Sisällön tarjoaa Blogger.

Nojatuolimatkat, osa 2 - Joulukuut siellä sun täällä

Kirjoittelin Tompan pyynnöstä meidän marraskuista viiden vuoden ajalta (lue täältä), ja sehän huvitti ainakin itseäni. Teistä lukijoista en sitten tiedä.

Koska vanhojen muistelu oli sen verran nastaa, päätin tehdä jokaiselle kuukaudelle oman nojatuolimatkan. Joten koittakaa kestää - saatte "nauttia" kuukausittaisista nojatuolimatkoista vielä vajaan vuoden.

Joulukuu 2019 Kemiönsaari

Sammutin juuri selkäni takana kohti ponnariani kiipeävän tulipalon. Kirjahyllyllä oli tuikku, johon jossain mielenhäiriössä heilautin päälläni olleen ponchon. Huomaamatta tätä tietenkään itse, ennen kuin selkänojalla lepäävä poncho oli tulessa, samoin kuin kirjahyllyn pinta ja olohuoneen lattialla vielä oleva muovimatto.

Havahduin siis vasta liekkeihin, ja sittenhän olikin jo kiire. Vaikka poninhäntä säilyikin, ei olohuoneessa tuoksu enää pöydälle hankitut hyasintit, vaan tällä hetkellä palanut muovi.

Kuten huomaatte, joulukuu Kemiönsaarella voi olla hyvinkin vaarallinen - ainakin tällaisille toheloille. Se mitä tapahtui aamuyön tunteina joulukuun ensimmäinen päivä, en kehtaa edes kertoa.

Kemiönsaari on selvästi vaarallinen paikka.

Sankari-Salsa talvisilla pelloilla.

Vaatetus Kemiönsaarella poikkeaa hieman Samuista.

Joulukuu 2018 Koh Samui

Samuin 2018 joulukuu oli myös haasteita pullollaan. Vettä tuli kuin esterin persiistä (taas) ja siellä täällä tulvi, mikä pahimpina sadepäivinä on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Viidakkotalossa kaikki tekstiilipinnat oli homeessa, samoin kuin iso osa huonekaluista. Vettä tuli, eikä mikään ehtinyt kuivumaan. Mutaisia vaatteita olisi pitänyt pestä, mutta ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Mikään ei olisi kuitenkaan kuivunut.

Esikoinen oli perinteisesti visiitillä ja aikaa vietettiin muun muassa korealaisessa saunassa Choengmonilla tai Central Festivalin leffateatterissa.

Vähän mälsää oli, ja kaiken kruunasi juniorin päätyminen sairaalaan. Sadekautena riski sairastua hyttysten levittämiin tauteihin - kuten dengue - on korkealla ja muutaman päivän sairaalakeikan jälkeen juniorilla todettiinkin denguen sijaan Chikungunya-virus (myös hyttysten levittämä). Onneksi tuosta selvittiin ilman pahimpia nivelkipuja ja traumoja.

Ei ihan kevyt joulukuu. Voit lukaista siitä vaikka täältä.

koh samui disc golf
Aattona 2018 fribailtiin Laem Sorin radalla

Joulukuu 2017 Koh Samui

Joulukuun 2017 kirjoituksista paistaa valtava onni ja sen mukanaan tuoma kiire. Joulukuut Samuilla oli aina vuoden kohokohta, sillä rankasti ikävöity esikoinen saapui vuosittain joulukuussa saarelle. Vuonna 2017 vieläpä kahden ystävänsä kanssa. Ja siitä se mamman lentäminen sitten alkoi.

Yhtäkkiä viidakkotalossa asuikin kolmen tyypin sijaan kuusi, ja silloin yhteen vessaan ja suihkuun jaettiin vuoronumeroita. Hermokin meinasi välillä mennä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oli muuten aivan tajuttoman ihanaa!

Esikoinen kavereineen ilostutti meidän huushollia kolmen kuukauden ajan, miinus se että kävivät kuukauden Balin pyörähdyksellä. Taidettiinpa mekin Balilla käydä.

Ei vitsi, ehkä paras joulukuu ever!

Joulukuuta parhaassa seurassa - esikoinen ja frendit

Ja Stop@Sopassa käytiin myös tonttuilemassa

Joulukuu 2016 Koh Samui

Joulukuussa 2016 Samuilla tuli vettä niin paljon, että paistateltiin myös Suomen uutisissa. Vaikka monsuunisateet ovatkin täysin eri luokkaa, kuin sateet Suomessa ikinä, vuoden 2016 sateet oli rankinta mitä oltiin koskaan nähty.

Meillä elettiin esikoisen suhteen ilmatrilleriä, kun reppanan kone kaarteli Samuin yllä tunnin ja juuri ennen kuin sen olisi ollut pakko kääntyä takaisin Bangkokiin tai vaihtoehtoisesti Phuketiin, ilmojen herra pysäytti sateet ja Jesse saatiin maan kamaralle. Sillä hetkellä kaikki oli NIIN HYVIN.

Samuille oli tulossa muitakin ystäviä, mutta osaa pyydettiin viettämään Bangkokissa muutama päivä lisää, sillä Samuille ei ollut mitään järkeä tulla. Ainoa järkevä kulkuväline saarella sinä ajankohtana olisi ollut kanootti. Ja niinhän siinä kävikin, että jopa armeijan porukat siirteli turisteja Samuin kaduilla pienillä veneillä.

Aikamoista, lue vaikka täältä.

Samuille menijöille pinkku vinkkinä voisin mainita, että joulukuu ei välttämättä ole se paras aika vuodesta matkustaa Samuille. Paitsi että silloin on kaikkein kalleinta, joulukuussa on hemmetin hyvät mahikset päästä todistamaan elämänsä mahtavimpia sateita.

joulukuussa 2016 pelattiin mm. footballgolfia. Jos ei satanut

Joulukuu 2015 Koh Samui

Vuonna 2015 joulukuussa saatiin päätökseen remontti meidän edelleenvuokrausta varten hankitussa talossa. Otettiin siis meidän kylältä haltuun toinenkin talo, joka laitettiin kuntoon ja vuokralle Airbnb:lle.

Sinä joulukuuna huokailtiin myös vapauden perään, sillä Boolle oli hankittu kaveriksi klinikalle hylätty Salsa -pentu, ja siitä ne hulabaloot sitten alkoi. Jokainen pentukoiran omistaja varmaan tietää, ettei sellaista luppoista vapaa-aikaa vaan ole, koska päivät täyttyvät lattioiden pesemisillä, vaatteiden ja huonekalujen korjaamisilla, sekä torumisilla. Huh mikä savotta, mutta päivääkään en silti vaihtaisi.

Perinteisesti tuona ajankohtana päästiin nauttimaan myös siitä tärkeimmästä, eli koko perheen läsnäolosta, kun myös Jesse saapui saarelle.

Ja Jessen saapuminen tiesi aina myös rantalomaa, vaikka olisi miten kiirettä. Luepa vaikka täältä.

Maenamin kuvankaunis biitsi.

Joulukuu 2014 Espoo

Syyskuussa 2014 startattiin muutto Samuille, mutta joulukuussa palattiin Suomeen viettämään joulu esikoisen kanssa. Se ryökäle nimittäin ilmoitti Samuille Whatsapp -viestillä muuttavansa tyttöystävänsä kanssa kimppaan.

Eli ennen kuin me oltiin tehty päätös muuttaa kokonaan Samuille, Jesse muutti pois kotoa. Eikä siihen sitten muuta tarvittukaan, tuollaisen jälkeen oli parempi antaa itsenäistyvälle miehen alulle omaa tilaa, ja ottaa sitä siinä samalla itsellekin.

Ihana joulu vietettiin kuitenkin kimpassa, ennen muuttoa takaisin Samuille. Kyyneleethän siinä valui moneen otteeseen, kun huomasi kuinka onnellinen Jesse oli oman uuden elämänsä alkumetreillä.

Luopuminen on aina julmaa, mutta niin se vaan menee. Ennemmin tai myöhemmin noi tyypit muuttaa pois hanhiemon helmoista. Eikä mutsi tiedä miten päin olisi.

Joulukuu 2014 oltiin siis koko porukka omissa tienristeyksissä. Uskoisin että jokaisella puntit vähän tutisi, mutta voi mahoton miten hieno seikkailu siitä alkoikaan.

Itse kullekin.


12 ajatusta

Nonni, kun ei järkeviä omia ajatuksia saa puretuksi näytölle, nappasin huikean Tiia K:n blogista 12 ajatuksen haasteen.

Tiia K on sydämellinen ja suosittu bloggaaja, joten mikäli ette ole vielä hänen "Minäkö Keski-ikäinen" -blogiin törmänneet, kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan. Itse tykkään Tiian rehellisestä heittäytymisestä polttaviin aiheisiin, kuten viime aikoina muun muassa kiusaamiseen verkossa. On muuten aivan järkyttävää, kuinka paljon suoranaista paskaa monikin bloggaaja saa kiusaajilta osakseen. Mikä ihme toisia vaivaa, onko aivan pakko loukata?

Mutta se siitä, vaikka tärkeä aihe onkin.

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin tämän töllin porukka on viime aikoina ollut ajatuksineen vähän kateissa. Missä ollaan, mihin pitäisi mennä ja milloin - isoja kyssäreitä. Täällä odotellaan nyt lumen tuomaa valoa, josko siitä saisi vähän energiaa harmaisiin päiviin.

Hyvin täällä silti menee, älkää huolehtiko.

Mutta tässä haasteeseen, olkaa hyvät:

12 Ajatusta

  • Asun: 
Tällä hetkellä asun - aika hiton yllättävää itsellekin - peltojen ja metsien keskellä Kemiönsaarella. Meillä remontoidaan tätä näkemättä hankittua vanhaa tölliä, joka piharakennuksineen on kyllä jotenkin hurmaava. Töllin tupa on rakennettu 1880 ja muut osat joskus 50 -luvulla. Kokonaisuuteen kuuluu vielä yksi piharakennus (entinen traktorivaja?) ja valtava toinen piharakennus (entinen navetta ja puuverstas), sekä pikkuruinen saunarakennus. Ja niin kuin maalla yleensäkin, pari hehtaaria omaa peltoa ja jonkun puun verran metsääkin. Pellot on vuokrattu kylällä asuvalle viljelijälle, ja se sopii meille enemmän kuin hyvin.

Blogin nimi on alusta lähtien ollut Thaimaanrannan maalarit, koska edelliset viisi vuotta ollaan asuttu Koh Samuin saarella Thaimaassa. Pitkien pähkäilyjen jälkeen päätin, etten muuta blogin nimeä, sillä mitä todennäköisemmin polkumme risteilevät sinne takaisin, ehkä nopeastikin.

Täällä me nyt pönötetään

  • Innostun: 
Lähtemisestä ja sen aikaansaamasta jännityksestä. En tiedä mikä juttu tässä on, mutta lähdön hetkellä ja sitä edeltävissä haasteissa tunnen jotain päätöntä voimaantumista. Muutenkin taidan innostua haasteista ja pienistä ongelmista. Uusissa aluissa on aina jotakin syyhyttävää.

  • Ihailen: 
Ihailen ihmisiä jotka tietävät mitä haluavat ja minne kuuluvat. Eniten ihailen kuitenkin heitä, jotka pitävät heikompien puolia, ovat ne sitten ihmisiä tai eläimiä. Heistä löytyvät ne todelliset sankarit.

  • Haluaisin:
Tällä hetkellä haluaisin että saataisiin lunta. En ole talvi-ihminen, mutta kyllä se aina nämä harmaat sadekelit voittaa.

En ole koskaan tarvinnut materiaa, tarpeellinen riittää. Haluaisin että me ihmiset olisimme kilttejä toisillemme, auttaisimme heikkoja ja pitäisimme toisistamme huolta.

Haluaisin myös tavata lapsiani enemmän, mutta heillä on tällä hetkellä kiire elää omaa elämäänsa ja näin sen pitää ollakin. Ja ilman muuta haluaisin, että pysyisimme terveinä ja onnellisina.

Juniori ja Tomppa

Esikoinen. Me ollaan tällainen skeittiperhe ;)

  • Rentoudun: 
Näköjään rentoudun tekemällä fyysisiä hommia; remontti, halkojen hakkaus, puutarhassa möyriminen. Ykkösrentoutumiskeino on viime aikoina ollut frisbeegolf, jota lähdemme pelaamaan aina kun aika ja ilmat antavat myöten.

Suosikki-illanvietto meidän töllissä on viime aikoina ollut viini-illallinen Black Listin kuudennen ja  seitsemännen tuotantokauden parissa. 

  • Luonnettani kuvaa:
Rämäpäisyys, vaikka en tätä puolta itsestäni pääse kovin usein toteuttamaankaan. Lisäksi olen varmaankin erityisherkkä, sillä oikealle päälle sattuessani voin ihan yhtä hyvin itkeä niin televisiomainoksissa, piirretyissä, lätkämatseissa kuin uutisissakin.

Vaikka olen sosiaalinen, tarvitsen myös oman reviirini ja aikani. Silloin en vastaile edes puhelimeen, vaan todennäköisesti heittelen keskenäni halkoja liiterissä tai tongin puutarhassa.

Pidän itseäni myös kilttinä (välillä liiankin), vaikka olenkin taistelija. Ärsytettynä ja loukattuna osaan myös räjähtää, mutta nykyään pystyn melko hyvin kontrolloimaan tätä puolta itsessäni. En ole pitkävihainen enkä osaa mököttää, väärät tyypit putsaan elämästäni totaalisesti.

  • Ilostun: 
Esikoisen soitosta, sitä kun ei tapahdu päivittäin (juniorin sentään saa vielä langan päähän). Ilostun lasteni onnistumisista, koirieni hölmöilyistä, pelastetuista eläinsieluista, joulukoristeista, pelargonioitten talvisinnittelystä, glögistä, ja illanistujaisista ystävien kanssa.

Minä ja viidakkokoirat Samuilla

Tässä Balilla jotain tärkeää menossa ;

 
  • Jos voisin tehdä mitä vain:
Mä varmaan lähtisin. Ihan vaan jonnekin. Ostaisin viinitilan jostain päin Eurooppaa, nauttisin aamukahvit oliivipuun alla ja siemailisin viiniä rustiikkisen valurautapöydän äärellä auringon laskiessa vuorien taakse. Ja katselisin onnellisena, kun kolme thaimaalaista viidakkokoiraa kirmaa laventelipelloilla.

Ostaisin myös Samuin lähistöllä olevan saaren, jonne pelastaisin kaikki Samuin irtokoirat. Sitten hoidattaisin koirat kuntoon ja antaisin heille loppuiän kodin. Saarella voisi asua ne eläinrakkaat ihmiset, jotka ovat valmiita auttamaan koirapopulaa.

Ja auttaisinhan mä myös muitakin, lista olisi todennäköisesti kilometrin mittainen.

  • Haluan ympärilleni:
Rakkaita ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä. Haluan ympärilleni myös mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia, jotka omalta osaltaan kouluttavat matkalla paremmaksi ihmiseksi.

  • Haaveilen:
Matkasta, niinhän mä aina. Sellainen pidempi Euroopan road trip campervanilla olisi kevättalvella suunnitelmissa, josko siltä suunnalta löytyisi paikka, jossa viihtyisi pidempäänkin.

  • En luopuisi:
Perheestä. Kun lähipiirillä on kaikki hyvin, kaikki on lopulta muutenkin hyvin. En luopuisi myöskään terveydestä, omasta enkä perheeni.

  • Ajankohtaista juuri nyt:
Tällä hetkellä otetaan taas pieni spurtti remontin suhteen, sillä jouluksi on saapumassa ihana siskoni perheineen Hong Kongista asti. Lisäksi todennäköisesti vielä isäni, joten nukkumisjärjestelyissä on vielä hieman viilattavaa. Muutenkin meidän olohuone on tällä hetkellä aivan kamala, sillä remontti ei ole sinne vielä ehtinyt.

Pitkästä aikaa odotan joulua ihan huolella, ja ensimmäisen kerran ikinä voidaan hakea joulukuusi omasta metsästä. Huisii...

Mitä sinä tekisit, jos voisit tehdä ihan mitä vain?

Perhepotretti Hong Kongissa

Kateissa

Hieman on ollut eksynyt olo.

Kuinka me ollaan tänne jouduttu? Me, joitten akut täyttyvät lämmöstä ja auringosta.

Missä on valo?

Mieli on huidellut omilla lenkkipoluillaan, ja kompanssin viisarit pyörineet vinhasti ympyrää, kuin Jack Sparrow'lla konsanaan. Sellaisella kompassilla on vaikea navigoida missään tuulissa.

Talvihorrosta on ilmassa, eikä olo tunnu nyt yhtään Thaimaanrannan maalarilta. Ainoastaan maalarilta, jonka näköpiirissä ei lomaa näy.

Tulisipa edes lumi valaisemaan pimeitä peltoja ja metsäpolkuja. Oih, tulisipa kevät!

Tai ehkä meidän pitäisi vaan olla jossain muualla? Juniorinkin, koska ressukalla on ollut uni kateissa. Eikä se voi johtua liiasta valosta, sitä ei nyt ole.

Aamun kolme hirveä. Pimeetä on...

"Väliaikaiset" paluumuuttajat

Kuulun pariin itselleni tärkeään FB-ryhmään - toinen on Paluumuuttajat ja toinen Ulkosuomalaiset bloggaajat. Voitte varmaan kuvitella että toisessa ryhmässä jaetaan expattien arkipäivää maailmojen laidoilla ja toisessa pohditaan Suomeen paluuta. Ja ikävää sinne mistä piti palata.

Tarvitsen paluumuuttajien ajatuksia omieni tueksi. Vahvistuksia sille etten ole tulossa hulluksi, vaan ainoastaan pihalla tästä kaikesta - kulttuurishokista, pimeydestä, kylmyydestä ja tyhjyydestä.

Voi toki olla, että Helsingin katuvalojen ympäröimänä olisi helpompaa, mutta en pysty kuvittelemaan meitä kerrostaloon. Jopa juniorin kerrostaloyksiö Espoossa tuntuu nopeasti ahdistavalta lokerolta, jossa kuljen ympyrää tietämättä minne mennä.

Moni paluumuuttaja pyörittelee samoja fiiliksiä. Joku ei ole kestänyt lainkaan paluumuuton shokkia, vaan suunnittelee paluuta sinne jonnekin heti kun pystyy. Tällaista fiilistä on niin vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei ole viettänyt pitkiä aikoja muualla.

Älkää käsittäkö väärin - Kemiönsaari ON IHANA, mä vaan olen kateissa. Ihmiset ovat hienoja ja avuliaita, sympaattisia ja mutkattomia. Kyse ei siis ole siitä, eikä ulkopuolisuuden tunteesta. Me olemme tunteneet olomme hyvinkin tervetulleiksi.

Salsakin on vähän kateissa.

Ehkä emme vaan kuulu enää Suomeen. Toisaalta en kohta enää tiedä mihin me kuulumme. Muisto Samuista on rakas, mutta häipyy hiljalleen kauemmaksi. Ikävä sinne on suuri, eikä kuitenkaan enää niin raastava, kuin vielä hetki sitten.

Toivottavasti ikävä ei kokonaan unohdu, sillä se vasta olisi kamalaa. Mihin mä sitten kaipaisin?

Vaikka koko ajan tuntuu että pitäisi lähteä johonkin, me ollaan päätetty pysyä tämä talvi täällä. Koska juniori.

Tällä hetkellä juniorilla on uni kateissa. Tai uni käy kyllä välillä kylässä, mutta ei silloin kun pitäisi. Se on raskasta mutsillekin, ja muistan vielä hyvin kuinka kateissa esikoisen uni teininä oli. Onneksi rytmit pääsääntöisesti jossain kohtaa asettuvat oikeisiin lokeroihin ja päivä muuttuu taas päiväksi, yö yöksi. Siihen asti ei voi oikein muuta kuin luoda uskoa ja yrittää vähentää väärän rytmin tuomaa stressiä. Voi ressua silti.

Entäs sitten esikoinen? Kuinka vähän Suomeen tulon jälkeen olenkaan ehtinyt häntä näkemään. Seitsemän kuukauden aikana ehkä 6 tuntia yhteensä. Samuilla asuessa taas vuosittain lähes kolme kuukautta aina kerrallaan ja 24/7. Revi siitä!

Nyt se kaiken lisäksi ilmoitti lähtevänsä kahden kuukauden Euroopan reissulle, eikä ole edes jouluna täällä. Mä en ala mitään...

Tapasin meidän naapuritalosta tytön, joka on aikuistuttuaan muuttanut kaupunkiin. Hän tietää nyt, ettei kaupunki ole hänen paikkansa, vaan kuten hän sanoi - Kerran maalaistyttö, aina maalaistyttö.

Itse näin "irtolaisena" kadehdin tuollaista selkeyttä. Sitä kun tietää varmasti olevansa kotona. Juuri oikeassa paikassa, siellä missä pitääkin.

Ehkä me ei koskaan pystytä siihen. Ehkä meidän kuuluu liikkua, vaihtaa paikkaa aina ajoittain. Olla maailman tuulien vietävinä. Esikoinen ainakin toivoo meidän muuttavan Eurooppaan, jotta olisi kiinnostava paikka johon tulla.

Aikamoista.

Tästä tuli nyt yllättäen melankolisempi pohdinto kuin suunnittelin. Ehkä se johtuu pimeästä marraskuusta, ja maan muuttuessa valkeaksi mielikin kirkastuu.

Näkisi edes osan päivästä eteensä ilman otsalamppua.

Yritetään pitää tolkku päässä hyvällä ruoalla ja viinillä.
Vähän valoa, edes joskus.

Eteisen remppatouhut ja vähän muutakin

Siis ihan ensiksi täytyy nyt tuuletella, että ei tässä ihan turhanpäiväisiä raksajätkiä olla. Meillä oli tässä sellainen henkilökohtainen välitilinpäätöksen tarve, joten päätettiin kutsua yksi kappale välittäjiä lätkäisemään keväällä näkemättä hankitulle pikkutilalle käypä arvo.

Ilmassa on ollut sen verran paljon väsymystä vasaran ja pensselin heilutteluun, joten ajateltiin josko tästä saisi edes vähän boostia. Tietäisi myös missä mennään - onko rahat heitetty kankkulan kaivoon, vai ollaanko kenties tulevia miljonäärejä (hih).

Eniten pelotti se, että välittäjä huokaa koko alueen kiinteistöjen arvon laskusta, ja me huomataan olevamme jumissa valtavassa rahareiässä. Mutta vaikka paikallinen välittäjä vaikutti jotenkin hymyttömältä ja jähmeältä kaverilta, hinta-arvio muutaman kuukauden ajan hinkkaamallemme kohteelle oli juuri sitä, mitä tässä kohtaa oikeastaan toivottiin.

Eli hyvillä jäljillä ollaan (töllin markkina-arvo noussut kivasti) remppaamisen saralla, joten uskoisin että meidän väsyneitten remppaihmisten akut on edes hitusen täytetty tällä pienellä ilouutisella.

Ei sillä että me oltaisiin meidän pikkuruista tilaa myymässä, oli kuitenkin hyvä saada vähän henkistä kohennusta tuleviin koitoksiin. Ja oikeasti vähän ideoitakin välittäjältä, minkälaisiin asioihin kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota.

Summasummarum - hyvin meillä menee, vaikkei aina uskoisi.

Keittiöstä puuttuu kaikki listat ja vähän muutakin.

Eteisen remppaa

Hitaasti ja haparoivan varmasti myös eteisen remppa on edennyt. Välillä kaikki on selvää pässinlihaa, välillä punaisesta langasta ei ole tietoakaan, kuten töllin remontissa muutenkin. Mutta eteenpäin mennään.

Alunperin meillä oli tarkoitus laajentaa eteinen myös kummallisen parvekkeen alueelle, mutta talvi ilmoitteli tulostaan (muutama viikko sitten) ja siirrettiin mittavampi remppa suosiolla keväämmäksi.

Eikä se talvi sitten tullutkaan, hitto vie. Olisi vaan rohkeasti pitänyt hoitaa laajennus tähän hätään, mutta kun ei näistä keleistä todellakaan tiedä. Ja meidän tapauksessa olisi ihan satavarmaa, että 30 asteen pakkaset hyökkäisi välittömästi Kemiöönkin, mikäli nyt startattaisiin eteisen laajennus. Joten no way, vielä(kään).

Eteisen seinät on nyt eristetty, samoin kuin eteisen lattia. Muovimattolaatat lattiapinnoilta on poistettu ja lautalattia kaivettu esiin, hiottu ja maalattu. Ja pakko myöntää että eteisen yleisilme kirkastui kertaheitolla. Vielä pitää maalata (tai ehkä kuitenkin lakata) portaikon seinien puolipaneelit ja kaiteet. Nykyinen kellastuneen männyn värinen ei oikein innosta, ja olenkin miettinyt niihin uutta lakkaa mokan värisenä. Mutta katellaan mihin kallistun.

Erityisen innoissani olen pienestä älynväläyksestä, jonka jonain väsyneenä hetkenä sain. Eteisessä rappusten alla on vanhoille taloille tyypilliset kaapit valkoisine ovineen, ja kun vaalean harmaalla maalattu lautalattia vei viimeisetkin värit koko tilasta, päätin maalata kaappien ovet vanhan sinisen värisellä kalkkimaalilla. Ei hitto miten hyvät tuli, vaikka itse sanonkin.

eteistä ennen...

eteisen kaapit ennen...
eteistä jälkeen

eteisen kaapit nyt.

Me ollaan pyritty kalustamaan ja sisustamaan tölli joko piharakennuksista löytyneillä mööpeleillä, tai sitten kirppislöydöillä. Kaikenlaista on löytynyt, ja meille esimerkiksi Taalintehtaan Ekocenter on osoittautunut varsinaiseksi aarreaitaksi. Varsinkin kun se on juuri siinä Frisbeegolf -radan ja jäteaseman lähettyvillä, eli asiaa on jo muutenkin molempiin.

Meidän eteinen on todella pieni (siksi suunniteltu laajennus) ja varsinkin kolmen koiran pyöriessä jaloissa siellä iskee melkein ahtaanpaikan kammo. Kovin montaa mööpeliä ei siis tilaan mahdu. Tällä hetkellä ainoan huonekalun paikkaa hallitsee piharakennuksesta löytynyt vanha Singer, jonka pöytälevystä puuttuu pala. Onneksi puuttuvan palan pystyi korvaamaan toisesta piharakennuksesta löytyneellä vintagetarjottimella ja jostain Ausseista Samuille tilatulla Mandala -liinalla.

Sillä vaikka nyt asutaankin vanhaa taloa Suomessa, tulee meidän huushollissa takuuvarmasti aina olemaan ripaus muuta maailmaa - Thaimaata, Balia (Balihan on jo käsite sisustuksessa) ja Malesiaa nyt ainakin. Eli matkamuistoja ja Aasiassa elettyä unelmaelämää.

Niitä Balin värejä me näinä helvetillisen harmaina päivinä kaivataan enemmän kuin ikinä.

Kuinka sä selätät tämän jatkuvan harmauden?

Ekocenteristä saatu komea kattolamppu

Ai miten niin harmaata?

Vieläkin ehtii - nimittäin fribailemaan

Talvi tuli, ja meni. Vaikka loskassa tarpominen ottaa nuppiin, samoin kuin jatkuva koirien tassujen jynssääminen, lumen tulon viivästymisessä on yksi hyvä puoli. Tai kaksi, sillä meillähän ei ole vielä(kään) vaihdettu talvirenkaita.

Ykkössyy on kuitenkin frisbeegolf. Katsokaas, tällainen rämäpää rouvasihminen voi vielä tässäkin iässä näköjään höyrähtää tollaiseen pöljään lajiin ihan heittämällä. Paitsi että se on nasta tapa ulkoilla, väyliä kiertäessä tulee liikuttua aina kilometritolkulla. Ja mikä parasta, sen voi tehdä yhtä höyrähtäneitten seurassa pieni voitonkiilto silmissä.

Niitä komeampia syyskelejä Suomessa

Tomppa ja Petsku

Oma kehittyminen

No ei vaan, mä olen VIELÄKIN niin surkea, ettei voitoista tarvitse hetkeen haaveilla edes meidän porukoissa. En tarkkaan muista, missä vaiheessa Samuilla aloitin vähän tiiviimmän heittelyn, mutta jotakuinkin tämän vuoden alkupuoliskolla se kai oli. Silloin alkuun tietenkin kehittyi, kun oppi vähän draivaamaan ja puttaamaan - yksi Philo Brathwaitin lyhyt kurssikin tuli käytyä - mutta nyt täällä Suomessa ollessa tuntuu edistymistä tapahtuneen korkeintaan taaksepäin.

Surkeeta, eikä tietenkään yhtään motivoivaa. Mutta onneksi osaan raivostua itselleni, se pakottaa palaamaan lajin pariin ja haastamaan itseään vielä kaikkien epäonnistumisten jälkeenkin. Harvemmin pääsen kuitenkaan tuulettelemaan kokonaistulosta, mutta aina silloin tällöin sitäkin. Yleensä tuulettelut koskee jotakin yksittäistä onnistunutta draivia, lähestymistä tai puttia, kierroksen kokonaistuloksen ollessa niin pahasti plussalla että hävettää.

Mutta kuten Tomppa totesi, "tämä on sun taso tällä hetkellä". Yhyy, miten se nyt tolleen lataa?!

Me aloitettiin Tompan kanssa pelaaminen Samui Disc Golf -kentällä, joka näihin muutamiin Suomen kenttiin tutustuessani oli aivan omanlaisensa. Sympaattinen kuin mikä, mutta hiton paljon helpompi kuin suomalaiset versiot. Ehkä juuri siksi sitä kuvitteli itsensä hieman paremmaksi kuin todellisuudessa on. En muuten yhtään ihmettele, miksi suomalaiset menestyivät niin hyvin Samuin fribakisoissa - olihan heitä aina paljon ja tyypit on hemmetin kovia.

Samuin radalla oli 11 väylää, ja meidän porukoissa heitettiin yleensä kaksi kierrosta. Niissä helteissä se oli just passeli, useampi kierros olisi vaatinut muutaman kylmän oluen. Yksi parhaimmista asioista Samuin kentillä (niitä on kaksi) olikin se, että kylmää olutta ja jopa ruokaa sai ostaa, ja toisin kuin näissä käymissäni Suomen kentissä, vessa löytyi. Ei nimittäin näin naisena ole mitenkään mieltä ylentävää todeta kundeille, että "sorry, mä käyn nyt puskassa".

Enivei, Samuilla heitin parhaimmillani yhden kierroksen (siis 11 väylää) + 8 tuloksella. Tän laskuopin mukaan kaksi kierrosta (22 väylää) olisi voinut olla + 16, enkä ole Suomessa päässyt kovinkaan lähelle tuota. Yleensähän väyliä on se 18, ja Suomessa olen heittänyt parhaimmillaan tuloksella + 25. Parin päivän takaisen + 40 kierrokseni Karjaalla kaivoin unholaan, sillä näpit oli niin jäässä koko ajan, että kiekko lähti käsistä aivan miten sattuu.

Eli olen edelleen ihan helvetin surkea HURRRJASTA reenaamisesta huolimatta, ja Suomessa radat vaan ovat paljon vaativampia kuin meidän Samuin kotirata. Mähän jo aikaa sitten totesin, että meidät hemmoteltiin Samuilla piloille.

Matka omaan kunnolliseen tulokseen on siis kivinen, pöpelikköinen, kallioinen ja SAAKELIN PITKÄ.

Mutta mä en luovuta.

Västerbyn ratakartta

Kiva lampiväylä

Västerby frisbeegolf -rata Tammisaaressa

Uusin ratatuttavuus on Västerby fribarata Tammisaaressa. Tämäkin rata on ilmainen - kuten valtaosa Suomen radoista - eli rahallista kynnystä lajin pariin ei ole, varsinkaan kun esimerkiksi Tokmanni myy jatkuvalla syötöllä riittävän hyviä tarjouskiekkoja.

Västerbyn rata on normi 18 -väyläinen sisältäen metsärännejä, leveätä kallioväylää ja vähän niittyäkin. Leveistä väylistä huolimatta olen lahjakkaasti onnistunut napsimaan puunrunkoja sekä väylän vasemmalta, että oikealta puolelta. Se on jännää, kuinka harjaantunut sitä voikaan siksakissa olla.

Korkeuserojakin on riittävästi, mutta samanlaista kalliokiipeilyä rata ei vaadi, kuin esimerkiksi Taalintehtaan rata. Taalintehtaalla väylätkin ovat juuri sen rasittavan verran kapeampia, että meidän porukoissa puskat on tulleet tutuiksi.

Västerbyssa on mukavaa myös se, että voi tasonsa mukaan valita joko harrastajaleiskan (A -rata) tai kisaleiskan (B -rata). Me ollaan yllättäen heitelty vaan tuota harrastajarataa, jossa siinäkin riittää haastetta ihan riittävästi.

A -radan ihannetulos on 56, ja väylien pituudet 52 - 174 metriä, keskipituuden ollessa 94 metriä. Radan yhteispituus on 1684 metriä, mutta meikäläinen ravaa aina kilometrin ekstraa hutiheittojen takia. Eli kyllä tuo ihan kuntoilusta käy, puhumattakaan "happimyrkytyksestä", joka seuraa vääjäämättä muutaman tunnin ulkona reippailusta.

Västerbyn rata on kommenttien perusteella kovastikin kehuttu, ja hienossa kunnossa se ainakin on. Ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka Suomessa oma suosikkipaikkani on edelleen Karjaan rata.

Kiva vinkki muuten heittelijöille; me käytetään tulosten laskemiseen UDISC -appsia, ja se on oikein pätevä ja hauska. Appsi laskee sun puolesta tulokset, tietää valtaosan radoista ja layouteista, plus paljon kaikkea muuta. Check it out.

(Kaikki kuvat ovat Västerbyn radalta)

Kuinkas moni mun lukijoista käy fribaamassa?

Välillä puut on kavereita, yleensä ei.

Kallioista maastoa, mutta ei liian haastavaa

Välillä on vähän liukasta.

Back to Top