Kurre: Yangon - Kiehtova kulttuurien ja kansojen sulatusuuni

Arvon lukijat, matkamies Kurre on ehtinyt käännöstöiltään paitsi reissaamaan, niin iloksemme myös kirjoittamaan kiehtovan tarinan Yangonin matkastaan. Tässä artikkeli, olkaa hyvät:

YANGON - KIEHTOVA KULTTUURIEN JA KANSOJEN SULATUSUUNI

Tämänkertaisen matkan tarkoitus 

Kävin hyvän ystäväni Kimmon kanssa Myanmarin Mandalayssa ja Baganissa puolisentoista vuotta sitten, mutta silloin vierailu jäi melko lyhyeksi, koska minulla oli pitkä käännöstyö odottamassa. Olisin voinut tehdä töitä Myanmarissakin, kunhan nettiyhteydet olisivat toimineet, mutta eivätpäs toimineet kuten muualla Kaakkois-Aasian maissa, joissa olen matkustanut. Mandalay ja Bagan tekivät kuitenkin niin suuren vaikutuksen sekä Kimmoon että minuun, että päätimme jonakin päivänä palata Myanmariin. Niinpä merkitsimme kalentereihimme tämän vuoden helmikuun lomakuukaudeksi. Koska joulukuussa katkennut sormeni ei parantunut toivotulla tavalla, se leikattiin Bangkokissa pari päivää ennen lentoa naapurimaahan. Kunnon työntekijä on sairas- ja kuntoutuslomalla silloin kun olisi muutenkin lomaa.

Minulle oli kerrottu, ettei Yangonin Thaimaan suurlähetystö myönnä vuoden viisumeja monella maahantulolla. Nyt matkani kuitenkin suuntautui Myanmariin, ja olin päättänyt että käyn kokeilemassa onnistuuko kyseisen viisumin hankkiminen niin sanotuista varmoista tiedoista huolimatta. Miten siinä kävi, käy ilmi tämän jutun loppupuolella.

Alun perin meillä oli suunnitelmissa tutustua Yangoniin - Myanmarin lähes viiden miljoonan asukkaan entiseen pääkaupunkiin - ja Inle-järveen, joka sijaitsee Yangonista tunnin lentomatkan päässä pohjoiseen. Onneksi ei ollut aikaa suunnitella mitään sen kummemmin etukäteen, eikä meillä sen takia ollut muuta valmiina paitsi tietenkin viisumi sekä lento Myanmariin ja hotellihuone Yangonissa pariksi ensimmäiseksi yöksi.

Eräänä iltana kun juttelin kotisaarellani Samuilla toimivan hotellin pääasiassa baarimikkona ja tarjoilijana työskentelevän, mutta yhtä menestyksekkäästi kokin hommia hoitavan Aungin kanssa, kävikin ilmi että hän on menossa käymään Andamaanienmeren rannalla ja Myanmarin Monin osavaltiossa sijaitsevalla kotiseudullaan juuri samoihin aikoihin. Meidät kutsuttiin käymään siellä, eikä sellaisesta vieraanvaraisuudesta ja mahdollisuudesta tutustua paikalliseen elämään todellakaan voinut kieltäytyä.

Aung kutsui meidät Myanmarin Mon osavaltiossa sijaitsevalle kotiseudulleen vierailulle. Tässä hän rukoilee kylän temppelissä.

Yangon - tylsä kaupunki, jossa ei ole mitään tekemistä eikä näkemistä?

Jokaisella on tietenkin omat mieltymyksensä ja makunsa, mutta hiukan minua mietityttää joittenkin lähes faktoina esittämiä väitteitä siitä, ettei Yangonissa ole juuri mitään näkemistä eikä koettavaa. Pelkään pahoin, että sellaisia väitteitä esittävät eivät ole liikkuneet omasta paremman luokan hotellista kauemmas kuin korttelin verran itään ja ehkä toisen korttelin verran länteen.  Myanmar ei ole tietenkään Thaimaa - joka on kuitenkin aika lailla länsimaalaistunut, jos pitää länsimaalaisuutta jotenkin kehityksen mittarina. Myanmar on vasta muutamia vuosia sitten avannut rajansa niin, että turistit nykyään pääsevät liikkumaan melko vapaasti. Maa kehittyy kovaa vauhtia, ja väitän itse että oikea aika vierailla siellä on juuri nyt, ennen kuin massaturismi valloittaa paikat.

Yangon on miljoonakaupunki, ja liikennekin kasvaa hurjasti. Jo nyt liikenne on melko kaoottinen ja tuo taatusti mukanaan valtavia haasteita lähivuosina. Myanmarissa on oikeanpuoleinen liikenne, mutta lähes kaikki autot tuodaan käytettyinä Thaimaasta, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti näin ollen niin sanotusti väärällä puolella. Thaimaalaisten autojen maahantuonti on ollut valtaisaa viimeisten vuosien aikana. Takseja on tuhansia ja taas tuhansia, ja taksilla mekin kuljimme enimmäkseen.

On vamaan totta, että Yangon ei varmaankaan ole rantakohteita ja yöelämää rakastavien suosikkikaupunkeja, mutta Yangon tarjoaa niin paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Rakastavaisten polku Kansanpuistossa.

Puistoja ja pagodeja

Jo ensimmäisenä päivänä Yangoniin tultuamme kävimme Kansanpuistossa (People's park), joka on todellinen vehreä keidas keskellä kaupunkia. On pientä tivolintapaista lapsille, on penkkejä ja promenadeja, on ruokaravintoloita ja kahvikojuja. Tänne yangonilaiset tulevat vaikkapa piknikille nauttimaan kiireettömästä vapaapäivästä tai soittamaan kitaraa muiden seurassa.

Kansanpuisto.

Jatkoimme matkaa ja söimme paikalliseen hintatasoon nähden erittäin kalliin lounaan - mutta ruoka oli herkullista ja maisema kaunis ja rauhaisa.

Herkullinen lounas oli intialaisvaikutteinen.

Lounasnäkymässä ei ollut valittamista.

En muista enää, missä järjestyksessä tehtiin mitäkin, mutta eräänä iltana menimme taksilla aivan ydinkeskustassa sijaitsevalle vanhojen siirtomaavallan aikaisten rakennusten ympäröivälle aukiolle, jonka varrella oli myös pagodi, johon kävimme tutustumassa. Yangon on myös varsinainen kansojen sulatusuuni, ja niinpä kaupungista löytyy omat kiinalaiskorttelit. Kiinalaiskorttelista löytyy kaupungin turistien suosima barbeque-katu (19th street). Paikallisia ei juuri näe kyseisen kadun kadunvarsiravintoloissa, mutta tunnelma on aika mielenkiintoinen ja grillivartaat ja mereneläväpainotteiset naposteltavat erittäin hyviä, joskin kaupungin normaalihintatasoon nähden kalliimmanpuoleisia.

Eräänä myöhäisiltana lähdimme taas taksilla Yangon tunnetuimmalle nähtävyydelle - Shwedagon-pagodille. Näin aika monta pagodeja ja temppeleitä nähneellekin Shwedagon oli kerrassaan hulppea auringonlaskun aikaan, jolloin auringon viimeiset säteet toivat kullattuja pintoja esille loistokkuudessaan. Kuten arvata voi, paikalla ei ollut pelkästään turisteja vaan myös valtavasti paikallisia, jotka pitävät pagodia jonkinlaisena pyhiinvaelluskohteena.

Shwedagon.

Nähtävyyksiä löytyy laidasta laitaan

Viimeisenä päivänä ennen Thaimaahan paluutamme otimme taas taksin allemme ja lähdimme käymään vuoden 1947 itsenäisyystaistelua johtaneen kenraali Aung Sanin kodissa. Kenraali, joka murhattiin puoli vuotta ennen kuin Burma (nykyinen Myanmar) itsenäistyi, oli tunnetun Nobelin rauhanpalkinnon saajan ja Myanmarin demokratian puolesta taistelevan - Aung San Suu Kyin - isä. Tietenkin voi kuvitella että koti oli aikoinaan sikäläiseen elintasoon nähden valtaisan loistelias, mutta ei yhtään sen kummallisempi kuin vaikkapa Ruissalon vanhat pitsihuvilat.

Kenraalin koti.

Aung San Suu Kyin sänky.

Aung San -museon jälkeen matka suuntautui Yangonin monipuoliseen ja suurehkoon eläintarhaan, jossa vierähti helposti tunti jos toinenkin. Eläintarha on sekin miellyttävän rauhallinen keidas, jonka toisella laidalla näytti olevan suosittu uima-allasalue.

Eläintarhan eräs asukas.

Vuonna 1954 valmistunut Yangonin päärautatieasema kuuluu myös kaupungin niin sanottuihin pakollisiin nähtävyyksiin, ja olihan rakennustyyli aika vaikuttava.

Päärautatieasema.

Vierailumme aikana emme olleet liikkuneet pitkiä matkoja kävellen, mutta nyt päätimme kävellä rautatieasemalta viktoriaanista tyyliä edustavaan ja 1901 valmistuneeseen Strand-hotelliin, joka sijaitsee Yangon-joen varrella ja on jopa koko Kaakkois-Aasian tunnetuimpia hotelleja. Olisi ollut mielenkiintoista käydä sisällä, mutta jo sisäänkäynnin edessä oli kyltti, joka teki selväksi, ettei shortseihin ja varvastossuihin pukeutuneilla uteliailla turisteilla ollut asiaa sisätiloihin.

Strand Hotel.

Yangonin ruokatarjonta

Yangon on varsinainen kansojen sulatusuuni, ja senpä takia Yangonista löytyy keittiöitä kaikkien makuun - on kiinalaisia, intialaisia, thaimaalaisia, länsimaalaisia ym. ravintoloita laidasta laitaan. Mielestäni ruoka oli hyvää kaikkialla, mutta emme toki maistaneet niitä eksoottisimpia, kuten erään intialaisen ravintolan menyyssä mainittuja lampaanaivoja.

Yangon on kontrastien kaupunki

Ei ehkä ole niin yllättävää, että miljoonakaupungista löytyy niin paljon kontrasteja. Eri kansat, uskonnot ja kulttuurit elävät sulassa sovussa keskenään. Katukuvassa täysin rapistuneet ja kauniisti restauroidut rakennukset seisovat rinnakkain.

Katukuvassa näkyvät kontrastit.

Toki Myanmarissa on joillakin alueilla valtavat ongelmat. Ja on myös pidettävä mielessä, että on paljon maassa syntyneitä vähemmistökansoihin kuuluvia, joille ei ole myönnetty sen enempää kansalaisuutta kuin samanvertaisia oikeuksia kuin valtaväestöön kuuluville.

Viisumini kohtalo

Vuoden Thaimaa-viisumini oli kulunut umpeen, ja lähdin eräänä aamupäivänä käymään Thaimaan suurlähetystössä. Kainalossani oli nippu kirjanpitäjäni etukäteen valmistavia dokumentteja. Samanlaisilla olin onnistunut saamaan vuoden viisumeja monella maahantulolla Malesian konsulaateista, muttei ikinä Laosin eikä Kambodžan suurlähetystöistä. Jätin paperit virkailijalle ja esitin asiani, minkä jälkeen virkailija kävi takahuoneessa neuvottelemassa. Sain kutsun uudestaan tiskille ja vastasin kahteen kysymykseen, maksoin viisumimaksun ja kävelin hotellihuoneeseen. Viisumin sain noutaa seuraavana iltapäivänä, ja tosiaan minulla oli passissani tuliterä vuoden viisumi monella maahantulolla!

Yhteinen illallinen ennen paluuta Bangkokiin.

Seuraava juttuni

Kunhan minulla taas on aikaa, aion kirjoittaa jutun Kimmon ja minun vierailustani Etelä-Myanmariin ja sinne suuntautuvasta menomatkasta, joka maksoi huomattavasti enemmän kuin kahden henkilön lentoliput Bangkokista Yangoniin ja takaisin. Miksi matka oli niin kallis, selviää seuraavassa postauksessani.

Kurre

Ei kommentteja

Back to Top