Samui ei lähtenyt meistä

Kaivoin yhtenä päivänä miljoonalaukkuani (toiselta nimeltään käsilaukku), ja löysin avaimen pienestä lokerosta. Mietin hetken mihin se mahtaa sopia, kunnes sitten välähti; se on kartanon ulko-oven avain! Tulin avaimesta niin onnelliseksi. Niin järjettömän onnelliseksi yhdestä pienestä avaimesta. Se oli selvä merkki, pakko olla.

Koh Samui Thaimaa
Sillä kyllä tropiikissa on kaunista.

Samui ei lähtenyt meistä

Ja sitä vähän pelkäsinkin. Vaikka kuinka yritettiin mielikuvitella itsemme istumassa oliivipuun alla Atlantin valtameren rannalla, joku fiilis jäi uupumaan. Tuskin ollaan niin aasialaistuneita, että eurooppalaisuus tuntui siksi vieraalta, ennemminkin ehkä tajuttiin koko ajatuksen haastavuus. Lähteä nyt paratiisista, josta oli haaveillut kevyesti yli kymmenen vuotta! Kuinka vaikeata minkään kohteen olisi pistää paremmaksi. Lämpö, aurinko, ystävät.

Chez Héléna- blogissa pohdittiin äskettäin riittääkö aurinko tekemään onnelliseksi ja jos multa nyt kysyttäisiin sama, vastaisin kyllä. Eihän se yksin riitä, mutta aika pitkälle sillä potkii.

Ja vitamiini merta on tarjolla riittävästi

Teneriffa jää

Ainakin toistaiseksi. Sinne meidän oli tarkoitus muuttaa, moni sitä onkin jo kysellyt. Suunnitelma Teneriffasta tulevana kohteena syntyi niin kuin meillä yleensäkin, hetken mielijohteesta. Meille riitti tuttavaperheen muutto sinne, opiskelumahdollisuudet ja uutuuden viehätys. Projekti-ihmisiä kun ollaan. Mutta vaikka 'loistoidea' hautautuu nyt, ei sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ei meistä voi tietää.

Ajatus uudesta koukuttaa meidät aina. Se voi olla työ, firma, vaikka vuosiakin kestävä hyväntekeväisyysprojekti, me lähdetään täysillä mukaan. Ehkä projekti-ihmiset eivät juurrukaan mihinkään. Ehkä ei tarvitsekaan. Vaikka heiveröisiä juuria Samuin suhteen onkin havaittavissa, voi levottomat jalat viedä kahden vuoden päästä muualle. Ellei sitten joku mielenkiintoinen projekti pidä meitä paikoillaan. Sen näkee sitten.

Mä kaipaan todellakin tätä väriloistoa

Puffelikin nauttii auringosta.

Johan sitä kaipaakin Tucke- gekon kiekumista

Kotiin

Jos nyt ei kuu putoa taivaalta (meidän tapauksessa on sekin mahdollista), me lennetään takaisin Samuille. Aloittamaan melkein alusta. Firma on, ystäviä on ja viisumit, mutta koti puuttuu. Vaikka avain löytyikin, on kartano menetetty. Voi itku. Mutta onneksi (ja toivottavasti) uusi löytyy. Olkoon se vielä ihanampi kuin edellinen, halvempikin.

Joten ihanat lukijat, pääsette nyt mukaan seuraavaan talon metsästykseen. Se ei tule olemaan ihan helppoa, sillä meillä on koirat. Ja kuten Suomessakin, asuntojen omistajat eivät erityisen mielellään haali nurkkiinsa koiria. Lisäksi me tarvitaan riittävän kokoinen piha, mielellään aidattukin, sillä Boo olisi parempi pystyä pitämään tontilla eikä naapurin peffalihaksessa.

Samuin valloitus osa II alkaa. Ja mä olen innoissani! Välillä pitää ottaa vähän etäisyyttä, jotta voi nähdä lähelle. Vai mitä olet mieltä?

Boo ja Salsa elementissään

Kohta tullaan!

17 kommenttia

  1. Jotenkin jo aistin, että näin taitaa teille käydä. Onnea asunnon metsästykseen ja onnea paluusta kotiin ❤️❤️

    VastaaPoista
  2. Hienoa jos aurinko riittää onneen! Rakastin sitä itsekin ennen, mutta sitten siedin vähemmän ja vähemmän Thaimaan kuumuutta ja aurinkoa. Tänä kesänä jopa Suomessa on ärsyttänyt liika auringonpaiste. En olisi uskonut, että näin kävisi.

    Kyllä mä sanoisin, että Thaimaa on hyvä paikka asua. Pitää vain olla ihana asunto. En siis enää muuttaisi sinne minibudjetilla kopperoon nyhjäämään. Hankkikaa ihana uusi kartano :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Reissaustajaruokaa, kyllä mä itsekin varjon alla siellä yleensä istun. Ja oikeastaan kuumimman ajan päivästä ihan sisällä. Se kuumuus on todella rankkaa.

      Ja siinä olen myös samaa mieltä, että ihan alkeellisemmassa bungalowissa en itsekään enää viihtyisi, enkä missään nimessä ilman ilmastointia. Mutta en mä mitään luksustakaan tarvitse, kunhan meillä ja koirilla on hyvä olla. Kaikki tsempit asunnon etsintään tarvitaan, hinnat kun Samuilla tuppaa olemaan ihan kohtuulliset ;)

      Kiitos :)

      Poista
  3. Jotenkin aina postauksiasi lukiessani ajattelin,että päädytte Samuille kuitenkin heti takaisin.
    Niin vaan tuntui se kirjoituksistasi,että teidän paikka on siellä.
    Miten nyt pojan koulun kanssa,eikö se ollut yksi syy miksi "kuvittelitte" muuttavanne sieltä pois?
    Mutta hyvä meille lukiojoille näin,Samui on mielenkiinoisempi paikka varmastikin lukijoille eli on kiva jatkaa blogisi seuraamista jälleen sitten Samuilta ja mielenkiinnolla odottelen sitten uuden kodin etsintää=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt itsekin tajuta se heti, eikä vasta nyt. Näin jälkeenpäin kun miettii, kaikki merkit oli ilmassa.

      Pojalle löytyy koulua seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, mutta joutuu vaihtamaan koulua. Sen jälkeen onkin sitten sama haaste edessä. Mutta moni asiahan ehtii muuttumaan ennen sitä. Ja elämä kantaa, eikö vaan?

      Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan aina.

      Ihanaa kesää :)

      Poista
  4. Tsemppiä kodin etsintään! Toivon että löydätte ihanan kodin. Hyvä, että suunnitelmilla on tilaa elää ja muuttua. Mielenkiinnolla seuraan jatkoa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, tsemppiä tarvitaan aina!

      Onneksi todellakin on tällainen tilanne, että voi vaihtaa suunnitelmaa lennosta.

      Ja sama juttu, seuraan innolla teidän Havaijin kuvioita. Tsemppiä teillekin!

      Poista
  5. No ohoh! Hienoa, että löysitte ratkaisun ja onnen tunteen. Lähettäkää meillekin jotain taikapölyä... Onnea uuden talon etsintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano Minttu, tässä vähän itsekin vielä ihmetellään tätä uutta fiilista. Mutta oli se sen verran vahva, että on otettava vähintään toinen erä Samuilla.

      Ja täältä lähti taikapölyä tulemaan :)

      Poista
  6. No mutta loistavaa!
    Kun menee sydän edellä niin ei voi tulla kuin hyvää :)
    Jännätään mukana uuden kodin etsintää!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista ja tsemppiä kodin etsintään.Minulle taas tämä Välimeren talvi on sellainen jota olisi vaikeaa vaihtaa takaisin Suomen kylmään ja pimeään talveen

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista ja tsemppiä kodin etsintään.Minulle taas tämä Välimeren talvi on sellainen jota olisi vaikeaa vaihtaa takaisin Suomen kylmään ja pimeään talveen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :). En mäkään voisi itseäni enää kylmään ja pimeään talveen kuvitella, mutta Välimerelle kylläkin.

      Mukavia Välimeren ilmoja!

      Poista
  9. Voi Heidi-ihana, paljon lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä uusiin (..öö, uusvanhoihin ;)..) kuvioihin <3! Hengessä ollaan mukana <3.

    VastaaPoista

Back to Top