Puskaparkkeilun 11 mielenkiintoisinta kokemusta

 

 

Rehellisesti sanottuna, puskaparkkeilu on parhaimmillaan sen 100 kertaa nautinnollisempaa, kuin pakkautuminen ahtaille leirintäalueille. Täällä Espanjassa (varsinkin aurinkorannikolla) moni camping -alue on sitä paitsi täynnä, ei pelkästään suomalaisia, vaan myös saksalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia ja hollantilaisia. Ne jotka on harrastaneet Espanjaa talvehtimiskohteenaan jo useampia vuosia, ovat älynneet varata oman slottinsa leirintäalueilta vaikka kuinka kauan sitten. Me ei, koska ollaan täysiä noviiseja, mutta vaikkei oltaisikaan, me tuskin viihdyttäisi yhdessä paikassa edes kahta viikkoa. 

 

Saatika sitten koko talvea.

 

Olen jo aiemminkin kirjoittanut puskaparkkeilun haasteista ja hölmöistä jutuista ainakin täällä, mutta kokosin tähän postaukseen 11 mielenkiintoista (vähän jopa ällöttävääkin) kokemusta:

 

Näitä muistomerkkejä löytyy aika paljonkin Espanjan rannikolta.

 

Reissun ikävimmät puskakokemukset

 

• Alle metrin päähän parkkeeraaminen, sitä mä en käsitä. Usein puskaparkki on nimittäin valtava alue (vaikkapa parkkis), jossa on tilaa vaikka muille jakaa - siltikin joku idiootti tuppaa kylkeen kiinni. Nää autot (ainakin matkikset, en tiedä niistä kuorma-autoihin väsätyistä menopeleistä) ei nimittäin ole kovinkaan äänieristettyjä, eli voin luvata että jokainen vessassakäynti kuuluu myös jos ei ihan sisälle autoon, niin ainakin heti siihen auton ulkopuolelle. Ei mene jakeluun.
• Monet puskaparkit vetää myös paikallista nuorisoa muhinoimaan autoihinsa. Mua ei ainakaan kiinnosta seurata sivusta täysin avointa sitä (tiedätte mitä tarkoitan), mutta kai tässä täytyy nostaa hattua paikallisten rohkeudelle - niitä ei tunnu haittaavan mikään. Vaikka mä muitten jättämiä roskia korjaankin, käytetyt kortsut jää kyllä mun puolesta paikoilleen.
• Roskat, roskat, roskat! Niin paljon kuin puskaparkkeilijoita on tavannutkin, en usko että heidän jälkeensä jää roskia. Sen sijaan olen huomannut monen puskaparkkeilijan keräävän alueelta muitten jättämiä roskia, niin mekin tehdään. Joten pisteet siitä meille puskailijoille.
• Ehkä pahin kokemuksista sattui Malagan parkkipaikkapuskassa (Maxi Asian -halpahallin vieressä). Oltiin oltu tuolla aiemminkin kymmenien muitten puskailijoitten kanssa, eikä mitään ongelmia. Viimeisellä kerralla siellä ("viihdyttiin" kokonainen yksi yö) joku espanjalaisporukka oli vallannut yhden kulman koko parkkialueelta. Heillä oli mukanaan lapsia ja lemmikkejä, silti koko heidän ympäristö oli täynnä ripulipaskaa papereineen, jätevedet ja vessat tyhjennettiin asfaltin reunaan aivan häpeilemättä, oli huutoa ja valtava määrä roskaa. Never again siihen puskaan. 
• Vaarallisin puskakokemus tapahtui eräällä ranta-alueella, johon pysähdyttiin vain muutamaksi tunniksi. Alueella oli leiriytymiskielto, siltikin siellä oli yöpymässä monia matkailuautoja, mikä on selkeästi tyypillistä off -seasonilla. Useissa paikoissa poliisit käy pyörähtämässä, mutta katsoo kuitenkin läpi sormien, mikä on ehdottomasti kiva ja järkevä juttu paikallisille yrittäjillekin. Tuolla ranta-alueella kuitenkin paikallinen nuoriso (taas kerran) päätti ajaa hengenvaarallista rallia kaasu pohjassa lukuisten matkailuautojen välissä. Ilmeisesti tuolla kerralla ei kuitenkaan käynyt mitään, mutta alle olisi hyvin voinut jäädä joku pikkuinen lemmikkikoira, tai vielä pahempi, joku pikkuinen lapsi. Ja hei, mulla ei ole mitään nuorisoa vastaan! Me ollaan pyöritty kohta jo 20 vuotta skeittareitten parissa, enkä ikinä koskaan milloinkaan voisi kuvitella heidän käyttäytyvän noin törkeästi.
• Ja sehän on puskailussa aina ikävää, kun joko illalla myöhään, tai aamulla kukonlaulun aikaan poliisi tulee paikalle ja käskee poistumaan. Onneksi meille on käynyt näin vain kaksi kertaa, eikä sakkoja ole jaeltu.

 

Mä tykkään näistä rouheista campervaneista.

Vain mielikuvitus on rajana omaa campperia rakentaessa.

 

Reissun kummallisimmat puskakokemukset

 

• Eräässä rantapuskassa Malagassa Bandyn oveen koputettiin. Oven takana seisoi ruotsalainen mies, jolta oli vaimo kadonnut. Vaimo oli lähtenyt lenkille muutamaa tuntia aiemmin, ja tämä ruotsalainen mies oli jäänyt autoon päikkäreille. Herättyään hän yritti tavoitella vaimoaan, jonka puhelin kyllä soi (ei siis ollut akku loppunut), mutta puhelimeen ei vastattu. Voin itsekin hyvin kuvitella kuinka hirveältä tuntuu, kun muutaman tunnin jälkeenkään ei saa kumppaniaan kiinni, vaikka he ehdottomasti vastasivat kuulemma toistensa puheluihin. Päätettiin siinä yhteistuumin soittaa poliisille, sillä olisihan vaimo voinut jäädä vaikka auton alle. Siinä poliisille soitellessa vaimo kuitenkin käveli ihmeissään paikalle. Hänen puhelimensa oli ollut äänettömällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
• Mijasin fribakentän puskaparkissa ollaan yövytty yhteensä noin 1,5 viikkoa. Usein on tuullut todella paljon, ja välillä taas niin helvetisti, että on aamuyöstä pitänyt lasketella alas merenpinnan tasolle, ihan vaan ollakseen turvassa. Näin tapahtui myös jokunen yö sitten. Vaikka noin kova tuuli onkin vähän kummallinen juttu, siellä se kaiketi on näin kevättalvella normaalia. Mutta se mitä yksi yö juuri ennen Mijasin kisojen alkua (Mijas Spring Opener 2024) tapahtui meidän puskaparkissa (eli väylällä 13) oli todella hämmästyttävää. Meidän ikkunaan koputettiin ja nuorehko espanjaa puhuva nainen pyysi apua - heidän auto pitäisi saada väylältä 13 takaisin ylös (on muuten kohtuullinen alamäki leveine ja syvine railoineen) mieluiten hinaamalla, koska heidän autostaan oli akku loppu. Siis täh? Eli meidän nukkuessa, pariskunta oli autossa ehkä hieman nauttinut jotain (muhinoinnista ehkä?) kuunnellen musiikkia, jolloin auton akku oli tyhjentynyt. Siitä sitten oli yritetty mäkistarttia väylää 13 pitkin (kohtuujyrkkä alamäki) sillä seurauksella, että auto oli lopullisesti hyytynyt syvän railon reunalle. Meiltä ei löytynyt rohkeutta (eikä olisi ollut mitään järkeäkään) lähteä pelastusoperaatioon Bandyn kanssa, keskellä yötä, kovassa myrskyssä, ei helvetissä. Tomppa kertoi aamulla alkavista kisoista ja kehoitti tilaamaan hinausauton paikalle. Ei tiedetä mitä tapahtui, mutta aamulla seitsemän aikaan kyseinen auto oli kisaväylältä kadonnut. Nainen osoittautui muuten loppupelissä suomalaiseksi.

Mijasin vuoripuska, aivan ihana paikka kun ei tuule liikaa.

Tässä pahamaineinen fribaväylä, jonne yöllinen auto oli valutettu.

 Reissun hauskimmat/mukavimmat puskakokemukset

 

• En tiedä mitä kaikkia palveluja muut puskailijat tarjoavatkaan kanssareissaajille, mutta me ollaan törmätty ainakin hiustenleikkuuseen ja hierontaan. Pitäisköhän Tompan alkaa antamaan kitaratunteja?
• Portugalin fribaradan puskassa oli köysi vedetty paikan eteen pysäköinnin estämiseksi, mutta köyteen oli kiinnitetty kyltti - Discgolfers welcome😍.
• No niin, tämä kokemus on Nerjan puskasta (josta tuli aamulla häätö), ja tämä on samalla sekä sydäntä lämmittävä, että karmea kokemus. Tutustuin saksalaiseen mieheen, joka oli liikkeellä todella rouhealla (mullekin kelpaisi) campperilla. Hänellä oli mukanaan kolme koiraa, joista yksi hyvin pikkuinen kainalossa kulkeva arkajalka. Tuolla pikkuisella oli toinen silmä sokea, ja muutenkin tarina tuon reppanan takana oli sydäntäsärkevä. Tämä saksalainen mies on kokenut Espanjan reissaaja ja hänellä oli jo kaksi vanhempaa Espanjasta pelastettua koiraa. Paikallisilla metsästäjillä (ainakin toisilla) on tapana pitää pentueesta ne vahvimmat, ja sen sijaan että vaan yksinkertaisesti ampuisivat huonompikuntoiset pennut, ne heitetään elävinä vuorilta alas. Voitko kuvitella? Tämä pentu oli sellainen. Pennulla oli myös sisko tai veli, joka koki saman kohtalon, mutta kaikista vuorilla kävelyistä huolimatta tämä koiranpelastaja ei löytänyt toista pentua, ainoastaan tämän puolisokean ressukan. Ja hän etsi toista pentua ympäri vuoria pitkään. Kun me heitettiin aamulla heipat poliisien käynnin jälkeen, hän kertoi saaneensa poliiseilta erikoisluvan jäädä parkkiin, sillä hän oli viemässä pentua eläinklinikalle tarkastukseen. Mun sydän suli, onneksi tällaisia sankareita vielä löytyy. Rohkeita ja epäitsekkäitä, joilla on sydän paikallaan. Heidän takiaan maailmalla on vielä toivoa. 

 

Ps. Kaikessa hässäkässä en edes ehtinyt ottamaan kuvaa saksalaisesta pelastajasta ja hänen koiristaan. Tuo keltainen rekka oli Yellow Scorpion nimellä kulkeva "matkailuauto" ja rekkakuvan ihan oikeassa reunassa näkyy kyseinen pelastaja. Viimeinen kuva puolestaan on pelastajan oma campervan, ja kuvan vasemmassa reunassa näkyy myös hänen pelastamansa kolme koiraa. Hän on pelastanut koiria Espanjasta enemmänkin, hoitanut kuntoon ja vienyt Saksaan. Kaikille on onneksi löytynyt uusi koti, paitsi tietenkin näille kolmelle, jotka hän on itse pitänyt💗.

Yellow scorpion ja oikealla saksalainen sankari.

Sankarin auto ja vasemmalla näkyy myös pelastetut koirat. Ihana ihminen.

 

4

On wheels!

 

 

Hellouta!

 

Somekanavien seuraajat tietääkin jo, että päästiin kuin päästiinkin viimein tien päälle. Ei sekään ihan helpolla tapahtunut (ei muuten moni muukaan asia meidän elämässä), sillä muun muassa Bandyn (asuntoauton) invertteri ei sittenkään toiminut ja hupiakku oli tullut tiensä päähän. Kaikenlaisia hankintoja oli loppumetreillä vielä tehtävä, ja ne piti saada toimimaankin mieluummin ennen reissua. Sen verran raakileina koko poppoo lähti viimein tien päälle, ettei ehditty kimpassa nukkumaan Bandyssä kuin yksi yö yhdessä ennen laivaan ajamista. 

Siinähän sitä oli kokemusta tarpeeksi, mutta ei mitään uutta meille. Ollaan me vissiin ennenkin kiivetty perse edellä puuhun.

 

Bandy on toiminut moitteettomasti. Eka yö Viron puolella.

 

Blogi on päivittynyt turhan hitaasti (I know, ainakin sukulaiset siitä marmattaa), mutta paitsi että melkein 4000 kilometrin taittamiseen kuuluu omat säätönsä, mun läppärin neljä vuotta kaapissa maannut uusi akku (jep, Tomppa halusi vaihtaa sen ihan itse) on edelleen vaihtamatta. Se on kyllä reissussa mukana, mutta voin hyvin kuvitella sen "uuden akunkin" jo tulleen tiensä päähän. Tämähän tarkoittaa tässä sähkönsäästöelämässä siis sitä, että ainakaan puskissa mulla ei ole toivoakaan tehdä läppärillä yhtään mitään. Siinä kun ei pysy virrat päällä olematta kiinni invertterissä, joka syö hupiakkuja suurin haukkauksin. Toivottavasti tähän löytyy joku ratkaisu mieluummin ennemmin, kuin myöhemmin.

 

Puolassa oli vielä lumista ja alkoi jo huolestuttamaan.

 

Meidän alkumatkan reitti menee siis pikakelauksella Tallinnasta Madridiin, koska joulukuun alussa osallistutaan siellä fribakisoihin. Siitä viikko, niin Mijaksessa on seuraavat kisameiningit, joissa olisi tarkoitus olla, ja sitten (yllätys yllätys!) olisi tarkoitus treffata lapsuuden paras ystäväni jossain Marbellan hujakoilla heti perään. Reissun alkupäähän on siis ilmaantunut kilometrien kuluttamisen lisäksi kaikenlaista hässäkkää, mutta eiköhän me ehditä jossain vaiheessa myös pysähtymäänkin. Tulisi jo nimittäin ihan tarpeeseen edes kahden yön samassa mestassa yöpyminen, varmasti myös koirille.

Pienissä neliöissä pyöriminen on haastavaa, varmaan uskottekin. Vettä pitää säästää (se on tietty hyvä juttu silleen globaalisti), samoin harmaanveden säiliön täyttymistä pyrkiä minimoimaan. Ihan kiva olisi ettei vessaa tarvitsisi koko ajan olla tyhjentämässä, eli kaikki mahdolliset bensa-asemat on tulleet tutuiksi. Sellaisen optimaalisen tiskaamisrutiinin löytäminenkään ei ole vielä onnistunut, mutta kai se siitä. Itselleni haastavinta on kuitenkin se, ettei sinne suihkuun noin vaan pääsekään. Pari päivää menee itselläni ihan okei, mutta sen jälkeen me aletaan käymään vääntöä siitä, josko seuraavan yön majoituksesta voisi jo jotain maksaakin, ihan vaan että pääsee saakeli suihkuun.  

Me harjoitellaan täällä tämmöistä jonossa elämistä

Pienet on käytävät kokkailuunkin.

Tomppa onnistui turmelemaan meidän satelliitin, ja sitä tässä fiksailtiin.

 

Ennen kuin läppäristä loppuu akku (ja hupiakuista virta), mainitsen sen verran, että ongelmia on ollut, mutta niistä on selvitty. Ennemminkin olen yllättynyt, kuinka paljon ollaan näin noviiseina opittu. Bandy (auto) on mun käsiin vielä jotenkin iso ja kadut toisinaan aivan liian kapeita, mutta vaikka välillä tuskanhiki ja ärräpäät lentää, rohkeus kasvaa koko ajan. Koirat on olleet pihalla kuin lumiukot koko touhusta, mutta tässä vajaan kahden viikon sisällä ne on sentään jotenkin rauhoittuneet.

Elämä on kuitenkin muuttunut hemmetin paljon yksinkertaisemmaksi ja samalla jotenkin rikkaammaksi. Toistaiseksi ainakin tämä porukka on hitsaantunut hyvin yhteen😍.

Ps. Yritän mahdolisimman pian päästä kertoilemaan vähän tarkemmin reissusta. 

 

Pus💛.

HUOM! Meidän sähläyksiä ja reissun etenemistä pääsee seuraamaan meidän uunituoreelta youtube -kanavalta alla olevaa kuvaa klikkaamalla. Laitahan ihmeessä kanava seurantaan. 

 

Tuosta siis meidän YouTube -kanavalle.

 

4