Roadtrip 2026, osa 3

 

 

Jou jou pitkästä aikaa!

 

Elämä on, aika kuluu, vuodenajat vaihtuu, ongelmia on ollut, mutta eiköhän suurin osa ole nyt selätetty ja matka elämään ilman suurempia huolia voi jatkua.

 

Ennen kuin me taas startataan jonnekin, olisi ehkä aiheellista tehdä edes lyhyt yhteenveto meidän edellisestä roadtripistä. Roadtrip 2026, osa 1 löytyy täältä ja osa 2 täältä, mikäli haluat lukaista kyseisen reitin aiemmista lokaatioista ja säädöistä. Kummallisia kuvioitahan meillä riitti, enkä epäile yhtään etteikö niin tapahtuisi seuraavallakin reissulla, joka toivottavasti toteutuu jo ennen joulua. 

 

Mutta nyt, ennen muita juttuja, pakko laittaa edellinen reissu pakettiin edes suurin piirtein. Onneksi mä pidän matkoilla ihan fyysistä reissupäiväkirjaakin, muuten olisi tämäkin roadtrip unohtunut jo aikapäiviä sitten.  

 

 

 Mutta asiaan siis: 

 

• 26. Yö. Muskiz sai jäädä, vaikka kiva olikin. Kaikki espanjalaiset ulkoilee vähintäänkin viikonloppuisin, ja tietyn rajan ylityttyä, meidän porukka poistuu rauhallisempiin maisemiin. Tällä kertaa ajettiin koko matka Laredoon asti, joka ymmärtääksemme on varsinkin madridilaisten oma rantalomakohde. Kovin oli tyhjää tähän aikaan vuodesta, mitä nyt muutama hämmästelyä aiheuttanut vapaana kaduilla hillunut poni. Tosi kiva ja kompakti ranta, jossa koirat sai rötväillä vapaana lukuisten muitten koirien kanssa.

 

Playa de la Salvé

Laredon poneja

• 27. Yö.  Aamubiitsin ja pesulakuvioitten jälkeeen ajettiin Cabárcenoon pieneen kylään. Kylä on kuuluisa Parque de la Naturaleza de Cabárcenosta, joka on siis noin 750 hehtaarin vanha louhosalue (nykyisin villieläinpuisto), missä upeissa ja vaihtelevissa maisemissa asuu ja elää valtava määrä ns. villieläimiä ympäri maailmaa. Kontrasti oli valtava, kun päivällä kaivelet lapaluista viheliäisen punkin, illalla kuuntelet tutusti huhuilevaa lehtopöllöä, ja aamun koiralenkillä hämmästelet norsuja. Luonnonpuiston vieressä oli luvallinen parkkipaikka yöpymiseen, ja olihan se kyllä mainion rauhallinen yöpyminen pienen lammen rannalla. Hyvin olisi voinut viipyä pidempäänkin.

 

Cabárcenon pieni kylä

Parque de la Naturaleza de Cabárceno

• 28. Yö. Koska sateita oli luvassa paljonkin, ajeltiin Oviedon fribakentän viereen yöksi, jotta ehdittäisiin ennen sateita edes kerran käydä kiertämässä tuleva X Open de ESPAÑA -kilpailurata. Parkkipaikka oli ahdas ja kamala, sekä niin vino kuin vain ikinä voi olla. Itse asiassa koko Oviedo tuntui kaatuvan vähän joka suuntaan, mutta ehkä ne talot oli edes jotenkuten vaaterissa.
• 29. Yö. Aamupelit Oviedon jumalattoman hienolla, mutta ah, niin haastavalla radalla. Harvoin loppuu kunto kesken, mutta tuolla tuli viimeiset väylät heiteltyä melkein tajunnan rajamailla. Illaksi ajettiin sateita karkuun Grado nimiseen kylään, jossa yövyttiin pienen lohijoen varrella.

 

Oviedon upea ja haastava frisbeegolf -rata

Gradon lohijoen varren yöpaikka

• 30. Yö. Edelleen ainoa tavoite oli kruisailla sateita karkuun sen minkä ehditään, mutta kuitenkin kohti Santiago de Compostelaa. Päätettiin nimittäin ennen kisoja, että kun kerran ollaan niinkin monia satoja kilometrejä ajeltu pyhiinvaeltajia moikkaillen Camino de Santiagoa pitkin, mennään sitten maaliin asti, eli pyhiinvaellusreitin päätöspisteeseen Santiago de Compostelaan. Jäätiin matkalla vielä yöksi O Pinon paloaseman pihalle, jossa oli matkiksille tarkoitettu pieni ilmainen parkki. Vieressä oli uimahalli, jossa Tomppa kävikin suihkussa, mutta muuten oli ainakin sillä hetkellä vähän onneton mesta vailla minkäänlaista huolenpitoa (tosin olihan siellä komeita palomiehiä). Onneksi yöllä ei sentään tullut palohälytyksiä, olisi voinut jäädä unet väliin.
• 31. Yö. Viimeinkin Santiago de Compostelaan, meidän reissun kaukaisimpaan kohteeseen. Tosta olisi ollut lyhyt matka aina Portugaliin asti, mutta koska Fina ei ollut parhaimmassa iskussa ja kisatkin tulossa, päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Helvetilliset tuulet piti koko porukan sisätiloissa keskustan lähellä heiluvassa autossa. Moni muukin kanssa-autoilija oli päätynyt samaiselle parkkikselle tuulia pakoon, vaikkei siellä kyllä tuulensuojaa ollut missään kohtaa. Asfalttia sentään renkaitten alla, jos sattuu pahempikin sade mylläämään.
• 32. Yö samassa paikassa. Käytiin päivällä pelaamassa paikallinen frisbeegolf -rata Monte do Goso, ja enemmän tai vähemmän vuoristoistahan sekin rata on. Oikein mainio rata kyllä ja Camiño de Santiagon varrella sekin. Itse asiassa Monte do Goso -nimi tarkoittaakin ilon vuorta, sillä tuolta nyppylältä pyhiinvaeltajat näkevät ensimmäisen kerran maalin, joka on siis Santiago de Compostelan katedraali. 

 

Monte do Goso, ilon vuori. Täältä näkee katedraalin tornit.

 

• 33. Yö. Aamupäivällä suunnistettiin viimein pyhiinvaellusreitin päätepisteeseen Santiago de Compostelan katedraaliin, ihmeteltiin Pyhän Jaakobin hautaa ja jonotettiin koskettamaan Pyhän Paavalin patsasta. Katedraali oli fantastisen upea (kirjoitan tästä myöhemmin enemmän), ja vanha kaupunki aukioineen yksinkertaisesti valloittava. Meillä oli kuitenkin kisat tulossa, joten jatkettiin takaisin rannikolle yöksi Camariñas -kylän luvalliseen matkisparkkiin. Camariñas sijaitsee Costa da Morte -rannikolla, joka tarkoittaa siis kuoleman rannikkoa sen synkän historian takia - satoja vakavia laivojen haaksirikkoja, usein vallitsevat kovat tuulet, arvaamattomat merenkäynnit, sumut ja piilossa olevat karikot. Ennen vanhaan aluetta pidettiin tunnetun maailman loppuna, mikä itsessään lisää rannikon mystisyyttä.

 

Santiago de Compostelan vanhan kaupungin kujia

Santiago de Compostelan katedraalia

• 34. Yö. Matka jatkui kohti Oviedoa A Coruña nimiseen kylään sateita karkuun jälleen kerran. Valtavan puiston kyljessä oli matkiksille luvallinen parkkipaikka, johon jäätiin monien muitten kanssa yöksi. Puistoiltiin koirien kanssa ja istuskeltiin kallioilla katsomassa upeata rannikkoa. Löysin kallioilta yllättäen "pahan silmän", jonka otin talteen ajattelematta siitä sen kummempia. Ehkä se oli kuitenkin yksi tienviitta? Omalta se ei ainakaan tuntunut (varsinkaan näin jälkeenpäin), mutta kannoin sitä kyllä mukana aina Kemiönsaarelle asti, sillä tarinan mukaan "Pahan silmän" on tarkoitus suojella kantajaansa. Tässä tapauksessa silmä ei tehtävästään suoriutunut, pikemminkin päinvastoin. Ehkäpä tuon kyseisen silmän edellinen omistaja oli luopunut silmästä juurikin syystä, että se toimi aivan päinvastoin tuoden kantajalleen huolta ja murhetta. Mulle se ainakin toi, siksi se on nyt jossakin kaatopaikan syövereissä.

 

Näin jälkeenpäin ajateltuna tienviittoja oli lähes koko ajan. Ne osoitti sinne sun tänne, välillä yhtäaikaakin, mutta tilanteen ollessa niin sanotusti "päällä", ei ollut aikaa pysähtyä miettimään. Eteenpäin mentiin vaikka hampaat irvessä, olihan sitä kuitenkin reissuun lähdetty. Vaikka alkutaipaleella meidän reissukartalla oli neuloja useitakin, tässä kohtaa ainoa neula kartalla oli enää Oviedon España openit. Ilmojen herrat ja monet muut hämmentävät tapahtumat tiputti neuloista yhden toisensa jälkeen.

 

Näin jälkeenpäinkin tuntuu, että oltiin riippuliitäjiä tuulien vietävinä, vieläpä rikkinäisellä varjolla...

 

Camariñas -kylää...

...ja kuoleman rannikkoa.

Kirottu reissu?

 

 

Hiljaista on ollut, tiedän. Mutta kun kaikkea on tapahtunut, on ollut pakko miettiä mitä kaikkea oikeasti onkaan tapahtunut. 

 

Mutta summataan ensin viimeisin Euroopan roadtrip. 

 

Ensimmäinen hämmentävä tienviitta yritti jo heti alkumetreillä kuiskia, että ei ehkä ole viisasta lähteä, kun Eckerö Linelta tilatut lauttaliput peruttiin päivää ennen reissua. Tuossa kohtaa reissuhuumaa ei toki nähty vielä mitään tienviittoja, vaan varattiin Tallinkilta uudet liput tilalle. 

 

Tallinkilla ei vielä oltu painettu paniikkinappulaa...

 

Startattiin tohkeissaan kotipihasta kohti ystävien residenssiä Ylästössä. Tarkoitus oli viettää yksi yö nastassa seurassa ennen aamupäivän autolauttaa Viroon. Päästiinhän me Kemiönsaaresta Turun motarille, kun alkumatkan Finan pieni vinkuminen oli lähes huutamista - ainakin se kävi ihan sikana hermoille. Siis kuinka helvetissä tällaisella autolla voisi kruisailla ympäri Eurooppaa? Ei siis mitenkään, mutta

korjataan sitten reissussa jossakin.

 

Joka tapahtui niinkin nopeasti, kuin 150 kilsaa Tallinnan satamasta - juuri ennen ensimmäistä suunniteltua yöpaikkaa. Tarkoitus oli aloittaa varsinainen reissu leppoisasti tutussa leirintäkeskuksessa Pärnussa. Onneksi onnistuttiin rullaamaan viimeiset kilometrit pilkkopimeässä, sillä autossahan ei enää valoja eikä muutakaan virtaa ollut. Laturin hihna oli poikki (sehän siellä vinkuikin), ja näin siis vietettiin kaikkiaan 10 vuorokautta siellä tutussa ja mukavassa leirintäkeskuksessa 20 asteen pakkasissa, vaikka olisi pitänyt jo olla lämpöisessä Italiassa. Ensimmäiset suunnitelmat meni siis siinä, voit muuten lukaista tästä hässäkästä vaikka täältä ja täältä.

 

Yhtään ei v#&uttanut

 

Hanskatkin jäi kotiin, kun piti olla jo Italiassa

Ei siis mennyt niinkuin Strömsössä, ei oikeastaan missään kohtaa. Reiluksi kolmeksi kuukaudeksi suunniteltu Euroopan roadtrip typistyi kahteen kuukauteen siinä kohtaa Asturian rannikolla, kun stressiä oli paljon enempi kuin nautintoa. Loistohetkiä oli totta kai, mutta harvoin yhden reissun aikana ollaan rämmitty tuota määrää. 

 

Italia jäi haaveeksi, kuten moni muukin suunnitelma. Kun Pärnusta viimein kiireellä startattiin kohti ensimmäisiä fribakisoja Ranskan Bessillesissä, akun hälytysvalo paloi edelleen, mutta ei siinä vaiheessa voinut enää perääntyä. Ehdittiin kisapaikalle päivää ennen, ja tuulistahan se oli, mutta kisojen peruminen viranomaisten toimesta myrskyihin viitaten, oli paitsi pettymys, myös yllätys. 

 

Onneksi oli vajaan parin viikon sisällä tiedossa seuraavat kisat Ranskan vastakkaisella rannikolla Mimizanissa, joten sitä kohti sitten. Ehtisi hyvin treenaamaan ennen kisoja, näin me ajateltiin. Kunnes tultiin kipeäksi molemmat, ja saatiin viikon turvapaikka Espanjan Gironassa (superkiitos vielä tätäkin kautta majoittajille💜). Vaakataso kaikkien pettymysten jälkeen Espanjan auringossa tuli todelliseen tarpeeseen. Oltiin muuten tuolta jatkamassa matkaa takaisin Ranskaan ja Mimizanin kisoihin, kunnes myrskyihin viitaten viranomaiset perui nekin. 

 

Keittiön hana hajosi jo alkumatkasta...

 

Onnistuttiin myös järjestämään takatalliin massiviinen vesivahinko...

No mitäs nyt sitten? 

 

Olo oli kieltämättä aika plääh, eikä reissun juonesta meinannut saada enää millään kiinni. Oviedossa pidettävät mestaruuskisat oli tulossa, Finan akkuvalot paloi edelleen, ja auto oli ruvennut taas huutelemaan vähän kovemmalla äänellä, mutta kuitenkin eri tavalla. Fuck. 

 

Jatkettiin kuitenkin riskien ottamista ja ajettiin Espanjan itärannikolta länsirannikolle valmistautumaan X Open de España -kisoihin. Myrskyjä tuli ja meni, kylmäkin oli välillä, mutta varsinkin Costa Verden rannikko (vihreä rannikko) oli upea. Camino de Santiagoa pitkin ajettiin satoja kilometrejä aina Santiago de Compostelaan asti, eikä Finan ajoittainen huutaminen vuoristoisissa maisemissa tuntunut ollenkaan hyvältä. Mitä vähemmän ylämäkiä tai kaupunkien keskustoja, sen parempi, mutta sellaista ei valitettavasti ollut tarjolla.

 

Vuoria on kyllä, silloin kun niitä ei kaipaisi...

Santiago de Compostelan palomiehiä (pakko oli kuvata ;)

 

En mä oikeastaan edes muista enää mitä kaikkea matkan varrella tapahtui. Jostain kumman syystä mulla oli jatkuvasti fiilis (ehkä se oli vaisto Boosta), että pitäisi luovuttaa ja lähteä kotiin. Ilmastointilaitekaan ei sitten kuitenkaan toiminut, kunnes vihdoin ja viimein löydettiin korjaamo, joka suostui/pystyi homman tekemään. Tietäjät nimittäin tietävät, että vaikka ulkolämpötila olisi sanotaanko vaikka 19 astetta, niin auringon paistaessa tuntitolkulla tuollainen koppiauto lämpiää hetkessä melkein 30 -asteiseksi, ja sellainen on villakarvakoirille jo tukalaa. 

 

Plääh, sanoi Bookin... 

Oviedon kisojen mahtavat palkintojenjaot

 

Espanja Openit Oviedossa vedettiin osittain kaatosateessa, ja vaikka rata oli ainakin allekirjoittaneelle todella haastava, valtavan upea kokemus pakattiin taas muistojen arkkuun. On ihmiset vaan niin mahtavia💜.

 

Siinä se reissu jotakuinkin oli, sillä loppu oli tiukkaa kotimatkaa. Fina ei kuulostanut hyvältä, kaupunkeja ja kyliä piti vältellä, ja kun oltiin päätetty suoriutua suorinta tietä kotiin, yöpaikoiksi valikoitui useasti se helpoin, ja harvemmin se elämyksellisin mesta. Useita satoja kilsoja päivässä, välillä koirien ruokintaa ja lenkitystä, snackejä naamariin ja kahvia termariin. Vauhdilla ohi vilahtelevista maisemista yritin välillä bongailla meidän kanssa kotimatkaa tekeviä kurkia, ja olihan se jotenkin aivan ihanaa huomata valtavia kurkiauroja maanteiden yläpuolella. 

 

Kuten kurjilla, oli meilläkin jo henkinen kiire tuttujen peltojen keskelle. 

 

Kerettiin reissussa edes kerran pesemään Finakin..

Maisemia kotimatkalla...

Yritettiin me aina kun mahdollista vähän pelatakin...

 

Ennen reissun vikaa yötä käytiin vielä Pärnussa meidän luottoautokorjaamolla teettämässä perusteellinen keväthuolto Finaan, ja voihan pojat, olisipa tehty se jo aiemmin. Siihen loppui nimittäin Finan epämääräiset vinkumiset, vaihteet meni kunnolla kohdilleen ja tuntui että auto hengitti ensimmäistä kertaa kunnolla. Ja selvähän se oli, kun öljysuodattimet, ilmansuodattimet, kaikki öljyt sun muut oli viimein vaihdettu. Ilmansuodattimesta ihana autonkorjaaja Ylari mainitsi, ettei sitä oltu vaihdettu ainakaan sataan vuoteen.

 

Jos olisi edes hitusen paremmin keskittynyt auton huoltoihin ennen tienpäälle lähtöä, olisi reissusta muotoutunut paljon helpompi ja satavarmasti parempi. Siis varmuudella ainakin stressittömämpi.

 

Mitä tästä opimme? 

 

Tuskin mitään. Mutta voihan sitä yrittää vakuutella itselleen, että seuraavaan reissuun valmistaudutaan ihan saatanan paljon paremmin.

 

Ps. Tulipahan viimeisenä yönä ennen Suomeen lähtöä otettua Viron puolella vastaan myös kännyköihin tulleita droonihälytyksiä. Oli kyllä sen verran häijyn kuuloista hälytystä, ettei sinä yönä tarvinnut sitten nukkuakaan.  

 

Mutta muuten (ja kaikista alkukesän vastoinkäymisistä huolimatta), elossa ollaan ja Kemiönsaaressa kaikki semihyvin. Seuraavaa reissuakin suunnitellaan, josko päästäis viimein oikein Italiaan asti. 

 

Lumimyrskykin saavutettiin kotimatkalla Ranskan vuoristokylissä.

 

Run Boo run!

 

Tätä juttua ei ole helppo kirjoittaa.  

 

Viimeisten viikkojen aikana on todella joutunut pohtimaan, onko missään lopulta mitään järkeä? Olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin sen sijaan, että puskettiin läpi harmaan kiven päästääksemme reissuun? Yksi suurimmista reissumotivaattoreista meille oli kuitenkin se, että olisi vielä mahdollisuus tarjota Boolle ja Salsalle elämyksiä Suomen kylmän talven sijaan. Sitä me todella yritettiin, vaikkei oikeastaan mikään mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta me yritettiin.

 

Elämä muuttui kuitenkin peruuttamattomasti. 

 

Rakas Boo 2014-10.4.2026

 

Koko meidän lähihistorian määrittänyt maailman suurin suojelusenkeli väsyi. Jossain syvällä selkäytimessä on jo pidempään ollut tunne, että susihukkaakin jahdannut sankari ei katsellut maailmaa enää niin ahnein silmin. Uni maistui, jalka ei noussut enää niin korkealle tai kevyesti, kotipihan aidoista ei ollut tarvetta löytää koloa mistä karata, ympärillä olevien villieläinten hajuja oli turvallisempi haistella omalta tontilta aitojen sisäpuolelta, eikä näkökään tuntunut olevan enää niin terävä. Prinsessahuoneen sängyllä köllöttely vei voiton monesta ennen niin mielenkiintoisesta asiasta.

 

Keräsin lähes kolme viikkoa itseäni, että pystyisin kirjoittamaan edes jotain meille niin tärkeästä perheenjäsenestä. Tuosta syvälle sieluun porautuvasta katseesta, märistä pusuista, herkeämättömästä suojelusta, syvästä ystävyydestä, rajattomasta rakkaudesta, paksusta mutta niin pehmeästä villaturkista, ja niistä tanssivista mokkasiineista.

 

Siitä kaikesta korvaamattomasta, mitä me menetimme. 

 

Paras reissukaveri, 19 käytyä maata.

Talvikin kelpasi, kunhan se oli Kemiönsaarella.

Elämä oli ihanaa...

 

Villieläinten vahtiminen oli parasta...

Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta, jossain Espanjan kosteilla nurmikoilla, viheliäinen punkki tartutti Boolle babesioosin (loistartunta), joka hajoittaa veren punasoluja, ja meidän tapauksessa aiheutti Boolle myös rajun yleistulehduksen. Vaikka hoidot aloitettiin ja loinen saatiinkin rokotuksella kuriin, todennäköisesti piilevänä uinunut munuaisvika iski päälle niin rajusti, ettei kaikista yrityksistä ja tiputuksista huolimatta elimistö kestänyt. Kun viimeisinä päivinä edes pää ei tyynyltä noussut, oli aika päästää Boo juoksemaan sinne,

 

missä on vielä Kemiönsaartakin enemmän villieläimiä.

 

Sinne missä voi hölmöillä ja sekoilla sielunsa kyllyydestä yhdessä Bumban kanssa.

 

Sinne missä munkkeja voi syödä mielin määrin.

 

Sinne missä vedet on Samuin vesiäkin turkoosimpia ja lämpöisempiä.

 

Sinne missä mitkään aidat ei pidättele.

 

Sinne missä ei tarvitse enää vahtia tai suojella palvelijoita, vaan voi luottaa siihen että Salsa kyllä hoitaa hommat.

 

Tiedäthän Boo, ikävä on meille nyt suuri ja tiheä musta aukko, mutta kyllä me pärjätään💔. Pääasia on, että sinulla on nyt hyvä olla💜.

 

OLET maailman rakkain ja parhain ystävä.

 

Ps. Viestisi on saatu, kiitos että olet perillä💗 

 

Run Boo run💜!

 

Rakkain Boo, nähdään siellä jossain!

 

Maailman ihanin Boo!  <- (Ihana video Boosta)

 

Ps.2. Teille lukuisille Boon faneille, kirjoitan pian lisää Boon ihmeellisestä elämästä.

AI matkaoppaana

 

 

AI matkaoppaana on loistava!

 

Se on nopea, rohkaiseva, toivottaa hauskat reissut ja ikimuistoiset kokemukset. Ennen kaikkea se säästää aikaa ihmisiltä, jotka ei todellakaan tiedä mihin ovat suuntaamassa, ja eksyvät siitä syystä paikkoihin, joihin eivät edes mielikuvitelleet menevänsä. 

 

Kun tulee se OHO-fiilis aamulla, että 

 

okei, yövyttiin siis tällaisessa kylässä, pitäisköhän täällä nähdä jotakin?

 

Parque de la Naturaleza Cabarceno

Silloin varsinkin se on korvaamaton. Toki voi itsekin alkaa kaivelemaan tietoja lähialueista, mutta se aika mikä säästyy, kun AI lyö kortit pöytään, on käsittämätön. Ei muuten käytetty AI:ä edellisellä Euroopan reissulla kaksi vuotta sitten, mutta nyt sitä on käytetty erittäin ahkerasti. 

 

Pont du Gard ja yli 1000 vuotta vanha oliivipuu

Espanjan suurin rakennus, Gijón

Ja varsinkin, kun me ollaan liikkeellä tällaisella hurmaavalla retrolady Finalla, AI on ollut reittivalinnoissa ihan ykkönen. 

 

Älä missään tapauksessa aja sinne, vaan kierrä mieluummin tätä kautta! 

 

Espanjassa on nimittäin paljon kapeita kujia ja vuoristoja serpentiiniteineen, jotka on juurikin niitä, mihin me ei missään tapauksessa haluta Finan kanssa joutua. Ollaan AI:sta huolimatta eksytty silti, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, ettei googlemaps ole ollut riittävän nopea. Ajatelkaa muuten niitä aikoja, kun oli vielä paperikartat! Huh huh!

 

Tälläkin hetkellä, tätä kirjoittaessa, me ollaan jälleen hyvinkin yllättävässä paikassa pienen kylän vuoren laella. Vaikka  meillä ei ollut pienintäkään havaintoa missä taas ollaan, AI tiesi sen välittömästi. Mä kerron tästä paikasta blogin puolella ja somessa tarkemmin sitten myöhemmin. 

 

Hondarribia, Zona Rural

Oviedo

Mutta lyhyesti siis - AI on ollut korvaamaton tällä reissulla. Mulla itselläni on käytössä ainoastaan ChatGPT:n ilmainen versio, Tompalla vastaavasti mm. maksullinen versio siitä, sekä Manus. Ja ollaan me näköjään käytetty myös Google Geminiä, ilmaisversiota siitäkin. 

 

Syy sille, miksi me eksytään moniin hämmentäviin yöpaikkoihin, on Park4Night -sovellus, jonka kautta saa siis vinkkejä yöpaikkoihin. Moni näistä menee aivan täysin pöpelikköön, sekä yksityisten ihmisten pihaan jopa, ja varsinkin silloin illan pimentyessä umpiväsyneenä tulee sitten parkkeerattua välillä ihan mihin tahansa. Aamulla siellä "ihan missä tahansa" huomaa yllättäen jonkun historialliselta näyttävän monumentin, pyhätön tai muuta vastaavaa, ja AI kertoo täsmälleen mistä on kysymys. Ilman tuota matkaopasta, me oltais taas aamukahvien jälkeen startattu tien päälle. Nyt on pitänyt jäädä "tonkimaan" niin sanotusti paikkoja😅.

 

Yksinkertaisesti, ilman tekoälyä olisi moni historiallisesti merkittävä paikka jäänyt meidän tapauksessa ilman sille kuuluvaa arvostusta.

 

Mikäli et ole AI.ta jo matkaoppaana käyttänyt, suosittelen vilpittömästi😁.

 

Ensikosketus Camino de Santiagon pyhiinvaellusreitistöön

Monte de Goso "Ilon vuori", kun pyhiinvaeltajat näkevät ensi kertaa katedraalin tornit.

 

Roadtrip 2026, osa 2

 

 

Muutos on varmaa, tai ainakaan me ei tiedetä mikäli jonkinlainen muu vaihtoehto edes on olemassa. Alkureissu oli oikeastaan pelkkää muutosta, ja toisin kuin edellisen roadtripin alkutaipaleella, tämän reissun alkumetreillä olin jo valmis puhaltamaan pelin poikki.

 

Mutta me jatkettiin, koska (tulihevosen vuosi) rohkea rokan syö, ja on hemmetin paljon parempi pysyä liikkeessä, kuin jämähtää paikoilleen. Eikä ainakaan kannata palata maitojunalla kotiin, sillä se vasta olisi noloa kuin mikä😅.

 

Silti reissun tässä toisessaKIN vaiheessa olin lähes valmis luovuttamaan. Aivan liian paljon oli hämmentäviä tienviittoja, auto vinkui ja akkuvalo paloi edelleen. Mutta ajateltiin kuitenkin päästä edes seuraaviin fribakisoihin Mimizaniin Ranskan puolelle. Kunnes saatana nekin peruttiin, olisko myrskyn nimi tällä kertaa ollut Pedro. 

 

Voihan Pedron saatana! 

 

Kaksi menetettyä kisaa jo, ja aivan täysin turhia kilsoja. Kaiken lisäksi jämähdettiin paikoilleen Gironan "turvakotiin", kun voimat loppui, enkä tiedä oliko stressi vai mikä, tultiin molemmat kipeäksi. Neljä päivää täydellisessä vaakatasossa "turvakodissa", aurinko paistoi, mutta ei me oikeastaan jaksettu nauttia siitäkään. Mutta kuumat ja VÄLJÄT suihkut, lattialämmitykset, toimiva iso pesukone ja tilaa hengittää. Ei tarvinnut elellä jonossa Finan lattialla (yksi liikkuu kerrallaan, koska muu ei ole mahdollista), eikä kokata ahtaissa neliöissä. Meillä oli jopa astianpesukone käytössä ohlalaa! Ainoa mitä jaksettiin tuon neljän "turvakotipäivän" aikana tehdä, oli juurikin ulkoilla koirien kanssa, ottaa päikkäreitä ja jännittää Suomen lätkäpelejä isolta ruudulta. 

 

Oih mitä luksusta! Ja suuri kiitos pelastajille💛.

 

Gironan turvasatama

 

 Paikat ei siis paljoa vaihtuneet, seuraavat 12 yötä (edelliset voit lukaista täältä) meni nimittäin näin:

 

• 13. Yö vietettiin Gironan Santa Susannassa pienellä parkkipaikalla, koska pää löi tyhjää, eikä järkeviä suunnitelmia ollut. Harvemmin meillä niitä on, vaikka olisihan se suotavaa. Tässä kohtaa oltiin vielä menossa kohti Mimizanin fribakisoja, muttei tiedetty minkä mutkan kautta. Väsähdettiin siis tuonne.
• 14. Yö meille tarjottiin ihanaa tukikohtaa Gironassa, ja otettiin se äärimmäisen kiitollisina vastaan. Ehkä alun vastoinkäymiset teki tehtävänsä ja kroppa vaati pysähtymistä. Me nimittäin pysähdyttiin huolella, ja "nautittiin" sairastamisesta aivan ihanassa paikassa miettimättä vilkkuvia akkuvaloja ja seuraavaa yöpaikkaa. 
• 15. Yö "Turvasatamassa" Gironassa. Saatiin sitten tieto, että myös Mimizanin kisat peruttiin myrskyn takia. Ehkä hyvä niin, sillä en tiedä missä kunnossa oltaisiin siellä kuitenkaan kisailtu. Vähän on pettymyksiä ollut matkassa, eikä tämä yksi uusi siinä ohessa jaksanut tuntua enää miltään.
• 16. Yö "Turvasatamassa" Gironassa. Elämä on pelkkää lätkää, eikö vaan?😅
• 17. Yö "Turvasatamassa" Gironassa.
• 18. Yö Miralcampissa matkalla kohti Bilbaota. Käytiin matkalla Carrer de Tavernoles näköalapaikalla Les Masies de Rodassa, pienessä maalaiskylässä. Sieltä avautui kyllä upeat näköalat Pantà de Sau tekojärvelle, jossa voi veden ollessa riittävän alhaalla nähdä nähdä veden alle jääneen kylän vanhan kirkontornin. Me ei sitä nähty, mutta olispa ollut mahtavaa nähdä.

 

Pantà de Sau

Miralcampin puska oli kyllä parhaasta päästä

 

• 19. Yö vietettiin Cabanillasin pienessä kylässä matkaparkissa (0€). Oli aivan viimeisen päälle järkätty matkispaikka ulkogrilleineen ja valaistuksineen. Kelitkin oli upeat, ja koirat nautti pihalla auringonpaisteesta, kuten myös allekirjoittanut.
• 20. Yö jämähdettiin samaan paikkaan Cabanillasiin. Tutustuttiin brittipariskuntaan, jotka oli liikkeellä samanlaisella vanhalla retroladyllä, kuin meidän Finakin.

 

Samoin Cabanillasin matkaparkki

 

• 21. Yö nukuttiin Lekunberrin "alppikylämeiningeissä" taas ilmaisella matkisparkilla. Ajettiin tonne siitä syystä, että kylässä on pieni frisbeegolf-kenttä, ja ennen Oviedon kisoja olisi hyvä päästä vähän treenaamaankin. Kierros oli hankala, koska kaikki kylän "koiraihmiset" oli puistossa vapaine koirineen, joita lentävät muoviläpyskät kiinnosti vähän liikaakin.
• 22. Yö vietettiin taas pienessä vuoristokylässä Amurriossa, koska missattiin liittymä kohti Algortaa. Olihan ihan hirveitä serpentiiniteitä, mutta kun ympäri ei voinut kääntyä ja stressikäyrät hipoi taas taivata, jäätiin alas kylään yöksi. Onneksi löytyi kiva ilmainen matkaparkki ulkoilualueen reunoilta. 
• 23. Yöksi päädyttiin monien sekoilujen jälkeen matkiksille tarkoitetulle pienelle alueelle Larrabezùassa. Suunnitelmat oli taas jotain ihan muuta, mutta kun illan hämärissä eksyttiin erään viinitilallisen pihalle pieniä kujia myöten, oltiin valmiita väsähtämään ihan mihin vaan - vaikka kadun varteen, (sitä ratkaisua mä todella inhoan). Yritettiin kuitenkin päivällä heittää Sestao-Portugaletin 18 väyläinen fribarata, mutta kun lämpötila oli varjossakin 25 astetta, eikä Finan ilmastointilaite YLLÄTTÄEN toimikaan, ei uskallettu jättää koiria kuumaan autoon.
• 24. Yö todettiin Bilbaon lähimaastot turhan härdelleiksi, ja kaivattiin luontoa, siirryttiin vuorten siimeniin pieneen Muskizin kylään yöksi. Aivan ihana paikka ja loistavat rannikkomaisemat! Matkiksilla on lupa yöpyä tällä parkkialueella 72 tunnin ajan, ja jokunen meitä siinä olikin. Koska oltiin edelleen vain sekoiltu reittien kanssa, me havahduttiin yllättäen siihen, että ollaankin Camino del Norten ytimessä, eli yhdessä perinteisistä Santiagon pyhiinvaellusreiteistä. Tämä kyseinen reitti kulkee Espanjan pohjoisrannikkoa Biskajanlahden maisemissa (alkaen Irúnista Ranskan rajalla), päättyen 820 kilometrin päähän Santiago de Compostelaan. 
• 25. Yö jäätiin Muskizin jylhiin rannikkomaisemiin ja pyhiinvaellusreitille vielä toiseksi yöksi. Camino del Norte alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että ilman koiria ja kunnon varusteilla voisi hyvinkin vaeltaa vaadittavan 100 kilometriä, jotta saisi vaellukselta sen kunnioitettavan todistuksen. Ehkä joskus toiste sitten.

 

Sellaiset sekoilut tällä kertaa.

 

Ja jos jotain hyvää näistä päivittäisistä eksymisistä ja suunnittelemattomuuksista yrittäisi löytää, niin se olisi ehdottomasti asia, että tuleepahan taas nähtyä paikkoja, jotka ei todellakaan kuuluisi muuten mihinkään matkasuunnitelmaan. 

 

Ja ennen kaikkea, vaikka Santiagon pyhiinvaellusreitistä olenkin lukenut, ei se välttämättä ole osunut täysin omiin intresseihin. Nyt me oltiin tällä reitillä täysin vahingossa.

 

Ja se on huikeata💜 

 

Camino de Santiagon reitillä ihan vahingossa

Reitillä on näitä keltaisia nuolia ja simpukoita

Parhaat reissukaverit tietty💛