Sisällön tarjoaa Blogger.

Projekti kesähuone, osa 2 - ja pari muutakin Iisakin kirkkoa

No nyt! Kiitos aurinko ja lämpö.

Aurinko tuntuu erityisen hyvältä, kun on takana muutama päivä märkää ja lonkeronharmaata. Sellaisia mieltä painavia päiviä, milloin ei meinaa saada mitään aikaiseksi.

Ja päätalossa riittäisi remppaa kokonaiselle komppanialle. Pelkästään projektin suunnitteluun olisi viisasta varata kunnolla aikaa, mutta hirveästi innostusta talon remontin aloittaminen tai edes suunnitteleminen ei ole aiheuttanut.

Kahta amatööriä odottaa siis vielä aikamoinen mörkö.

Tontilla ja piharakennuksissa olisi projekti jos toinenkin kesken. Me kyllä tykätään aloittaa kaikenlaista, mutta loppuun saattaminen ontuu sitten pahasti.

Joka tarkoittaa sitä, että kohta meillä on tsiljoona keskeneräistä projektia.

Onneksi meillä käy vieraita, niin sisätiloissa on pakko edes vähän siivota. Muuten kahlattaisiin vielä rompekasojen keskelläkin.

Ilmassa on aistittavissa taas sellaista "kahden kuukauden kuoppa" -meininkiä, eikä siksi meinaa syttyä oikein mistään.

Tai voi tämä "kuoppa" johtua Kurrestakin.

Kurre on lähetetty matkalle

Projekti kesähuone

Projekti kesähuone alkoi hiton hyvin. Valmista ei tullut suunnitellussa kahdessa päivässä, vaikka Tomppa "mä pystyn mihin vaan" -flowssa niin kuvittelikin.

Lienee tarpeetonta mainita, että Iisakin kirkko nro 1 on EDELLEEN kesken. Ei älyttömän pahasti, mutta onpahan kuitenkin.

Projektien valmiiksi saattaminen kaatuu aina johonkin. Tällä kertaa verhojousiin, niitä kun ei ole löytynyt näistä maisemista eikä vähän kauempaakaan.

Kunnes mä viimein tajusin, että kaikkea voi tilata netistä. Niinhän maalla tehdään - tilataan verkosta se mitä lähistöltä ei löydy. Eli melkein kaikki.

Kesähuoneen seuraava deadline on nyt sitten juhannus, sillä silloinkin on tulossa vieraita. Ja hemmetin hyvä niin, sillä vierailla on tapana saada laiskoihin tilallisiin vauhtia. Ja kuten aina,  keskeneräiset projektit tuppaa keräämään ympärilleen roinaa.

Ja siitä seuraa hermoromahdus.

Kesähuoneen siivousta ennen remppaa

Kesähuone etenee

Ja kesähuoneeseen kuuluvat tietenkin rummut ja pari kitaraa

Muita projekteja

Meillähän oli se hölmö muumitalo keskellä tontin kauneinta kohtaa. Talolta tulevalle kesäkeittiölle (Iisakin kirkko nro 2) johtava pitkähkö "käytävä" on jalopuitten reunustama. Joku on selvästi istuttanut puut väylälle joskus ihan ajatuksella, ja joku toinen myöhemmin pilannut upean ajatuksen keltaisella muumitalolla.

Nyt keltainen hirvitys on kuitenkin purettu. Alapohjana ollut kahdeksankulmainen betonilaatta makaa valitettavasti väylällä edelleen, sillä sen siirtämiseen tarvitaan pari raavasta miestä. Tai sitten traktoria. Saas nähdä.

Myrskyn kaataman puun hajoittama vanha saunarakennus on sekin kokonaan purettu ja piha putsattu. Käyttökelpoiset laudat pinottiin jotain tulevaa projektia varten ja loput onkin melkein poltettu saunan lämmityksessä. Toivottavasti ei olla hirveän monia myrkkyhiukkasia vedetty saunoessa kitusiin.

Keltainen hirvitys

Huussi

Iisakin kirkko nro kolme (kulkee nimellä huussi) on kovaa vauhtia valmistumassa. Tai jos totta puhutaan, tähänkin projektiin varattu viikonloppu niin sanotusti kusee, sillä aika tarkkaan viikon verran pitkää päivää on huussinkin parissa jo vierähtänyt. Vai olikohan nyt menossa jo toinen viikko?

Jotenkin Tomppa voi aina kuvitella saavansa jonkun projektin parissa päivässä valmiiksi. Ei se ole vieläkään ole oppinut, ettei meillä kahdessä päivässä saada valmiiksi mitään. Hyvä että edes illallinen.

Mutta kovan luokan rutistus on kuitenkin ollut käynnissä. Eikä sekään projekti nyt oikeastaan tyssännyt mihinkään muuhun, kuin maalaukseen ja viime päivien vetisiin keleihin. Sekä niihin verhojousiin.

Ai verhojousiin? Jep.

Meille tulee nimittäin sellainen maisemahuussi, ettei mitään rajaa. Ei yhtäkään umpinaista seinää, vaan pelkkää ikkunaa tai ovea. Ihan vaan siksi, että sellaisia ikkunallisia seiniä puretusta muumitalosta jäi yli. Ja johonkin ne piti sijoittaa.

Kasvihuone olisi ollut kova vaihtoehto ikkunaseinille, mutta sitten meillä olisi jo ollut Iisakin kirkko nro neljäkin työn alla.

Eikä se nyt käy, Iisakki nro kaksi on vieläkin aloittamatta.

Ja toi tyyppi aloitti kuitenkin jo frisbeegolf -korin rakentamisen.

Hohhoijaa...

Huussiprojekti alussa

Ja jossain vaiheessa. Hieno tulee!

Kunnes jälleen tapaamme, matkamies Kurre

Matkamies Kurre

Tätä kirjoitusta en toivonut koskaan kirjoittavani.

Toivoin ihmettä, viimeiseen asti.

Sitä ei saatu, sen sijaan saatiin suru-uutinen.

Matkamies Kurre on lähtenyt reissuun.

Tällä kertaa hieman kauemmaksi.

Tai lähelle tuohon, ehkä aivan vierelle.

Kuka tietää?


Matkamies Kurre kirjoitti myös Thaimaanrannan maalarit -blogiin, ja monet odottivat Kurren mukaansatempaavia reissutarinoita mitä kummallisemmista paikoista ja tapahtumista. (Voit käydä lukemassa Kurren reissuista täältä).

Minäkin odotin. Kurren seikkailut sijoittuivat usein sellaisiin olosuhteisiin, joihin minua ei olisi välttämättä saanut.

Kurre eli vaatimattomasti, mutta onnellisena Thaimaan lämmössä. Nauttien elämän pienistä ihmeistä, auttaen aina apua tarvitsevia. Täsmällisenä, mutta vapaana liiasta taakasta. Kurre varasi itselleen aina mahdollisuuden lähteä reissuun, kuten hän itse asian ilmaisikin;

Kun mustalaissielu saa paikallaolosta tarpeekseen, pakkaan konttorini reppuun ja vähäiset matkatavarani lentolaukkuun ja lähden kiertämään Thaimaata tai naapurimaita.

Näistä reissuista ne tarinat syntyivät ja uskon, että minun lisäkseni upeita tarinoita jäävät kaipaamaan myös blogin lukijat.

Hyvää matkaa rakas Kurre, omalle tähtipolullesi, kohti taivaansineä.

Et ole ikiunessa, et ole poissa.
Olet tuhat tuulta puistikoissa.
Olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.

Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti.
Olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaittesi poskella.



**************************************************************************************


Frisbeegolf Kemiönsaari keskusta & Taalintehdas

Meitä hemmoteltiin ehkä liikaakin Nigelin frisbeegolf -radalla Samuilla.

Satoi tai paistoi, aina oli lämmin. Yleensä ihan hikikin.

Palmut huojuivat tuulessa, kanaperheet ja koirat juoksivat väylillä, puhvelit puhisivat kiekkoja heitteleville ihmisapinoille.

Nigelilla oli 11 väylää, jotka kierrettiin yleensä vähintään kaksi kertaa. Kierrosten välillä nautittiin usein huurteiset Leot tai Changit.

Porukkaa oli aina, mutta ei koskaan liikaa. Silleen sopivasti lähes perheeksi muodostuneita lokaaleja ja vierailevia lomailijoita.

Vaikka itse aloitin fribailut vasta muutama kuukausi sitten, sitä perhettä on jo ikävä.

Ja niitä kelejä.

Grilliruoan tuoksua ja kylmän oluen raikasta makua. Puhumattakaan nyt Nigelin barbequesta.

Voi itku sentään...

Huomatkaa keskittynyt ilme ;)

Kemiönsaaren frisbeegolf -radat

Ilmeisesti Kemiönsaarelta löytyy jopa kolme rataa, mutta me ollaan käyty niistä vasta kahdessa - Amospuistossa ja Taalintehtaalla.

Koska kumpikaan meistä ei ollut heitellyt Suomessa koskaan, ei fribailusta täällä ollut mitään mielikuvia. Lähes varmoja oltiin kuitenkin, että tuuli vihmoo ja kylmä tulee. Eikä juuri erehdytty.

Toivottavasti tälle viikolle luvattu "Mörköhelle" tulee!

Tomppa sentään vähän suunnittelee heittoa

Amospuiston frisbeegolfrata

Enivei, heti Kemiön keskustasta löytyy yhdeksän väyläinen Amospuiston frisbeegolfrata. Tämä oli kummankin ihka ensimmäisen kosketus Suomen ratoihin.

Kokemus oli valitettavasti sen verran masentava, että olin varma alkuinnostukseni lajiin kuolevan siihen paikkaan. Varmasti ja rehellisesti tähän vaikutti myös päivän sää, joka sai hytisemään kaikkien toppapehmusteiden allakin.

Koska olen lajin parissa vasta räkänokka, arvioin ratoja ja kokemuksia luonnollisesti omasta näkökulmastani; fiilikset, maisemat, radan vaikeusaste ja kiinnostavuus. Toisinaan saattaa jotain muutakin juolahtaa mieleen.

Amospuiston radasta tuli ensimmäisenä mieleen, että se on tehty ilman minkäänlaista ajatusta. Ehkä siksi, että pitäähän kaikissa itseään kunnioittavissa urheilupuistoissa nyt sentään fribarata olla.

Lyhyt rata kierteli omakotitaloalueen lähimetsässä, välillä poukkoillen jonkun takapihalla, välillä taas jonkun muun etupihalla. Itseäni ainakin välillä jännitti, ettei kiekko nyt vahingossakaan helähdä jonkun paikallisen puurolautaselle.

Ylä - ja alamäkia riitti. Samuin tasaisen fribakentän jälkeen mäet on itselleni vielä jotenkin haastavia. En osaa heittää ylämäkeen, vaan kiekko tussahtaa juuri siihen mistä nousu alkaa.

Puitakin väylien varrella oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta koska en tiedä sen tarkemmin, veikkaan että puita riittää muillakin Suomen radoilla. Ja riittihän puita Samuillakin, mutta ne olivat sentään palmuja;)

Mutta lyhyestä virsi kaunis - tuskin kierrän kyseisen radan toistamiseen.

Komeat maisemat Taalintehtaan fribaradalla
Puitahan tuolla on, mutta väylien eteen oli silti tehty töitä.
Kyllä, 18 väylää Taalintehtaalla nykyään

Taalintehdas DiscGolfPark

Ensimmäinen fribakokemus Suomessa oli sen verran masentava, etten tohtinut odottaa tältä toiseltakaan kokemukselta kummempia.

Onneksi olin väärässä ja pieni toivonkipinä siitä, että ehkä innostukseni lajiin ei sittenkään kuole heräsi.

Taalintehtaan rata on sekin urheilupuiston yhteydessä, mutta silti komeissa kalliomaisemissa. Vastoin ennakkotietoja, väyliä olikin mainitun yhdeksän sijaan 18, ja se oli mainio juttu.

Kännykässä olevan askelmittarin mukaan 18 väylän kiertämisestä ja kiekkojen etsimisestä pusikoista kertyi kilometrejä reilu neljä.

Väylät oli todella hyvin raivattu ja kalliot komeita. Siellä täällä pilkotti vesi, jota olikin Samuin jälkeen kovin kaivannut.

Ylämäkeä ja alamäkeä riitti täälläkin, ja ehkä hieman vaivaisemmille heittäjille jokunen kallionousu saattaa olla haastava.

Koska väylät olivat limittäin ja lomittain lenkkipolkujen ja pitkospuitten seassa, välillä pelotti että joku lenkkipoluilla kuulokkeet päässä tarpova epäonninen saa yllättäen kiekon otsaansa. Onneksi ainakaan tällä kerralla ei käynyt niin.

Me pidettiin kovasti tästä Taalintehtaan radasta ja aivan varmasti suunnataan sinne vielä uudestaan.

Molemmat Kemiönsaaren frisbeegolfradoista ovat ilmaisia.

Joko sinä olet kokeillut frisbeegolfia?

Ps. Kaikki kuvat ovat Taalintehtaan fribaradalta

Tässä heitettiin alamäkeen

Komeat on maisemat Taalintehtaalla.

Kyllä Tapsa tietää

Tomppa lähti viime viikonlopuksi kalaan, ja rupesin välittömästi suunnittelemaan tulevia minikatastrofeja. Yleensä se tuppaa menemään niin, että kun rouva jää yksin taloon - mihin tahansa taloon - alkaa tapahtumaan.

Täällä ei onneksi ole kobria, muutoin tietäisin aina tarkkaan mitä tuleman pitää.

Eikä täällä ole edes sähköporttia, jonka ulkopuolelle voisi sitten kaatosateessa jäädä koirien kanssa. Viidakkotalon sähköportti ei nimittäin toiminut sateella, eikä luonnollisesti sähkökatkoilla. Ja molempia riitti aina kun pidin taloa yksin pystyssä.

Vaikkei täällä ole sähköporttia, täällä on silti vanha puuhella. Eikä se aina suostu yhteistyöhön.

Kuten viimeksi yksin ollessani.

Tyypit
Omenapuu kukassa

Onneksi Tapsa tietää

Tomppa on kaahannut Helsinki-Kemiö väliä viime aikoina niin kiitettävästi, etten muista missä Tomppa sillä kertaa oli.

Silloin oli kylmä, vielä kylmempi kuin nyt. Oli väsättävä tulet takkaan ja puuhellaan parin päivän tauon jälkeen.

Tuo vanha puuhella on aika epeli, niin ihana kuin se onkin. Aina ei toimi yhteistyö, ja se oli niitä päiviä, kun oltiin napit vastakkain.

Vaikka kuvittelen jo hyvinkin päässeeni sisään vanhan puuhellan sielunmaailmaan, en tiedä mikä tyyppiä silloin nyppi. Ehkä juuri se, ettei pariin päivään oltu vietetty yhteistä aikaa.

Puuhellan sytytys on lähes taidetta. Sytyttäessä ei saa tunkea liian paljon puita pesään, eikä ainakaan yhtään kosteita. Toisinaan on parasta polttaa pelkkää paperia oikean alakulman pienessä luukussa. En tiedä mikä tämän luukun oikea kutsumanimi on.

Mutta kun kaikki menee pieleen, ne menee pieleen.

Savua tuli puuhellan jokaisesta raosta, eikä vetoa ollut mihinkään suuntaan. Ei happea, ei liekkiä, vaan pelkkää savua. Ja sitä tuli paljon.

Olin varma että joku lintu oli ehtinyt väsäämään pesän piippuun ja nyt meni tulipesät käyttökieltoon, kunnes keksitään nuohooja jostakin.

Palohälyttimet tykkää huutaa meillä aina, kun puuhellan kanssa askartelee. Ihan ensimmäiseksi piti tietysti kurotella ne pois huutamasta. Sitten piti pelastaa koirat pihalle juuri alkaneeseen kaatosateeseen.

Pyykit piti saada sisään kaatosateesta ja koiratkin toivottavasti mahdollisimman pian.

Mutta hella sen kun jatkoi tuprutteluaan. Olin varma että kohta sopimuspalokunta kurvaa paikalle.

Hiki valui, enkä oikein tiennyt mitä tehdä.

Kunnes Tapsa kurvasi pihaan. Tuskin savun saattelemana, mutta pelastavana enkelinä kuitenkin.

Ja kyllä Tapsa tietää.

Jos alakerran takkaa ja hellaa ei ole käytetty pariin päivään, on sytyttäminen aloitettava pienellä tulella yläkerran minikamiinasta. Ei siis kiukuttelevasta puuhellasta.

Siinä me sitten Tapsan kanssa rupateltiin tunti vesisateessa. Se on semmoinen perustunti, joka vierähtää aina Tapsan kurvatessa pihaan.

Mutta sen tunnin aikana savukin talosta hälveni ja sinne uskalsi mennä sisään.

Ja niinhän se piippu veti kuin unelma Tapsan opeilla.

Perustuksillaan huojuvat ladot, norminäky täällä

Miten viikonloppuna sitten kävi?

Viikonloppu sujui yllättävän kivuttomasti. Vettä tuli kuin esterin persiistä lähes koko ajan, mutta mutavellissä tarpomisesta kolmen koiran kanssa on tullut uusi normi.

En tajua miten ei olla vieläkään saatu hankituksi kunnollisia sadevaatteita. Tai edes koirille järkeviä remmisysteemeitä, vaan tarvon vieläkin koirien remmit kropan ympäri kiedottuina, ettei tyypit jänön perään rynnätessään riuhdo taluttajan käsiä irti.

On muuten ollut jo pari kertaa Samuin leppoisia koiralenkkejä ikävä.

Aurinko paistoi, ilma oli kostean lämmin ja lenkit päätettiin vesiputouksen alajuoksulle pulikointiin.

Miss you Samui<3

Ekat maljakkokukat pihapiiristä

Huumaavat omenapuun kukat

Kyllä maalla on mukavaa - ainakin välillä

Kyllä maalla on mukavaa, mutta ei täältä silti mitään maitoa laiteta tulemaan. Vaikka tässä yllättäen 'pientilallisia' ollaankin, mitään lehmiä ei pihapömpeliin tule. Kukas niitä sitten hoitaisi, kun on taas ihan pakko lähteä.

Sinne missä on lämmintä. Sinne missä nenä ei vuoda.

Se hetki tulee sieltä varmasti, mutta se ei ole vielä.

Usko tähän maaseutupäätökseen meinasi olla koetuksella alle kymmenen asteen viimoissa, mutta sitten lämpöaalto tuli ja pyyhkäisi yli Kemiönsaaren. Ja elämä näytti heti aivan toisenlaiselta.

Äkkiä piti löytää joku pölyinen ulkopöytä piharakennuksen uumenista, ja tuolitkin. Ihan sama millaiset ja vaikka kuinka epäsopivat toisilleen. 'Helleaallosta' oli otettava kaikki irti.

Naapurissa seisova autiotalo

Piharakennusta kutsutaan verstaaksi, sillä Brunolla on joskun muinoin ollut siellä ihan kunnioitettava keksijän verstas. Siellä olevat laitteet ovat kylläkin Brunon itsensä tekemiä, joten niitä ei kukaan ulkopuolinen uskalla käyttää. Saatika osaa. Meidän tuurilla saattaisi käynnistettäessä lentää vaikka pultti otsaan.

Mutta verstaasta löytyi pihalle pieni punainen pöytä, täsmälleen sellainen mikä meidän suvun mökissä taannoin oli. Sellainen punainen ja isojen rakojensa takia epäkäytännöllinen, mikäli tiedätte mitä tarkoitan.

Ei niihin aikoihin mitään polyrottinkeja ollut, eikä upottavia sohvaryhmiä. Silloin istuttiin ahtaasti pienellä kuistilla ja lusikoitiin pöperöt naamariin alta aikayksikön.

Toista se on nyt, mutta meidän vanhan talon pihaan ei polyrottingit sovi. Eripariset pinnatuolit, ladon ovesta tehty pöytä, vanhasta putkiradiosta värkätty krassilaatikko. Sellainen vanhan pientilan tyyli tulee varmasti olemaan.

Verstaasta löytyneet tuolit ja pöytä

Radion raato kelpasi krassille kesäkodiksi

Loputon pihaprojekti ja pari muutakin

Kun ei tiedä mitä puutarha pitää sisällään, on maltettava odottaa. Toiset sanoo että jopa muutama vuosikin, mutta siihen ei meikäläisen hermot riitä. Joten olen heilutellut pientä lapiota maltilla.

Talon edelliset omistajat kävivät eilen täällä tyhjentämässä ne viimeisetkin tavarat, jotka halusivat mukaansa. Loppu on siis meidän.

Myös puutarhan perällä lojuva iso kela vesiputkea. Sekä parit lasten rattaat, läjä suksipareja, vanhoja hokkareita ja kaunoluistimia. Vanhoja patjoja vino pino, parhaat päivänsä nähnyt nahkasohvakalusto, taulunkehyksiä, valokuvakehyksiä, ja vaikka mitä.

Puhumattakaan siitä kiviröykkiöstä pihapiirin reunalla, joka on täynnä rikkinäisiä astioita ja säilykepurkkeja. Se sama röykkiö, josta kyytkin niin kovasti tykkää.

Kaikki ei siis ole aarteita, vaan suurin osa ihan kaatopaikkakamaa. Ellei niistä jouda sitten joku päivä väsäämään jotain diy- juttuja, mutta epäilen vahvasti että ihan niin paljoa ylimääräistä aikaa ei ole maallakaan.

Vaikka mukavaa onkin.

Tulevan kesähuoneen tyhjennystä

Kevään tiukimmat juoksut on nyt kuitenkin juostu. Juniorin koulu on viimein ohi, ja nyt jännätään tulevaa päästötodistusta. Tompan musakoulun kauden päättäjäiskonsertti oli sekin pari päivää sitten, joten pakolliset Helsinkikierrokset on nekin tältä erää loppu.

Nyt voi siis hieman hengähtää. Tai siis aloittaa viimein ne remppahommat täällä - I wish - ettei sitten lokakuussa huomata, että niin se vaan on kylmä hiipinyt varkain taloon. Joka ei siis vielä ole millään muotoa jokaisesta huoneesta lämmin.

Varaava takka ja puuhella ei riitä pitämään kylmää ulkona kaksikerroksisessa talossa, jonka eteinen on ehkä maailman jäätävin. Ainakin kylmin mitä minä tiedän. Se oli sitä jo huhtikuussa, joten veikkaan että marraskuussa tulisi tippa linssiin.

Kun me nyt ei vaan taas jätettäisi kaikkea viime tippaan...

Mutta tiedättekö mikä on Tompan motto? No se on tietenkin että

ei mitään hätää...


Kävelylenkit koirien kanssa on ihan parasta

Back to Top