Sisällön tarjoaa Blogger.

Junnaamista ilmassa

Ollaan me varsinaisia tupajumeja. "Oikeisiin remppahommiin" tarttuminen ei vieläkään meinaa millään ilveellä onnistua, sillä paljon hauskempaa on kehitellä uusia virityksiä vaikka puutarhaan. Ja jos ei muuta keksi, niin voi vaikka kurvailla ympäri kyliä täydentämässä varastoja. Sillä mistäs sitä voi tietää, milloin tarvitsee juuri tuon levyistä lautaa, tai vaikka himoleveätä ja paksua lattialankkua.

Sitä mukaa kun saadaan varastoja ja pihaa siivotuksi, Tomppa kurvaa seuraavan kuorman kanssa pihalle. Nyt on piha ties kuinka monennen kerran taas täyttynyt lavoista (joita menneinä kuukausina ollaan poltettu tusinan verran), terassin valokatoksesta tolppineen (meillä ei ole terassia), sekä aitatolppien jaloilla ja laudoilla. Jossain remontin kahvitauoilla Tomppa tulee kuulemma rakentamaan myös aidan tontin ympärille, vaikka pöllömpikin tajuaa, että meidän tontin kokoisen aidan värkkäämiseen menee varmasti kaksi kuukautta - täysipäiväisesti.

Voisko joku valaista sille, että keskittyisi nyt vaan julkisivuuun?

Varsinainen timpuri

Ulkolaudoitus

Puretaan ne kalman väriset mineriitit ja alla oleva laudoitus, heitetään tuulensuojalevyt hirsien päälle, siihen päälle tuuletusrako ja kakun päälle tuore laudoitus. Simppelin kuulosta, mutta sitä mukaa kun pääsee eteenpäin, huomaa jääneensä jumiin betonirappusiin, lahonneisiin ikkunankarmeihin, katon alla oleviin pelteihin, ja vaikka mihin. Simppeli homma muuttuu äkkiä hankalaksi ja sormi menee suuhun.

Pitäiskö tehdä noin, vai olisiko näin parempi? Olisiko sittenkin järkevämpää aloittaa tältä seinältä, jotta pääsisi etenemään? Puretaanko rappuset, vai halkeaako kivijalkakin samassa rytäkässä? Pitäiskö kuitenkin soittaa työnjohtajalle, vai olla nolaamatta itseään ja tehdä vaan silleen, miten se nyt parhaiten onnistuu?

Helppoa kuin heinän teko.

Not.

Mutta eipä mittään, eteenpäin rämmitään.

Puukuorma paikalliselta sahalta

Kaiken käytetyn vanhan ulkovuorauslaudan metsästyksen jälkeen lopetettiin taas pään hakkaaminen seinään (meillä on siihen taipumusta), luovutettiin ja tilattiin kylän sahalta 700 metriä lautaa. Oi sitä riemua, kun traktori kurvasi pihaan peräkärry täynnä ihanasti tuoksuvaa puutavaraa. Jumantsukka, ehkä tästä sittenkin tulee jotain.

Paitsi että olin Pinterestistä keksinyt tiilistä muuratut kukkalaatikot, ja sellaiset piti tähän saumaan myös frouvan saada. Laudoitus jouti (TAAS) odottamaan, että sain istutetuksi parit köynnösruusut tiililaatikoihin piharakennuksen sinisen oven molemmin puolin. Onhan toi ukkeli ihan kiva, kun ei sillä vieläkään ole mennyt hermot kaiken maailman väliin tuleviin hömpötyksiin.

Mutta josko se remppa nyt alkais puksuttamaan.

Eilen tuulensuojalevytettiin ensimmäinen seinä ja jos nyt ei ihan heti huomenna päästetä itseämme karkaamaan fribakentille, niin huomenna saattaisi olla ekalla seinällä jo laudoitus. Voin sanoa, että se vasta olisikin jotain.

Vielä kun ilmojen valtiaat ryhtyisi viimein yhteistyöhalukkaiksi ja lopettaisi tämän alati paidan alle puhaltavan tuulen, sekä vähän väliä niskaan ropsahtavat sateet. On muuten superärsyttävää levittää sirkkelit ja muut härpäkkeet pihamaalle, ja peitellä niitä taas hetken päästä pressuilla. Ihan vaan, että voi muutaman minuutin päästä toistaa saman kuvion.

Joten peace & love yläkerta. Antaa nyt vaan tulla sitä tyyntä lämpöä ja auringonpaistetta, eiköhän me kaikki olla se jo ansaittu. Kelaa nyt, koronat sun muut - TÄÄLLÄ TARVITAAN NYT HELLETTÄ.

Ettäs tiedät.

Thank you mak mak.

Uudet köynnösruusulaatikot

Viimein on porakaivokin liitetty talon putkiin.

Boo, virallinen laadunvalvoja.

I'm fine

I'm fine.

And I'm happy.

Very happy.

Samalla lupaan etten vähään aikaan stressaa yhtikäs mitään. Hengitän syvään ja lasken kahteensataan, jos ja kun pää meinaa heittäytyä hankalaksi.

Ei muutenkaan olisi pitänyt avautua terveysongelmista, sillä turhaan tuli saatettua myös lähipiiri tarpeettomaan paniikkiin. Taisi verenpaineet nousta jossain muuallakin.

So I'm sorry and I'm fine. Kiitos ja anteeksi.

Testiramppausten perusteella tässä tyypissä ei siis ole mitään vikaa. Ei niin mitään, mistä pitäisi olla huolissaan. Ja nyt kun verenpaineitakin on himaoloissa mitattu, on ne asettuneet jonnekin junioritasoille, eli lähes täydellisiksi. Osasin siis kaikessa turhassa paniikissa hyperventiloida itselleni verenpainetaudin lisäksi myös sydänvian, ja ihan turhaan.

Kiitos Kemiönsaaren terveydenhuollolle. En voi kuin hattua nostaa siitä efortista, millä täällä asioita hoidetaan. Nyt on tyttö skannattu sieltä sun täältä ja kaikki on okei pientä kremppaa lukuunottamatta, mutta ei se edes tunnu enää miltään. Annan myös anteeksi sen, että eräs hoitaja unohti yläosattoman asiakkaan vessaan lukkojen taakse. Jostain kumman syystä tämän emännän kohtaloksi näyttää napsahtavan tissit paljaana yleisölle esiintyminen, lue vaikka täältä

Onneksi olen jo oppinut häpeämisen mestariksi. 

Remppaviinit ansaittu :)

Huomenna tulee kesäkeittiöön sähköt

Ihana piparkakkutalo myynnissä naapurissa

En jaksaisi odotella

Odottavan aika on hemmetin pitkä, ja muistan edelleen kuin eilisen mikä olikaan se jäätävin syy Samuille muuttoon - nimenomaan nämä Suomen jäätävät kelit. Syitä oli toki monia muitakin, mutta lämpö oli ykkönen.

En millään jaksaisi enää odotella kesää, räntäsateitten perusteella sitä ei ehkä tule.

Enkä jaksaisi oikein odotella töllin valmista ulkoverhoustakaan, sillä mitä edemmäksi päästään, sitä enemmän tulee haasteita vastaan. Ei se toki mikään yllätys ole, onhan näitä jo nähty.

En myöskään jaksaisi odotella turkoosissa merivedessä puljaamista ja lämpimän rantahiekan hankaamista varpaitten välissä. Toisin sanoen en niin millään malttaisi odottaa Samuille pääsyä. Pakko kai se on taas myöntää, että meidän kaikkein eniten kodilta tuntuvat lähiöt sijaitsee kuitenkin tuolla kauniilla saarella.

Paikallisia ystäviä on ikävä, jameja on ikävä, lämpöä on ikävä, joka puolella leijuvaa grilliruoan tuoksua on ikävä, aurinkoa on ikävä, jopa niitä puutarhassa luikertelevia komeita monokkelikobriakin on ikävä - aina vaan.

Kunpa tietäisi mihin maailma nyt muuttuu. Onko keskivertomatkailijoilla varaa vielä lennellä jonnekin, vai nousevatko lippujen hinnat taivaisiin. Muuttaako Thaimaa jo muutenkin alati muuttuvia viisumisäännöksiä koronakriisin myötä, ja jos, niin mihin suuntaan. Onnistuuko Samuin ja Phanganin muuttaminen eliittituristien lomakohteeksi kuten on suunniteltu, vai hidastuuko turistien virta sinne. Itse toivon jälkimmäistä, sillä Samuille ei mielestäni tarvitsisi pykätä enää yhtäkään hotellia tai resorttia. Se on jo tarpeeksi täynnä.

Phuuh, miten kaipaankaan IKUISTA lämpöä ja sinne kotiin...

Koh Samui näköalapaikat
Oi Samui!!!

Wat Plai Laem

Ei mitään paniikkia

Kaiken remonttihärdellin keskellä olen kärsinyt kummallisista vatsavaivoista jo puolisen vuotta. Sen verran pitkään, että olotilasta on vaivihkaa tullut uusi normaali ja hommat on hoituneet ärsyttävistä tuntemuksista huolimatta. Olen vaan kärvistellyt menemään, kuin mitään ei olisikaan.

Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin sellainen fiilis, että nyt riitti. Olin kertaalleen jo aiemmin varannut itselleni ajan paikalliseen terveyskeskukseen, mutta perunut sen koronahelvetin räjähtäessä silmille. Ei siis auttanut kuin varata uusi aika.

Siitähän se syvä paniikki sitten alkoi. Kun oli jo lähes puolen vuoden ajan mielessään sairastanut vaikka mitä karmeata, olin terveyskeskukseen päästyäni yhtä paniikkia ja sydäriä. Kun vielä tutkimuspöydälle kivuttuani sydän hyppäsi pari etuperin volttia juuri stetoskoopin alla, löysin itseni alta aikayksikön myös sydänfilmipöydältä.

Siihen päälle sitten vielä keuhkokuvat, niin ei ihme että verenpaineet huiteli avaruudessa. Kun kiltti hoitsutyttö kerta toisensa jälkeen mittaili silmät pyöreinä paineita, ehdin helposti käymään päässäni läpi yhtä jos toista kuolemanvakavaa.

Mutta mitä h#lvettiä? Puolen vuoden vetkuttelun jälkeen menin terveyskeskukseen epämääräisten vatsavaivojen takia, eikä kymmenen minuutin paniikin jälkeen kukaan puhunut niistä enää mitään. Ei sillä että itsekään olisin siinä kohtaa enää muistanut minkä takia ylipäänsä menin paikalle.

Nyt kuitenkin jatketaan edelleen tutkimuksissa juoksemista, mutta onneksi vastauksia odotellessa ja pienessä paniikissa ehtii taas mielessään sairastaa ihan vaikka mitä.

Sydänfilmi oli kuitenkin ok, ja verenpaineetkin laskeutui avaruudesta kotona mitattaessa.

Helvetin hyvä että vappu tuli väliin. Kroppa tarvitsi selkeästi pientä irtiottoa ja aivojen nollausta (lue vappukänniä) kaikesta panikoimisesta.

Vappu juhlittiin perinteisesti koleassa kelissä.

Mineriittivastaava Ira

Oikeilla vehkeillä isot betonilaatatkin siirtyy.

Ei(pä) mitään paniikkia rempankaan suhteen

Kun on tämän luokan remppakokonaisuus käsillä, ei millään meinaa saada startatuksi mitään.

Vaikeinta on yllättäen päättää marssijärjestys.

Mitä kannattaa metsästää ensin? Ulkoverhouslaudoitus, keltamultamaali, tippapellit, piikkauslaite rappusille, vai jotain muuta?

Entä mistä aloittaa? Ikkunoitten entisöimisellä, vanhojen rappusten piikkauksella vai käydäänkö suoraan laudoituksen kimppuun? Yritetäänkö säilyttää vanha ulkolaudoitus vai mennäänkö uusilla laudoilla, koska se vaan olisi niin paljon helpompaa (ja kalliimpaa)?

Päättäminen on saakelin vaikeata siksi, kun ei oikein vielä hiffaa mitä tekisi.

Ja koska ei osata päättää juuri mitään, meille haalitaan kaikkea vähemmän oleellista. Kuten aitatolppien jalkoja, puumateriaalia joskus tulevaan aitaan, epämääräisiä ja hengenvaarallisia rakennustelineitä, taivaisiin kipuavia tikkaita, kymmeniä kiloja nauloja ja vaikka mitä.

Phuuh. Ei ole helppoa olla tyhmä.

Tässä pitäisi äkkiä opiskella kunnostamaan ikkunoitakin, sillä tarjousten perusteella vanhojen ikkunoitten kunnostaminen on mielipuolisen kallista, eikä tästä budjetista löydy siihen pätäkkää. Onnistuisipa yöksi laittamaan jonkun ikkunankunnostusopastusvideon uniin pyörimään niin, että aamulla herätessä ikkunoitten kunnostus menisi kuin vettä vaan. Se olisi kätevää.

Mutta eniveis - koska oikeisiin hommiin tarttuminen on taas hyydyttänyt meidät, me muun muassa suoristellaan kaatuneita omenapuita, istutetaan marjaomenapensaita, hankitaan lisää mattoja, kärrätään kiviä sinne sun tänne ja ollaan ihan hoomoilasena.

Onneksi vappuvieraat kaiken juhlimisen ohella teki sentään jotain järkevää. Kiitos Ira, Harri, työnjohtaja Tomppa ja Pauliina. Pus pus ja pus.

Kaatunut ja haljennut omppu tykkää vielä elää...

joten se ansaitsi mahdollisuuden.

Mut kun mä haluun beach housen!

Kuka nyt ei beach housea haluaisi. Sitä että heräisi kukonlaulun aikaan, astuisi kahvikupposen kanssa rantaterassille ja hengittäisi suolaisen kosteata meri-ilmaa keuhkot tupaten täyteen. Aamukahvin perään voisi sitten sukeltaa aaltoihin koirien pärskiessä ympärillä.

Ai että.

Vaikka meillä ei sellaista sympaattista auringossa haalistunut pientä rantataloa (vielä) olekaan, on mulla pakonomainen tarve jollain tavalla sisustaa beach house aina sinne, missä kulloinkin asutaan. Kuten vaikka Kemiönsaarelle. Tähän kohtaan voitkin sitten kuvitella 1880 -luvun tuvan baliväreissä ja miettiä kuinka hyvältä se näyttäisi. Tällaisia asioita joudun itsekin nyt puntaroimaan, sillä sellaista meille on rakenneltu taiteellisen johtajan vaativan viitan painaessa meikäläisen harteilla.

Lopputuloshan on meille tyypillistä silkkaa sillisalaattia, mutta kun MÄ HALUSIN beach housen. Ja sain sen tuohon keskelle vanhaa tupaa.

Voisi melkeinpä huokaista että AI KAUHEE! - kato vaikka itse⇩⇩⇩:

Beach house keskellä tupaa ;)

Nyt on karamellia vai mitä?

Se olisi voinut olla ihan kiva puun värisenäkin...

Jep, kirjavat räsymatot, kattoparrut, okrainen oranssi ja karamellin värinen sininen ei välttämättä ole paras yhdistelmä, mutta sellainen tosta tuvasta on nyt kehkeytynyt. Ehkä mä tässä ajan kanssa saan lopputuloksesta sellaisen migreenin, että tarttee tehdä tuo keittiönsaareke vielä uusiksi.

Vappu nyt ainakin juhlitaan melkein beach housessa.

Remppahankintoja

Tomppa rakastaa exceleitä ja sehän on selvä että julkisivuremontin aikataulu, samoin kuin budjetti on naputettu taulukkoon viimeistä senttiä myöten. Kuulostaa hyvältä vai mitä?

Paitsi että ensimmäinen exceliin lyöty päivämäärä meni jo, ja siihen merkattu työ jäi tekemättä, KOKONAAN. Mä olen aina sanonut Tompalle että unohda noi excelit, koska me ollaan sen verran taivaanrannan maalareita ettei ne pidä ikinä milloinkaan. Budjetin osalta lienee turhaakin sanoa, että sehän nyt vasta ei tulekaan pitämään. No way.

Aikataulusta ollaan siis jo ensimmäisen kohdan osalta myöhässä, kun ollaan ravattu pitkin kyliä tekemässä "hankintoja". Turku, Kaarina, Parainen, Paimio ja vielä Espookin, kun kerran halvalla saa. Mutta kun budjetti on tiukkaakin tiukempi, tavaraa on haalittava sieltä missä säästyy edes joku sentti.

Tomppa on roudannut kaikenlaista tarpeellista korkeista tikkaista rakennustelineisiin, kesäkeittiöön tuoleja kahvipaketin hinnalla, uutta vanhaa ruuvinväännintä, maakaapelia pihan sähköjohtoihin, sun muuta kaikkea. Puhumattakaan vääränlaisista ulkoverhouslaudoista ja siitä, että on matkalla hukannut myös ystävämme peräkärrystä takaluukun. Mutta rapatessa roiskuu, vai kuinka se nyt meni.

Tjuda Skola

Omantunnon kontti

Taalintehtaan ekocenter on tätä nykyä kiinni paitsi koronan takia, myös siksi että se muuttaa. Eikä henkilökunnan mukaan Ekocenter kuulemma enää koskaan tule olemaan entisensä. Meidän vanhojen tavaroitten aarreaitta tulee jatkossa olemaan varjo entisestään, sitten kun se joskus aukeaa. Voi itkujen itku.

Sen sijaan vanhojen tavaroitten Tjuda Skolalla on kesäisin "omantunnon teltta" (lue täältä), mutta ainakin toistaiseksi vielä Tjudan piha-alueen ulkopuolelle on kiikutettu kontti, joka on täynnä kaiken maailman rompetta. Ja koska Ekocenter on nyt kiinni, tehtiin yhtenä päivänä täsmäisku "omantunnon kontille". Sekalaista vähän nuorempaa ja sitten oikeastikin vanhaa roinaa löytyy jos jonkinmoista, ja osassa tavaroista on hintalappu. Suurin osa kontin tavaroista on kuitenkin ilman hintalappua, eli maksat sen mitä omatunto kolkuttaa. Kantsii ehdottomasti kurvata tuonne, jos lähistöllä ajelee. Aina sieltä jotain löytöjä tekee.

Nyt me kuitenkin rauhoitutaan ystävien kanssa pariksi päiväksi vapun juhlintaan. Pidetään hauskaa ja heitellään tietty vähän kiekkojan. Edellisistä juhlista onkin jo ikuisuus, joten tekee varmaan ihan hyvää ottaa pari päivää hiukka rennommin ja huikka jos toinenkin.

Hauskaa ja keväistä vappua teille ihanat💛!

Maisemia frisbeegolf -radoilta


Purkuhommia

Kaikki vanha on parempaa kuin uusi - sanovat. Ikkunat, ovet, listat ja puu noin yleensäkin. Nykyään kaupasta ei saa edes kunnon lautaa, sanovat myöskin.

Koska ennen kaikki vaan tehtiin paremmin.

Osta siis hirsitalo. Korjaa sitä vanhaa kunnioittaen, pidä sauna pihalla ja mieluiten huussikin. Älä pykää sisävessaa vanhaan taloon, sillä joku menee kuitenkin pieleen ja sitten tuomiopäivät ovat luetut. Äläkä pykää vesivessaa ainakaan talon yläkertaan.

Nykyajan remontoijatkaan ei kuulemma ole mistään kotoisin. Parempi siis että opettelet ihan itse korjaamaan asiat (h*lvetisti opiskeltavaa), tai palkkaat vähintään perinnerakentamiseen erikoistuneen uberkiireisen ja kalliin ammattilaisen. Koska kukaan muu ei muka osaa kunnioittaa vanhaa taloa.

Sellaista se vanhassa talossa remppaaminen ilmeisesti on. Eikä vanhan talon remontit lopu ikinä milloinkaan, sillä kun kaikki on kertaalleen rempattu, voi koko kierroksen aloittaa taas alusta. Ja kaikki pitää sitten tehdä VANHAA KUNNIOITTAEN, muista se.

Eikä me olla kuin vasta ekalla kierroksella. Ei minkäänlaisia paineita...

Meidän töllin alkuperäinen osa on rakennettu 1880. Sitten valitettavasti jossain historian varrella tölliin on värkätty niin kutsuttuja "elintasosiipiä" kaksin kappalein. Ulkoapäin näyttää siltä, että talossa on kaksi uloketta ja kuten aiemminkin olen kiroillut, osa ikkunoista on väärissä paikoissa. Kaiken lisäksi ikkunat on vähän eripariakin.

Kaksi kappaletta parvekkeitakin löytyy, ja nyt tulevan julkisivurempan yhteydessä olisi tarkoitus päättää mitä toiselle niistä tehdään. Yläkerran parveke on niin söpö, että se saa ehdottomasti jäädä, mutta alakerran betoniparveke on ensinnäkin ruma, ja täysin tarpeeton sitten siinä vaiheessa, kun terassi valmistuu (jos se joskus valmistuu).

Eikö olekin karmea toi meidän alakerran parveke?

Julistan tässä ja nyt julkisivurempan alkaneeksi.

Maailman rumimmat mineriittilevyt saa häädön ja taloon palautetaan julkisivulaudoitus, joka siinä on aiemmin ollutkin. Vanhoja kkunoita olisi löydettävä lisää (tai teetettävä kalliilla), ja osa olemassa olevista ikkunoista pitää siirtää esteettisesti parempiin paikkoihin, ettei talon silmät näyttäisi sijaitsevan ohimoilla.

Se että löytäisi täsmälleen saman kokoisia vanhoja ikkunoita, on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Tai että löytäisi riittävän monta samanlaista vanhaa ikkunaa, jotta voisi vaihtaa kaikki töllin ikkunat uusiin vanhoihin. Etsiminen on ikuisuusprojekti, sen voin jo tällä kevyellä kokemuksella sanoa.

Mutta etsittävä on, sillä viiden kuukauden päästä on taas syyskuu. Ja sitten tulee taas kylmä, eikä syksy ilman ikkunoita tai lattioita ole mahdollista.

Meinaan vaan että "yllättäen" tuli taas kiire.

Purettava vanha rouva.

Voi harmi ettei toi ulkolaudoitus käynyt meille.

Purkuhommia

Kaikki kivet ja kannot on siis käännettävä ja yksi varteenotettava aarteitten löytömahdollisuus on löytää purettava vanha talo. Ja tarkoitan siis oikeasti sellaista, mihin voi omistajan luvalla mennä kylään moottorisahan ja sorkkaraudan kanssa.

Me ollaan monesti mietitty että mitenköhän onnistuisi löytämään yksinoikeudella tällaisen kohteen, kunnes sitten viime viikonloppuna rupesin tori.fi:n kautta kyselemään eräitten vanhojen ikkunoitten perään. Sovittiin ikkunanmyyjän kanssa treffit ja jotenkin mulle jäi sellainen kutina, että nyt voisi olla purkutalo kyseessä.

Pakattiin siis vaivihkaa moottorisaha ja sorkkarauta messiin, lainattiin Tapsalta peräkärry ja ajaa köröteltiin vanhoista taloistaan kuuluisalle Paraisille. Ja pidettiin toisillemme peukkuja, että kohteesta löytyisi ikkunoitten lisäksi jotain muutakin.

Ja niin siinä sitten kävi, että pääsimme ensimmäisen purkutalon kimppuun yksinoikeudella. Isäntä oli superkiva ja totesi että "viekää pliis kaikki", niin tontille tulevalle kaivinkoneelle jää vähemmän purettavaa.

Vaikka meidän ensimmäinen "purkukohde" olikin hurmaava vanha talorouva, meille sopivaa lattialautaa ja ulkolaudoitusta sieltä ei löytynyt. Talon vanhat ikkunat ei nekään sovi meidän tölliin, mutta ne oli niin sööttejä että rakennetaan niistä sitten vaikka sellainen symppis pieni kasvihuone pellon reunalle. Osa ikkunoista käytetään meidän traktorivajaan, josta kesän mittaan olisi tarkoitus kehkeytyä romanttinen kesäkeittiö.

Lisäksi me purettiin vanhoja ikkunalistoja, ne kun sattui olemaan juuri samanlaisia kuin meidän töllissä. Pari vanhaa jakkaraa pakattiin peräkärryyn, samoin kuin koristeellisia valurautaisia seinäpidikkeitä esimerkiksi kukka-amppeleille.

Siinähän se kevään kuumin päivä vierähti. Ja juuri kun oltiin lähdössä, talorouvan omistajan vanhemmat tulivat paikalle tyhjentämään kellaria kysyen, eikö me millään otettaisi erästä antiikkipöytää myös matkaan?

Ja niin sitten sellainen vanha leijonantassujalkainen pöytävanhuskin pakattiin peräkärryyn. Mihin se meillä sijoittuu, sitä ei tiedä vielä kukaan. Mutta mummo oli kuulemma joskus taannoin polttanut pöydällä kynttilää vähän kummastakin päästä, ja siitä syystä pöydän kanteen on palanut läntti historiaa.

Ai että mä tykkään esineistä joilla on tarinat💙

Kattokaa miten sievät 50-luvun kaapistot!

Olispa löytynyt kunnon lattialankkua...

Vanhoja sieviä ikkunoita pino.

Mummon vanha pöytä<3

Back to Top