Sisällön tarjoaa Blogger.

Drive Bandy drive!

 

 

Voi taas tätä luopumisen tuskaa!

 

Me suunniteltiin alunperinkin, että tehdään Bandyllä Euroopan ja talven mittainen tutkimusmatka, jonka jälkeen laitetaan se myyntiin - ja toivotaan että saadaan omamme pois.


Melkein puolen vuoden reissun aikana Bandystä tuli kuitenkin perheen jäsen. Se sellainen ikikallio, johon pystyi nojaamaan tietäen, ettei mitkään myrskyt ja myllerrykset sitä kaada. Että siihen voi luottaa, vaikka eksyttäisiinkin korkeille vuorille kauas kaikista muista. Laitettaisiin vain ovet kiinni ja oltaisiin turvassa, siellä omassa kuplassa.

 



 

Bandy kuitenkin valloitti meidän sydämet vaatimattomalla olemuksellaan. Se oli meille KOTI kaukana maailmalla. Viihtyisä, tunnelmallinen ja lämmin turvapaikka Cadizin tuulisilla rannoilla ja Madridin pakkasöissä. Piilopaikka silloin, kun ei jaksanut enää olla sosiaalinen, tai tavata yhtään uutta ihmistä.


Kun me viimein kurvattiin Kemiönsaarelle, oman pirtin pihapiiriin, me puunattiin haikein mielin Bandy esittelykuntoon. Kuitenkin vielä pohdittiin, olisiko sittenkin mahdollista tai jotenkin jopa järkevää yrittää pitää Bandy? Jos laittaisikin sen vuokralle kesäksi, ja myisi ehkä vasta sitten? Tai jos sittenkin lähtisi taas ensi talvea pakoon sinne Italiaan ja Kreikkaan, jotka jäi tällä reissulla niin kaivelemaan. 

 



 

Vuokraamisessa olisi kuitenkin ollut valtavat riskit, kuten opittiin tuossa taannoin meidän pakua vuokratessa (lue täältä). Vaikka on vakuutukset kuinka kunnossa, jossain on kuitenkin pienellä präntättynä se oleellinen - "emme valitettavasti korvaa mitään". Koska Bandy oli lähes moitteettomassa kunnossa ja erittäin hyvin pidettynä, oli järkevämpää myydä se nyt.


Joten, Bandy on nyt myyty. Haikein mielin.

 

En voinut koskaan kuvitella, miten johonkin "sentään vain autoon" voisi edes kiintyä tällä tasolla. Onneksi Bandy on saanut uuden valloittavan kodin melkein lähikylästä. Meillä ei kuitenkaan olisi ollut Bandylle käyttöä näin kesällä, mutta nyt Bandy saa uuden perheen jäsenenä jatkaa uusia seikkailujaan nauttien Suomen kesästä. 

 

Ihana ajatus, vaikka ikävä onkin.


Bandylle:

 

Aja hyvin Bandy. 

 

Aja turvallisesti uusia polkuja kohti toisia rantoja ja virkistäviä tuulia.


Kiitos että olit meille hyvä, aivan paras mahdollinen💜


Rakkaudella,


Heidi & Tom & Boo & Salsa

 




 


Voi vitsit miten ihanaa!

 

 

Kaksi viikkoa on mennyt makustellessa tätä kaikkea:

 

  • kotiinpaluuta
  • auringonpaistetta ja valon määrää
  • valtavia omia neliöitä  
  • aamukahveja terassilla 
  • jälleennäkemisiä 
  • villieläimiä 
  • silmuja siellä täällä 
  • kukkapenkeistä nousevia alkuja 
  • tuulimyllyssä asuvaa sinitiaisperhettä 
  • postilaatikkoon tulevaa postia 
  • roska-astian tyhjentävää jäteautoa 
  • kurkia pellolla 
  • "kesäkeittiön" alla asuvaa rusakkopariskuntaa 
  • iltaisin huhuilevaa lehtopöllöä 
  • kamikazelentoja tekevää hiirihaukkaa 
  • pelloilla ilostuttavia töyhtöhyyppiä
  • piharakennuksen tuuletusaukkoon pesän tehnyttä västäräkkipariskuntaa 
  • lehtikasassa talven yli selvinnyttä hortensiaa
  • kunnon köllöttelysohvaa
  • VALTAVAA keittiötä
  • MONIA huoneita
  • lukuisia paistinpannuja, kattiloita ja muita vempaimia
  • pesukonetta, astianpesukoneesta puhumattakaan

 

Hulluttelevan ihana Grado

Upea Planina Sloveniassa

Brok Puolassa

 

sekä

 

  • pihalle eksyneitä kyykäärmeitä (mä en ala!) 
  • kadonneita pallolamppuja ja suosikkipöytäliinaa 
  • kadonnutta kitaraa 
  • teipattuja rappusia 
  • varastettuja kesärenkaita
  • vintillä tömistelevää "kummitusta" (olis varmaan parempi käydä tarkastuksella) 
  • katkenneita köynnöskuusamia 
  • kuolleita ruusuja
  • varastoon kuolleita vanhoja pelargonioita
  • huonoa sänkyä (verrattuna Bandyyn)
  • edessä olevaa työmäärää

 

Joku kirkko Pärnussa

Viimeinen yö ulkomailla tällä erää

Viron putoukset Koogissa

 

Ihanaa olla kotona! 

 

Kesä on melkein täällä, ja vihdoin tuntee taas kuuluvansa johonkin. 

 

Reissu oli mitä mainioin, mutta reissu on aina reissu. Viiden ja puolen kuukauden aikana me käytiin kuitenkin 15 maassa, mikä on aika paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna vähempikin olisi ehkä riittänyt, sillä turhankin tiiviillä ajotahdilla ei ehtinyt reissussa kotiutua kunnolla mihinkään. Upeisiin ihmisiin me tietenkin kiinnyttiin, ja onhan tässä jo kova ikävä monia heistä. 

 

Seuraavaan kertaan siis kaikki ihanat💛.


Kemiössä on kaikki hyvin, kunhan selätetään muutamat ongelmat. Kesä menee enemmän tai vähemmän hommia paiskiessa, jotta saadaan reissun tekemä kukkaron reikä paikatuksi. Mutta sitähän se on - maksun aikakin välillä.


Tomppa lähti tänään hommiin Bandyllä, ja siinä lähtiessään naurettiin, kuinka mieli tekisi jo tien päälle. Onhan tästä jo aikaa...😂


Ps. Paljon reissujuttuja vielä tiedossa, joten pysykäähän kuulolla. 

 

Pus💜


Tilasin Tompalta 8 orvokkia, sain nämä😂

Ystävät on parhautta!


Pari hämmentävää puskailukokemusta

 

 

Pahimmillaan puskaparkkeilu on yhtä helvettiä ja suurta hämmennystä (kuten olen kirjoittanut täällä), parhaimmillaan se hakkaa ahtailla camping -alueilla yöpymisen mennen tullen - eikä pelkästään ilmaisuutensa vuoksi. Sopivien puskien löytämiseen Park4night -sovellus on aivan ylivoimainen, vaikka monesti sitä käyttäessä joutuukin ihmettelemään, kuinka ihmeessä joku tyyppi on kyseisen paikan taannoin löytänyt. Tätä ihmetystä on tapahtunut meille melko useinkin - moni puska on ollut niin korkealla vuorilla, että ollaan käännytty takaisin, tai niin kaukana kaikesta, että kyseisen paikan löytäjän on todellakin täytynyt olla varsinainen aarteenmetsästäjä.


Monesti me yövytään myös puskiin verrattavissa olevilla matkaparkeilla (jotka nekin on välillä aivan ihme mestoissa), mutta kun rahaa niihin kuluu nolla euroa, lasken ne omissa postauksissani puskaparkkeihin. Parhaimmissa ilmaisissa matkaparkeissa on jopa sähköt tarjolla for free, kuten eräässä pienessä (lue kuolleessa) kylässä lähellä Espanjan ja Ranskan rajaa. Siksipä me tuohon matkaparkkiin pienen urheilukentän laidalla tuolloin parkkeerattiinkin.


Mistä tulemmekin ensimmäiseen ihmetystä aiheuttaneeseen episodiin. Tosin hämmennys syntyi vasta jälkijunassa.


Viinitilalla Sloveniassa


Felix ja saksalainen offroad -kaveri 

 

Jäimme yöpymään Pont de Molinsin kylään lähellä varsinaista Espanjan rajakylää La Jonqueraa, siis ennen Ranskan puolelle siirtymistä. Takana oli muutama päivä sadetta ja harmaata, eikä aurinkopaneelit tykkää silloin latailla akkuja tarpeeksi, joten tolpasta tulevalle sähkölle oli huutava tarve. Tuon kylän urheilukentän laidalla sai siis oikein luvalla yöpyä ilmaiseksi, vettä oli tarjolla, sekä sitä tarpeellista sähköä muutamalle ensimmäiselle autokunnalle. Meidän saapuessa alkuillasta alueelle, paikalla oli jo pari muutakin matkista, mikä antaa aina sellaista mukavaa turvallisuuden tunnetta tuntemattomissa paikoissa yöpyessä. 

 

Yhdessä autoista oli erittäin pirtsakka saksalainen motocross -tyyppi vapaana juoksevan Felix -koiransa kanssa, ja me tultiin heti oikein hyvin juttuun keskenämme, vaikka meidän kaltaisia semierakkoja toisinaan vähän puhalluttaakin super-extroverttien tyyli ottaa kaikki naapurit haltuun ensi hetkestä lähtien. Myöhäisen saapumisen takia oli kiire ruokkia koirat ja viedä ne paskalenkille heti ruokailun päätteeksi. Tomppa jäi tuolloin autolle puuhailemaan jotakin, minä lähdin Boon ja Salsan kanssa liikkeelle, ja niin  lähti myös saksalaisen vapaana juokseva Felix -koirakin. Saksalainen huomasi itsekin Felix -karkurin, lähtien meidän perään kysyen 

 

"tunnetko nämä maastot tai tiedätkö mihin olet menossa?"

 

No enhän minä tuntenut, tai tiennyt, jolloinka tuttavallinen saksalainen päätyi lähtemään oppaaksi. Felix juoksenteli ympärillä vapaudesta nauttien (välillä myös Boota härnäten), ja me muut löntysteltiin Salsan verkkaiseen tahtiin. Saksalainen (en kuollakseni muista nimeä) selvästi tunsi lähistön reitit, vaikka meidän yhteinen koiralenkki alkoikin hämmennystä herättävien villiruusupuskien läpi. Ruusupuskista eteenpäin ei tarvinnut kuitenkaan enää kaivella piikkejä housuista (jotka oli muuten uudet, olisinpa tiennyt retkestä aiemmin). 

 

45 minuutin vaelluksen jälkeen mainitsin kuitenkin varovasti;

 

 

vaikka me muut jaksetaan pitkällekin, Salsa ei välttämättä jaksa.

 

Siihen saksalainen totesi;

 

 

voidaan hyvin kääntyä takaisinkin, mutta sinne on aivan yhtä pitkä matka. Kummin tehdään?

 

Noh, mieluummin sitä katseli seuraavat pakolliset 45 minuuttia uusia maisemia, joten retkikuntamme suuntasi eteenpäin.


Välillä polku kulki vuoren seinämiä ylöspäin, sitten taas alas, ja maastot oli ehkä juurikin niitä, joita tyyppi oli offroad -pyörällään polkenut. Jossain vaiheessa kävi kuitenkin mielessä, että mullahan ei siis ole edes puhelinta mukana, joten toivottavasti ei nyt sitten tapahdu mitään. Ja mitähän Tomppa muuten tästä riemuisasta seikkailusta tuntemattoman saksalaismiehen kanssa mahtaa ajatella. Olisikohan se vaikka huolissaan😅.


Viimein saavuimme sen kuolleen pienen kylän hurmaavaan ja ajan unohtamaan vanhaan keskustaan. 


Tuossa on kylän leipuri, jolta saa kaikkea vastaleivottua heti kahdeksalta aamulla, tuossa on taas pieni lihapuoti, josta kannattaa käydä ostamassa esimerkiksi sitä (enpä taas muista mitä "sekin" oli). Täältä löytyvät kylän ainoat roskikset ja niin edelleen.

 

Kummallinen koiralenkki päätyi siis hyvin hurmaavaan kylään, oikeasti valloittavassa, eikä suinkaan pelottavassa seurassa, vaikka sellainenkin kävi varmuuden vuoksi mielessä. Olin hämilläni. 

 

Seuraavana aamuna tiemme erosivat, me lähdimme Ranskaan ja offroad -kaveri kohti kotiaan ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen. Tuli melkein ikävä kummallista seuralaista koirineen, mutta kokemus oli sen verran hämmentävä, että olisi ehkä pitänyt olla vähän varovaisempi. 

 

Entäs jos tyyppi olisikin ollut joku hullu? 

 

Mitä sä olet mieltä? 

 

Välillä saa puskailla ihan omassa rauhassaan.

Puskaparkki Puolan Brokissa

Italian Pesaron upea rantapuska.

 

Sveitsiläinen suihkumuija


Tämä kokemus kiilasi ehdottomaan kärkeen, vaikka muutamiakin ällöttäviä puskakokemuksia on reissun varrelle sattunut. Episodi osui Alicanten naapurikylän Urbanovan rantapuskaan, joka itsessään oli oikein toimiva, ja meitä "puskailijoitakin" oli alueella kymmeniä. Kyseinen rantapuska oli sellainen perus "poliisit katsoo läpi sormien", kun ei ole kyse täydestä sesonkiajasta. Isot leiritymiskieltokyltit parkkiksella kyllä oli, mutta koska alue oli täynnä matkiksia ja camppereita jo muutenkin, mekin uskaltauduttiin sekaan. 

 

Yksi välihuomio vielä noista "kielletyistä" paikoista. Eli jos huomataan, että kieltokylteistä huolimatta poliisit antaa alueella olla, en suosittele kuitenkaan pöytien ja tuolien sijoittelua ainakaan kovin laajalle alueelle auton ympäristöön, sillä voi hyvin olla, että siinä menee se "sormien läpi katselun" raja, ja häätö viimein tulee. Voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että espanjalaiset itse viittaavat kintaalla kaiken maailman kieltoihin ja ehkä "hyviin tapoihinkin", sen verran laajalti he levittäytyvät pöytineen ja tuoleineen, kasaten vielä grillit ja valtavat katoksetkin leiriensä ympärille. Aikamoinen villi länsi tuolla alueella olikin.


Ja sitten paikalle saapui se sveitsiläinen suihkumuija. 


Hän tuli alkuillasta rinkka selässään ja telttapussi kainalossaan, istahti rantadyyneille katselemaan maisemaa ja varmaan haistelemaan että mikä meininki. Hän istuskeli siinä meidän auton lähettyvillä, joten seurasin leidiä sivusilmällä. Siinä dyynien katveessa suunnilleen 50 metrin päässä meidän autosta olikin oiva ja suojaisa paikka pystyttää vaikka teltta, ja näinhän leidi sitten tekikin.


Tuli aamu, jolloin tuo aikuiseen ikään ehtinyt sveitsiläinen leidi tuli isommille tarpeilleen aivan avoimeen paikkaan, lähes meidän auton eteen. Kaikki jätökset papereineen jäi niille sijoilleen, ja neitokainen häipyi.


Kunnes hän saapui takaisin varastamaan viereisen matkiksen ulkopuolelta kaksi viiden litran vesipulloa. Tuollaiset viiden litran vesipullot on oivia varavesipulloja puskailuja ajatellen, ja niitä mekin käytetään jatkuvasti, sillä vesi on aina kortilla. Naapuriautossakaan ei varmasti oltu iloisia tästä yllätyksestä, sillä kallisarvoisten vesien "lainaaminen" saattaa pahimmassa tapauksessa jouduttaa puskaparkin vaihtamista.


Tuossakaan ei ollut vielä kaikki, sillä tämän jälkeen sveitsiläinen leidi saapui kaikkine vesipulloineen ja pikkarit jalassa meidän auton eteen suihkuun ja pesemään hampaitaan. Seurasin toimenpidettä ihan mielenkiinnolla auton etuikkunoista, mutta uteliaat silmäparit ei tuntunut häiritsevän neitoa laisinkaan. Hän katseli suoraan auton ikkunasta sisään (meillä ei ole tummennetut lasit), ikään kuin vähän härnätäkseen.


Itse ajattelin ottaa kovemmat aseet käyttöön, ja menin ovesta ulos seisomaan kaksi metriä leidin pesuhommista. Kun huomasin hänen aloittavan jonkinlaisen puheen, odotin ehkä kuitenkin edes pientä pahoittelua, mutta ei.


Olisko sinulla myydä minulle tupakkaa?

 

Pakko myöntää, että hämmennys ei helpottanut, ennemminkin päinvastoin.

 

Me oltiin muutenkin vaihtamassa maisemaa sinä päivänä, joten IHASSAMA😂. Tulipahan tuokin koettua.


Hän päätti, että kylppäri oli tuossa meidän auton edessä

Urbanovan kiva rantapuska

Vähän taas rouheampi matkailupeli

Pienet viilennykset Urbanovan rannalla.


Espanjan hurmaavat kylät - osa 2, Chipiona, Rota & Costa Ballena

 

 

Mikäli liikut Espanjasta Portugaliin minkälaisella nelipyöräisellä tahansa, suosittelen koukkaamaan ja mieluummin vielä viettämään edes pienen hetken eteläisen Espanjan rantakaupungissa nimeltään Chipiona. Aurinkorannikko on tuttu lähes kaikille, ja suuri osa Espanjaan esimerkiksi Suomesta matkaavista suuntaakin juuri sinne, missä muutkin ovat. Espanjan eteläisimmässä kärjessä on kuitenkin vielä tänä päivänäkin näitä tuntemattomampia helmiä, joiden suosio kyllä kasvaa koko ajan, mutta jossa vieläkin pääsee kokemaan ripauksen sitä aitoa Espanjaa.


Meidän hullulle reitille Chipiona osui ainakin kolme kertaa, mutta koska ei muisteta enää lähimainkaan kaikkia reissun etappeja, kyliä ja kujia, voi olla että käytiin siellä jopa neljästi. 

 

Ja aina tuntui siltä, kuin olisi kotiin tullut. Sitä paitsi, Chipionassa oli sesongin ulkopuolella äärimmäisen helppo puskaparkkeilla, siitä minitsivat mm. meidän suosikkirantapuskassa tapaamamme englantilaiset matkaajat. Heillä oli nimittäin jo neljän vuoden perinteenä tavata matkailuautoystävänsä sieltä sun täältä aina siinä samaisella rantapuskalla, tuona tiettynä päivänä ennen Chipionassa järjestettäviä festareita. 


Aivan ihana perinne. Meillä oli valitettavasti Chipionan fribakisat juuri festareitten aikaan, muuten oltaisiin ehdottomasti liitytty heidän seuraan myös tuonne. Onneksi saimme sentään nauttia yhdessä auringonlaskusta viinien ja napostelujen kera. Grillibileetkin oli sovittu, mutta tuleva myrsky sotki herkullisen suunnitelman.


Meidän puska, Playa de las Tres Piedras


Chipiona 

 

Espanjassa Cádizin provinssissa sijaitseva "secret beach town" Chipiona on alunperin ollut vain pieni kalastajakylä Atlantin rannikolla, mutta varsinkin upeitten rantojen ja aurinkoisen säänsä takia siitä on tullut yksi Costa de la Luzin tärkeimmistä matkailukohteista. "Mene sinne minne espanjalaiset menevät" sanotaan - eikä syyttä.


Me ollaan perinteisesti kuljettu eteenpäin upeimpia rantoja etsien, ja kuten edellisessä kyläpostauksessakin mainitsin, tällä Cádizin alueella niitä todellakin riittää. Kun edellisen rantakokemuksen jälkeen saa hengityksensä viimein tasattua, seuraava ranta salpaa sen uudelleen. Samui -vuosien jälkeen en olisi ikinä uskonut, että niinkin arkinen lomakohde kuin Espanja (heh) voisi tällaisia henkeäsalpaavia rantahetkiä tarjota, mutta niin se vaan teki - veti mykäksi.


Chipiona on tietenkin paljon muutakin kuin upeita rantoja. Se on jollain tavalla enemmän aito, kuin valtaosa muista käymistämme kylistä, ja paikallisten elämään on kylän kapeilla kujilla edes jollain tavalla helpompaa samaistua. Voi hyvinkin johtua siitä, että talvikautena elämä kauniilla ja kapeilla vanhoilla kujilla on sitä mitä se on, kun asioita ei kuorruteta turisteja varten. Ollaan vaan, nautitaan siestoista ja istahdetaan terassille laulamaan ja soittamaan flamencoa. 

 

Chipionan ihastuttavat vanhat kujat.

Chipionan vanhat talot ja tietenkin bougainville.

 

Yksi meidän hienoimmista Chipiona -kokemuksista sattui erään aurinkoisen pyöräilylenkin aikana, kun kuulimme jostain valtavan hienoa flamencolaulantaa- ja kitarointia. Musiikki tunnetusti puhuttelee meitä aina, joten suuntasimme totta kai innoissamme ääntä kohti, törmätäksemme pienellä kadunkulman terassilla reiluun kymmeneen vanhempaan rouvaan kitaroineen. Siinä rouvat nauttivat sherrylasiensa äärellä aurinkoisesta iltapäivästä laulaen ja ilostuttaen ympärille pysähtyviä kadunkulkijoita. Olipa mieleenpainuva fiilis jakaa terassi ja upea musiikki rouvien ja muitten kyläläisten kanssa.


Paitsi upeat rannat, Chipionaa ympäröi myös upea luonto. Meitä hämmästytti monesti se, kuinka erilainen luonto oli verrattuna nyt esimerkiksi aurinkorannikolle, tai vaikka Almerian alueelle. Chipionassa on vihreätä ja tasaista, ja vihreys onkin meille "viidakon kasvateille" aivan ehdoton vaatimus. Chipionan alueella sataa todennäköisesti hieman aurinkorannikkoa enemmän, mutta itse kuitenkin epäilen syyksi sitä, että tällä alueella luontoa on säästetty, eikä joka mutkaa ole rakennettu täyteen kerrostaloja. Onneksi tilaa on jätetty luonnollekin.


Nähtävyydet


Yksi Chipionan "must see" -nähtävyyksistä on Espanjan rannikon korkein majakka Faro de Chipiona. Tänä päivänäkin toimiva majakka on 69 metriä korkea (tai 62 m, riippuen lähteestä) ja onhan se upea kuin mikä. Vieressä oleva rantapromenadi on myös hurmaava, ja sinne kannattaakin suunnata vaikka nauttimaan auringonlaskudrinkit. Tällä rannikolla auringonlaskut kun ovat vertaansa vailla.

 

Espanjan korkein majakka Faro de Chipiona

 

Rantojen lisäksi alueen vanhat kaupungit kuuluu meidän juttuihin, ja ne on mahdollisuuksien mukaan aina pakko nähdä. Usein alueitten "vanhoista" kaupunginosista löytyy ne kaikkein kauneimmat rakennukset, kirkot ja pyhätöt rehottavine bougainville -köynnöksineen. Pienet plazat ja niitä ympäröivät kukkaruukut,  ei sellaista fiilistä saa juuri mistään. Eikä Chipionan pieni vanha kaupunki tee tässä poikkeusta - aika pysähtyy ja mieli vaeltaa jonnekin aikojen taakse.


Muitakin vierailun arvoisia paikkoja löytyy, kuten esimerkiksi Chipionan linna ja Moscatel-museo, jossa voi perehtyä moscatel -viinien valmistuksen historiaan. Alueen rantapromenadit ovat ihastuttavia kahviloineen ja ravintoloineen, joihin kannattaa varmasti pysähtyä nauttimaan merinäköalasta. Rantapromenadit eli paseot kannattaa joka tapauksessa tallustella vaikka alusta loppuun, sillä moni historiallinen kohdekin osuu reitin varrelle.


Ja jos puhutaan vielä rannoista, niin piskuisen Chipionankin ympärillä niitä on useampi, itse asiassa kilometreittäin, ja huhut kertovat, että noilla rannoilla saattaa hyvällä onnella bongata vaikka kameleontteja. Meidän suosikkirannaksi muodostui Las Tres Piedrasin upea ranta, ehkä juuri siksi että yövyimme siinä moneen otteeseen, oikeastaan aina silloin, kun ei satanut. Sateella hieno rantahiekka märkien koirien turkissa on varsin kestämätön yhdistelmä.

 

Omasta mielestäni Chipiona huokuu jotenkin erityistä charmia sen eläväisen ja jollain erityisellä tavalla  boheemin ilmapiirin ansiosta.

 

Santuario Santa María de Regla

 

Rota

 

Chipionan välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kaunis ja eläväinen Rota, jota ainakin siellä asuvat frisbeegolf -ystävämme kutsuvat jollain tavalla Chipionaa "arvokkaammaksi" asuinalueeksi. Me kävimme Rotassa pari kertaa, ja jälleen kerran, rannat ovat upeita, talot ovat upeita, paikalliset ovat ihania, eli siis koko paketti on käymisen arvoinen. Meille Rota osoittautui koirien ja ison auton kanssa vähän haastavaksi, joten valitettavasti Rotasta ei eläväisen rantapromenadin lisäksi paljon muuta jää kerrottavaksi.  


Rotan rantapromenaadia

Rotan rantaa


 Costa Ballena


Kun me joulukuussa 2023 ensimmäisen kerran saavuttiin Costa Ballenaan, jouduttiin hetki miettimään mihin ihmeen haamukaupunkiin oltiin tultu. Valtavan hienot puistot (siis meinaan todella valtavat), suihkulähteet, vesipuistot, ja niityt, eikä missään ketään. Paitsi puistotyöntekijöitä. 


Alue oli selvästikin täynnä loma-asuntoja ja jokunen hotellikin, mutta silloin meidän ekalla kerralla joulun aikoihin, kaikkialla oli tyhjää ja hotellikin kiinni. Valtavasti uusia loma-asuntoja oli rakenteilla, eli ilmeisesti (tai ainakin toivottavasti) kysyntää olisi. Kaikki tuntui meistä silloin jotenkin hylätyltä, ehkä vähän surulliseltakin, ja mitä erilaisemmat linnut oli vallanneet itselleen tilaa oli kaikkialta. Varmasti jotain varsin harvinaisempiakin siivekkäitä oli kylillä, sillä harva se päivä valokuvaajat isoine putkineen ilmestyi puistoon valokuvaamaan.


Costa Ballenan huumaavaa puistoa


Me etsiydyttiin Costa Ballenalle oikeastaan siksi, että siellä sijaitsee yksi Euroopan hienoimmista frisbeegolg -kentistä. Kenttä on nimittäin sellainen, josta me muovikiekkojen heittäjät aina haaveillaan - että pääsisi edes kerran heittämään golf -kenttien kaltaisille niityille ja kummuille. Costa Ballenalla tuo ikuinen toive viimein toteutui. Atlantin rannikon tuulet tosin teki pelaamisesta välillä haastavaa, mutta 300 aurinkopäivää vuodessa takaa vastaavasti lämpöä ja sineä yllin kyllin.

 

Puolet tuosta valtavasta puistosta (missä fribakenttäkin sijaitsee) kuuluu Chipionan alueeseen ja toinen puoli Rotaan. Niin lähekkäin Chipiona ja Rota ovat, ja Costa Ballena siinä välissä. Pitää mainita vielä se, että Costa Ballena ei olekaan haamukaupunki, sen me huomasimme helmikuun puolen välin jälkeen siellä viimeisen kerran käydessämme. Hotellit oli auki, ravintoloitten terassit täyttyivät, osa puiston linnuista oli talvehtimisen jälkeen vaihtaneet maisemaa ja ihmiset olivat vallanneet myös puistot. Elämä oli palannut Costa Ballenalle.


Legenda muuten kertoo, että kauan kauan sitten (kun eläimet vielä pystyivät puhumaan ihmisten kanssa), kierrettyään seitsemän merta, voimakas valas ajautui Costa Ballenan rannikolle eräänä huhtikuun aamuna. Tuo valas oli koko elämänsä etsinyt paratiisia, jossa vuodenajat olivat leutoja, ja jossa ihmiskunta eli rauhassa kultaisilla rannoilla, kristallinkirkkailla vesillä ja hedelmällisellä maaperällä. Costa Ballenalle tullessaan valas tiesi vihdoin löytäneensä turmeltumattoman hiekkarannan,  jossa halusi kuolla katsellen kauneimpia auringonlaskuja.


Legendan mukaan tuosta hetkestä lähtien paikkaa on kutsuttu nimellä Costa Ballena, valasrannikko.

 

Ja voi pojat, mitä timanttia nuo rannat ovatkaan💛 


Costa Ballenan puistoa ja aurinkoisia päiviä.

Costa Ballenan rannat.



Hengenvaaralliset isokulkuekehrääjän toukat

 

 

Te jotka olette olleet blogin mukana alkuajoista lähtien muistanette, että ollaan oltu hengenvaarallisten otusten kanssa tekemisissä Thaimaassa jo lukuisia kertoja. Jos olet uusi blogin seuraaja, pääset lukemaan noista kohtaamisista täältä. Osa teistä muistaa varmaan senkin, että vasta Suomessa meidän koirille kävi todella köpelösti, kun yksi piskuinen kyynpoikanen puraisi molempia koiria sillä seurauksella, että eläinlääkäriltä tuli viikonlopun tiputuksesta tonnin lasku (tuo juttu löytyy täältä). 

 

Kun me palattiin Suomeen, pelkäsin Suomen punkkeja enemmän kuin Thaimaan kobria - kyykäärmeitä en silloin edes ajatellut varsinaisina uhkina. Jopa koirat vahingosta viisastuneina kiertävät kyyt nykyään kaukaa, ja olen itsekin antennit pystyssä tutkimassa pihapiirin mustikanvarvut ja kivikasat. Kaikkia lieroja ei valitettavasti onnistuta siirtämään tontin ulkopuolelle, varsinkaan jos tilanne on päällä. Siksipä teräväkärkisiä lapioita on ripolteltu sopivasti eri rakennusten kulmille. Se on vähän surullista, mutta välttämätöntä.


Tällä Euroopan roadtripillä punkkeja on nyt kevään aikana ollut aivan mielettömästi. En muista Suomessa törmänneeni näin lyhyessä ajassa tällaiseen invaasioon, enkä toivottavasti törmää kesälläkään. Uuh, miten ällöttäviä otuksia.

 

Kuvan ottaja Phil Parker.

 

Myrkkyjonoissa kulkevat isokulkuekehrääjän toukat

 

Oli muuten aikamoinen järkytys, kun törmättiin pinjamännyissä roikkuviin isokulkuekehrääjän toukkapesiin ja alettiin ottamaan asiasta selvää. Nuo toukkapesät pitää sisällään joukkueen yöperhosten toukkia (en tiedä kuinka paljon) ja sitten kun aika on heille kypsä ja ilma tarpeaksi lämmin, toukat laskeutuvat pinjamännyistä maan kamaralle. Maassa toukat jatkavat matkaansa pitkinä kulkueina ja toisissaan kiinni (jopa satoja toukkia) jonnekin, kunnes viimein kaivautuvat maahan kehittyäkseen yöperhosiksi. 


Kuinka pitkä toukkien maahankaivautumismatka on, ei ole selvinnyt, mutta tuon kulkueen aikana toukat ovat varsinkin koirille hengenvaarallisia. Kun toukka tuntee itsensä uhatuksi, se sinkoaa ilmaan poltinkarvojaan, jotka ovat näkymättömän pieniä. Poltinkarvoissa on väkäsiä, joiden avulla ne tarttuvat kudoksiin ja limakalvoihin. Lukemani mukaan, jokaisella toukalla on keskimäärin puoli miljoonaa myrkkykarvaa, eikä siinä vielä kaikki, vaara voi vaania myös ilmassa, sillä myrkkykarvoja voi tuulen mukana levitä myös ilmaan.

 

Perin viheliäisiä otuksia siis. Kaiken lisäksi ongelma on Välimeren lämpimissä maissa jokavuotinen -  varsinkin rannikkoseuduilla.


Tompan ottama kuva Chipionassa. Pesä puussa.

Toukat maassa, ilmeisesti juuri pudonnut pesä.


Isokulkuekehrääjän toukkasesonki ajoittuu pääsääntöisesti välille helmi/huhtikuu, mutta ainakin tänä vuonna jo tammikuun alussa Mijasin alueella on toukkajonoja tavattu. Tomppa törmäsi sellaiseen kesken Chipionan fribakisojen helmikuussa, vaikkakin noita männyissä roikkuvia pesiä ollaan nähty Espanjassa jo pitkään ennen sitä. 

 

Ihmisillekin toukkien poltinkarvat voi aiheuttaa vakavia allergisia reaktioita, mutta koirien limakalvoilla tuho on todennäköisesti valtava, ja valitettavan usein hengenvaarallinen. Kävin erään saksalaisen motocross -kaverin kanssa yllättäen koiralenkillä Espanjan ja Ranskan rajan lähettyvillä, ja hän oli metsissä ajellessaan saanut toukkapesän niskaansa jo kaksi kertaa tänä vuonna. Kokemus oli kuulemma todella tuskallinen.


Jos niin onnettomasti käy, että kaikista varotoimenpiteistä (mäntymetsien ja puitten välttäminen lähinnä) huolimatta koira pääsee letkoihin törmäämään, on se vietävä klinikalle mahdollisimman nopeasti, sillä poltinkarvojen kosketuksesta voi seurata kuolio tai jopa tukehtumiskuolema. Ensiavuksi kannattaa kuulemma kokeilla suun ja kuonon huuhtomista vedellä.

 

Me törmättiin toukkapesiin Ranskan maaseudullakin (kuulin huhuja myös Ruotsista), eli pelkästään rannikkoseutujen ongelma tämä ei ole. Iltasanomien mukaan Hollywood -stara Jamie Dornan päätyi alkuvuodesta sairaalaan Portugaliin suuntauneen golf -reissunsa aikana juurikin samaisten toukkien takia (lue täältä), joten olkaahan varovaisia! 

 

Ainakin välillä tammi -huhtikuu.


Ps. Yksi juttu yllätti meidät; moni espanjalaisista pelikavereista ei edes tiennyt näistä toukista, saatika ottanut huolta tosissaan. Ja koska näitä löytyy myös todistettavasti Portugalista, ongelma ei sijoitu pelkästään Välimeren rannoille.


Kuva Vetenario Pet Doctorsin sivuilta.

Kuva Vetenario Pet Doctors -sivulta.


Back to Top