Kurre: 7 tutustumisen arvoista Pohjois-Thaimaan kohdetta

Jottei juhlat aivan vielä loppuisi, on matkamiesystävämme Kurre päättänyt ilahduttaa meitä vielä yhdellä lahjalla, vieläpä kovin odotetulla sellaisella. Joten pitemmittä puheitta rakkaat lukijat ja Thaimaan reissua suunnittelevat, tästä Kurren Pohjois-Thaimaan vinkit talteen:

7 TUTUSTUMISEN ARVOISTA POHJOIS-THAIMAAN KOHDETTA

Vuosi 2017

Blogiemäntä Heidi totesi vuoden 2017 viimeisimmässä kirjoituksessaan, että vuoteen mahtui niin paljon. Minulle vuosi 2017 jää historiaan ehkä elämäni hienoimpana ja onnellisimpana vuotena.

Oli upeita ihmisiä ympärilläni, töitä oli enemmän kuin pystyin ottamaan vastaan, sain vierailla minulle uusissa paikoissa - kuten Myanmarin sellaisissa osissa, joihin erittäin harva turisti on eksynyt. Kävin myös ennestään tutuissa paikoissa - kuten Phnom Penhissa, Chiang Maissa ja Pattayalla. Lisäksi olin lähes kaksi kuukautta Suomessa ja kymmenisen päivää Rhodoksella ennen paluutani Thaimaahan, jossa maassaolomittariin tulee täyteen kymmenen vuotta 9. päivä tammikuuta 2018.

Vuoteen 2017 mahtui myös hienoja juhlia pienimuotoisista, mutta viihtyisistä ja lämpimistä 70-vuotisjuhlista suuriin satuhäihin, joihin pääsin osallistumaan sulhasen äidin kavaljeerina.

Vuoden 2017 yllättävin seikka oli kuitenkin, että vaikka olin vannonut sinkkuna elämisen ihanuuden ja vapauden nimeen, elän nyt sujuvasti avoliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jota en uskonut ikinä tapaavani.

Positiivinen käännekohta oli myös muutto kahdeksan vuotta kotipaikkanani olleelta Samuin saarelta Pohjois-Thaimaan Chiang Main kaupunkiin, jossa elämä on juuri sitä, jota tulin hakemaan lähtiessäni Suomesta. Ensikosketukseni Thaimaahan sain kuukauden matkalla vuonna 2006, jolloin erittäin hyvä, Thaimaassa syntynyt ja 14-vuotiaana Suomeen muuttanut ystäväni toimi oppaana meille maahan vihkiytymättömille.

Tämänkertaisessa kirjoituksessani kerron joistakin kohteista, joihin saimme silloinkin tutustua.

Matkaseurueeni

Kok-joki

Thaimaassa on paljon näkemistä ja kokemista rantaelämän ohella. Thaimaa on pinta-alaltaan noin puolitoista kertaa suurempi kuin Suomi, joten maassa on monimuotoisuutta yllin kyllin.

Sunnuntaiaamuna 10. päivänä joulukuuta neljän hengen seurueemme lähti yksityisellä minibussilla Chiang Main kaupungista Chiang Main provinssissa sijaitsevaan Tha Tonin pienvenesatamaan (noin 3,5 tuntia yhdellä pysähdyksellä), josta matka jatkui Kok-jokea pitkin Chiang Rain kaupunkiin (noin 4 tuntia kolmella pysähdyksellä). Koko pitkähäntäveneen vuokra oli 2200 bahtia. Venekuskin kanssa pystyy neuvottelemaan, missä haluaa pysähtyä matkan varrella.

Turistina pitkähäntävenematkan aikana ei voi muuta kuin ihailla maailman ja maisemien kauneutta, joka tietenkin näyttäytyy täysin eri tavalla joenvarsien viljelmillä raskasta töitä tekeville ja vaatimattomissa majoissa eläville. Chiang Rai on Thaimaan pohjoisin provinssi, ja talvikuukausina yölämpötilat saattavat laskea hyvinkin mataliksi. Kun pohjoistuuli puhaltaa harvalautaisten hökkeliseinien läpi, voi vaan kuvitella, miten ankaraa elämää vuoristolaiset elävät.

Upeat maisemat

Kylävierailu ja kuumia lähteitä

Muun muassa hyvin hoidetut ananas-, maniokki- ja maissiviljelmät reunustavat joenvarsia ja kiipeävät vuorenrinteitä. Mekong-jokeen laskeutuva Kok-joki on melko leveä, mutta kuulemma matala.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli vuoristokylässä, jossa pienet lapset tulivat rantaan vastaan ja halusivat myydä langasta tehtyjä sinänsä ihan nättejä koruja, mutta yksikään koru ei tarttunut mukaan. Lapset eivät puhu thain kieltä, mutta seurueemme myös opettajan apulaisena tomineen thaimaalaisen sydän kuitenkin suli, kun eräs lapsi otti hänen kädestä kiinni ja halusi näyttää meille - niin luulimme - jotakin mielenkiintoista ja näkemisen arvoista. Päädyimme kylän 7-eleveniin  - vaatimattomaan kauppaan - jossa kiltti, kauppaan talutettu entinen opettajan apulainen antoi jokaiselle lapselle 20 bahtia snackseihin.

Lapset menossa ostoksille.

Voi olla kylmää, kun pohjoistuuli puhaltaa.

Matka jatkui kauniissa ja vehreissä jokimaisemissa seuraavaan pysähdyspaikkaamme, jossa söimme lounaan. Kävimme samalla katsomassa kuumia lähteitä, joissa voi vaikkapa keittää kananmunia 86-asteisessa vedessä. Vuokrattavissa kylpylähuoneissa voi kylpeä rikkipitoisessa vedessä, mutta itse olin sen aikoinaan jo kokenut, eivätkä muutkaan olleet kylpyläfiiliksessä, joten jatkoimme matkaa norsuleiripaikalle. Itse olen lukenut niin paljon norsujen huonosta kohtelusta, ettei norsuilla ratsastaminen kiinnosta. Ja muut olivat aikaisemmin olleet norsuajelulla, joten jatkoimme matkaa Chiang Raihin.

Näinkin voi keittää kananmunia.

Saavuttuamme Chiang Rain kaupunkiin tutustuimme kävellen keskustan lähikortteleihin, liikenneympyrän keskellä sijaitsevaan kultaiseen kellotorniin ja iltamarkkina-alueeseen.

Kultainen kellotorni.

Valkoinen temppeli

Aamulla 11. päivänä joulukuuta seuraamme liittyi viisi uutta matkalaista - kaksi aikuista ja kolme lasta, ja päivän ensimmäinen kohde oli valkoinen temppeli, jossa kävin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ja onhan temppeli näkemisen arvoinen ja vaikuttava kaikkine yksityiskohtineen. Tällä kertaa olimme lisäksi liikkeellä sen verran aikaisin, että tungosta ei ollut nimeksikään.

Valkoinen temppeli.

Singha Park

Päivän toinen kohde oli kaunis ja valtavan kokoinen Singha Park, jossa on muun muassa järven kokoinen joutsenlampi, upeita istutuksia sekä elämyksiäkin tarjoava osa. Voi vuokrata pyöriä ja polkea pyöräteitä kumipuu- ja teeviljelmien keskellä tai lähteä opastetulle retkelle vaunuissa - ja sellainenhan sopi meille vallan mainiosti, vaikka opastus oli vain thain kielellä.

Puistossa viljellään jopa thaimaalaisille eksoottista mustikkaa, joka korjataan keväämmällä. Eräällä pysähdyspaikalla on vapaita papukaijoja, jotka tulevat syömään suoraan kädestä. Singha Parkin jälkeen matka jatkui seuraavaan kaupunkiin - rajakaupunkiin Mae Saihin, johon majoituimme kahdeksi seuraavaksi yöksi.

Seppo syöttää papukaijoja.

Phra That

Tiistaipäivän ohjelmassa oli osa Tung-vuoren nähtävyyksistä, joista ensimmäinen oli Phra That-temppeli vuoren huipulla. Temppeli on sinänsä vaatimaton, mutta näköalapaikalta avautuvat huikeat näkymät vuorten ylle.

Näköalatasanteelta näkyvät maisemat.

Doi Chang Mubin sotilasasema

Matkalla tiistaipäivän varsinaiseen määränpäähämme kävimme Thaimaan ja Myanmarin rajalla sijaitsevalla Doi Chang Mubin sotilasasemalla juomassa siviilissä baristana toimivan asevelvollisen keittämää kahvia ja nauttimassa maisemista.

Barista työssään.

Prinsessa Srinagarindran palatsi

Päivän ehdoton kohokohta oli vierailu Thaimaan kansan rakastaman, prinsessa Srinagarindran - kahden edesmenneen kuninkaan äidin - sveitsiläis-thaimaalaista tyyliä edustavassa palatsissa ja sen yhteydessä olevassa puutarhassa, jossa testasimme myös kävelyä puunlatvojen väliin viritettyjen siltojen kestävyyttä. Tulipahan todetuksi, että korkean paikan kammosta kärsivälle tuollaiset extreme-kokemukset eivät aiheuta kuin koettelemusta sydämelle.

Prinsessa Srinagarindran palatsi.

Puunlatvoissa.

Kultainen kolmio

Neljäntenä matkapäivänä lähdimme minibussin kyydissä Chiang Saenissa sijaitsevaan Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos yhtyvät. Alueella on oopiumimuseo, johon mielenkiintomme ei tällä kertaa riittänyt.

Sen sijaan päätimme käydä veneilemässä Mekong-joella ja ostamassa tupakkaa Laosin puolella. Luonnollisesti meillä oli passimme mukana, mutta ei kukaan sen enempää Laosin kuin Thaimaan puolella kysellyt niitten perään. Laosin puolella ostimme mukaamme sallitun määrän 200 savuketta per henkilö, vaikka olisi voinut ostaa vaikkapa neljä kassillista tupakkaa, koska palatessamme Thaimaan puolelle tullimiehetkin loistivat poissaolollaan.

Laos Mekong-joen oikealla puolella ja Myanmar suoraan edessä.

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Chiang Rain linja-autoasemalle. Olimme ostaneet liput VIP-linja-autoon jo Mae Sain asemalla. Vajaan neljän tunnin mukavan matkan jälkeen olimme takaisin Chiang Maissa.

Niin paljon mahtui neljään päivään. Kiitos matkaseuralle!

Loppusanat

Rhodoksella syyskuussa tapaamani eläkeläisrouva kysyi minulta, miten voin asua maassa, jossa ei ole muuta kuin kurjuutta, köyhyyttä ja prostituutiota. Toivoisin, että hänkin saisi silmänsä auki. Ja heille, jotka ovat jo kolunneet Thaimaan rantoja riittävästi, suosittelen lämpimästi tutustumista valtaturistiväylien ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin.

Joko sinä olet käynyt muualla kuin Phuketissa tai Pattayalla?

Hyvää matkailuvuotta 2018!

Kurre

2

Kurre - Thaimaan pohjoisimmassa kaupungissa

Linja-autolla Chiang Maista Mae Saihin

Runsas viikko Chiang Maissa vierähti turhankin nopeasti, ja piti ruveta miettimään pakomatkani ehkä tärkeintä osiota eli passin leimaamista maan rajojen ulkopuolella - tehtävä, joka on hoidettava ennen kuin edellisestä leimaamisesta on kulunut 90 päivää. Chiang Maista tehdään kyllä järjestettyjä ns. visa run -matkoja pohjoisen Myanmarin rajalle, mutta halusin matkustaa omatoimisesti ja viettää samalla pari yötä Mae Saissa. Linja-automatka VIP-bussilla taittui noin neljässä ja puolessa tunnissa. Matka ei ole kovin pitkä, mutta vuoristotiet ovat mutkaisia ja jyrkkiä, joten meno ei voi olla kuin formularadalla.

Saavuin linja-autoasemalle, mutta vaikka mopo- ja lavatakseja oli pitkä rivi, ei kukaan tuntunut tietävän, missä lomakyläni, kahdeksan asuntoa käsittävä bungalowalue Baan Buapatumma sijaitsi. Totta kai minulla oli kännykässäni hotellivaraukseni puhelinnumeroineen, joten kuljettaman soittaman puhelun jälkeen lavataksi löysi perille. Bungalowalue on suhteellisen uusi ja sijaitsee keskellä thaimaalaista asutusta, muttei kuitenkaan kohtuuttoman kaukana Mae Sain varsinaisesta keskustasta.

Muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa paikallisessa ravintolassa menyy oli pelkällä thain kielellä, eikä henkilökunta osannut englantia. Menyyssa olevat kuvat auttoivat toki tilaamista, ja erittäin heikosta paikallisen kielen osaamisestani huolimatta sain tilatuksi ison Singha-oluen jäillä, paistettua riisiä kanalla ja papaijasalaattia kahdella chilillä; näköjään osaan kieltä kuitenkin sen verran, etten kuole nälkään, enkä polta suutani liian tulisilla ruoilla. Runsaan neljän euron illallisen jälkeen maistui yöunet kohtuullisen kylmässä huoneessa. Pohjoisessa voi oikeasti olla kylmää marraskuun alusta helmikuun loppuun. Jälkeenpäin katsoin netistä, että yön alin lämpötila oli ollut 17 astetta.

Baan Buapatumma

Tilapäiskotini lähikatu

Pihalta näkyvät maisemat

Passin leimaaminen

Olin sopinut, että mopotaksi vie minut rajalle seuraavana aamuna. Aamu valkeni kirkkaana ja koleahkona, ja olin kiitollinen siitä, että olin ottanut kesätakkini mukaan. Kesätakista oli ollut hyötyä jo linja-automatkalla, koska thaimaalaisissa busseissa ilmastointilaite yleensä puhaltaa yhtä kylmällä kuin paikallisissa R-kioskeissa. Mopotaksilla siis mentiin, ja satuttiin kypäräratsiaan. Hämmennykseni oli aikamoinen kun poliisit päästivätkin meidät ohi. Kuljettajani selitti että Mae Saissa riittää, että vain kuljettajalla on kypärä - aivan kuten Samuin saarellakin vielä vuosi sitten. Laki ei ole sama kaikkialla hymyjen maassa. Leimasin itseni ulos Thaimaasta, ja menin Myanmarin maahantuloviranomaisten toimiston tiskille maksamaan 500 bahtin maksun, joka oikeuttaa viipymään Myanmarin puolella alkuiltaan asti. Passia ei saa mukaansa, mutta kuittia vastaan saa passin takaisin maasta poistuessa.

Sain nelisen tuntia kulumaan Thachileikin kaupungissa. En tehnyt sen kummallisempaa kuin kiertelin kävellen rajakortteleita. Moni thaimaalainenkin tulee tänne, koska Myanmarin puolella hintataso on vielä halvempi kuin Thaimaassa. Välillä istahdin ravintolaan, tilasin pirtelön ja seurasin maailman menoa. En voi olla ihmettelemättä, miten paljon Thachileik on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kymmenen vuotta sitten Mae Sai ja Thachileik olivat kuin eri maailmoja. Enää ero ei ole niin suuri.

Kymmenen vuotta sitten tässä liikenneympyrässä näki vain härkävaunuja savisella tieosuudella.

Alkeellisilla, bambusta tehdyillä rakennustelineillä roikkuva mies puhdistaa neljännen kerroksen seinää.

Hedelmämyyjä.

Myöhäislounas joen varrella

Myanmarin puolella olisi voinut ostaa vaikka mitä, mutta en ostanut mukaani edes verovapaita savukkeita, koska bungalowissa odottavassa repussani ei olisi ollut ylimääräistä tilaa edes tulitikkurasialle. Kävin siis lunastamassa passini ja leimasin sisään Thaimaahan. Rajakaupunkeja erottaa toisistaan Sai-joki, joka samalla muodostaa luonnollisen rajan maitten väliin. Joen varrella on joitakin mukavia ravintoloita, joissa voi nauttia yksinkertaisia ja edullisia ruoka-annoksia. Matka majapaikkaani ei ollut kuin pari kilometriä, mutta koska olin mielestäni kävellyt tarpeeksi, päädyin taas noin euron maksavaan mopotaksivaihtoehtoon.

Mae Sai on melko vilkas rajakaupunki, jossa voi ihan hyvin viettää muutaman päivän, ja jos ympyrät alkavat tuntua liian ahtailta, voi lähteä vaikka Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos kohtaavat. Hotelleilla, matkatoimistoilla ja takseilla on tarjolla vaikka millaisia mielenkiintoisia retkiä. Jos on mielestään jo nähnyt rantoja tarpeeksi ja haluaa tutustua thaimaalaiseen elämään muualla kuin tavallisten turistireittien varrella, suosittelen lämpimästi että hakeutuu juuri Mae Sain kaltaiseen kaupunkiin ja majoittuu hiukan varsinaisen keskustan ulkopuolelle; Thaimaa on maantieteellisesti kaksi kertaa isompi kuin Suomi, ja tutustumisen arvoisia paikkoja riittää taatusti.

Joku saattaa väittää, että jossakin ei ole kuin rumia rakennuksia tai tyhjää maaseutua, mutta mielestäni juuri näissä paikoissa löytyy thaimaalaisuus, johon ei välttämättä pääse tutustumaan turistialueilla. Ei tarvitse olla huolissaan siitä että kuolisi nälkään tai tulisi huijatuksi; thaimaalaiset ovat sydämeltään erittäin lämpimiä, eikä kielitaidon puute ole yleensä esteenä matkustamiselle - elekielellä sekä sormia ja käsiä käyttämällä pärjää pitkälle. Ja hymy on aina eduksi!

Sai-joki

Paluu Chiang Maihin

Parin päivän Mae Sai ja Thachileik -vierailuni oli päättymässä, ja taas turvauduin mopotaksiin mennessäni linja-autoasemalle. Iltapäivällä taivas pilvistyi, ja jo Mae Saissa tuli muutama vesipisara. Paluumatkalla alkoi sataa enemmänkin, ja rekkoja oli yllättävän paljon liikkeellä. Kiemurtelevilla vuoristoteillä jonot liikkuivat etanavauhtia jo pimenneessä illassa, ja saavuimme sateiseen Chiang Maihin vasta myöhään perjantai-iltana. Sain kuitenkin vielä nauttia Chiang Main tunnelmasta kokonaisen viikonlopun maanantai-iltapäivään asti.

Mae Saista Chiang Raihin kulkeva vaatimattomampaa mallia oleva linja-auto.

Matkaliput tilattava ajoissa

Itse asiassa minulla oli tarkoitus palata etelään lentoteitse, mutta nettisivustoilta kävi ilmi, että halpalentoyhtiöillä ei enää ollut lippuja ennen joulua, vaikka tarkastin sivustoja jo viikkoa ennen suunniteltua paluuaikaa. Bangkok Airwaysin suora menolento Samuin saarelle olisi maksanut 9000 THB eli lähes 250 euroa; en kuitenkaan suostu maksamaan kotimaan lennosta yhtä paljon kuin maksan asunnostani vuokraa sähköineen ja vesineen kahdessa viikossa. Päätin, että matkustan yöjunan makuuvaunussa Chiang Maista Bangkokiin runsaalla 20 eurolla ja Bangkokista Surat Thanin kaupunkiin noin 15 eurolla. Varasin kaikki lippuni Galare Guest Housen vastaanotosta, ja sieltä myös haettiin sekä linja-autoliput linja-autoasemalta että junaliput juna-asemalta pientä maksua vastaan. Katsoin, että pääsen sillä tavalla paljon helpommalla.

Chiang Main rautatieasema.

Vuorokauden kestävät junamatkat

Yöjuna lähti asemalta maanantaina 19.12. klo 17 ja saapui Bangkokin Hua Lamphongin päärautatieasemalle vain puolisen tuntia myöhässä seuraavana aamuna. Ehdin hyvällä marginaalilla klo 8.05 lähtevään Surat Thanin junaan. Pidän junassa matkustamisesta. Junat eivät ole samaa standardia kuin Suomen Pendolinot, mutta niissä on tunnelmaa. Matkustin Bangkokiin toisen luokan makuuvaunussa, jonka istuimet muutetaan vuoteiksi muutaman tunnin matkustamisen jälkeen. Yöjunassa matkustaminen ei ehkä sovi ääniyliherkille eikä sellaisille, jotka eivät pysty nukahtamaan kovin helposti. Itse nukuin kohtuullisen hyvin aamuun asti, jolloin junaemäntä toi minulle edellisenä iltana illallisen yhteydessä tilaamani kahvin; harvoin saa aamupalan sänkyyn.

Surat Thaniin lähtevä päiväjuna oli huomattavasti uudempaa kalustoa kuin yöjuna. Aivan matkan alussa univormuun pukeutunut mies piti jokaisessa vaunussa thain kielellä pitkän luennon tupakointikiellosta ja junassa tupakoimisesta seuraavista sakoista ym. Harvalle falangimatkustajalle sama mies tuli myöhemmin kertomaan samat asiat englanniksi - tiivistettynä kahteen lauseeseen. Yöjunassa junaemäntä ilmoitti, että vessoja saa käyttää tupakkahuoneina. Eivätkä vessat todellakaan haisseet tupakansavulle; olivathan ikkunat auki ja tuuletus siinä mielessä kunnossa että piti kammata hiukset jokaisen vessassa vedetyn savukkeen jälkeen. Surat Thanin junan isännät ilmoittivat että juna pysähtyy sekä Hua Hinissa että Chumponissa viideksi minuutiksi ja että sen verran oli aikaa käydä junan oikeanpuoleisella laiturilla tupakoimassa. Heavy-nikotinistille kaksi tupakkaa yhdeksässä tunnissa on vähän, mutta selvisin koettelemuksesta Surat Thaniin asti.

Junassa lipun hintaan sisältyneestä lounaasta huolimatta oli jo hiukan nälkä. Juna-asemalta paikallisbussilla lähes tunnin kestäneen matkan jälkeen kirjoittauduin sisälle vakiohotelliini My Place, josta onneksi löytyi vapaa huone sesonkiajasta huolimatta. Ja iltamarkkinoilla syödyn illallisen jälkeen yöunet maistuivat taivaalliselta 26 tunnin matkustamisen jälkeen.

Makuuvaunu, jossa istuimet muutetaan vuoteiksi jossakin vaiheessa iltaa.

Mukavaa uudenvuoden odotusta!

Kurre

0

Vieraskynäilijä: Kurre - Thaimaan ja Myanmarin rajalla

He is back, rakkaat lukijat! Vakituinen vieraskynäilijämme, matkamies Kurre, on päättänyt ilahduttaa meitä tarinallaan Thaimaan ja Myanmarin rajalta. Joten olkaapas hyvät ja lähtekää seikkailuun mukaan:

Thaimaan ja Myanmarin rajalla

Suunnittelin jo viimeistään alkukesästä kirjoittavani viime syksyn pienestä Pohjois-Thaimaahan suuntautuneesta matkastani, mutta on ollut niin paljon muutakin tekemistä. Tämänkesäisen perinteisen Suomi-vierailuni jälkeen tulin enimmäkseen lomailemaan Ródokselle ennen paluuta Thaimaahan. Edellisestä Ródos-vierailustani on ehtinyt kulua 30 vuotta. Paljon on vuosien saatossa muuttunut, ja esimerkiksi drakhmat ovat vaihtuneet euroiksi, mutta ruoka, ystävälliset ihmiset ja fiilis ovat jokseenkin samanlaiset kuin aikaisemmin. Eilen tuli jonkin verran sadekuuroja ja jopa ukkonen jyrisi meren yllä, joten oli juuri täydellinen päivä aloittaa tarinan kirjoittaminen.

Sateista ja ukkosista syntyikin aasinsilta viime vuoden syksyyn, jolloin olin saanut Samui-saaren lokakuisista sateista tarpeekseni ja päätin lähteä Pohjois-Thaimaahan karkuun. Etelä-Thaimaassa syksy saattaa olla hyvinkin sateista, kun taas Pohjois- ja Koillis-Thaimaassa on marraskuun alusta helmikuun alkuun kylmä ja kuiva vuodenaika; silloin sielläpäin ei juuri sada ja lämpötilat tippuvat kohtuulliselle tasolle, paitsi vuoristoissa, joissa vilukissan mielestä saattaa olla liian arktiset olosuhteet jopa pakkasineen.

Ennen kun lähdin saarelta, otin kuvan lähtötunnelmista 2.11.2015

Koska minulla oli aikaa, päätin lähteä saarelta lautalla ja sitten Suratthanin kaupungista halpalentoyhtiöllä Bangkokin kautta Chiang Raihin. Hyvät ystäväni Ninni ja Rami perheineen olivat saapuneet Ninnin äidin luokse Chiang Raihin jo aikaisemmin. Olimme yhden yön Ninnin äidin luona, minkä jälkeen koko porukka lähti Mae Sain kaupunkiin, jossa perheellä on toinenkin talo ja joka sijaitsee tunnin automatkan päässä aivan Myanmarin rajalla. Olin käynyt Mae Saissa viimeksi vuoden 2006 syksyllä, ja tuntuu siltä, että silloisesta jotenkin uneliaalta vaikuttavasta pikkukaupungista oli kasvanut vilkas rajakaupunki.

Tachileik

Vaikka minulla on vuoden ns. bisnesviisumi, minun on käytävä rajalla leimaamassa passini joka kolmas kuukausi. Tämän takia Rami ja minä jätimme naiset ja lapset pitämään huolta kotitöistä ja lähdimmekin käymään Myanmarissa päiväksi. Edellisestä pikakäynnistä Myanmarin Tachileikissa oli myös kulunut yhdeksän vuotta. On uskomatonta, että kaupunki, jossa vielä vajaat kymmenen vuotta sitten kulki vain härkävaunuja savisilla kaduilla ja jossa kaiken maailman kaupustelijat ja kerjäläiset kävivät kimppuumme, olikin muuttunut melko länsimaiseksi tai ehkä pikemminkin thaityyliseksi. Longyit eli perinteiset lannevaatteet olivat varsinkin nuorilla miehillä vaihtuneet farkkuihin ja asfaltoitujen katujen oikeaa puolta ajoivat uudehkot autot, joiden ratti kuitenkin myös sijaitsi oikealla puolella. Tämä johtuu siitä, että varmaan suurin osa autoista tuodaan maahan käytettyinä Thaimaasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ramilla ja minulla oli oikein mielenkiintoinen päivä Tachileikissa; tutustuimme erääseen kaupungin ulkopuolella olevaan temppeliin, josta oli upeat näkymät vehreiden peltojen yli. Kävimme myös pitkäkaulanaisten kylässä, jota ennemminkin voisi luonnehtia melko lailla puhtaaksi turistipyydykseksi. Toisaalta saavathan ainakin osa Kayan-heimon naisista toivon mukaan toimeentulon kylässään myymistään tuotteistaan.

Tutkimusmatkailijat munkin seurassa

Vieraskynäilijä poseeraa kahden Kayan-heimoon kuuluvan naisen kanssa

Ennen paluuta rajan yli kävimme syömässä erittäin kohtuuhintaisen ja maittavan myöhäislounaan paikallisessa ravintolassa. Ja tietenkin oli pakko kiertää keskustan ostoskujia, mutta minusta tuntuu että ainakin noin päältä päin täsmälleen samanlaista krääsää oli tarjolla Tachileikin kojuissa kuin Mae Sainkin - kuitenkin ehkä jonkin verran edullisempaan hintaan. Olen todennut sen monta kertaa, etten ole mikään shoppailija - ja ehkä hyvä niin.

Ninnin ja Ramin kanssa on aina yhtä mukavaa olla, mutta koska minun piti saada eräs oikolukuhomma ja joitakin muita työasioita hoidetuiksi, eikä nettiyhteys puhelimeni kautta Mae Sain keskustan ulkopuolella ollut mitenkään pirteällä tuulella, päätin jatkaa matkaa Chiang Raihin. Ennen lähtöä kävimme uimassa harvinaisen isossa, uudessa uima-altaassa Mae Sain keskustahotellin yhteydessä ja sen jälkeen vielä syömässä lounaan paikallisessa ravintolassa, jossa sain elämäni parhaan nuudelikeiton.

Chiang Rai

Bussimatka Mae Saista Chiang Raihin taittuu noin puolessatoista tunnissa. Linja-autot ovat hyvinkin eritasoisia ja mielestäni kannattaa maksaa muutama bahti enemmän siitä, että saa matkustaa ilmastoidussa autossa, jossa on mukavat istuimet. Chiang Rain uusi linja-autoasema sijaitsee muutamia kilometrejä kaupungin keskustasta, josta olin varannut hotellin aivan iltamarkkinoiden vierestä. En muista tarkkaan, mutta olisinkohan maksanut 80 bahtia eli pari euroa siitä, että taksi vei minut linja-autoasemalta suoraan hotellini ulko-oven eteen. Chiang Rain iltamarkkinat sijaitsivat siis aivan kulman takana ja vaikka jo totesin, etten ole mikään shoppailija, kojujen ruoka-anti on mielestäni aina mielenkiintoista ja kokeilemisen arvoista. Thaimaa on iso maa ja ruokakulttuuri eroaa huomattavasti eri alueiden välillä. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla uusia makuelämyksiä.

Kun olin saanut kaikki työasiani pois päiväjärjestyksestä, päätin lähteä tutustumaan Chiang Rain tärkeimpiin nähtävyyksiin. Valinnanvaraa on tässäkin suhteessa, ja päädyin tällä kertaa vuokraamaan matkailutoimistosta auton kuskeineen, joka vei minut räätälöidylle matkalle Valkoiseen temppeliin, Mustaan taloon ja teeviljelmille. Valkoinen temppeli on kuin suoraan sadusta ja Mustan talon mystiikkaa pursuava alue tummine rakennuksineen ja mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Pohjois-Thaimaassa viljellään sekä teetä että kahvia, joten oli mielenkiintoista tutustua myös teeviljelmiin. Koko iltapäivän kestävä matka ei tainnut maksaa enempää kuin 1500 bahtia, jos muistan oikein.

Valkoinen temppeli

Eräs talo Mustan talon alueella

Teeviljelmä

Chiang Rai on mukava, pieni kaupunki, jossa voi kävellenkin tutustua vaikkapa runsaaseen ja erittäin kansainväliseen ravintolatarjontaan. Ravintoloita ja majapaikkoja löytyy niin reppureissaajille kuin vaativampaankin makuun sopivia. Kaupungin lähiympäristö tarjoaa vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, kuten Kultainen kolmio - alue jossa Thaimaa, Laos ja Myanmar yhtyvät ja joka on tunnettu oopiumiunikkoviljelmistään - ja kuumia lähteitä ym. Välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä ja matkailutoimistoista voi tosiaan mennä kyselemään niitä kohteita, joista itse on kiinnostunut. Sen perusteella voi sitten räätälöidä oman retken, joka vie juuri niihin paikkoihin, jotka kiinnostavat eniten.

Olin kolme yötä Chiang Raissa ja kävin keskustassa sijaitsevalta vanhalta linja-autoasemalta ostamassa lipun seuraavaan kohteeseen, eli Chiang Maihin. Jos työtilanteeni ei aseta esteitä, aion kirjoittaa Chiang Main kaupungista ja Loy Krathongista, eli valon juhlasta kertovan kirjoituksen lähiviikon aikana. Tänä vuonna Loy Krathongia vietetään 13.- 15. päivänä marraskuuta, ja voin vakuuttaa, että Chiang Maissa tiedetään millä tavalla juhlista luodaan mahdollisimman näyttävät lyhtyineen, kynttilöineen ja upeine kulkueineen. Mutta siitä sitten seuraavassa kertomuksessani - valoa syksyn pimeneviin iltoihin!

Kurre

2