Sisällön tarjoaa Blogger.

Niin se aika kuluu, osa 2

Moni on odottanut tätä kakkososaa valtavien paljastuksien toivossa (tai pelossa), joten tässä sitä nyt sitten tulee. Ykkösosan pääset lukemaan tästä linkistä.

Ensimmäisen kahden vuoden aikana otettiin vastaan mitä tuli. Ihmisiä, ongelmia, mitä milloinkin eteen sattui.

Seuraava kahden vuoden periodi oli täynnä valintoja. Ja voi pojat, niitä valintoja riitti.

Vaikka jotain oli opittu, paljon oli näköjään jäänyt oppimatta.

Näissä maisemissa kyllä kelpaa pohtia kaikenlaista...

Noin 2 vuotta sitten

- Paratiisiuupumusta ja huolta tulevaisuudesta. Reilu kaksi vuotta sitten elämässä oli raskaita asioita (voit lukea vaikka edellisistä linkeistä).

Kaikki uuvutti ja ongelmia kasaantui. Boo aiheutti ongelmista valtaosan, mutta ehkä raskainta oli kuitenkin mielessä käyneet ajatukset koirasta luopumisesta. Oltiin poikki ja väsyneitä ongelmiin.

Ajateltiin ettei pystytä ehkä sittenkään parantamaan menneisyydessä kaltoin kohdeltua Boota. Ehkä olisi vain parempi luovuttaa?

Onneksi kaiken paskan keskellä naapurisaaren Moikku pyysi antamaan ajan kulua vielä hetki. Edes viikko. Jos hyvin nukutut yöt ja pölyn laskeutuminen auttaisivat näkemään asiat selkeämmin.

Ja näinhän se meni. Riitti kun niin rakkaaksi tullut ongelmakoira oli lähellä. Mieli rauhoittui ja elämä palasi uomiinsa, eikä sen jälkeen luopumista olla edes harkittu. Yhdessä Boon kanssa päätettiin taivaltaa loppuun saakka. Vaikka läpi harmaan kiven.

Onneksi. Vieläkin hirvittää mitä edes suunniteltiin kaikkein synkimpinä hetkinä.

HobodoBoo<3

- Käärme paratiisissa ja päättäväinen irtiotto. Tämä aihe on myös paha. Ja voin vakuuttaa että ajanjakso oli henkisesti raskas.

Jo yli kaksi vuotta sitten karkauspäivänä tein luonnoksen aiheesta 'Käärme paratiisissa'. Ajattelin silloin nukkua yön yli ja seuraavankin. Sitten meni viikko, kuukausi, puoli vuotta. Vuosi paransi jo syntyneet haavat ja asia jäi.

Ja unohtui. Kunnes eräille muillekin kävi kuten meille.

Paljon puhutaan siitä, kuinka korvaamattomia oman maan ihmiset maailmalla ovat, ja onhan se näin. Mutta se voi myös olla aivan toisin.

Niin meille kävi, ja niille eräillekin.

Meillä on upeita suomalaisia ystäviä täällä, samoin kuin Phanganillakin. Valitettavasti jouduimme myös oppimaan, että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Eivätkä kaikki ihmiset sitä mitä luulet.

Kun huomaat että joku puhuu paskaa kaikista selän takana, voit olla varma että sinustakin puhutaan. Ihan sitä samaa paskaa. Ympäri saarta aina kun mahdollista.

Miksi? Mitä vikaa meissä on? Mitä vikaa eräissäkin on? Miten voi olla että yksi taho keinolla millä hyvänsä haluaa mustamaalata muita? Sellaisia muita, jotka uskaltavat olla asioista eri mieltä. Omaa mieltään. Ajatella itse.

Narsismi. Ensin ihastut niihin 'miellyttäviin' tyyppeihin, sitten ihmettelet mistä omituinen olosi johtuu. Mihin valuvat kaikki energiat, miksi ei tunnukaan enää niin hyvältä?

Mitä teit väärin? Mistä se TAAS suuttui? Eikö mikään riitä?

Riittäähän se, kun ollaan tekemisissä 'normaaleitten' ihmisten kanssa. Jossain vaiheessa itsetutkiskelu ja ongelmien etsiminen itsestään on kuitenkin parempi lopettaa. Mikään ei tule riittämään. Joko kuulut 'heimoon' tai sitten et.

Jossain vaiheessa tyhmempikin tajuaa, että 'enough is enough. Ellei ole hajonnut sirpaleiksi ennen sitä.

Elämä kyllä karsii jyvät akanoista, kun on aistit avoinna ja luottaa itseensä. Me karsittiin. Ja vaikka alku oli pienoinen hyppy taas tuntemattomaan, hetkeäkään ei olla kaduttu irtiottoa tietyistä ihmisistä.

Paskaa tuli niskaan, mutta parhaimmat ystävät jäivät. Muilla ei ole niin väliä. Ja parhaimmat ystävät tietävät keitä ovat. Kiitos teille.

- Muutto kartanoon. Edelliseen viitaten, ensin harkittiin jopa muuttoa takaisin Suomeen. Sitten päätettiin kuitenkin jäädä, mutta maisemaa vaihtaen. Tässä tapauksessa se tarkoitti muuttoa eri kylään.

On se jännä kuinka paljon ihmissuhteet kaikkeen vaikuttavat. Jos oma mielenterveys kärsii lähipiiristä, suosittelen vakavia pohdintoja ja toimia niitten perusteella. Ei elämässä kuitenkaan ole tarkoitus kärsiä. Ei ainakaan toisten takia.  Ei edes suomalaisten.

Ihana kartano!

- Kuninkaan kuolema. Thaimaalaisten syvästi rakastama kuningas kuoli. Ja vaikka tapahtumaa oltiin osattukin odottaa jo pitkään, syvä suru oli käsinkosketeltavaa.

Thaimaa pukeutui mustaan, me siinä mukana. Mutta elämä kuitenkin jatkui ja arki palasi raiteilleen.

- Rantojen siivous -projektit. Meillähän on ollut täällä vaikka mitä projekteja ennen Samuillekin rantautunutta Trash Herota. On ollut Clean The Beach Boot Campia, Samui Clean -projektia ja nyt siis TH.

Hiton hyvä että on. Meri tuo roskaa näillekin rannoille, ja vaikkei jätehuolto täällä oikein pelaakaan, merestä ne on ainakin saatava pois.

- Tulvat. Samui pääsi kansainvälisiin uutisiin ja Suomen lehtiinkin pariin otteeseen, eikä ehkä vähiten Aku Hirviniemen ja Janne Katajan jäädessä saarelle jumiin. Taisivathan nuo vellokset ryhmineen viettää Samuin jälkeen jonkin aikaa vielä Hongkongissakin.

Ja pienimuotoinen kaaoshan täällä oli saada kaikki halukkaat saarelta pois. Sen verran taivas kaatoi vettä niskaan.

- Leikkaus. Näin se meni, kävin luovuttamasta osan itsestäni Bangkok Hospitalin leikkauspöydälle. Aluksi vähän hirvitti, mutta hyvinhän tuo ammattilaisten käsissä meni.

Bangkok Hospitalin ystävät<3

Noin vuosi sitten

- Muutto Eurooppaan. Ja niin me hyvästeltiin koko Samuin ystäväporukka. Vietettiin läksiäisiä, syötiin fondueta ja juotiin liikaa viinaa. Ja tietty itkettiin.

Kaikki myytiin ja koirat roudattiin Moikulle odottamaan karenssin päättymistä ja Suomeen kuljetusta. Mutta kolmen kuukauden kylmää Suomen visiittiä lukuunottamatta, mitään Eurooppaan muuttoa ei koskaan tapahtunut. Sillä Samui ei lähtenyt meistä.

- Samuin valloitus osa kaksi. Meillä yleensä tehdään ensin ja mietitään sitten. Koirat oli onneksi edelleen Phanganilla, joten me ostettiin menoliput Samuille ja muutettiin hotelliin. Edelliset sveitsiläiset naapurimme olivat lähdössä kotimaahansa kuukauden visiitille, ja me kodittomat pääsimme heidän taloonsa koira- ja kissavahdeiksi. Onneksi on ystäviä.

- Beach-house ja häätö. Asunnon etsiminen tuotti valtavasti haasteita, ja yksi kummallisimmista episodeista koskaan tapahtui eräässä rantatalossa, lue vaikka täältä.

Vaikka häätö itsessään oli v*ttumainen kuvio, eniten harmitti koirien puolesta. Ne oli juuri haettu Phanganilta uuteen kotiin, ja pari viikkoa sen jälkeen jouduttiin palauttamaan koirat takaisin Moikulle. Moikku on pelastanut meidät niin monesta tilanteesta, että mitkään kiitokset eivät riitä.

Beach housen maisemia.

- Viidakkotalo ja kobrat. Kummallinen talo keskellä humisevaa viidakkoa. Niin kummallinen, että sitä piti käydä katsomassa pariinkin otteeseen. Vaikka viidakkotalo alkumetreillä hylättiin, se pirulainen ei jättänyt meitä rauhaan. Muutto keskelle syvää hiljaisuutta ja luonnon omaa musiikkia oli testattava.

Vesiputous pauhaa vieressä ja viidakko tursottaa vihreyttään aitojen sisäpuolelle. Tähän viidakkovuoteen on mahtunut jäätävä määrä kobria ja skorpiooneja, sen lisäksi vielä kobria ja skorpiooneja.

Jos multa joku nyt kysyisi onko Samuilla kobria, vastaisin että ihan helvetisti.

Mutta on täällä upeita hetkiä vietetty ja uskokaa tai älkää, hetkeäkään en vaihtaisi. Prinsessastakin on kehkeytynyt aikamoinen selviytyjä.

Rakas viidakkotalo...

- Jamit ja uudet ystävät. Vajaa vuosi sitten Tomppa alkoi hostaamaan Boat Barin jameja ja tällä tiellä ollaan vieläkin. Kauas on kuitenkin tultu alkuaikojen rämpyttelyistä ja muutamasta hassusta muusikosta. Tänä päivänä Boat Barin jamit tarjoaa parhaimmillaan aivan huikeita elämyksiä.

Parasta jameissa on kuitenkin paikalle ilmestyneet muusikot ja muut esiintyjät. Ikäjakauma on nautinnollisen laaja ja uskallan väittää kaikkien mahdollisten sosiaaliluokkien olevan edustettuna. Valtaosa soittajista koostuu farangeista, vaikka onneksi myös thaimaalaiset ovat löytäneet tiensä jameihin.

Mahtavia uusia ystäviä, en voi muuta sanoa.

Jameista löytyy arkkitehtiä, lentokonemekaanikkoa, tanssinopettajaa ja vaikka mitä.

- Bumba. Humbanbumba tuli taloon. Pieni risteyksestä pelastettu koiranrääpäle ei meinannut millään löytää omaa loppuelämän kotiaan, mutta onneksi on näitä meidän kaltaisia kahjoja, jotka raottavat oveaan vielä hieman lisää.

Bumba on piristänyt meitä kaikkia. Mielestäni Tomppa ei ollut mikään eläinihminen, ja on aina pitänyt meidän koiria prinsessan projektina.

Kun Bumba saapui, Tompankin sydän suli.

Viides vuosi?

Jaa-a, mitä tahansa voi tapahtua. Elämä saattaa pitää meidät paikoillaan, tai polku voi johtaa meidät johonkin muualle. Harvemmin me suunnitellaan kovin paljoa etukäteen.

Mutta pysykää kuulolla, kyllä me hullut täällä koko ajan suunnitellaan :D

HumbanBumba

Rakkaita ja vielä rakkaampia ystäviä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä.

Tomppa: Suomivisiitti osa 2 & Kitaransoiton tehovalmennukset

Tompalla asiaa musiikista ja sen harrastamisesta, sekä uudesta tehovalmennuksesta kitaransoiton opiskeluun liittyen.

Kannattaa lukaista ja hypätä mukaan!

Tomppa:

Blogin emäntä Heidi on saanut matkan varrella paljon toiveita ja kyselyitä liittyen kitaransoiton opettamiseeni. Osa kyselijöistä on jo käynyt Samuilla soittamassa kanssani, osan kanssa on pidetty satunnaisia nettitunteja ja osa odottaa sopivaa muuta ratkaisua oman soittonsa kehittämiseen.

Mikäli kitaransoitto kiinnostaa ja kaipaat uusia tuulia soittoharrastukseesi, ehkäpä tämä seuraava paljastus on juuri sinulle;

Syyskuun alussa aloitin opettajana historian ensimmäisessä Rockway.fi -nettipalvelun kitaransoiton tehovalmennuksessa. Tehovalmennus on täysin uusi konsepti, mihin kuuluu videoita, sointu- ja nuottimateriaaleja sekä viikottaisia webinaareja (verkkovalmennuksia), tehtäviä ja bonusvideoita.

Homma lähti sen verran mallikkaasti käyntiin, että päätimme ottaa ensi tilassa haltuun myös jatko-kurssien kuvaukset. Näin ollen viime kertaisella Suomen reissullani paitsi juoksin mökkien perässä, juoksin myös Rockwayn kuvauksissa Pöllölaaksossa.

http://bit.ly/2RL4nyl

Akustisen kitaran alkeet -biisivalmennus


Internet mahdollistaa tänä päivänä vaikka ja mitä asioita. Äärimmäisen hienoa tässä on se, että voi opettaa netin välityksellä etänä - viidakkotalosta, mummolasta ja vaikkapa keikkapaikalta. Mutta vielä hienompaa mielestäni on se, että oppilaat voivat olla aivan missä päin maailmaa tahansa. Kotona, mökillä, reissussa... materiaalit ovat käytössä vuorokauden ympäri. Ja vaikka et pääsisikään osallistumaan viikottaiseen webinaariin, jäävät nekin talteen myöhempää katsomista varten.

Vihdoinkin nyt tulevana maanantaina 12.11.2018 alkaa historian ensimmäinen neljän viikon Biisivalmennus, missä käydään läpi kymmenkunta hienoa Suomi-klassikkobiisiä. Mikäli osaat jo muutaman perussoinnun edes välttävästi, tämä valmennus voisi olla juuri sinulle. Tai jos vain kaipaat hyviä ja helppoja biisejä omaan repertuaariisi, suosittelen lämpimästi liittumään mukaan tälle valmennukselle!

Neljän viikon tehovalmennuksen hinta on vain muutaman kympin, joten mikäli aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen äkkiä tutustumaan valmennuksen sisältöön tarkemmin alla olevasta linkistä. Huomaathan, että kurssi alkaa jo ensi maanantaina 12.11.2018, joten hopihopi mukaan!

Linkki: Rockway tehovalmennus

Toivottavasti näen monta blogin lukijaa ensi viikolla ensimmäisessä webinaarissa! Ja onhan tämä vallan loistava lahjaidea vaikka isänpäiväksi!

Tammikuun alussa mukaan uudelle alkeis- tai jatkovalmennukselle?

Tammikuun alussa alkaa seuraava kitaransoiton alkeitten tehovalmennus yhtäaikaa jatkokurssin kanssa. Alkeiskurssi on tarkoitettu aivan aloittelijoille, jotka eivät ehkä koskaan ole vielä pitäneet kitaraa edes sylissään.

Jatkokurssilla lähdetään ensimmäisistä ns. barre-soinnuista liikkeelle, eli silloin on hyvä olla muutamat perussoinnut jo välttävästi hallussa. Näistä tulevista valmennuksista avaan hieman tarkempia lisätietoja seuraavassa postauksessani.

Kaikki kysymykset kysymykset, kommentit ja toiveet ovat erittäin lämpimästi tervetulleita. Itse odotan suurella innolla tulevia valmennuksia!

Lahjaksi itselle, lapselle, sedälle tai kaverille - käy tutustumassa Biisivalmennuksen sisältöön, niin saat paremman käsityksen mitä kaikkea tullaan tekemään ja oppimaan!

Tästä linkistä mukaan: Rockway tehovalmennus

Pidetään musiikki elävänä!

Tomppa the Etävalmentaja

Myös kuvaa klikkaamalla valmennukseen
Kuvat: Rockway.fi

Niin se aika kuluu, osa 1

Huh miten aika kuluu. Vaikkei sitä muuten huomaisi, niin aamuisin peilistä tuijottavat tutut, mutta jotenkin tuntemattoman oloiset kasvot silmäpusseineen kertovat kyllä totuuden. Jokunen kilometri on jo plakkarissa.

Viime juttukin käsitteli aikaa, mutta tämä postaus juontaa juurensa oikeastaan Facebookista. Sillä ilman FB:n muistutteluja ajan kuluminen ei lävähtäisi silmille harva se päivä.

Voiko tostakin olla jo neljä vuotta? Ei voi olla totta että tuokin tapahtui jo kaksi vuotta sitten? Eikö siitä ollutkaan pari kuukautta?

Voi Face, voitaisko tehdä diili? Ettet aivan noin säännöllisesti muistuttelisi hiekan valumisesta tiimalasissa...

Maenam beach. Kyllä näihin maisemiin hukkua voisi.

Noin 4 vuotta sitten

- Seikkailu Koh Samuin saarella alkoi. Vaikka Samui oli monilta reissuilta tuttu ja jatkuvasti uudelleen kelattu haaveuni, ei me ehkä kuitenkaan kuviteltu unen toteutuvan. Vaan niinhän siinä onneksi kävi.

- Juniori hyppäsi fyysisesti pois Suomen koulujärjestelmästä ja kotikoulua käytiin kaikkein innokkaimmin Choeng Monin rannalla. Niin juniori kuin vanhemmatkin.

- Kansainvälinen koulu. Rantakoulua ei pidemmän päälle voinut jatkaa, joten kansainvälinen koulu oli paitsi kallis, myös hiton hyvä valinta. Alkumetreillä Miska aloitti myös fudiksen paikallisessa joukkueessa ja siitä se juniorin kansainvälistyminen sitten lähti.

- Esikoinen muutti pois kotoa, ja siinä sitä sitten olikin kestämistä. Ja itkemistä.

- Läjäpäin uusia ystäviä. Meitä suomalaisia, jotka olimme valinneet Samuin letkeän elämäntyylin, sekä muita seikkailijoita ympäri maailmaa.

- Perustettiin ensimmäistä firmaa ulkomaille. Ei se ihan kivuttomasti mennyt, vaikka yllättävän helposti kuitenkin.

- Paratiisista huolimatta koettiin myös kolmen kuukauden kuoppa, eli ensimmäinen kyllästymisfiilis. Kaikki oli loistavasti ja siltikin jokin mätti. Ehkä se oli vain ikävää.

- Terassillemme muutti leijonaa pitkälti muistuttava kaunissilmäinen ja syvälle sieluun katsova Boo - tuo uljas Samuin seisoja - joka useimmilla ihmisillä aiheuttaa rytmihäiriöitä, mutta josta toiset hurmaantuu. Boo on lahjomaton, se tykkää kenestä se tykkää.

Alkuaikoina kävelin harva se päivä eriparisilla varvastossuilla, sillä Boo osoitti mieltään syömällä tossuista aina toisen parin. Opin onneksi säästämään jäljelle jääneen.

On meitä muuten hulluiksikin haukuttu, kun kaikista melkein putkareissuista ja muista äksidenteistä huolimatta Boo edelleen kuuluu perheeseen. Ja vahvasti kuuluukin.

Esikoinen kyläilemässä Samuilla.

Matkamies Kurre, ihana uusi ystävä.

Ja Jukka. Hyvät ystävät auttaa, kun tarvetta on.

Boo silloin pentuna ja pahanteossa.

Noin 3 vuotta sitten

- Järjettömiä päätöksiä ja valintoja, jotka pitkälti johtuivat kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä. Mutta menkööt oppirahojen piikkiin.

- Pommit. Niin, jos et muistanut tai tiennyt, niin SAMUILLAKIN räjähti autopommi. Silloin vastikään avattu komea Central Festival- ostoskeskus oli kohteena, mutta onneksi pahimmilta henkilövaurioilta säästyttiin.

Lintukoto sai silloin pienen tahran, eikä tapaus ilmeisesti ole vieläkään ratkennut.

Asia ylitti uutiskynnykset maailmanlaajuisesti jopa Suomessa, ja niinä aikoina sai ahkerasti olla yhteydessä lähipiiriin. Mikäli pommi olisi räjähtänyt vuorokausi aiemmin, olisimme olleet juuri tapahtumapaikalla.

Koh Phangan, unelmien naapurisaari

Korvaamaton Phanganin Moikku.

Vesan häistä se Phanganin suhde sitten alkoi.

- Koh Phangan ja lisää uusia ystäviä. Ensimmäinen kerta koskaan Koh Phanganilla, enkä voi edes uskoa että näin oli päässyt käymään. Paratiisisaari melkein kivenheiton päässä Samuilta, eikä koskaan oltu vaivauduttu sinne vierailulle.

Mutta musiikki yhdistää. Kiitos kuuluu silloin tuntemattomalle Vesalle, joka oli riittävän hullu kutsuakseen Thaimaanrannan maalarit omiin häihinsä Phanganille. Sen reissun myötä opittiin mitä ystävät parhaimmillaan voivat olla (palaan kakkososassa mitä ne eivät tosiaankaan ole).

Tuolloinen reissu on johtanut vaikka mihin. Kiitos Vesa, Moikku & Oikku, Pauliina ja monet muut. Onneksi olette olemassa!

- Vuokrabisnes. Toimeentuloa oli hankittava jollain kaavalla, joten lähdimme mukaan talojen vuokraukseen. Se kävi vähän sattumalta, kun silloinen 'ma**a-perheemme kovasti pyysi. Meidän kauttamme tuli mukavasti vuokralaisia muutamiin taloihin, ja me saimme siitä pienen provikan.

Kaikkeahan siihen kuvioon mahtui, joten jättäydyimme tästä hommasta myöhemmin pois. Ei touhu kuitenkaan ollut kaiken sen stressin arvoista.

- Salsa. Hankittiin Boolle Salsakaveri, jotta Boollakin olisi oma jengi. Otin yhteyttä Elfes Worldiin, josta pyydettiin hakemaan eräälle klinikalle 'unohdettu' parikuukautinen rääpäle.

Salsa ja Boo olivat alusta lähtien huikea parivaljakko. Toinen karkasi aidat ylittämällä, toinen aidan raoista. Aitoja on sittemmin rakennettu ja paranneltu moneen otteeseen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi.

Salsa on sittemmin saanut arvoisan etuliitteen nimeensä. 'Eturivin' Salsa on nimittäin se, joka rientää ensimmäisenä tulta päin. Olkoon kyseessä kobra tai koiralauma, Salsa on ykkönen, muut seuraavat perässä.

Aika kultaa muistot -sanotaan - mutta kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää täälläkään. Siitä sitten seuraavassa osassa.

Salsa ja Boo

Jos ehdit hoitamaan yhden asian päivässä, se on jo kova juttu

Lapsuuden ystäväni on asunut jo ikuisuuden ympäri Espanjaa. Jokin aika sitten hänen FB-päivityksestään tajusin, että itse asiassa Espanjassa ja Thaimaassa on paljon samaa.

Ja se on nimittäin mañana.

Toisin sanoen, aivan turha tehdä jotain juttua tänään, jos sen voi siirtää huomiseksi.

Siksi hommat usein vähän kusahtaa. Täällä ainakin.

Bangrak beach

Se niistä aikatauluista

Me yritetään elää arkea, joka edes etäisesti muistuttaisi jotain säännöllisen tyyppistä. Pelkästään juniorin takia olisi hyvä ettei nuoruudesta jäisi muistikuvaa, että meillähän elettiin aivan pellossa.

Mutta vaikka kuinka yritetään, jokainen päivä tuo mukanaan jonkin yllätyksen. Eikä varmaan tarvitse edes mainita, että se niistä aikatauluista.

Thaimaassa aika on suhteellinen käsite (jos muistatte). Toisinaan odotat koko päivän sitä paikallista korjaajaa, jonka piti tulla jo aamulla. Eikä hän tule. Sinne meni sen päivän suunnitelmat.

Pahimmillaan ollaan odotettu kaksi kuukautta sitäkin likakaivon rakentajaa, jonka piti tulla puolessa tunnissa. Siinä meni aika monen päivän aikataulut plörinäksi, vaikkei me kahta kuukautta holdissa oltukaan.

Pikainen peruskäynti pankissa on usein aivan jotain muuta, mihin oli varautunut. Pankkitapaamisen perään ei yksinkertaisesti kannata sopia mitään, sillä saatat enemmän kuin todennäköisesti huomata allekirjoittavasi papereita vielä kahden tunnin päästä, koska allekirjoituksesi ei olekaan 100% samanlainen kuin pankkikirjassa.

Siinä ei sitten auta yhtään mukana oleva passi tai ajokortti. Jos et osaa kirjoittaa nimeäsi täsmälleen 'oikein', et ole sama henkilö.

Kun suomalaisena on tottunut tehokkaaseen tapaan toimia, täällä on sopeuduttava rennompaan meininkiin. Muuten kärsii mielenterveys.

Eli jos ehdit hoitamaan päivässä yhden asian kokonaan, se on jo kova juttu.

Välillä me oikein tosissaan mietitään mihin tämäkin päivä meni. Piti hoitaa tämä ja tuo asia, eikä kumpaakaan ehditty edes aloittamaan.

Koko ajan kyllä tapahtuu, mutta aika harvoin juuri niitä asioita joita oli suunniteltu.

Kobran tappolasit.

Kuten esimerkiksi tänään;

Aamukahvin jälkeen päädyin siistimään etupihalla vallattomasti rehottavaa ihmeköynnöstä. Auton kyljet ei nimittäin tykkää köynnöksen piikeistä, eikä puutarhuri turhia tontilla pyöri.

Siinä iho naarmuilla köynnöstä leikatessa, näin sivusilmällä Bumban äheltävän pihalla olevan kukkaruukun ympärillä. Samalla silmänräpäyksellä myös muut karvaturrit oli päässyt asemiinsa ruukun ympärille.

Kun raivoisa haukkuminen alkoi, tiesin hetkessä kobran olevan jossain lähellä. Ja ruukun viereen päästyäni näinkin pienen monokkelikobran päässeen hengestään.

Kun ruukulle haukkuminen ei loppunut, ajattelin että helvetti, voiko siellä olla toinenkin? Kahta kobraa kerrallaan ei vielä oltu nähtykään.

Kobran tunnistaa paitsi sen levittäessä 'huppunsa', myös kissamaisesta 'sähinästä'. Silloin tietää myös, että kobra on päässyt hyökkäysmoodiin.

Ruukun alla oli piilotteli siis toinenkin kobra, sen kuuli jopa huoneessaan unessa ollut teini. Tomppa ei tietenkään ollut lähimailla, ja sekin alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tomppa on nimittäin nähnyt vain murto-osan niistä kobrista, joihin itse olen viidakkotalossa törmännyt.

Teini kömpi silmät ristissä apujoukkoihin ja saatiin ruukun alla piilotellut kobrakin päiviltä. Siitä teini kömpi takaisin peiton alle.

Kaikki meni siis hienosti. Vaikka kobria oli kaksi, kukaan ei tälläkään kerralla saanut varsinaista osumaa. Mutta sen sijaan sain kyllä mojovat rytmihäiriöt, ja tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

Ei muuten ole yhtään mukavaa.

Siinähän tämäkin päivä sitten meni sekoilevaa sydäntä rauhoitellessa. Suunnitelmissa oli kyllä osallistua Trash Heron rantojensiivoukseen, mutta näin se päivän runko muuttuu. Yritin rauhoitella mieltä ja sydäntä vähän frisbeegolf-kentällä, mutta ei sekään oikein toiminut.

Saatanan kobrat...

Siellä ruukun alla niitä kobria majaili kaksin kappalein.

Ja frisbeegolf-kentällä oli apinakavereita.

Varmuuden vuoksi piti hankkia, jos sydän ei tasaannu.

Tomppa - Kolmen viikon vilu ja muita Suomen ihmeitä

Viidakkotalossa vietettiin kolmen viikon selviytymishaastetta, kun Tomppa otti ja lähti Suomeen hoitamaan läjän läsnäoloa vaativia töitä. Mahtui reissuun myös jokunen mökkikatselmuskin, mutta enimmäkseen muistan Tompan puhelinkeskusteluissa kaivanneen kovasti takaisin Samuille.

Tässä Tompan mietteitä kolmen viikon reissusta pohjolaan:

Kolmen viikon vilu ja muita Suomen ihmeitä

Heidi ehtikin jo kirjoittamaan parit veret seisauttavaa postausta sillä välin, kun itse pyörin Suomen kamaralla. Viidakkotalo tarjoili parastaan ja vastaavasti Suomi tarjosi perinteikkäitä syksyisiä kelejä, kiirettä, juoksemista ja oikein mukavia sukulaisten ja ystävien tapaamisia.

En olekaan aikaisemmin reissannut vastaavalla tavalla yksin. Vaikka kiirettä riitti aamusta yöhön, ehti siinä moneen kertaan pohtimaan omaa suhdettaan Suomeen. Olenko hullu, että olen koskaan lähtenyt Suomesta? Tai siis - pikemminkin - olenko hullu, että ylipäätään lähdin Samuilta Suomen syksyyn?

Synkkää oli jo Samuilta lähtiessä...

Unelma tropiikkiin muuttamisesta

Saimme täydellisen päähänpiston Heidin kanssa jo talvella 2001 - jonain päivänä vielä muutamme Samuille. Siinä sivussa sitten rakensimme nuoren uusioperheen elämää vuosi vuodelta siihen suuntaan, että vielä jonain päivänä haave muuttuisi todeksi.

Mutta miksi halusimme muuttaa? Miksi minä halusin muuttaa?

Oliko kyseessä vain nuoren miehenalun halu tehdä jotain 'repäisevää'? Vai olinko jo ehtinyt pettymään työelämään, missä silloinen työnantajani veti mattoa jalkojeni alta? Vai halusinko vain karkuun pakkasia ja loskaa?

Näin jälkikäteen ajateltuna silloinen haaveemme oli tehty kaikista näistä palasista. Ja varmasti muutamasta muustakin.

Ajan saatossa reissasimme Samuille aina kun mahdollista, ja suhteemme kauniiseen postikortti-saareen syveni vuosi vuodelta. Matkan varrella Suomi tuntui yhä enemmän 'väärältä' kodilta ja Samui 'oikealta'.

Meillä oli Suomessa maailman parhaat naapurit - siis monia naapureita. Parempia ei olisi voinut toivoa. Pojilla oli hienoja kavereita ja harrastuksia. Rakennettiin skeittiparkkia ja perustettiin yrityksiä. Oli kitaraoppilaita ja kesäisin käytiin mökkeilemässä minne päästiin.

Mutta takaraivossa oli aina ajatus - milloin seuraavaksi päästään lähtemään Samuille?

Parasta Suomessa.
Lisää Suomen parhautta...

Mökki maalaismaisemissa

Tänä kesänä emme käyneet lainkaan Suomessa, ja kuten olette voineet lukea, mökkikuumetta on ollut ilmassa. Jokin vetää Suomeen - vähintäänkin kesäisin mökille. Tai niin me ainakin kuvittelemme.

Kolmen viikon reissuni aikana kävin katsomassa muutamaa ennalta valitsemaamme mökkipaikkaa. Pari vallan hyvää ehdokasta oli joukossa, mutta vielä eivät kaikki palaset loksahtaneet kohdillensa. Tyhjillä mökkiteillä tihkusateessa ajellessani ihmettelin, että ihan oikeastiko me halutaan muuttaa tänne joksikin aikaa? Keskelle metsää tihkusateeseen mikä myöhemmin syksyllä muuttuu kunnon loskaksi? Mikä täällä olisi paremmin tai enemmän, kuin meillä Samuilla on juuri nyt?

Muistan kun pikkupoikana luin mummolta saamani 1900-luvun alun nuorten kirjat. Monissa kirjoissa tarina kertoi suomalaisperheestä (tai isännästä), joka raivasi metsään pienen peltotilkun, taisteli karhun kanssa ja saattoipa törmätä vihollisiinkin. Olin juniorina myös suunnaton Tarzan-fani ja luin kaikki mahdolliset Tarzan-kirjat ja lehdet. Tavallaan näissä Suomen kirjoissa ja Tarzaneissa oli se yhteinen piirre, että olosuhteet olivat alkeelliset, tietenkin taisteltiin, oltiin hyviksiä ja jotenkin aina selvittiin. Oli pula-aikaa, myrskyjä, käärmeitä ja paljon luontoa; niin Suomen erämaata kuin trooppista sademetsääkin.

Olen tullut siihen tulokseen, että sain valtavan inspiraation tropiikista Tarzan-kirjallisuudesta ja elokuvista. Ja vastaavasti tuo Suomen erämaa on aina ollut lähellä sydäntä. Nyt jouduin puntaroimaan näitten kahden välillä - miksei elämä olisi yhtälailla antoisaa metsän keskellä maalaismaisemissa? Olisi koivuja, kuusia, mäntyjä ja peltoja. Olisi toki myös hirvikärpäsiä, hyttysiä, punkkeja ja kyykäärmeitä. Voisi pilkkoa puita, lämmittää takkaa ja saunaa. Talvisin voisi kenties käydä hiihtämässä ja pilkkimässä.

Ja olisi kyllä hauska nähdä, mitä viidakkotalon koirat tuumaisivat lumesta.

Kalastus, Suomen retken huippuhetket.

Kylmää ja vilua sekä tyhjiä katseita

Kylmä oli läsnä koko Suomen reissuni ajan. Oli kylmä autossa, kaupassa ja peiton alla. Saunassakin piti ensin heittää hulluna löylyä, jotta kohme alkoi hellittämään. Palatakseen takaisin puoli tuntia saunomisen jälkeen.

Kävin Isossa Omenassa ruokaostoksilla. Katselin ohitseni kiirehtiviä ihmisiä, joista moni tapitti kännykkäänsä lasittunut katse silmissään. Olinkohan väärään aikaan oikeassa paikassa, vai kenties oikeaan aikaan väärässä paikassa.

Missä olivat kaikki hymyilevät kasvot ja iloinen puheen sorina? Mihin kaikilla oli kiire? Töihin? Tekemään jotain niin tärkeää, että onnellisuus ja hetkestä nauttiminen unohtui jo heti aamulla silmiä avatessa?

Teen itse omasta mielestäni kohtuullisesti töitä - tosin Suomen reissulla tein hieman enemmän. Mutta jotenkin se ajatus, että koko ajan pitää tehdä enemmän, ansaita enemmän juosta lujempaa, tai omistaa isompi auto - tämä ajatus on vuosien varrella karissut pois.

Kuljen Samuilla samoissa halvoissa vaatteissa kuin vuosi sitten, ostan uudet sandaalit kun edelliset menevät rikki. Miksi keräisin kymmenen paria sandaaleita? Jotta voisin näyttää komeammalta jameissa? Nythän meilläkin on täällä auto ja se on vallan komea, mutta sillä on ikää jo 13 vuotta. Se on kuitenkin hyvä käyttöauto - sinne mahtuvat koirat, huonekalut, kaverit ja niitten matkalaukut. Ja eittämättä kovemman sateen iskiessä on mukavampi mennä kauppaan autolla kuin skootterilla. Vaikka sitäkin tehtiin kolme vuotta. Eikä siihen kuollut vaikka kastuikin.

Ja sitten ei niin huippuhetkiä, pimeätä ja märkää.

Tässä kohtaa kaipaa jo Samuin värejä ja valoa.

Kylmästä lämpimään takaisin.

Mistä onnellisuus on tehty?

Olemmeko onnekkaita että voimme asua täällä nyt? Vai olemmeko rakentaneet tämän polun itse ja kyseessä ei olekaan onni, vaan oman onnellisuuden metsästäminen?

Erittäin monet kyselevät, että miten te oikein pystyitte muuttamaan? Vielä useammat kommentoivat, että kyllä mekin mutta kun...

Meille onnellisuus ei ole koskaan ollut uudenkarhea mersu tai omakotitalo pienellä pihalla, missä aidan takana äkäinen naapuri valittaa lapsen metelöinnistä. Meille unelma oli (vaikkei tätä ehkä aikaisemmin niin hyvin osattukaan sanoiksi pukea) nauttia yhteisestä ajasta ja tehdä sopivasti itseämme kiinnostavia töitä.

Ja ensimmäisen Samuin reissun jälkeen meidän onnellisuutemme on ehdottomasti tehty hymyilevistä ihmisistä, polttavasta auringosta ja sandaaleista.

Mistä on sinun onnellisuutesi tehty?

Tomppa / syvien vesien upposukeltaja

Ps. Jos sinäkin siellä nyt mietit muutosta ja suurta hyppyä kohti omaa onnellisuutta, suosittelen lukaisemaan Rosita Juurisen Toimistosta Travelleriksi - Matkaopas vapaampaan elämään -kirjan. Käy edes tsekkaamassa mitä kirja voisi tarjota juuri sinulle!

Ehkei se unelmien toteuttaminen olekaan välttämättä niin vaikeata!

Tätä linkkiä klikkaamalla ja laittamalla kassalla koodiksi 'thaimaanranta', saat tilauksesta 10% alennuksen: Toimistosta Travelleriksi - Matkaopas vapaampaan elämään

Ja mikä parasta, jos tilaat kirjan (e-kirjan tai painetun tai molemmat) lokakuun loppuun mennessä, saat vielä kaupan päälle Tim Ferrissin 4 -tunnin työviikko -kirjan. 

Jos haluat toteuttaa unelmasi nyt etkä 30 vuoden kuluttua, lue tämä kirja!

Toimistosta Travelleriksi Thaimaanrannan maalareitten alennus

* Kaupallinen yhteistyö
Back to Top