5 vuotta sitten Thaimaassa

 

Marraskuu Suomessa on ollut mulle aina äärimmäisen raskas. Valon vähyys, harmaus, kylmyys, viima, loska ja p*ska - siinähän sitä. Voisin melkeinpä sanoa, että marraskuut Suomessa on olleet se suurin syy ulkomaille haikailuun, niitä kun on tässä vuosien kertyessä kasaantunut jo aikamoinen nippu. Toisille sopii neljä vuodenaikaa (vai oliskohan näitäkin Suomessa nykyään vain kaksi?), itse olen kuitenkin kesän lapsi ja jättäisin kalenterista kuusi kuukautta kokonaan pois. 

 

Tämänkään vuoden marraskuu ei ole ollut sen kummoisempi, tai yhtään helpompi. Sisällä pirtissä menee suurin osa vuorokaudesta ihan vaan pimeyden takia, ja kuulen joka päivä koirien syvät ja masentuneet huokaukset - ihan helvetin mälsää on. Tänä vuonna lähes koko vuoden ongelmat (ehkä jopa parin vuoden) ovat poksahtaneet yksi toisensa jälkeen framille juurikin tämän marraskuun aikana. Olen valmista kauraa, tämä joulu vielä täällä (talvestakin ikävä kyllä suurin osa), sitten ei enää yhtäkään talvea. Ei me kuuluta Suomen talveen. Tämän vuoden osalta totuus on ikävä kyllä se, että ainoastaan juniorin ongelmat ovat pitäneet meidät täällä, ja mä todella tilaan nyt valoa tunnelin päähän. Olisiko joku yläkerrassa kuulolla?

 

Lääkkeeksi tähän omaan "melkein masennukseeni" päätin palata viisi vuotta ajassa taaksepäin. Siellä saman taivaan alla Samuilla muistin jokainen aamu ihmetellä, kuinka hienoa elämä on. Voi tietty olla, että nyt me maksellaan veroja niistä aurinkoisen onnellisista vuosista Samuilla, mutta jonain päivänä se aurinko paistaa jälleen tähänkin risukasaan. Jonain päivänä elämä on taas helpompaa, sen on pakko olla.

 

Mutta nyt palataan Thaimaa -muistoihin;

Vitsit miten hienoa Samuilla olikaan!

Viisi vuotta sitten Thaimaassa

SATUN

 

Viisi vuotta sitten marraskuussa olimme asuneet Samuilla aikalailla vuoden päivät. Se vuosi oli pitänyt sisällään jo melko monta boarderrunia (pakollista rajanylitystä) ja marraskuussa 2016 oli vuorossa jälleen yksi haastava. Se alkoi kovalla kuumeella ja vatsataudilla, mutta kun passissa lukee tietty päivämäärä, silloin on mentävä rajan yli vaikka itkien.

Suunnitelmissa oli paratiisisaareksikin mainittu Koh Lipe (Malesian rajalle helppo koukkaus), mutta kuumeilun takia lyhennettiin reissua ja päädyttiin pariksi yöksi Malesian rajan läheisyydessä sijaitsevaan Satuniin. Satun on hiljainen muslimivoittoinen kaupunki eteläisessä Thaimaassa, eikä mitenkään erityisesti turistien suosiossa. Lähinnä siellä pyörivät juuri meidän kaltaiset ulkomaalaiset, joitten on pakko kolmen kuukauden välein käydä hakemassa leima passiin, jonka turvin saa taas viettää seuraavat kolme kuukautta Thaimaan rajojen sisäpuolella. Koska Satunissa ei vielä olla kyllästytty turisteihin, se ystävällisyys mitä osaksemme saimme oli mykistävää. Jos joskus on tuntenut itsensä julkkikseksi, se tapahtui juuri tuolla.

 

Vaikka emme päässeet tuolla kertaa Koh Lipelle, meidän ihmetykseksemme universumi heitti Koh Lipen pienen ravintolan viereiseen pöytään Satunissa. "Mita kuuluu, saalmiaakki, matti nuukanen" - kuului iloisesti viereisen pöydän kaljuuntuvan italialaismiehen suusta. Tämä kaveri, mr. Luca, oli aikoinaan seurustellut kuusi vuotta suomalaisen naisen kanssa, tutustuen ehkä niihin "tärkeimpiin" asioihin myös Suomessa😅. Luca pyöritti vielä silloin Blue Tribes garden beach resorttia Koh Lipellä yhdessä hänen sydäntään lähellä olevan alkuperäisväestön Chao Leh:n kanssa. Chao Leh -väki (people from the sea) on turismin myötä Andamanillakin ajettu ahtaalle monikansallisten yhtiöitten ostettua ja jopa ryövättyä heidän maitansa vuosien saatossa. Luca on antropologi ja on tutustunut pintaa syvemmältä juuri tuohon "heimoon" auttaen heitä mm. tekemällä heidän tarinaansa ja kohtaloaan tutuksi. Me sovimme tuolloin vuonna 2016 Lucan kanssa treffit Koh Lipelle johonkin lähitulevaisuuteen, mutta valitettavasti sitä päivää ei koskaan tullut. Paitsi meille kaikille, koronavuodet on olleet myös Lucalle ja Koh Lipelle vaikeita. Tästä marraskuusta eteenpäin Lucaa ei Koh Lipellä enää tapaa, mutta unelmia hänellä vielä on. Toivottavasti tulevaisuuden unelmat vie todellakin tuon italialaiskaverin uutta resorttia rakentamaan Madagascarille (tai Filippiineille, tai Indonesiaan, tai...). Onnea Luca tulevaan!

 

Voimia myös  Chao Leh -ihmisille. Toivottavasti tämä koronap*ska hellittää pian.

 

Lucasta ja Chao leh: sta voitte lukea enemmän täältä ja täältä.

 

Satunissa asuttiin pupuresortissa, ja vitsit että pupuja olikin paljon.

 

REMPPAA THAIMAASSAKIN

Kun näitä muistoja kaivelin, kävi selväksi ettei me osattu Samuillakaan elää ilman remppahommia. Me oltiin jo aiemmin rempattu siellä yksi vuokratalo, jota manageroitiin meidän silloisen vuokranantajan pyynnöstä. Marraskuussa viisi vuotta sitten me kuitenkin rempattiin sillä hetkellä asuttamaamme unelmakartanoa. Kartanon hollantilaista omistajaa emme olleet koskaan fyysisesti tavanneet, mutta meillä oli hyvä yhteys häneen ja lupa pitää kartanosta huolta. Siis myös remppaamalla (hulluja vuokralaisia - maksaa nyt omasta kukkarosta rempat).  

Kartanossa vuosi yläkerran vessa siihen malliin, että alakerran olohuoneessa olisi voinut käydä vaikka suihkussa. Siinä sitten välikaton korjauksen tiimellyksessä päätimme maalata ensin keittiön kulahtaneet seinät ja katon, ja sittenhän se mopo karkasi jotenkin käsistä. Niinhän näissä hommissa yleensä tuppaakin käymään. Se että "maalaan vain nämä seinät" ei ainakaan meillä koskaan toteudu, vaan yhtäkkiä huomataankin viisi viikkoa jo menneen pensselin ja telan varressa. No mutta enivei, marras -joulukuun vaihde on yleensä se sateisin aika Samuilla, joten tietokoneen tuijottamisen sijaan sitä mieluummin keksii vaikka jotain puurtamista.

 

Tossa kartanon remppakuviossa kävi muuten loppupeleissä niin, että vuokranantaja ilmoittikin laittavansa talon myyntiin. Oi miten kiva juttu. Me saimme silloin etuosto-oikeuden kartanoon, mutta päädyimme tiukan pohdinnan jälkeen kuitenkin omistamisen sijaan säilyttämään vapautemme liikkua minne ikinä mieli tekisikin. Mutta eihän sekään juttu sitten loppupelissä ihan kivuttomasti mennyt, lukaise vaikka tyypistä "Landlord from hell". 

 

Tässä tällä kertaa Thaimaa -muisteloita viiden vuoden takaa. Sen verran nastaa vanhojen juttujen kertaus oli, että taidanpas tehdä pienen juttusarjan eri vuosilta Samuilla. Samalla pääsen fiilistelemään tulevaa Samuin reissua, joka (jos kaikki menee putkeen) on jo alle kahden kuukauden päästä. 

 

UUUH, MITEN HIENOA!

 

Tsemppiä Luca, tsemppiä juniorille ja meille ja tsemppiä teille kaikille. Tämäkin p*ska loppuu aikanaan (ihan varmasti) ja sitten on taas helpompaa.

 

Pus.

 

Ps. Hyvänmielen kuvia Samuilta, olkaa hyvät!

 

Vaikka kartano olikin vähän rempsallaan, se oli ihana!

Eiköhän juniorikin ollut onnellinen, onnellisempi...

Koiraelämää Samuilla

Nämä rantojen siivoukset oli huippunastoja!

2

Etelän Satun ja visa run, osa 2

Kuten edellisessä postauksessa lupasinkin, palaan tässä tarinassa meidän Satuniin suuntautuneeseen visa run- reissuun. Jos et vielä lukenut osaa 1, voit käydä lukaisemassa sen tästä linkistä. Vaikka meidän reissuilla usein sattuu ja tapahtuu viime hetkille jätettyjen reissusuunnitelmien takia, niin pientä eksymistä lukuunottamatta tämä meni oikeastaan aika nappiin. Täydellinen lomamajoitus, kiinnostavat ihmiset ja säätiedotuksista huolimatta myös sateettomat päivät. Ja leimat passiin, sehän se perimmäinen tarkoitus oli.

Bunny zone

Olin tällä kertaa jopa tsekannut meille jo ennakkoon hotellivaihtoehtoja, koska tykkään lueskella muitten matkalaisten antamia palautteita. Me haluttiin yöpyä kävelyetäisyydellä 'keskustasta', mutta myös rauhassa ilman turhaa hälinää. Sen lisäksi olemme ehdottomasti mieluummin bungalowi-ihmisiä valtavien tornikompleksien sijaan, joten etsimme ensisijaisesti aina niitä. Tällä kertaa valinta osui ja upposi kyllä kunnolla, enkä ihmettele yhtään niitä ylistäviä palautteita, joita meidän majapaikkamme oli saanut.

V Valley resortin ihana puutarhamiljöö

Ja maailman paras emäntä

Kyllä näillä aamupaloilla päivä lähtee käyntiin

V Valley Resort (Bunny Zone) oli aika huikea. Vuoden vanha resortti yllättävän moderneiksi sisustettuine bungaloweineen oli erittäin viihtyisä ja huoneessa riitti hyvin tilaa Miskan lisävuoteesta huolimatta. Parasta kaikessa kuitenkin oli, niin kuin parhaimmillaan käykin, se loistava henkilökunta. Vaikka hotelli oli moderni, se oli mielestäni todella halpa, n. 30 euroa/ yö/ huone, sisältäen aamiaiset kolmelle, lisävuoteen, wifin, polkupyörät sekä mopon käyttöön bensoineen. Me oikeasti yritettiin tarjota 100 bahtia edes bensarahaa, mutta se tuli kyllä bumerangina takaisin.

Palvelu oli muutenkin aivan omaa luokkaansa. Jokainen kerta, kun istahdettiin omalle terassille, paikan emäntä ilmestyi siihen myös kysyen maistuisiko kahvi. Ja jos ei muuten, niin tuomaan jalkoihin hyttyssavut ja kysymään mitä ollaan ajateltu tehdä. Kerrassaan huippua! Kun seuraavan kerran ajaudutaan Satuniin, on hotellivalinta meille täysin selvä. Persoonallisinta tässä hotellissa oli kuitenkin ne pupujussit. Meikäläisittäin ne oli sellaisia lemmikkikääpiökaneja (joku angoraversio), eikä suinkaan mitään villirusakoita, vaikka olivatkin päässeet vapaan elämän makuun. Alkuun jänöjä oli kuulemma kaksi selvästikin vastakkaista sukupuolta, ja mehän tiedetään kuinka siinä käy. Nyt niitä oli kuulemma 40 ja ellen ihan väärin ennusta, kohta taas enemmän. Puput juoksentelee resortissa omia aikojaan, osa antaa vähän silittääkin ja välillä jokunen tuli levittämään ruotonsa meidän terassillekin. Aika varma vetonaula lapsiperheille.

Siinähän niitä pupuja

Söpöjä kuin mitkä :)

Monkey mountain (Khao To Pa Ya Wang)

V Valley resortin sijainti apinavuoren varjossa oli vain plussaa. Samuilla kun ei apinoita ainakaan päivittäin näe (en muista milloin olisin viimeksi nähnyt), niin pakkohan niitä oli käydä ihmettelemässä. Itse asiassa apinavuoren kiertäminen aamiaisen jälkeen oli hauska tapa aloittaa päivä. Vuori luolineen on melko pieni, mutta kun pysähtyi paikoilleen, niin ei mennyt kuin hetki, kun puut alkoivat rapisemaan ja tunkeilijoista kiinnostuneet apinat valumaan oksia pitkin kohti kuvaajaa. Kovin montaa hyvää kuvaa ei tilanteesta jäänyt kameran muistiin, sillä ei sitä nyt ihan varma voinut olla, mitä apinaserkuilla mahtoi olla mielessään.

Monkey mountain

Monkey mountainin sisäänkäynti puistoalueelle. Pyörä lainassa siis resortilta.

Varastelevat serkut

Jännä ettei noi apinat saa sähköiskuja?

Apinavuoren luolissa voi vaikka retkeillä

Kuumat lähteet

Vaikka oltiin valmistauduttu reissuun sen hotellihuoneen verran, niin muu ohjelma illallisia ja passien leimaamista lukuunottamatta oli täysin hakusessa. Kun resortin rouva ehdotti kuumilla lähteillä käymistä, oli se tervetullut idea, varsinkin kun ei olla koskaan sellaisissa pulikoitu. Sitä paitsi, kuumien lähteiden mahdolliset terveysvaikutukset riittävän pitkään jatkuneeseen vatsatautiin olivat nekin luonnollisesti tervetulleita. Yritin löytää tähän jotain informaatiota netistä, mutta kuten resortin emäntä pahoittelikin, niin paikalliset viranomaiset eivät valitettavasti ole panostaneet paikan mainostamiseen. Sijainti osui kuitenkin lähes raja-aseman (Wang Prachan) viereen ja jonkinlaiset koordinaatit saatiin hotellin emännältä. Niitten avulla ja navigaattorin suurella avustuksella sinne sitten suunnistettiin. Ilman koordinaatteja ja apuvälineitä olisi ollutkin melko toivotonta löytää perille, ja eksyttiinhän me tälläkin kertaa, kuinkas nyt muuten.

En tiedä kuinka woodoota moiset kuumat lähteet ovat, mutta sinne jäi meikäläisen vatsakrampit. Kun hikoilet meidän saunalämpötiloissa olevissa altaissa, käyt vilvoittelemassa kylmässä suihkussa, palaat kuumiin altaisiin ja teet sitä sen useamman kerran peräjälkeen, niin ihmekös tuo. Vaikka täällä on kuuma ja hikoiltua tulee lähes päivittäin, niin en voinut mielikuvitellakaan kuinka paljon hikeä pukkasi ulos vielä pitkään lähteiden jälkeen. Tämä johtuu kuulemma kuona-aineitten poistumisesta kehosta, mikä kuulosti tähän kramppaavaan kroppaan erittäin tervetulleelta. Myrkkyjen häätöön lienee perustunut myös allekirjoittaneen 'ihmeparantuminen'.

Hoidon jälkeen olisi kuulemma ollut ihan parasta nauttia kookospähkinän vesi, koska kuona-aineitten häädöstä johtuen elimistö olisi imenyt kookosvedestä kaikki mahdolliset vitamiinit janoonsa. Tämän kertoi eräs kuwaitilainen herrasmies, joka Satuniin perehtyneenä tiesi kertoa myös sen, että kyseisten kuumien lähteitten alkulähde oli niin kuuma, että siinä pystyy keittämään jopa kananmunia.

Kuumilla lähteillä

Paikalta saa tällaisia kummallisia mekkoja käyttöön ja ilmeisesti bikineissä meneminen ei ihan suotavaa olekaan.

Kuwaitilainen herrasmies 

Parasta elämässä on kohtaamiset, ihan aina. Ja parhaat kohtaamiset tapahtuvat lähes poikkeuksetta paikoissa, joissa ei itsesi lisäksi ole muita turisteja. Niissä 'aidoissa' paikoissa, joita turismin tuomat epäkohdat eivät vielä ole pilanneet ja joissa 'kanssaturistiin' törmääminen on aina jotenkin yllättävää. Vaikka Satun ei sijaitsekaan millään autiolla saarella keskellä ei mitään, niin ei se varsinainen turistikohde silti ole. Omasta mielestäni voisi ollakin ainakin upean luontonsa puolesta, sillä alueelta löytyy vesiputouksia, kansallispuistoja, kuumia lähteitä, luolia ja vaikka mitä. 

Kuwaitilaisesta herrasmiehestä sen verran, että törmäsimme häneen resortissamme. Koska hän meidän lisäksemme oli resortin ainoa vieras, oli emännälle kunnia-asia saattaa meidät yhteen. Herrasmies oli tullut hotellille alkuun kahdeksi yöksi, rakastunut paikkaan ilmeisen tulisesti ja päättänyt jäädä. Kuuleman mukaan hän on etsimässä Thaimaasta itselleen rauhallista maaplänttiä, jonnea sitten erakoitua viljelemään jotain luomua ja taivaallista. Tällä kuwaitilaisella oli naisystävänsä kanssa tapana grillailla joka yö aamukolmeen ja alkuun resortin henkilökunta olikin ystävällisesti auttamassa grillijuhlissa, mutta kun jatkuva öitten valvominen oli johtanut unissakävelijöitten invaasioon ja käynyt henkilökunnalle lopulta liian raskaaksi, oli tästä kohteliaasta tavasta luovuttava. Voi mahoton sentään... 

Paikallisten mutalätäkkö 

Mieleenpainuvin Satunista löytämämme paikka oli kuitenkin paikallisten rakentama 'Slip N Fly'-vesipuisto. Ilman kuwaitilaista senioria emme olisi tienneet tästäkään, sillä siitä ei tiedetty edes resortissa. Koska olimme törmänneet kuwaitilaiseen jo toistamiseen lyhyen visiittimme aikana kuumilla lähteillä, niin mehän olimme hyvinkin jo vanhoja ystäviä. Kun olimme lähdössä kuumilta lähteiltä kuka minnekin, kuwaitilainen (valitettavasti nimi on jo unohtunut, sillä yhteystiedot jäi sovitusta huolimatta vaihtamatta) mies kehoitti meitä vielä pyörähtämään paikallisten rakentamalla mutalätäköllä. 'Ajatte tuosta vaan tohon suuntaan, käännytte oikealle ja pysähdytte siihen, missä on tien reunaan pysäköityjä autoja' ja se on sitten siinä. Ahaa okei, eiköhän me löydetä! Mehän tunnetusti löydetään ihan mitä vain, ennemmin tai myöhemmin... 

Ei tiedetty mitä oli odotettavissa, mutta kuwaitilaisen sanojen mukaan se olisi Miskan päivälle loistava lopetus. Ja nyt on kyllä pakko sanoa, että olen takuulla nähnyt elämäni sympaattisimman vesipuiston. Ei mitään krumeluuria tai ylihinnoiteltua potaskaa, vaan ihan uniikkia itserakennettua meininkiä, josta oltiin erittäin ylpeitä. Me oltiin tietenkin oikeasti ihan turisteja ainoina valkonaamoina koko paikassa. Satunissa oli oikeastaan kummallinen fiilis aina, kun Miska astui autosta ulos. Sellainen jännä tunne, kuin olisi liikkunut jonkun pop-tähden seurassa. Tytöt alkoivat punastellen kikattamaan ja pojat tökkimään tyttöjä, ettei heiltä varmasti jäisi huomaamatta paikalle ilmestynyt kummajainen. Ja kyllä ne tyttöjen äiditkin olivat seurassamme liikkuneesta 'pop-tähdestä' yhtä innoissaan. Kokemus oli kieltämättä aika hauska.

Tämä vesipuisto on siis jossain kuumien lähteiden lähettyvillä ja ainoa koordinaatti jonka pystyn antamaan on tämä: https://goo.gl/maps/Fc4fF1dhEku. Voit halutessasi laittaa tämän vaikka puhelimesi navigaattoriin ja sitten ei muuta kuin onnenpotku takalistoon! Siellä kannattaa ehdottomasti käydä, sillä paikka oli täysin omanlaisensa ja paikalliset toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi. Pientä naposteltavaa löytyy myös, kuten jäätelöä ja nuudeleita, eikä hinta ainakaan päätä huimaa. Jos oikein kylteistä ymmärsimme, niin se oli noin 60 senttiä/hlö sisältäen jalkojen uittamisen Thaimaalle kuuluisissa kala-altaissa. Niissähän jalkojesi kimppuun hyökkäävät pikkukalat nakertavat jaloistasi kuolleen ihon pois. Sekin oli kutkuttava kokemus.

Paikallisten oma vesipuisto on superhalpa ja erittäin hauska!

Vesi tulee lähistön vesiputouksilta, joissa ei nyt ehditty käymään

Kala-altaat. Tonne siis jalat ja johan lähtee kuollut iho.

Koh Lipen Luca

Viimein sitten se Luca. Kuten mainitsin edellisessä kirjoituksessani, niin ensimmäisen päivän illallisella On's ravintolassa Satunissa törmäsimme italialaiseen antropologiin. Olimme ainoat ravintolan terassilla istuvat asiakkaat, kun Luca astui sisään tervehtien tuttavallisesti paikan valoisaa emäntää. Koska olimme aiemmin kertoneet emännälle olevamme Suomesta, sana kiiri Lucan korviin välittömästi. 'Mita kuuluu, salmiaaakki, matti nuukanen, poron kaaristjus' ja muuta yhtä koomista alkoi pulputa Lucan suusta saman tien. 'Miten ihmeessä'-  oli ensimmäinen ajatus, mutta syy hienoon suomen kieleen selvisi pian. Luca on aikoinaan seurustellut kuusi vuotta Oulunkylästä kotoisin olevan suomineidon kanssa (tämäkin nimi valitettavasti unohtui jo), kiertänyt Suomea ristiin rastiin jopa paikoissa joissa itse en ole vielä käynyt ja tutustunut tietenkin kaikkeen mahdolliseen suomalaisittain oleelliseen. No me oltiin kohtaamisestä yhtä innoissamme kuin Lucakin. Hänelle oli ilo päästä verestämään muistojaan ja meistä oli luonnollisesti äärimmäisen hauskaa törmätä niinkin hiljaisessa paikassa 'melkein suomalaiseen'.

Luca oli kova puhumaan, eikä lähtemisestä meinannut tulla mitään. Lyhyen kohtaamisen aikana ehdittiin kuitenkin läpikäymään syyt, miksi Italiaan ei voinut jäädä (joka puolelle levinnyt mafia) ja mistä syystä Koh Lipestä valikoitui kaverille seuraava sijoituskohde. Voin hyvin kuvitella, että antropologiaa opiskellut (lyhyesti ihmiselämän ymmärtämistä kaikissa muodoissaan) tyyppi on valtavan kiinnostunut tutustumaan esimerkiksi Lipen alkuperäisväestöön 'Sea gypsies', tai thaimaalaisittain Chao Leh. Tai kuten Luca itse sanoo, Lipellä asuva 'hänen kansansa' on Urak Lawoi'.

Silloin 12 vuotta sitten Lipellä ei ollut juuri mitään. Nykyään sieltä löytyy kuulemma myös pankkiautomaatit, betonoitu rantatie, resortteja ja tietenkin jopa liikaa turisteja. Se mikä Lucaa harmittaa, on alkuperäisväestön kutistuminen minimiin ja heidän olojensa jatkuva huononeminen. Ajan saatossa heidän maitaan on ostettu ja myös ryövätty, heidän läsnäolonsa on tehty koko ajan ahtaammaksi ja epämukavammaksi, jonka johdosta tämä alkuperäinen kansa on vähitellen häviämässä kokonaan. Nämä ovat näitä turismin mukanaan tuomia ikäviä epäkohtia, joita ei aina reissuillaan tule edes ajatelleeksi.

Luca pyörittää saarella Blue Tripes Garden Beach Resorttia, joka sijaitsee saaren suosituimmalla Pattaya beachillä. Resortin pyörittämisen ohella Lucan elämäntehtävä tuntui olevan Chao Leh- ihmisten oikeuksien puolustaminen ja heidän tarinansa kertominen. Meidän kohtaamisemme aikana tarina jäi valitettavan torsoksi, mutta aion lunastaa Lucan lupauksen mahdollisimman pian; päästä hänen kanssaan tutustumaan Lipen alkuperäisväestöön ja varsinkin heimon isoäitiin, jota Luca tuntui arvostavan suuresti. Kun Lucan on aika lähteä saarelta, hänen aikomuksenaan on jättää resorttinsa alkuperäisväestön pyöritettäväksi. Ihana ajatus.

Arvatkaa mitä Luca sanoi meistä suomalaisista? Me olemme ehdottomasti rehellisiä ja lojaaleja. Tähän Luca vielä painotti, että hän todella tarkoitti sen suurena kohteliaisuutena. Melko hienoa, vai mitä?

Donsakin rantamaisemaa

ja mukavia lounaspaikkoja

Lautalla matkustaminen on itse asiassa aika mukavaa. Välillä voi törmätä vaikka koiranpentuihin.

Aina on mukava palata kotisaarelle näissä upeissa maisemissa!

8

Etelän Satun ja visa run, osa 1

Todentuntuinen uni

Heräsin aamuyöllä ja katsoin kuumemittaria, joka näytti 42,3. Nousin ylös ja ajattelin, että helvetti, eikös nämä ole niitä lämpötiloja kun ihminen on jo vähintään lasarettikunnossa, ellei jopa kuollut? Ihmettelin tilannetta hetken kunnes tajusin kyseessä olleen erittäin todentuntuinen uni. Hetken päästä tajusin myös, että unen todellisen tuntuinen kuume oli kuitenkin totta, vaikkei onneksi yltänyt unessa nähtyihin lukemiin. Aamulla olisi kuitenkin hyvä olla reissukunnossa klo 6.15, sillä matka Malesian rajalle oli edessä. Meidän enemmän tai vähemmän persiilleen menneistä visa run- reissuista moni onkin jo lukenut, mutta jos sinä et, pari esimerkkiä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

Sunnuntaiaamuna kellon soidessa otettiin aamukahvit, mitattiin 'todellinen' kuume ja todettiin, että ei me lähdetä vielä. Kuume ei nimittäin ollut ongelmista ainoa, sillä se todennäköisesti johtui vatsataudista, jota olin antaumuksella sairastanut jo muutaman päivän. Vatsatauti, kuume ja kuuden tunnin automatka puolentoista tunnin lauttoineen ei vain natsannut. Vaikka Thaimaan valtatiet ovat melkeinpä paremmassa kunnossa kuin Suomessa vastaavat ja Caltex-huoltoasemiakin löytyy matkalta ihan kivasti, niin yhtälö ei ollut hyvä. Joten takaisin elpymään ja reissun siirto päivällä.

Ikivanhoja thaimaalaisia taloja, joissa mun mielestä on sitä jotakin. Kuva Satunin maaseudulta.

Yllättäviäkin lasteja sattuu matkan varrelle, jos Thaimaassa liikenteen seassa yhtään pyörii.

Reissusuunnitelmat olivat:

Me lähdetään Koh Lipelle! Vihdoinkin sinne paratiisisaarelle, jota moni bloggaajakin on kehunut suosikkikohteekseen Thaimaassa, kuten esimerkiksi Siveltimellä- blogin Sanna. Tarkoitus oli kävellä  Satunin raja-asemalta yli Malesian puolelle ja jatkaa sitten matkaa Lipelle. Nautiskella siitä turkoosin sinisestä merestä kolme yötä ja vain chillailla, mutta kun kuumeen takia reissuun varattu aika kutistui vuorokaudella, ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Ehkä toi kolme päivää nyt muutenkin olisi ollut aivan liian lyhyt aika Koh Lipen valokuvankauniissa maisemissa. Kun me vielä ollaan niin saari-ihmisiä kuin vain voi, oltaisiin todennäköisesti tulisesti rakastuttu paikkaan, jolloin vain muutaman yön visiitti olisi saattanut jäädä harmittamaan.

Kun tällä kertaa oltiin oltu ennakkoon valmistautuneempia verrattuna edellisiin visa runeihin, niin meillä olikin ennen reissua valmiina sekä suunnitelmat A ja B että myös C. B- vaihtoehdoksi valikoitui Langkawi Malesian puolella, missä ollaan käyty viimeksi vuonna 2001 ja olisikin ollut huikean hienoa käydä näin viidentoista vuoden jälkeen siellä uudemman kerran. Mutta mutta, kun oli sitä myrskyä ja sadetta luvassa enemmän kuin omiin tarpeisiin, hylättiin myös vaihtoehto B. Satunista olisi kylläkin ollut vain reilu tunnin lauttamatka Langkawille, passiin olisi saanut ne leimatkin samalla, mutta kun keikkuvassa laivassa istuminen vatsamyllerryksen jälkeen ja trooppiseen rankkasateeseen päätyminen ei sekään tuntunut lottovoitolta. Joten me valittiin vaihtoehto C ja jäätiin Satuniin, kahdeksi kokonaiseksi yöksi. Onhan siinäkin jo jotain, vai mitä?

Aikalailla tämän näköistä teiden varsilla on, ellet sitten eksy ihan maaseudulle tai suureen kaupunkiin.

Ja nyt on myös valtava määrä mustavalkoisia kuninkaan kuvia näkyvillä.

Road trip

Matkanteko autolla sujuu meiltä jo melkein kuin vanhoilta tekijöiltä, sillä onhan näitä rajanylityksiä takana jo kiitettävästi. Kun on kolmen kuukauden välein mentävä, niin se on sitten vaan mentävä. Pulinat pois.

Thaimaassa teiden varsilla ei ole arkkitehtuurisesti juurikaan nähtävää, ellet sitten satu näkemään niitä ikivanhoja puisia taloja, joihin varsinkin maaseuduilla törmää. Tiet ovat kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa, jopa paremmassa kunnossa kuin moni valtaväylä Suomessa. Ja koska täällä ei tunneta mitään ylinopeustutkia, niin matkantekokin on jouheaa, ellei sitten eteen satu joku hitaasti mateleva kolmipyöräinen ruokakärry. Isommat tiet ovat kuitenkin kaksi kaistaisia ja liikenne sujavaa, sillä lujaa mennään eikä meinata. Paikalliset ABC:t, eli Caltexit putkahtavat sopivin väliajoin näköpiiriin nälän tai tyhjennyksen yllättäessä. Jopa vessat suurimmassa osassa Caltex- asemia ovat ihan mukiinmenevät ja siistit, eikä niissä tarvitse pelätä kastelevansa kenkiä jossain epäilyttävässä keltaisessa nesteessä, sillä sellaisiakin on matkojen varrella nähty. Lisäksi Caltexien yhteydessä on lähes aina 7- eleven kauppa, joista saa lääkkeistä lähtien melkein kaiken tarvittavan.

Lisää vanhoja asumuksia Satunissa.

Tässä vähän riisiviljelmiä Satunin maaseudulla.

Ja näitä kumipuuviljelmiähän Thaimaassa näkee paljonkin.

Etelän Satun

Satun sijaitsee lähellä Malesian rajaa ja siksi suurin osa Satuniin 'eksyvistä' matkailijoista on vain läpikulkumatkalla joko Malesiaan, Koh Lipelle tai Koh Tarutaon kansallispuistoon. Meille täällä asuville Satun on loistava vaihtoehto rajanylitykseen ainakin silloin, kun tekisi mieli nähdä jotain muutakin kuin minivanit ja raja-asemat, sillä Satunista pääsee näppärästi juuri noihin yllämainittuihin kohteisiin. Mutta Satuniin voi myös jäädä, niin kuin me tehtiin, kun vaihtoehto C osoittautui ainoaksi järkeväksi kahden yön yöpymistä ajatellen. Ei me tälläkään kerralla paikasta A paikkaan B täysin sujuvasti päästy, mutta meidän reissuihin kuuluukin lähes poikkeuksetta pienet eksymiset. Pääasia että pääsee perille, vaikka sitten pari mutkaa rikkaampana.

Kun vähän harhailtiin ja pysäköitiin tien sivuun, niin muutamassa sekunnissa oli paikalliset auttamassa.

Autolla matkaa tehdessä törmää liikennevaloissa usein myös näihin myyjiin. Tässä olisi voinut ostaa donitseja.

Näitä 'vielä aitoja' Thaimaalaisia kohteita ei meidän perheen plakkarissa kovin montaa ole vieläkään, joten siinä mielessä Satun oli kohteena erittäin mielenkiintoinen. Ja on ihan pakko sanoa, että se ystävällisyys mikä Satunissa meitä vastaanotti, oli aivan omaa luokkaansa. Siellä ei olla vielä kyllästytty turisteihin ja se 'aito' hymy oli hyvin herkässä. Mutta voi Miskaa, joka oli niin kovassa huudossa Satunin muslimityttöjen keskuudessa, että sai melkein traumoja suosiostaan.

Satun on muslimikaupunki, joten viikonlopun bilereissua sinne tuskin kannattaa suunnitella. Suurin osa Satunin asukkaista on 'SamSam', eli sekoitus thaimaalaisia ja Malesiasta alunperin tulleita muslimeita. Verrattuna muihin etelän kohteisiin kuten Songkhla, Pattani ja Yala, Satunissa ei ole levottomuuksia, vaan se on jopa hyvin rauhallinen. Ehkäpä juuri rauhallisuutensa takia se ei olekaan niin kovassa huudossa turistien keskuudessa, mutta löytyy sieltä silti länsimaisiakin ravintoloita, joista saa sen oluen ja lasillisen viiniä. Kuten esimerkiksi On's. Erittäin maukas ruoka, aivan uskomaton paikallinen emäntä, joka puhuu verrattain loistavaa englantia ja asiakkaina varmasti iso osa Satunissa pyörähtävistä länkkäreistä. Hiljaistahan siellä nyt oli, kun kaikki yrittäminen on kuulemma mennyt Thaimaassa niin vaikeaksi.

Kohtaamisia

Me tutustuimme On's ravintolassa syödessämme italialaiseen Lucaan heti ensimmäisenä Satunin iltana. Oih miten mielenkiintoinen tapaus! Lucasta on aivan pakko kertoa enemmänkin, joten jätän sen seuraavaan osaan ettei tästä tarinasta tule liian pitkä. Luca on nimittäin Koh Lipellä jo 12 vuotta asunut antropologi, jolla tarinoitten lisäksi riitti mielenkiintoista kerrottavaa Lipen historiasta ja sen alkuperäisistä asukkaista.

Kerron myös meidän valloittavasta majapaikasta (Bunny Zone), apinavuoresta, kuumista lähteistä ja paikallisten mutalätäköstä.

Pysyhän kuulolla!

Kun majapaikassa on tällainen kyltti, saattaa mieleen juolahtaa muutama hassu kysymys...

11