Pari hämmentävää puskailukokemusta

 

 

Pahimmillaan puskaparkkeilu on yhtä helvettiä ja suurta hämmennystä (kuten olen kirjoittanut täällä), parhaimmillaan se hakkaa ahtailla camping -alueilla yöpymisen mennen tullen - eikä pelkästään ilmaisuutensa vuoksi. Sopivien puskien löytämiseen Park4night -sovellus on aivan ylivoimainen, vaikka monesti sitä käyttäessä joutuukin ihmettelemään, kuinka ihmeessä joku tyyppi on kyseisen paikan taannoin löytänyt. Tätä ihmetystä on tapahtunut meille melko useinkin - moni puska on ollut niin korkealla vuorilla, että ollaan käännytty takaisin, tai niin kaukana kaikesta, että kyseisen paikan löytäjän on todellakin täytynyt olla varsinainen aarteenmetsästäjä.

Monesti me yövytään myös puskiin verrattavissa olevilla matkaparkeilla (jotka nekin on välillä aivan ihme mestoissa), mutta kun rahaa niihin kuluu nolla euroa, lasken ne omissa postauksissani puskaparkkeihin. Parhaimmissa ilmaisissa matkaparkeissa on jopa sähköt tarjolla for free, kuten eräässä pienessä (lue kuolleessa) kylässä lähellä Espanjan ja Ranskan rajaa. Siksipä me tuohon matkaparkkiin pienen urheilukentän laidalla tuolloin parkkeerattiinkin.

Mistä tulemmekin ensimmäiseen ihmetystä aiheuttaneeseen episodiin. Tosin hämmennys syntyi vasta jälkijunassa.

Viinitilalla Sloveniassa

Felix ja saksalainen offroad -kaveri 

 

Jäimme yöpymään Pont de Molinsin kylään lähellä varsinaista Espanjan rajakylää La Jonqueraa, siis ennen Ranskan puolelle siirtymistä. Takana oli muutama päivä sadetta ja harmaata, eikä aurinkopaneelit tykkää silloin latailla akkuja tarpeeksi, joten tolpasta tulevalle sähkölle oli huutava tarve. Tuon kylän urheilukentän laidalla sai siis oikein luvalla yöpyä ilmaiseksi, vettä oli tarjolla, sekä sitä tarpeellista sähköä muutamalle ensimmäiselle autokunnalle. Meidän saapuessa alkuillasta alueelle, paikalla oli jo pari muutakin matkista, mikä antaa aina sellaista mukavaa turvallisuuden tunnetta tuntemattomissa paikoissa yöpyessä. 

 

Yhdessä autoista oli erittäin pirtsakka saksalainen motocross -tyyppi vapaana juoksevan Felix -koiransa kanssa, ja me tultiin heti oikein hyvin juttuun keskenämme, vaikka meidän kaltaisia semierakkoja toisinaan vähän puhalluttaakin super-extroverttien tyyli ottaa kaikki naapurit haltuun ensi hetkestä lähtien. Myöhäisen saapumisen takia oli kiire ruokkia koirat ja viedä ne paskalenkille heti ruokailun päätteeksi. Tomppa jäi tuolloin autolle puuhailemaan jotakin, minä lähdin Boon ja Salsan kanssa liikkeelle, ja niin  lähti myös saksalaisen vapaana juokseva Felix -koirakin. Saksalainen huomasi itsekin Felix -karkurin, lähtien meidän perään kysyen 

 

"tunnetko nämä maastot tai tiedätkö mihin olet menossa?"

 

No enhän minä tuntenut, tai tiennyt, jolloinka tuttavallinen saksalainen päätyi lähtemään oppaaksi. Felix juoksenteli ympärillä vapaudesta nauttien (välillä myös Boota härnäten), ja me muut löntysteltiin Salsan verkkaiseen tahtiin. Saksalainen (en kuollakseni muista nimeä) selvästi tunsi lähistön reitit, vaikka meidän yhteinen koiralenkki alkoikin hämmennystä herättävien villiruusupuskien läpi. Ruusupuskista eteenpäin ei tarvinnut kuitenkaan enää kaivella piikkejä housuista (jotka oli muuten uudet, olisinpa tiennyt retkestä aiemmin). 

 

45 minuutin vaelluksen jälkeen mainitsin kuitenkin varovasti;

 

 

vaikka me muut jaksetaan pitkällekin, Salsa ei välttämättä jaksa.

 

Siihen saksalainen totesi;

 

 

voidaan hyvin kääntyä takaisinkin, mutta sinne on aivan yhtä pitkä matka. Kummin tehdään?

 

Noh, mieluummin sitä katseli seuraavat pakolliset 45 minuuttia uusia maisemia, joten retkikuntamme suuntasi eteenpäin.

Välillä polku kulki vuoren seinämiä ylöspäin, sitten taas alas, ja maastot oli ehkä juurikin niitä, joita tyyppi oli offroad -pyörällään polkenut. Jossain vaiheessa kävi kuitenkin mielessä, että mullahan ei siis ole edes puhelinta mukana, joten toivottavasti ei nyt sitten tapahdu mitään. Ja mitähän Tomppa muuten tästä riemuisasta seikkailusta tuntemattoman saksalaismiehen kanssa mahtaa ajatella. Olisikohan se vaikka huolissaan😅.

Viimein saavuimme sen kuolleen pienen kylän hurmaavaan ja ajan unohtamaan vanhaan keskustaan. 

Tuossa on kylän leipuri, jolta saa kaikkea vastaleivottua heti kahdeksalta aamulla, tuossa on taas pieni lihapuoti, josta kannattaa käydä ostamassa esimerkiksi sitä (enpä taas muista mitä "sekin" oli). Täältä löytyvät kylän ainoat roskikset ja niin edelleen.

 

Kummallinen koiralenkki päätyi siis hyvin hurmaavaan kylään, oikeasti valloittavassa, eikä suinkaan pelottavassa seurassa, vaikka sellainenkin kävi varmuuden vuoksi mielessä. Olin hämilläni. 

 

Seuraavana aamuna tiemme erosivat, me lähdimme Ranskaan ja offroad -kaveri kohti kotiaan ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen. Tuli melkein ikävä kummallista seuralaista koirineen, mutta kokemus oli sen verran hämmentävä, että olisi ehkä pitänyt olla vähän varovaisempi. 

 

Entäs jos tyyppi olisikin ollut joku hullu? 

 

Mitä sä olet mieltä? 

 

Välillä saa puskailla ihan omassa rauhassaan.

Puskaparkki Puolan Brokissa

Italian Pesaron upea rantapuska.

 

Sveitsiläinen suihkumuija

Tämä kokemus kiilasi ehdottomaan kärkeen, vaikka muutamiakin ällöttäviä puskakokemuksia on reissun varrelle sattunut. Episodi osui Alicanten naapurikylän Urbanovan rantapuskaan, joka itsessään oli oikein toimiva, ja meitä "puskailijoitakin" oli alueella kymmeniä. Kyseinen rantapuska oli sellainen perus "poliisit katsoo läpi sormien", kun ei ole kyse täydestä sesonkiajasta. Isot leiritymiskieltokyltit parkkiksella kyllä oli, mutta koska alue oli täynnä matkiksia ja camppereita jo muutenkin, mekin uskaltauduttiin sekaan. 

 

Yksi välihuomio vielä noista "kielletyistä" paikoista. Eli jos huomataan, että kieltokylteistä huolimatta poliisit antaa alueella olla, en suosittele kuitenkaan pöytien ja tuolien sijoittelua ainakaan kovin laajalle alueelle auton ympäristöön, sillä voi hyvin olla, että siinä menee se "sormien läpi katselun" raja, ja häätö viimein tulee. Voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että espanjalaiset itse viittaavat kintaalla kaiken maailman kieltoihin ja ehkä "hyviin tapoihinkin", sen verran laajalti he levittäytyvät pöytineen ja tuoleineen, kasaten vielä grillit ja valtavat katoksetkin leiriensä ympärille. Aikamoinen villi länsi tuolla alueella olikin.

Ja sitten paikalle saapui se sveitsiläinen suihkumuija. 

Hän tuli alkuillasta rinkka selässään ja telttapussi kainalossaan, istahti rantadyyneille katselemaan maisemaa ja varmaan haistelemaan että mikä meininki. Hän istuskeli siinä meidän auton lähettyvillä, joten seurasin leidiä sivusilmällä. Siinä dyynien katveessa suunnilleen 50 metrin päässä meidän autosta olikin oiva ja suojaisa paikka pystyttää vaikka teltta, ja näinhän leidi sitten tekikin.

Tuli aamu, jolloin tuo aikuiseen ikään ehtinyt sveitsiläinen leidi tuli isommille tarpeilleen aivan avoimeen paikkaan, lähes meidän auton eteen. Kaikki jätökset papereineen jäi niille sijoilleen, ja neitokainen häipyi.

Kunnes hän saapui takaisin varastamaan viereisen matkiksen ulkopuolelta kaksi viiden litran vesipulloa. Tuollaiset viiden litran vesipullot on oivia varavesipulloja puskailuja ajatellen, ja niitä mekin käytetään jatkuvasti, sillä vesi on aina kortilla. Naapuriautossakaan ei varmasti oltu iloisia tästä yllätyksestä, sillä kallisarvoisten vesien "lainaaminen" saattaa pahimmassa tapauksessa jouduttaa puskaparkin vaihtamista.

Tuossakaan ei ollut vielä kaikki, sillä tämän jälkeen sveitsiläinen leidi saapui kaikkine vesipulloineen ja pikkarit jalassa meidän auton eteen suihkuun ja pesemään hampaitaan. Seurasin toimenpidettä ihan mielenkiinnolla auton etuikkunoista, mutta uteliaat silmäparit ei tuntunut häiritsevän neitoa laisinkaan. Hän katseli suoraan auton ikkunasta sisään (meillä ei ole tummennetut lasit), ikään kuin vähän härnätäkseen.

Itse ajattelin ottaa kovemmat aseet käyttöön, ja menin ovesta ulos seisomaan kaksi metriä leidin pesuhommista. Kun huomasin hänen aloittavan jonkinlaisen puheen, odotin ehkä kuitenkin edes pientä pahoittelua, mutta ei.

Olisko sinulla myydä minulle tupakkaa?

 

Pakko myöntää, että hämmennys ei helpottanut, ennemminkin päinvastoin.

 

Me oltiin muutenkin vaihtamassa maisemaa sinä päivänä, joten IHASSAMA😂. Tulipahan tuokin koettua.

Hän päätti, että kylppäri oli tuossa meidän auton edessä

Urbanovan kiva rantapuska

Vähän taas rouheampi matkailupeli

Pienet viilennykset Urbanovan rannalla.

Espanjan hurmaavat kylät - osa 2, Chipiona, Rota & Costa Ballena

 

 

Mikäli liikut Espanjasta Portugaliin minkälaisella nelipyöräisellä tahansa, suosittelen koukkaamaan ja mieluummin vielä viettämään edes pienen hetken eteläisen Espanjan rantakaupungissa nimeltään Chipiona. Aurinkorannikko on tuttu lähes kaikille, ja suuri osa Espanjaan esimerkiksi Suomesta matkaavista suuntaakin juuri sinne, missä muutkin ovat. Espanjan eteläisimmässä kärjessä on kuitenkin vielä tänä päivänäkin näitä tuntemattomampia helmiä, joiden suosio kyllä kasvaa koko ajan, mutta jossa vieläkin pääsee kokemaan ripauksen sitä aitoa Espanjaa.

Meidän hullulle reitille Chipiona osui ainakin kolme kertaa, mutta koska ei muisteta enää lähimainkaan kaikkia reissun etappeja, kyliä ja kujia, voi olla että käytiin siellä jopa neljästi. 

 

Ja aina tuntui siltä, kuin olisi kotiin tullut. Sitä paitsi, Chipionassa oli sesongin ulkopuolella äärimmäisen helppo puskaparkkeilla, siitä minitsivat mm. meidän suosikkirantapuskassa tapaamamme englantilaiset matkaajat. Heillä oli nimittäin jo neljän vuoden perinteenä tavata matkailuautoystävänsä sieltä sun täältä aina siinä samaisella rantapuskalla, tuona tiettynä päivänä ennen Chipionassa järjestettäviä festareita. 

Aivan ihana perinne. Meillä oli valitettavasti Chipionan fribakisat juuri festareitten aikaan, muuten oltaisiin ehdottomasti liitytty heidän seuraan myös tuonne. Onneksi saimme sentään nauttia yhdessä auringonlaskusta viinien ja napostelujen kera. Grillibileetkin oli sovittu, mutta tuleva myrsky sotki herkullisen suunnitelman.

Meidän puska, Playa de las Tres Piedras

Chipiona 

 

Espanjassa Cádizin provinssissa sijaitseva "secret beach town" Chipiona on alunperin ollut vain pieni kalastajakylä Atlantin rannikolla, mutta varsinkin upeitten rantojen ja aurinkoisen säänsä takia siitä on tullut yksi Costa de la Luzin tärkeimmistä matkailukohteista. "Mene sinne minne espanjalaiset menevät" sanotaan - eikä syyttä.

Me ollaan perinteisesti kuljettu eteenpäin upeimpia rantoja etsien, ja kuten edellisessä kyläpostauksessakin mainitsin, tällä Cádizin alueella niitä todellakin riittää. Kun edellisen rantakokemuksen jälkeen saa hengityksensä viimein tasattua, seuraava ranta salpaa sen uudelleen. Samui -vuosien jälkeen en olisi ikinä uskonut, että niinkin arkinen lomakohde kuin Espanja (heh) voisi tällaisia henkeäsalpaavia rantahetkiä tarjota, mutta niin se vaan teki - veti mykäksi.

Chipiona on tietenkin paljon muutakin kuin upeita rantoja. Se on jollain tavalla enemmän aito, kuin valtaosa muista käymistämme kylistä, ja paikallisten elämään on kylän kapeilla kujilla edes jollain tavalla helpompaa samaistua. Voi hyvinkin johtua siitä, että talvikautena elämä kauniilla ja kapeilla vanhoilla kujilla on sitä mitä se on, kun asioita ei kuorruteta turisteja varten. Ollaan vaan, nautitaan siestoista ja istahdetaan terassille laulamaan ja soittamaan flamencoa. 

 

Chipionan ihastuttavat vanhat kujat.

Chipionan vanhat talot ja tietenkin bougainville.

 

Yksi meidän hienoimmista Chipiona -kokemuksista sattui erään aurinkoisen pyöräilylenkin aikana, kun kuulimme jostain valtavan hienoa flamencolaulantaa- ja kitarointia. Musiikki tunnetusti puhuttelee meitä aina, joten suuntasimme totta kai innoissamme ääntä kohti, törmätäksemme pienellä kadunkulman terassilla reiluun kymmeneen vanhempaan rouvaan kitaroineen. Siinä rouvat nauttivat sherrylasiensa äärellä aurinkoisesta iltapäivästä laulaen ja ilostuttaen ympärille pysähtyviä kadunkulkijoita. Olipa mieleenpainuva fiilis jakaa terassi ja upea musiikki rouvien ja muitten kyläläisten kanssa.

Paitsi upeat rannat, Chipionaa ympäröi myös upea luonto. Meitä hämmästytti monesti se, kuinka erilainen luonto oli verrattuna nyt esimerkiksi aurinkorannikolle, tai vaikka Almerian alueelle. Chipionassa on vihreätä ja tasaista, ja vihreys onkin meille "viidakon kasvateille" aivan ehdoton vaatimus. Chipionan alueella sataa todennäköisesti hieman aurinkorannikkoa enemmän, mutta itse kuitenkin epäilen syyksi sitä, että tällä alueella luontoa on säästetty, eikä joka mutkaa ole rakennettu täyteen kerrostaloja. Onneksi tilaa on jätetty luonnollekin.

Nähtävyydet

Yksi Chipionan "must see" -nähtävyyksistä on Espanjan rannikon korkein majakka Faro de Chipiona. Tänä päivänäkin toimiva majakka on 69 metriä korkea (tai 62 m, riippuen lähteestä) ja onhan se upea kuin mikä. Vieressä oleva rantapromenadi on myös hurmaava, ja sinne kannattaakin suunnata vaikka nauttimaan auringonlaskudrinkit. Tällä rannikolla auringonlaskut kun ovat vertaansa vailla.

 

Espanjan korkein majakka Faro de Chipiona

 

Rantojen lisäksi alueen vanhat kaupungit kuuluu meidän juttuihin, ja ne on mahdollisuuksien mukaan aina pakko nähdä. Usein alueitten "vanhoista" kaupunginosista löytyy ne kaikkein kauneimmat rakennukset, kirkot ja pyhätöt rehottavine bougainville -köynnöksineen. Pienet plazat ja niitä ympäröivät kukkaruukut,  ei sellaista fiilistä saa juuri mistään. Eikä Chipionan pieni vanha kaupunki tee tässä poikkeusta - aika pysähtyy ja mieli vaeltaa jonnekin aikojen taakse.

Muitakin vierailun arvoisia paikkoja löytyy, kuten esimerkiksi Chipionan linna ja Moscatel-museo, jossa voi perehtyä moscatel -viinien valmistuksen historiaan. Alueen rantapromenadit ovat ihastuttavia kahviloineen ja ravintoloineen, joihin kannattaa varmasti pysähtyä nauttimaan merinäköalasta. Rantapromenadit eli paseot kannattaa joka tapauksessa tallustella vaikka alusta loppuun, sillä moni historiallinen kohdekin osuu reitin varrelle.

Ja jos puhutaan vielä rannoista, niin piskuisen Chipionankin ympärillä niitä on useampi, itse asiassa kilometreittäin, ja huhut kertovat, että noilla rannoilla saattaa hyvällä onnella bongata vaikka kameleontteja. Meidän suosikkirannaksi muodostui Las Tres Piedrasin upea ranta, ehkä juuri siksi että yövyimme siinä moneen otteeseen, oikeastaan aina silloin, kun ei satanut. Sateella hieno rantahiekka märkien koirien turkissa on varsin kestämätön yhdistelmä.

 

Omasta mielestäni Chipiona huokuu jotenkin erityistä charmia sen eläväisen ja jollain erityisellä tavalla  boheemin ilmapiirin ansiosta.

 

Santuario Santa María de Regla

 

Rota

 

Chipionan välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kaunis ja eläväinen Rota, jota ainakin siellä asuvat frisbeegolf -ystävämme kutsuvat jollain tavalla Chipionaa "arvokkaammaksi" asuinalueeksi. Me kävimme Rotassa pari kertaa, ja jälleen kerran, rannat ovat upeita, talot ovat upeita, paikalliset ovat ihania, eli siis koko paketti on käymisen arvoinen. Meille Rota osoittautui koirien ja ison auton kanssa vähän haastavaksi, joten valitettavasti Rotasta ei eläväisen rantapromenadin lisäksi paljon muuta jää kerrottavaksi.  

Rotan rantapromenaadia

Rotan rantaa

 Costa Ballena

Kun me joulukuussa 2023 ensimmäisen kerran saavuttiin Costa Ballenaan, jouduttiin hetki miettimään mihin ihmeen haamukaupunkiin oltiin tultu. Valtavan hienot puistot (siis meinaan todella valtavat), suihkulähteet, vesipuistot, ja niityt, eikä missään ketään. Paitsi puistotyöntekijöitä. 

Alue oli selvästikin täynnä loma-asuntoja ja jokunen hotellikin, mutta silloin meidän ekalla kerralla joulun aikoihin, kaikkialla oli tyhjää ja hotellikin kiinni. Valtavasti uusia loma-asuntoja oli rakenteilla, eli ilmeisesti (tai ainakin toivottavasti) kysyntää olisi. Kaikki tuntui meistä silloin jotenkin hylätyltä, ehkä vähän surulliseltakin, ja mitä erilaisemmat linnut oli vallanneet itselleen tilaa oli kaikkialta. Varmasti jotain varsin harvinaisempiakin siivekkäitä oli kylillä, sillä harva se päivä valokuvaajat isoine putkineen ilmestyi puistoon valokuvaamaan.

Costa Ballenan huumaavaa puistoa

Me etsiydyttiin Costa Ballenalle oikeastaan siksi, että siellä sijaitsee yksi Euroopan hienoimmista frisbeegolg -kentistä. Kenttä on nimittäin sellainen, josta me muovikiekkojen heittäjät aina haaveillaan - että pääsisi edes kerran heittämään golf -kenttien kaltaisille niityille ja kummuille. Costa Ballenalla tuo ikuinen toive viimein toteutui. Atlantin rannikon tuulet tosin teki pelaamisesta välillä haastavaa, mutta 300 aurinkopäivää vuodessa takaa vastaavasti lämpöä ja sineä yllin kyllin.

 

Puolet tuosta valtavasta puistosta (missä fribakenttäkin sijaitsee) kuuluu Chipionan alueeseen ja toinen puoli Rotaan. Niin lähekkäin Chipiona ja Rota ovat, ja Costa Ballena siinä välissä. Pitää mainita vielä se, että Costa Ballena ei olekaan haamukaupunki, sen me huomasimme helmikuun puolen välin jälkeen siellä viimeisen kerran käydessämme. Hotellit oli auki, ravintoloitten terassit täyttyivät, osa puiston linnuista oli talvehtimisen jälkeen vaihtaneet maisemaa ja ihmiset olivat vallanneet myös puistot. Elämä oli palannut Costa Ballenalle.

Legenda muuten kertoo, että kauan kauan sitten (kun eläimet vielä pystyivät puhumaan ihmisten kanssa), kierrettyään seitsemän merta, voimakas valas ajautui Costa Ballenan rannikolle eräänä huhtikuun aamuna. Tuo valas oli koko elämänsä etsinyt paratiisia, jossa vuodenajat olivat leutoja, ja jossa ihmiskunta eli rauhassa kultaisilla rannoilla, kristallinkirkkailla vesillä ja hedelmällisellä maaperällä. Costa Ballenalle tullessaan valas tiesi vihdoin löytäneensä turmeltumattoman hiekkarannan,  jossa halusi kuolla katsellen kauneimpia auringonlaskuja.

Legendan mukaan tuosta hetkestä lähtien paikkaa on kutsuttu nimellä Costa Ballena, valasrannikko.

 

Ja voi pojat, mitä timanttia nuo rannat ovatkaan💛 

Costa Ballenan puistoa ja aurinkoisia päiviä.

Costa Ballenan rannat.

Hengenvaaralliset isokulkuekehrääjän toukat

 

 

Te jotka olette olleet blogin mukana alkuajoista lähtien muistanette, että ollaan oltu hengenvaarallisten otusten kanssa tekemisissä Thaimaassa jo lukuisia kertoja. Jos olet uusi blogin seuraaja, pääset lukemaan noista kohtaamisista täältä. Osa teistä muistaa varmaan senkin, että vasta Suomessa meidän koirille kävi todella köpelösti, kun yksi piskuinen kyynpoikanen puraisi molempia koiria sillä seurauksella, että eläinlääkäriltä tuli viikonlopun tiputuksesta tonnin lasku (tuo juttu löytyy täältä). 

 

Kun me palattiin Suomeen, pelkäsin Suomen punkkeja enemmän kuin Thaimaan kobria - kyykäärmeitä en silloin edes ajatellut varsinaisina uhkina. Jopa koirat vahingosta viisastuneina kiertävät kyyt nykyään kaukaa, ja olen itsekin antennit pystyssä tutkimassa pihapiirin mustikanvarvut ja kivikasat. Kaikkia lieroja ei valitettavasti onnistuta siirtämään tontin ulkopuolelle, varsinkaan jos tilanne on päällä. Siksipä teräväkärkisiä lapioita on ripolteltu sopivasti eri rakennusten kulmille. Se on vähän surullista, mutta välttämätöntä.

Tällä Euroopan roadtripillä punkkeja on nyt kevään aikana ollut aivan mielettömästi. En muista Suomessa törmänneeni näin lyhyessä ajassa tällaiseen invaasioon, enkä toivottavasti törmää kesälläkään. Uuh, miten ällöttäviä otuksia.

 

Kuvan ottaja Phil Parker.

 

Myrkkyjonoissa kulkevat isokulkuekehrääjän toukat

 

Oli muuten aikamoinen järkytys, kun törmättiin pinjamännyissä roikkuviin isokulkuekehrääjän toukkapesiin ja alettiin ottamaan asiasta selvää. Nuo toukkapesät pitää sisällään joukkueen yöperhosten toukkia (en tiedä kuinka paljon) ja sitten kun aika on heille kypsä ja ilma tarpeaksi lämmin, toukat laskeutuvat pinjamännyistä maan kamaralle. Maassa toukat jatkavat matkaansa pitkinä kulkueina ja toisissaan kiinni (jopa satoja toukkia) jonnekin, kunnes viimein kaivautuvat maahan kehittyäkseen yöperhosiksi. 

Kuinka pitkä toukkien maahankaivautumismatka on, ei ole selvinnyt, mutta tuon kulkueen aikana toukat ovat varsinkin koirille hengenvaarallisia. Kun toukka tuntee itsensä uhatuksi, se sinkoaa ilmaan poltinkarvojaan, jotka ovat näkymättömän pieniä. Poltinkarvoissa on väkäsiä, joiden avulla ne tarttuvat kudoksiin ja limakalvoihin. Lukemani mukaan, jokaisella toukalla on keskimäärin puoli miljoonaa myrkkykarvaa, eikä siinä vielä kaikki, vaara voi vaania myös ilmassa, sillä myrkkykarvoja voi tuulen mukana levitä myös ilmaan.

 

Perin viheliäisiä otuksia siis. Kaiken lisäksi ongelma on Välimeren lämpimissä maissa jokavuotinen -  varsinkin rannikkoseuduilla.

Tompan ottama kuva Chipionassa. Pesä puussa.

Toukat maassa, ilmeisesti juuri pudonnut pesä.

Isokulkuekehrääjän toukkasesonki ajoittuu pääsääntöisesti välille helmi/huhtikuu, mutta ainakin tänä vuonna jo tammikuun alussa Mijasin alueella on toukkajonoja tavattu. Tomppa törmäsi sellaiseen kesken Chipionan fribakisojen helmikuussa, vaikkakin noita männyissä roikkuvia pesiä ollaan nähty Espanjassa jo pitkään ennen sitä. 

 

Ihmisillekin toukkien poltinkarvat voi aiheuttaa vakavia allergisia reaktioita, mutta koirien limakalvoilla tuho on todennäköisesti valtava, ja valitettavan usein hengenvaarallinen. Kävin erään saksalaisen motocross -kaverin kanssa yllättäen koiralenkillä Espanjan ja Ranskan rajan lähettyvillä, ja hän oli metsissä ajellessaan saanut toukkapesän niskaansa jo kaksi kertaa tänä vuonna. Kokemus oli kuulemma todella tuskallinen.

Jos niin onnettomasti käy, että kaikista varotoimenpiteistä (mäntymetsien ja puitten välttäminen lähinnä) huolimatta koira pääsee letkoihin törmäämään, on se vietävä klinikalle mahdollisimman nopeasti, sillä poltinkarvojen kosketuksesta voi seurata kuolio tai jopa tukehtumiskuolema. Ensiavuksi kannattaa kuulemma kokeilla suun ja kuonon huuhtomista vedellä.

 

Me törmättiin toukkapesiin Ranskan maaseudullakin (kuulin huhuja myös Ruotsista), eli pelkästään rannikkoseutujen ongelma tämä ei ole. Iltasanomien mukaan Hollywood -stara Jamie Dornan päätyi alkuvuodesta sairaalaan Portugaliin suuntauneen golf -reissunsa aikana juurikin samaisten toukkien takia (lue täältä), joten olkaahan varovaisia! 

 

Ainakin välillä tammi -huhtikuu.

Ps. Yksi juttu yllätti meidät; moni espanjalaisista pelikavereista ei edes tiennyt näistä toukista, saatika ottanut huolta tosissaan. Ja koska näitä löytyy myös todistettavasti Portugalista, ongelma ei sijoitu pelkästään Välimeren rannoille.

Kuva Vetenario Pet Doctorsin sivuilta.

Kuva Vetenario Pet Doctors -sivulta.

Reittisekoilua - yöt 97-126. El Puerto de Santa Maria, Mijas, Malaga, Nerja, Santa Pola, Barcelona, Costa Brava...

 

 

Ihan ekaksi pitää sanoa, että se mitä viimeksi kerroin meidän tulevasta reittisuunnitelmasta (vai kerroinko tästä jo?) jäi toteutumatta. Meidän reitille ei siis osukaan enää pohjoista Portugalia, eikä Santiago de Compostelaa, koska sinne oli luvattu niin hyytäviä ilmoja. Vaikka me ollaankin hulluja, ei olla kuitenkaan niin hulluja, että oltaisiin vaihdettu Espanjan aurinkoisen lämpimät kelit kevyttoppatakkeihin ja märkiin koiriin. Hell no!

Me siis lähdettiin hiljalleen kiipeämään kohti Kemiönsaarta, mutta riittävän monen pysähdyksen taktiikalla. Jopa niin monen, ettei tiedetä vieläkään, millaista reittiä loppupelissä mennään. Eihän me mitään ennustajia olla.

 

Mainitsen tähän alkuun myös sen, että ollaan oltu nyt 41 yötä putkeen erilaisissa puskaparkeissa ympäri Espanjaa, eikä siis olla tuona aikana käytetty penniäkään rahaa yöpymisiin. Katolla olevan aurinkopaneelin lisäksi Barcelonan Bauhausista hankittu liikuteltava aurinkopaneeli (omalla akullaan) on mahdollistanut tämän. Meidän ei siis ole tarvinnut mennä piuhan päähän pitkään pitkään aikaan, vaan ollaan todella voitu kulkea omia polkujamme huoletta. 

 

Urbanovan rannalla nautitut upotetut skumpat ;)

 

 

Mutta asiaan taas, viimeinen kuukausi ollaan kaasuteltu jotakuinkin näin:

- Yöt 97-105. Mehän viivyttiin El Puerto de Santa Marian rantapuskassa kaikkiaan kokonainen viikko, joka on selkeä ennätys reissun aikana - ei nimittäin olla aiemmin jämähdetty paikoillemme noin pitkäksi toviksi. Oltais me voitu nautiskella pidempäänkin, mutta monta päivää pauhannut tuuli teki tehtävänsä, ja pakotti vaihtamaan maisemaa. 

 

Kävin kuitenkin kampaajalla, kuten mainitsin tässä postauksessa, ja kun pelkän leikkauksen lisäksi halusin pikkuisen raitojakin, jouduin hieman jännittämään. Google kääntäjä -appin avulle ei vaaleaan päähäni kuitenkaan ilmaantunut esimerkiksi mustia raitoja, joten hommahan hoitui oikein näppärästi. Rohkeasti siis vain, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan! 

 

El Puerton jälkeen siirryttiin kohti seuraavia kisoja, mikä meidän tapauksessa tarkoitti Mijasin vuoripuskaa. Oltaispa tiedetty sukeltavamme ojasta allikkoon - siellä nimittäin vasta tuulikin!

 

El Puerto de Santa Maria.

 

Mijasin tuulissa pipollekin oli käyttöä.

- Yöt 106-114. Vaikka tuulet olikin järkyttäviä, oli kisojen takia oikeastaan pakko viipyä Mijasin vuoripuskassa 6,5 yötä. Yllättävä puolikas yö tulee siitä, että kuudennen ja seitsemännen yön puolivälissä oli viimein luovutettava. Vaikkei nyt ihan vuoren reunalla oltukaan, koko auton keinuminen tuulessa oli sen verran pelottavaa, ettei nukkumisesta yksinkertaisesti tullut mitään. Silmät väsyneinä ja puoliunessa valuttiin vuorenrinteiltä sysimustaan yöhön, mutta onneksi Malagan tuttu ja turvallinen rantapuska Sacaba -beachillä oli sen verran lähellä, että suoriuduttiin sinne nippa nappa. 

 

Pari yötä Sacaba -biitsillä, ja lähdettiin tutustumaan Nerjan alueeseen, joka näyttäytyikin taas varsin viehättävänä pienenä kaupunkina. Jälleen kerran oltais mielellämme tutustuttu paikkaan pintaraapaisua syvemmältä, mutta lähes tyhjästä rantapuskasta tuli valitettavasti heti aamutuimaan häätö meille noin kymmenelle autolle. Onneksi saimme kuitenkin nukkua yön rauhassa, eikä sakkolappuja kirjoiteltu kenellekään. Pakko myöntää, että välillä sitä tuntee itsensä aivan lainsuojattomaksi, mutta onneksi selkänahka on parkkiintunut reissun edetessä huomattavasti😅...

Ai kytät? Okei...

 

Ennen siirtymistä Adran kautta Villaricosiin, käytiin tutustumassa todella valokuvaukselliseen pieneen vanhaan kylään nimeltään Frigiliana. Mikäli haluat tutustua kylään vielä meitä paremmin (suosittelen), muutaman tunnin visiitti ei välttämättä riitä, vaan varaa aikaa yksi kokonainen päivä ainakin. Kirjoitan Frigilianasta muuten vielä erikseenkin blogissa, sillä se on yksi suosikkipaikoistamme.

 

Kannattaa käydä Frigilianassa...

...se on aivan ihana!

 

Villaricos -kyllä vastaavasti taas oli camppereita ajateltu kivasti näin off seasonin aikaan. Sieltä löytyi itse asiassa muutamiakin valtavia parkkiksia aivan rannalta, joissa yöpyminen oli luvallista ja autojakin ainakin useita kymmeniä. Joten, mikäli liikut matkiksella ylös tai alas Espanjan itärannikkoa, kannattaa ehdottomasti ottaa stoppi tolle alueelle. Ei näitä luvallisia paikkoja ole yhtään liika ja siksi veikkaankin, että piskuinen Villaricos teki ihan hyvän tilin lukuisista camppereista, jotka tuolla alueella majoittui. Me viihdyttiin kaksi yötä, kunnes levottomat jalat teki taas tepposet.

 

Tuon jälkeen notkuttiin yksi sateinen yö Alcázaresin golfkentän vieressä kadulla (oli luvallista), ja toinen yö Santa Polassa rantapuskassa. Santa Pola oli taas erittäin upea kohde, mutta poliisit oli turhan tarkkoina siitä, ettei edes kiiloja tai aurinkopaneeleja laitettu esille tai käytetty. Muuten tähän aikaan vuodesta siellä sai viettää yönkin, me jäätiin yhdeksi.

 

- Yöt 115-119. Santa Polasta siirryttiin ehkä viisi kilsaa Urbanovan rantapuskaan, jossa sai myös aivan luvan kassa yöpyä tähän aikaan vuodesta. Itse asiassa tuolla oli kaksikin rantapuskaa lähes vierekkäin, ja molemmat jotakuinkin täynnä camppereita. Koska ilmat oli (mikäli tuulia ei lasketa) lähes täydelliset, nautittiin rantaelämästä koirien kanssa kokonaista viisi yötä. Lämpöä riitti, kävin lenkillä, käytettiin Bandy merkkihuollossa, jossa muuten kehuivatkin autoa erittäin hyväksi. 

 

Alicanten kaupunki jäi valitettavasti meiltä väliin (vaikka kuinka yritettiin), sillä Bandyllä on kuitenkin sen verran kokoa, ettei sitä mihin tahansa pysty parkkeeraamaan. Alicante oli todella kaunis ja vehreä, sekä vaikutti oikein miellyttävältä muutenkin, joten toivottavasti pääsemme palaamaan sinne vielä uudemman kerran (ja pienemmällä autolla). 

 

Urbanovan rantapuskan pesuhetket ;)

Tässä oli muuten kaksi kertaa Boota isompi koira.

 

- Yöt 120-126. Viimeinen viikko reissattiin pääsääntöisesti yhden yöpysähdyksen taktiikalla - vuoristopuska La Nucia, rantapuska Almenara, luostaripuska Viñaros -kylällä, parkkipuska Barcelonan fribakentällä, ja keskustapuska Tosse de Marissa (kerrassaan upea paikka, josta kirjoitan tarkemmin vielä blogissa). Viimeiseksi kahdeksi yöksi jämähdettiin Begur -kylän fudiskentän vierelle, johon oli järjestetty camppereille aivan loistava luvallinen luontopuska. Upeat lenkkimaastot koirien kanssa, pari hassua autoa, valaistus sun muuta - ihan nappisuoritus kylältä! Costa Bravan alue näyttää muutenkin olevan mukavan suopea matkailuautoilijoille ainakin näin sesongin ulkopuolella, joten lämmin suositus kaikille camppereille!

Puskaennätykset siis paukkuu, ja kuten mainitsin, takana on jo 41 ilmaista yötä toinen toistaan hienoimmissa paikoissa. Rehellisesti sanottuna kaikki puskat ei todellakaan täytä pienintäkään kriteeriä edes siedettävästä yöstä, mutta suurimmaksi osaksi ollaan oltu erittäin onnellisia. Uusi ennätys on saanut meidät niin tyytyväisiksi, että ei ihan helpolla tulla katkaisemaan tätä loistavasti alkanutta (ja halpaa) putkea. Mikäli me tässä kohtaa reissua vielä päätyisimme leirintäalueelle, se vaatisi laajempaa matalapainetta reitin varrella, lukuisia tasaisen harmaita tai sateisia päiviä, jolloin kumpikaan aurinkopaneeleista ei lataisi prosenttiakaan.

 

30:n yön kustannukset oli siis puhdas nolla. Kuluja toki tulee itsepalvelupesuloista (tulisi tosin leirintäalueillakin), ja välillä myös tyhjennyksistä ja täytöistäkin (onneksi harvoin), mutta kun olen laskenut pelkästään reissun yöpymiskustannuksia, pitäydyn tässäkin postauksessa ainoastaan niissä kuluissa. Ehkä Tomppa innostuu jonain päivänä excelinsä kanssa, ja tekee yhteenvedon kaikista kustannuksista, mä en sitä tule tekemään. Huh huh, pois se minusta😅.

126 yötä takana ja vajaa 40 vielä edessä. Tähän mennessä 126 yön majoituskustannukset on kokonaisuudessaan 656,95€, joka tekee yötä kohden 5,21€. Hiton hyvin hanskattu mun mielestä, ja nyt kun on kunnolla tottunut puskaparkkeiluun, voin todeta että oltaispa me hankittu extra-aurinkopaneeli paljon aiemmin!

 

Palaamisiin! 

 

Ps. Ihan hulluja uusia puskaparkkikokemuksiakin on, eli kannattaa pysyä kuulolla. 

Jos et jo seuraa meitä Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa, kannattaa kyllä. Tuoreimmat jutut löytyy kuitenkin sieltä.

Tossa de Marin upea linnoitus.

Pienempien kylien kaduilla juurikaan isommalla autolla ei tee mitään.

Espanjan hurmaavat kylät - osa 1

 

 

Espanjan eteläisin kärki & lounaisrannikko 

Se mikä ensimmäisenä Espanjan eteläkärjestä ja lounaisrannikosta tulee mieleen, on valtavat ja käsittämättömän upeat biitsit, jotka parhaimmillaan jatkuvat silmänkantamattomiin. Seuraavana muistan tuulet, niistä päästiin nimittäin "nauttimaan" ihan kohtuudella ja välillä aivan liiaksikin. Mutta kaunista oli, ja jotenkin yllätyin siitä, kuinka vihreää noilla alueilla oli, verrattuna nyt vaikka Almeriaan tai Motriliin itärannikolla.  

Me kun ollaan tällaisia "maaseutuhöyrähtäneitä", niin etelässä maaseutu tuntui olevan joka puolella. Siis ilman muuta oli kyliä ja kaupunkeja, mutta rauhoittava maaseutu oli aivan siinä vieressä. Viljelyksiä, heppoja, muuleja, lampaita, lehmiä, ja kuten yllä mainitsin, vihreätä.

 

Kuinka ihanaa olikaan päästä Tarifan upeille rannoille.

 

Tarifa - Manner-Euroopan eteläisin kohta

 

Olen ymmärtänyt, että Tarifa on tuulinen - niin tuulinen, että se vie melkein jalat alta. Ja pakkohan tuohon on yhtyä, ainakin melkein. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna, me ollaan vietetty varmaan puolet reissusta enemmän tai vähemmän tuulisissa paikoissa, joten ehkä tuulet talviaikaan ja kevättalvella ovat yleisiä ympäri Espanjaa. Onneksi lämpöä kuitenkin piisaa, vaikkakin rantalenkillä shortsit päällä saakin kaupan päälle säärien hiekkakuorinnan.

Tarifan hippimeininkiä on kehuttu monessa paikassa, ja toden totta, Tarifa on huomattavan erilainen kuin monet muut Espanjan kylät. Tarifassa on paljon Balimeininkiä (turkooseja ovia ja ikkunoita, surffikauppoja, tatuointiliikkeitä, tyylikkäitä vaatekauppoja...), joka ei mielestäni kovinkaan monesta Espanjalaisesta kaupungista tule ensimmäisenä mieleen. Aallot on tuoneet surffaajat ja kitesurffaajat, ja sen myötä myös Bali on ilmeisesti löytänyt tiensä Espanjaan. 

 

Espanjassakin on todella upeita rantoja, tämä Tarifaa.

Tarifan sympaattinen vanha kaupunki.

 

 

Tarifan vanha kaupunki sen sijaan on totuttua kaunista ja niin, sitä vanhaa. Kauniit vanhat valkopintaiset rakennukset, kapeat kujat, liikkeitten ulkopuolella höpöttelevät ihmiset, pienet hurmaavat kuppilat ja ravintolat, jotka täyttyvät päivä toisensa jälkeen paikallisista (ainakin näin talviaikaan). Espanjan "ulkoilmakulttuuri" on hurmannut tässä matkan varrella täysin, eikä Tarifa tehnyt poikkeusta. Tarifan vanha osa on kaunis ja rannat upeita kuin mitkä - pitkiä ja leveitä, ja kuten sanoin, ainakin talvella tuulisia. Lämpöä kyllä riitti ja aurinkokin antoi parastaan. 

Jotenkin Tarifa jätti kuitenkin kylmäksi, tai odotin ehkä liikaa. Ehkä joulukuu ajankohtana aiheutti tuon fiiliksen, sillä voin hyvinkin kuvitella, miltä tuntuu ja näyttää, kun Tarifa herää talvihorroksestaan, ja upeimmista upeimmat rannat täyttyvät surffareista ja muusta elämästä.

 

Tarifa sijaitsee aivan Etelä-Espanjassa Gibraltarin länsipuolella, ja vastarannalla siintää Afrikka. Olihan se mykistävää seistä niin lähellä toista mannerta. 

Tarifan vanhaa kaupunkia.

Tarifan vanhan kaupungin rouvia.

Barbate

 

Barbate, Tarifan ja Los Caños de Mecan välissä sijaitseva luonnonkaunis pieni kylä, on ehdottomasti käymisen arvoinen. Mitä olen selvittänyt, ilman omaa ajoneuvoa Barbate ei ole erityisen helposti saavutettavissa, mutta saavutettavissa kuitenkin. Menneinä aikoina (siis aivan lähiaikoina) Barbate on myös ollut campereille ystävällinen monine yöpymispaikkoineen, mutta viimeisimmät huhut kertova, ettei siellä vastikään tulleitten säännösten takia olisikaan enää niin luvallista yöpyä. Me yövyttiin tuolla yksi yö erään luonnonsuojelualueen parkkipaikalla muutaman muunkin kanssa, mutta aamulla viranomaiset valitettavasti (ja ystävällisesti) ohjasivat matkailijat yöpymään johonkin muualle. Luonnonsuojelualueet ovat muutenkin Espanjassa "No sleeping" -alueita, joten sinänsä Barbaten politiikka ei hämmästytä. Me oltiin tuolla reissun melkein alkumetreillä, joten ei oltu aivan kaikkia kuvioita sisäistetty, toisin kuin nyt.

Noin 20 000 asukkaan Barbate on kaunis ja jälleen kerran, biitsit vertaansa vailla. Tämä eläväinen kylä on omalla tavallaan yksi hienoimmista missä ollaan käyty, ja vaikka me ei ehditty mm. ravintolatarjontaan tutustumaankaan, rantabulevardin viihtyisät ravintolat houkutteli kyllä pöytiensä ääreen. Kristallinkirkkaat vedet on kuulemma ympäri vuoden surffareitten suosiossa ja ilmasto näillä main Espanjaa on lähes ympäri vuoden aurinkoisen lämmin.

 

Barbatessa on satsattu ulkoiluun ja luontoon. Itse kävin tuolla lenkillä, ja en voinut kuin hämmästellä kaikkia pyöräilypolkuja, joita pitkin pystyi itse asiassa lenkkeillä vaikkapa koko matkan Los Caños de Mecaan - ja siitäkin vielä pidemmälle (ties kuinka pitkälle). Barbaten luonnonpuistot on aivan uskomattomia - sieltä korkealta mäntymetsien alta ja kallioitten reunoilta on henkeäsalpaavat näköalat upeille rannoille ja turkooseille vesille.

Tässä muuten yksi mielenkiintoinen tarina Barbatesta, jonka kertoi Malagassa asuva ystävämme (tämä tarina saattaa muuten osaltaan selittää, miksi paikallisia pidetään hieman epäystävällisinä😂).

Koska Afrikan mantere on aivan tuossa näkökentässä, kulkevat myös osa Afrikasta Eurooppaan tulevista huumeista näillä rannikoilla. Tästä samasta syystä kuulemma myös Barbaten asukkaat ovat äveriäitä, sillä noita huumeita "eksyy" Barbaten rannoille lasteja purkaessa ja kuka ties mistä syistä - ihan vain Barbaten asukkaitten kerättäviksi. Näin muuten itsekin Etelä-Espanjan rannikolla paikallisten keräävän jotain "pussukoita" rantavedestä. Voihan se toki olla, että olivat ruokasoodaa😅.

Barbaten valtavia luonnonpuistoja.

Barbaten upeita lenkkimaastoja.

Los Caños de Meca

Varmasti ja kieltämättä yksi eteläisen Espanjan mielenkiintoisimmista kohteista, ja ymmärsin että se on myös kovasti kasvattamassa suosiotaan vesiurheilijoitten parissa - onhan Tarifa vain noin 60 kilometrin päässä, joten miksipä ei. Los Caños de Meca on ehdottomasti Etelä-Espanjan kätketty helmi lähes koskemattomien rantojensa, sekä kristallin kirkkaitten vesiensä ansiosta. 

Kesäkuukausina Los Caños de Meca herää talvikauteen verrattuna eri tavalla henkiin, mutta toisaalta on hienoa nähdä paikkoja silloin, kun ne ovat ehkä autenttisimmillaan. Los Caños de Meca tunnetaan varsinkin ainutlaatuisesta hippityylistään ja rennon vaihtoehtoisesta elämäntavasta, ja tämä on kyllä asia mikä pienestä kylästä ensimmäisenä tuleekin mieleen. 

 

Los Caños de Meca on boheemi ja ihana.

 

Lukemani mukaan tästä kylästä tuli olennainen osa 1960 -luvun hippi- ja boheemiliikettä, ja se näyttäisi edelleenkin olevan hyvin saman henkinen paikka. Rauhaa ja rakkautta, pyörillä ilman käsiä ja laulaen eteneviä rastatukkia, kadunvarren matalia ja värikkäitä taloja, pieniä putiikkeja ja kutsuvia ravintoloita, joitten asiakkaat sujuvasti ottavat tilansa myös ravintolan ulkopuolelta varsinkin auringonlaskun aikaan. Paikallisia auringonlaskuja onkin kutsuttu taivaalliseksi näytelmäksi, ja yhdyn tuohon täysin. Rannat on niin uskomattoman kauniita, että suosittelen nauttimaan auringolaskuista nimenomaan rannoilla. 

Itse asiassa yksi parhaimmista paikoista auringonlaskun ihailemiseen on niemenkärjessä sijaitsevan majakan Faro de Trafalgarin läheisyydessä. Faro de Trafalgar on Caños de Mecan must see -kohteita, ja todellakin suosittelen kävelyä sinne (tuulien takia kannattaa varata jotain lämmintä mukaan), sillä pelkästään tuo reitti upean rannan ja dyynien välissä on itsessään ikimuistoinen kokemus. Itse majakka on rakennettu vuonna 1860 ja vielä tänä päivänäkin se näyttää tietä merenkulkijoille. 

Historiasta kiinnostuneille, Trafalgarin niemen edustalla käytiin lokakuussa 1805 Napoleonin sotiin kuuluva meritaistelu ranskalais-espanjalaisen laivaston ja Britannian laivaston välillä. Tuolloin Englannin kuninkaallinen laivasto tuhosi vastustajansa. Taistelu on maailman historian kuuluisimpia meritaisteluita ja samalla Napoleonin sotien tärkeimpiä taisteluita.

Tämä osa Espanjaa on hurmannut meidät täysin, mutta se nyt on selvää. Meidät on yksinkertaisesti äärimmäisen helppo hurmata upeilla rannoilla. Niitä täällä riittää💛.

 

Ps. Jos et seurannut meitä jo YouTubessa, niin tsekkaa ihmeessä, tästä linkistä.

Faro de Trafalgar -majakka, vieläkin toiminnassa.

Los Caños de Mecan upeita auringonlaskuja.

Los Caños de Mecan rannat on mielettömän upeita.