12 ajatusta

Nonni, kun ei järkeviä omia ajatuksia saa puretuksi näytölle, nappasin huikean Tiia K:n blogista 12 ajatuksen haasteen.

Tiia K on sydämellinen ja suosittu bloggaaja, joten mikäli ette ole vielä hänen "Minäkö Keski-ikäinen" -blogiin törmänneet, kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan. Itse tykkään Tiian rehellisestä heittäytymisestä polttaviin aiheisiin, kuten viime aikoina muun muassa kiusaamiseen verkossa. On muuten aivan järkyttävää, kuinka paljon suoranaista paskaa monikin bloggaaja saa kiusaajilta osakseen. Mikä ihme toisia vaivaa, onko aivan pakko loukata?

Mutta se siitä, vaikka tärkeä aihe onkin.

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin tämän töllin porukka on viime aikoina ollut ajatuksineen vähän kateissa. Missä ollaan, mihin pitäisi mennä ja milloin - isoja kyssäreitä. Täällä odotellaan nyt lumen tuomaa valoa, josko siitä saisi vähän energiaa harmaisiin päiviin.

Hyvin täällä silti menee, älkää huolehtiko.

Mutta tässä haasteeseen, olkaa hyvät:

12 Ajatusta

• Asun: 

Tällä hetkellä asun - aika hiton yllättävää itsellekin - peltojen ja metsien keskellä Kemiönsaarella. Meillä remontoidaan tätä näkemättä hankittua vanhaa tölliä, joka piharakennuksineen on kyllä jotenkin hurmaava. Töllin tupa on rakennettu 1880 ja muut osat joskus 50 -luvulla. Kokonaisuuteen kuuluu vielä yksi piharakennus (entinen traktorivaja?) ja valtava toinen piharakennus (entinen navetta ja puuverstas), sekä pikkuruinen saunarakennus. Ja niin kuin maalla yleensäkin, pari hehtaaria omaa peltoa ja jonkun puun verran metsääkin. Pellot on vuokrattu kylällä asuvalle viljelijälle, ja se sopii meille enemmän kuin hyvin.

Blogin nimi on alusta lähtien ollut Thaimaanrannan maalarit, koska edelliset viisi vuotta ollaan asuttu Koh Samuin saarella Thaimaassa. Pitkien pähkäilyjen jälkeen päätin, etten muuta blogin nimeä, sillä mitä todennäköisemmin polkumme risteilevät sinne takaisin, ehkä nopeastikin.

Täällä me nyt pönötetään

• Innostun: 

Lähtemisestä ja sen aikaansaamasta jännityksestä. En tiedä mikä juttu tässä on, mutta lähdön hetkellä ja sitä edeltävissä haasteissa tunnen jotain päätöntä voimaantumista. Muutenkin taidan innostua haasteista ja pienistä ongelmista. Uusissa aluissa on aina jotakin syyhyttävää.

• Ihailen: 

Ihailen ihmisiä jotka tietävät mitä haluavat ja minne kuuluvat. Eniten ihailen kuitenkin heitä, jotka pitävät heikompien puolia, ovat ne sitten ihmisiä tai eläimiä. Heistä löytyvät ne todelliset sankarit.

• Haluaisin:

Tällä hetkellä haluaisin että saataisiin lunta. En ole talvi-ihminen, mutta kyllä se aina nämä harmaat sadekelit voittaa.

En ole koskaan tarvinnut materiaa, tarpeellinen riittää. Haluaisin että me ihmiset olisimme kilttejä toisillemme, auttaisimme heikkoja ja pitäisimme toisistamme huolta.

Haluaisin myös tavata lapsiani enemmän, mutta heillä on tällä hetkellä kiire elää omaa elämäänsa ja näin sen pitää ollakin. Ja ilman muuta haluaisin, että pysyisimme terveinä ja onnellisina.

Juniori ja Tomppa

Esikoinen. Me ollaan tällainen skeittiperhe ;)

• Rentoudun: 

Näköjään rentoudun tekemällä fyysisiä hommia; remontti, halkojen hakkaus, puutarhassa möyriminen. Ykkösrentoutumiskeino on viime aikoina ollut frisbeegolf, jota lähdemme pelaamaan aina kun aika ja ilmat antavat myöten.

Suosikki-illanvietto meidän töllissä on viime aikoina ollut viini-illallinen Black Listin kuudennen ja  seitsemännen tuotantokauden parissa. 

• Luonnettani kuvaa:

Rämäpäisyys, vaikka en tätä puolta itsestäni pääse kovin usein toteuttamaankaan. Lisäksi olen varmaankin erityisherkkä, sillä oikealle päälle sattuessani voin ihan yhtä hyvin itkeä niin televisiomainoksissa, piirretyissä, lätkämatseissa kuin uutisissakin.

Vaikka olen sosiaalinen, tarvitsen myös oman reviirini ja aikani. Silloin en vastaile edes puhelimeen, vaan todennäköisesti heittelen keskenäni halkoja liiterissä tai tongin puutarhassa.

Pidän itseäni myös kilttinä (välillä liiankin), vaikka olenkin taistelija. Ärsytettynä ja loukattuna osaan myös räjähtää, mutta nykyään pystyn melko hyvin kontrolloimaan tätä puolta itsessäni. En ole pitkävihainen enkä osaa mököttää, väärät tyypit putsaan elämästäni totaalisesti.

• Ilostun: 

Esikoisen soitosta, sitä kun ei tapahdu päivittäin (juniorin sentään saa vielä langan päähän). Ilostun lasteni onnistumisista, koirieni hölmöilyistä, pelastetuista eläinsieluista, joulukoristeista, pelargonioitten talvisinnittelystä, glögistä, ja illanistujaisista ystävien kanssa.

Minä ja viidakkokoirat Samuilla

Tässä Balilla jotain tärkeää menossa ;

 

• Jos voisin tehdä mitä vain:

Mä varmaan lähtisin. Ihan vaan jonnekin. Ostaisin viinitilan jostain päin Eurooppaa, nauttisin aamukahvit oliivipuun alla ja siemailisin viiniä rustiikkisen valurautapöydän äärellä auringon laskiessa vuorien taakse. Ja katselisin onnellisena, kun kolme thaimaalaista viidakkokoiraa kirmaa laventelipelloilla.

Ostaisin myös Samuin lähistöllä olevan saaren, jonne pelastaisin kaikki Samuin irtokoirat. Sitten hoidattaisin koirat kuntoon ja antaisin heille loppuiän kodin. Saarella voisi asua ne eläinrakkaat ihmiset, jotka ovat valmiita auttamaan koirapopulaa.

Ja auttaisinhan mä myös muitakin, lista olisi todennäköisesti kilometrin mittainen.

• Haluan ympärilleni:

Rakkaita ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä. Haluan ympärilleni myös mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia, jotka omalta osaltaan kouluttavat matkalla paremmaksi ihmiseksi.

• Haaveilen:

Matkasta, niinhän mä aina. Sellainen pidempi Euroopan road trip campervanilla olisi kevättalvella suunnitelmissa, josko siltä suunnalta löytyisi paikka, jossa viihtyisi pidempäänkin.

• En luopuisi:

Perheestä. Kun lähipiirillä on kaikki hyvin, kaikki on lopulta muutenkin hyvin. En luopuisi myöskään terveydestä, omasta enkä perheeni.

• Ajankohtaista juuri nyt:

Tällä hetkellä otetaan taas pieni spurtti remontin suhteen, sillä jouluksi on saapumassa ihana siskoni perheineen Hong Kongista asti. Lisäksi todennäköisesti vielä isäni, joten nukkumisjärjestelyissä on vielä hieman viilattavaa. Muutenkin meidän olohuone on tällä hetkellä aivan kamala, sillä remontti ei ole sinne vielä ehtinyt.

Pitkästä aikaa odotan joulua ihan huolella, ja ensimmäisen kerran ikinä voidaan hakea joulukuusi omasta metsästä. Huisii...

Mitä sinä tekisit, jos voisit tehdä ihan mitä vain?

Perhepotretti Hong Kongissa

8

Puhu hyvää selän takana

Jokainen varmasti tietää miltä tuntuu, kun huomaa jonkun puhuvan selän takana skeidaa. Minä ainakin tiedän. Ei tunnu hyvältä.

Vielä huonommalta tuntuu, jos pidit tätä skeidan puhujaa ystävänä. Näitäkin juttuja riittää. Samoin kuin riittää niitä ihmisiä, joille tuntuu olevan pakonomainen tarve mustamaalata muita. Ketä milloinkin.

Tätä tapahtui varsinkin nuorempana, mutta että vielä näin 'aikuisenakin' täytyy törmätä vastaavaan. Se on tyrmäävää. Ja uskokaa pois, tätä tapahtuu myös täällä paratiisissa, mutta tästä sitten myöhemmin. Kun aika on oikea.

Kuinka vaikeata on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa?

Tomppa, Bumba ja viidakkotalon laskeva aurinko

Puhu hyvää selän takana

Muutama päivä sitten törmäsin seuraamassani Outi's Life -blogissa hyvän puhumiseen selän takana, ja tekstissä puhuttiin myös Thaimaanrannan maalareista. Tässä linkki tekstiin. Tämän jälkeen törmäsin yllättäen myös toiseen blogiin - Tuula's Life, jossa Thaimaanrannan maalareista oli niinikään puhuttu hyvää selän takana.

Arvaat varmaan että lämmitti. Se myös hämmästytti, sillä tällainen ei ole kovinkaan tyypillistä näinä mustamaalaamiseen keskittyvinä aikoina. Varsinkaan, kun tämä hyvän puhuminen tapahtuu selän takana. Kiitos Outi ja Tuula!

Sittemmin jokunen muukin bloggaaja on tarttunut tähän mahtavaan aiheeseen, enkä halunnut olla tekemättä samaa. Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään, eikö vain?

Jollain on karkkipäivä, kiitos Pauliina!

Blogit

Monista ystävistäni, tuttavistakin, voisi puhua paljonkin hyvää selän takana, mutta jatkan tässä kuitenkin bloggaajien aloittamalla linjalla. Eli puhun hyvää blogeista, joita itse seuraan ja jotka mielestäni ansaitsevat tämän. On monia muitakin blogeja ja bloggaajia, joita tässä yhteydessä voisi helposti mainita, mutta tässä oma valintani tällä kertaa:

Outi's Life

En juurikaan seuraa lifestyleblogeja, mutta tästä sydämellisen Outin blogista ei voi olla pitämättä. Outi käsittelee paljon kipeitäkin aiheita vilkkaan poikalapsen äitinä ja ihanan miehen vaimona, mutta blogissa on myös paljon tuunausideoita meille tumpeloillekin.

Ja tiedättekö Wilman? Jokainen kouluikäisen vanhempi taatusti tietää, hyvässä ja pahassa. Outi kirjoitti taannoin loistavan tekstin Wilman aiheuttamista reaktioista (tiedän niin tunteen), ja tähän huipputekstiin on tullut kommentteja jo yli 200 niin opettajilta, kuin oppilaitten vanhemmilta.

Erittäin mielenkiintoista. Jos et vielä ole törmännyt Outin Wilma -tekstiin, tässä siihen linkki.

Minäkö keski-ikäinen?

Ja tässä toinen seuraamani lifestyleblogi, jota kirjoittaa hersyvä ja lämminsydäminen Tiia. Tiia paneutuu huumorin kautta arjen iloihin ja välillä myös suruihin, eikä blogista puutu myöskään tiukkaa tekstiä näistä tämän aiheen ympärillä vellovista jutuista. Ihana Tiia seikkailee keski-ikäisen ikäviidakossa itseään yhtään säästämättä. Sydämellisesti ja itselleenkin välillä nauraen.

Tiian blogi oli muuten ensimmäinen blogi, jota vartavasten aloin seuraamaan silloin ,kun omaa blogiani vasta aloitin.

Toistaiseksi viidakkotalossa on saatu kasvamaan basilica, korianteri ja kuvan chili.

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä

No tämä taisi olla järjestyksessään toinen blogi, jota aloin seuraamaan. Vaikka Petra asuu Turkissa, jossa en ole edes käynyt lentokenttävisiittejä lukuunottamatta, hän on ulkosuomalainen, jonka arjen ihmettelyitä on erittäin hauska lukea.

Välillä tuntuu että Petran jutut voisi yhtä hyvin olla myös Thaimaasta, sillä monet ovat kyllä 'just eikä melkein' kuin omia arjen ihmettelyjäni täällä.

Vai mitä sanotte jalkakäytävälle asennetusta sähkökaapista, jonka ohi mahdu kävelemään? Aivan kuin Thaimaassa, jossa sähkötolppa voidaan pystyttää vaikka keskelle autokaistaa.

Matkaopas Vapauteen

Rositan blogia olen seurannut myös pitkään. Ennen kuin tutustuin Rositaan (näin virtuaalisesti), muistan törmänneeni juttuun, jossa Rositaa tituleerattiin 'reippureissaajien kuningattareksi'. En enää muista missä yhteydessä tämä oli, mutta titteli on taatusti ansaittu.

Rosita on ollut tien päällä pitkään, ja kirjoittelee tällä hetkellä Vietnamista. Mutta Rositan blogi ei ole pelkästään matkablogi, vaan Rosita antaa loistavia vinkkejä oravanpyörästä poishyppäämiseen ja oman näköisensä elämän aloittamiseen. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Sitähän moni meistä haluaa - elää omannäköistänsä elämää nyt, eikä vasta sitten joskus.

Rositan kirjat Toimistosta travelleriksi - matkaopas vapaampaan elämään ja Nippu kuntoon ovat mainio paketti sellaiselle, joka tarvitsee sen viimeisen tönäisyn matkalle oman näköiseensä elämään.

Voit muuten tilata kirjapaketin 10% alennuksella tästä linkistä , kirjoittamalla ostoskorissa koodiksi 'thaimaanranta'. Ja sitten ei muuta kuin suunnittelemaan!

Moottoritiellä on puuma

No niin, Päde läks menee, menolipulla itsensähoitovapaalle ja jäi sille tielle. Indonesian hiekkakikkareelle, josta kirjoittelee itsensä sanoin sellaista elämä-plokia, jossa teksti on suoraa ja silleen. Kaikesta ei kuitenkaan voi kirjoittaa, ja ymmärrän sen helvetin hyvin. This is Thailand ja se on Indonesia.

Arvostan sitä että ihmiset uskaltavat lähteä, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuten mekään, ei Pädekään tiennyt kuinka tulee käymään, mutta niin se vaan tällä hetkellä tekee arvokasta työtä varsinkin katukissojen parissa.

Voin muuten vannoa, että ellei näissä Aasian kohteissa olisi meitä farangeja auttamassa näissä elukka-asioissa, niin huonosti olisi asiat.

SlowDown to DownUnder

Minna ja Juha, siis ihan ensimmäiset bloggaajat, jotka ollaan koskaan tavattu livenä. Mitä olen käsittänyt, niin pariskunta on ollut tien päällä jo pitkään. Siellä sun täällä, viimeksi Australiassa ja tällä hetkellä Malesian Pulau Perhentianilla.

Meillä on ollut niin kummallisia yhteensattumia tässä parin vuoden aikana, ja kun vielä osuttiin Balille samaan aikaan, ei ollut epäilystäkään etteikö pitäisi nähdä. Oli siis aivan pakko.

Ja voi saakeli, hyvä että nähtiin! Tiedätkö tunteen, kun tuntuu että olisit tuntenut toisen jo ikuisuuden? Näin meille kävi.

Minnan blogista löytyy lukuisia vinkkejä Ausseihin, Balille ja nyt Malesiaan, eli sieltä vain ammentamaan!

Olin edellisessä elämässä varmasti merimies, siksi rakastan kalastusveneitä.

Hammock Stories

Kun vastikään huomasin, että tuossa meidän naapurisaarella asuu suomalainen Anna, joka kirjoittaa Hammock Stories -blogia, oli sitä pakko alkaa seuraamaan. Tietenkin. Lempisaareni Koh Phangan, suomalainen tyttö ja blogi, päivänselvä asia.

Anna on myös hypännyt oravanpyörästä ennen kuin oli liian myöhäistä. Ja kuten meilläkin, ei Annalla ollut mitään varmuutta siitä että tulee pärjäämään. Elämä kuitenkin kantaa ja uskon edelleen, että jos riittävästi jotain haluaa, universumi kyllä tekee sen mahdolliseksi.

Ei siis muuta kuin matkaan! Takaisin pääsee aina.

Kaikki Thai ei mitään

Ja siis aivan pakko seurata Thaimaahan muuttaneen avioparin Marikan ja Tommin, sekä muutaman koiran elämää Koh Lantan saarella. En tiedä mikä siinä on, mutta meitä oravanpyörästä hypänneitä, länsimaisen elämän rasittamia suomalaisia tuntuu täältä Thaimaasta ja muualta Aasiasta löytyvän.

Täällä elämä on yksinkertaista, eikä todellakaan ole. Hammasta saa purra jatkuvasti, eikä hermojaan voi menettää ainakaan julkisesti, joten juttua piisaa. Veikkaan ettei Marikakaan uskalla aivan kaikesta mahdollisesta blogissaan kirjoittaa, sillä 'this is Thailand'.

Mutta hauskaa tekstiä syntyy, ja pystyn samaistumaan niin moneen juttuun. Jännä juttu muuten, että mulla on täällä Tom, joka on siis muusikko ja Marikalla on Lantalla Tommi, joka myöskin on muusikko. Meidänkin pitäisi varmaan tavata ihan livenäkin, vai mitä olet mieltä?

Tältä näyttää, kun loma Samuilla alkaa :)

Piccolo Salvo

Siis jos me ei asuttais täällä, voisin hyvin kuvitella asuvani jossain pienessä italialaisessa kylässä  remontoiden toivottomalta vaikuttavaa talorotiskoa. Täytyyhän ihmisellä tekemistä olla, vaikka se monen mielestä voisi älyttömältä kuulostaakin.

Piccolo Salvon Minna on Aamulehden entinen uutispäällikkö, ja aivan loistava kirjoittaja. Blogissa paitsi remontoidaan Piccolo Salvoa, hoidetaan ja pelastetaan koiria (kun tielle sattuu) ja ihmetellään maailman menoa pienessä Fallon kylässä.

Minnan miehessä Mikossa ja meidän Tompassa on ainakin se yhteistä, että joskus joutuu mukana kulkevalle kitarallekin ostamaan lennolle oman lipun.

Itse odotan kuin kuuta nousevaa Piccolo Salvosta tulevaa uutta tekstiä. Veikkaan että sinäkin, kunhan tutustut blogiin, ellei se jo olekin tuttu.

Tässäpä hyvää selän takana tähän hätään, sillä kuten mainitsin, on olemassa valtava määrä muitakin kerrassaan loistavia blogeja. Kaikkia ei vain ehdi seuraamaan, edes täältä Thaimaasta käsin.

Toivottavasti löysit itsellesi lisää luettavaa! Olisi mahtavaa, mikäli haluaisit laittaa hyvän kiertämään paljastamalla kommentteihin sinun mielestäsi kehuja ansaitsevia blogeja.

Puhu hyvää selän takana :)

Kuvat satunnaisia arjen otoksia Samuilta.

Voisin ostaa sisustustuotteeksi tällaisen kalastusveneen ;)

*Artikkeli sisältää affiliatelinkin.

7

Liebster Award - 11 pientä paljastusta

Linda asuu Vietnamissa -blogin Linda antoi blogilleni Liebster Awardin, kiitos Linda! Sain sen jo alkuvuodesta 2017, mutta silloiset jutut Balin reissusta ja sittemmin myös Hong Kongista saivat unohtamaan koko haasteen. Kunnes nyt täällä Lilltervon rannalla se muistui mieleeni.

Haasteen tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä 'uusille' blogeille, ja vaikka tässä ollaan blogimatkaa taitettu jo reilu kaksi vuotta (kiitos ihanat lukijat), päätin ottaa haasteen vastaan.

Liebster Awardin säännöt: 

• Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
• Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
• Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
• Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
• Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
• Nimitä 5-11 uutta blogia
• Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
• Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
• Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen (eli esim. tähän)

Tällä hetkellä meidän family elää jossain välitilassa, eli ei (ehkä) enää Thaimaassa, mutta ei vielä seuraavassakaan kohteessa (joka on vielä salaisuus), joten annan vastaukset nyt Thaimaa -näkökulmasta.

Lindan minulle esittämät kysymykset (sisältää joitain paljastuksia):  

1. Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi? 

Kolme juttua; se lämpö ja aurinko, sekä ne ihmiset. Vaikka monesti sanotaan thaimaalaisten olevan kiinnostuneita vain rahasta, niin enpä ole koskaan saanut yhtä valloittavia ystäviä, kuin viimeisen kolmen vuoden aikana. Ja moni heistä paikallisia.

2. Entä ikävintä?

Näitä asioita ei välttämättä kahden viikon lomalla huomaakaan, mutta ikävimpiä asioita on kaksi, joitten välillä on hankala päättää kumpi on pahempi; korruptio vai sananvapaus (tai sen puuttuminen).

Varsinkin Etelä-Thaimaan saarien osalta puhutaan paljon mafiaperheistä, ja esimerkiksi virkamiesten korruptoituneisuudesta. Voisinpa sanoa sen olevan vain huhupuhetta, mutta en voi. Rahalla voi selvitä ongelmista, mutta toisaalta myös rahan kiilto silmissä virkamiehet saattavat keksiä maksunaiheita. Yleensähän näihin asioihin ei lomallaan törmää (me ollaan menetetty poliisille vain 500€ koko asumisen aikana), mutta ei se enää yllätäkään.

Sananvapaudesta sen verran, että todellista sellaista ei ole. Kaikenlainen kuningashuoneen ja valtaeliitin arvosteleminen tai toimien kyseenalaistaminen saattaa ihan oikeasti johtaa vankilaan. Ja tätä todella valvotaan.

Tulen kirjoittamaan näistä vaikeistakin aiheista vielä myöhemmin, joten pysykää kuulolla.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Mulla on joku kummallinen Panama- kuume ollut jo pidempään (johtuukohan Pako-sarjasta?), joten varmaan sitten sinne. Olisihan se nasta edes nähdä.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Viime vuodet on tullut pyörittyä Suomen lisäksi Kaakkois-Aasiassa, mutta vasta yhden kerran Balilla. Ja vaikka Bali herätti myös ristiriitaisia tuntemuksia, menisin sinne kiljuen uudestaan. Ja menenkin, epäilemättä.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Uusia perunoita ja HK:n blöötä. Ja jälkimmäinen ehdottomasti kylmänä ja kotisinapilla maustettuna suoraan pötkönä suuhun vain. Äijämeininkiä, vai mitä?

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Tähän pitäisi sanoa, ettei koskaan pitäisi sanoa että ei koskaan. Mutta en sano, vaan sanon että hyvin suurella todennäköisyydellä en. Tällä hetkellä nautin 'kesäparaislaisena' Suomen kesästä, mutta ihmettelen myös minkä ihmeen takia ollaan taas päädytty viettämään täällä melkein kolme kuukautta.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Mun mielestä ehdottomasti Songkran, eli Thaimaan uusi vuosi, jota vietetään huhtikuun puolenvälin paikkeilla. On vaikea kuvitella miltä tuntuu maailman suurin vesisota, ellei sitä pääse itse kokemaan. Se on aivan hullua ja toisinaan vähän vaarallistakin. Mutta hauskaa yhden päivän. Ei kuitenkaan pidempään mulle, kiitos.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Kaikki sujui jopa yllättävän jouheasti, joten siitähän se rohkeus vain kasvoi. Ensimmäisen riskinoton jälkeen tuntuu, että mikä tahansa voi olla mahdollista. Pitää vain tehdä päätös ja lähteä kulkemaan sitä kohti.

Vaikein juttu ehdottomasti oli esikoisen Suomeen jääminen. Mutta sekin on kääntynyt jo iloksi siitä, että myös poikaa on purrut matkailukärpänen ja maailmannäkemisen jano kaikkien Aasiassa vietettyjen kuukausien aikana. Otan siitä pienen kunnian.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämän hetkisessä asuinmaassasi?

Ehdottomasti ja sitä kohti tässä mennään. Mutta yksi osoite kerrallaan. Nyt ollaan Paraisilla kesä, syksymmällä siirrytään uuteen kohteeseen, josta ajatus syntyi kyllä enemmän kuin puskasta. Mutta siitäkin myöhemmin lisää. Kiinnostavia vaihtoehtoja uudelle kohteelle on vaikka miten paljon, se tästä tekeekin haastavaa. Mutta Samui on sydämessä pysyvästi ja voi olla että palataan sinne vielä.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Se hetki, kun rakas ja paljon ikävöity esikoinen asteli Samuin lentokenttäramppia ylös vetäen matkalaukkua perässään. Näitä hetkiä odotan aina kuin kuuta nousevaa, sillä mikään ei ole perhettä tärkeämpää. Meillä on loistava tiimi.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Aion. Kesän aikana pyörähdetään Teneriffalla, siitä sitten Koh Phanganille ja Samuille tietty moikkaamaan ystäviä. Ja se mihin lähitulevaisuus meidät nyt sitten lopulta sijoittaa, vaikuttaa myös tuleviin reissuihin. Mutta niitä tulee varmasti.

Haluan osaltani antaa tunnustuksen seuraaville blogeille:

1. Konalla. Seuraan mielenkiinnolla nelihenkisen perheen muuttoa Havaijille, sillä hei, Havaiji! En ole koskaan siellä käynyt, haluaisin kyllä, joten siksikin olen jäänyt koukkuun tähän blogiin. Tällä hetkellä perheessä luovutaan Suomesta, eikä se tietenkään ole pelkästään helppoa. Luopuminen ei koskaan ole.

2. Merkintöjä Panamasta. Kuten mainitsin, mulla on kummallinen Panama-kuume, ja siksi lueskelen Jennin merkintöjä elämästä Panamassa. Mielenkiintoista!

3. SlowDownUnder. Minttu on miehensä kanssa kierrellyt Australiaa ristiin rastiin jo melko pitkään, ja olen seurannut heidän seikkailuaan. Musta tuntuu että meissä on jotain samaa kulkurimaisuutta, ja nälkä on kasvanut syödessä. Odotan mielenkiinnolla, mihin heidän kompassinsa tulevaisuudessa osoittaa.

4. Matkaopas vapauteen. Matkaopas vapauteen -blogin Rosita on inspiroiva persoona, joka viettää myös valtaosan vuodesta muualla kuin Suomessa, viimeksi Australiassa. Vaikka Rosita tällä hetkellä hengähtääkin Suomessa, niin lähtö on varmaa. Odotan mielenkiinnolla mihin nainen seuraavaksi suuntaa. Rositalta myös loistavia vinkkejä pennin ja matkojen venyttämiseen, kannattaa tsekata!

5. Operaatio varpaat mereen. Tämä blogi on itselleni vielä uusi tuttavuus, mutta Senor Rose kertoo elämästään Espanjassa, ja aihe kiinnostaa kovasti. Saa nähdä ottaako Senor Rose haasteesta kopin.

Minun kysymykseni ovat:

1. Mikä on parasta tämän hetkisessä (tai siinä josta juuri lähdit) asuinmaassasi?
2. Entä ikävintä?
3. Mikä on ollut kaikista käymistäsi maista mieleenpainuvin?
4. Mihin maahan et matkustaisi? Miksi?
5. Mitä asioita kaipaat Suomesta?
6. Mikä on ollut pelottavin tapahtuma uudessa asuinmaassasi?
7. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin tämän hetkisessä (tai edellisessä) tai Suomessa?
8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
9. Kuinka ulkomailla asuminen on muuttanut elämääsi?
10. Nimeä kolme kauneinta rantaa, jossa olet käynyt?
11. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Onnea tunnustuksen saaneille! Seuraan mielenkiintoisia kuvioitanne jatkossakin.

Ihanaa juhannusta kaikille!

8

Blogger Recognition Award -tunnustus

Kun marraskuu, tuo kuukausista julmin ja synkin, löytää suru-uutisen myötä tiensä myös tänne lämpöön ja turkoosien vesien äärelle, kuvittelen hetken istuvani loskasateessa Pohjois-Espoolaisella takapihalla. Tunne on niin vahva, että se kääntää koko vatsan ylösalaisin. Muistan hyvin sen jokavuotisen fiiliksen, joka sai meidät viimein lähtemään pimeyttä karkuun. Olisipa ystäväni jaksanut odottaa valoisampaa joulukuuta, sitten olisi ehkä helpottanut. Ehkä?

Elämä vie välillä synkempiinkin vesiin ja juuri sellaisina hetkinä mielen saa piristymään kaunis sana tai vaikka yllättävältä taholta tullut kohteliaisuus. Onneksi minäkin sain sellaisen juuri oikealla hetkellä. Tunnustuksen, joka pakotti miettimään positiivisempia asioita.

Ihana huomata, että näitä Thaimaan rannoilta kirjoitettuja tarinoita myös luetaan. Kiitoksia teille siellä ruudun takana! Kiitos myös Kurrelle ja kaikille vieraskynäilijöille, jotka olette tuoneet väriä blogiin omilla tarinoillanne.

Blogger Recognition Award -tunnustus

Thaimaanrannan maalarit -blogi sai bloggaajien kesken myönnettävän Blogger Recognition Award -tunnustuksen Rouva Sana -blogin kirjoittajalta, sisältömarkkinoinnin ja sanojen ammattilaiselta. Siksi tunnustus tuntuukin erityisen hyvältä. Kiitos Rouva Sana tunnustuksesta ja marraskuun piristyksestä! Tämä tuli tarpeeseen.

Blogger Recognition Award -tunnustuksen säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Bloggaamisen aloitus 

Aloitin blogin joitakin kuukausia sen jälkeen, kun olimme muuttaneet unelmiemme perässä Koh Samuille. Ensin se toimi viestikanavana ystäville ja sukulaisille, mutta sanat ja tarinat kuvia unohtamatta veivät mennessään. En avaudu tähän sen enempää, sillä olen kirjoittanut blogini tarinasta jo aiemmin täällä, joten käykää ihmeessä lukemassa, mikäli ette vielä ole ehtineet. 

Ohjeita aloitteleville bloggaajille

No, koen itsekin puolentoista vuoden jälkeen olevani vielä aloittelija ja siltä pohjalta neuvojen antaminen on vähän niin ja näin. Mutta jos tässä jotain yrittää, niin ensinnäkin; anna palaa! Itse kirjoitin pari kuukautta ensin vain 'itselleni', ennen kuin uskalsin tehdä blogilleni Facebook -sivut ja jakaa juttuni siellä. Voi että silloin hävetti! Onneksi kommentit ja palautteet ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia ja se onkin saanut jatkamaan samalla linjalla. Aloitteleva bloggaaja, muista se, että kaikkia ei voi miellyttää. Pidä siis oma linjasi ja ennen kaikkea kirjoita omalla tyylilläsi. Pyri silti kirjoittamaan kieliopillisesti oikein.

Osa blogeista on hyvin valokuvapainotteisia, toiset taas perustuvat enemmän sanoihin. Jos olet hyvä kuvaaja (siinäkin kehittyy), niin ehdottomasti paljon kuvia mukaan. Sain eilen viimeksi Suomessa blogia lukevalta sukulaiseltani palautteen, jossa hän toivoi vielä enemmän kuvia teksteihin. Itse olin ollut siinä uskossa, että tungen niitä välillä jopa liikaakin. Näköjään en kuitenkaan. Onneksi nykyaikaisissa kännyköissä on jo niin hyvät kamerat, että yleensä liikkuessa on ainakin joku kameranvirkaa hoitava kapistus matkassa.

Tämä kuva on otettu kännykällä. On muuten ihanan sinistä vettä!

Mutta aikaa se vaatii. Ehkä alkuaikoina kirjoitin yhden artikkelin parissa tunnissa, nyt siihen menee melkein koko päivä. Kuvien käsittelyt, tiedon hankkiminen, somepäivitykset sun muut eivät vain hoidu hetkessä. Ja kuten Rouva Sana artikkelissaan tekstien 'hauduttamisesta' kirjoittikin, niin anna tekstin hautua yön yli. Pyrin tähän itse nykyään, vaikka välillä tuntuukin olevan kiire jutun  julkaisemiseen.

Mieti mistä ja miten haluat kirjoittaa. Jos haluat tehdä päiväkirjamaista blogia omasta elämästäsi, se on täysin ok. Kaikkien ei tarvitse olla bloggaamisen ammattilaisia, bloggaaminen voi olla myös mukava harrastus. Kirjoita siitä mikä on intohimosi, siitä missä olet hyvä. Tai vaikka siitä, missä haluat kehittyä. Kirjoittaminen vaatii opettelua ja siinä kyllä kehittyy matkan varrella. Aina voi ottaa avuksi kursseja mikäli haluaa, itsekin olen ottanut. Kaikki tekstini eivät näin jälkikäteen ole mielestäni kovinkaan hyviä, vaan tehty vähän kieli poskella ja kiireellä, mutta olkoon niin. Näkyköön teksteissäni matkan varrella saatu kehitys, sitähän se elämäkin on. Ikuista oppimista.

Ennen kaikkea, ole rohkea! Älä välitä negatiivisista palautteista, vaan pidä oma linjasi. Persoonallisuus on aina valttia, tuskin monikaan jaksaa kiinnostua täysin hajuttomista ja mauttomista tarinoista. Itse arvostan tekstejä, joissa uskalletaan olla jotain mieltä.

Otettiin yhtenä päivänä naapuri ja heidän koiransa mukaan rannalle. Tämä koira ei ollut koskaan nähnyt merta :)

Tunnustukseni seuraaville bloggaajille:

Nämä bloggaajat jaksavat inspiroida minua jatkuvasti, kiitos mielenkiintoisista tarinoistanne!

Elämää Idän Pariisissa

Sanghaissa asuvan Sarin mielenkiintoisia tarinoita ja aivan loistavia valokuvia. Herkkuna vielä kiinalaiset sananlaskut, joihin jokainen artikkeli päättyy.

Matkaopas vapauteen

Australiassa tällä hetkellä seikkailevan Rositan vapausblogi. Rositan kirjaan 'Toimistosta travelleriksi' kannattaa ehdottomasti myös tutustua. Siinä on paljon mietittävää oman elämänsä sankareille.

SlowDownUnder

Ja taas seikkaillaan Australiassa. Mintun ja miehensä hektinen elämä seikkailusta toiseen on saanut jopa pohtimaan Australiaa seuraavana kohteena. Eihän sitä koskaan tiedä...

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä

En ole koskaan käynyt Turkissa, mutta tämän siellä asuvan Petran blogi on kaikessa värikkyydessään ja arjen kuvaelmissaan niin todellinen, että tuntuu kuin olisi käynyt siellä jo useasti. Ihana.

Outi's Life

Espoolaisen Outin värikäs ja elämänmakuinen blogi.

MaiLife

'MaiLife on minun tapani koittaa tehdä maailmasta vähän parempi paikka, jossa kaikki uskaltaisivat tarttua rohkeasti toimeen, mitä sitten ikinä se kullekin tarkoittaa'- kuten Maija sen itse sanoo. Aivan uskomattomia tempauksia ja hyväntekeväisyyskuvioita, ei voi kuin suositella.

CT meets Helsinki

Olen vastikään itse tutustunut blogiin ja pidän kovasti. Blogi kertoo elämästä Kapkaupungissa ja Etelä-Afrikassa suomalaisin silmin. Ja tarkastelee Suomea eteläafrikansuomalaisin silmin.

This is not the life I ordered

Tervemenoa sarkasmin sakastiin ja mustan huumorin mekkaan, sillä sitä tämä blogi todellakin on. Nauruvaroitus ja saattaa siellä muutama voimasanakin näkyä...

Moottoritiellä on puuma

Päde läks menee ja sille tielle jäi. Indonesian hiekkakikkareelle kissoja hoitamaan. Pakkohan tätä on seurata, lue itse niin tiedät miksi...

Chez Héléna

Ihanaan Etelä-Ranskaan muuttaneen toimittaja Helenan pohdintoja ranskalaisesta arjesta kommelluksineen. Upeita tarinoita ja kuvia!

Kiitos bloggaajat, että olette olemassa ja inspiroitte täällä maailman yhdellä syrjällä kirjoittavaa kolleegaanne!

Minkä tyyppisistä teksteistä sinä pidät?

Onni on myös ihanat naapurit!

9

Se onnea on...

Mitä onni on ja mistä se löytyy? Sain onnellisuus-haasteen pohdittavaksi Petralta Turkista ja vaikka äskettäin kirjoitinkin läheltä liippaavasta aiheesta kiitollisuus, niin ajattelin tarttua haasteeseen siitä huolimatta. Vaikka vaan siksi, että itsensä ympäröiminen positiivisilla ajatuksilla tuo mukanaan lisää onnen aiheita.

Ensinnäkin, saan olla äärimmäisen onnellinen mahdollisuudesta viimeinkin toteuttaa unelma ulkomaille muutosta. Se on ollut ikuinen haaveeni ja vaikka elämä välillä 'pakottikin' pysymään aloillaan Suomessa, niin haave ei unohtunut. Ja niin se menee; kun oikein kovasti haluaa jotain tapahtuvaksi, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Meille 'lintukodoksi' ulkomailla valikoitui Thaimaan Koh Samui ja täällä tätä unelmaa on eletty nyt puolitoista vuotta. Siitä saa ja kuuluukin olla onnellinen.

Tämä kukkaloisto jaksaa joka päivä ihmetyttää. Vaikka on kuivaa, niin on silti upeata!

Mutta kyllä se suurin onni löytyy siitä tavallisesta arjesta. Olet sitten Suomessa tai missä tahansa muualla, niin ne todellista onnea tuovat asiat ovat niitä 'pikkujuttuja'. Eroavaisuuksia tietenkin tulee kulttuurista, ilmastosta, maan tavoista ja ihmisistä sun muista, mutta onni on mielestäni aina lähellä, niissä pikkuriikkisissä päivän tapahtumissa. Sen kun jaksaisi joka päivä huomata!

Jos olisin kirjoittanut arjen onnesta täällä vaikka marraskuussa, olisi lista ollut hieman toisennäköinen. Täällä nimittäin (kuten Suomessakin) ilmat haukkaavat jonkun tilan rutiineista, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Silloin marraskuussa täällä oli sadekausi ja vettä tullut jo vähintään kuukauden putkeen, kun nyt taas voisi tanssia sateelle joka päivä. Sille sateelle, joka on loistanut poissaolollaan aivan liian pitkään. Perusasiat onnellisuuteen kuitenkin on ja pysyy, mutta tässä pientä onnellisuuslistaa auringon sulattamilla aivoilla:

Onnea on toimivat sähköt. Se ei aina ole itsestään selvyys täällä, vaikka ero kymmenen vuoden takaisiin aikoihin onkin huikea. Viime päivinä sähköt ovat temppuilleet ja se tarkoittaa sitä, ettei edes sitä pientä pakopaikkaa kuumuudesta ole tarjolla ilmastointilaitteen alla tai tuulettimen edessä. Mereen voi mennä, muttei se vilvoita yhtään meriveden huidellessa yli kolmessakymmenessä. Vettä ei tule (edes vessaan), joten onni on ehdottomasti myös uima-allas. Sieltä voi hakea edes hetken vilvoittavaa helpotusta.

Onnea on vesisade. Sitä saatiin parin tunnin ajan joitain öitä sitten ja vaikka sen aiheuttama oikosulku veikin taas sähköt pitkäksi aikaa, niin puutarha kiitti. Heräsin keskellä yötä valtavaan jonkin lähistöllä olevan sähkökeskuksen pamaukseen (jota jo hetken pelästyin pommiksi) ja vaikka vietin sen jälkeen unettoman yön, niin seuraavana päivänä olin kiitollinen nurmikon saaneesta tekohengityksestä.

Ihana sade tule jo. Vaikka välillä tulvisikin...

Onnea on myös asiakkaat, joita vuokralle tarjoamassamme talossa Villa Zappy 2:ssa on käynyt, sillä sieltä saamme edes osan elannostamme. Helppoa täällä ei käsittääkseni ole kenelläkään tiukentuneitten kaikkien mahdollisten säännösten ja hiljaisen turistikauden takia, mutta eteenpäin on ryömittävä. Meillä on toistaiseksi riittänyt asiakkaita ympäri maailmaa ja vaikka kaikenlaisia kommelluksia onkin ollut, kuten öljyssä palaneita kiinalaisia reisiä, niin kokonaisuus tähän saakka on ollut loistava. Kiinalaiset eivät muuten usein puhu englantia, joten en tiedä miten ilman google translationia selvittäisiin. Heitä on ollut eksyneenä ja kielitaidottomina ympäri saarta poliisiasemaa myöten, mutta jotenkin näistäkin ongelmista on aina selvitty. Onnea on siis myös kielitaidottomat kiinalaiset asiakkaat.

Villa Zappy 2, tervetuloa majoittumaan!

Suurta onnea jokaiseen päivään tuovat myös nämä meidän karvaiset henkivartijat, jotka säntäävät paikalle silmänräpäyksessä, kun emäntä päästää kauhistuneen kiljahduksen. Yleensä kyseessä on joku ällöttävä ötökkä ja luonnonihme, kuten otsaan lentävä kaskas, mutta tämäkin älyttömän vaarallinen tilanne on ohi alta aikayksikön, kun karvamakkaramme Salsa on pistänyt ötökän poskeensa. Se syö niitä vähintään kymmenen päivässä, joten ilmankos löytyy lihaa luitten ympärillä. Boo vastaavasti hoitaa sitten ne isommat 'uhat' todellisen herrasmiehen tavoin. Onnea on myös naapurin koira Dummy, joka tulee päivä-, ja iltahoitoon joka ikinen päivä. 'Ikiliikkuja' Dummy pitää osaltaan  huolen meidän turrien mielenvirkeydestä leikittäen niitä väsymättä aamusta iltaan bongaillen välillä taivaalla ohilentäviä lentokoneita. Onnea on siis myös mukavat ranskalaiset naapurit, jotka ovat osaltaan vähentäneet Samuin kodittomien koirien ongelmaa.

Boo ja Salsa

sekä naapurin Dummy. Päivän vilvoitushetki niitten 'omalla' altaalla

Onnea tuovat myös uudet thaimaalaiset tuttavuudet, joita syntyy päivittäin, mikäli vaan liikahtaa oman reviirin ulkopuolelle. Edelleen ihmettelen sitä ystävällisyyttä, jota saa osakseen joka päivä. Vieläkään, kaikkien näitten Thaimaassa vietettyjen vuosien aikana ei koskaan ole tarvinnut pettyä. Vaikkei sitä aitoa hymyä jokaisessa putiikissa saakaan, (miksi pitäisikään), niin mitä alkeellisimpiin olosuhteisiin ja syvemmälle sisään näitten saaren alkuperäisten asukkaitten elämään pääsee, sitä kiitollisempi saa olla sydämellisestä vieraanvaraisuudesta ja reilusta avoimuudesta. Onnea on silloin tällöin päästä osaksi sitä elämää, vaikka vain hetkeksi.

Onnea ovat ystävät täällä ja siellä sun täällä. Vaikka osasta uusimmista tuttavuuksista on joutunut lyhyessä ajassa luopumaankin, se lienee hyväksi ja paikallaan. Sillä tavoin ne jyvät erottuvat akanoista. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, vain ne todelliset jäävät, joten heille tervetuloa. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja asiat tapahtuvat kuitenkin niin, kuin on parasta mahdollista itse kullekin. Onnea on siis myös luopumiset.

Isointa osaa onnesta näyttelevät kuitenkin perhe ja sukulaiset. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, pelkkä tieto siitä että joku on langan päässä kun tulee ikävä riittää. Onnea on skypepuhelut mummien kanssa, vaikka osa ajasta meneekin tekniikan ihmettelyyn, sekä siskonpojan lähettämät skeittivideot Hong Kongista. Onnea on myös seurata joka ikinen päivä vanhimman pojan liikkumisia ja nukkumaanmenemisiä Instagramista ja WhatsAppista, sekä skeittivideoitten vastaanottaminen sieltäkin. Ollaan me näköjään aikamoinen skeittiperhe! Onnea on myös ottaa osaa pojan päivittäiseen elämään vaikka vaan pyykinpesuohjeitten muodossa. Välillä pohditaan syntyjä syviä ja toisinaan vaan huokaillaan puhelimessa vuorotellen. Ikävä on usein aivan järjetön, joten suurinta onnea ikinä on pelkästään kuulla murun ääni.

Siskon poika skeittiretkellä Barcelonassa

Ja esikoisen taidevideo tilanteesta, 'kun se nilkka meni'...

Onnea on sielunkumppani, joka elää tätä unelmaa kanssani joka ikinen päivä. Yhdessä rämmitään syvimmät alamäet ja kivutaan taas toivottavasti korkeammalle nyppylälle, vaikka ne ärräpäät välillä lentelisivätkin. Aina ei jaksa ymmärtää toista ja aivan liian usein unohtuukin arvostuksen näyttäminen. Joten onnea on myös rivien välistä (toivottavasti) lukeva ja ajatuksia tulkitseva kumppani, silloin kun se kitaransoitoltaan kerkiää.

aina on aikaa pienelle soitolle.

Onnea on tuleva kesäloma Suomessa, koska silloin pääsee viimein rutistamaan syliinsä kaikki kipeästi kaipaamamme vip-henkilöt. Vaikka tiedänkin, että Suomessa ollessamme sydäntä rutistaa ikävä näihin karvaisiin perheenjäseniin, niin aion nauttia Suomesta jokaisella henkäyksellä. Ja mitä valtavaa onnea tuokaan tämä nuorimmainen Samuilla, joka on kuin tulisilla hiilillä Suomen matkaa odotellessaan. Se tarttuu nimittäin, sellainen lapsenomainen hillitön ja unet vievä matkakuume ja vaikka suunnitelmissa onkin lähteä Suomeen vasta toukokuun lopussa, niin saapas nähdä kuinka käy. Jos lentäisikin jo kohta...? Onnea on myös vapaus liikkua silloin, kun mieli valtaa järjen.

Kiitos vielä kerran Petralle tilaisuudesta miettiä onnea! Lähetän osaltani haasteen eteenpäin Marialle jonnekin päin Amerikkaa ja Mintulle Ausseihin. Miltä teidän arkipäivän onni näyttää?

varpaat rantahiekassa ei voi kuin olla onnellinen!

7

Blogisitarina

15 vuotta. Todellakin, niin monta vuotta meidän pariskunta on puuduttanut takapuoliaan lentokoneitten kovilla ja ahtailla penkeillä lennellen edestakaisin Thaimaa-Suomi- akselilla aina, kun vaan on ollut mahdollista. Jopa kaikki työ-, ja yritystoiminta on keskittynyt siihen, että pääsemme Koh Samuille yhä uudelleen, ja pitäisikö sanoa uudelleen... Joitain muitakin juttuja on toki sählätty niissä väleissä, kun ei olla oltu reissun päällä, mutta kyllä suunta on koko ajan ollut tänne. Ja joka kerta, kun rullaa elämäänsä taaksepäin, joutuu ihmettelemään sitä, kuinka asiat sitten viimein tapahtuvat. Kun riittävästi haluaa, niin se riittää. Universumi laittaa pyörät pyörimään.

Vuonna 2014 moni asia muuttui radikaalisti. Äitini kuoli yllättäen ja aivan liian nuorena. Koska perusasiatkin olivat vähän liian raskaita silloin, lopetimme myös maahantuontiyrityksemme toiminnan ja jäljelle jäi vain mieheni musiikkibisnekset. Ja sitten se, kun tarkkaan valvottu ja palvottu esikoinen muuttaa kahden viikon varoitusajalla tyttöystävänsä kanssa omaan asuntoon, oli varmaan se viimeinen niitti. Oli vihdoin aika ottaa se suurempi loikka tuntemattomalla tiellä ja ottaa elämä haltuun sillä tavalla, kuin toiveena oli ollut. Parempi katsoa, kuin katua.


Näihin maisemiin "hukkuu"...

Ja niin me tulimme Koh Samuille, ja muutama kuukausi myöhemmin alkoi myös blogini tarina. Alunperin sen piti alkaa jo vuoden 2014 syksyllä, mutta mä en ehtinyt. Suomessa päivät tuntuvat ihan päiviltä, mutta täällä kello 12 päivällä ajattelet jo, että voi hitto, taas jäi asioita tekemättä ja kohta on jo kiire. Mihin? Sitähän me tänne kauas karattiin, kiirettä nimittäin.

Todellisuudessa blogini tarina alkoi vasta helmikuussa 2015. Eli juuri niin uunituore juttu ja kirjoittaja on tosiaan kyseessä. "Eetteriin" tarinat päätyivät vasta tämän vuoden maaliskuussa, kun ei ollut hajuakaan yhtään mistään. Kaikki blogialustoista, tunnisteista, tyyleistä, kuvista ja niitten leveyksistä, bannerin tekemisestä ja vaikka mistä piti opiskella alusta lähtien. Onneksi löytyi muutamia loistavia blogeja, joissa neuvottiin lähestulkoon kädestä pitäen mitä pitää tehdä.

Blogin nimi "Thaimaanrannan maalarit" syntyi sitten melkein itsestään. Ihana siskoni on jo vuosia kutsunut meitä taivaanrannan maalareiksi ja meinasinkin valita ensin sen nimeksi, mutta melko äkkiä tajusin, että twisti Thaimaahan siinä nimessä tekee siitä vielä paremman.

Alkuun syyt bloggaamiselle oli aika itsekkäät; kaikille sukulaisille tieto mistä tarinat löytyy, ettei tarvitse jokaiselle erikseen kirjoitella, ja sitten se oma halu purkaa kaikkea koettua ja löytää itsensä. Siitä en tiedä, kuin hyvin tämä "todellinen" Heidi on kaiken koetun ja puhtaaksikirjoitetun seasta löytynyt, mutta matkalla ainakin ollaan. Johonkin.

Blogin facebook-sivujen julkaiseminen oli tosi pelottavaa. Mua hävetti hirveästi lähettää ystäville ja tuttaville (ihan vain parhaimmille lähetin ensin) tykkäyspyyntöjä, sillä siihen asti oli ollut vähän niin kuin "turvassa". Kun kukaan ei tiedä, niin kukaan ei myöskään lue. Silloin ei tarvinnut pelätä niitä palautteitakaan. Nyt kun on kirjoitellut edes hieman kauemmin , ei ne palautteet enää niin pelotakaan.

Ensin blogia lukivat vain parhaimmat ystävät, Kipa, Imatran appivanhemmat, sisko, iskä ja muutama muukin lapsuuden kaveri. Ja kaikki kannustaen, kiitos siitä ihanat! Alku Facebookissa toi tullessaan myös ne "ei niin tutut" ystävät ja heidän ystävänsäkin. Nyt mä en enää tiedä mistä lisätykkääjät ovat tulleet, mutta olen hiton kiitollinen joka ikisestä. Sillä enää ei ole halua kirjoittaa vain itselleen, vaan on aivan tajuttoman ihanaa, kun lukijoita on muitakin, kuin ne muutama harva ystävä ja rakas. Myös moni Thaimaasta pitävä ja haaveileva on ottanut yhteyttä ja ollaankin sovittu tapaamiset, kun vain saavat jalkansa saaren kamaralle.


Meidän "normiperhe"


aika paratiisia, vai mitä?

Kommentteja on ollut ihana lukea! En mä ole niitä saanutkaan kuin vasta viimeiset kuukaudet, enkä vieläkään kovinkaan merkittävästi, mutta olen erittäin onnellinen jokaikisestä. Olin varautunut jopa erittäin negatiivisiin kommentteihin (koska olin lukenut, että niitäkin tulee), mutta vielä en ole saanut blogiini oikeastaan yhtäkään. Joku tosin laittoi, että ei koskaan tulisi Thaimaahan, koska täällä on kaikki päin persettä, mutta se siitä. Hän ei muuten ollut koskaan edes käynyt täällä. Yhden kerran hämmennyin, kun eräs tuttavani sanoi kirjoituksiani negatiivisiksi, mutta hän sanoikin sen naamatusten, joten sitä voin arvostaakin. Mutta, mielestäni olen niin peruspositiivinen ihminen kuin vain voi, joten itseironiaa kirjoituksissani varmasti on ja sarkasmia, toivottavasti ei kuitenkaan negatiivisuutta, koska se ei ole tarkoitus.

En tiedä onko blogini kehittynyt mihinkään suuntaan. Kaikki on vasta niin alkutaipaleella, mutta toivottavasti kehityn ainakin kirjoittajana. Tarkoitukseni on kuitenkin tästä eteenpäinkin kirjoittaa siitä, mitä arki täällä Samuin saarella pitää sisällään. Kaikki typeryydet mitä tehtiin, onnistumiset, bisnekset ja niitten yritykset, Miskan koulu ja Jessen elämä Suomessa, ystävät täällä ja siellä, viisumireissut, paikallinen elämä, ruoka, hyväntekeväisyys ja maahan-, ja maastamuuttajan ongelmat meidän kokemana. Joskus raapaisen pintaa syvemmältäkin, kun siivet oikein laahaa maata, mutta sekin on elämää. Eihän missään kuitenkaan kaikki voi mennä aivan putkeen, vai mitä?

Kiitos jos ja kun jaksat seurata meidän toilailuja ja vielä suurempi kiitos, jos annat palautetta tai kommentoit muuten.

Laitan tähän haasteeseen lisukkeeksi ihan random-kuvia, toivottavasti tykkäät! Onhan tämä kyllä aika kuvauksellinen mesta...


Täällä on niin helppo "harrastaa" kaikkea mahdollista :)


Meidän lisääntynyt "karvaperhe" ja yksi vähän karvattomampi



Terveisiä Suomesta! Esikoisen sukunimi on Hukka ja hän skeittaa, ei kai tatuoinnista olisi voinut tulla mitään muuta?

Sain #blogisitarina -haasteen Muru Mou -blogin Terhiltä, kiitos siitä Terhi! Kannattaa ehdottomasti tsekata myös hänen ihana bloginsa ja huikea blogitarina!

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville bloggaajille:

Arkista onnea/ Kata, Avaruusponi/ Millamaija, Nin-A-merica/Nina, Pinkit korkokengät/ Maiju

Haasteen säännöt:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

20

Blogihaaste: 10 matkakuvaa vol. 2

Valokuvia tulee otettua aivan tuhottomasti ja melkein päivittäin, eikä edes pieni murto-osa niistä päädy mihinkään jakeluun. Ensin ne siirtyy (näin iCoudin aikakautena) poistettujen kuvien kansioon jonnekin puhelimen uumeniin (tai pilveen) ja sieltä sitten viimein, kun puhelin huutaa "liian paljon tavaraa" jonnekin? Sillä tuskin nykyään mikään poistettukaan tavara häviää kokonaisuudessaan tästä universumista, jossain bittiavaruudessa on taatusti joku hillitön "poistettujen" kuvien kuvapankki?

Törmäsin Journey Diary-matkablogin kymmenen matkakuvan vol.2 haasteeseen ja vaikka en ollut ensimmäiseen ottanutkaan osaa, päätin ottaa tähän. Haaste oli tällainen:

1. Kuva täydellisestä hetkestä


Täydellinen hetki; poika ja jäätelö, aurinko ja turkoosi meri. Mitä muuta voisi toivoa?

2. Perinteinen turistikuva


Petronas Tower, peruskuva

3. Kuva mahdollisimman kaukaa


Kauempanakin on tullut käytyä, kuin Malesiassa, mutta tässä on kyllä huipputeksti!

4. Suurkaupungin sykettä


Chinatown Kuala Lumpur

5. ZZZ- matkustaminen väsyttää


Rakkaat pojat, väsyneinä visarunilla

6. Auringonlasku


Täällä Samuilla on toinen toistaan upeampia auringonlaskuja, tällä kertaa tällainen

7. Herkuttelu olennaisena osana reissua


Mikään ei voita savustettua lohta, ei edes reissussa. Tämä herkku Samuilla savustettu.

8. Hehkutettu nähtävyys, joka olikin pettymys


Kuala Lumpurin Chinatown oli vaan pettymys. Ihan kiva, mutta ei sen kummempaa.

9. "Teen mitä vain hyvän otokseen eteen"- kuva


Silläkin uhalla, että kamera kastuisi, niin Songkranista oli taas saatava kuvia. Thaimaalaista uudenvuoden viettoa parhaimmillaan.

10. Kuva roadtripiltä


Meidän roadtripiltä Koh Samuilta. Itse ajeltiin paljon vaatimattomammin skoottereilla, mutta kun saarella oli kansainvälinen "isojen pyörien" kokoontuminen, niin kaikenlaisia herkkuja pörräsi näillä pikkuteillä koko viikonlopun.

Ensin mietin, etten haasta tähän ketään, mutta sitten päätinkin omalta lukulistaltani haastaa kaksi Ei-matkabloggaajaa, sillä kaikkihan me kuitenkin matkoja tehdään. Jos ei muuta, niin pitkin poikin Suomea. Joten haaste lähtee:

1. Minäkö keski-ikäinen blogille
2. Aromia Elämään blogille

Pakko ei ole lähteä mukaan, mutta olisi se nastaa!

6