Sisällön tarjoaa Blogger.

Helteisiä kuulumisia Kemiönsaarelta

PÖÖÖÖ - täällä ollaan vielä!

 

Vaikka ollaankin paljon pohdittu missä ensi talvi vietetään, niin juuri nyt nautitaan upean aurinkoisesta ja lämpöisestä Kemiönsaaresta. Tällä hetkellä fiilis on melkein kuin Samuin tropiikissa, lukuunottamatta tietenkin Samuin grilliruoalle tuoksuvia trooppisen kosteita öitä ja hikisiä jameja. Uuh miten tulikin heti ikävä...


Kemiössä on kuitenkin onneksi ollut lähes paahtavan kuumaa. Meidän tontti itsessään on erittäin aurinkoinen (silloin tietenkin kun aurinkoa näkyy), eikä kovinkaan montaa varjopaikkaa löydy muualta kuin puitten alta - tähän muuten pirtin edessä komeasti kukkiva omenapuu tarjoaa oivan helpotuksen. Meidän tontissa on myös eräs aivan käsittämätön ominaisuus - MEILLÄ EI KESÄLLÄ SADA. 


Aika kreisiä, mutta totta. Kemiön keskustassa vajaa kolme kilsaa meistä voi tulvia, ja silti meidän tontille ei heru pisaraakaan. Jos tätä olisi tapahtunut vain kerran, menisi se jonkun hassun sattuman piikkiin, mutta kun tätä ollaan todistettu jo kolmatta kesää, on pakko uskoa että meidän tölli sijaitsee jossain kummallisessa mikroilmastokoordinaatissa ja asia on vain näin. Hämärästi muistin perukoilta jokin ääni muistuttaa Tapsan kertoneen joistain "kummuista", jotka saavat sateen tekemään meidän kohdilla mutkan matkaansa. Onko näin en tiedä, usein kuitenkin ollaan todistettu sysimustien ukkospilvien hiipivän tontin oikealle puolelle ja suorastaan hyppäävään tontin yli sujuvasti vasemmalle puolelle jättäen meidät sateetta.


Talonvaltaajien hallinnoima vino tuulimylly.

Omppupuun varjossa. Taitaa tänä vuonna tulla liikaa omenoita...


Meidän uusi porakaivo ei toivomuksista huolimatta tuota kesäaikaan vettä aivan tarpeeksi, ja kun ei sada, pitäisi puutarhaakin kastella. Porakaivo olisi ilmeisesti paineistettava (kunhan taas keritään ja saadaan rahaa kasaan), mutta onneksi meillä on vielä tallella tuo vanha pihakaivo, jonka katolla JO KOLMATTA VUOTTA töröttää vino tuulimylly. Tuulimyllyssä on kolo, jonka valtaa joka kesä pieni tinttipari, ja siinä vaiheessa kun taas havahdutaan tuulimyllyn suoristamiseen, talonvaltaajat kurkistelevat kolosta vihaisina - EI NYT!


Ja niin tuulimylly pysyy sympaattisesti vinossa.


Kuin varkain (tai no kolmatta vuotta remonttia tehdessä) vadelmat ja muut kainaloon asti kurottavat rikkaruohot ovat vallanneet pihapiirin reunamukset. Piha-aluetta voi siis helposti kutsua reheväksi, mutta ei kuitenkaan sillä oikealla tavalla puutarhurin unelmaksi. Kaikkea kasvaa joo, mutta aikalailla väärissä paikoissa, kun taas kaikki se mitä itse olen istutellut kituuttaa henkihieverissä, koska vesipula. Viime vuonna istutin 13 marjaomenapensastakin aidan vierustoille (lupasivat että kasvavat isoiksi puolessa tunnissa, hih..), ja jos noi pensaat nyt on kasvaneet vuodessa 20 senttiä, niin sekin on varmasti näköharha. Aika säälittävää on kasvuvauhti, mutta ehkä sekin sitten johtuu vesipulasta. Tuskin noista pensaista on näkö - ja tuulensuojaksi vielä kymmeneen vuoteen.



Pellon reunasta löytynyt kiva metallihärpäke sopii hyvin kukan alle.


Onpa kuitenkin upeata, että kesä ja lämpö eksyi viimein tännekin. Kemiönsaari on valtavan kaunis varsinkin näin kesällä, ja jo tässä vaiheessa pelottaa ettei ehdi tekemään puoliakaan asioista, joita näin kesällä toivoisi ehtivänsä. Kuten vaikka tutustua saareen syvemmin, käydä tapahtumissa, illallisilla merellisissä ravintoloissa, ehkä joissain fribakisoissa ja ennen kaikkea tavata ystäviä ja läheisiä pitkän kaavan mukaan. Mä olen muuten edelleenkin lähes äimänkäkenä (ja onnellinen) siitä, että Thaimaassa ensi kertaa tapaamamme Pauliina asuukin näin yllättäen tässä kahden kilometrin päässä meistä. What?!? 


Onneksi on myös näitä frendejä, joille meidän peltojen keskellä sijaitseva tölli ei ole liian kaukana, ja jotka kyläilemällä repivät meidät välillä irti remontistakin. Muutoin meidän kesä saattaisi hujahtaa ohi pensselin vartta puristaen ja vasaralla hakaten, ihan vaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Lokakuussa ehkä havahduttaisiin sateisiin ja mietittäisiin, että ei saakeli, mitä nyt?!?


Pitää siis myös pysähtyä nauttimaan elämästä. Kiireettä ja hyvillä mielin.

 

Mitenkäs teidän kesä on startannut?


Ps. Kiitos Ira ja Hartsa terassiavusta, kyllä nyt kelpaa💛

 

Fribaillessa löytää upeita maisemia. Tämä Kisakallion fribakentältä.

Ja tämä taas Taalintehtaalta. Kyllä vapaa-aikakin on mukavaa<3

 

Yläkerran remppa osa 5 - myöhässä (jotain uutta?)

                                                                 

                                                                                    *Kaupallinen yhteistyö: Virtasen Maalitehdas

 

 

Meillä ei pidä mitkään deadlinet eikä aikataulut IKINÄ. 

 

Mä en tajua.


Kun asuttiin Samuilla, kirjoitin usein siitä, kuinka suhteellinen käsite aika siellä on. Sikäläisiä aikatauluja ihmetellessä niputin kaikki ongelmat ja viivästymiset thaimaalaisen mentaliteetin piikkiin. Nyt pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tuntumaan siltä (oli kai jo aikakin), että mennään me mihin vaan, universumi tartuttaa meidän sekoilut myös silloiseen lähipiiriin. 

 

Mikä meissä on vikana? Kuinka me onnistutaan aina vain säätämään? Ja miten meidän ympärillä asioilla on tapana tapahtua vailla järjen häivää? En ymmärrä...

 


Aika karmeahan tämä lattia ennen oli.

Tässä toki vielä karmeampi


Oli selitys mikä tahansa, me ollaan taas myöhässä. Kuukauden remonttirypistys on jo nyt venynyt kahden kuukauden mittaiseksi, eikä vieläkään ole aivan valmista. Yläkerran aula on listoja myöten valmis (sinne pääsee tutustumaan täältä) ja kaikkien yllätykseksi jopa yläkerran makkarikin on (paitsi viimeiset listat), joten pääsette tässä postauksessa vihdoin ja viimein kurkistelemaan sinnekin. 


Tässä siis ennen ja jälkeen kuvia meidän uusitusta makkarista- olkaatten hyvät!

 

Ps. Jos joku siellä nyt miettii vaikka terassin öljyämistä tai talon maalaamista, Virtasen Maalitehtaalta voi tilata tuohon tarkoitukseen ilmaisia öljy/maalinäytteitä täältä näin. Käykää ihmeessä myös tykkäämässä Virtasen Maalitehtaan FB -sivuista, siellä pidetään ajoittain FB-live -maalauskouluja ja kaikenlaista mukavaa arvontaakin on silloin tällöin käynnissä.


Ps2. Ja osan tämänkin postauksen kuvista on ottanut aikuistunut juniorimme Miska S.


Lattia Virtasen Porstualla sävy Sandhamn.

Tehosteseinä Virtasen sävyllä Rosala.


Vaalea seinä Virtasen sävy Fårö.


Yläkerran remppa osa 4 - valoa ja aurinkoa

                                                                                             

                                                                                              *Kaupallinen yhteistyö: Virtasen Maalitehdas

 

 

Jottei elämä nyt aivan liian helppoa olisi, meni meidän suunnitelmat jälleen käsikirjoituksen ohi. Lupasin nimittäin edellisessä postauksessa, että juniori saapuu saarelle maanantaina ja tiistaina startataan remonttikuvaukset. No... maanantai-iltana junnun bussi kurvasi Kemiön keskustaan, chillailtiin ilta ja nautittiin toistemme seurasta. Tiistaiaamuna pyörähdin kesäkukkaostoksilla Pauliinan kanssa ja kun palasin tonteille, juniori oli kuumeessa. Yritettiin selvittää kaikki mahdottomatkin taudit ja veikattiin muun muassa siitepölyallergiaa, tavallista flunssaa tai influenssaa, sekä tietenkin sitä per#eleen koronaa. 


Tiistaina ei siis aloitettu kuvauksia. Keskiviikkoaamuna kuume jatkui ja soitin paikalliseen terveyskeskukseen, josko pääsisi koronatestiin. Kemiö on hieno paikka ja vaikka junnu onkin hesalainen,  hän olisi kyllä päässyt, mutta joka taholta viesti oli sama; kun edellisestä koronasta oli vain neljä kuukautta, tämä tuskin olisi sitä ja testiin on turha hakeutua. Ja että onhan edelleenkin normaalit flunssat liikkeellä, jota tämäkin voisi hyvin olla.


Keskiviikkona tuo vastikään syntynyt juniori täytti myös 18 vuotta, eikä liene vaikea kuvitella, että harmitus kaikilla oli ääretön. Ensinnäkin joutua nyt tekemään kouluhommia jossain perähikiällä (kun voisi olla vaikka kavereitten kanssa juhlimassa), ja sitten kouluhommista ei kuumeen takia tule edes mitään.


Yllättäen keskiviikkoiltana kuume sitten laski. Ruoka maistui ja pieni toivonkipinä nosti päätään - ehkä tästä sittenkin selvitään kuivin jaloin ja saadaan näyttötyö palautettua kouluun ajallaan. Tässä tapauksessa ajallaan tosin tarkoitti jo perjantaipäivää, joten torstaiaamun ilmapiirin täytti kaulasuonissa sykkivä paniikki.

 

Mutta mutta - we did it again! Vaikka oltiinkin stressihäiriöissä välillä melkein toistemme raiveleissa kiinni, ollaan me silti hyvä tiimi. 

 

Hienoa Miska! (ja vähän mekin)

 

Joten ystävät hyvät - tässä teille hieman ennen ja jälkeen kuvia yläkerran pikkuaulasta. Erityisen tyytyväinen olen aulan värimaailmaan, Virtasen Maaleihin ja siihen, että uskalsin kuitenkin ottaa käyttöön tuon upean keltaisen värin. Mitä enemmän katson aurinkoista seinää, sitä enemmän huokailen ihastuksesta. Mikä tahansa väri näyttää hyvältä tuon iloisen keltaisen rinnalla - punainen, turkoosi, oranssi, vihreä, beige, siis mikä vaan. Vihdoin ja viimein meidän ahdas ja matala (synkkäkin) yläkerran aula näyttää mielestäni erittäin hyvältä ja valoisalta. Jos tila ei olisi toisesta kulmasta noin matala, kantaisin tuohon nojatuolin, pienen pöydän - ja sympaattinen lukunurkka olisi valmis.  


Ihana ihana Eckerö!

Portaikko ennen

 

Superihana keltainen tehosteseinä on siis Virtasen väri Eckerö Virtasen saariston värikartasta, vaalea seinä Saariston väreistä Fårö, kattopaneeleissa Virtasen paneelimaali ja lattiassa ihanista ihanin Virtasen Porstua -maali Saariston värikartan värissä Sandhamn. Tosta Virtasen Porstua -lattiamaalista haluan mainita vielä sen verran, että se on erittäin kestävä ja todella kiva maalata ja mikä parasta, se myös kuivuu yllättävän nopeasti (helpottaa nimittäin elämää aika kivasti).

 

Mitäs te tykkäätte?


Ps. Parhaimmat ja kauneimmat kuvat on ottanut Miska S. ja julkaistu hänen luvallaan.

 

Ps2. Klikkaa kuvia, niin näet ne suurempina.


Ps3. Seuraavassa postauksessa yläkerran remppa osa 5 (makkari).


Aulaa ennen...

Aulaa purkuvaiheessa...

aulaa nyt..

ja nyt. Kitarakin löysi paikkansa. Lattian sävy Sandhamn.



Listahelvetti ja kadonneet lukot

Vaikka teistä ehkä tuntuu, että Kemiönsaari on hävinnyt maailmankartalta, niin se ei pidä paikkaansa. Kemiö on siellä missä pitääkin ja jopa me ollaan päästy taas vasaran ja pensseleitten varteen. Parin viikon yllättävä remppapaussi johtui siitä, että oli pelastettava juniori valokuvauskurssilta häädöltä ja tästä syystä remppatyömaa muuttui hetkellisesti kuvausstudioksi.


Opiskelukuviot on nyt tehtävien osalta pelastettu ja junnu päästetty Helsinkiin ottamaan happea orjapiiskureilta. Opettajakin viimein hyväksyi kaikki palautetut kuvaustyöt ja maanantaina juniori palaa Kemiöön tekemään näyttösuoritustaan. Tämän näyttötyön teemana on 'kuvaustyö asiakkaalle', ja Thaimaanrannan maalarit -blogi näyttelee tässä tapauksessa sitä asiakasta. Miskan tehtävä on ottaa näyttäviä kuvia jo tehdyistä remonteista, ja etenkin näistä viimeisimmistä maalauksista, jotka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Virtasen Maalitehtaan kanssa. Vaikka me mitä todennäköisemmin ollaan taas toistemme kurkuissa kiinni ja kirosanat sinkoilee, toivottavasti saadaan siitä huolimatta hienoja kuvia aikaiseksi - ei pelkästään Miskan näyttötyön, vaan myös meidän itsemme takia. Miska muuten täyttää 18 juurikin ensi viikolla, mikä voi osaltaan hieman laskea opiskelumotivaatiota, mutta toivottavasti mamman leipoma herkkukakku rentouttaa ne kireimmätkin hermonriekaleet - jokaiselta.

 

Asiasta kolmanteentoista - mun on aivan pakko kertoa teille eräästä suomalaisesta naisesta, joka on jo vuosikymmeniä elänyt elämäänsä Italiassa. Tämä ihastuttava lady on seurannut meidän seikkailuja Samuilla jo vuosia ja siirryttyämme Suomen kamaralle, nyttemmin myös täällä Kemiönsaarella. Hän on erityisesti toivonut kuvia meidän värikkäistä sisustusratkaisuista, ja itse asiassa hän oli juuri se taho, joka ehdotti että tilattaisiin kuvat juniorilta. Kerrassaan loistava idea!


Monta kärpästä yhdellä iskulla, jotta kiitoksia vaan Italiaan!

 

Huh mikä listahelvetti!

Listoja kuivumassa mitä ihmeellisimmissä paikoissa...

 

Tällä hetkellä remppatilanne on kuitenkin lähes kaaottinen (yllättyikö joku?) Jotain valmista olisi saatava kuvauksia varten ja täällä ollaankin nyt painettu hajottavan pitkiä päiviä. Aamusta iltaan ei ole mitään, välillä on nimittäin herätty keskellä yötäkin painajaismaisiin uniin, ettei mitään kuvattavaa ehditäkään saamaan aikaiseksi.

 

Tiedättekö nimittäin mikä on listahelvetti? No sellaiseen tilanteeseen päädytään, kun on kaksi vuotta purettu eri huoneita ikkunoista lähtien, ja kaikki kahden vuoden aikana kertyneet lattialistat, ikkunanpuitteet ja ovien listat on heitetty verstaaseen SAMAAN LÄJÄÄN! Noi listat olisi kuitenkin erittäin hyvä lisä viimeisteltyjä kuvia ajatellen... phuuh. Vähänkö tekisi välillä mieli ottaa loparit...


Melkein yhtä raivostuttava tilanne syntyy siitä, kun maalatuista ovista irroitetut lukot löytyy mikä mistäkin, eikä kummallakaan ole hajua mikä lukko sitten kuuluikaan mihinkin oveen. Pelkästään kadonneitten lukkojen etsiminen otti tänään useamman tunnin, ja voin paljastaa että osa lukoista löytyi vaatehuoneen hyllyiltä vaatteitten seasta (?!?) ja osa vastaavasti verstaalta lukuisten muitten lukkojen ja lukkopesien kanssa. 


Lukko-ongelmasta pelastuttiin sillä, kun ollaan parin vuoden aikana otettu töllistä kiitettävä määrä valokuvia. Tänään uhrasin kiireiltäni pari tuntia valokuvien läpikäymiseen, ja johan löytyi lukoillekin oikeat ovet. Ehkä me sittenkin saadaan jotain RIITTÄVÄN viimeisteltyä kuvattavaa aikaiseksi.


Tiistaina kuvaukset kuitenkin alkaa, ja vaikka me rempataankin Iisakin kirkkoa, saatte toivottavasti viimein nähdä edes jotain remontin lopputuloksia.


Palataan, pus!


Lattialle Virtasen Porstuaa tietenkin!

Joku päivä tulee vielä valmistakin...


Assarit

Yläkerran remppa on jälleen "vaiheessa". Tämä voi yllättää jonkun, mutta meitä ei, sillä harvemmin meillä suunnitelmat etenevät täysin käsikirjoituksen mukaan. Mä lupasin itselleni siirtyä ulkohommiin toukokuun alusta, kun yläkerran ja olkkarin remppa on TÄYSIN VALMIITA.

 

No kumpikaan ei ole.


Joudutte siis odottamaan uusia remppapostauksia vielä hetken, mutta aiemmista pääsette lukemaan vaikka täältä ja täältä

 

Yläkerran makkarin remontti lähti seisomaan ensin siitä syystä, että jouduttiin odottamaan kiireistä sähkäriä. Sitten tuli vappu ja terassin rakentamiseen apparit, mutta ei ehdittykään saamaan projektiin tarvittavia materiaaleja kasaan. Bilettämään vappuna kyllä ehdittiin.


Jo ennen vappua iski kuitenkin juniorin kouluongelmat, ja siihen huutoon oli tartuttava välittömästi. Tämä taas tarkoitti sitä, ettei paremmin yläkerran aulan, kuin olohuoneenkaan lattioita päässyt maalaamaan, ellei sitten olisi ottanut tuoreessa maalissa olevia varpaitten jälkiä osaksi suunniteltua sisustusta. Pakko se on vaan tälläkin kertaa myöntää, me oltiin remontin suhteen jälleen liian optimistisia.

 


 

Juniorin ongelmat oli kuitenkin ratkaistava. Sen mä vaan sanon, että tämä reilun vuoden etäkouluilu on ollut karmeaa. Juniorilla on kuitenkin meidät, mutta entäs kaikki ne toisen koulutusasteen opiskelijat, joilla ei ole vanhempia apuna? Kuinka moni heistä kuuluu niihin, jotka eivät koskaan enää palaa koulun penkille? Kuinka moni heistä katosi? Tuomas Kyrö kirjoitti mielestäni aiheesta erittäin hyvän kolumnin Suomen kuvalehteen, enkä voisi olla hänen ajatustensa kanssa enempää samaa mieltä. Voit lukea Tuomas Kyrön ajatukset täältä (toivottavasti ei ole maksumuurin takana). 


Tämä reilu vuosi on ollut täynnä huolta. Huolta opiskeluissa pärjäämisestä, huolta harrastamisen mahdottomuudesta, huolta terveydestä ja ennen kaikkea mielenterveydestä. Tuohon päälle vielä junnun lukuisat koronakaranteenit ja sitten loppupeleissä vielä itse koronakin, huh huh. Vaikka meillä onkin kaikki vallan hyvin, etävuosi koulusta on ollut suoraan sanottuna melko paskaa aikaa.

 

Tällä viikolla juniorilla oli YKSI lähipäivä koulussa (siis vuoteen!). Puolet heistä, joitten piti saapua paikalle, ei saapunut. Kun junnu kyseli päivän aikana opiskelukavereiltaan heidän pärjäämisestään, pääviesti vastauksista oli seuraava:


EHKÄ mä pärjään, mutta mitään mä EN OSAA.

 


 

Me puhutaan nyt media-alan opiskelijoista, joitten voisi kuvitella olevan oikeastikin kiinnostuneita mm. valokuvauksesta tai elokuvien tekemisestä. Mutta kotona yksin tuhansien eurojen arvoisten kameroitten kanssa (koulusta lainassa) ei voi mitenkään onnistua, sillä moniin kuvaussessioihin tarvitaan apureita. On paljon hankalia telineitä, tarvitaan malleja, kuvattavia tuotteita, salamalaitteita, ekstravaloja, taustakankaita, latureita ja kuvauspaikkoja sun muita - koko paletin kasaamiseen tarvitaan siis myös assareita. 


Sitä meillä on nyt tehty viimeiset kaksi viikkoa - toimittu malleina ja assareina. Ja tsemppareina, terapeutteina, herätyskelloina, sekä turvallisina olkapäinä. Ärräpäitä on lennellyt kiireisen aikataulun takia ja välillä olin aivan varma, että pian meidän koiratkin oppivat kiroilemaan. Kiireisten (ja kireittenkin) kuvaussessioitten jälkeen on iltaisin menty nukkumaan takki tyhjinä.


But we did well!


Toivottavasti tätä etäkouluilua ei tule enää koskaan. Meidän junnu potkittiin jo uloskin tältä kurssilta, mutta kahden viikon assareina olo sai junnun ojentamaan selkärankansa ja skarppaamaan - ja ennen kaikkea takaisin valokuvauskurssille. Hengittää voidaan taas edes hetki.


Toivottavasti mahdollisimman monella etäopiskelijalla on lähellä ihmisiä, joilla on aikaa/halua auttaa. Karanteenien takia menetettyjä tulevaisuuden toivoja on nyt jo aivan liikaa, eikä yhteenkään enempään ole varaa.


Voimia kaikille junnuille! (Ja kipuilevien junioreitten vanhemmillekin).

 

Ps. Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat on kuvannut Miska ja julkaistu blogissa hänen luvallaan. Aika kuvauksellinen toi Tomppa, vai mitä?





Back to Top