Vieraskynäilijä Tomppa: Onko ruoho vihreämpää Thaimaassa?

Perheemme maskuliinisempi osapuoli halusi avautua blogissa ajatuksistaan Thaimaahan paluusta ja syksyn Koh Phangan reissuistaan. Tomppa on innokkaampi sukeltaja, kuin blogin emäntä omasta ahtaanpaikan kammostaan johtuen, joten sukellusreissut Phanganin ympäristöön vie hänet saarelle hieman useammin. Ja täytyyhän jonkun vahtia täällä koiriakin. Mutta tässä siis Tompan ajatuksia, olkaa hyvä:

Thailand
Aina yhtä kaunis Phangan

Paluu toiseen todellisuuteen

Jokainen kerta, kun 15 vuoden aikana olemme saapuneet Samuin saarelle, on tunne ollut jotenkin unenomainen. Aina on lämmin, ellei peräti kuuma. Kun nautit illallista tähtitaivaan alla varpaat rantahiekassa pienten laineiden liplattaessa kolmen metrin päässä, on fiilis aika uskomaton. Katsot taivaanrantaan ja ihmettelet, että eihän tämä oikeasti voi olla edes totta. Tai kun ajat skootterilla kotiin trooppisen ilman kutittaessa kainaloita, sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla. Edellä mainitut asiat ovat syitä, miksi mekin olemme Thaimaahan rakastuneet, mutta sitten on myös se arki...

Näin tehdään (jos tehdään) tai tehdäänkö sittenkään?

Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, niin jo Suomen päässä alkoi säätäminen ja huopaaminen, kun paikallinen asuntomanagerimme päätti yllättäen lopettaa hommat. No siinähän sitä oli soppaa, kun Suomen asunnon raivaamisen keskellä järjesteli siivoojia Samuille, pesuloita, asiakkaiden sisäänpäästäjiä ja ulos potkijoita sekä taksikyytejä, auto- ja mopovuokrauksia. Unohtamatta myöskään erinäisiä retkiä ympäri saarta. Mukavaa oli myös, kun manageri päätti jättää sähkölaskut maksamatta - niitähän on nimittäin helppo Suomesta käsin hoitaa.

Onneksemme Samuilta löytyy muutamia luottokavereita, joiden avustuksella kaikesta hässäkästä selvittiin kuitenkin elossa ja asiakkaatkin pysyivät tyytyväisinä. Saattoi siinä kuitenkin muutama kirosana lipsahtaa, kun aamuneljältä tuli mitä kummallisempia viestejä, joita joitui siltä istumalta alkaa hoitamaan. Aikaero kesällä kun on + 4 tuntia. Onneksi kahvia riitti.

Koh Samui
Tässä siis talo, jota meidän kautta voi vuokrata

Rental business = vessanpönttö

Päästyämme takaisin Samuin kotiimme, pääsikin suoraan keskelle toimintaa; oli avaimia kateissa, papereita kateissa, laskuja kateissa, mutta onneksi tässä on jo totuttu monenlaiseen hommaan. Joten moppi kouraan ja siivoushommiin, sitten leikitään pesulaa, välillä taas manageerataan ja seuraavaksi korjataan vessaa. Joten jos tästä 'vuokraus-bisneksestä' on saanut jotenkin helpon kuvan, niin ei se sitä aina ole.  

Kesän aikana selvisi myös, että asunnon vuokrausjuttuihin tarvitsee erinäisiä uusia sopimuksia ja lisenssejä. Tämä paperiruljanssi aloitettiin jo Suomesta käsin, mutta kun hieman thaimaalaiseen tapaan asiat muuttuvat, venyvät ja vanuvat, niin menihän siinäkin useampi kuukausi ennen kuin paperit saatiin kuntoon. Onneksi kaikki on nyt selvää näidenkin säädösten osalta, joten seuraavaksi pitää ehkä etsiä lisää vuokrattavia kohteita. No katsotaan nyt, ei tässä kuitenkaan mitään ennustajia olla.

Sail rock
Ensimmäinen sukellus valashain kanssa (kuva The Dive Inn)

Vesijumpassa valashain kanssa

Kuten olette ehkä jo lukeneet, niin meillä reissussa käyminen tarkoittaa aina ensin karvapersusten (lue koirien) viemistä naapurisaarelle Koh Phanganille. Allekirjoittaneen kannalta tämä on ollut vallan erinomainen juttu, nimittäin vähintäänkin silloin saan hallitukselta (lue vaimoni Heidi) virallisen luvan painella jameihin ja/ tai sukeltamaan.

Teimme pakollisen visarunin lokakuun lopussa, minkä päätteeksi painelin taas Phanganille noutamaan koiria kotiin. Kuninkaan poismenon johdosta valitettavasti jamit oli peruttu, mutta onneksi sukellusta ei sentään ollut kielletty. Niinpä auringon sarastaessa suuntasin Moikun kanssa jälleen The Dive Inniin. Ilma oli vallan mainio ja aamuinen Phangan enemmän kuin kaunis.

Sukellus Koh Phanganilla
Laivalla oli tunnelmaa

Laivan lähdettyä liikkeelle tummanpuhuvat pilvet ilmestyivät taivaanrantaan ja tuuli voimistui. Vaikka kohtuullisen kokoinen vene onkin kyseessä, niin kyllä ne metriset mainingit saivat aluksen keinumaan mukavasti. Onnekseni itse olen sen verran tottunut merenkulkija (joopajoo), ettei merisairaudesta ollut tietoakaan, mutta hetki ennen legendaariselle Sail Rockille saapumista ensimmäiset oksentelijat tukkivat pienen wc:n. Mistään myrskystä ei siis ollut kysymys, mutta pientä tihkua alkoi olemaan ja laiva keikkui kiitettävästi hypätessämme mereen Moikun ja muitten sukeltajien kanssa. Oli muuten muikea tunne, kun polskit pintavedessä 1-2 metrin mainingeissa lähemmäs kiveä ja sitten laskeudut pinnan alle niin kas - siellä oli vallan rauhallista.

Näkyvyys oli liki 30 metriä ja erilaisia kaloja jälleen pilvin pimein. Siinä sitten aikamme sukellettuamme olin tekemässä lähempää tuttavuutta merisiilin kanssa (yritin saada katsekontaktia tähän inhaan pistokkaaseen), kun Moikku tuli nykimään räpylästäni. Ja hui - siinä se otus sitten oli! Noin viiden metrin päästä lipui ohitsemme massiivinen valashai. En tiedä valahtiko hieman märkäpukuunkin, mutta kyllä kokemus oli melkoisen pysäyttävä. Kaverilla oli pituutta kuutisen metriä, komeutta enemmän kuin ameriikan presidentillä ja henkivartijoitakin riitti barracudien ja muiden kalojen muodossa. Aivan sairaan hienoa - Dive inn - kohta tulen taas!

Kuva The Dive Inn

Wednesday Bar = viidakkojamit

Koh Samuista on jo kirjoitettu vallan paljon, joten otetaan tähän vielä uusi palanen tuosta naapurisaarestamme. Ystävämme Vesa on muuttamassa Phanganilta perheensä kanssa mantereen puolelle juurikin tällä viikolla ja tästä hyvästä syystä menin viime lauantaina jälleen Phanganille jamittelemaan ja istumaan iltaa Vesan ja Moikun kanssa. Jamit olivat jälleen kerran kohdillaan ja nyt vedettiinkin ihan tappiin asti, eli kello yhteen. Sen jälkeen turistiin vielä Vesan tykönä parisen tuntia, kunnes silmäluomet eivät enää kestäneet auki.

Seuraavaksi aamuksi oli kuitenkin sovittu poikamme Miskan sekä parin kaverin saapumisesta Phanganille aamun ensimmäisellä lautalla tavoitteena viettää päivä vesipuistossa. Kuinka ollakaan (ja tämä on tositarina) kännykän herätyskelloni ei soinut, vaikka puhelimessa oli äänet päällä. Ei myöskään soinut puhelin, kun Miska soitteli laivasta, että tulossa ollaan. Onneksi Vesa sattui heräämään juuri puoli yhdeksältä, jolloin meidän olisi pitänyt jo olla satamassa. Voisi sanoa, että tuli melkoinen tulipalolähtö - hieman hirvitti, kun kuitenkin oli ystävienkin lapsia matkassa mukana. Onneksi matka oli lyhyt, joten reilussa kymmenessä minuutissa parkkeerattiin satamaan. Minun onnekseni myös paatti oli vartin myöhässä, joten ehdimme juuri sopivasti satamaan kun pojat olivat saapuneet.

Secret beach Koh Phanganilla. Aika kiva, vai mitä?

Happiness & no bullshit zone

No siitä aamupalaa nauttimaan viereiseen kahvilaan ja kuittaukset kotiväelle, että kaikki ovat hengissä. Kellon lähestyessä kymmentä starttasimme lavataksin kyydissa kohti The Challenge Parkia, missä olemmekin jo pariin otteeseen seikkailleet. Ovella kuitenkin tervehti 'Closed until 1.12.2016' -kyltti...samperi, siellä oli siis pienet laitteiston korjailut alkamassa ja vaikka ehdotinkin muutamaa apukättä heille, niin henkilökunta kuitenkin suositteli ajamaan viiden minuutin päässä sijaitsevalle Secret beachille. Poikien (hieman) murjottaessa jatkettiin siis matkaa, kunnes kuski pysäytti auton ja ohjasi painelemaan polkua pitkin rantaan. Ja löytyihän sieltä vallan kiva pieni salainen ranta!


Siinä möllötimme reilun tunnin ja vuokrasin pojille surffilaudankin leikkejä varten, kun näin rannan toisessa päässä ison keinun roikkumassa palmussa veden päällä. Sehän toki kiinnosti poikia ja niinpä kävelimme katsomaan tätä ihmetystä. Perillä jouduimme kuitenkin toteamaan, että jos tuohon kivikkoon putoaa, niin kenelläkään ei ole enää kivaa. Koska tekemistä tarvittiin, kiipesimme reippaina hotellin ravintolaan katsomaan mitä sieltä löytyy. Ja sieltähän se sitten löytyi; aivan erinomaisen hyvä uintipaikka, missä pystyi hyppimään turkoosin kirkkaaseen veteen parista metristä. Voi sitä ilon määrää, kun pojat pomppivat monta tuntia ja touhusivat vedessä olevien kalojen kanssa. Henkilökunta nimittäin ruokki laiturin vieressä olevia kaloja ja sai sillä aikaiseksi aina melkoisen kuhinan uimareitten viereen. Luulenpa, että tänne palaamme vielä!





No mitenkäs se ruohon vihreys?

Palattakoon tähän loppuun vielä otsikon kysymykseen hetkeksi. Thaimaassa ainakin meille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan yhtä jos toistakin. Eli kaikki säätö ja häsläys mitä täällä olemiseen liittyy, on ikään kuin sitä meidän 'arkea', mutta me nautimme siitä. Periaatteessa voimme tehdä mitä ja milloin huvittaa, vaikka arkea sävyttävätkin erinäiset palaverit Suomeen, Musiikkikoulu Rock Housen asioiden hoitamiset, kaikki huviloiden vuokraamiseen liittyvät säädöt, visarunit, koirien viemiset/ hakemiset yms, niin meille tämä on edelleen paratiisi vailla vertaa. Ja onhan se huikeaa, kun naapurissa on yksi maailman parhaista sukelluskohteista, sekä viidakkojamit. Koska meille arki on Samuilla, niin ehkäpä sitten Phanganilla ruoho on vieläkin vihreämpää. Siellä olemme ennen kaikkea lomalla.

Kyllähän Koh Phangan on täysin vienyt sydämen.

1 kommentti

  1. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ mua hàng trên amazon ship về việt nam hay dịch vụ mua hàng amazon hay nhận order mua hàng trên ebay việt nam hay nhận mua vòng tay pandora chính hãng cùng bảng giá gửi hàng đi mỹ giá rẻ, dịch vụ uy tín.

    VastaaPoista

Back to Top