Pieni tarina erään ympyrän sulkeutumisesta

Oli vuosi 2001, kun rantauduttiin Samuille ensimmäisen kerran. Väsyneinä viiden viikon Malesia-Thaimaa -turneesta jaksettiin tuskin liikkua hotellin altaalta mihinkään. Eikä ollut tarviskaan, kunhan vaan ladattaisiin akkuja.

Ja niitä sitten ladattiin, samalla kun rakastuttiin saareen. Tai oikeammin siihen pieneen rantakaistaleeseen, jossa mieli lepäsi. Ei me juuri muuta nähtykään.

Niinä päivinä 17 vuotta sitten, mieli teki tepposet. Se ei jättänyt rauhaan, vaan vaati päästä takaisin saarelle, aina kun se mitenkään oli mahdollista.

Eden beach bungalows

Eden beach bungalows Koh Samui

Karma Sutra

Joskus silloin Samuiunelman alkuaikoina löysin Hua Thanonista (Samuilla) vaateputiikin, jonne piti palata aina uudestaan. Väriä Karma Sutra-putiikista ei puuttunut ja vuosien saatossa nämä sateenkaaren värit löysivät rättien muodossa tiensä myös omaan vaatekaappiini. Aina kun osuttiin siskon kanssa yhtäaikaa Samuille, käytiin täydentämässä vaatekaapit Karma Sutran Balilta tulleilla vaatteilla.

Tämä samainen Karma Sutra-putiikki toimi innoittajana silloin, kun muutama kappale suomalaisia nuoria miehiä tarvitsi oppisopimuspaikan, ja meille tuli hinku järjestää sellainen. Koh Samui ja Karma Sutra-putiikki, sekä Aasialaisten tuotteiden maahantuonti yhdistettynä lähipiirin työpaikkatarpeeseen johti siihen, että pian me kopioitiin samoja pirteitä värejä ensimmäisen oman sisustusliikkeen seiniin.

Sittemmin Karma Sutra-vaateputiikki muutti, ja nyttemmin en edes tiedä löytyykö sellainen saarelta enää. Omistajapariskunta erosi myöhemmin, mutta ainakin osittain samojen omistajien valloittava Karma Sutra ravintola sijaitsee vielä Fisherman's Villagessa. Sekin on tosin puolittunut vuosien takaisesta, mutta löytyy pääsisäänkäynnistä alkavan tien rannan puoleisesta päästä. Kannattaa muuten käydä, mikäli täällä päin kurvailette. Jos ei muuten, niin sisustuksellisesti tämäkin paikka on ihan omaa luokkaansa, vaikka väreistä on nykyään jo luovuttu.

Alkuperäinen Karma Sutra putiikki.

Ja meidän pieni putiikki.

Meidän kauppa, ja paljon myös Balilta.

Lopettajaisten bilebändi

Mutta me emme tienneet, että samalla Karma Sutra -pariskunnalla oli myös upea resortti Eden Beach Bungalows Bo Phut beachillä noudatellen samaa Balilaista tyyliä kuin alkuperäinen kauppakin. Kunnes viime lauantaina tämä tuli ilmi. Hieman myöhään kylläkin, sillä he olivat juuri myyneet paikan, ja siksi me siellä olimmekin. Mafiapomon sydämen vienyt bilebändi (Starfish band), jossa Tomppa soittaa, oli tälläkin kertaa palkattu tarjoamaan viimeistä viihdettä illan juhlijoille. Voit lukaista Tompan aiheesta kirjoittaman jutun täältä, sekä kuunnella joitain Starfish-bändin keikkavideoita täältä.

Bändin kolmesta keikasta kaksi on osunut lopettajaisiin. Onko se nyt sitten niin, että kun kutsu bändille tulee, voi olla lähes varma että kyseessä on viimeinen ilta? Tällä tavalla profiloituminen ei ehkä ole kiva, mutta bileet ovat kyllä olleet aivan huikeat.

Me rakastuttiin Samuihin, ihastuttiin Karma Sutran väreihin, toteutettiin pitkäaikainen unelma ja muutettiin viimein tänne. Sekä haudattiin Karma Sutran omistajien resortti.

Pienimuotoinen ympyrä siinä sulkeutui. Ehkä tässä on jotain karmaa?



Starfish band

6 kommenttia

  1. Ymmärsinkö oikein, että teillä on nykyään tuo Karma Sutra putiikki? Missä Samuilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, toi Karma Sutra putiikki ei ollut meidän, vaan tämän ranskalaispariskunnan, kuten myös saman niminen ravintola ja sitten mainitsemani resortti. Mutta Samuilla ollut Karma Sutra putiikki oli meillä innoittajana, kun avasimme oman putiikin Suomessa. Nyt sitäkään ei enää ole, kun olemme täällä :)

      Poista
  2. Oma putiikki olisi ihana saada. Ei varmaan tarvitse kertoa, että mitä siellä myytäisiin :D
    Ihana vappua teille sinne Samuillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla Outi olisi oma putiikki, siellä olisi varmasti myynnissä kaikkea ihanaa<3.

      Ihanaa vappua sinnekin, vaikka siellä taitaa nyt olla aika koleata ja sateista?

      Poista
  3. Oooh, ihana on teidän putiikki? Olisi mielenkiintoista kuulla lisää putiikin perustamisesta ja sen sellaisesta? On varmasti olleet hienot bileet vaikka lopun tunnelmaa on ollutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä Petra enää ole putiikkia, se oli silloin ennen kuin muutettiin tänne. Mutta ihana putiikki se oli kyllä :)

      Joo, juhlalliset olivat bileet. Näissä parissa lopettajaisissa on kyllä taas huomannut sen, kuinka paljon Samui kuitenkin muuttuu koko ajan. Sitä alkuperäistä Karma Sutra putiikkia kaipaan kovasti, siellä oli niin ihania juttuja myynnissä.

      Poista

Back to Top