Kukaan ei ole ehkä pystynyt välttymään uutisoinnista liittyen Bangkokin tuoreimpaan pommi-iskuun. Monia varmaan mietityttää, että onko tänne turvallista tulla lomalle tai pidemmäksi aikaa, enkä tietenkään ihmettele sitä. Varsinkin, jos on tulossa esimerkiksi lasten kanssa on pakko tuumata asia kahteen kertaan ja ehkä jopa vaihtaakin suunnitelmaa. Olemmeko me vastuuntunnottomia, vai mitä? Vai luotetaanko vain sokeasti, ettei juuri meille tapahdu Thaimaassa mitään? Ehkä me ollaan.
Mutta kun mitä tahansa voi tänä päivänä sattua missä tahansa, eikö vain? Vaikka liikenteessä Vihdintiellä tai esimerkiksi rappusissa kotona. Ei elämää voi elää peläten. On pakko luottaa siihen, että se kantaa ja kaikki menee kuitenkin hyvin. Vaikkei kaikilla tietenkään menekään, valitettavasti.
Kun viime syksynä Koh Taolla raa’asti murhattiin ne kaksi nuorta Brittituristia, jouduin itse ensimmäisen kerran miettimään, onko lähteminen sittenkään turvallista. Olimmehan juuri silloin muuttamassa ensimmäiselle pidemmälle jaksolle Samuille. Juuri silloin, paria päivää ennen meidän lähtöä uutiset tapauksesta levähtivät maailmalle. Koh Tao on Samuin lähellä oleva saari, siellä on tullut itsekin sukellettua ja asuttua. Tuntui niin kurjalta, että jotain niin karmivaa voi tapahtua sellaisella idyllisellä pienellä saarella. Eikä vieläkään näin vuoden jälkeen ole saatu minkäänlaista varmuutta sille, kuka/ ketkä sen tekivät ja miksi. Vaikkakin täällä Samuin vankilassa onkin jo siitä lähtien ollut pidätettynä kaksi burmalaista. Syyttöminä heitä silti yleisesti pidetään. Mutta mene ja tiedä.
Huhtikuussa tänä vuonna Samuillakin uudessa ostoskeskuksessa Central Festivalissa räjähti autopommi, josta vähän avauduinkin tässä aiemmassa postauksessani. Muistan ihan hiton hyvin sen aamuisen fiiliksen, kun aamukahvia nauttiessa terassilla ensimmäiseksi silmät osuivat tähän järkyttävään uutiseen. Oltiinhan me juuri edellisenä iltana kyseisessä paikassa suurin piirtein samaan aikaan ja vanhempi poikani tyttöystävineen oli juuri silloin parin viikon lomalla täällä. Hirveä paniikki iski, mutta ehkä eniten siksi, että nyt Suomessa ollaan huolissaan. Ja sitähän se aamupäivä oli, ilmoittautumista sukulaisille. Miksi en pelännyt silloinkaan? Ehkä siksi, että elämä ja arki täällä kuitenkin jatkuivat lähes normaalisti ja kaikki läheisimmät ihmiset olivat lähellä sekä turvassa. Niin kuin ennenkin.
Se tapahtuma tosin näkyi jonkun aikaa armeijan rynnäkköinä aamuöisellä Samuilla ja lisääntyneinä turvatarkastuksina, mutta olimmehan tottuneet siihen jo silloin, kun Fisherman villagen eräällä suositulla terassilla ammuttiin kahta ihmistä, joista toinen kuoli. Kaiken lisäksi tuttavapariskunta perheineen oli silloin vain muutaman metrin päässä tapahtumapaikasta ja joutuivat pakenemaan rannalle suojiin. Vaikka se olikin järkyttävää ja hurjaa, varsinkin lasten kanssa, niin siltikin he ovat jälleen tulossa tänne. Ja pian kaikki palasi täällä ennalleen ja suositut perjantaimarkkinat jatkuivat jo heti viikon päästä. Ja niin jatkuvat edelleen.
Mikä tässä maailmassa oikein mättää? En ota kantaa siihen sen kummemmin, mutta sen haluan sanoa, että harmittaa ihan vietävästi Thaimaalaisten ystäviemme puolesta. Kaikkien heidän, joiden bisnekset kärsivät näistä surkeista tapahtumista. Paikallinen ravintoloitsija ystävämme ja yhteistyökumppanimme kertoi, että vaikka hänen ravintolansa oli ennen Bankokin pommia iltaisin täynnä, niin pari päivää sen jälkeen ravintola oli lähes tyhjä.
Varmasti moni Samuillakin oleva yrittäjä miettii miten selvitä seuraavat kuukaudet ja mitä tulee tapahtumaan, kun joulusesongin pitäisi alkaa. Tulevatko turistit, vai pelkäävätkö ja vaihtavat maisemaa? Toivottavasti he eivät pelkää, vaan tulevat edelleen tänne. Sitä minä toivon ja haluan vakuuttaa, että täällä on kuitenkin kaikki hyvin. Meillä ei ole mitään hätää, eikä teilläkään.
Ihmiset täällä osaavat edelleen hymyillä, meitä ei ole koskaan ryöstetty vaan päinvastoin. Useammin kuin kerran olemme erehtyneet seteleistä ja maksaneet liikaa esimerkiksi ravintolassa, mutta tarjoilija on tuonut rahat takaisin. Ja muistan hyvin tilanteen, kun pudotin lompakkoni maahan ja paikallinen mies juoksi jonkun matkaa perässäni tuomaan sen sisältöineen minulle. Sellaisena minä Thaimaan vieläkin koen ja haluan kokea. Eikös sitä sanotakin, että sitä saa mitä tilaa?
Meille Samui ja Thaimaa on edelleen turvallinen paratiisi, joten tervetuloa!
Eivät nämä ihanat auringonlaskut ole mihinkään kadonneet
tai maisemat
Mielessä hymyillään aidosti, mutta kun tolla mun miehellä kestää niin pitkään valokuvan ottamisessa, että tuppaa menemään irvistykseksi...
2
Mutta kun mitä tahansa voi tänä päivänä sattua missä tahansa, eikö vain? Vaikka liikenteessä Vihdintiellä tai esimerkiksi rappusissa kotona. Ei elämää voi elää peläten. On pakko luottaa siihen, että se kantaa ja kaikki menee kuitenkin hyvin. Vaikkei kaikilla tietenkään menekään, valitettavasti.
Kun viime syksynä Koh Taolla raa’asti murhattiin ne kaksi nuorta Brittituristia, jouduin itse ensimmäisen kerran miettimään, onko lähteminen sittenkään turvallista. Olimmehan juuri silloin muuttamassa ensimmäiselle pidemmälle jaksolle Samuille. Juuri silloin, paria päivää ennen meidän lähtöä uutiset tapauksesta levähtivät maailmalle. Koh Tao on Samuin lähellä oleva saari, siellä on tullut itsekin sukellettua ja asuttua. Tuntui niin kurjalta, että jotain niin karmivaa voi tapahtua sellaisella idyllisellä pienellä saarella. Eikä vieläkään näin vuoden jälkeen ole saatu minkäänlaista varmuutta sille, kuka/ ketkä sen tekivät ja miksi. Vaikkakin täällä Samuin vankilassa onkin jo siitä lähtien ollut pidätettynä kaksi burmalaista. Syyttöminä heitä silti yleisesti pidetään. Mutta mene ja tiedä.
Huhtikuussa tänä vuonna Samuillakin uudessa ostoskeskuksessa Central Festivalissa räjähti autopommi, josta vähän avauduinkin tässä aiemmassa postauksessani. Muistan ihan hiton hyvin sen aamuisen fiiliksen, kun aamukahvia nauttiessa terassilla ensimmäiseksi silmät osuivat tähän järkyttävään uutiseen. Oltiinhan me juuri edellisenä iltana kyseisessä paikassa suurin piirtein samaan aikaan ja vanhempi poikani tyttöystävineen oli juuri silloin parin viikon lomalla täällä. Hirveä paniikki iski, mutta ehkä eniten siksi, että nyt Suomessa ollaan huolissaan. Ja sitähän se aamupäivä oli, ilmoittautumista sukulaisille. Miksi en pelännyt silloinkaan? Ehkä siksi, että elämä ja arki täällä kuitenkin jatkuivat lähes normaalisti ja kaikki läheisimmät ihmiset olivat lähellä sekä turvassa. Niin kuin ennenkin.
Se tapahtuma tosin näkyi jonkun aikaa armeijan rynnäkköinä aamuöisellä Samuilla ja lisääntyneinä turvatarkastuksina, mutta olimmehan tottuneet siihen jo silloin, kun Fisherman villagen eräällä suositulla terassilla ammuttiin kahta ihmistä, joista toinen kuoli. Kaiken lisäksi tuttavapariskunta perheineen oli silloin vain muutaman metrin päässä tapahtumapaikasta ja joutuivat pakenemaan rannalle suojiin. Vaikka se olikin järkyttävää ja hurjaa, varsinkin lasten kanssa, niin siltikin he ovat jälleen tulossa tänne. Ja pian kaikki palasi täällä ennalleen ja suositut perjantaimarkkinat jatkuivat jo heti viikon päästä. Ja niin jatkuvat edelleen.
Mikä tässä maailmassa oikein mättää? En ota kantaa siihen sen kummemmin, mutta sen haluan sanoa, että harmittaa ihan vietävästi Thaimaalaisten ystäviemme puolesta. Kaikkien heidän, joiden bisnekset kärsivät näistä surkeista tapahtumista. Paikallinen ravintoloitsija ystävämme ja yhteistyökumppanimme kertoi, että vaikka hänen ravintolansa oli ennen Bankokin pommia iltaisin täynnä, niin pari päivää sen jälkeen ravintola oli lähes tyhjä.
Varmasti moni Samuillakin oleva yrittäjä miettii miten selvitä seuraavat kuukaudet ja mitä tulee tapahtumaan, kun joulusesongin pitäisi alkaa. Tulevatko turistit, vai pelkäävätkö ja vaihtavat maisemaa? Toivottavasti he eivät pelkää, vaan tulevat edelleen tänne. Sitä minä toivon ja haluan vakuuttaa, että täällä on kuitenkin kaikki hyvin. Meillä ei ole mitään hätää, eikä teilläkään.
Ihmiset täällä osaavat edelleen hymyillä, meitä ei ole koskaan ryöstetty vaan päinvastoin. Useammin kuin kerran olemme erehtyneet seteleistä ja maksaneet liikaa esimerkiksi ravintolassa, mutta tarjoilija on tuonut rahat takaisin. Ja muistan hyvin tilanteen, kun pudotin lompakkoni maahan ja paikallinen mies juoksi jonkun matkaa perässäni tuomaan sen sisältöineen minulle. Sellaisena minä Thaimaan vieläkin koen ja haluan kokea. Eikös sitä sanotakin, että sitä saa mitä tilaa?
Meille Samui ja Thaimaa on edelleen turvallinen paratiisi, joten tervetuloa!
Eivät nämä ihanat auringonlaskut ole mihinkään kadonneet
tai maisemat
Mielessä hymyillään aidosti, mutta kun tolla mun miehellä kestää niin pitkään valokuvan ottamisessa, että tuppaa menemään irvistykseksi...