Jos ehdit hoitamaan yhden asian päivässä, se on jo kova juttu

Lapsuuden ystäväni on asunut jo ikuisuuden ympäri Espanjaa. Jokin aika sitten hänen FB-päivityksestään tajusin, että itse asiassa Espanjassa ja Thaimaassa on paljon samaa.

Ja se on nimittäin mañana.

Toisin sanoen, aivan turha tehdä jotain juttua tänään, jos sen voi siirtää huomiseksi.

Siksi hommat usein vähän kusahtaa. Täällä ainakin.

Bangrak beach

Se niistä aikatauluista

Me yritetään elää arkea, joka edes etäisesti muistuttaisi jotain säännöllisen tyyppistä. Pelkästään juniorin takia olisi hyvä ettei nuoruudesta jäisi muistikuvaa, että meillähän elettiin aivan pellossa.

Mutta vaikka kuinka yritetään, jokainen päivä tuo mukanaan jonkin yllätyksen. Eikä varmaan tarvitse edes mainita, että se niistä aikatauluista.

Thaimaassa aika on suhteellinen käsite (jos muistatte). Toisinaan odotat koko päivän sitä paikallista korjaajaa, jonka piti tulla jo aamulla. Eikä hän tule. Sinne meni sen päivän suunnitelmat.

Pahimmillaan ollaan odotettu kaksi kuukautta sitäkin likakaivon rakentajaa, jonka piti tulla puolessa tunnissa. Siinä meni aika monen päivän aikataulut plörinäksi, vaikkei me kahta kuukautta holdissa oltukaan.

Pikainen peruskäynti pankissa on usein aivan jotain muuta, mihin oli varautunut. Pankkitapaamisen perään ei yksinkertaisesti kannata sopia mitään, sillä saatat enemmän kuin todennäköisesti huomata allekirjoittavasi papereita vielä kahden tunnin päästä, koska allekirjoituksesi ei olekaan 100% samanlainen kuin pankkikirjassa.

Siinä ei sitten auta yhtään mukana oleva passi tai ajokortti. Jos et osaa kirjoittaa nimeäsi täsmälleen 'oikein', et ole sama henkilö.

Kun suomalaisena on tottunut tehokkaaseen tapaan toimia, täällä on sopeuduttava rennompaan meininkiin. Muuten kärsii mielenterveys.

Eli jos ehdit hoitamaan päivässä yhden asian kokonaan, se on jo kova juttu.

Välillä me oikein tosissaan mietitään mihin tämäkin päivä meni. Piti hoitaa tämä ja tuo asia, eikä kumpaakaan ehditty edes aloittamaan.

Koko ajan kyllä tapahtuu, mutta aika harvoin juuri niitä asioita joita oli suunniteltu.

Kobran tappolasit.

Kuten esimerkiksi tänään;

Aamukahvin jälkeen päädyin siistimään etupihalla vallattomasti rehottavaa ihmeköynnöstä. Auton kyljet ei nimittäin tykkää köynnöksen piikeistä, eikä puutarhuri turhia tontilla pyöri.

Siinä iho naarmuilla köynnöstä leikatessa, näin sivusilmällä Bumban äheltävän pihalla olevan kukkaruukun ympärillä. Samalla silmänräpäyksellä myös muut karvaturrit oli päässyt asemiinsa ruukun ympärille.

Kun raivoisa haukkuminen alkoi, tiesin hetkessä kobran olevan jossain lähellä. Ja ruukun viereen päästyäni näinkin pienen monokkelikobran päässeen hengestään.

Kun ruukulle haukkuminen ei loppunut, ajattelin että helvetti, voiko siellä olla toinenkin? Kahta kobraa kerrallaan ei vielä oltu nähtykään.

Kobran tunnistaa paitsi sen levittäessä 'huppunsa', myös kissamaisesta 'sähinästä'. Silloin tietää myös, että kobra on päässyt hyökkäysmoodiin.

Ruukun alla oli piilotteli siis toinenkin kobra, sen kuuli jopa huoneessaan unessa ollut teini. Tomppa ei tietenkään ollut lähimailla, ja sekin alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tomppa on nimittäin nähnyt vain murto-osan niistä kobrista, joihin itse olen viidakkotalossa törmännyt.

Teini kömpi silmät ristissä apujoukkoihin ja saatiin ruukun alla piilotellut kobrakin päiviltä. Siitä teini kömpi takaisin peiton alle.

Kaikki meni siis hienosti. Vaikka kobria oli kaksi, kukaan ei tälläkään kerralla saanut varsinaista osumaa. Mutta sen sijaan sain kyllä mojovat rytmihäiriöt, ja tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

Ei muuten ole yhtään mukavaa.

Siinähän tämäkin päivä sitten meni sekoilevaa sydäntä rauhoitellessa. Suunnitelmissa oli kyllä osallistua Trash Heron rantojensiivoukseen, mutta näin se päivän runko muuttuu. Yritin rauhoitella mieltä ja sydäntä vähän frisbeegolf-kentällä, mutta ei sekään oikein toiminut.

Saatanan kobrat...

Siellä ruukun alla niitä kobria majaili kaksin kappalein.

Ja frisbeegolf-kentällä oli apinakavereita.

Varmuuden vuoksi piti hankkia, jos sydän ei tasaannu.

6

Selviytymishaaste osa 2 - kobrakiintiö on täynnä

Jos joku ei vielä tiennyt, täällä on uhkarohkea selviytymishaaste menossa. Kolme viikkoa viidakkotalossa ilman MIESTÄ, ja välillä on kaduttanut että olen tähän edes suostunut.

Mutta homma alkaa olemaan loppusuoralla ja hengissä ollaan (koputtaa puuta). Voisi olla toisinkin, mutta kerron siitä tuolla alempana. Ensimmäisen selviytymisviikon tunnelmista voit kuitenkin käydä lukaisemassa täältä.

Kun ekalla viikolla valittelin kuumuutta ja kuivuutta, niin tokalla viikolla sitä vettä sitten tuli sen verran, että viidakkotie valui melkein kokonaisuudessaan Tarzanille. Valumisella tarkoitan siis kaikkea sitä hiekkaa, jota ollaan useamman kerran kaivurin avustuksella kaivettu tien reunoilla seisovasta viidakosta. Ja valuneen hiekan alta paljastuvat kalliot ei ole helppoja ajaa edes jeepillä.

Betonitie ei siis vieläkään ole saapunut, ja sadekausi kolkuttelee ovella.

Saisihan toi muusikonrenttu jo tulla kotiin. Kuvassa myös Boo ja Salsa

Viidakkorotat

Viimeksi veikkasin viidakkorottien joukkovaelluksen tiellä johtuneen kuivuudesta, mutta tällä viikollapa ei ole rottia näkynyt. Melusta päätellen ne ovat kaikki muuttaneet sadetta pakoon viidakkotalon välikattoon.

Juuri kun ehdin itse muuttamaan viilentyneitten ilmojen takia takaisin yläkertaan, sain kömpiä kamppeineni jälleen alas. Tuolla ylhäällä on nimittäin todella kovaäänistä meininkiä, ja jollei siellä tämähdä lauma rottia yhtäaikaa välikattoon, niin sitten mua oikeasti kammoksuttaa.

Tokay-gekko se ei voi olla, tai niitäkin pitäisi olla komppanian verran, joten vaihtoehdot alkaa jäämään vähiin. Olen kiertänyt talon jo useampaan otteeseen, jos jonkun puun oksa vaikka sittenkin hakkaisi kattoon. Mutta ei.

Yhtenä myöhäisiltana olin varma että katto putoaa niskaan. Jopa koirat ryntäsivät sisälle tuijottamaan kattoa. Jos talon vieressä seisoisi palmu, kammottava kolahdus selittyisi katolle putoavasta valtavasta kookospähkinästä. Vaan kun ei ole palmuakaan.

Se voisi olla valtava varaani, mutta kuinka ihmeessä se olisi sinne kiivennyt?

Voi se olla alligaattorikin tai apinalauma, mutta alan yhä enemmän uskomaan Rockin kummituksiin.

Mieluummin mä täällä yläkerrassa nukkuisin...

Munapää

Meillä on uusi lemmikki, jonka Miska on ristinyt munapääksi.

Munapää on sellainen sympaattisen näköinen veijari, kuten kaikki sammakot ovat. Verkkaisiin rupisammakoihin verrattuna munapää on kuitenkin fitness-pimu. Muutaman metrin loikat seinältä toiselle onnistuu tuosta vaan, ja jos sammakon pyydystäminen välillä kävisikin mielessä, olisi sen toteuttaminen mahdotonta.

Edes Bumba ei saa sitä kiinni. Ja Bumba sentään iskee puolikkaassa silmänräpäyksessä.

Joten munapää on asettunut taloksi. Välillä kokkaillaan kimpassa ulkokeittiössä, välillä yritetään häätää sitä sisätiloista. Ulkotiloissa munapäätä voi vielä sietää, mutta joku raja sentään karvattomilla 'lemmikeillä'.

Munapää paistinpannulla

ja muita karvattomia lemmikeitä. Tässä rukoilijasirkka

Viikon muut säädöt

Viikko aloitettiin pienellä mopo-onnettomuudella, kun Miska lasketteli portista ulos suoraan päin edessä olevaa betoniaitaa. Sade ja maahan pudonneet märät lehdet, ei siihen muuta tarvittu. Onneksi kummallekaan ei käynyt pahemmin, vaikka mopo täytyykin viedä taas korjaamolle.

Sähköjä oli ja ei ollut. Yleisesti ottaen Samuilla on nykyään melko hyvät sähköt, mutta liekö katkokset johtuneet sateista, vai sen yhden surullisen kuuluisan laivan ankkurin hajottamasta vedenalaisesta sähkökaapelista. Mene ja tiedä.

Lisäksi jotain muuta perussäätöä, kuten se että Boolla katkesi toinen yläkulmahampaista.

Kobrakiintiö on TÄYNNÄ

Viime viikon tiistain jälkeen olin LOPPU. Aivan totaalisen loppu näihin uhkiin, joita viidakossa vaanii.

Noin metrin lähellä oli, ettei käynyt köpelösti.

Aamulenkillä koirat juoksentelee vapaina, ja itse pyrin seuraamaan pari metriä jäljessä. Ihan vaan jos jotain vaarallista osuisi eteen.

Tällä kerralla Boo ja Bumba rymisteli viidakon uumenissa ja ainoastaan Salsa köpötteli edelläni. Hiekkainen viidakkotie on paljolti lehtien ja oksien peittämä, ja tällä kertaa alitajuntani ehkä rekisteröi pitkän oksan.

Kunnes Salsa pysähtyi.

Katseeni terästyi, ja oksa muuttui valtavaksi käärmeeksi. Meillä on aina kättä pidempää lenkeillä mukana, joten varmistin vielä 1,5 metrin kepilläni käärmeen kuolleeksi.

Jota se ei ollut. Kun käärme nosti päänsä metrin korkeudelle, tiesin välittömästi kenen kanssa siinä oltiin tekemisissä. Ja sitten tuli todella kiire.

Kuningaskobra on älykäs, eikä se erehdy.

Se on maailman suurin myrkkykäärme ja voi kasvaa melkein kuusi metriä pitkäksi (toisten tietojen mukaan jopa 7 metriä). Kohottautuessaan sillä voi olla korkeutta jopa 175-185 cm ja ylväästi kohonnyt pää on kieltämättä kamalan kokoinen.

Ennen hyökkäystään kobra levittää 'huppunsa' ja se on se silmänräpäys, jolloin kuka tahansa tietää olevansa tekemisissä kobran kanssa.

Ehdin kaiketi kiljaista ennen karkuun juoksemista, sillä viidakko vaan rytisi kun Boo juoksi paikalle Bumba kintereillään. Boon varaan voi laskea, se tulee aina pelastamaan.

Koirat asettuvat näköjään aina samaan malliin käärmeen ympärille, jokainen tarkasti omaan kulmaansa. Kun komppania on järjestynyt asemiinsa, se on yleensä Boo joka ottaa härkää sarvista.

Näin kävi nytkin. Itse karjuin muutaman metrin päässä koiria pois kobran luota, mutta ennen kuin karjunnat tehosivat, Boo ehti ottamaan kobran suuhunsa ja ravistella.

Olin varma että kaikki menee päin persettä, ja vähintään yksi sankareista saa osuman. Tätä ei tälläkään kertaa yllättäen tapahtunut, ja sain koirat karjumalla juoksemaan perääni.

Kerrassaan röyhkeä kaveri, ja perun kaikki väittämäni siitä että käärmeet lähtevät kyllä karkuun. Tämä ei lähtenyt mihinkään. Uskallan jopa väittää että se oli liikkumatta tarkoituksella, tietäen tasan tarkkaan meidän olevan vieressä.

Tämä kaikki me tehtiin väärin:

• Oltiin aivan liian lähellä. Jos kobra olisi hyökännyt, se olisi halutessaan ylettynyt vaikka kuinka pitkälle. Muutaman metrin etäisyyskään ei välttämättä riitä, sillä hyökätessään kunkku voi tulla myös kohti. Lisäksi kunkku on tavattoman nopea ja yhdellä hyökkäyksellä se voi purra monta kertaa.
• Tökkäisin sitä kepillä. Noup! Tämän tyyppinen toiminta saa minkä tahansa käärmeen hyökkäämään.
• Juoksin karkuun. Jos kohtaat kuningaskobran, hidas poistuminen takavasemmalle on paras vaihtoehto hyökkäyksen minimoimiseksi. Vielä parempi on, jos poistuessasi hitaasti tiputat maahan vaikka hatun tai paidan. En tiedä hyökkäisikö kobra ehkä niihin, mutta näin neuvotaan.

Että tällä tavalla. Vaikka meillä meni lähes kaikki pieleen, täällä sitä porskutellaan silti. Mutta jos olisi käynyt toisin, kuningaskobran myrkkyrauhasissa on niin paljon myrkkyä, että se voisi tappaa norsun tai 20–30 ihmistä.

Nyt on monta yötä on vietetty käärmepainajaisissa, enkä unohda sitä hetkeä varmasti koskaan. Kun sitä aiemmin kuvitteli melkein tottuneensa käärmeisiin, nyt kauhu kuristaa kurkkua.

Salsa saattoi pelastaa rouvan hengen, siksi se sai ansaitusti kunniakkaan lisänimen; 'Eturivin' Salsa.

Rohkea pieni avaruuskoira.

Tällainen on Kingkobra

ja tässä hyökkäämässä

Eturivin Salsa

Kobrien kuvat otettu netistä, koska yllättäen en itse ehtinyt jäädä ottamaan kuvaa.

8

Pikku riesoja

Phanganin ystävällämme Moikulla on koira nimeltä Riesa. Riesa on sellainen energinen vouhottaja, joka kerkeää joka paikkaan ja hankkiutuu sitä myöten toisinaan hankaluuksiin. Phanganin Riesa on kuitenkin valloittava.

On meillä Samuillakin kaiken maailman riesoja, eikä niihin maailma kaadu. Mutta saa ne toisinaan melkein hermoromahduksen partaalle.

Aikamoisen kokoisia kamikaze-lentäjiä osa näistä koppiksista.

 Tässä jokunen sellainen:

• Kaskaat ja muut jumalattoman kokoiset koppakuoriaiset

Kaskaat on sesonkiriesoja, eikä näin neljän vuoden jälkeenkään ole vielä selvää milloin seuraava konserttisarja on odotettavissa.

Kaskaat on riesa välillä migreenin laukaisevan metelinsä takia, varsinkin täällä viidakossa. Osa kaskaista 'laulaa lurittaa' päiväsaikaan, osa vastaavasti illalla. Eli pahimmillaan  90-120 desibelin meteli voi jatkua aamusta iltaan.

Pari kertaa on tullut vakavasti harkittua vastamelukuulokkeita.

Muitakin koppiksia tulee ja menee, osa jopa meikäläisen kämmenen kokoisia. Jonkinlainen aikaikkuna koppakuoriaisten häiriköinnille on, mutta ei siitäkään ole mitään hajua. Yhtäkkiä niitä taas tämähtää päin kupolia.

En tiedä pureeko ne - tuskin - mutta kun yrität repiä pitkiä jalkoja hiuksista irti, se on hermoromahduksen paikka.

Isoja nämäkin, mutta ei niin hurjan näköisiä.

• Sammakot

Oikeastaan sammakot on jotenkin sympaattisia. Meillä on kuitenkin yksi kurnuttajaperhe, joka on vallanut yhden kukkaruukuista.

Tai oikeammin ne on vallannut yhden portaan, ja siinä olevan kukkaruukun. Sammakot kaivavat kolon multaan - ihan siis sinne juureen asti - tuloksena se, että rehu heittää veivinsä.

Ja mä annan pariskunnalle häädön. Vaihdan portaalle uuden ruukun ja sama kuvio toistuu.

Ei noita kurnuttajia raaski silti päästää päiviltään. Huoh.

Ruukkusammakko

• Lentomuurahaiset

Näitä on kaiken kokoisia riippuen vuodenajoista, tai sateista, tai kuka ties mistä helvetistä. Välillä niitä vaan on jumalattoman paljon. Silmissä, sieraimissa, hiuksissa, rintsikoissa, missä vaan.

Ne pyrkivät valoon. Lamppuihin paistumaan, jonka jälkeen lattiat on täynnä siivettömiä raatoja. Tietokoneen ruudulle, ja silloin on laitettava läppärin kansi kiinni tai paettava sisätiloihin.

Niin paljon mieluummin kun istuisinkin terassin vilvoittavassa tuulessa kirjoittamassa.

Pahin on kuitenkin auringonlaskun aikaan, kun yrittää ajaa mopolla. On haastavaa nähdä eteensä, kun silmiin ropisee murkkuja, saati edes hengittää ellei toivo niitä suuhunsa. Sieraimet on niitä täynnä enivei.

Aamulla lentomurkkujen joukkokuolema

• Valtavat punamuurahaiset ja pikkuriikkiset mustat kolleegat

Näihin ei auta mitkään häätötoimenpiteet. Myrkytyksen jälkeen parin päivän hiljaisuus, ja taas mennään.

Punaiset paholaiset saa kiljumaan, miten pienessä otuksessa voikin olla niin paljon voimaa? Myrkkyäkin?

Ne on pirun nopeitakin. Askelmitan aikana komppania on ehtinyt kiipeämään jo kenkiin. Huomaat sen kun kiljut tuskissasi.

Eikä ne ihan helpolla luovuta päästessään vihollisen kimppuun. Kosto on tuskainen, kun erehdyit niitten reviirille.

Mustat pirulaiset on myöskin nopeita, mutta onneksi niitten purema ei aiheuta samanlaista tuskaa. Pikemminkin se on sellaista ärsyttävää nipistelyä. Erittäin ärsyttävää nipistelyä.

Nämä murkut puree ja todella kipeästi.

• Skorpionit ja Centipedet

Kovakuoriset ja valtavat mustat skorpionit viidakkopolulla saa nykyään ottamaan korkeintaan parin metrin sivuloikan. Niitä ei tarvitse tappaa, vaan voi antaa mennä menojaan.

Pienet vaaleat lajitoverit nostattaa sen sijaan karvat pystyyn, ja näitä meillä on valitettavasti alivuokralaisinakin. Yöpöydällä pyrstö pystyssä pällistelevä vaanija ei ole mikään yllätys, saati sen vessanpöntössä uimassa käynyt huonekaveri. Telkkariakin ollaan katsottu kimpassa.

Nämä pikkuiset paholaiset tuikkaa todella kipeästi. Omakohtaista kokemusta on, voit vaikka katsoa täältä. 1-3 päivän kipuhelvettiä on varmasti luvassa ja jos olet sen valmis kestämään, niin sairaalaan ei ole tarvis hankkiutua.

Itse ainakin suuntaan seuraavalla kerralla klinikalle hakemaan jotain parasetamolia tai ibuprofeenia stydimpää.

Centipedet on syvältä tulisimmasta helvetistä ja näitäkin luikertelee pihalla varsinkin sateen jälkeen ihan liikaa. Vielä ei ole onneksi tarvinnut lähempää tuttavuutta tehdä, mutta jokainen päivä puutarhassa tonkiessa on pieni pelko takapuolessa.

Kipu on lukemani mukaan sietämätön ja loma sairaalassa todennäköinen.

Ei ihme, sillä pelkkä 20-senttisen Centipeden ulkonäkö on puhdasta tuskaa.

Pikku skorpioni katsomassa telkkaria mun vieressä.

Ja näitä mä vasta vihaankin. Centipede, hyi hitto.

• Käärmeet

Sateitten jälkeen ylimääräisiä puistatuksia aiheuttavat kammotukset pyrkivät talojen kylkiin kuivattelemaan.

Thaimaassa sanotaan olevan jopa 200 eri käärmelajia, joista reilu 50 ihan kunnolla myrkyllisiäkin. Olen kirjoittanut käärmeistä aiemminkin.

Meillä hurtat pitää käärmeistä huolta, ja sehän tässä huolestuttaa. Terassilla, puissa ja yläkerran parvekkeen kaiteellakin luikertelevat niljakkeet ei aiheuta meille enää sydänkohtausta, mutta huoli mustan nenänsä kaikkiin koloihin tunkevista koirista on todellinen.

Joku päivä saattaa olla kohtalokas.

Yleensä me huomataan käärmeet siinä vaiheessa, kun koirat on jo yltä päältä sen kimpussa. Siinä kohtaa ei ole muuta tehtävissä, kuin päästää kaveri hengiltä. Yhtään ylimääräistä sekuntia ei ole, että ehtisi vielä sovittamaan kärmeksen tuntomerkit myrkyllisiin tai myrkyttömiin.

Se on kuulkaa henki veks.

Tämä on Copperhead racer, ei vaarallinen, mutta ei sitä sillä hetkellä tiedä.

• Tokay-geckot

Tuttavallisemmin 'tukkeet' on ihan komean näköisiä. Ehkä vähän sellaisia kummitusversioita normiliskoista, mutta näyttäviä paskiaisia.

Niitten sanotaan pitävän käärmeet ja rotat loitolla, vaikka meillä kaikki temmeltävät sulassa sovussa keskenään.

Tukkeet voisi mun puolesta vaikka jäädäkin, mutta kun aamulla ulkokeittiössä paskan keskellä keittelee ensimmäistä kahvikupillistaan, on valmis seivästämään jokaisen. On niissä jonkinmoinen salmonellariskikin.

• Rotat

Viidakkorotta on vallan söpö verrattuna mäyräkoiran kokoisiin kaupunkiveljiinsä. Varmuudella niitä vilistää meidän ulkokeittiön alakaapeissa, jotka on nyttemmin sinetöity kiinni. Mitä nyt päästetään välillä koirat sinne kuumottelemaan.

Kun yöllä nukkumaan mennessä bongaa makuuhuoneessa pari piiloon vilahtavaa siimahäntää, ei nukkuminen aina ota onnistuakseen.

• Meduusat

Elokuun ihmeitä, kuten Moikku sanoi. Suurin osa näistä limalätyistä on harmittomia, mutta eksyy mestoille välillä varteenotettava tappajakin. Kirjoitin niistä täällä.

Riippuen rannoista ja paikallisista yrittäjistä, varoittavien kylttien varaan ei voi laskea. Moni rantayrittäjä ei välitä kiusallisten ongelmien tuomasta julkisuudesta, vaan kieltää parhaimmillaan koko ongelman.

Mutta maton alle lakaiseminen ei poista totuutta, välillä niitä vaan on. Onneksi tällä saralla ollaan saatu jo pidemmän aikaa viettää hiljaiseloa, tai ainakaan uutiskynnykset eivät ole ylittyneet.

Sukeltajathan sen tietää, mitä tuolla liikkuu.

• Juomavesi

Juomavesiongelma on todella syvältä, sillä täällä tätä elämän eliksiiriä kuluu. Koska hanavettä ei voi juoda, sitä on ostettava.

Pikkupulloja ei jatkuvalla syötöllä voi mitenkään ostaa, maailma hukkuu muutenkin muoviin. Sitä paitsi täällä asuvat fanaattisemmat terveysintoilijat on tutkineet mm. kansainvälisten brändien pullovesiä, ja puhtaita papereita ei saanut yksikään, mukaanlukien Nestlé (jota boikotoin jo periaatteesta). Pullovesistä löytyy myös sitä surullisen kuuluisaa mikromuovia.

Koska Samuin ainoa jätelaitos on ollut jo vuosia finaalissa, mitkään pohjavesistä ammentavat paikalliset yhtiöt ei herätä suurta luottamusta. Jotain on kuitenkin juotava, ei pelkällä sodallakaan elä. Ja tutkimusten mukaan niissäkin oli ongelmia.

Me ollaan ostettu juomavedet vaihtelevasti eri tienvarsiautomaateista, kunnes yhtenä päivänä kurkkasin pullon pohjalle ja totesin ettei helvetissä... tummaa möhnää ja selvästi jotain mikroskooppista liikettäkin. Siis Apua!

Ei ihme että ihmiset vetää matokuureja mahdollisiin parasiitteihin. En epäile yhtään, etteikö viidakkotalon asukkaittenkin sisuksissa lusmuilisi vaikka ketä.

Jos sitä sitten valkosipulia, matokuureja ja punaviiniä kitusiin. Pysyisköhän sillä hengissä?

Että tämmöistä tänään.

Voisin joku kerta avautua paljon isommistakin riesoista, kuten työluvat, rajajuoksut, mafia, ratsiat (bisneksille suunnatut), poliisit, jne.

Kaikkea kuulkaa löytyy, jos niistä vaan uskaltaa kirjoittaa.

Ei hirveästi huvita juoda vettä tämän jälkeen.

Milläs näitä pulloja sitten täyttelisi?

12

Kohtaamiset kobrien kanssa

Istun terassilla säpsähtäen lähes jokaista rapinaa. Vaikka koirat ovat ympärillä, parin viikon takaiset tapahtumat ovat saaneet mielen laukkaamaan. Ilman koiria viidakkotalo olisi jo vaihtunut ihmisiä pursuavaan ympäristöön. Lähemmäksi sairaaloita ja palveluita.

Vaikka rakastankin viidakkotaloa.

Yhteen viikkoon kaksi kobraa

Se on kieltämättä liikaa. Olen kuitenkin yllättänyt itseni kylmähermoisuudellani, sillä en ikinä milloinkaan olisi uskonut kykeneväni tähän. Elämään käärmeitten reviirillä ja jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuvittelin itseni huomattavasti heikkohermoisemmaksi, vaikka aavistus säikkyä on selkäytimeen nyt pesiytynytkin.

Onneksi on karvaiset turvamiehet.

Ilman niitä kobrat olisivat menneet menojaan, ehkä jopa aitojen ulkopuolelle. Tai sitten pesiytyneet ja lisääntyneet vaikka tuonne meidän kellariin. Kammottava ajatus, eikä ehkä riskinoton arvoinen.

Meidän monokkelikobra romuvarastossa talon alla.

Kuningaskobra

Nuoriso oli vielä kylillä, kun tämä hiljainen herra yön pimeydessä jäi kiinni luvattomasta visiitistään. Nyt osaan jo hyvin tulkita koirien käytöksestä, milloin on tosi kyseessä. Käärmeitä meillä metsästellään koirien toimesta viikoittain, mutta yleensä se on sellaista puolileikillistä iloittelua. On jotain mitä jahdata, jolla leikkiä.

Kuningaskobran vierailulla oli tosi kyseessä. Koirien pitämä melu oli erilaista, kuin normaalisti. Siinä oli selvästi mukana kauhua ja huolta. Liero oli saatava pois, voisiko joku ihminen tulla auttamaan?

Vaikka koirat olivat aivan liian lähellä pensaassa piilottevaa kolmemetristä kobraa, niin iholle eivät menneet. Toisin kuin yleensä. Siitä voi olla hiton onnellinen.

Boo ja Salsa ovat jo vanhoja konkareita, mutta nuorikko Bumba on eri maata. Kahjo mikä kahjo. Siitä ainakin saa olla huolissaan, sillä itsesuojeluvaistossa on vielä kovasti hakemista.

Tämä pensaasta alas revitty komistus oli yli kolme metriä pitkä. Vaikka kuningaskobran myrkky ei ole kuolettavimmasta päästä, sitä on niin paljon, että se voi tappaa elefantin tai vaikka 20-30 ihmistä.

Eroonhan siitä oli päästävä. Valitettavasti.

Kuningaskobrasta lisää tässä.

Tämä kuningaskobra näyttää melko rauhalliselta.

Monokkelikobra

Edellisestä kobrasta jo rauhoittuneena kuvittelin ottavani päiväunet yläkerrassa. Talo oli tyhjä, ja jätin koirat köllöttelemään alakerran terassille.

Nukahdin ehkä hetkeksi, kun hirveä möly alkoi. Siellä on taas joku harmiton käärme, tai sitten lisko, eikä vaadi minulta toimenpiteitä. Väärin. Koirien kauhu ylsi ylös asti, joten se niistä päikkäreistä.

Valuin terassille huomatakseni koirat talon alla olevassa varastossa. Enkä ehtinyt kuin rappusille, kun kuulin kovan sähinän. Silloin olin varma, että seuraava kohtaaminen kobran kanssa oli nyt. Ei saamari, vain minä ja koirat, sekä varastohuone täynnä epämääräisesti sijoiteltua rompetta.

Ja kaikki koirat oli pakkautunut yhteen nurkkaan. Siihen missä kobra lymyili. En uskaltanut mennä varastoon pelastamaan koiria, vaan turvauduin verkkoseinän takaa tökkimään nelimetrisellä bambukepillä koiria kauemmaksi ja käärmettä ilmiantamaan itsensä.

Vajaan tunnin siinä hikoiltuani ja hermoiltuani soitin Tompalle, että on parempi ilmaantua paikalle jo kymmenen minuuttia sitten. Yhdelle ihmiselle yhtälö oli mahdoton, ja silmänräpäyksessä joku koirista voisi olla entinen.

Tompan saapuessa soitettiin Samui snake and wildlife rescuehen, jottei olisi tarvinnut tappaa tätäkin kärmestä. Tällä kertaa välimatka oli liian pitkä eikä saatu kavereita pelastushommiin, joten päätettiin keittää kahvit. Ja ottaa hetki happea. Koirat oli saatu taloon sisälle, joten ehtisi hyvin pohtia seuraavaa siirtoa.

Samuilla on siis tällainen, mihin voi soittaa jos myrkylliset käärmeet kiusaa.

Vaihtoehdot oli tappaa, tai yrittää kuljettaa aitojen ulkopuolelle. Talon alle sitä ei luonnollisesti voinut jättää.

Tappamishommat on juuri niitä vaarallisimpia osumien suhteen. Monokkelikobra pystyy myös sylkemään myrkkyään jopa kolmen metrin päähän tähdäten vastustajaa juuri silmiin. Miten kuljettaminen meiltä ilman mitään välineitä edes teoriassa olisi mahdollista? Ei mitenkään. Matkaa talon alta aitaan kun on minimilläänkin sen 30 metriä.

Joten ikävä kyllä, tämäkin kyläilijä pääsi hengestään. Se voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta koirat tai ihmiset, vai kobra? Meiltä lähimpään sairaalaan kun on jo sen 30 minuutin ajomatka, ja vastamyrkky pitäisi saada systeemiin mahdollisimman pian. Ambulanssia on turha soittaa, itse ajaen ehtii nopeammin perille.

Koska monokkelin lähelle ei kannata mennä, rakensimme neljän metrin bambukepistä aseen, jonka päässä oli rannalta löytynyt kalastajien jättämä 'atrain'. Omituinen tuuri muuten, että 'atrain' löytyi juuri päivä ennen tätä toista kobratapaamista.

Monokkelikobrasta lisää tässä.

Täältä piti saada monokkelikobra ulos niin, ettei kellekään käy mitään.

Huojentavaa kuitenkin

Nyt kun on lähikokemusta kahdesta kobrasta (vaikka kuningaskobra ei oikeasti ole edes kobra), voi onneksi olla kohtuullisen turvallisin mielin. Kumpikaan käärmeistä ei purrut vaikka kuumoteltiin viiden vastustajan voimin.

Olen melko varma, että vaikka kohtaisitkin kobran, väistymällä tai odottamalla rauhallisesti se menee menojaan. Ennen viidakkotaloon muuttoa Tomppa oli nähnyt yhden kuningaskobran, joka meni omia menojaan tunkeilijoista huolimatta. Todennäköisesti et Thaimaan lomallasi koskaan edes törmää yhteenkään, joten turha huoli on vaan turhaa.

Me lenkkeillään koirien kanssa täällä viidakossa joka päivä. Näinä päivinä tosin pieni kauhu kantapäillä, mutta eiköhän tästäkin yli päästä. Mutta me ollaankin viidakossa.

Tänään lähdin Miskan kanssa mopolla liikkeelle, ja ensimmäisen puolen kilsan kohdalla komeasti pää pystyssä tien yli luikerteli seuraava kuningaskobra. Huh vaan...

Nyt jo muuten naurattaa, kuinka kesällä Paraisilla tosissani pelkäsin punkkeja ja haisin kuin rankkitynnyri laventelin ja etikan seokselle. Suihkutin itseni päästä varpaisiin monta kertaa päivässä, sillä seoksen sanottiin pitävän punkit loitolla.

Vaikka meininki täällä on hieman toinen, todennäköisesti punkit Suomessa aiheuttavat ihmisille enemmän harmia, kuin käärmeet Thaimaassa.

Tässä luontoon pelastetaan komeata kuningaskobraa.

Melkein hellyttävän näköinen kobrahan se tässä.

Osa kuvista on otettu Samui snake and wildlife rescuen FB-sivuilta, kun tuo omatoiminen kobrien kuvaus on pientä riskipeliä.

6