Kahvihetkiä maailmalla

Yllätyksiä

Sain muutama viikko takaperin messengeriin yllättävän viestin; 'Hei Heidi, olisitko halukas tulemaan meidän podcastiin aamukahville ja kertomaan elämästäsi Thaimaassa? Terveisin Helena ja Lilli'. Tietämättä asiasta sen enempää, taisin ihmetellä missä kahvittelu tapahtuisi, olenhan kuitenkin täällä Thaimaassa. Mutta niin ovat Helena ja Lillikin, elämässä omaa unelmaansa, ei kuitenkaan Thaimaassa, vaan Ranskassa.

Café au lait - kahvihetkiä maailmalla

Café au lait - kahvihetkiä maailmalla on Helenan ja Lillin vuonna 2016 aloittama suomalaista elämää ruotiva podcast. Nämä naiset kirjoittavat kummatkin myös blogia omasta elämästään Rivieralla; Helena huippusuosittua Chez Héléna- blogia ja Lilli vastaavasti Rivieran remmi- nimistä ranskalaista elämänmenoa sisukkaan suomalaisen näkökulmasta ruotivaa blogia. Kerrassaan nautinnollisia blogeja molemmat! Kun pyyntö lähteä aamukahville tuli näiltä upeilta naisilta, vastaus oli päivän selvä; ilman muuta.

Kahvihetkiä maailmalla, tässä 'omalla' pihalla.

Ja mihin remmiin pääsinkään. Helena ja Lilli ovat kahvitelleet mm. Ulkomaisen äidin merkintöjä- blogin Petran kanssa (itsekin seuraan tätä hauskasti turkkilaisesta elämästä kertovaa blogia), Italiasta Suomeen muuttaneen Terkkuja Leilalta Italiasta -blogin Leilan kanssa (kerrassaan mainio blogi tämäkin), ja monien muiden ulkomailla asuvien suomalaisten kanssa. Vai mitä sanotte Saudi-Arabiassa huimaa suosiota niittäneen suomalaisen Lauran Blue Abaya- blogista, jossa Fb-seuraajiakin on jo kohta 39.000? Siis wau. Suosittelen vilpittömästi  ottamaan vaikka aamun kahvikupin ja pysähtymään kuuntelemaan näitä kahvihetkien tarinoita sekä haastateltavien ajatuksia maailman eri laidoilta. Osa haastatteluista on hersyvän hauskoja, osa taas hyvinkin koskettavia pelkoineen ja selviytymisineen. Itselleni oli aivan luksusta päästä kuulemaan ääni tarinan kertojalta, jota olen seurannut jo vuosia.

Tästä linkistä pääset nauttimaan 'aamukahvisi maailmalla'.

Ei näistä maisemista ole kiire mihinkään.



Mitä tästä opin

Arki se on arkea täälläkin ja tietynlainen rumba pyörii, vaikka se tekeekin sen melko herkullisissa maisemissa. Jossain vaiheessa sitä alkaa kuitenkin 'suorittamaan' tätä kaikkea, ja unohtaa pysähtyä miettimään asioita, vaikka todellakin pitäisi. Kuten; Olenko mä onnellinen täällä? Tai näenkö itseni täällä vielä kymmenen vuoden päästä? Tai mitä kaipaan Suomesta, vai kaipaanko mitään?

Näitä ja vastaavia kysymyksiä olisi hyvä esittää itselleen aika ajoin, jotta tietäisi olevansa oikealla kurssilla. Pysähtyä miettimään mitä seuraavaksi? Itselleni erittäin valaisevaa oli huomata, että en ehkä kuitenkaan näe itseäni täällä enää kymmenen vuoden päästä, sillä maailmassa on käsittämätön määrä muitakin mielenkiintoisia paikkoja. Kuten vaikka uusi tuttavuutemme Bali, tai esikoisen suunnittelema Australia, tai ihan vaikka Teneriffa? Nyt kun rohkeus on kasvanut, maailma ja tulevaisuus on avautunut ihan eri tavalla.

Vaikka pääsinkin haastattelussa pohtimaan tulevaisuutta ja huomasin olevani mieli avoimena elämälle, niin ei me täältä Samuin paratiisista ihan heti olla minnekään suuntaamassa. Olen nimittäin oppinut myös sen, että tämän päivän fiilis voi jo ensi viikolla olla menneen talven lumia.

Jos kiinnostuit mitä muita ajatuksia kahvittelu Helenan ja Lillin kanssa sai aikaan, käy kuuntelemassa podcast täältä. Ja todellakin, kannattaa ehdottomasti kuunnella jokunen muukin erittäin mielenkiintoinen ja tarina.

Choengmon beachin rauhaa.

Kiinalainen temppeli Maenamissa.

Meillä toistaiseksi varvastossut ja uimapatjat kuuluvat jokaiseen viikkoon. Ei voi valittaa.

Tällainen puutarhaihminen nauttii suunnattomasti vihreästä jokainen päivä.

Tiedän olevani onnellinen. Arkirumban ohessa pitää vain ehtiä pysähtymään.
2

Vieraskynäilijä Tomppa: Koh Phanganin parhaat rannat, osa 2

Tämä postaus on tehty vieraskynäilijänä. Tässä Tompalta odotettu jatko-osa Koh Phanganin rannoista, olkaa hyvät:

'Jatketaan edellisen postaukseni jalanjäljissä paratiisisaari Koh Phanganin parhaiden rantojen metsästystä. Jos et vielä lukenut ykkösosaa, niin löydät sen täältä. Edellisessä tarinassa käytiin saaren pohjoisrannoilla ja tällä kertaa suuntana ovat eteläosan rannat, kuten esimerkiksi maailmankuulu Full Moon Party -ranta Haad Rin. Kaitsu lupautui jälleen oppaaksemme ja näin lähdimme lihakset öljyttyinä ajelemaan kohti legendaarista Full Moon rantaa.

Haad Rin

Kuten ehkä jo mainitsin, olimme Heidin kanssa vuosia vältelleet koko Phangania Full moon -juhlien vuoksi. Epäilemättä levottomat juhlat, mutta ei aivan meidän juttu. Onneksi Vesa kutsui meidät Phanganille hääillalliselle reilu vuosi sitten, sillä ensivisiitin jälkeen päästiin Phangan 'kammostamme' ja siitä onkin sittemmin tullut toinen kotimme.

Haad Rin lienee se kaikista kuuluisin ranta villien täydenkuun juhliensa ansiosta. Huippusesongin aikaan piskuinen ranta kerää kuuleman mukaan paikalle jopa 50.000 bilettäjää ja kaikki rannan baarit huudattavat teknoa (tai mitä lie) toinen toistaan kovempaa. Matka Haad Rinille jo itsessään on elämys - hissukseen ajelemista mäkistä ja mutkittelevaa rantatietä pitkin, missä upeat näköalat ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Mutta suurin yllätys itselleni oli itse Haad Rinin ranta. Vastassa oli mitä kuvauksellisin paratiisiranta, puhdasta valkeaa hiekkaa ja erittäin kirkas turkoosi vesi. Samaten rannan pohja oli täydellinen, hienoa hiekkaa loputtomiin (tai ainakin pitkälle), ei kiviä tai koralleja pistelemässä jalkapohjiin. Ja mikä parasta, ei roskia kellumassa vasten kasvoja. Olin kertakaikkisen hämmästynyt - miten tämä juhlaranta voi olla näin siistissä kunnossa. Iso WAU siis.

Ei moitteen sanaa Haad Rinin rannasta, wau!


Eikä vesikään paljoa tämän kirkkaampaa voisi olla.

Jumankekka niitä näköaloja...

Nautiskeltuamme aikamme Haad Rinin turkoosin kirkkaassa vedessä päätimme jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen. Nälkä kuitenkin hiipi jo mukaan kuvioihin, joten pysähdyimme rantareitin varrella olevaan näköalaravintolaan syömään. Ja jessus taas näitä paikkoja! Paikallista herkkuruokaa noin 100 thb/ annos (alle 3€), upeat näköalat Phanganin länsirannikolle ja aina Koh Samuille asti. Olisi varmaan nähnyt Samuin kotimökinkin, jos olisi osunut kiikarit matkaan.

Näissä maisemissa lounaat tuppaa venymään, eikä ihme.


Hat Sadetin ranta ja luonnonsuojelualue

Kuten olette voineet kirjoituksistani päätellä, oma 'karttakuvani' Phanganista on edelleen varsin epämääräinen. Vaikka koko länsiranta tuntuu olevan täynnä erinäisiä rantoja, emme kuitenkaan suunnanneet niille, vaan ruokailun jälkeen täräytimme vuoriston yli saaren itäpuolelle Hat Sadetin kansallispuiston rantaan. Kaitsu kertoi, että pahimpien tulvien aikaan puoli vuorta oli sortunut Hat Sadetiin johtavalle tielle, eikä ollut ollenkaan varmaa pääsisimmekö edes perille. Ja toden totta, loppupätkästä oli noin parin sadan metrin matkalta tie romuna. Korjausurakoitsijat olivat ilmeisesti vastikään räjäyttäneet tien tukkineen järkäleen pois edestä ja pääsimme kaivinkoneiden keskeltä ajelemaan aina suojelualueen parkkipaikalle asti. Kaitsullakaan ei löytynyt tälle parkkialueelle selitystä, mutta jätimme siis mopot parkkiin, kuittasimme nimet vartijan vihkoon ja kävelimme alas rantaan. Myöhemmin selvisi, että kaiketi nimen kirjoittamisen jälkeen olisi voinut ajaakin rantaan, mutta tällä kertaa tehtiin näin. Kävelymatkaa kertyi ehkä huimat 200 metriä, mikä ei ollut paha rasti lainkaan.

Ranta oli pieni ja vallan sievä, tosin hiekka ei ollut omaan mieleeni. Ja kun rantahiekalta löysin epämääräisiä limanuljaskoja, joita heti epäilin meduusan palasiksi, totesin että eiköhän tämä ole nyt nähty. Vieressä olisi ollut myös kuuluisa Hat Sadetin vesiputous suojelualueineen, mutta meillähän oli jo kiirus seuraavaan paikkaan.

Nätti tämä Hat Sadet myös.


Hide on high (mitähän lie tarkoittaa?)

Onneksemme Kaitsu on ehtinyt vuosien saatossa ajaa saarta ristiin rastiin, joten häneltä löytyi jälleen yksi aivan odottamaton helmikohde takataskusta. Hat Sadetin tieltä käännyimme oikealle ja sitten taas oikealle kuoppaiselle hiekkatielle. Meinasimme kääntyä moneen kertaan ympäri, koska tie oli kertakaikkisen surkeassa kunnossa, emmekä me muut edes tienneet minne Kaitsu oli meitä viemässä. Suomalainen sisu ja näyttämisen halu kuitenkin voitti, ja niin vain sinnittelimme varovasti mopoillamme joitakin satoja metrejä viidakkopolkua ylös. Ja mitä taas löytyikään - yksi huimimmista paikoista, missä itse olen päässyt käymään! Hide on High on nimensä mukaisesti melkoinen salakapakka, missä voi yöpyäkin edullisesti. Ruokaakin löytyy (ainakin joskus), sekä tietenkin virvokkeita. Ja aivan mielipuoliset maisemat. Tämä olisi juuri sellainen paikka, missä voisin löytää sisäisen säveltäjämestarini, mikäli piiloutuisin sinne kuukaudeksi soittelemaan. Tosin siinä tapauksessa en kaipaisi muita ihmisiä enkä baaria viereen - vain minä, kitara ja upea luonto.

Hide on high, wooow!

Mikäs täällä oli köllötellessä. Kuvassa oppaamme Kaitsu.

Tällainen pieni salakapakka.


Maisemat puhukoot puolestaan...


Kaiteeseen ei vissiin kannata lähteä nojailemaan.

Thong Nai Pan

Nautittuamme virkistävät hedelmäpirtelöt (vai oliko peräti olut?) jatkoimme matkaa pohjoiseen seuraavalle rannalle. Itse asiassa kahdelle rannalle; Thong Nai Pan Yai (eteläisempi) ja Thong Nai Pan Noi (pohjoisempi). Täällä olimmekin joskus käyneet Moikun kanssa ja edelleenkin vastassa oli todella kauniit rannat ja erittäin leppoisa kylätunnelma. Thong Nai Panin rannoille ja rantoja ympäröiville vuoren rinteille on noussut enemmän luksuspuolen resortteja ja villoja, mikä varmasti omalta osaltaan 'rauhoittaa' kylän eloa. Toki täältä löytyy myös edullista majoitusta, mutta tämä ei välttämättä ole juhlivan nuorison ykkösvalinta. Kylästä löytyi myös suomalaisen Jannen vetämä ravintola Hacienda Happy Days - suosittelemme!

Thong Nai Pan


Wednesday Barin jameja kohti

Kello olikin äkkiä jo lähes viisi, joten ajelimme takaisin majapaikkaamme Moikun tykö - olihan koiratkin käytävä ruokkimassa. Samaten illalla oli luonnollisesti (ainakin meikäläisen) päästävä Wednesday Barin jameihin soittamaan, joista voit lukea lisää vaikkapa tästä postauksesta.

Loppujen lopuksi emme siis suinkaan nähneet kaikkia rantoja, mutta näimme taatusti monta upeaa rantaa ja huimia näköalapaikkoja, sekä erikoisempia piilopaikkoja. Ja täytyy nyt kuitenkin todeta, että kyllä meikäläisen peukku parhaasta rannasta tämän kierroksen perusteella nousee Haad Rinille. Ainakin tällä reissulla tuulet olivat suotuisat ko rannalle, vesi uskomattoman kirkasta, hiekka aivan mahtavaa ja kokonaisuutena ranta oli erittäin siisti. Kaikkinensa siis aivan huima. En tiedä minkälainen bilemeininki kylässä on iltaisin, mutta mikäli olet Phanganille suuntaamassa, suosittelen vähintäänkin pyörähtämään tällä kuuluisalla rannalla!

Kaikkea hyvää!

Tomppa/ vieraskynäilijä

Oletko sinä jo ehtinyt käymään Phanganilla?'
2

Vieraskynäilijä Tomppa: Koh Phanganin parhaat rannat, osa 1

Tämän jutun kirjoittana häärää ystävämme Tomppa, olkaa hyvät:

'Kuten monet rakkaat lukijat jo tietävät, meidän luottokaveri ja koirakuiskaaja Moikku auttaa kun olemme reissun päällä - kuten viimeksi Balilla käydessämme. Helmikuun alussa pääsi vihdoin auttamaan Moikkua koirien hoitajana hänen viisuminhaku -reissunsa ajaksi. Tällä kertaa sainkin nauttia peräti viikon Phanganin tunnelmasta ja ehdin kokea naapurisaartamme hieman eri silmin. Tässä jutussa siis hieman vinkkejä Phanganille menijöille:

Mae Haad

Koiruuksia tiedossa

Elämä ei koirien kannalta aina ole ruusuista ja valitettavasti paikalliset taulapäät ovat vuosien saatossa myrkyttäneet jo 16 koiraa Moikulta. Siis kuusitoista! Syitä tähän ei länsimaalaisena ymmärrä. Onko kyseessä kateus, pelko vai silkka mielenvikaisuus? Joka tapauksessa Moikku on parhaansa mukaan rakentanut aitaa pihansa ympärille, jotta koiruudet eivät seikkailisi vääriin paikkoihin. Mutta kuten tiedätte, koirathan kyllä keksivät reitin ulos.

Edellisen reissuni viimeisellä tunnilla koiramme Boo kaatoi pari metriä betoniharkkoaitaa halutessaan pihalle. Oma tavoitteeni viikon aikana olikin korjailla kyseinen pätkä aitaa. Näin siis tein - sekoitin laastia ja paikkailin aukkoa, kunnes koirat kaatoivat sen taas, kaksi kertaa. Kolmannella kerralla hain tuoretta laastia kaupasta ja yritin tehdä tarkkaa työtä, jotta kivet ja harkot oikeasti pysyisivät paikallaan. Lopuksi sijoitin varastossa lojuneen ison bambuoven koko komeuden eteen suojaamaan paikattua aukkoa kuivumisen ajaksi. Siinä ajassa kuitenkin Nelli, Turre ja Riesa olivat jo löytäneet seuraavan karkauspaikan. Viimeisimmän tietoni mukaan korjaamani kohta on kuitenkin edelleen kasassa, joten pidetään peukkuja että se pysyykin vielä jonkun tovin pidempään.

Tostahan pääsee yli vaikka mäyräkoira.

Lupautuessani koiravahdiksi ajattelin, että tässähän on oivallinen tilaisuus nauttia omasta rauhasta ja soittaa kitaraa päivät pitkät, siihen kun ei yleensä tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Suunnitelma muuttui hieman, kun Samuilla talvea viettävät Julle ja Jölli pääsivät Phanganille vieraakseni kolmeksi yöksi. Saavuimme siis Boon ja Salsan (meidän koirat), sekä Jullen ja Jöllin kanssa Thong Salan satamaan maanantaina, missä Moikku oli kärrymopon kanssa vastassa. Fiksuna kaverina Moikku oli tuupannut kärrymopon kyytiin toisenkin mopon, joten saimme hienosti kyydin koko porukalle.

Pari tuntia myöhemmin tiputimme Moikun ja hänen vaimonsa Oin takaisin satamaan viisumireissulle. Tässä kohtaa oli jo nälkä, joten suuntasimme viereiselle ruokatorille nauttimaan edullisen lounaan. Viereisessä pöydässä yllättäen istui ruokailemassa Kaitsu, jonka kanssa olin edellisellä Phanganin reissulla auttanut Moikkua tien korjaamisen kanssa. Koska Kaitsulla ei ollut kiire, sovimme yhteisestä illallisesta ja seuraavan päivän saarikierroksesta. Saimmekin näin oppaaksemme mitä mainioimman saaren erikoisasiantuntijan.

Oppaamme Kaitsu ja tienrakennushommat Moikulla

Phanganin parhaat rannat ja muut nähtävyydet

Jostain syystä en kaikista aiemmista visiiteistäni huolimatta ole tajunnut lainkaan, mihin mikäkin tie on menossa. Löysimme kuitenkin Kaitsun kymmenen aikaan aamulla sovitusta paikasta, ja lähdimme ajamaan kohti saaren pohjois-osaa auringon porottaessa kirkkaan siniseltä taivaalta.

Haad Khom & Chaloklum 

Haad Khom on pieni idyllinen ranta pohjoisessa. Phanganin lännenpuoleinen rantatie kulkee aina saaren eteläkärjessä sijaitsevasta Haad Rinistä aina Haad Khomiin asti. Tästä voi sitten reippaimmat matkailijat halutessaan kävellä viidakko/kallioreittiä reilun tunnin matkan eristyksissä olevalle Bottle Beachille. Chaloklumin ranta on heti Khomin vasemmalla (länsi) puolella pienen niemenkärjen takana. Chaloklumissa sijaitsee myös suosittelemani sukelluskoulu Dive Inn.

Chaloklumin ranta on kalastusaluksista ja sukelluskoulujen paateista huolimatta kaunis ja siisti - ehdottomasti mielestäni tutustumisen arvoinen paikka. Hyviä pieniä rantaravintoloita löytyy sopivasti joka lähtöön. Voisin kuvitella että Samuilla sijaitseva Bangrakin ranta on joskus ollut samankaltainen paratiisiranta, mutta valitettavasti Bangrakin paikalliset kalastajat, hotellit ja laivayhtiöt ovat sittemmin päästäneet rannan melko huonoon kuntoon (Bangrakin siivoustalkoista voit lukea täältä). Tokikin Bangrak on huomattavasti enemmän täyteen rakennettu, mutta siltikin... Eli peukku Chaloklumille, mikä vielä täyttää paikkansa hienosti paratiisirantojen joukossa.

Haad Khom

Haad Khom

Chaloklum

Utopia

Matkalla Chaloklumista Haad Mae Haadille löytyy yksi todellinen helmi - Utopia. Ilmeisestikin tähän oli tarkoitus rakentaa valtava hotellikompleksi, mutta jossain vaiheessa rakennustyömaata kävikin ilmi, ettei tähän kohtaan saanut rakentaa. Jäljellä jäi siis lukuisia talojen luurankoja. Se helmi kuitenkin löytyy, kun malttaa ajaa mutkikasta tietä aina huipulle asti. Jollain ilveellä luurankohotellin katolle on saatu lupa pitää ravintolaa, ja voin kyllä sanoa, että tämän hienompia maisemia ei kenties vielä koskaan ole tullut vastaan. Aivan huikeat 360 asteen näköalat saavat pinttyneemmänkin synkistelijän hymyilemään. Paikalla on myös tarjolla elävää musiikkia auringonlaskun aikaan aina silloin tällöin, joten tästä ei vierailukohde paljon parane. Varaudu kuitenkin hankalaan maastoon ajaessasi jyrkähköjä ja osittain huonokuntoisia teitä, ettei käy huonosti. Huh.


Hengästyttävät näkymät Utopialta

Haad Mae Haad & Koh Ma

Haad Mae Haadin ranta sijaitsee aivan saaren luoteiskulmassa ja on siitä erikoinen, että rannalta kulkee muutaman sadan metrin pituinen hiekkasärkkä viereiselle Koh Man saarelle. Tämä ranta on kokonaisuutena erittäin idyllinen, mutta kuten valitettavasti aina käy, niin tähänkin rantaan ollaan nyt rakentamassa suurempaa hotellikokonaisuutta. Ja se omasta mielestäni kyllä tuhoaa alueen luonnollista kauneutta. Tästä löytyy myös Phanganin ainoa rauhoitettu vesialue, missä voi hyvällä tuurilla päästä snorklaamaan tai sukeltamaan kilpikonnien, pienten haitten ja lukuisien muitten trooppisten kalojen kanssa.

Mae Haad ja takana Koh Ma

Rentoa Mae Haadia

Haad Salad & Haad Yao (west)

Jälleen erittäin kauniita rantoja, missä on ehdottoman mukava nauttia kuumasta auringosta ja vilvoittavista juomista. Haad Salad on aikoinaan toiminut merirosvojen piilopaikkana, mutta sittemmin tämänkin paikan ovat vallanneet sekä budjetti-, että luksusmatkailijoitten resortit. Matkalla Haad Saladista Haad Yaolle löytyy myös Rasta Home- niminen ravintola, mistä kerron seuraavassa jutussa enemmän.

Pitkän kierroksen päätteeksi lounastimme Phangan Challengissa ja nauroimme ihmisten kommelluksille tässä vallan mainiossa vesipuistossa, mistä voit lukea lisää vaikkapa täältä.

Seuraavaksi vuorossa sitten osa kaksi. Siinä jutussa kerron myös mikä minun mielestäni oli käymistämme rannoista se kaikkein mainioin.

The Challenge Phangan, monesti käyty ja aina yhtä hauska!
Kaikkea hyvää,

Tomppa/ vieraskynäilijä'
4

Mitä kuuluu Samuille ja meille?

Elämää Balin jälkeen

Meillähän kävi kerrankin munkin tuuri, kun onnistuttiin välttämään Samuin kuuluisiksikin tulleet tammikuun alun tulvat. Olisiko Suomen lehdistössä uhrattu asialle niin paljon palstatilaa ilman Janne Katajan seuruetta, mene ja tiedä, mutta tilanne Samuilla oli tuolloin kohtalaisen kehno. Juuri kun joulukuun alun tulvista oli selvitty, saatiinkin saarelle seuraavat. Joulukuun kaaokset ehdittiin kokemaan, näitä tammikuun kuulemma vielä pahempia päästiin seuraamaan pienen välimatkan päästä Balilta.

Tulvat ovat nyt menneen talven lumia ja joitain teillä ja niitten reunoilla olevia hiekkakasoja, sekä hurjiakin asfaltin pintaan syntyneitä koloja lukuunottamatta arki on palannut saarella normaaliksi. Mitään tuhoja menneistä ei juuri ole näkyvissä. Onneksi myrkkyliuosta lentokentän läheiselle tielle valunut 'kaatopaikkakin' on lopettanut vuotamisensa. Löyhkä oli niin luotaantyöntävä, että kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset reitit oli otettava käyttöön, eikä niitäkään montaa ole. Mutta se oli nyt siinä, ja viimeiset pari viikkoa on ollut sitä mihin aikaisempina vuosina on saanut tottua, herkuttelua auringon kanssa.

Chinese new year
Auringosta nauttijoita nämäkin. Kiinalainen uusi vuosi toi tullessaan heitä paljon, ja he rakastavat kameran edessä kujeilua :)
Asentoja riitti. On nämä vaan niin hauskoja ;)

Taas on maistunut huurteinenkin rannalla.

Ne saamarin jätteet

Ne jätteet ja varsinkin se viheliäinen muovi, joka sai aikaan hermostusta myös Balilla (kirjoitin siitä täällä), on ollut tapetilla myös Samuilla jo useamman vuoden. Siinä missä Bali oli siisti muilta osin paitsi rannoilta, niin Samui on vastakohta. Täällä rannat ovat kyllä upeassa kunnossa, mutta vastaavasti saaren sisämaahan tupsahtelee sinne tänne jätekasoja, henkien talojen hautausmaita ja muita kummallisuuksia. Asiaan sen paremmin vielä vihkiytymättä, olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että saaren ainoa jätelaitos on jo vuosia ollut kuollut. Miksi sitä ei olla saatu kuntoon, ei harmainta aavistustakaan, mutta kun elintärkeä jätehuollon elementti loistaa poissaolollaan, on jälkikin sen mukaista.

Täällä toimii kyllä satunnaisesti Trahs Hero, Clean the beach bootcamp ja muita kokoonpanoja, mutta kun oikein järkevää loppusijoituspaikkaa tempauksista syntyneille jätesäkeille ei välttämättä löydy, niin hieman hankalaa tuntuu olevan. Paikallisia ei myöskään tohdi lähteä kovaan ääneen neuvomaan, siitä kun ei synny muuta kuin kasvojen menetys ja ongelmia. Mutta touhuttava on silti, eikös vaan? Tällä hetkellä saarella asuva jenkkiystävämme Brent (pitkään blogia seuranneet tuntevat hänet myös koirakuiskaajana) puuhaa yhtä siivousryhmää lisää, johon tietenkin otamme osaa sankoin joukoin. Onhan saari myös meidän koti. Mihin haasteisiin tämä ryhmä törmää jatkossa, se jäänee nähtäväksi ja palaan tähän varmasti tulevaisuudessa.

Luin paikallisesta keskusteluryhmästä (ryhmän jäsenet ovat saarella asuvia ulkomaalaisia), että edellisessä meidän lähirannalle sijoittuvassa siivoustempauksessa jopa poliisit olivat tulleet kyselemään talkoolaisten työlupia. Siis vapaaehtoistyöstä jumalavita??? Jos sellaista ei ollut esittää, niin jotain seuraamuksiahan siitä tuli. Myös väärään sijoituspaikkaan osuva työlupa ei oikeuttanut touhuamaan Bangrakin alueella, edes siivoustalkoissa. Toivottavasti kukaan ei sentään joutunut putkaan.

Sinne sun tänne näitä jätteitä dumpataan. Tämä kyrpii ja kovasti.

30 miljoonaa muovipulloa on 30 miljoonaa liikaa, jollei niitä saada järkevästi kiertoon.

Kuinkas meidän kartanolle on käynyt?

Niin, jos joku ei vielä tiedä, meidän vuokraama kartano on laitettu myyntiin (kirjoitin siitä täällä). Tai omistajan mukaan se ainakin piti laittaa. Tämähän tapahtui yllättäen juuri sen jälkeen, kun oltiin huhkittu pari viikkoa kartanon sisäpuolen maalauksen parissa. Potentiaalisia ostajaehdokkaita ei kuitenkaan ole näkynyt, enkä ole törmännyt yhteenkään kartanon edustalla haahuilevaan epäilyttävän näköiseen tyyppiin, joka olisi saattanut olla mahdollinen asunnon vakoilija. Ketään ei siis ole näkynyt, eikä mitään ole kuulunut. Tyyntä myrskyn edellä? Voi olla, tai sitten halukkaita ei ole ilmaantunut. Kun kysyimme äskettäin talon omistajalta vuokrasopimuksemme pitävyydestä (eli pitäisi olla vielä reilu vuosi aikaa asua tässä), niin hän totesi vaan että 'tietenkin sopimus pitää'. Ja mikäli haluamme viipyä pidempään, sekin kuulemma onnistuu, ei tarvitse kuin ilmoittaa hänelle. Eli tässä eletään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nähtäväksi jää kuinka pitkään, sillä ei täällä kuitenkaan voi olla täysin varma juuri mistään.

Mutta ei se mitään, tämä sopii näköjään meille. Pieni turvattomuuden tunne ja pelko persauksissa pitää vaan hereillä ja silmät ja korvat mahdollisuuksille avoimina. Tiedättekö mitä Bali myös opetti meille? No sen, että sinnekin voisi ajatella muuttavansa. Maailmassa on niin monta mielenkiintoista paikkaa, että olisi melkein sääli pysähtyä ensimmäiseen. Vai?

Kuinka 'irrallaan' sinä pystyt elämään, vai tarvitsetko jonkun turvasataman?

Ennen kaikkea rakkaat ystävät ja lukijat, onnellista ystävänpäivää kaikille!

On meillä niin ihanat naapurit! Aloe veraa tuli lahjaksi koko puska.

Ystäviäkin ehdittiin tapailemaan. Tässä lapsuuden ystävä Sari miehensä kanssa, Tomppa ja matkamies Kurre.

Hyvää ystävänpäivää meiltä Samuilta!

8

Vielä kerran Bali!

Vähemmän nähtävyyksiä, enemmän elämyksiä

Sellaisia me vähän ollaan. Aika huonoja jonottamaan lippuluukuille samaan aikaan satojen turistien kanssa, ellei nyt sitten osu kohdalle 'ihan pakko nähdä' - monumentti tai vastaava. Mieluummin ajellaan omin päin skootterilla, huokaillaan maisemia ja pysähdytään kun on nälkä tai jotain hengästyttävän mielenkiintoista. Näin kävi Balillakin. Ainoat 'must see' -listalla olleet asiat olivat surffaus, Canggu & Ubud ja riisiterassit. Nämä me koettiin, pari muuta pääsi listalle vähän vahingossa.

Vesipullot tuntui olevan näitten apinoitten suosiossa.

Tästä tämä kaveri parkkeerasi lähikaupan oven eteen varastamaan turistien ostokset

Ubudin Monkey forest (The Sacred Monkey Forest Sanctuary)

Koska Ubudiin päädyttiin kaksikin kertaa, joista ensimmäisellä mopon parkkeerausyritys apinoiden puikkelehtiessa kadulla osoittautui ehkä jopa hankalaksi, oli jotenkin luonnollista ajautua Monkey forestin portista sisään. Eikä se ollut huono vaihtoehto, sillä hauskojahan nuo varastelevat pienet häiriköt ovat, ja kuvauksellisiakin.

12,5 hehtaarin Apinapuistossa elää 600-700 makaki-apinaa (balilainen pitkähäntäapina) viidessä eri leirissä. Toisinaan leirien väliin syntyy pientä kahinaa, kuten esimerkiksi kuivan kauden aikana, kun eri jengit joutuvat joelle päästäkseen kulkemaan vieraan territorion läpi. Meidän visiitti osui sadekaudelle, joten tätä puolta ei apinoitten tempperamentista päästy näkemään, vaan saatiin nauttia rauhallisesta rinnakkaiselosta.

Monkey forestin alueella on myös kolme temppeliä, joista ainakin yhden uskotaan olevan jopa 600-700 vuotta vanha. Lisäksi puistossa on luokiteltuna 115 eri puulajia, joista osa ainakin satavuotiaita ja ylikin. Turistimäärästä huolimatta puistossa pystyy omituisella tavalla aistimaan valtavan määrän energiaa ja ehkä jopa temppelien jumalten läsnäolon. Sen verran laajasta alueesta on kyse, että ilman muita ihmisiä (ja niitä muutamaa krääsäkauppaa lukuunottamatta) voisi hyvin kuvitella olevansa syvällä viidakossa ikivanhan hautausmaan uumenissa.

Suosittelen jättämään kassit ja varsinkin muovipussit lippuluukulle säilöön, sillä ne saattavat helposti päätyä karvaisten pitkäkyntisten hyppysiin. Samasta syystä varoisin myös kameran ja kännykän kanssa heilumista. Puiston ohjeissa kehoitetaan niin ikään olemaan panikoimatta, mikäli apina hyppää vaikka olkapäälle, mutta voisin hyvin kuvitella sen olevan helpommin sanottu kuin tehty. Jotta apinat eivät myöskään provosoituisi, kannattaa uhkarohkeat silmiinkatsomiset jättää väliin. Me päädyttiin varoituksista huolimatta ottamaan vesipullot mukaan ja sinnehän ne meni, parempiin suihin ja leikkeihin.

Monkey forestin mystistä metsää.

Onhan nämä söpöjä otuksia.

Banaani uppoaa.

Mikäs tässä köllötellessä, kun kaveri nyppii turkkia.

Kylmän viileästi otti tämä tyttö olkapäillä ratsastavan banaanivarkaan.

Tegallalang Rice Terraces

Näistä kuvista Bali on ainakin itselleni tuttu. Vaikka toki myös temppeleistä, patsaista, surffilaudoista ja aalloistaan. Riisiterassit oli siis nähtävä oman kameran linssin läpi. Koska viljelmät sijaitsevat noin puolen tunnin matkan päässä Ubudista, oli se helppo yhdistää samaan keikkaan. Ubud ansaitsisi huomattavasti enemmän aikaa, kuin kaksi muutaman tunnin pyrähdystä, sillä näkemistä ja kokemista riittäisi loputtomasti.

Ja hyvä että mentiin riisiterasseille, sillä olihan ne hengästyttävän upeat. Me liikuttiin vuokramopoilla tännekin, mutta esimerkiksi Ubudista voi vaikka palkata oman kuskin viemään paikalle. Eipähän tarvitse sitten raapia päätään parkkipaikan suhteen. Populaa riitti nimittäin täälläkin, vaikka vettä tuli paikoitellen kuin saavista kaatamalla. Sateesta johtuen mekin tyydyttiin vain katselemaan huikaisevia maisemia, sen sijaan että oltaisiin lähdetty viljelmille kävelemään. Se olisi ollut mahdollista pientä korvausta vastaan, ja muissa sääolosuhteissa kinttupoluille olisi varmasti lähdettykin. Eräs paikallinen kauppias totesi seistessämme saman katoksen alla, että Ubudissa sataa joka ikinen päivä. Mutta ei kai nyt sentään?

Pelkästään matka Ubudista riisiterasseille oli sydäntäraastava, sillä käytännössä koko puolen tunnin matka oli täynnä toinen toistaan upeampia sisustustuotekauppoja ja paikallisten taiteilijoitten pajoja. Siis koko matka pelkkää kyyneltä kun ei ehtinyt, eikä raaskinut sateen takia stopata ostoksille. Eihän kahdella mopolla mitään kovin suurta olisi saanut kuljetetuksikaan. Olisin helposti voinut viettää kyseisellä kadulla vaikka muutaman päivän, mikäli lompakko olisi pursunut rupioita. Tänne palaan varmasti silloin, kun seuraava talon vaihto osuu kohdille.


Meidän harmiksi riisit oli kerätty ja altaat tyhjinä, mutta vaikuttavan näköistä silti.


Riisiterassien reunalla oli kahviloita, joissa pystyi ruokailun ohessa huokailemaan upeita maisemia.

Kauppaa kaupan perään, kuinkas muuten.



Tanah Lot temppeli

No niin, olihan meidän nähtävä myös ehkä Balin kuuluisin temppeli Tanah Lot. Tyrskyjen äärellä olevaan temppeliin tehtiin reissu Canggusta käsin, koska se sijaitsee aivan siinä hollilla. Hyvä että piipahdettiin täälläkin, ovathan nämäkin maisemat vertaansa vailla. Tarina kertoo, että tätä maalla, mutta silti meressä seisovaa temppeliä vartioivat myrkylliset merikäärmeet, jotteivät pahat henget pääsisi temppeliin.

Siinä se, vaikuttava Tanah Lot

Puistomainen alue on kohtuullisen iso, kun mukaan laskee vielä reunamilla sijaitsevat lukuisat matkamuistomyymälät, merkkiliikkeet, kahvilat ja ravintolat. Olipa yhden kahvilan pihalla olevassa puussa myös valtava lepakko roikkumassa, samoin kuin pari hyvin laiskan oloista sivettikissaa makoilemassa pöydällä. Näistä sivettikissojen ulosteesta syntyy muuten maailman kallein kahvi Kopi Luwak, jota vastuunsa tunteva kahvinjuoja ei osta. Ai miksikö? No siksi, että yleensä sivettikissojen elinolosuhteet vastaavat turkistarhauksen olosuhteita ja todennäköisesti Balillakaan näitten kissojen elinolot eivät aina kestä päivänvaloa. En myöskään näe mitään syytä osallistua kahviplantaasiretkille, sillä ne kuuluvat samaan joukkoon muitten eläinten kustannuksella tehtyjen turistiaktiviteettien kanssa. Vastuullisiakin yrittäjiä varmasti löytyy, mutta tarkkana saa olla. Ei siis norsuratsastuksia, valokuvia villieläimet sylissä tai halailua huumattujen tiikereitten kanssa, eikös niin?

Alueella on myös pienempiä temppeleitä, kiinnitä huomiota pukeutumiseen, mikäli haluat vierailla niissä.

Ja maisemat olivat kyllä hienot.


Tanah Lot Bali
Tavaraa löytyy Tanah Lot temppelialueelta ihan kiitettävästi.


Haukoitteleva lepakko

Laiskat sivettikissat

Bye bye Bali

Kun Balin aiheuttamasta ensihämmennyksestä on nyt kulunut jo yli kuukausi, voin vilpittömästi sanoa tuntevani jonkin asteista haikeutta. Bali hämmentää edelleen, mutta eri tavalla. Ymmärrän valtavan hyvin ihmisiä jotka menevät sinne aina uudestaan ja uudestaan, sillä minullekin saattaa käydä niin.


Entäs sinulle?

Ps. Seuraavassa postauksessa palataan viimein Samuin kuulumisiin, joten pysyhän kuulolla!

Eat, pray, love elokuva teki Ubudia hyvinkin tutuksi

Me tapaamme vielä Bali!
0
Back to Top