Silloin tuli kierreltyä ympäri Varsinais-Suomea ja muuallakin hullunkiilto silmissä, josko jostain löytyisi oma pieni tupa. Ei tarvinnut olla edes punainen, mutta mielellään vanha. Ja ehdottomasti rannalla. Näihin ne haaveet silloin kaatuivatkin. Joko oli ihana mökki, muttei rantaa, tai ranta ja kamala mökki. Kolmantena vaihtoehtona oli tietenkin järjetön hinta.
Niin me tungettiin tulevaa mökkiä varten säästetyt tavarat ystäviemme varastoon Nurmijärvelle ja häivyttiin takaisin Samuille. Kunnes keväällä alkoi mökin metsästys uudestaan. Tällä kertaa tosin pelkästään vuokrausmielessä. Aika oli tehnyt tehtävänsä, enää ei tarvinnut omistaa.
Aivan ihanaa, kun Paraisten keskustassa pääsee näin lähelle vanhojen talojen elämää. |
Mökkielämää
Meille löytyi Pauliinan kautta mökki vuokralle. Mukava, riittävän iso ja halpa. Ja mikä parasta, ihan meren rannalta. On saunottu, tavattu ystäviä ja grillailtu. Mutta uitu ei kertaakaan. Jos Tomppa ei kävisi ahkerasti kalassa, olisi rantakin turha. Vesi on vaan ollut niin pirun kylmää.
Alkuun mökkielämä hämmästytti. Viettää nyt aikaa kaukana kaikesta, rauhassa männyn tuoksuisessa metsässä. Männyt muuten tuoksuvat vallan ihanalle. Ihan tulee lapsuuden Mäntyharju mieleen.
Sitten mökkeily vähän jo kyllästytti. Toki siihen tarvittiin ripaus huonoa tuuriakin, kun omaan käyttööni tarkoitettu kesäauto hajosi. Meillä ei tunnu olevan erityisen hyvää tuuria kesäautojen suhteen, sillä viime vuonnakin hajosi kaksi kesäautoa.
Kun Tomppa kierteli kansainvälisiä markkinoita Rockin kanssa, jäin itse jumiin rikkinäisen auton takia. Tähän viikkoon asti olen juuri ja juuri uskaltanut ajaa Turkuun, mutten oikein pidemmälle. Enkä sinnekään mielelläni kovin usein. Olisihan se nimittäin juhlaa jäädä kaatosateessa jonnekin tienposkeen tuntematta seudulta ketään jonka soittaa apuun.
Voiko kauniimpaa kaupan julkisivua ollakaan? |
Valloittavia vanhoja taloja Parainen täynnä. |
Paraisilla tuulee aina
Eikö? Tänä vuonna on kuulemma tuullut yllättävän paljon muuallakin, mutta ainakin täällä on männyt olleet harva se päivä vinossa. Ei ne aivan niin huoju kuin palmut Samuilla, mutta puhuri on kyllä ollut vaikuttava. Mukaan pakkaamani shortsit ovat päätyneet jalkaan tasan kaksi kertaa, mekoista puhumattakaan.
Onneksi vanhoista tavarakätköistä on löytynyt tähän kesään paremmin sopineita villasukkia ja toppatakkeja. Ilman niitten tuomaa lämpöä olisi liikkuminen rajoittunut saunan ja takan edustan välille. Vaikka en Samuin jälkeen kovia helteitä kaivannutkaan, niin tällä hetkellä odotan kovasti hien valumista noroina pitkin selkärankaa. Sitä luihin ja ytimiin menevää lämpöä, joka vihdoin rentouttaa viimassa jähmettyneet hartiat.
Mä voisin asua tossa talossa, mutta mielelläni jossain tropiikissa. |
Ja Paraisilla on paljon ruusuja. |
Aika pieni paikka Parainen on tällaiselle Helsingissä vuosia asuneelle tyttöselle. Vaikka saaristotie on päivittäinkin ruuhkainen, niin Paraisilla saa kyllä olla rauhassa. Nyt en kehtaa ajaa enää edes sinne, koska auton romun pitämä ääni muistuttaa erehtymättömästi nuorison tuunaamien autojen pörinää. Pakoputki rikki sanoisin, tai sitten jotain vielä pahempaa. Parkkeerata nyt tällainen mölykone hiljaa kuiskivalle rantaraitille.
Ei mulla mitään Paraista vastaan ole, don't get me wrong. En vaan tiennyt, ettei mökkielämä sitten kuitenkaan ollut mua varten. Ehkä välillä ja sopivina annoksina, mutta kuten monissa jutuissa, liiasta tulee ähky. On siis hyvä ettei törmätty siihen mökkiin, joka olisi ollut 'ihan pakko ostaa'. Tänä vuonna se olisi jo ehkä ihan pakko myydä. Mutta no, me vaihdetaankin mielipidettä melkein yhtä tiuhaan kuin kalsareita.
Tuuliviiri rauhaton...
Valssin askeleetkin voi ottaa haltuun Paraisten keskustassa. |
Ihana perhonen. |
Minähän asustelen siinä Paraisten ja Turun välissä Kaarinassa - tosin en mökissä ja mun mies on töissä Paraisilla, joten Paraista on meilläkin harkittu aikoinaan asuinpaikaksi. Minä pistin vastaan, kun duuni on Turussa - enkä ole katunut hetkeäkään;) Ja mökkielämä - sitä kestän sen viikon kerrallaan juuri ja juuri;)
VastaaPoistaKaarinassa tuleekin aika usein käytyä ja Turkuun nähden se on kyllä selkeästi parempi paikka. Mutta ei minulla mitään Paraista vastaan ole, ehkä se on vaan hieman liian pieni paikka minulle. Viehättävä tosin kaikkine vanhoine taloineen.
PoistaMutta mökkielämä, sopivan pieninä annoksina aivan mahtavaa. Ja tietysti riippuen ilmoista.
Ihanaa kesän jatkoa :)
Voi Heidi ! Olen ollut tosi kiinni työssäni tämän kesän, tietysti juuri tämä kesä, kun te olette "meillä", näin voinen sanoa. Olen aina keskustassa - "Malmilla" - käydessäni katsellut ympärilleni, josko sua näkyisi. Ei ole näkynyt. Tosin olen käynyt vain pari kertaa siellä, joten ei ihme, ettei olla törmätty. Itse tykkään asua ja olla täällä, meren äärellä, on tuulta tai ei. Se tuuli on kyllä ollut muuallakin Suomessa, tänä vuonna on vain ollut tavallista tuulisempaa, kuten myös kylmempää. Tämä kesä on ollut kylmä, ja se kylmyys on aina kylmempää meren äärellä verrattuna sisämaahan. Harmillista, että juuri tänä kylmänä kesänä te olitte täällä meren äärellä. Voin vain sanoa, että jos minulla olisi tänä kesänä ollut kesäloma, olisimme suunnanneet jonnekin lämpimään maahan pariksi viikoksi tätä kylmyyttä pakoon. Lämpöä rakastavana ymmärrän hyvin tuntemasi kylmyyden olevan ei toivottua. Mutta, olen itse viihtynyt Paraisilla siitä asti, kun olen tänne muuttanut, jo 19 vuoden ajan. Täältä pääsee kätevästi Turkuun ja muihin lähikuntiin, saatika ulommas saaristoon. Pääasia on, että olette nyt kokeilleet sitä, mitä silloin vuosi sitten halusitte. Samalla on taas erään kerran hahmottunut se, mitä seuraavaksi haluatte tehdä. Ei muuta kuin tsemppiä teille. Me seurataan teitä täällä somessa !
VastaaPoistaTäälläkö sä Heidi asutkin? Wau, ehkä vielä törmätään :). Muistaakseni te vietättekin veneellä paljon aikaa? Ymmärrän hyvin, että sijainti on mitä loistavin veneilyä ajatellen ja varmasti muutenkin. Itselläni on joku kumma vimma vanhoihin taloihin ja Paraisilla, sekä tässä lähiseudulla on mitä upeampia sellaisia. Edelleen katselen kaihoisasti jotain sellaista kesäpaikaksi, mutta aika näyttää. Ja aika kultaa myös muistot.
PoistaIhanaa kesän jatkoa Heidi!
Mökkeily on ihan yes hommaa, mutta on vaikea pysyä aloillaan viikkoa pidempään, joten täällä ennemmin matkustelu, kuin mökki.
VastaaPoistaIhanaa elokuun jatkoa <3
Sinä sen sanoit Tiia! Kuvittelin malttavani ottaa iisisti kesän verran, mutta taisin olla väärässä. Matkustelu menee mökkeilyn ohi heittämällä ;).
PoistaIhanaa elokuun jatkoa Tiia <3
Viikko kaksi mökillä vielä menee, mutta pidempi aika ei enää kiitos. Meidän mökki on vielä niin korvessa, että lähimpään kauppaankin on joku 10km, eikä sieltä saa oikein muuta kuin maitoa ja leipää :)
VastaaPoistaOnneksi ette ostaneet omaa mökkiä, niitähän voi kuitenkin aina vuokrata.
Tähän mäkin päädyin Outi. Pari viikkoa ja sitten kaipaa jo muualle. Mutta tulipahan nähtyä. Kaunista täällä kyllä on, mutta taitaa meilläkin olla lähimpään kauppaan joku 15 kilsaa. Ja onneksi tosiaan ei tullut ostettua, jää nekin rahat sitten johonkin maailman valloitukseen. Sinne ne on kaikki muutkin rahat menneet ;).
PoistaIhanaa elokuuta Outi <3