Historiaa ja paniikkia

 

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä kävi sitten näin;


Hieman vanhemman puoleinen traktori ajoi meidän pienen metsäpalstan reunaan, repi muutaman puunalun aivan MEIDÄN METSÄN reunasta (kuitenkin viereiseltä tontilta) ja kiipesi sitten pöpelikköä ylöspäin. Seurasin aidan takaa silmä kovana siihen asti, kun traktori vielä oli näköpiirissä, mutta siirryin sitten muihin hommiin. 


Tällaista puunhalaajaa asia jäi kuitenkin vaivaamaan. 


Mitähän se ukko siellä puuhasi? EI KAI VAAN laittanut mitään nauhoja tonttien rajoille? 

 

Uuh mikä paniikki siinä syntyi, oli aivan pakko lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin. Nappasin siis koirat mukaan ja kömmin metsään huomatakseni selkeän punaisilla nauhoilla merkityn rajan. TÄHÄN ON TULOSSA HAKKUU!!! MÄ KUOLEN! AINAKIN MÄ MUUTAN!

 

Kaikki hattivatitkin menee matalaksi...

 

Mä vihaan avohakkuita. En tosin tiennyt minkälainen hakkuu paikalle olisi tulossa, enkä tiennyt kuinka valtava alue olisi kyseessä, mutta meidän tontin reunalta alkaa sellainen varmaan 20 hehtaarin metsäkaistale (meille kuuluu ikävä kyllä vain pieni siivu), joka on ollut "villieläinten" ja meidänkin erittäin ahkerassa käytössä. Ja tuo metsä on ollut todella sympaattinen. Siitä on kuitenkin vuoden sisällä avohakattu jo noin kaksi hehtaaria puustoa ja oikeastaan edellisestä avohakkuusta lähtien olen ollut vähän paniikissa. Jos jollakin vaikka olisi kasvanut nälkä syödessä?


Jokunen päivä tuosta tapahtumasta eteenpäin törmäsin Matti metsästäjään, joka on siis oikeasti metsästäjä ja nimeltään Matti. Matti kertoi että hakkuu siihen meidän rakkaaseen metsään on tulossa, joten olkaahan sitten tarkkoja vaatimuksinenne, kun metsäkoneet tulevat TEIDÄN TONTIN läpi. 

 

- Ai miten niin meidän tontin läpi?

 

- No koska viljelijä metsäkaistaleen toiselta puolelta oli sanonut, ettei hänen peltojensa läpi mennä. 

 

Matti sanoi myös, että Metsäliiton pitäisi kyllä ehdottomasti ottaa meihin ennakkoon yhteyttä, ja voihan olla että vaan harventavat metsää. Mutta tuossa vaiheessa tunsin, kun paniikki valtasi koko kehon. Matti myös kertoi, että kyseisessä metsässä on joku muinaisjäänne ja pohti vielä sitäkin, mahtoikohan joku museovirastosta käydä sen jo tsekkaamassa. Tästä lisää vielä lopuksi.


Toi metsä on todellakin luonnontilassa. Uuh, miten hienoja suppiksia sieltä löytyy!

Nyt siellä on merkattuna yksi alue.


Tän oli pakko olla pahaa unta, jota se tietenkin olikin, kun valvoin kolmatta yötä putkeen. Mitä mä voin tehdä? Mistä mä löydän tietoa? Kuka voisi auttaa? V#TTU TOTA METSÄÄ EI KAADETA!


Siitä se sitten alkoi, aikamoinen salapoliisirumba. Kuka omistaa metsän, minkälainen hakkuu on tulossa ja milloin? Aikansa kaikki selvittely otti, mutta ei etsivä tieltä eksy ja kuukkeli antaa paljon vastauksia, kun riittävästi uhraa aikaansa. Maanmittauslaitos kertoi metsän tämän hetkiset omistajat (perikunta) ja Metsäkeskus ajankohtaiset metsänkäyttöilmoitukset. Valitettavasti sieltä Metsäkeskuksen voimassaolevista metsänkäyttöilmoituksista kävi ilmi, että meidän seikkailumetsään on todella tulossa melkein kuuden hehtaarin avohakkuu, ja vieläpä tämän vuoden puolella. 


Nyt oli sitten jo heitettävä kaikki mahdolliset ansat vesille. Olisiko ainoa vaihtoehto yrittää ostaa metsä, vai löytyisikö sieltä vahingossa vaikka liito-oravia? Niitä nimittäin ON Kemiössäkin. Vai olisiko ratkaisu siinä muinaisjäännöksessä? Piti siis selvittää mistä muinaisjäännöksestä ylipäätään on kysymys.

 


 

Tähän löytyi Museoviraston sivuilta vastaus ja samalla yhteystiedot paikalla käyneeseen arkeologiin. Soitin siis hänelle. Tuossa "meidän" metsässä sijaitsee vanha hiilimiilu, jonka ikää arkeologi ei osannut varmuudella sanoa. Miilu on kuitenkin puuhiilen valmistusta varten rakennettu maahauta, jota käytettiin puun kuivatislaukseen, jolloin lehtipuuta kuumennettiin suljetussa, vähähappisessa tilassa, jolloin puu paloi epätäydellisesti. Miilu peitettiin tavallisesti turpeella ja havuilla ja tiivistettiin huolellisesti. Puuhiiltä on käytetty muun muassa rautaruukeilla masuuneissa.

 

Tämä kyseinen arkeologi on nyt käynyt metsäyhtiön kanssa merkitsemässä "meidän" hiilimiilun, etteivät metsäkoneet vahingossakaan tuhoa sitä. Mikäli näin käy, on kyseessä rikos, sillä hiilimiilut ovat suojeltuja kohteita. Mutta, vaikka arkeologi olikin kanssani yhtä harmistunut vanhojen luonnontilassa olevien metsien tuhoamisesta, mitään ei sitä kautta ole tehtävissä. Hiilimiilun säilyttäen sen ympäriltä voi metsän kaataa. Nyyh.


Käytiin me myös erään paikallisen metsänomistajan kanssa tutkimassa metsää vähän tarkemmin. Se on upea vanha metsä, vaikka valitettavasti tuhojakin on. Mutta sen voin kuitenkin sanoa, että monille eläimille ja eliöille se toimii suojapaikkana ja elinympäristönä. Voinkin kokemuksesta kertoa siellä käppäilyn olevan useamman näkymättömän silmäparin seuraama ja vähän pelottavakin. Ilman koiria en sinne mene, enkä pimeällä edes koirien kanssa.


Tässä Boo on hiilimiilun päällä, ei sitä kuvissa oikein näy.


Mutta nyt se sitten lähtee, ellen vielä keksi jotakin. Sain kuitenkin tältä tutulta metsänomistajalta vinkin, kuinka paljon kyseisestä metsästä ehkä kannattaisi tarjota. Ongelmana on tietenkin raha ja toki vielä sekin, että jos metsän vaikka onnistuisikin ostamaan, niin sittenhän pitäisi vielä hoitaa valtavaa metsääkin. Maybe not for me.


Joten paniikki jatkuu, vaikka pystynkin jo nukkumaan. Huikkasin tuonne universumille ja kaikille villieläinten suojelushahmoille, että mikäli haluatte pelastaa nuo eläimet, nyt on sitten parempi pelastaa metsä - ja äkkiä sittenkin. (Joskus on vaan delegoitava asioita eteenpäin😇).


Lopuksi vähän lisää historiasta.


Siellä museoviraston sivuilla seikkaillessani huomasin myös, että tältä meidän tontilta on löytynyt useampikin kivikauden aikainen esine. Mun mielestä on todella mielenkiintoista, että täällä maata kaivellessani voisin oikeastikin löytää aarteita kivikaudelta asti. Arabian lautasiahan on jo löytynyt epämääräisestä kiviröykkiöstä ja sitten niitä vähemmän mielenkiintoisia ja arvottomia rautaisia termoskannuja sun muuta romua. Mutta että ihan oikeitakin aarteita? Wow. 


Joudun ehkä tonkimishommiin, kunhan liito-oravatutkailuiltani joudan...


Siellä se ihana metsä on. Saisinpa mä pitää sen.


9 kommenttia

  1. No jos se peltojenomistaja voi kieltää maa-alueensa käytön metsäkoneiden kulkua varten, ettekö te voisi tehdä saman?? Että kulkekaa helikopterilla vaan, sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä! Aikomuksena on todellakin heittäytyä mahdollisimman hankalaksi ja toi helikopteriehdotus on kyllä kova. Taidan käyttää sitä :)

      Poista
  2. Minä mietin samaa, että kuka pakottaa teidät antamaan luvan oman maanne läpikulkuun? Nyt vaan heittäydyt hankalaksi ja yrität lisäksi löytää jonkin eläinlajin, jota ei ole muualla kuin teidän lähimetsässä.
    Tsemppiä toimiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin tota myös, mutta naapuri sanoi, että kun meidän tontin läpi menee tie(rasite), niin melkein on pakko hyväksyä. Tosin totuus on se, ettei yksikään rekka pysty kääntymään tuon metsätien tiukassa mutkassa. Eli meidän tontille vahinkoa tulee väkisin.
      Onneksi osaan tarpeen vaatiessa olla hankala tyyppi ;)

      Kiitos Outi tsempeistä<3

      Poista
  3. Mä olen käynyt kerran ihan samanlaisen kampanjan ja VOITIN! Mun metsää ei silloin kaadettu, joten kannattaa todellakin taistella! Paikallinen lintutieteellinen yhdistys yritti etsiä harvinaisia pesiä ja metsätyökoneetkin kerran pysäytin kun uhkasin soittaa poliisit paikalle - en olisi ikinä kuvitellut pystyväni moiseen. Kun nainen heittäytyy hankalaksi, niin miehiä yleensä alkaa pelottaa :D.

    Mutta vakavasti puhuen tuli mieleen Luonnoperintösäätiö. Googlaa ja ota yhteyttä. Ne voi järjestää keräyskampanjoita. Jos eivät lähde mukaan, niin kirjoita hyvä tarina ja järjestä itse nettikeräys. Varmaan löytyy joku miljonääri, joka voi vähän sponssata - kovin isoista rahoista noin miljonäärien mittakaavassa ei kuitenkaan ole kyse. Saat susien ja kauriiden kotimetsän suojeltua, se on tosi eksoottista monen amerikkalaisen mielestä. tee hyvä Youtubevideo ja keräys käyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahtavaa Hanne, mä tykkään susta jo nyt!

      Toi on muuten niin totta, ja omissa taisteluissani usein huomattu, että hankalaksi heittäytyvä nainen on miesten mielestä pelottava. Löydän itseni tuosta hankalasta naisesta (ja myös pelottavasta :D)

      Mä tutustuin heti tuohon luonnonperintösäätiöön ja aion ensi töikseni maanantaina ottaa sinne yhteyttä. Tuo "meidän" metsä voisi hyvinkin täyttää heidän kriteerinsä, pidetään peukkuja. Susiahan meillä täällä on, lähes varmuudella näin myös kalasääskin, vaikken vielä liito-oravista merkkejä olekaan nähnyt. Mutta teen kaikkeni, että tuo uskomaton luonnontilassa oleva metsä säästyisi. Liian paljon on jo hakattu ympäriltä, enkä kestä että eläinten elinoloja kiristetään jatkuvasti.

      Kiitos Hanne arvokkaista vinkeistä<3

      Poista
  4. Kyllähän metsäyhtiöt aina korjaavat tien jos siihen vaurioita tulee ja metsä kasvaa takaisin parissa kymmenessä vuodessa. Hiilimiilu kertoo siitä että vanha talousmetsähän se on. Reilu Sata vuotta sitten hiiltä meni Taalintehtaan masuuneihin niin paljon että lähes koko Kemiönsaari oli kuulemma hakattu paljaaksi. Suomen julkinen talous on niin kuralla että todellakin tarvitaan metsätalouden tuomia verotuloja ja sen perikunnan osakkaat saattaa tarvita rahaa perintöverojen maksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näin Ville, että metsäyhtiöt korjaavat aiheuttamansa tievahingot, en sitä oikeastaan epäillytkään. Ja metsä kasvaa, mutta parissa kymmenessä vuodessa siitä ei millään tule tuollaista, mikä se tällä hetkellä on. Hoitamaton ja toiselta kantilta huonossa kunnossa, mutta toisaalta taas kaikessa hoitamattomuudessaan upea ja arvokas, jollaisia myös tarvitaan.
      Aika hurjalta kuulostaa Kemiönsaaren historia metsien osalta, mutta onneksi nykyään tällainen ei olisi kaiketi enää mahdollista. Ainakaan toivottavasti.

      Rahastahan tässäkin tulevassa avohakkuussa on kysymys. Ja ymmärrän oikein hyvin perikuntaa, Suomi kun verottaa moneen kertaan saman omaisuuden. Missään tapauksessa en aikonut asettua poikkiteloin ja hankaloittaa heidän oikeuksiaan, haluan vain tarjota heille ja avohakkuulle vaihtoehdon, sillä sellainen on olemassa ilman, että perikunta menettää rahaa. Luonnonperintösäätiö on kuitenkin ilmaissut kiinnostuksensa ostaa tuo metsä kilpailukykyisellä hinnalla, ja uskon ettei heillä ole tällaisesta mahdollisuudesta tietoa. Päätös jäisi luonnollisesti perikunnalle, ja jos he pitäytyvät tässä päätöksessään, en tietenkään voi asialle mitään.
      Jokainen meistä joutuu joka tapauksessa viime kädessä ajattelemaan itseään ja läheisiään, myös minä ja me. Meidän kohdallamme se tarkoittaa sitä, että me asumme mieluummin upean metsän vieressä ja sen suojassa, kuin rumaa avohakkuuta katsellen ja kaakkoistuulen(kin) puhaltaessa pihapiirin läpi.
      Ehkä ymmärrät?

      Poista
  5. Ymmärrän toki. Suurin osa ihmisistä ajattelee juuri noin. Puutuotteet on kivoja kunhan puut kaadetaan jostain muualta. Samanlaiseksi metsä ei 20 vuodessa kasva mutta tuulensuojaa se jo antaa. Jos säätiö sen ostaa niin homma on ok. Metsän omistajalla on oikeus päättää mitä puille tehdään. Voi myös olla korjaamatta niitä hyötykäyttöön ja jättää ne vain lahoamaan ja sitä päätöstä pitää tietysti kunnioittaa.

    VastaaPoista

Back to Top