Kylppäriremppa, osa 2 - valmista tuli, mutta tuskallisen hitaasti

 

 

Vähänpä mä tajusin rempan alkuvaiheessa, kuinka lopputtoman pitkästä projektista olisi kyse. Yölliset huussikeikat ja puskapissailut alkukesän kylmässä viimassa sateenvarjo käsissä keikkuen vei melkein hermoromahduksen partaalle ja kuuden viikon kohdilla, kun harjoittelin jo vakavasti hyperventiloimista, viimeinenkin vieras äijä talosta häipyi.

And just like that, we had a bathroom!

 

Kiitos tuhannesti ja vähän päällekin kaikille "äijille" että kävitte! Pakko kuitenkin tunnustaa, että oli enemmän kuin huojentavaa saada viimein huusholli kokonaan itselleen💜. Kysykää vaikka Boolta.

Mä kirjoitin niistä purkukatastrofeista jo aiemmin (lue täältä), eikä meillä lopulta ja yllättäen juuri muita katastrofeja ollutkaan. Paitsi tietenkin aikataulujen venyminen ja paukkuminen, sillä ei me sitten ehdittykään tekemään omaa osuuttamme, ennen kuin "äijät" jäi ansaituille lomilleen. Omasta hidastelusta napsahti sitten rempan kokonaiskestoon pari viikkoa ja rapiat lisäaikaa, ja vaikken mä yleensä ihan pienestä inise, olin tietyssä vaiheessa lähes valmis muuttamaan hotelliin. Tai jonkun vessallisen nurkkiin edes.

 

Lähtökohta oli karmea, kaikista järkyttävistä putkista piti päästä eroon!

Yllätyksenä laattojen alla oli betonia ja kokonaisuus oli vuorattu myös tiilillä, huh.

 

Ihan heti en sitten olekaan lähdössä uuteen kaaokseen, vaikka kylppärirempan aloittaminen alkuun niin upealta tuntuikin. Mutta niinhän ne aloitukset aina.

 

Lopputulema kylppärissä on paljon enemmän, kuin osasin edes toivoa. Samalla se on aivan jotain muuta, kuin alunperin suunnittelin (ja pakko sanoa että MÄ suunnittelin, koska tällä kertaa se meni näin), mutta niin siinä tuppaa käymään, kun kasaa kokonaisuuden oleellisimmat palat käytetyistä härpäkkeistä. 

Vihreät seinäkaakelit oli oikeastaan ainoa asia, joka meni suunnitelman mukaan. Niissäkin väri hieman muuttui, koska perse ei yksinkertaisesti kestänyt niitä upeimpia (lue KALLIIMPIA) laattoja. Kolmasosa hinnasta pois on sen verran paljon, että rakennettiin kokonaisuus sitten Bauhausin halpojen laattojen ympärille. Eikä tullut huono ollenkaan.

 

Kuuluisa sininen vaihe

Uuden kylppärin ikkunapokan kunnostusta

Ihana tuli pokastakin!

Missään nimessä en halunnut peilikaappia, enkä perusallaskaappia, vaan jonkun kauniin vanhan peilin, sekä jonkinlaisen vanhan puisen lipaston, jonka päälle sitten malja-altaan. Malja-altaita meillä olikin sitten loppupelissä kaksin kappalein, sillä kun ensimmäinen allas hankittiin Tori.fi:n kautta, ei meillä vielä ollut suunnitelman mukaista ja puun väristä lipastoa. Sellaista ei nimittäin meinannut löytyä mistään, ja kun viikot toisensa jälkeen vierivät, suunniteltiin jo että rakennetaan sitten joku allastaso juniorin bambuvaatetelineestä. Onneksi ei muuten tarvinnut lähteä siihen, sillä voin sieluni silmin nähdä, kuinka karmea lopputulos olisi ollut.

Ikinä koskaan milloinkaan en ajatellut, että allaskaappi voisi olla musta, mutta sellainen siitä kuitenkin tuli, kun supernätti ikivanha kaappi ilmestyi toriin myyntiin. Vielä siinä vaiheessa, kun Tomppa oli hakemassa kaappia, ajattelin hiovani sen puulle ja pintakäsitteleväni jollain vettähylkivällä systeemillä, koska sellainen mun alkuperäinen visio oli. Mutta kun täydellisen pinnan omaava musta kaunotar viimein seisoi verstaalla, en yksinkertaisesti voinut tehdä sille mitään. 

Olkoot sitten musta! Ja sillä tavalla se meni koko muukin suunnitelma vaihtoon.

Lopputulos on enemmän KAIKKEA💜. Se on niin kaunis, etten raaski roiskutella vettä mihinkään pinnoille - hyvä kun raaskin käydä edes suihkussa, hah...

Juttelin mun iskän kanssa pari päivää sitten puhelimessa, ja hän kysyi; 

 

Onkohan se teidän kylppäri vähän liian hieno siihen vanhaan taloon?

ISÄ!!! WTF...😂

Tämä kaunis lipasto muutti suunnitelmat

Ja tällainen siitä sitten tuli, aivan ihana vaikka itse sanonkin💛

Kippis!

6

Kylppäriremppa, osa 1 - Purkukatastrofit

 

 

Kerron ensin sen oleellisimman. 

 

Meidän tekemiset on useimmiten kuin hölmöläisten peiton jatkamista - leikataan lyhyen peiton toisesta päästä suikale ja ommellaan se sitten toiseen päähän, jotta saatais siitä pidempi. Näin se menee.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, jotta uuteen kylppäriin saadaan pöntöt, suihku, pesukone ja lavuaari niille paikoille mihin ne oikeasti halutaan, puretaan vanha kylppäri maahan asti. Tompan vaatimaa ikkunaa varten puretaan tietty myös aukko vastikään laudoitettuun seinään (kuinkas muuten!), sen lisäksi puretaan tietenkin myös kaikki sisäseinät. Mitä muuta tulee purettavaksi, selviää homman edetessä. Meidän lottovoittajan tuurilla veikkaan, että vaikka mitä.

Kylppäriin tulevan ikkunan paikka.

Ennen varsinaista purkuhommaan ryhtymistä kuultiin Tapsalta nykyisen kylppärin sisällöstä - ainakin noin suurin piirtein:

 

Vankka kuin mikä, ja vuorattu ympäriinsä tiilillä!?! What?

  

Uuh... tiedossa oli siis extra extra paljon purkamista sen normipurkamisen lisäksi. Ihan hirveän yllättynyt en kuitenkaan tajunnut olla, sillä näinhän se tuppaa meillä menemään. Liian helppo olisi yksinkertaisesti liian helppoa.

Ei Tapsa tohtinut muutenkaan suositella ton kokoluokan kylppäriremppaa, mutta ollaan me ennenkin tykätty kiipeillä perse edellä puihin, meni sitten syteen tai saveen. Harvemmin me toki lottovoitetaan, mutta kokemuksia rikkaampia ollaan aina. 

 

Vai pitäisikö sanoa, että ei ainakaan vellihousuja😅.

 

Purkuhommat alkuvaiheessa

 

purkuhommat viikon jälkeen. Vähän on hidasta.

Hankinnat tähän mennessä:

Niitä tehostelaattojahan mä tuskailin jo viimeksikin, mutta onneksi ei sentään Italian superkalliisiin laattoihin tarvinnut turvautua. Löydettiin nimittäin lähes toivotut tehostelaatat (38€/m2) niinkin eksoottisesta paikasta kuin Bauhaus, joten mikä ettei, onhan Bauhaus pelastanut meidät jo Euroopan turneella, kun löydettiin Barcelonan toimipisteestä meille puskaparkkeilun mahdollistava aurinkopaneelisysteemi. Ilman muuta sieltä löytyisi myös tehostekaakelit.

 

Kaikki muu on jotakuinkin hankkimatta, paitsi siis ne vanhat ikkunanpokat ja uusi wc-pytty. Jotain pressuja ja pikkuhimmeleitä on varmaan myöskin, mutta niistä mä en tiedä mitään. Ollaan me myös vuokrattu viikonlopuksi järeämpi piikkausvehje taltuttamaan tiiliseinää, mutta siitäkin on sakkoja tulossa jo neljältä päivältä. 

 

Moni todella oleellinen asia siis vielä puuttuu, mutta jostakin oli lähdettävä. Ihmetellään sitä kaikkea muuta sitten myöhemmin.

 

Vanha poka putsattuna, tästä sitten ehostamaan.

 

Seinien tiilivuorauksista me siis tiedettiin, mutta tiilien päällä oli myös vähintään kolme senttiä paksu betonikerros, ja kaikkea muutakin merkillistä löytyi. Kerrokset meni suurinpiirtein näin:

• laatat, joita kaakeleiksikin kutsutaan 
• helvetillinen betonikerros
• noin 7 cm paksut vanhat ja järeät tiilet
• vanhoja pilkottuja lannoitesäkkejä ilmeisesti kosteussuojana
• pinkopahvia ja miljoona pinkopahvinaulaa (yhdessä seinässä myös tapettia)
  
• laudoitus (ulkoseinässä myös purueristeet)

 

Vanhoista taloista löytyy aina jotain yllätyksiä, mutta en ehkä osannut odottaa niitä lannoitesäkkejä.

Sitten ne purkukatastrofit:

• Se pikkaisen järeämpi piikkauskone päätti kurkistaa olohuoneen seinästä läpi, joten saatiin siis rempattavaksi lisää huoneita.
  
• Heitin itseäni tiilellä päähän. Tähtäsin toki traktorin lavalle, mutta osuin lavan reunaan, josta sitten mojova kimmoke päälaelle. Onneksi ei ollut suurin mahdollinen tiili, muuten olisi ollut taju kankaalla.
  
• Kosteusvaurio katossa vanhan wc-poistoputken ympärillä. Lahoa lautaa löytyy, joten remppa siis paisuu olohuoneen lisäksi myös yläsuuntaan.
• Joku unohti tyhjentää lieden yläpuolella olevat hyllyt, ja piikatessa purkit hyppeli sinne tänne. Vaivalla kerätyt suppilovahverot putosi päälaelleen lieden kannelle, ja liesi säpäleiksi. Lisäduunia napsahti tästäkin, sillä olin ehtinyt tilan puutteessa täyttää meidän peräkärryn tiilillä, joka piti sitten uuden lieden hakureissua varten äkkiä tyhjentää. 

 

Liesi hajosi, kun hyllylle oli unohtunut purkki suppiksia.

Heittohommissa kannattaa olla varovainen, ettei osu itseään päähän.

Onneksi Kemiönsaaressa on jatkuvassa toimintavalmiudessa nämä "nopean toiminnan joukot" - putkimies, sähkäri ja työnjohtaja:

Hajotin vahingossa meidän lieden, milloin ehtisit tulla asentamaan uuden?

 

Kyllä mä tulen heti huomenna, ei huolta (sähkäri)

 

Edellisen kerran soitettaessa sähkäri saapui samana päivänä klo 20.15. Ja kun meille taannoin iski salama, saapui sähkäri klo 6.00 viikonloppuaamuna. Meidän luottoputkimies saapuu myös aina viimeistään seuraavana päivänä, ellei sitten olla sovittu jotain löysempää aikataulua. Valitettavasti meillä moni ongelma tuppaa olemaan lähes päivystyskeissi, joten auta armias jossei näitä "nopean toiminnan joukkoja" olisi. 

Sitten täytyy vielä mainita meidän särmä "työnjohtaja". 

Katosta löytyi kosteusongelma, ehtisitkö jossain vaiheessa käymään"

 

Joo, mä tulen ihan just.

 

Aivan mahtavaa siis, I love you all!

Hölmöläisten peitto ei siis valmistu ihan iisimmän kaavan mukaan. Töllistä on vedet poikki ja yllättäen sitä huomaa, kuinka luksusta juokseva vesi onkaan. Vessassa ei tietty voi käydä (yyh, onneksi on huussi), ja kaiken maailman toiminnan joukot on jäämässä ansaituille lomilleen. Jottei mun hermot ihan reviinny riekaleiksi, tahtia on kiristettävä huolella. 

Mähän tulen todennäköisesti hulluksi, jos pitää odotella vesiä sun muita "itsestäänselvyyksiä" viikkotolkulla.

Soijaa pukkaa pelkkä ajatuskin.

Ps. Lisää remppakaaosta luvassa homman edistyessä.

Huh, kyllähän sitä purettavaa on riittänyt.

2

Vieraskynäilijä Beck Samuilta - Huonoin visajuoksu ikinä!

 

 

Hellurei ja ihanaa joulunalusaikaa💝!

 

Mun piti viimein kirjoittaa teille omia pieniä paljastuksia, mutta Mr. Beck latas aika vihaisen postauksen Malesiasta mun kännykkään saatesanoilla, että 

 

JULKAISE TÄMÄ!

 

Joten niinhän mä teen. 

 

Becksi on nimittäin ollut viisuminhakureissulla Penangilla Malesiassa, eikä siellä todellakaan ole mennyt kaikki putkeen - tai siis, mikään ei ole mennyt putkeen. Kuten olen itsekin kirjoitellut noista visajuoksuista tässä vuosien varrella (lue vaikka täältä tai täältä), niin melkein mitä tahansa voi noilla reissuilla sattua ja rahaa palaa kuin setelipajalla. 

 

Laitan tähän kuvan meidän eräältä visareissulta Penangilta, ne reissut voi muuten todellakin olla jopa näin väsyttäviä tai arvaamattomia😂.

Hän ei kuitenkaan ollut kukaan meistä😂

 

 

Ja sitten ääneen Mr. Beck: 

 

Huonoin visajuoksu ikinä! Anything to declare? Yes, don't go to Penang!

 

Viisumit on aina kuuluneet Thaimaassa pidempään asuvien iloiseen oleskelemiseen. Niitä on monenlaisia ja vähän eri hintaisia ja niitä myönnetään hieman eri perustein. Kun itsellä tuli 50 mittariin, oli se hieno päivä, koska tuolla ikänumerolla pystyi sitten saamaan 12 kuukauden eläkeläisviisumin. Ennen sitä täytyy kuitenkin hankkia niin sanottu Non-O viisumi rajojen ulkopuolelta. 

 

Samoilta käsin löysin agentin, joka pystyi hetkellisesti takaamaan eläkeläisviisumiin vaadittavan 800 000 bahtia tilillä ja passiin tarvittavan leiman, jotta kukaan ei aiheuttaisi vaikeuksia. Tämä kuitenkin aiheutti pientä mutinaa aina kun menin käymään paikallisessa immigration toimistossa Maenamissa; 

 

Mene tuonne Pattayalle hakemaan leimasi!

 

Eläminen täysin lakien ja säännösten mukaan ei ole aina sopinut omalle keholleni ja siksi Samui on sopinut hyvin tyyliini. Nyt täysin uuden ja blancon passin myötä ajattelin vihdoin hakea oikeata non-O viisumia, joka on eläkeläisille (yli 50v.) tarkoitettu visa, jolla sitten saa 12 kuukauden eläkeläisviisumin, jolloin ei maasta tarvitse lähteä minnekään. Sitä voi myös uusia, mitä onkin tullut tehtyä. 

Kaikki ehdot täyttäen ja hakien paikallisen vakuutuksen (24 000 bahtia), sekä muut siihen liittyvät paperit, mukaan lukien pankin todistus siitä, että rahaa on tarvittava määrä tilillä ollut ja näkynyt, ja ihmetys siitä, että matka pitää tehdä ja maksaa ja asua jossain jotenkin vaan, päätyi Penang omaksi valinnakseni. Lupaus oli 48 tuntia viisumille, kun muualla se on huomattavasti pidempi ja vaikeamman oloinen prosessi. 

Nightmare at the embassy

Johan oli viikko ennen matkaa stressi noussut, koska ainoa aika pudottaa paperit (joita olin vaivalla hankkinut ja isolla rahalla myöskin saanut) Thaimaan konsulaatille Penangissa oli yhdeksän ja kymmenen välillä aamusta. Samalla kun mietin, että mitään ei papereista voi puuttua, niin kuinka ollakaan konsulaatin ulkopuolella portilla vastassa on jotain parikymppisiä muslimityttöjä sanomassa, että nyt voi ainoastaan laittaa sisään e-commerce visa -hakemuksia. 

 

Tuntui aivan epäuskoiselta ja ensin mietin, että nyt on joku kusetus päällä. Vaadin nähdä jonkun thaimaalaisen, mutta mies (kenties nigeriasta tullut) ei pysty vastaamaan kysymyksiini ja antaa puhelimensa käteeni;

Juttele hänen kanssaan.

 

Minähän juttelen. Ja kyselen kaikkea. Kusetusta.

 

Olen aivan äimänä tämän yhden puhelin kädessäni. Mitä suomalaista vittua? Näen ovelle raahatun "Do not cross" -ilmestyksen. Edustalla on muitakin ihmisiä ihmettelemässä ja jotkut itkevät epätoivosta. Päätän soittaa konsulaattiin, jossa yksi näistä nuorista likoista antoi uskomattomia meriselityksiä, kuinka jotain paperia heiluttamalla asia on yhtä selvä kuin leima passissa! Ainahan siellä nurkilla ollaan suojeltu visa-agentteja ja toivottu sitä kautta lisätuloja...

 

Tyttöset pitävät nykyään huolta Penangin Thaimaan konsulaatista. Ja vanha poke.

Onkohan henkilökunta kaapattu? Siltä visiitti tuntui.

 

Additional nightmare on Chulit street

 

Kaikki vanhemmat visailijat, jotka tuolla ovat käyneet, muistavat Penangin Chulit -kadun, "Banana Express" hoiti hommat. Vaan ei enää hoida, koko banaanista ei ole Chulit kadulla mitään jälkiä. Selvittelyn jälkeen minulle todettiin, että covidin jälkeen kaikki vastaavat viisumihoitajat siirtyivät Thaimaan ja Malesian rajalle.

Törmäsin visatoimistossa uudestaan samaan pariskuntaan, joiden kanssa olin jutellut jo konsulaatin portilla ja jopa tarjonnut heille grab -taksikyytiä visakadulle. Nopeasti selvisi, että tämä oli se sama paikka, mihin minun puheluni oli mennyt sen mielestäni nigerialaisen miehen puhelimesta. Samalla päätin, että rahani eivät tule päätymään tähän kusetuksen ytimeen. 

Kahden tunnin epätoivoisen kiertelyn jälkeen olin käynyt läpi kaikki potentiaaliset agenttipaikat, ainoastaan yksi oli jäljellä. Tämä sama paikka missä olin törmännyt tähän tunisialaiseen kaveriin ja törmäsin häneen uudelleen! Hänen isänsä pyysi 600 ringittiä, mutta poika pyysi vain 400 turistiviisumista. 

No sittenhän se alkaa kulostamaan reilulta sanoin ja jätin siihen koko nippuni, jonka olin hankkinut non-O viisumia varten. Kun palasin, en tiennyt että olenko taas jossain jatko-osassa tätä konsulaattijaksoa, mitä kuvittelin piilokameraksi. Hinnaksi tämä reilumpi poika määritteli 8900 ringittiä, mikä on sellainen 1800 euroa!

Sanoin suomeksi, että painuhan sinä poika v.....n! Perään nauroin ja sanoin, että tulen 100% varmasti varoittamaan tästä muitakin! 

Olis pitänyt pysyä Thai -agentin hoidossa, sanoo jälkiviisaus.

- Beck -

Tässähän tämä veijari. Olisihan se tuosta nimestä jo pitänyt poimia ;)

Tommosen laminaatin mukaan sitten mennään.

2

Roadtripin pelottavimmat kokemukset

 

 

Me lähdettiin Euroopan roadtripille täysin noviiseina. Ei aiempaa kokemusta matkailuautoilusta, ei tietämystä mistään tekniikasta, ei lähes hajuakaan karavaanimeiningistä, eikä edes reittisuunnitelmaa. Ainoastaan yksi päivä oli lyöty lukkoon meidän kalenteriin, ja se oli Madridin fribakisat joulukuun alussa. Kaikki muu oli mysteeriä, aikaa viisi ja puoli kuukautta.

Melko urpoja kun ollaan, mitä tahansa olisi voinut sattua. Karanavaanarit Euroopassa -FB ryhmää kun seuraa, voi valita itselleen mitä kummallisempia ongelmia - ryöstöjä Ranskan rekkaparkeissa, kivityksiä Italian maanteillä (jotta joutuisit maksamaan kivittäjälle korvauksia), punnituksia Itävallan tarkistuspisteillä (kaikilla on autoissa ylipainoa), sakkoja Espanjan puskaparkeissa, ym ym. Kaikkea siis maan ja taivaan väliltä. Riskejä toki on, se on selvä.

Jos alkuun pelättiinkin tuntematonta, reissun loppua kohden oltiin Pelle Pelottomia, sillä eihän meille tapahtunut mitään näistä. Ei tullut sakkoja, koko reissuun otettu omaisuus tuotiin myös takaisin (liian iso retkipöytä tosin myytiin Chipionassa), kukaan ei kivittänyt meitä, ja kaikkine ylipainoinemme saatiin huristella maasta toiseen ilman ongelmia. Kaikilla ei tietenkään ole näin hyvä tuuri, eikä varsinkaan aina, mutta ehkä sanonta "hulluilla ja humalaisilla on suojelusenkelit" pitää paikkansa.

Omituisen turvallinen reissu oli, pakko myöntää. Muutaman kerran sydän teki voltin, mutta onneksi vain muutaman.

 

Frigilianan ihana kylä.

Jossain Slovenian vuorilla

 

Liettuan parivaljakko

Koska meillä oli alkumatkasta kiire Madridiin, ja koska "herkulliset" marraskuun ilmat, paineltiin Via Balticaa pitkin sata lasissa. Saatettiin välillä ajaa kovempaakin, mutta pyrittiin kuitenkin osumaan nopeusrajoituksiin. Tosin heti Virossa napattiin ylinopeussakko, mutta se johtui kyllä siitä, ettei huomattu nopeusrajoitusta missään. 

Ihan ensimmäinen ulkomailla vietetty yö vietettiin Jõulumäen Virkistyskeskuksen matkaparkissa. Ihana paikka, ja ekaksi yöksi (kun kaikki oli vielä uutta) nappivalinta. Kympillä sai kaiken, lämpimät suihkut, sähköt, vedet ja tyhjennykset, päästiin siis rauhassa harjoittelemaan vessankin tyhjennystä, vaikkei siihen vielä tarvetta ollutkaan.

Toiseksi yöksi oltiin Park4Night -sovelluksesta etsitty jo valmiiksi Liettuan puolelta parikin "puskaparkkia", joista ensimmäinen skipattiin levottoman oloisen meiningin takia. Kello oli jo paljon, ja väsy painoi silmäluomia, joten päätettiin jäädä toiseen valittuun yöpaikkaan. Se oli jonkinlainen parkkipaikka päättyvän tien päässä, mutta saman tien kun saatiin auto parkkiin, pari liettualaista "laitapuolen kulkijaa" ilmestyi seurustelemaan. Kysymykset oli hieman tungettelevia ja se tapa, millä tyypit mittaili pyörätelineessä suojapussin alla olevia polkupyöriä kieli kieltämättä siitä, että jos siihen jäädään, ollaan jo reissun toisen yön jälkeen vähintäänkin fillareita köyhempiä.

Ei siis jääty, vaan päädyttiin jollekin bensa-asemalle rekkojen väliin yöksi. Paikka oli mainittu Park4Night -sovelluksessa, joten joku muukin oli siellä yöpynyt. Hintaa turvalliselle yölle kertyi kokonaista kolme euroa, jonka olisi voinut maksaa vaikka nelinkertaisena pienestä mielenrauhasta. Aamulla rekkakuskien kanssa hammaspesulla nahka parkkiintui jo huomattavasti, ja tuntui että seuraavasta jännityksestä selviää pienellä ärähdyksellä.

Näin jälkikäteen huomaa muuten itsekin, kuinka vähästä alkumatkasta säikkyi. Loppumatkasta tuntuu ettei mielenterveys horjunut mistään.

 

Paitsi yllättävistä asioista, kuten

Mijasin vuorten tuulet

Me yövyttiin Mijasin vuorilla varmaan pari viikkoa yhteensä. Tuulet kuuluu kuulemma asiaan keväisin, ja jopa aivan ensimmäisenä yönä tuolla teki mieli lähteä karkuun. Silloin ei vielä lähdetty, vaan vietettiin uneton yö tuulten riepoteltavina, ja maksettiin univelkaa fribakisojen aikana.

Tuon yön jälkeen opittiin seuraamaan mistä suunnasta tuulee, ja osattiin ehkä jopa osittain parkkeerata auto järkevämpään paikkaan ja ottamaan fiksummin tuulet vastaan. Mikäli et ole viettänyt öitä asuntoautossa myrskytuulissa, et voi ehkä kuvitellakaan mitä riepotusta se on. Koko auto heiluu aivan älyttömästi, ja varsinkin vuorilla käväisee oikeasti mielessä putoamisen mahdollisuus. Tai vähintään että auto kaatuu, vaikka ei kai muutaman tuhat kiloa painava vempele ihan helposti kaadukaan.

Meidän yöpymiset Mijasin vuorilla päättyi siihen vihoviimeiseen myrskyyn, josta ei kummankaan mielenterveys enää selvinnyt. Kello neljä yöllä oli vedettävä verkkarit niskaan, ja lähdettävä yön pimeydessä laskettelemaan alas. Mitäänhän ei missään nähnyt, vain alapuolella rannan tuntumassa loistavat katuvalot, joita kohti karavaani valui hiljalleen. 

Onneksi Malagan Sacaba beachin tuttu rantapuska oli lähellä ja siellä sai näemmä edelleenkin yöpyä, joten suunnattiin sinne. Vähän meni yö myöhäiseksi (tai paremminkin aikaiseksi), mutta olipa helpottavaa huomata auton pysyvän edes jotakuinkin aloillaan. Tuulihan toki rannallakin, mutta tuo Mijasin vuorten yömyrsky oli aivan hullu.

Voin hyvin kuvitella, miltä yö veneessä karmean myrskyn silmässä tuntuu.

 

Salsa ja Mijasin vuoret

Upeat maisemat Mijasista

 

 

Luonnonvoimien edessä sitä on aika avuton, kuten myös luontokappaleitten:

Salsa ja raivostunut vapaa hevonen

Tämä järkyttävä tapahtuma oli ohi varmasti alle viidessä minuutissa, mutta ne minuutit oli elämäni ehkä pisimmät. 

Rehellisesti sanottuna meidän reissun ainoa punainen lanka oli fribakentät (ja kisat) ympäri Eurooppaa. Menestystä ei juuri tullut, mutta aivan uskomattoman hienoja paikkoja kertyi muistojen arkkuun roppakaupalla. Yksi näistä oli Ranskan Junas -kylän liepeillä oleva upea vanha tiilitehdas, jonka sympaattinen ranskalainen pariskunta on ottanut haltuunsa vuonna 2017. Paikan nimi on Le Mas des Teullières, ja sinne voit sinäkin (vaikket pelaisikaan) mennä nauttimaan upeasta maaseudun rauhasta. Perhe nimittäin vuokraa osaa talostaan vierailijoitten käyttöön ja meidänkin visiitin aikana siellä odoteltiin häävieraita saapuvaksi. Kerrassaan upea miljöö häitä ajatellen!

 

Le Mas des Teullières

Le Mas des Teullièresin vahtikoira

 

Le Mas des Teullièresin valtavilla mailla on myös omistajien yksityinen 18 -väyläinen frisbeegolf -rata, ja voin luvata että sekin on aivan omaa luokkaansa. Olimme tietenkin ainoita tuolla pelaamassa ja rouvan pienen rataesittelyn jälkeen lähdimme reput selässä koko konkkaronkka (koirat mukana) kiertämään rataa. Saatesanoiksi rouva varoitti meitä parista vapaana juoksentelevasta hevosesta jollain väylällä, mutta ajateltiin korkeintaan upeitten hevosten kruunaavan kokemuksen.

Toisin kävi. Olisiko ollut heti väylällä kaksi, kun näimme hevoset kymmenien metrien päässä. Boo on karkaamistensa takia aina hihnassa, mutta Salsa saa kilttinä tyttönä löntystellä vapaana. Tässä kävi kuitenkin niin, että jotenkin Salsa ehti vaivihkaa hiippailemaan hieman liian lähelle toista hevosista (vajaa parikymmentä metriä ehkä). Kun huomasin tämän, käskin Salsaa tulemaan luokse, ja niin se kilttinä tyttönä oli tekemässäkin. Se ei kuitenkaan kelvannut sille isommalle hepalle, vaan kun raja oli kerran ylitetty, se päätti iskeä. 

Huomasin kun hevonen kuopi maata ja pystyin melkein näkemään sieraimista nousevan savun. Ymmärsin välittömästi hevosen hyökkäävän Salsan päälle, ja olin varma ettei Salsa ikinä milloinkaan juokse riittävän nopeasti päästäkseen karkuun. Salsa kyllä yritti, mutta hullu hevonen oli nopeampi. Se sai nopeasti Salsan kiinni, yritti potkaista, Salsa teki nopean U-käännöksen, ja niin teki heppakin. Se sai Salsan taas kiinni, yritti potkaista, jolloin Salsa teki taas komeat käännökset. Siihen hevonen luovutti, juuri silloin kun olin itse tarttumassa isoon maassa lojuvaan oksaan ja hyökkäämässä. 

Huh mikä tilanne! Olin varma että Salsa loukkaantuu niin pahasti, ettei selviä. Tuon trillerin pyöriessä silmieni edessä ehdin jo miettimään, mitä seuraavaksi? Olisi pitkä matka sieltä oliivilehtojen keskeltä kantaa loukkaantunutta Salsaa ihmisten ilmoille, ja missähän mahtaisi olla lähin eläinlääkäri? Ja kuinka ylipäätään selvittäisiin Salsan vakavasta loukkaantumisesta, ehkä kuolemastakin?

Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui, sillä Salsa näytti sittenkin olleen riittävän nopea kaikissa käänteissään, eikä hullun hevosen potkut osuneetkaan. Ei näyttänyt olevan kipuja, eikä tuntunut olevan mitään vammaakaan missään, korkeintaan sillä henkisellä puolella. Meillä kaikilla.

Loppu siis hyvin, vaikka pystyinkin tuntemaan sydämeni kurkussa vielä pitkään.

Mitä tohon roadtripiin kokonaisuutena tulee, niin kuten itsekin huomaatte, melko pieniä oli meidän ongelmat. Toki pahimmassa skenaariossa olisi voinut käydä erittäinkin huonosti, mutta meille kävi hyvin.

Eli rohkeasti vaan reissuun, mikäli sitä pohditte💜

 

Se oli tuo valkoinen heppa, joka tosta sitten hyökkäsi.

Upea fribakenttä kuitenkin

Näitä heppoja oli siellä enemmänkin, suurin osa kuitenkin aitauksessa.

2

Pari hämmentävää puskailukokemusta

 

 

Pahimmillaan puskaparkkeilu on yhtä helvettiä ja suurta hämmennystä (kuten olen kirjoittanut täällä), parhaimmillaan se hakkaa ahtailla camping -alueilla yöpymisen mennen tullen - eikä pelkästään ilmaisuutensa vuoksi. Sopivien puskien löytämiseen Park4night -sovellus on aivan ylivoimainen, vaikka monesti sitä käyttäessä joutuukin ihmettelemään, kuinka ihmeessä joku tyyppi on kyseisen paikan taannoin löytänyt. Tätä ihmetystä on tapahtunut meille melko useinkin - moni puska on ollut niin korkealla vuorilla, että ollaan käännytty takaisin, tai niin kaukana kaikesta, että kyseisen paikan löytäjän on todellakin täytynyt olla varsinainen aarteenmetsästäjä.

Monesti me yövytään myös puskiin verrattavissa olevilla matkaparkeilla (jotka nekin on välillä aivan ihme mestoissa), mutta kun rahaa niihin kuluu nolla euroa, lasken ne omissa postauksissani puskaparkkeihin. Parhaimmissa ilmaisissa matkaparkeissa on jopa sähköt tarjolla for free, kuten eräässä pienessä (lue kuolleessa) kylässä lähellä Espanjan ja Ranskan rajaa. Siksipä me tuohon matkaparkkiin pienen urheilukentän laidalla tuolloin parkkeerattiinkin.

Mistä tulemmekin ensimmäiseen ihmetystä aiheuttaneeseen episodiin. Tosin hämmennys syntyi vasta jälkijunassa.

Viinitilalla Sloveniassa

Felix ja saksalainen offroad -kaveri 

 

Jäimme yöpymään Pont de Molinsin kylään lähellä varsinaista Espanjan rajakylää La Jonqueraa, siis ennen Ranskan puolelle siirtymistä. Takana oli muutama päivä sadetta ja harmaata, eikä aurinkopaneelit tykkää silloin latailla akkuja tarpeeksi, joten tolpasta tulevalle sähkölle oli huutava tarve. Tuon kylän urheilukentän laidalla sai siis oikein luvalla yöpyä ilmaiseksi, vettä oli tarjolla, sekä sitä tarpeellista sähköä muutamalle ensimmäiselle autokunnalle. Meidän saapuessa alkuillasta alueelle, paikalla oli jo pari muutakin matkista, mikä antaa aina sellaista mukavaa turvallisuuden tunnetta tuntemattomissa paikoissa yöpyessä. 

 

Yhdessä autoista oli erittäin pirtsakka saksalainen motocross -tyyppi vapaana juoksevan Felix -koiransa kanssa, ja me tultiin heti oikein hyvin juttuun keskenämme, vaikka meidän kaltaisia semierakkoja toisinaan vähän puhalluttaakin super-extroverttien tyyli ottaa kaikki naapurit haltuun ensi hetkestä lähtien. Myöhäisen saapumisen takia oli kiire ruokkia koirat ja viedä ne paskalenkille heti ruokailun päätteeksi. Tomppa jäi tuolloin autolle puuhailemaan jotakin, minä lähdin Boon ja Salsan kanssa liikkeelle, ja niin  lähti myös saksalaisen vapaana juokseva Felix -koirakin. Saksalainen huomasi itsekin Felix -karkurin, lähtien meidän perään kysyen 

 

"tunnetko nämä maastot tai tiedätkö mihin olet menossa?"

 

No enhän minä tuntenut, tai tiennyt, jolloinka tuttavallinen saksalainen päätyi lähtemään oppaaksi. Felix juoksenteli ympärillä vapaudesta nauttien (välillä myös Boota härnäten), ja me muut löntysteltiin Salsan verkkaiseen tahtiin. Saksalainen (en kuollakseni muista nimeä) selvästi tunsi lähistön reitit, vaikka meidän yhteinen koiralenkki alkoikin hämmennystä herättävien villiruusupuskien läpi. Ruusupuskista eteenpäin ei tarvinnut kuitenkaan enää kaivella piikkejä housuista (jotka oli muuten uudet, olisinpa tiennyt retkestä aiemmin). 

 

45 minuutin vaelluksen jälkeen mainitsin kuitenkin varovasti;

 

 

vaikka me muut jaksetaan pitkällekin, Salsa ei välttämättä jaksa.

 

Siihen saksalainen totesi;

 

 

voidaan hyvin kääntyä takaisinkin, mutta sinne on aivan yhtä pitkä matka. Kummin tehdään?

 

Noh, mieluummin sitä katseli seuraavat pakolliset 45 minuuttia uusia maisemia, joten retkikuntamme suuntasi eteenpäin.

Välillä polku kulki vuoren seinämiä ylöspäin, sitten taas alas, ja maastot oli ehkä juurikin niitä, joita tyyppi oli offroad -pyörällään polkenut. Jossain vaiheessa kävi kuitenkin mielessä, että mullahan ei siis ole edes puhelinta mukana, joten toivottavasti ei nyt sitten tapahdu mitään. Ja mitähän Tomppa muuten tästä riemuisasta seikkailusta tuntemattoman saksalaismiehen kanssa mahtaa ajatella. Olisikohan se vaikka huolissaan😅.

Viimein saavuimme sen kuolleen pienen kylän hurmaavaan ja ajan unohtamaan vanhaan keskustaan. 

Tuossa on kylän leipuri, jolta saa kaikkea vastaleivottua heti kahdeksalta aamulla, tuossa on taas pieni lihapuoti, josta kannattaa käydä ostamassa esimerkiksi sitä (enpä taas muista mitä "sekin" oli). Täältä löytyvät kylän ainoat roskikset ja niin edelleen.

 

Kummallinen koiralenkki päätyi siis hyvin hurmaavaan kylään, oikeasti valloittavassa, eikä suinkaan pelottavassa seurassa, vaikka sellainenkin kävi varmuuden vuoksi mielessä. Olin hämilläni. 

 

Seuraavana aamuna tiemme erosivat, me lähdimme Ranskaan ja offroad -kaveri kohti kotiaan ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen. Tuli melkein ikävä kummallista seuralaista koirineen, mutta kokemus oli sen verran hämmentävä, että olisi ehkä pitänyt olla vähän varovaisempi. 

 

Entäs jos tyyppi olisikin ollut joku hullu? 

 

Mitä sä olet mieltä? 

 

Välillä saa puskailla ihan omassa rauhassaan.

Puskaparkki Puolan Brokissa

Italian Pesaron upea rantapuska.

 

Sveitsiläinen suihkumuija

Tämä kokemus kiilasi ehdottomaan kärkeen, vaikka muutamiakin ällöttäviä puskakokemuksia on reissun varrelle sattunut. Episodi osui Alicanten naapurikylän Urbanovan rantapuskaan, joka itsessään oli oikein toimiva, ja meitä "puskailijoitakin" oli alueella kymmeniä. Kyseinen rantapuska oli sellainen perus "poliisit katsoo läpi sormien", kun ei ole kyse täydestä sesonkiajasta. Isot leiritymiskieltokyltit parkkiksella kyllä oli, mutta koska alue oli täynnä matkiksia ja camppereita jo muutenkin, mekin uskaltauduttiin sekaan. 

 

Yksi välihuomio vielä noista "kielletyistä" paikoista. Eli jos huomataan, että kieltokylteistä huolimatta poliisit antaa alueella olla, en suosittele kuitenkaan pöytien ja tuolien sijoittelua ainakaan kovin laajalle alueelle auton ympäristöön, sillä voi hyvin olla, että siinä menee se "sormien läpi katselun" raja, ja häätö viimein tulee. Voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että espanjalaiset itse viittaavat kintaalla kaiken maailman kieltoihin ja ehkä "hyviin tapoihinkin", sen verran laajalti he levittäytyvät pöytineen ja tuoleineen, kasaten vielä grillit ja valtavat katoksetkin leiriensä ympärille. Aikamoinen villi länsi tuolla alueella olikin.

Ja sitten paikalle saapui se sveitsiläinen suihkumuija. 

Hän tuli alkuillasta rinkka selässään ja telttapussi kainalossaan, istahti rantadyyneille katselemaan maisemaa ja varmaan haistelemaan että mikä meininki. Hän istuskeli siinä meidän auton lähettyvillä, joten seurasin leidiä sivusilmällä. Siinä dyynien katveessa suunnilleen 50 metrin päässä meidän autosta olikin oiva ja suojaisa paikka pystyttää vaikka teltta, ja näinhän leidi sitten tekikin.

Tuli aamu, jolloin tuo aikuiseen ikään ehtinyt sveitsiläinen leidi tuli isommille tarpeilleen aivan avoimeen paikkaan, lähes meidän auton eteen. Kaikki jätökset papereineen jäi niille sijoilleen, ja neitokainen häipyi.

Kunnes hän saapui takaisin varastamaan viereisen matkiksen ulkopuolelta kaksi viiden litran vesipulloa. Tuollaiset viiden litran vesipullot on oivia varavesipulloja puskailuja ajatellen, ja niitä mekin käytetään jatkuvasti, sillä vesi on aina kortilla. Naapuriautossakaan ei varmasti oltu iloisia tästä yllätyksestä, sillä kallisarvoisten vesien "lainaaminen" saattaa pahimmassa tapauksessa jouduttaa puskaparkin vaihtamista.

Tuossakaan ei ollut vielä kaikki, sillä tämän jälkeen sveitsiläinen leidi saapui kaikkine vesipulloineen ja pikkarit jalassa meidän auton eteen suihkuun ja pesemään hampaitaan. Seurasin toimenpidettä ihan mielenkiinnolla auton etuikkunoista, mutta uteliaat silmäparit ei tuntunut häiritsevän neitoa laisinkaan. Hän katseli suoraan auton ikkunasta sisään (meillä ei ole tummennetut lasit), ikään kuin vähän härnätäkseen.

Itse ajattelin ottaa kovemmat aseet käyttöön, ja menin ovesta ulos seisomaan kaksi metriä leidin pesuhommista. Kun huomasin hänen aloittavan jonkinlaisen puheen, odotin ehkä kuitenkin edes pientä pahoittelua, mutta ei.

Olisko sinulla myydä minulle tupakkaa?

 

Pakko myöntää, että hämmennys ei helpottanut, ennemminkin päinvastoin.

 

Me oltiin muutenkin vaihtamassa maisemaa sinä päivänä, joten IHASSAMA😂. Tulipahan tuokin koettua.

Hän päätti, että kylppäri oli tuossa meidän auton edessä

Urbanovan kiva rantapuska

Vähän taas rouheampi matkailupeli

Pienet viilennykset Urbanovan rannalla.

2

Puskaparkkeilun 11 mielenkiintoisinta kokemusta

 

 

Rehellisesti sanottuna, puskaparkkeilu on parhaimmillaan sen 100 kertaa nautinnollisempaa, kuin pakkautuminen ahtaille leirintäalueille. Täällä Espanjassa (varsinkin aurinkorannikolla) moni camping -alue on sitä paitsi täynnä, ei pelkästään suomalaisia, vaan myös saksalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia ja hollantilaisia. Ne jotka on harrastaneet Espanjaa talvehtimiskohteenaan jo useampia vuosia, ovat älynneet varata oman slottinsa leirintäalueilta vaikka kuinka kauan sitten. Me ei, koska ollaan täysiä noviiseja, mutta vaikkei oltaisikaan, me tuskin viihdyttäisi yhdessä paikassa edes kahta viikkoa. 

 

Saatika sitten koko talvea.

 

Olen jo aiemminkin kirjoittanut puskaparkkeilun haasteista ja hölmöistä jutuista ainakin täällä, mutta kokosin tähän postaukseen 11 mielenkiintoista (vähän jopa ällöttävääkin) kokemusta:

 

Näitä muistomerkkejä löytyy aika paljonkin Espanjan rannikolta.

 

Reissun ikävimmät puskakokemukset

 

• Alle metrin päähän parkkeeraaminen, sitä mä en käsitä. Usein puskaparkki on nimittäin valtava alue (vaikkapa parkkis), jossa on tilaa vaikka muille jakaa - siltikin joku idiootti tuppaa kylkeen kiinni. Nää autot (ainakin matkikset, en tiedä niistä kuorma-autoihin väsätyistä menopeleistä) ei nimittäin ole kovinkaan äänieristettyjä, eli voin luvata että jokainen vessassakäynti kuuluu myös jos ei ihan sisälle autoon, niin ainakin heti siihen auton ulkopuolelle. Ei mene jakeluun.
• Monet puskaparkit vetää myös paikallista nuorisoa muhinoimaan autoihinsa. Mua ei ainakaan kiinnosta seurata sivusta täysin avointa sitä (tiedätte mitä tarkoitan), mutta kai tässä täytyy nostaa hattua paikallisten rohkeudelle - niitä ei tunnu haittaavan mikään. Vaikka mä muitten jättämiä roskia korjaankin, käytetyt kortsut jää kyllä mun puolesta paikoilleen.
• Roskat, roskat, roskat! Niin paljon kuin puskaparkkeilijoita on tavannutkin, en usko että heidän jälkeensä jää roskia. Sen sijaan olen huomannut monen puskaparkkeilijan keräävän alueelta muitten jättämiä roskia, niin mekin tehdään. Joten pisteet siitä meille puskailijoille.
• Ehkä pahin kokemuksista sattui Malagan parkkipaikkapuskassa (Maxi Asian -halpahallin vieressä). Oltiin oltu tuolla aiemminkin kymmenien muitten puskailijoitten kanssa, eikä mitään ongelmia. Viimeisellä kerralla siellä ("viihdyttiin" kokonainen yksi yö) joku espanjalaisporukka oli vallannut yhden kulman koko parkkialueelta. Heillä oli mukanaan lapsia ja lemmikkejä, silti koko heidän ympäristö oli täynnä ripulipaskaa papereineen, jätevedet ja vessat tyhjennettiin asfaltin reunaan aivan häpeilemättä, oli huutoa ja valtava määrä roskaa. Never again siihen puskaan. 
• Vaarallisin puskakokemus tapahtui eräällä ranta-alueella, johon pysähdyttiin vain muutamaksi tunniksi. Alueella oli leiriytymiskielto, siltikin siellä oli yöpymässä monia matkailuautoja, mikä on selkeästi tyypillistä off -seasonilla. Useissa paikoissa poliisit käy pyörähtämässä, mutta katsoo kuitenkin läpi sormien, mikä on ehdottomasti kiva ja järkevä juttu paikallisille yrittäjillekin. Tuolla ranta-alueella kuitenkin paikallinen nuoriso (taas kerran) päätti ajaa hengenvaarallista rallia kaasu pohjassa lukuisten matkailuautojen välissä. Ilmeisesti tuolla kerralla ei kuitenkaan käynyt mitään, mutta alle olisi hyvin voinut jäädä joku pikkuinen lemmikkikoira, tai vielä pahempi, joku pikkuinen lapsi. Ja hei, mulla ei ole mitään nuorisoa vastaan! Me ollaan pyöritty kohta jo 20 vuotta skeittareitten parissa, enkä ikinä koskaan milloinkaan voisi kuvitella heidän käyttäytyvän noin törkeästi.
• Ja sehän on puskailussa aina ikävää, kun joko illalla myöhään, tai aamulla kukonlaulun aikaan poliisi tulee paikalle ja käskee poistumaan. Onneksi meille on käynyt näin vain kaksi kertaa, eikä sakkoja ole jaeltu.

 

Mä tykkään näistä rouheista campervaneista.

Vain mielikuvitus on rajana omaa campperia rakentaessa.

 

Reissun kummallisimmat puskakokemukset

 

• Eräässä rantapuskassa Malagassa Bandyn oveen koputettiin. Oven takana seisoi ruotsalainen mies, jolta oli vaimo kadonnut. Vaimo oli lähtenyt lenkille muutamaa tuntia aiemmin, ja tämä ruotsalainen mies oli jäänyt autoon päikkäreille. Herättyään hän yritti tavoitella vaimoaan, jonka puhelin kyllä soi (ei siis ollut akku loppunut), mutta puhelimeen ei vastattu. Voin itsekin hyvin kuvitella kuinka hirveältä tuntuu, kun muutaman tunnin jälkeenkään ei saa kumppaniaan kiinni, vaikka he ehdottomasti vastasivat kuulemma toistensa puheluihin. Päätettiin siinä yhteistuumin soittaa poliisille, sillä olisihan vaimo voinut jäädä vaikka auton alle. Siinä poliisille soitellessa vaimo kuitenkin käveli ihmeissään paikalle. Hänen puhelimensa oli ollut äänettömällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
• Mijasin fribakentän puskaparkissa ollaan yövytty yhteensä noin 1,5 viikkoa. Usein on tuullut todella paljon, ja välillä taas niin helvetisti, että on aamuyöstä pitänyt lasketella alas merenpinnan tasolle, ihan vaan ollakseen turvassa. Näin tapahtui myös jokunen yö sitten. Vaikka noin kova tuuli onkin vähän kummallinen juttu, siellä se kaiketi on näin kevättalvella normaalia. Mutta se mitä yksi yö juuri ennen Mijasin kisojen alkua (Mijas Spring Opener 2024) tapahtui meidän puskaparkissa (eli väylällä 13) oli todella hämmästyttävää. Meidän ikkunaan koputettiin ja nuorehko espanjaa puhuva nainen pyysi apua - heidän auto pitäisi saada väylältä 13 takaisin ylös (on muuten kohtuullinen alamäki leveine ja syvine railoineen) mieluiten hinaamalla, koska heidän autostaan oli akku loppu. Siis täh? Eli meidän nukkuessa, pariskunta oli autossa ehkä hieman nauttinut jotain (muhinoinnista ehkä?) kuunnellen musiikkia, jolloin auton akku oli tyhjentynyt. Siitä sitten oli yritetty mäkistarttia väylää 13 pitkin (kohtuujyrkkä alamäki) sillä seurauksella, että auto oli lopullisesti hyytynyt syvän railon reunalle. Meiltä ei löytynyt rohkeutta (eikä olisi ollut mitään järkeäkään) lähteä pelastusoperaatioon Bandyn kanssa, keskellä yötä, kovassa myrskyssä, ei helvetissä. Tomppa kertoi aamulla alkavista kisoista ja kehoitti tilaamaan hinausauton paikalle. Ei tiedetä mitä tapahtui, mutta aamulla seitsemän aikaan kyseinen auto oli kisaväylältä kadonnut. Nainen osoittautui muuten loppupelissä suomalaiseksi.

Mijasin vuoripuska, aivan ihana paikka kun ei tuule liikaa.

Tässä pahamaineinen fribaväylä, jonne yöllinen auto oli valutettu.

 Reissun hauskimmat/mukavimmat puskakokemukset

 

• En tiedä mitä kaikkia palveluja muut puskailijat tarjoavatkaan kanssareissaajille, mutta me ollaan törmätty ainakin hiustenleikkuuseen ja hierontaan. Pitäisköhän Tompan alkaa antamaan kitaratunteja?
• Portugalin fribaradan puskassa oli köysi vedetty paikan eteen pysäköinnin estämiseksi, mutta köyteen oli kiinnitetty kyltti - Discgolfers welcome😍.
• No niin, tämä kokemus on Nerjan puskasta (josta tuli aamulla häätö), ja tämä on samalla sekä sydäntä lämmittävä, että karmea kokemus. Tutustuin saksalaiseen mieheen, joka oli liikkeellä todella rouhealla (mullekin kelpaisi) campperilla. Hänellä oli mukanaan kolme koiraa, joista yksi hyvin pikkuinen kainalossa kulkeva arkajalka. Tuolla pikkuisella oli toinen silmä sokea, ja muutenkin tarina tuon reppanan takana oli sydäntäsärkevä. Tämä saksalainen mies on kokenut Espanjan reissaaja ja hänellä oli jo kaksi vanhempaa Espanjasta pelastettua koiraa. Paikallisilla metsästäjillä (ainakin toisilla) on tapana pitää pentueesta ne vahvimmat, ja sen sijaan että vaan yksinkertaisesti ampuisivat huonompikuntoiset pennut, ne heitetään elävinä vuorilta alas. Voitko kuvitella? Tämä pentu oli sellainen. Pennulla oli myös sisko tai veli, joka koki saman kohtalon, mutta kaikista vuorilla kävelyistä huolimatta tämä koiranpelastaja ei löytänyt toista pentua, ainoastaan tämän puolisokean ressukan. Ja hän etsi toista pentua ympäri vuoria pitkään. Kun me heitettiin aamulla heipat poliisien käynnin jälkeen, hän kertoi saaneensa poliiseilta erikoisluvan jäädä parkkiin, sillä hän oli viemässä pentua eläinklinikalle tarkastukseen. Mun sydän suli, onneksi tällaisia sankareita vielä löytyy. Rohkeita ja epäitsekkäitä, joilla on sydän paikallaan. Heidän takiaan maailmalla on vielä toivoa. 

 

Ps. Kaikessa hässäkässä en edes ehtinyt ottamaan kuvaa saksalaisesta pelastajasta ja hänen koiristaan. Tuo keltainen rekka oli Yellow Scorpion nimellä kulkeva "matkailuauto" ja rekkakuvan ihan oikeassa reunassa näkyy kyseinen pelastaja. Viimeinen kuva puolestaan on pelastajan oma campervan, ja kuvan vasemmassa reunassa näkyy myös hänen pelastamansa kolme koiraa. Hän on pelastanut koiria Espanjasta enemmänkin, hoitanut kuntoon ja vienyt Saksaan. Kaikille on onneksi löytynyt uusi koti, paitsi tietenkin näille kolmelle, jotka hän on itse pitänyt💗.

Yellow scorpion ja oikealla saksalainen sankari.

Sankarin auto ja vasemmalla näkyy myös pelastetut koirat. Ihana ihminen.

 

4

Hakkerin iskut

 

 

19.12.2023 oli kivulias päivä, kuten myös 20.12.2023.

Ensin Instagram ilmoitti, että tiliini kirjauduttiin jostain Helsingistä, sen jälkeen Brasiliasta ja vielä Nigeriastakin. Valitettavasti ilmoitukset sujahtivat näppärästi sähköpostini roskapostikansioon, enkä riittävän ajoissa älynnyt tarkistella roskaposteja. Jäljelle jäi tuo vittumainen fiilis, kun huomaat ettei omaa instatiliä olekaan.

Äkkiä tsekkaamaan myös Facebook, joka ilmoitti saman ilouutisen - omistamaani facebook -tiliä ei ole, sähköpostit on vaihdettu, samoin kuin salasanat. Facebookin ilmoitukset näin onneksi ajoissa, joten ehdin vielä ilmoittamaan, etten itse ole muutoksien takana. Sain edes sen tilin kohtuullisessa ajassa seivatuksi. 

Alkoi järjetön Instagram -taistelu aikaa ja hakkeria vastaan. Vaihdettiin salasanoja ja meiliosoitteita, otettiin naamaselfieitä (kuinkahan monta niitä oikeasti olikaan?), lähetettiin niitä IG:lle ja odotettiin. Onneksi Instagramilta reagoitiin lähes välittömästi, vaikkakaan heidän lähettämät varmennuskoodit ei koskaan saapuneet mun puhelimeen. Piti siis vaihtaa puhelinnumeroita (onneksi näitä on useampi), ja välillä onnistuttiin myös vastaanottamaan koodeja, jolloin saatiin insta hetkeksi auki. 

 

Tarifan tuulet ja upeat biitsit

 

Kunnes hakkeri yllätti uudelleen.

En edes tiedä kuinka montaa kertaa saatiin Instagram -tili palautetuksi, ja menetettiin se minuutin päästä. Palautusten aikana saatiin instalta raporttia siitä, missä kaikkialla tiliini on kirjauduttu ja kuinka usein. On muuten ollut hakkerilla kiire, tai todennäköisemmin - kuten Piece of Uganda Safarin ystäväni valisti (kiitos Ukko!), sillä vakoiluohjelmalla, jonka olen jostain koneelleni imuroinut. 

Vihdoin ja viimein 20.12.2023 klo 14.20 näytti viimein siltä, että ollaan onnistuttu. Ehkä hakkeri(t) väsyi, ja totesi ettei maksa vaivaa jatkaa hommaa enää pidempään. Toistaiseksi tilanne on stabiili, toivotaan että näin jatkuu ainakin seuraavat viisi vuotta. 

 

Jossain matkan varrella

 

Tuohon homma ei tietenkään loppunut, vaan vielä piti selvittää mihin katosi meidän Netflix -perhetili. Juurihan tililtäni oli veloitettu seuraava kuukausimaksu?

Onneksi hommat Netflixin kanssa hoitui sujuvasti, ainakin verrattuna Instagram -helvettiin. 

Jäin kaiken jälkeen pohtimaan, mistä hakkeroinnit johtui. Tähän asti olen reissussa käyttänyt oman Suomi -liittymäni nettiä, enkä paikallisia wifejä, lähinnä siksi ettei ne ole olleet kummoisia. Pari päivää sitten oli ensimmäinen kerta, kun sen hetkisen Camping -alueen wifi näytti erittäin vahvalta, joten liityin siihen. 

Ja siitähän koko show sitten alkoi. Phuuh...

Onko sulle käynyt näin?

 

Ps. Ihanaa ja rauhoittavaa joulua kaikille teille💜

Ihana kylä, Conil de la Frontera. Ja tietty Boo.

Cabo Trafalgar

2

Matkailuautolla sählätessä - 11 vinkkiä noviiseilta

Kun tätä reissua on takana 27 päivää, lienee paikallaan vetää yhteen alkumatkan sähläyksiä. Kuten tiesitte, tätä Bandyä kuljettaa kaksi näissä hommissa täysin noviisia, ja pitkän matkan päällikköinä häärää kaksi rescuekoiraa Thaimaasta. Kaikki mahdoton(kin) on siis mahdollista. 

Alla muutamat noviisien vinkit:

 

• Kun parkkeeraat auton, tsekkaa maasto ensin! Meidän stoppi Tsekkien jollain camping -alueella keskellä yötä meinasi kehkeytyä katastrofiksi. Lienee sanomattakin selvää, että väsy painoi silmäluomia ja nälkä kurni vatsassa, kun löydettiin pimeitten kujien päästä viimein matkaparkille. Kyseessä oli sellainen "help your self" -parkki aidatulla alueella, jonne pääsi sisään ajamalla auto portin eteen, jolloin portti aukesi. Paikalla oli joku muukin auto, mutta kyseinen tyyppi nukkui päätalon jossain huoneessa meidän saapuessa. Ei nähty kyseistä henkilöä missään vaiheessa. Ajettiin auto plotille, jolloin Bandyn etupyörät upposi saman tien pehmeään maahan. Sen jälkeen sitä ei tarvinnut liikuttaa senttiäkään, tarkoittaen sitä, ettei ollut mitään toivoa saada minkäänlaista vaakatasoa mihinkään suuntaan. Ketään ei näkynyt, joten nukuttiin niin vinossa, kuin ikinä vaan mahdollista. Aivot teki sinä yönä kovasti töitä yrittäessään hiffata mikä on meininki, eikä nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään. Onneksi aamulla joku valloittavan ystävällinen raksamies ilmaantui paikalle ja veti meidät kovalle maalle. Ihmiset💜. (Meidän Youtube -videon kyseisestä vajoamisesta voit katsoa täältä).

Uponneena Tsekeissä.

 

• Kun parkkeeraat (tai ajat) kiinnitä huomio myös puihin ja sähköjohtoihin! Tai muuten auton katolta saattaa jäädä jotain matkalle. Milanossa meidän fribapysäköinti tehtiin sen verran hankalaksi (liian korkea auto), että jouduttiin parkkeeraamaan puiston reunaan ja rakennustyömaan alueelle PUUN ALLE. Tämä tarkoitti sitten sitä, että oksa nappasi lähtiessä kiinni katolla olevaan antenniin. Onneksi paikalliset fribakaverit huomasi kyljessä roikkuvan satelliittiantennin, muuten auton kylkikin olisi saattanut saada uudet komeat kuviot. Samainen antenni (taitaa olla kirottu) jäi Mijaksen fribakentältä lähtiessä roikkuviin sähköjohtoihin, ja se olikin sitten vähän kuumottavampi paikka. Äärimmäisen kapea vuoristotie, jossa autoja kulki yllättävänkin paljon. Ei ollut mitenkään helppoa päästä piuhoista irti vielä niin, ettei yksikään auto tipu reunalta jorpakkoon. (Hämmästele video tästä).

 

Bandyn otsatatti ei ole vielä jäänyt jumiin, mutta antenni on.

 

• Autosta ulos astuessasi, tsekkaa mihin astut! Meillä on nyt muutaman kerran astuttu suoraan koiran paskaan.
• Suunnittele seuraava yöpaikka ennen päivän ajourakkaa! Muuten saattaa mennä aivan totaaliseksi pyörimiseksi. Silloin tällöin ennalta suunniteltu paikka osoittautuu mahdottomaksi (vaarallinen, liian täynnä, sotkuinen, kamala), ja sitten matka jatkuu pahimmillaan jopa seuraavat 200 kilsaa, mutta ilman suunnitelmaa liikkuminen on vaan typerää. Me tehdään sitä koko ajan, joten puhun nyt todellakin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Note to myself - älä liiku ennen suunnitelmaa!
• Syö, syö ja syö! Ilman riittävää energiaa kaikki muuttuu iltaa kohden paskaksi. Varsinkin, jos et tiedä mitä olet tekemässä.

 

Reissailu vaatii täyttä vatsaa ja mielenrauhaa.

• Lisää arvioituun ajoaikaan vähintään kaksi tuntia extraa! Varsinkin jos olet vähänkään samanlainen säätäjä, kuin me. 100 kilometriä ei mene reilussa tunnissa, vaikka Google maps niin väittäisikin. Ei ainakaan meillä kahden koiran kanssa. Koiria pitää kusettaa (itseään myös), tulee ruuhkia, rekka on tukkinut koko tien, tai joulukulkue sekoittaa koko pakan. Ihan mitä vaan voi sattua, JA SATTUU.
• Käytä hätävilkkuja! Tää on itseasiassa ihan loistava neuvo. Kun me sekoiltiin muun muassa Ranskan tietulleilla (missä ei siis tänä päivänä ole mitään palveluhenkilökuntaa paitsi luurin päässä), me turvauduttiin ensimmäisten tööttäilyjen ja raivostuneitten autoilijoitten jälkeen hätävilkkuihin. Silloin perässäolijat eivät tule samaan jonoon, vaan valitsee suosiolla viereisen jonon. Saat sitten itse aivan rauhassa neuvotella luurihenkilön kanssa mitä tehdään. Hätävilkut toimii myös ahtailla kujilla ja vaikka vähän leveämmilläkin, jos vaikka on aivan pakko turvautua u-käännökseen. Me käytetään niitä nyt ihan surutta, silloin perässäolijat tietää taatusti, että urpoja on liikenteessä😅.
• Kun parkkeeraat, käännä auton sivupeilit kylkiä vasten! Me unohdetaan toi aina, ja sitä varten Nizzan rantatiellä ohi ajanut paku yritti viedä kuskin puoleisen peilin mennessään. Onneksi se ei hajonnut kokonaan, vaan saatiin se teipattua kasaan.
  
• Täytä varastoja silloin kun asiat on sopivasti hollilla! Toisin kuin Suomessa, kauppoja ei olekaan ihan joka paikassa, eikä ainakaan näitten valtateitten (esim. A-7) varrella. Monesti ruokakaupat ja bensa-asemat on taajamissa ahtaitten katujen varsilla, eikä matkista ole valitettavasti suunniteltu ihan niihin kapeimpiin kujiin ja ahtaimpiin koloihin.
• Kun puskailet, ota huomioon (ainakin Espanjassa) talvikuukausien tuulet! Toisin sanoen avarilla paikoilla ja varsinkin vuorilla, tuuli saattaa heiluttaa koko autoa sen verran, ettei uni tahdo tulla. Näin kävi meille Mijaksen vuorilla, ja suunniteltiin jopa keskellä yötä majapaikan vaihtoa. Ei kuitenkaan jaksettu, vaan keinuttiin sitten tuulen tahtiin koko yö. Aamulla hiukan väsytti.
• Chillaa, sitä vartenhan reissussa ollaan!

 

Aikalailla paras puska Mijaksen vuorilla, mutta tuona yönä myrskysi.

 

Ihanat💛

Ps. Tähän mennessä meillä on hajonnut auton toinen sivupeili, se antenni katolla, jääkaapin ja pakastimen kaasujäähdytys, jääkaapin oven lukko, vessan oven kahva, ja jotain muuta pientä, jotka on kuitenkin saatu korjatuksi. Eteenpäin mennään, ja kaiken kokoisilla ruuvareilla on selkeästi ollut paikkansa. 

 

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset tsekkaamaan meidän videon ensimmäisistä matkapäivistä (episodi 1). Muista tilata myös kanava😁.

2