Saari alkaa täyttymään

Eli jotenkin toi "peak season" vihdoin näkyy. Rannoilla on porukkaa ja liikenteessä on vielä astetta tavanomaista turvattomampaa, kun porukkaa (lue kiinalaisia) horjuu mopoillaan selfietikut sojossa. Oli nimittäin vähän sellainen tunnelma tässä syksyn kuolleina kuukausina, että noinkohan sesonkituristit saarelle vielä löytävät, mutta alkaahan noita jo olemaan. Ei haittaa meitä yhtään, mukavaa kun saarelle tulee vähän säpinää.

Samanlaisia turisteja ollaan oltu tässä itsekin viimeinen viikko, paitsi että meikäläisten selfietikku on mennyt rikki ja GoProkin on jäänyt kotiin silloin, kun sitä olisi tarvittu. On tullut kierrettyä eri rantoja ja juostua auringon perässä, mutta ymmärtäähän sen, että parikymppinen surffitukka haluaa viedä Suomeen tuliaisiksi muutaman auringossa vaalentuneen hiussuortuvan ja väriä saaneen ihon. Noita juttuja sitä halusi itsekin silloin, kun kävi täällä vaan kerrallaan pari viikkoa kääntymässä. Aurinkoa ja D-vitamiinia varastoon.

Ollaan siis oltu ihan "lomakiireissä" viimeinen viikko. On taas fudisgolfattu, juostu markkinoita, syöty ravintoloissa, maattu varpaat rantahiekassa ja nautittu "päiväsinghat", taisteltu aaltoja vastaan ja toivottu huomiseksikin auringonpaistetta. Sadekausi ei kuitenkaan ole vielä aivan hellittänyt ja tälläkin hetkellä Siaminlahdella puhisee kovat tuulet, joten ei ole ollut mitenkään päivänselvää, että aamulla taas pakataan uikkarit kassiin ja lähdetään kärventymään. On muuten ihan kiva olla vaihteeksi vähän "lomalla" kaikesta yrittämisestä ja bisneksistä.

Chaweng beach, kyllä... näinkin tyhjää voi olla :)

Monenlaista aktiviteettia Chawengilta löytyy, jokaiselle jotakin.

Tänään oli pilvistä ja sittemmin myös sadetta, mutta yksi viiva saatiin silti lomalaisen bucket listalta viivattua yli. Kun matkalaukku oli tultaessa täynnä skeittilautoja, niin tiesihän sen, että saaren ainoalla "skeittiparkilla" on tarkoitus käydä ja jonkinlaista skeittivideota olisi saatava aikaiseksi. Mehän käytiin Tompan kanssa jo alkusyksystä juniorin käskystä parkkia muutama tunti etsimässä ja löytämässäkin, joten tällä kertaa tie perille oli mutkaton. Oltiin varoiteltu, ettei sieltä mitään kovin kummoista tule löytymään, eikä löytynytkään, mutta pointti näissä jutuissa on ilmeisesti kuitenkin se, että löytää jotain mitä ihan kaikki ei kuitenkaan ole löytänyt.

Viimeksi siellä jonkun pihalle rakennetussa skeittiparkissa käydessä ei tavattu ketään. Ainoastaan joku vanhempi rouva istui olohuoneessa katselemassa telkkaria, eikä puhunut tietenkään sanaakaan englantia. Tällä kertaa oli ilmeisesti parkin rakentanut kaveri paikalla (tai mene ja tiedä, ei hän ainakaan skeittari ollut) ja ihan täpinöissään, kun joku laudan kanssa ilmestyy paikalle. Raffihan se paikka on, kukot ja koirat juoksee seassa kun yrität tehdä jotain, mutta on se myös sympaattinen. Välillä piti keskeyttää skeittaaminen ja kuvaaminen, kun vanha emäntä kaivoi kissaa talon katolta juuri kaarien yläpuolelta ja sieltä, jonne se lauta sinkoaa, jos temppu ei mene "päälle".

Jesse Eternal Skateparkilla Maenamilla

vähän on kukkoa ja "haudattuja" autoja

Ihan komea ja tuttavallinen kaveri

Ihan huikea mesta :)

Ei kuulemma pöllömpi paikka...

Niin paljon olen kaivannut näitä meidän perheen aktiivisia skeittivuosia, että hauskaa oli. Jotain materiaaliakin saatiin kasaan, mutta sitten se sade taas yllätti. Suunniteltu Star Wars-elokuvailta uudessa leffateatterissakin jouduttiin siirtämään huomiselle kun on noi mopot, eikä viitsi ensin kastua ja sitten istua kaksi tuntia kylmässä leffateatterissa. Saas nähdä sataako huomenna.

Jouluaattona ainakin, satoi tai paistoi, kokoonnutaan suomalaisten kesken ystävämme villalle joulun viettoon ja kinkun syöntiin. Aivan varmasti on mukava ilta tiedossa ja se onkin oikeastaan ainoa asia, mikä tällä hetkellä täällä Siaminlahdella muistuttaa meitä Suomen joulusta.

Miten teidän joulusuunnitelmat?

Tippiäkin jätettiin, kuten tapoihin kuuluu

4

Ei savua ilman tulta

Totesin eilen Tompalle, että onpa painava ja märkä keli, vaikkei edes satanut. Sitten mietin tarkemmin, että kylläpä oikeastaan jo muutaman päivän on tuntunut ilma ihmeellisen raskaalta. Koko ajan on kuvitellut, että sade alkaa hetkenä minä hyvänsä ja jos lähdetään liikkeelle, niin kastutaan varmasti. Mutta kun ei ole tullut edes sitä sadetta ennakoivaa tuulta, niin kuin tyyntä myrskyn edellä, niin kyllähän sitä sitten tarkemmin pohdittuamme tultiin tulokseen, että jotain muuta tässä nyt on kyseessä. Ihan niin kuin aurinko kuitenkin paistaisi, vaikka taivas roikkuu maassa eikä aurinkoa näy...


Kuva on otettu iltapäivällä. Siinä se aurinkokin on, vaikkei sitä näy. Eikä näy merta tai vuoriakaan...

Eilen sitten lounaalla pienessä kuppilassa tässä sataman vieressä paikallinen omistaja piteli nenäänsä ja valitteli huonoa ilman laatua sekä hajua. Ja sen jälkeen sen tajusi sitten tyhmempikin; jossain palaa. Ja paljon. Jos nyt näkisitte tämän harmauden ja totaaliset harmaat seinät tässä ympärillä sanoisinko muutaman sadan metrin päässä joka puolella, niin voi olla että kävisi niin kuin minullakin. "Iskisi ahtaanpaikan kammo". Siksi mä en nyt yritä tuijotella taivaanrantaa, koska sitä ei näy, ja se "ahtaanpaikan paniikkikohtaus" voi saada otteen. Tulee sellainen pakonomainen tarve liikkua johonkin, jossa tätä harmaata seinää ei ole. Edes lentokoneen ääniä ei juuri kuulu, missä hitossa nekin ovat? Me asutaan kuitenkin ihan kentän vieressä ja niitten ääni yötä lukuunottamatta on melkein taukoamaton. Välillä aina vitsaillaankin, että "tolta kuulostaa kun loma loppuu", tai toisinpäin. Nyt on ollut vähän äänetöntä, joka kielii siitä, että lentoja on peruttu. Ei kaikkia, mutta monia.

Indonesiassa palaa metsää ja on palanut lehtitietojen perusteella jo viikkoja. Haittavaikutukset ovat olleet valtavat lähialueillakin, etenkin Malesiassa ja Singaporessa, missä kouluja on suljettu, tapahtumia peruttu ja ihmisiä joutunut sairaalaan. Nyt saa sitten Thaimaakin osansa näistä Indonesian villiintyneistä peltojen poltteluista, joten saa nähdä mihin tässä vielä joudutaan. Evakkoon ehkä? Onneksi uutisten mukaan Indonesia on viimein suostunut ottamaan kansainvälistä apua vastaan ja ongelma saataisiin pian korjattua.

Otetaan tähän vielä pieni pläjäys toisesta "Ei savua ilman tulta"-jutusta. Saatiin nimittäin vanhemmalta pojalta Suomesta vihiä, että tällä paratiisisaarella olisi skeittiparkki. Ja koska meidän perhe on viettänyt skeittauksen parissa ikuisuuden ja upottanut siihen älyttömän määrän tunteja ja koska vanhin poika Jesse on tulossa tänne joulukuussa kuitenkin skeittilauta kainalossa, niin huhuahan oli lähdettävä selvittämään. Pieni tutkimustulos netin uumenista osoitti paikkansa pitäväksi ainakin sen, että sellainen on vähintään joskus ollut. Löytyi kuvia graffiteilla koristelluista rampeista ja jotain muutakin. Löytyi myös lukuisia keskusteluketjuja siitä, kuinka porukat on käyneet paikkaa etsimässä useitakin tunteja tuloksetta. Vaikka ajat muuttuvat ja täältäkin paikoitellen löytää jopa katujen nimikylttejä, niin se ei takaa sitä, että pallukat googlekartoilla olisivat oikeilla paikoilla, tai että kartoissa mainittuja katuja olisi olemassakaan. Ja kartan kanssa noilla paikallisten asuttamilla seuduilla on aika turha käydä kyselemässä. Sillä näin sanotaan, että Thaimaalaiset eivät osaa lukea karttaa.

Mutta me löydettiin kuin löydettiinkin tämä trooppinen skeittiparkki parin tunnin etsimisen jälkeen. Siellä se törötti erään talon pihalla, keskellä kookospalmuja sekä mango-, ja banaanipuita. Paikalla ei ollut ketään, ainoastaan kukko veivaamassa ramppeja ylös ja alas. Musiikki tosin pauhasi, ja hyvät bassot olikin, mikä kieli siitä että käytössä on ja tervetuloa vaan skeittaamaan. Ja jos sessio miellytti, niin rahastajan virkaa ajoi tippiboxi, johon vierailija sai jättää bahtin tai toisenkin. Ja löytyipä siitä kujan toiselta puolelta myös paikallinen virvokkeita myyvä bambumajakin. Janoisille tiedoksi.

Tämä pikkuruinen Maenamilla sijaitseva betoniparkki on taatusti yksi maailman eksoottisimmista, vähän niin kuin Samuin avomallinen lentokenttä. Ketkä sen onkaan sitten rakentaneet, on heillä näkemystä ollut. Pakko sanoa, että rampin alastuloa ei ollut mietitty loppuun, sillä sitä ei ole. Tai siis voihan siihen nurmikolle tietenkin laskeutua, jonka jälkeen saattavat tiilipinot tehdä hieman kipeätä. Mä veikkaan silti, että joulukuussa käydään siellä parit skeittipätkät kuvaamassa, sillä kyllähän jokaisen itseään kunnioittavan skeittarin on pieni partti saatava skeittiparkista melkein keskellä viidakkoa ja vesipuhveleita.

Pahoittelut kuvien laadusta ja harmaudesta, se on meidän todellisuutta tällä kertaa savun riivaamalla saarella...


Kyltissäkin lukee "Missä ranta kohtaa kadun" ja näinhän se oli :)

Tässä tämä arvelluttava alastulo...


Siinä se vanha skeittarikin hymyilee


Siihen voi jättää omantunnon mukaan vähän (tai paljon) tippiä


Ja tästä bambumajasta virvokkeet


Aurinkoinen päiväkään ei näytä kovin kirkkaalta täällä savun seassa

4

Mahdollisuuksien äärellä

Taas on kyllä aivan liian monta päivää pyörähtänyt edellisen postauksen jälkeen, mutta oli vähän blokkia harmina ja monta asiaakin hoidettavien listalla. Ja silloin kun ei tarvinnut tai voinut hoitaa asioita, istuin mieluummin takapuoleni päällä tekemättä mitään. Aivan kuin olisi täysin jumissa...

Välillä musta tuntuu, että alitajuisesti työnnän mielestäni pois kaikki nämä uskomattomat mahdollisuudet, mitä elämä jälleen eteen heittää. Ihan turhaahan se olisi nostaa maljaa ja heitellä serpentiiniä siitä ilosta, että kohta taas mennään. Sen sijaan suoritan asioita ja etenen kyllä määrätietoisesti tulevaa kohti, mutta kun joku tunnetila (ja yleensä se valitettavasti on pelko) yrittää iskeä päälle, niin suoritan kahta kauheammin, jottei tarvitse kohdata sitä. Tiedän ettei pelko ole todellista, eikä sitä tarvita mihinkään ja välillä ottaa kyllä rankasti aivoon se lamauttava kökkö. Miksi en voi yksinkertaisesti vain nauttia kaikista uusista mahdollisuuksista, vaan sorrun aina siihen hiton huolehtimiseen? Moni osaa puhtaasti vaan nauttia, mä todellakin vasta harjoittelen.

Mä toivon, että tällä "matkalla" mullekin viimein paljastuu, kuinka voin vapauttaa mieleni kaikista typeristä kahleista ja sen aikaansaamista ongelmista. Että opin antautumaan nykyhetkelle ja opin löytämään todellisen itseni sekä pääsen nauttimaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Lupaan pitää teidät ajantasalla tavoitteeni kehityskaaresta.

Tässä pohdintojeni ohessa ollaan siis myös "suoritettu" näitä Samuin paluuseen liittyviä asioita ja itseasiassa muutaman viivan on saanut jo vedettyäkin tehtävälistan yli. Edellisessä postauksessani muutama päivä sitten taisin hermoilla sitä, kuinka kauan yhden viivan vetäminen tehtävälistaan on vaatinut aikaa, joten nyt ainakin voi olla jo hieman huojentunut. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin ehdittyä Kallion Block partyille (tosin aika skeittipainotteisesti) ja tehtyä kesän ensimmäinen mansikkakakku omista mansikoista. En kyllä muista milloin viimeksi mansikat ovat kypsyneet vasta elokuussa? Ehkä ensi viikolla olisi mahdollista jopa ehtiä siskon perheen mökillekin.

Viikon sisällä on hoidettu hepatiitti A ja B:n viimeinen, eli kolmas rokotus. Johan sitä 15 vuotta ravattiinkin Thaimaassa ilman rokotuksia. Asuntokin siis saatiin jo nuorelle parille, joten siitä kuviosta puuttuu enää vain muutto. Lentoliput on hankittu elokuun lopulle sillä riskillä, että me todellakin löydetään ennen sitä vuokralaiset meidän Suomen kämppään. Pitää siis vaan uskoa ja luottaa niin hemmetisti, että näin käy. Mutta sehän ei pelaa joka pelkää, vai mitä?

Mitä te muuten pelkäätte, vai oletteko onnellisesti päässeet sen ikävän ja turhan tunteen yläpuolelle?


Mä niin pidän graffiteista, mun mielestä niitä voisi olla katukuvassa paljon enemmänkin


skeittarit, nämä onnelliset taivaanrannan maalarit...


Onhan näitä tällaisia tapahtumia tullut vuosien varrella jokunen järjestettyä


Thaimaassa koristellaan paljonkin puita, mukava että Suomessakin näkee


Ihana perhe, nälkä yllätti...


Vihdoin sitä mansikkakakkua!

0

Aamuhetken aikaa, keskikesän taikaa

En pääse kesään kiinni, en sitten millään. "Kesäflunssa" kyllä iski (olin mä sitä jo vähän odotellutkin) ja vettä sataa, niin kuin monena muunakin päivänä on tehnyt. Vähän tuntuu nihkeältä, pakko myöntää. En mä helteitäkään kaipaa, niitä on edessä taas Samuilla syksystä eteenpäin, mutta jos ei sataisi ja olisi näin saakelin kylmä melkein koko ajan.

Mä olen myös "kesäleskenä", kuten kerroinkin "huikeata hässäkkää"-postauksessani, ja välillä siis vähän yksinäinen. Jos olisi normaalikesä, niin juoksisin puutarhoilla ja istuttelisin sinne sun tänne sitä sun tätä, mutta kun ollaan taas palaamassa saarellemme Thaimaahan, niin ei siinäkään ole mitään mieltä. Varsinkaan kun ei olla saatu päätettyä mitä Suomen kodille tapahtuu. "Roikkuvat" asiat eivät nekään ole mukavia, saisipa päätettyä jotain ja vieläpä pysyttyä siinä.

Pyörähdettiin me Imatralla ex-anoppilassa ja vietettiin sekä mummin syntymäpäivää, että meidän hääpäivää Kykyrinmäen punaisessa tuvassa. Parasta Imatran reissussa oli kuitenkin se, että myös vanhin poika yllättäen suostui lähtemään mukaan. Siis mutsin kanssa reissuun, oho. Sitäkö se ikä teettää, että myös vanhempien kanssa on mahdollista viettää aikaa? Vai johtuuko tämä yllättävä käänne siitä, että pojalla kuitenkin on ollut hieman ikävä? No niin tai näin, mulle sopii enemmän kuin hyvin!


Puutarhahommia mummolassa


Skeittiparkkihommoo Imatralla

Tämä yllättävä käänne teki myös sen, että Imatran reissuun kuului nyt sitten myös ajanvietto paikallisella skeittiparkilla. Meidän perheen kahdeksasta aikaisemmasta kesästä skeittaus on aina haukannut isoimman palan, sillä meillä on Pohjois-Espoossa edelleenkin olemassa oleva hyväntekeväisyysprojekti "Kaliksen parkki", eli talkootyönä yhdessä paikallisten nuorten kanssa rakennettu skeittipuisto. Alusta lähtien on parkki kasattu, jokainen ruuvi väännetty (ja niitä on paljon) ja rahaa ruinattu Espoon kaupungilta sekä paikallisilta yrityksiltä. Mutta on se ollut myös huikean hienoa aikaa samalla nähden, kun kylän pojista on kasvanut hienoja aikuisia miehiä. Henkisesti todella palkitsevaa kesätyötä meille aikuisille, jotka saimme olla hankkeessa mukana.


Mamma moppaa miniramppia


Ramppien rakentamista, kyllä mimmitkin pystyy

Skeittiparkki elää ja voi hyvin edelleen, mutta nyt me olemme jo luovuttaneet vastuun nuoremmille. Meidän kesän päiviin Suomessa ei siis ruuvien vääntäminen enää kuulu, ja vähän haikein mielin tuosta parkin ohi tulee kurvailtua. Näitä Suomen kesään syntyneitä aukkoja olisi siis syytä saada täytettyä jollain. Kun mä tästä flunssasta selviän, niin otan itseäni niskasta kiinni ja lähden vaikka tanssimaan sateeseen.

Toivottavasti tämä hienoinen alavireisyys johtuu tästä flunssasta ja on kahden päivän päästä ohi. Kyllä mä nimittäin omasta mielestäni olen ennemmin aika positiivinen olento, kuin tällainen. Ai millainen? No en mä tiedä, yritin keksiä tälle fiilikselle sanaa, mutten keksinyt. Ehkä mun luista ja ytimistä puuttuu nyt vaan lämpö ja aurinko...

Olisko sulla heittää vinkkiä, mitä tänä kesänä ehdottomasti pitäisi Uudellamaalla kokea?

0