Ei mitään paniikkia

Kaiken remonttihärdellin keskellä olen kärsinyt kummallisista vatsavaivoista jo puolisen vuotta. Sen verran pitkään, että olotilasta on vaivihkaa tullut uusi normaali ja hommat on hoituneet ärsyttävistä tuntemuksista huolimatta. Olen vaan kärvistellyt menemään, kuin mitään ei olisikaan.

Pari viikkoa sitten tuli kuitenkin sellainen fiilis, että nyt riitti. Olin kertaalleen jo aiemmin varannut itselleni ajan paikalliseen terveyskeskukseen, mutta perunut sen koronahelvetin räjähtäessä silmille. Ei siis auttanut kuin varata uusi aika.

Siitähän se syvä paniikki sitten alkoi. Kun oli jo lähes puolen vuoden ajan mielessään sairastanut vaikka mitä karmeata, olin terveyskeskukseen päästyäni yhtä paniikkia ja sydäriä. Kun vielä tutkimuspöydälle kivuttuani sydän hyppäsi pari etuperin volttia juuri stetoskoopin alla, löysin itseni alta aikayksikön myös sydänfilmipöydältä.

Siihen päälle sitten vielä keuhkokuvat, niin ei ihme että verenpaineet huiteli avaruudessa. Kun kiltti hoitsutyttö kerta toisensa jälkeen mittaili silmät pyöreinä paineita, ehdin helposti käymään päässäni läpi yhtä jos toista kuolemanvakavaa.

Mutta mitä h#lvettiä? Puolen vuoden vetkuttelun jälkeen menin terveyskeskukseen epämääräisten vatsavaivojen takia, eikä kymmenen minuutin paniikin jälkeen kukaan puhunut niistä enää mitään. Ei sillä että itsekään olisin siinä kohtaa enää muistanut minkä takia ylipäänsä menin paikalle.

Nyt kuitenkin jatketaan edelleen tutkimuksissa juoksemista, mutta onneksi vastauksia odotellessa ja pienessä paniikissa ehtii taas mielessään sairastaa ihan vaikka mitä.

Sydänfilmi oli kuitenkin ok, ja verenpaineetkin laskeutui avaruudesta kotona mitattaessa.

Helvetin hyvä että vappu tuli väliin. Kroppa tarvitsi selkeästi pientä irtiottoa ja aivojen nollausta (lue vappukänniä) kaikesta panikoimisesta.

Vappu juhlittiin perinteisesti koleassa kelissä.

Mineriittivastaava Ira

Oikeilla vehkeillä isot betonilaatatkin siirtyy.

Ei(pä) mitään paniikkia rempankaan suhteen

Kun on tämän luokan remppakokonaisuus käsillä, ei millään meinaa saada startatuksi mitään.

Vaikeinta on yllättäen päättää marssijärjestys.

Mitä kannattaa metsästää ensin? Ulkoverhouslaudoitus, keltamultamaali, tippapellit, piikkauslaite rappusille, vai jotain muuta?

Entä mistä aloittaa? Ikkunoitten entisöimisellä, vanhojen rappusten piikkauksella vai käydäänkö suoraan laudoituksen kimppuun? Yritetäänkö säilyttää vanha ulkolaudoitus vai mennäänkö uusilla laudoilla, koska se vaan olisi niin paljon helpompaa (ja kalliimpaa)?

Päättäminen on saakelin vaikeata siksi, kun ei oikein vielä hiffaa mitä tekisi.

Ja koska ei osata päättää juuri mitään, meille haalitaan kaikkea vähemmän oleellista. Kuten aitatolppien jalkoja, puumateriaalia joskus tulevaan aitaan, epämääräisiä ja hengenvaarallisia rakennustelineitä, taivaisiin kipuavia tikkaita, kymmeniä kiloja nauloja ja vaikka mitä.

Phuuh. Ei ole helppoa olla tyhmä.

Tässä pitäisi äkkiä opiskella kunnostamaan ikkunoitakin, sillä tarjousten perusteella vanhojen ikkunoitten kunnostaminen on mielipuolisen kallista, eikä tästä budjetista löydy siihen pätäkkää. Onnistuisipa yöksi laittamaan jonkun ikkunankunnostusopastusvideon uniin pyörimään niin, että aamulla herätessä ikkunoitten kunnostus menisi kuin vettä vaan. Se olisi kätevää.

Mutta eniveis - koska oikeisiin hommiin tarttuminen on taas hyydyttänyt meidät, me muun muassa suoristellaan kaatuneita omenapuita, istutetaan marjaomenapensaita, hankitaan lisää mattoja, kärrätään kiviä sinne sun tänne ja ollaan ihan hoomoilasena.

Onneksi vappuvieraat kaiken juhlimisen ohella teki sentään jotain järkevää. Kiitos Ira, Harri, työnjohtaja Tomppa ja Pauliina. Pus pus ja pus.

Kaatunut ja haljennut omppu tykkää vielä elää...

joten se ansaitsi mahdollisuuden.

2 kommenttia

  1. Tsemppiä kaikkiin kokeisiin. Epätietoisuus on kaikkein kamalinta kun sitten alkaa kuvittelemaan jos ja vaikka mitä tauteja itselleen!
    Pienet breikit tai kännit silloin tällöin tekee hyvää :D
    Ihanaa äitienpäiväviikonloppua sinulle Heidi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on Outi, kaikkein kamalimmat sairaudet tässä on jo mielessään sairastellutkin. Huh huh...

      Mutta onneksi sain tulokset, eikä mitään vakavaa. Voi taas hengitellä rauhallisemmin.

      Myöhästynyt äitienpäivätoivotus sinullekin Outi<3

      Poista

Back to Top