Bali - rakkautta toisella silmäyksellä

Toiset vaan syttyvät hitaammin. Huolimatta siitä että pidän itseäni nopeitten päätösten ihmisenä, taidan sittenkin kuulua hitaasti lämpeäviin. Vaikka ollaan pyörähdetty Georgetownissa lukuisia kertoja, vasta tällä reissulla se onnistui kunnolla sykähdyttämään.

Mutta kolme yötä Georgetownissa riitti tälläkin kertaa. Muutaman tunnin matkan päässä kuumotti miniloma Balilla, jolla oltiin päätetty palkita itsemme onnistuneesta viisumikeikasta. Vuoden takaisesta Balin reissusta oli myös jäänyt jotakin hampaankoloon (lue vaikka täältä), joten Bali ansaitsi toisen mahdollisuuden.

Pieni temppeli Jalan Legianilla.

Huonoa ja hyvää tuuria

Penangilta ensimmäinen etappi oli Kuala Lumpurissa, jossa oli koneen vaihto Balille menevään. Penangilta lähtevä kone oli sen verran myöhässä, että ehdittiin Kuala Lumpurissa gatelle tasan klo 16.00 eli täsmälleen silloin, kun portti sulkeutui. Kävi tuuri, mutta hiki valui juostessa.

Matkassa olleet pari skeittilautaa jäi jonnekin välille ilman tägejä, eikä edes henkilökunta uskaltanut antaa paljon toivoa. Toisin kuitenkin kävi, ja Balin kämpälle päästyämme meilissä odotti yllätysviesti lautojen löytymisestä.

Air Asia on yllättänyt positiivisesti muutamaan otteeseen. Kuala Lumpurin kenttä aiheuttaa kylläkin aina melkein hermoromahduksen, mutta sillä ei sinänsä ole tekemistä Air Asian henkilökunnan kanssa. Kenttähenkilökunta Kuala Lumpurissa on koulutettu viilaamaan pilkkua ja olemaan kuuntelematta minkäänlaisia selityksiä. Kovahermoisia tyyppejä, jotka aina onnistuvat yllättämään.

Halpalentoyhtiöillä lennettäessä moni pyrkii matkustamaan pelkillä käsimatkatavaroilla (niin mekin), mutta toisin kuin ainakin Penangin ja Suratthanin kentällä Kuala Lumpurissa punnitaan ja mitataan lähes kaikki pakaasit. Kaaosta on aina, kun hermostuneet matkustajat jonottaa uudelleen järjestämään laukkujaan ruumaan, nostamaan rahaa ja maksamaan lisäkuluja.

Lennoilla ei myöskään käy kuin käteinen (ainakaan näillä lennoilla), ja se teki meidän Balin lennosta  hiukan nälkäisen. Edellisen lennon oltua myöhässä meillä ei yksinkertaisesti jäänyt aikaa käteisen nostamiseen. Nälkä on muuten ikävä reissukaveri.

Seminyak beachiltä siistimpi spotti. Roskia nimittäin on.

Bali - rakkautta toisella silmäyksellä

Edellisellä kerralla lievän hämmennyksen aiheuttanut Bali otti vastaan tutun kosteana ja lämpöisenä. Vuokravillamme kuski oli sovitusti vastassa mukanaan kolme paikallista sim-korttia, jotka oltiin etukäteen pyydetty. Toimiva netti kännykässä on korvaamaton apu omatoimiseen navigointiin saarella ja tekee mopoilla siirtymiset huomattavasti helpommaksi.

Bali on Samuihin verrattuna huomattavan paljon suurempi saari, eikä edellinen kahden viikon reissu katuineen ja kujineen tallentunut selkäytimeen kovinkaan hyvin. Tällä kertaa aikaa on vain viikko, ja vaikka eksymisissä on omat mainiot puolensa, perille löytäminenkin on välillä ihan paikallaan. Siksi esimerkiksi googlemaps on huippukaveri.

Aivan kuin olisi kotiinsa tullut! Iloiset ihmiset, Balin värikkyys, eläväinen äänekkyys ja kaaokselta vaikuttava kummallinen järjestys tuntui mahdottoman hyvältä. Jopa rasvainen nasi goreng kylmään Bintangiin yhdistettynä maistui vuoden jälkeen taivaalliselta.

Balia on ollut ikävä.

Meillä urospuolisten on päästävä skeittaamaan.

66 Beach (Double six beach)

Edellisellä reissulla yövyttiin Canggussa, Seminyakissa ja Sanurissa, tällä kertaa haluttiin yöpyä vähän muualla. Vaikka 66 beach onkin Seminyakin ja Legianin kyljessä, on tässä sentään muutama uusi katu koluttavana. Rannalta katsottuna ei voi oikein sanoa mistä alkaa tai mihin loppuu mikäkin alue, eikä sillä kai niin väliäkään. Ranta on tuossa, ja se on pitkä kuin mikä.

Oltiin varattu minivilla Airbnb:n kautta, joka oli luksusta Georgetownin ahtaan hotellihuoneen jälkeen. Blue villan sijainti on optimaalinen; ranta, ravintolat, shoppailut, kaikki käden ulottuvilla.

Ja vaikka en hamstraakaan tavaraa, visiitti Balilla on tarkoitus käyttää myös joihinkin hankintoihin. Jotain kotiin, jotain itselle ja vähän tuliaisiksikin, sillä Samuilla asuvalle Balin tarjonta saa melkein pään sekaisin. Varsinkin sisustustuotteiden osalta. Kuinka voinkaan olla näin höyrähtänyt unisieppareihin?

Mä rakastan Balin värejä!

Ja unisieppareita. Niitä täällä löytyy.

Sadekausi

Kun reissaa sadekaudella on aina olemassa riski, että vettä voi tulla vaikka koko loman. Balilla on satanut nyt jo ihan kohtuudella, joten saa nähdä kuinka reissusuunnitelmien käy. Mutta riski oli ihan tietoinen, joten ei siis valiteta.

Viikossa ei muutenkaan voi nähdä kaikkea, joten erityisen kunnianhimoisia tavoitteita ei ole. Mopoillaan se minkä sateilta pystytään, sillä autossa istuminen Balin ruuhkissa ei huvita yhtään. Ubudiin ja riisipelloille ei tällä reissulla edes yritetä, sillä siellä käytiin vuosi sitten parikin kertaa. Ubud on valloittava, mutta tältä suunnalta pelkästään mopoiluun menee n. kolme tuntia. Edellisen jutun Ubudista voit lukaista täältä.

Tanah Lot nähtiin myös vuosi sitten, joten tällä kertaa haluaisin käydä Uluwatissa ja lähitienoilla. Surffaus on ainakin listalla, kuten myös Canggun skeittiskene. Katsotaan mihin ehditään, kun vettä ei tule vaakatasossa.

Balille laskeutui juuri myös pari yllätysvierasta, mutta mitä tästä syntyy, siitä sitten myöhemmin.

Balin huolettomuus<3

6

Uskomatonta, Finnair teki sen taas!

Pahoittelen etukäteen tätä kirjoitusta, mutta on astetta vaikeampaa suoltaa järkevää tekstiä, kun v-käyrä on kohonnut taivaisiin eikä kiihtyneen pulssin takia edellisen yön nukkumisesta meinannut tulla mitään. Mutta kirjoitan siitä huolimatta.

Meidän perheen suhde Finnairiin on ollut törmäyskurssilla jo muutamaan otteeseen (täältä voi vaikka lukea), mutta siitä huolimatta perheen nuorisoa on vielä lennätetty kyseisen itsepalveluyrityksen siivin kaukolennoista lyhyempiin siirtymiin. Tämä kuitenkin ennen tätä tuoreinta tapausta, nyt sillekin laitettiin piste. Tämä tarina meni näin:

Se nuoriso

Vanhin poikani ei kanna hevosenkenkiä taskuissaan eikä ole koskaan ollut erityisen 'Hannu Hanhi' touhuissaan, joten kaikkea sattuu. Kun viesti Kööpenhamina-Helsinki lennolta myöhästymisestä saavutti Koh Samuin, en ehtinyt edes yllättymään. Tällä kertaa oli sitä epäonneakin matkassa rikkoutuneen junan verran. Tilalle piti tuleman toinen juna joka jatkaisi lentokentälle, mutta tätä ei vielä 40 minuutin odottelunkaan jälkeen saapunut. Onneksi etsintöjen jälkeen löytyi taksi ja pojat pääsivät kentälle, mutta se oli myöhäistä. Portti oli suljettu, kone lähdössä eikä ketään kenen kanssa puhua. Kööpenhaminassa ja Malmössa olleiden skeittikisojen hinta nousi näin potenssiin jotakin. Vielä ei tiedetty mitä.

Koska pojilla ei ollut tietokonetta mukana, eikä budjetissa ylimääräistä rahaa Finnairin hitaaseen asiakaspalveluun jonottamiseen, tarjosin apua. Kuvittelin myös, että pystyisin hieman paremmin neuvottelemaan aikuisten ihmisten kanssa, kuin skeittikisoissa rähjääntynyt nuoriso. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Finnairin itsepalvelu

Oikeastaan tuossa pitäisi lukea asiakaspalvelu, mutta koska sitä ei ole, niin siksi näin. Osa teistä varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. Soitin siis sinne. Sain vasta reilun 15 minuutin yrityksen jälkeen 'itsepalveluun' yhteyden (Finnairin viimeinen lento oli lähdössä parin tunnin päästä), ja vastaanotto oli se mitä odotin; 'Tietenkään he eivät voi ottaa poikia veloituksetta seuraavalle lennolle, miten sellainen nyt olisi mahdollista'? 'No ei tietenkään' sanoin, vaikka se monelle asiakaspalvelualttiille yritykselle onkin. Kuten esimerkiksi Bangkok Airwaysille, joka otti pojan veloituksetta seuraavalle lennolleen, kun oli myöhästynyt oikealta lennoltaan 1,5 tuntia juurikin Finnairin myöhästymisen takia. Eikä muuten Air Asiakaan veloittanut muutamaa euroa enempää lentolippujen vaihtamisesta edellisellä Balin reissulla. Kokeilepa sellaista Finnairilla, ei muuten onnistu. Ensin maksat muutosoikeudesta satasen ekstraa, jonka jälkeen maksat vielä jotain lisää riippuen haluamastasi lennosta. Jotenkinhan se raha pitää asiakkailta saada.

No keskustelu Finnairin 'itsepalveluhenkilön' kanssa jatkui ja sai melkein koomisiakin piirteitä. Olin samaan aikaan itse netissä heidän sivuillaan ja katsoin, että koneessa oli tilaa ja halvimmat Value -liput maksoivat 147,75 €. Mutta lippuja ei voinut netistä enää ostaa, sillä jos koneen lähtöön on alle neljä tuntia, se ei sivuilta onnistu. Tämä henkilö linjan toisessa päässä sanoi kyllä, että hän voi ne ostaa ja koska pojat ovat vasta parikymppisiä he pääsevät nuorisolipulla. Hinta 118€ ja jotain. Lupasin palata hetken päästä, kunhan varmistan että hinta käy myös poikani ystävälle. Poikani tili ammotti tyhjyyttään, joten jouduin tästäkin syystä olemaan pankkikortteineni välikädessä.

Mitä helvettiä tapahtui hinnalle?

Soitin Finnairin 'itsepalveluun' uudestaan. Linjan toisessa päässä oli eri henkilö kuin aiemmin, mutta hän sanoi kolleegansa kirjanneen meidän keskustelut ylös ja olevansa siksi tilanteen tasalla. Eli ei muuta kuin lippuja ostamaan. Tovin päästä virkailija pyysi odottamaan hetken. Olin tällä välin päivittänyt Finnairin lippusivun (vaikkei sieltä enää voinut ostaakaan), ja edelleen Value-lipun hinta oli se 147€ ja rapiat. Paikkojakin vielä oli.

Sitten virkailija palasi puhelimeen ja heitti tälle muorille jauhot suuhun. 'Meillä on vain näitä Value -lippuja enää jäljellä kymmenen kappaletta (netissä luki viisi), ja hinta on 390€'. 'Ai mitä'? 'Kyllä, 390 euroa'. Vaikka olin varannut maksukortin viereen, niin en nyt sentään aivan idiootti ole. Sivuillakin sanottiin hinnaksi 147€ ja edellinen itsepalvelija tarjosi nuorisolippua hintaan 118€. Rahastaako Finnair ikävään tilanteeseen joutuneita asiakkaita myös tällä tavalla? Viimeinen lento lähdössä kyseiselle päivälle, niiltähän voi silloin pyytää mitä vain? Mietin tätä yön yli ja olen vakavasti sitä mieltä että näin on. Pöyristyttävää.

Parasta tässä oli ehkä se, että Finnairilta soitettiin pojalle meidän puhelinkeskustelun jälkeen ja tarjottiin lentoa 200 eurolla. Eli Finnairin nettisivuilla luki 147€, edellinen virkailija tarjosi nuorisolippua 118€, toinen virkailija hintaan 390€ (haloo!), joka oli kuulemma viimeinen hinta. Mihin perustui tämä 200€? Siihenkö, että sanoin bloggaajana kirjoittavani farssista?

Onneksi on muitakin lentoyhtiöitä

Niinpä. Arvatkaa ostinko lippuja? No en. Eikä sellaista päivää enää tulekaan, että kääntyisin Finnairin puoleen. Onneksi on olemassa muitakin lentoyhtiöitä, joilta saa vielä palvelua, välillä jopa  myötätuntoakin. Kuten esimerkiksi Bangkok Airways, Qatar Airways, Turkish Airlines ja monet muut. Jopa Aasian halpalentoyhtiö Air Asia onnistuu Finnairia paremmin.

Tällä kertaa pojat lennätettiin Helsinkiin Norwegianilla, jonka nettisivuilta pystyi ostamaan lentolippuja vielä pari tuntia ennen koneen lähtöäkin. Eikä hintakaan ollut kuin 109 euroa.

Hevonpaskaa sanon minä. Finnair on aikansa elänyt.

Nyt tulee provosoiva kysymys; kuinka huonoja kokemuksia sinulla on Finnairista? Täällä saa avautua...

Samuilla muuten paistaa taas, joten tervetuloa!

58

Kuala Lumpur 3:ssa päivässä

3 päivää ja yötä Kuala Lumpurissa hurahti nopeasti. Ennakkoon oltiin jo päätetty, ettei juosta pää kolmantena jalkana jokaisen mahdollisen nähtävyyden perässä, vaan otetaan iisisti ja hoidetaan ne viisumit kuntoon. Ja nähdään kaupungista se, mikä nyt sattuu olemaan hyvien yhteyksien päässä Chinatownissa sijainneeseen majapaikkaamme. Eli ei siis nähty paljon mitään, ellei Thaimaan suurlähetystöä lasketa nähtävyydeksi. Siellä oli kuitenkin parina eri päivänä käytävä, ensin viemässä paprut ja sitten hakemassa viisumit.

Yllättävän sujuvaa koko touhu oli. Ei mitään karseita jonoja ja hullunmyllyä, vaan ihan tehokasta numerolapuilla pelaamista. Viisumihakemusten jättöaika oli aamusta puoli kahteentoista asti ja me eksymisen jälkeen (kartassa näkyi nimittäin kaksi suurlähetystöä yhden sijaan) ennätettiin paikalle noin 11.20. Aika lähelle meni, ettei jouduttu ottamaan koko touhua uusiksi seuraavana päivänä. Jonottamisen suhteen saattaa tosin olla, että kun oltiin sen verran lähellä viisumien jätön sulkemisaikaa, niin saatettiin vahingossa taktikoida onnistuneesti itsellemme lyhyemmät jonot. Oltiin myös varauduttu siihen, että viisumeissa voi mennä kolmekin päivää, mutta seuraavana päivänä saatiin kutsu kuitenkin saapua valmiita papereita noutamaan. Jos lentoja olisi ollut enemmän tarjolla, niin oltais päästy palaamaan saarelle jo parin päivän visiitin jälkeen, mutta kalliita lentoja suoraan Samuille ei lompakko kestänyt ottaa. Onneksi on Air Asia, joka tarjoaa siis oikeasti halpoja lentoja pienen mutkan kautta. Ja vaikka lentoyhtiö vähän laittoi vatsan kiertämään (en pidä halpalentoyhtiöitä hirveän turvallisina), niin turvallisesti lennettiin.

Me asuttiin KL:ssä siis Chinatownissa. Oli helpompi ottaa majoitus suoraan niiltä seuduilta, jotka olisi joka tapauksessa halunnut koluta. Pakko suositella juuri avattua Lantern Hotellia, joka oli ehdottomasti yksi uniikeimmista näkemistäni suurkaupungin hotelleista. Ja kuten yleensäkin, palvelun ”epäammattimaisuus” oli se pieni mutta tärkeä juttu, joka teki asumisesta siellä luxusta. Mikään ei oikein mennyt niin kuin piti, mutta who cares!

Chinatown itsessään ei mielestäni ollut kummoinen. Samaa kiinalaista krääsää joka paikassa myynnissä, mihin törmää Thaimaassakin. Ehkä Thaimaa on tavaratarjonnassaan kuitenkin jopa vähän edellä Malesiaa. Yllättävän mukava ostospaikka oli Central Market, joka oli kävelymatkan päässä meidän hotlasta. Sieltä löytyi erilaisia käsityöläisiä, sisustusliikkeitä, life style-putiikkeja, koruja, vaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Kuala Lumpurissa on lukuisia kaikki vaatimukset täyttäviä ostoskeskuksia, mutta en ole sellaisista kovin innostunut.

Olin kovasti toivonut löytäväni jotain Thaimaan tarjonnasta poikkeavaa meidän Samuin kotiimme, mutta muutamaa lentävää mattoa lukuunottamatta saalis jäi aika mitättömäksi.

Petronas Towers tuli tsekattua toistamiseen, oltiinhan oltu Malesiassa aiemminkin 14 vuotta takaperin. Mutta ylös ei menty tälläkään kertaa, vaan pakolliset kuvat otettiin maan kamaralta. Kun silloin aiemmin pyörähdettiin Malesiassa, niin viiden viikon suunniteltu visiitti vaihtui ensimmäisen viikon jälkeen Thaimaan helppouteen. Minä nimittäin itse pidän siitä, että asiat on tehty helpoksi, ihmiset hymyilevät ja on sellainen ”ei se niin justiinsa”- meininki. Silloin taannoin esimerkiksi se, että suurin osa väestöstä on muslimeja teki monista asioista mutkikkaita, kuten esimerkiksi viinistä nauttimisen. Sitä ei silloin ainakaan Langkawilta saanut sellaisista paikoista, mistä olisi voinut kuvitella, vaan mitä kummallisemmista paikoista, kuten esimerkiksi ”nakkikioskikärryistä”. Tämä asia oli kyllä muuttunut ja viiniäkin sai kaupoista ainakin Chinatownissa. En tiedä johtuiko se Kiinalaisista vai mistä, mutta positiivinen yllätys se oli. Turhaan tuli varmistettua viineissä pysyminen ostamalla lentokentältä 30 €:n viinipullo!

Parina iltana otettiin helpot illalliset lähellä sijaitsevassa Reggae baarissa (suosittelen mutkattomuudessaan sitäkin) ja viimeisenä iltana raahauduttiin hotellimme johtajan suosittelemalle ravintolakadulle. Se nyt oli pitkälti saman tyyppinen kuin Samuin walking streetit, eikä muovituoleille istuminen tällä kertaa tuntunut mukavalta tavalta viettää reissun viimeistä iltaa. Ylitettiin siis jälleen budjetti illallistamalla lähistöllä sijaitsevassa Rabbit Holessa, jossa sentään ruoka onneksi oli hintansa väärti.

Ja seuraavana aamuna startti kohti kotia muutaman pysähdyksen taktiikalla. Juna ensin lentokentälle ja sieltä Air Asian lento Surat Thaniin. Surat Thanista bussikuljetus (näppärästi voi ostaa suoraan kentältä) Donsakiin, josta lautalla yli Samuin Nathonille. Noin kymmenen tuntia reissussa hurahtaa, mutta jotenkin se ei tunnu niin pitkältä, kuin esimerkiksi kymmenen tunnin suora lento. Välillä pääsee kävelemään ja katselemaan jopa huikeita maisemia. Jokainen kulkuväline otti aika tarkalleen 1,5 tuntia ja siihen odotukset sekä vaihdot päälle. Voisi oikeasti ottaa harkintaan sarjakortin ostaminen kyseiselle lentoyhtiölle. Ei kai se sen turvattomampi voi olla kuin Bangkok Airways, vai?


Petronas


Kuala Lumpur ravintolakatu


Kuala Lumpur Central Market


Eipä ennen olekaan Taylor Swiftillä lennetty

0