.


Joko sulla on ollut purppuravaulaa?


Järvisen puutarha näyttää pieneltä, muttei ole.

Järviseltäkin vaikka mitä amppeleita

Pelargoniataivas

Paljon kaikenlaista erikoista Järviseltä



Back to Top