Sisällön tarjoaa Blogger.

Arjen sankarit

Koronalta ei voi välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Se ahdistaa, pelottaa, ja kummastuttaa nyt vähintäänkin, mutta jaksan toivoa että ajan kanssa se tuo mukanaan myös hienoja asioita, joista siellä täällä näkyykin merkkejä - toisten tsemppaaminen, lähipiirin auttaminen, ahdistuneitten rohkaiseminen nyt ainakin.

Meillä on läheisiä terveydenhoitoalan ystäviä, jotka elävät koronaa siellä eturintamalla. Heidän jaksamisensa ja selviytymisensä viedään kaiken tiedon valossa pian äärimmäisyyksiin. Lomia perutaan, työajat paukkuvat kaiken sen lisäksi, mitä meidän tavallistenkin ihmisten arkea sotkemaan ilmestyneet rajoitukset tuovat tullessaan.

Kun jotakin näin totaalista tapahtuu, nämä valitettavasti alipalkatut sankarit ovat niitä, joitten harteilla meidän kaikkien selviytyminen sitten loppupelissä lepää. Sairaanhoitajat, lääkärit, poliisit, pelastuslaitos, jne. Eikä sovi unohtaa lastenhoitajia, ruokakauppojen henkilökuntaa ja muita peruspalveluita pyörittäviä raatajia.

He eivät saa mahdollisuutta jäädä kotiin, vaikka haluaisivatkin.

Paikallinen VPK meillä, pahoittelut kuvien laadusta

Tässä starttaamassa kylmäsavusukellusta meidän töllissä
Arjen sankarit

Arjen sankareitten joukkoon kuuluvat luonnollisesti myös sopimuspalokuntalaiset, sillä varsinkin täällä saaristossa VPK:n merkitys on suuri. Vapaaehtoiset palokunnat tekevät korvaamatonta työtä ja ovat mukana jopa yli 60 prosentissa tehtäviä. Valitettavasti me normikansalaiset ymmärrämme tällaisten toimijoitten arvon usein vasta sitten, kun sen kohtaa omalta kohdaltaan ikävässä tilanteessa. Silloin kun tuli on jo irti.

Meidän töllin työnjohtaja, sairaankuljettaja ja hyvä ystävämme (Tomppa hänkin) on luonnollisesti myös palomies - kuinkas nyt muuten. Kun hän juuri ennen koronahässäkkää kysyi, sopiiko että paikallinen VPK tulee harjoittelemaan kylmäsavusukellusta ja uhrin etsintää meidän piharakennuksen pimeyteen, oli siihen helppo heittäytyä mukaan.

Se että ajauduin itse sinne piharakennuksen vintille "uhrin" rooliin, hämmentää vähän itseänikin, mutta jotenkin mut siihen nakitettiin. Kun siellä vintin piippuhyllyllä pimeyden keskellä pienenä piilottelin, ehdin myös miettimään, että nämäkin kaikki minua etsineet miehet oikeasti laittavat itsensä likoon silloin kun tosi on kyseessä.

Nimellisellä korvauksella, mutta välillä suuriakin riskejä ottaen. Ja henkiä pelastaen.

Meidän vintti koluttiin aika perusteellisesti :)


Meidän työnjohtaja ja arjen sankari Tomppa.

Pysytään kotona!

Pysytään me jotka voimme kotona, jotta eturintamalla taistelevilla sankareilla olisi parhaat mahdolliset olosuhteet auttaa meitä muita.

Meidän on ehkä helpompi täältä Kemiönsaarelta huudella, sillä elämme aikalailla eristyksissä muutenkin. Puhtaaseen luontoon pääsee suoraan ovelta ja normaalistikin voi mennä päiviä, ettei saada edes näköyhteyttä muihin ihmisiin.

Meidän frisbeegolf harrastuskin on sillä tavalla yksinäinen, ettei tuolla metiköissä rämpiessä yleensä törmää kehenkään. Tutussa pienessä porukassa on helppo pitää parin metrin etäisyys toisiin, minkä me myös pyrimme pitämään.

Ei halailua, käden paiskaamista pelaajakaverin kanssa, eikä muutakaan fyysistä kontaktia. Sen sijaan kuitenkin mukavaa yhdessäoloa, puhdasta ulkoilmaa ja aina tarpeellista liikuntaa. Hermothan siellä luonnon sylissä lepää.

Isoin muutos meidän arkeen on juniorin muuttaminen takaisin yläkertaan, sillä pakkohan tyyppi oli pelastaa lähelle. Yläkerrasta kuuluu välillä ärräpäitä, kun etäopiskelu ei sujukaan muitta mutkitta. Toisinaan yläkerrasta kuuluu myös sähkökitaran vingutusta, joka on täysin uusi juttu, sillä tähän asti juniori ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa iskänsä bravuuriin.

Mutta hei, yritetään me kaikki olla arjen sankareita. Koitetaan jaksaa tätä epävarmaa ja yllättävää tilannetta, sillä mitä nopeammin päästään takaisin normaaliin vapauteen ja elämään, sen mukavampaa se on.

Jos vappu onkin jo peruttu, tehdään kaikkemme ettei juhannusta tarvitsisi perua.

Pus💜


Ei tällaista kukaan osannut odottaa

Vielä viikko sitten lapsellisesti kuvittelin, että ei koronatilanne koskettaisi meitä "oikeasti". Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan - samassa veneessa koko maailman kanssa.

Vaikka voisi kuvitella täällä Kemiönsaaressa olevansa kovin kaukana tuosta kaikesta - katujen autioitumisesta, metrojen tyhjentymisestä, ihmisvilinän ja tasaisen pöhinän hiljentymisestä - käy korona täällä muilla tavoin.

Meillä on täällä yleensäkin hiljaista kuin huopatossutehtaalla, joten en parin kauppareissun perusteella osaa sanoa, olisiko nyt erityisen hiljaista. Huhut kuitenkin kertovat mökkiläisten aikaisemmasta saapumisesta saarelle, veneitten vesille laskemisista ja ihmisten halusta eristää itsensä lähelle luontoa.

Naapurimökin eläkkeellä oleva helsinkiläisrouva Anja kurvasi koronaa pakoon jo joitakin päiviä sitten, vaikka normaalisti hänkin muuttaa mökilleen vasta kesäksi. Mietin siinä mielessäni, kuinka mahtaa vanha rouva selvitä aivan yksin pikkuruisessa mökissään metsän reunassa? Me toki tarjoamme apuamme missä ikinä pystymme (aivan kuten aiemminkin), mutta silti.

Viime viikolla meillä jännitettiin Hong Kongissa asuvan siskon perheen tilannetta. He kävivät täällä meitä ilostuttamassa (ja koronaa paossa) jo helmikuun puolessa välissä, kun tilanne Hong Kongissa vaikutti huolestuttavalta. Koulut suljettiin, rakennuksia laitettiin kiinni, ja tuntui pelottavalta jäädä sinne mahdollisen tartunnan takia.

Täältä systerin porukka lähti Barcelonaan toiselle asunnolleen (mikä oli ehkä virhe), kunnes tilanne Italiassa ja Espanjassa muuttui radikaalisti. Hong Kong suunnitteli sulkevansa taas rajojaan myös Euroopan suuntaan, ja yhtäkkiä elämä Honkkareissa alkoikin tuntumaan kaikkein turvallisimmalta. Ja onhan koti kuitenkin siellä, samoin kuin työt - takaisin oli siis päästävä.

Ja mielellään vielä ilman 14 vuorokauden karanteenileiriä.

Onneksi kotiinpaluu Hong Kongiin sujui ilman karanteeneja, vaikka omaehtoisessa kotikaranteenissa nyt ovatkin. Moni muukin Hong Kongissa asuva eurooppalainen on palannut sinne kuka miltäkin suunnalta, ja sen myötä uudet tartunnat ovat taas nostaneet päätään.


Kaikki tuntuu lähes utopistiselta tällä hetkellä - Suomen tilanne, Euroopan tilanne, koko maailman tilanne.

Yhtäkkiä kaikkialla on kaaos. Talous romahtaa, ihmisiä sairastuu ja rajoja suljetaan. Kaikki se mihin oltiin totuttu ennen koronaa, palaa tuskin koskaan täysin samaksi.

Aika pysähtyi kuin varkain ja toisaalta monelle meistä tuli kiire päästä jyvälle miten tästä eteenpäin.

Suunnitelmat muuttui, ja tulevat varmasti vielä moneen kertaan muuttumaan - meillä kaikilla. Mitä on kuukauden päästä, tai kolmen - ei kukaan tiedä. Kirkkaita kristallipalloja ei ole.

Varmaa on ainakin se, että hetkeen ei kenenkään tarvitse matkustaa. Samalla meidän kiire saada hyytyneestä pakettiautosta värkätyksi katseenkestävä camper van sammui. Ei ole mitään kiirettä. Ei tule mitään Euroopan reissua.

Mutta jotenkin tämän kaiken uskomattoman kriisin reunamilla se ei harmitakaan. Nyt on niin paljon isommat ongelmat käsissä, joista selviämisessä tarvitaan varmasti meitä kaikkia.


Onneksi ollaan Kemiössä

Täällä on nyt tavattoman turvallisen tuntuista, vaikka elämän muilla osa-aluilla kaikki indikaattorit vilkuttavatkin varoituksia.

Pienyrittäjiä kun ollaan, huoli omasta taloudesta nostaa päätään. Samoin kuin työntekijöitten tilanteesta - riittääkö heille töitä, riittääkö meille asiakkaita. On täällä kuulkaa vietetty huolestuneita tunteja mietintämyssy päässä.

Onneksi meillä on kuitenkin erittäin huokeat asumiskulut, meri on lähellä kalastamista varten, eikä neljän seinän sisälle tarvitse lukittautua. Täällä saaressa on tilaa ja avaruutta ulkoiluun ilman että muita näkyy mailla halmeilla.

Tekeminenkään ei lopu heti kesken, sillä remonttia kyllä riittää vaikka muille jaettavaksi. Kunhan vaan tarvikkeita saa hankituksi.

Ja onneksi on kevät tulossa!

Metsässä on tilaa temmeltää


Tuetaan muita

Luonnollisesti huolestuttaa myös muitten pienyrittäjien, taiteilijoiden ja esiintyjien puolesta. Monen kalenteri on tyhjentynyt hamaan tulevaisuuteen, eikä rahaa tule. Silti on maksettava asuntolainat ja vuokrat, monilla artisteilla on huoli myös bändinsä jäsenten toimeentulosta.

Terveys menee tietenkin talouden edelle, mutta kuinka kauaskantoiset vaikutukset koronalla tuleekaan olemaan - se on pelottavaa.

Omien mahdollisuuksiensa mukaan nyt kannattaakin tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja vaikka suomalaisia artisteja, joitten keikkakalenterit tyhjenivät kuin salaman iskusta. Nyt kun koronavirus on laittanut Suomen käytännössä ainakin kuukaudeksi kiinni, on tilannetta helpottamaan pystytetty uusi verkkoalusta Keikalla.fi jonka avulla yritetään helpottaa esiintyjien ja järjestäjien tulonmenetyksiä. Samalla meille yleisölle tarjoutuu mahdollisuus päästä suosikkiartistimme keikalle verkkolähetyksen välityksellä suoraan kotisohvalta.

Keikalla.fi myös Facebookissa, käyhän tykkäilemässä ja tukemassa.

Lue Soundin artikkeli aiheesta Kulttuuriala pisti hösseliksi.

Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii.
Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii.
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu.
Koeta niita rohkaista, jotka päätöksissään horjuu.

Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa...

- Pave Maijanen -

Unelmakelissä - Kisis frisbeegolf

Kun "never ending story" (lue marraskuu) antaa välillä periksi, syntyy pakonomainen tarve olla ihan pihalla. Lintujen laulua kuunnellen ja luontoa tuoksutellen, kääntäen auringolle ensin toisen posken, ja sitten perään toisen.

Nauttien hiljaa paikallaan. Tiedättehän, sillä tavalla jotenkin zen -mäisesti, ettei mikään pääse murtautumaan kaaoksesta tyhjään mieleen.

Vaihtoehtoisesti tuollaisen harvinaisemman päivän voi viettää viheriöllä kiroillen ja kiekkoa viskoen. Umpirisukossa äheltäen ja kiekkoa joen pohjalta naaraten - kengät märkinä, hiki selkää pitkin valuen.

Totuuden nimissä, ei me mitään zen -ihmisiä olla, tähän jälkimmäiseen porukkaan me kuulutaan - satoi taikka paistoi.

Väylä 16, jossa Tomppa teki birdien. Bongaa kori :)
Ihania pitkiä puistoväyliä.

Kisis Frisbeegolf -rata, ensimmäistä kertaa

Sen verran kaavoihin kangistunutta porukkaa me kuitenkin ollaan, että extremeretket uusille radoille vaatii aina jotakin spesiaalia. EXTRA HIENON ilman nyt vähintään.

Parin päivän miltei kesäiset kelit teki meistä rohkeita, ja otettiin hyppy tuntemattomaan. Karjaalla me käydään heittämässä useinkin, mutta aina vaan siellä samalla radalla. Vaikka tätä toista Kisiksen rataa on foorumeissa kovasti kehuttu, jostain syystä me ei olla sinne tätä ennen uskaltauduttu.

Ja hölmöähän tuo, sillä melkolailla hienosta radasta kuitenkin on kysymys. Upeissa maisemissa oleva kohtalaisen haastava rata otti meistä mittaa ja meikäläisestä tällä kertaa ihan selkävoitonkin. Tuntemattomassa radassa on aina extrahaastetta, kun ei ole vielä päässyt testaamaan mikä kiekko toimii parhaiten milläkin osuudella. Tähän kun ottaa mukaan vielä perus risukot ja ojanpohjat, ihan helpolla ei eilen päästy.

Enivei - upeita puistoväyliä ja vähän haastavampia, mutta hyvin hoidettuja metsäväyliä. Suurin osa tiipaikoista oli pienen lentokentän kokoisia ja toisin kuin meidän käymillä muilla radoilla, myös roskiksilla varustettuja. Isot pojot siitä(kin)!

Kisiksen radalta löytyy normaalit 18 väylää ja kaksi kiinteää vaihtoehtoa - amatööri tai pro. Ennen muinoin maksullinen rata on uusittu vuonna 2019, ja jossain matkan varrella rata on muuttunut myös maksuttomaksi, mikä on tietty jees.

Rata on todella pitkä ja mäkinen, mutta olipa kyllä nautinnollista päästä heittämään pitkää väylää ylhäältä alas, vaikkakin se meikäläisen kohdalla vielä valitettavan usein tarkoittaa pusikoita sun muita haasteita. Tuulen kuljetettavana olevasta ja taivasta halkovassa kiekossa on aina vaan jotain mystisen hienoa.

Mandoja ja OB -alueita löytyy, siksi lyhyemmissäkin väylissä riittää ihan pirusti haastetta. Väyläopasteet sai meiltä kiitoksia, vaikka ilman kännykkään ladattavaa UDisc -appsia (tai muuta vastaavaa) oltais muutaman kerran saatettu harhailla minne sattuu.

Urheiluopisto Kisakeskuksen yhteydessä oleva rata tarjoaa kisakeskuksen palveluiden kanssa oivallisen kohteen fribapäivän viettoon. Ilmeisesti kahvilaa sun muuta löytyy myös, mutta tällä kertaa me ei maltettu jäädä etsimään että mitä kaikkea. Kesällä sitten, kun kuuman kierroksen jälkeen saattaisi maistua myös huurteinen bisse (toivottavasti täältä saa).

Yleisesti ottaen kuitenkin, lähes täydellisesti hoidettu ja ehdottomasti käymisen arvoinen mesta. Kannattaa siis tulla kauempaakin testaamaan.

Ja fribatyttöset - kerrankin paikka josta löytyy myös vessat, yay!

Tompan tyylinäytteitä

Kivoja rantaväyliä.

Kiva miljöö!

Ja upeita rantamaisemia!

Päivityksiä Kemiönsaarelta

Luin pari päivää sitten Ylen artikkelin maalle muuttaneesta Espoolaisesta pariskunnasta, jotka ostivat ison maapläntin saaden vaatimattoman talo kylkiäisenä. Jotenkin ihan yllättäen tuli mieleen tämä yksi huuhaa -porukka täällä Kemiössä, enkä kuitenkaan missään nimessä meinaa että se toinen porukka olisi yhtä huuhaata kuin nämä. Me.

Artikkelissa puhuttiin myös sekä maaseudun tyhjenemisestä, että sen täyttymisestä. Vaikka iso määrä ihmisiä muuttaa töitten perässä kaupunkeihin, moni kaupunkilainen olisi vastaavasti valmis vaihtamaan hektisen elämänsä maaseudun "romanttiseen" rauhaan, keskelle luontoa ja kaikkia näitä villejä elukoita.

Itse olin varma että hulluksi tullaan, ennen kuin näitä polkuja on kvartaali tallattu. Olin väärässä. Hulluksi meinaan kyllä välillä tulla, kun en pääse sinne mihin oikeasti kuuluisin. Kun Suomessa on kuitenkin vielä tovi oltava, en vaihtaisi tätä maalaisromantiikkaa mihinkään.

Maalla on aina puuhaa. Välillä se ottaa aivoon, välillä taas sormet syyhyää niin ettei malttaisi nukkua. Auta armias kun kevät kunnolla alkaa, sitten sitä vasta työleirillä ollaankin.

Eikä se haittaa yhtään.

Kunhan nyt yhden road tripin Eurooppaan ehtisi toteuttamaan.

Että humpsis vaan...

Aika tempoilee

Mikä on, ettei aika voisi joskus rullata myös taaksepäin? Niin hirvee hoppu koko ajan eteenpäin, ettei mukana meinaa pysyä.

Yksi juttu kuitenkin on, johon meillä tuntuu riittävän määrättömästi aikaa - nimittäin frisbeegolf.

Onneksi? on tällainen hassu talvi menossa niin on voinut huidella kiekkolaukku olalla metiköissä useamman kerran viikossa. Ja niin kun mä ennakkoon jännitin, mahtaako heittelyyn tulla kolmen vai viiden kuukauden paussi.

Joinain päivinä talvi tekee pienet tepposet, kuten pari päivää sitten Karjaalla. Aamun valkea maa ja edelliset yöpakkaset oli muokannut pieniä ansoja Karjaan niityille, ja pitkästä aikaa saikin kunnon röhönaurut, kun minä ja pelikaveri vedettiin komeat ilmalennot persiilleen parin metrin välein toisistamme, ja täsmälleen samalla sekunnilla. Noina hetkinä jollain saisi olla kamerasta recci päällä, mutta eihän se tietenkään niin mene.

Karjaan ja Taalintehtaan fribaradat on muuten olleet hienosti pelattavissa koko talven. Taalintehtaan korkeat ja jäiset kalliot välillä hirvittää, mutta ei meistä kukaan ole vielä päätynyt pää edellä alas. Usein kahlataan lammikoissa molemmilla radoilla, mutta sitä vartenhan on kirpputoreilta hankitut lantsarit.

Eka kerta fribailua "hangessa"

Remppaaa jaa jaa jaa...

Remontti ei juuri nyt oikein innosta, mutta pakko sitäkin olisi saatava notkahtamaan eteenpäin.

Keittiössä odottaa muurin laatoitus, jonka laattoihin kuvittelin itse tekeväni sabluunat. Ja teinhän mä, mutta totesin homman sen verran hitaaksi, että luovuin ensimmäisen kaakelin jälkeen. Olisi tullut laatoille hintaa, jos olisi laskenut omille työtunneillekin jonkun arvon.

Ei niin mitään järkeä.

Sen sijaan löysin torista 1900 -luvun alun kaakeliuunin okran väriset kuvioidut kaakelit, ja päädyin tilaamaan ne. 23 kaakelia, joista edellinen omistaja ei ollut saanut vanhaa laastia (tai sementtiä?) irti, ja joista itse ajattelin suoriutuvani tuosta noin vain.

Hah. Kuuden tunnin työllä olen saanut raspatuksi kahdeksan kaakelia ja rikkonut niitten lisäksi kolme. Nouseehan ne nämäkin 15 euron laatat vielä arvoon arvaamattomaan.

Että pitääkin aina haalia näitä ihme projekteja! Kaupan hyllyltä olisi saanut UUSIA aika herkullisia kuvioituja kaakeleita, eikä niitten suhteen olisi tarvinnut tehdä muuta kuin tuupata seinään.

Mutta katsos kun tällaisia vanhoja okran värisiä laattoja ei muuten ole sitten kellään muulla - viis siitä miten paljon helpommalla tämänkin homman olisi voinut hoitaa...

Eikö olekin herkulliset kaakelit?

Siinä paloi taas hopeapajun oksat sun muu roska

Nojatuolimatkat osa 4 - helmikuun hulinoita

Terveisiä tuuliselta Kemiönsaarelta!

Lunta ei meidän pikkuisella tilalla ole vieläkään, vaikka tälle viikolle on ilmeisesti jotain talvisempaa meininkiä luvattukin. I still hope not! - sillä sääliksi kävisi luontoa, joka heräilee kovasti jo kurottelemaan kohti hennosti lämmittävää aurinkoa.

Kiirusta on meillä pitänyt, mutta ihan vähän vaan. Rakkaat ihmiset Hong Kongista kävi ilostuttamassa muutaman päivän ajan, ja kuten meidän yhteisillä hetkillä usein ennenkin, ilmojen herrat pistivät väkisin kapuloita rattaisiin. Me vaan ollaan siskon kanssa sen verran aitoja Tikruja (Nalle Puhista), että kun meidät laittaa johonkin maailman kolkaan samaan aikaan, päämme päällä olevat sadepilvet sataa sitten varmasti.

Siitä toki selvittiin, mutta kun Hong Kongin rakkaat oli lähetetty kohti Barcelonaa, oli itsekin lähes valmis hyppäämään siivelle. Aika alkaa kohta olemaan kypsä - ellei melkein läpimätä - maisemanvaihdokselle. Tai oikeemmin tälle loputtomalle marraskuulle. Sillä vaikka nyt pariin päivään ei taas olekaan satanut, melkein puoli vuottahan tässä on tarvottu mudassa.

Ei ole kaivossa pula vedestä, ei varmasti seuraavaan kolmeen vuoteen. Pah.

Mutta kun ei vieläkään pystytä starttaamaan palmun alle UV-säteiltä suojaan, otetaan pika-apua helmikuun nojatuolimatkoista. Aiemmista nojatuolimatkoista voitkin lukaista täältä: marraskuut, joulukuut ja tammikuut.

Helmikuu 2015 Koh Samui

Blogihan starttasi vasta maaliskuussa 2015, joten blogista ei tuon vuoden helmikuusta löydy muistiapua. Mutta helmikuussa 2015 me yksinkertaisesti vietettiin kuherruskuukautta Samuin auringon alla. Kaikki oli vielä kovin uutta ja vallan ihanaa - jokainen aamukahvi terassilla sai yksinkertaisesti vetämään hyvin syvään henkeä. Kukkien ja meren tuoksu, lintujen laulu, tropiikin sirinä - ei voinut kuin kiittää koko universumia siitä, että pitkän ajan unelmasta oli viimein tullut totta.

Koh Samui

Helmikuu 2016 Penang, Malesia

Helmikuuhun 2016 liittyi vahvasti rakas ystävämme matkamies Kurre, ja viisumin ruinausreissu Penangille. Tällä viisumireissulla lyötiin Kurren kanssa hynttyyt yhteen, ja päätettiin ihan omin päin lähteä hoitamaan tarrat kotiin. Ei siis agentteja, eikä muitakaan apuja, vaan nippu papereita kirjanpitäjältä ja menoksi.

Kurre oli paitsi loistava ystävä, myös ihanteellinen matkakumppani. Ei turhaa hermoilua vaikka vastassa oli mitä, vaan innostunutta ihmettelyä ja elämästä nauttimista. Yhteisiä viinilasillisia parvekkeella ennen nukkumaan menoa, leivoksia ja kakkuja, päikkäreitä jos väsytti.

Ihana Kurre, we miss You very much!

Helmikuusta 2016 voit lukea vaikka täältä. Jos et muuten, niin lukaise vaikka Batu Ferringhin miracle babysta.

Kurren kanssa reissussa Batu Ferringhillä

Helmikuu 2017 Koh Samui

Helmikuussa 2017 muisteltiin tammikuussa ollutta ensimmäistä ja hämmentävää Balin reissua. Ei kuitenkaan reissattu naapurisaarta pidemmälle, ja Tomppa kirjoittikin pari juttua Koh Phanganin parhaista rannoista. Voit napata vinkit talteen täältä ja täältä.

Helmikuussa tuskailtiin myös jäteongelman parissa Samuilla. Mehän otettiin osaa vaikka mihin rantojensiivoustalkoisiin, ja on kyllä pakko myöntää, että ilman Trash herota ja muita vapaaehtoistoimijoita saari saattaisi näyttää aivan järkyttävältä. Käykäähän ihmeessä itsekin kantamassa kortenne kekoon.

Clean the beach boot camp Koh Samui

Helmikuu 2018 Koh Phangan

2018 helmikuussa oltiin toistamiseen palattu Balilta, ja stopattiin jälleen Koh Phanganille koirien noutoreissulle. Hyvä ystävämme Moikku - saarella jo kymmenisen vuotta asunut muusikon renttuhan tuokin - on hoitanut vuosia meidän karvaturreja aina kun meille on koittanut viisumireissut. Ja muulloinkin. Thanks Moikku mak mak.

Helmikuussa 2018 esikoinen frendeineen pyörähteli viidakkotalossa reissujensa välissä, ja me päätettiin tarjota heille elämys meren syvyyksissä. Kun Tomppa ja Moikku sukeltelevat kimpassa, retket tehdään The Dive Inn -porukan kanssa, ja niin siis tuollakin kerralla. Mitäs sitä loistavaa vaihtamaan, vink vink.

Nuorille miehille tarjottiin siis Discover scuba diving - elämys sillä seurauksella, että jätkät pääsikin keräämään elämyksiä koko rahan edestä. Ei nimittäin ole aivan tyypillistä törmätä valashaihin ensimmäisellä sukelluksellaan, sillä moni sukeltaja ei näe niitä elämänsä aikana yhtäkään. Ja nämä jätkät näki kaksi!

Koh Phangan on muuten aivan mielettömän ihana saari! Tästä linkistä voi napata muutaman vinkin talteen Phanganin retkeä varten.

Korvaamaton Moikku

Ihana Koh Phangan

Helmikuu 2019 Koh Samui & Myanmar

Helmikuu 2019 vietettiin pääsääntöisesti Samuilla, lukuunottamatta juniorin ja minun hyppäämistä kuun viimeisenä päivänä Myanmarin puolelle. Kyseessä oli meidän viimeinen viisumireissu ennen Suomeen lähtemistä, ja ainahan ne jännitti. Lue vaikka täältä.

Helmikuussa Samuilla nautittiin vuosittaisesta Samui Swine Classic -fribatapahtumasta, joka on siis kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hieno tapahtuma. Kiitos Samui Disc Golfin Nigelille ja apureille upeista päivistä kisoineen ja illanviettoineen. Niitä hetkiä en unohda koskaan.

Helmikuussa 2019 käytiin myös auttamassa erästä Samuin sankaria Elfesworldin Elisabethia, joka on jo vuosikymmenen ja toisenkin pelastanut Samuin hätää kärsiviä katukoiria. Vuosi sitten Elisabethilla oli tarhassaan noin 700 koiraa ja kissat päälle, kun kaikki hänen työntekijänsä ottivat ja lähtivät. Voitte varmaan kuvitella, ettei kukaan yksinään voi selvitä edes eläinten ruokkimisesta 700 onnettoman ollessa kyseessä, joten paniikki oli päällä.

Me lähdimme auttamaan, ja niin lähti onneksi moni muukin. Tästä katastrofista selvittiin, ja uusi henkilökuntakin löytyi nopeaan. Onneksi vielä aivan läheltä ja loistava sellainen.

Tästä katastrofin alusta, josta uhkasi kehkeytyä vaikka mitä, voi lukaista täältä.

Ilman Elisabethin Elfesworldia Samuin katukoiraongelma olisi valtavan paljon surullisempi. Auttakaa tekin, mikäli asia tuntuu omalta:

Elfesworld

Elfesworld Koh Samui

Helmikuu 2020 Kemiönsaari

Jep, täällähän me. 2020 helmikuussa on yllättäen vieläkin päästy heittämään kiekkoa, nautittu rakkaitten seurasta, remontoitu tölliä ja riehuttu pihamaallakin aina kun ei vettä ole tullut saavista kaataen.

Upea vanha hopeapaju on nyt nuorennusleikattu, samoin vanha sireeni. Klapeja on jumpattu ulkoa liiteriin (mun valtakunta) ja liiteristä takkaan. Vaikka on ollut leuto talvi, sähkölaskut on aiheuttaneet harmaita hiuksia. Näihinhän hupenee kohta lomakassa jos toinenkin, mitä h*lvettiä?

Takka palaa siis kohta poroksi, joten meillä ollaan jo ihan valmiita kevääseen.

Viis siitä vaikka se olisikin liian aikaista.

Kemiönsaari 2020
Back to Top