Yksi osoite kerrallaan

Jos joku tulisi tällä hetkellä kysymään kuinka me oikein eletään, todennäköisin vastaus olisi 'yksi osoite kerrallaan'. Juuri muuta me ei tiedetä. Tämä kartano on ollut katkolla jo puolisen vuotta, kun omistaja tekemästämme remontista innostuneena laittoi talon myyntiin. Vaikka ainoastaan yksi ostajaehdokas on käynyt, eikä hänkään ostanut, olemme kuitenkin jo riittävän pitkään ehtineet pallottelemaan erilaisia vaihtoehtoja asumiselle. Miten, kuinka kalliilla, tarvitaanko allasta vai ei, ja pitääkö sen olla täällä? Mehän kuitenkin rantaudumme taas kesäksi Suomeen. Entäs jos talo myydäänkin sinä aikana? Jääkö meidän pieni omaisuus lukkojen taakse uuden omistajan haltuun, vai kuinka tulee käymään?

Meidän naapureilla on sentään auto, jolla pääsee koko porukka viettämään rantapäivää.

Tie meidän rantapaikalle on paikoitellen jopa haastava, varsinkin sateitten jälkeen.

Ja kun riittävän pitkään palloteltiin kävi niin, että sanottiin osaltamme vuokrasopimus irti. Siitä huolimatta että tämä on ollut koti josta vain villeimmissä unelmissa uskallettiin haaveilla, päädyimme suuntaamaan keulan kohti uusia tuulia, maisemia ja haasteita. Onneksi sentään yksi osoite on tiedossa, ja se löytyy Suomen Paraisilta. Viime kesän vesiperästä huolimatta ollaan sittenkin onnistuttu löytämään ensi kesäksi vuokramökki, ja vieläpä näin etänä. Se on musta aika kova juttu. Tai sitten se on aivan hullua. Vuokrata nyt näkemättä paikka, jossa pitäisi viettää koko kesä.

Koko aluekin on meille vallan outo. Joskus nuorena tyttönä on tullut oksennettua veneen reunan yli Nauvon aalloissa, mutta juuri muuta muistikuvaa seudusta ei ole. Paitsi että se saaristo oli aika kaunis, jos muistan oikein.

Ja voi miten koirat nauttii!


Luopumisen tuskaa

Ollaan kierrelty kuin kissa kuumaa puuroa, kun on yritetty kertoa meidän valtavan fantastisille naapureille lähdöstä. Se ei ole ollenkaan helppoa. Joka päivä päätetään että huomenna sitten, ja aina huomenna menee pupu pöksyyn. Vieläkin uutinen on kertomatta. Ei tosin olla pystytty kertomaan monelle muullekaan ystävällemme täällä, sillä jotenkin asia tuntuu kovin vaikealta. Luopuminen on vaan niin saamarin tuskallista. Kun viime kesänä luovuimme Suomen kodista, kuvittelin ettei ihan hetkeen tarvitse lähteä luopumisen tielle. Onhan täällä Samuillakin jo monenlaista tulevaisuutta rakennettu, kuinka hitossa ollaan tässä taas?

Mitä todennäköisemmin, kesän jälkeen suuntaamme Suomesta toisiin maisemiin. Yksi syy siihen on Miskan tulevaisuus. Tässä koulussa jota Miska nyt käy, ei seuraavaa kahta luokkaa ole tarjolla. Vaikka Samuin muista kansainvälisistä kouluista niitä löytyykin, niin ehkä tähän kohtaan on kuitenkin mieluisinta kokeilla jotain täysin uutta. Mistä kohtaa karttaa se nuppineula seuraavaksi löytyy, jääköön vielä salaisuudeksi. Vaikka vahvoja ajatuksia onkin, taitaa se olla meillekin vielä hieman mystistä.

Meidän rantapossu Salsa ;)


Takaisin pääsee aina

Myös Samuille, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä me kaivataan kuitenkin toisenlaisia mahdollisuuksia, harrastuksia, kulttuuria, ja jotain joka ei vielä tarkkaan hahmotu. Matkaopas Vapauteen -blogille antamassani haastattelussa jo aavistin, että suurempi muutos on tuloillaan, vaikka en arvannut sen tapahtuvan aivan näin välittömästi. Mutta kun on kolme yllytyshullua saman katon alla (plus pari koiraa), voi odottaa mitä vain. Yksi esittää idean, toinen puhaltaa tuulta purjeisiin ja kolmas painaa käynnistä nappulaa. Ja karvakorvat seuraavat perässä.

Pimeetä touhua.

Mutta pysy kuulolla! Paljon on hulluja ideoita takataskussa ja kyllä mä kesän mittaan jo avaudun mm. niistä ei niin hohdokkaista puolista Samuilla. Kunhan makustelen vielä hetken. Sitä paitsi, veikkaanpa että blogistakin tulee uusien kuvioitten myötä asteen verran kiinnostavampi.

Meillä oli muuten Suomessa maailman ihanimmat naapurit ja sama täällä Samuilla. Ollaan siis oltu enemmän kuin onnekkaita. Oletko sinä päässyt asumaan parhaista parhaimpien naapurina?

Ps. Kaikki artikkelin kuvat ovat edellisestä koirien rantapäivästä naapureitten kanssa. Ikävä jo nyt...

Ja naapurin ihana Dummy

Koko jengiä johtaa luonnollisesti 'The one and only' Boo.

Eikä se halua lähteä rannalta mihinkään.

Näitä päiviä tullaan kaipaamaan koko sydämestä.

17 kommenttia

  1. Kääk uusia tuulia ja oikein kunnon mittakaavassa!
    Tämän hetkiset naapurit vaihtaisin heti, mutta muutamissa aikaisemmissa kodeissa naapureiksi on osunut oikeita helmiä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on Outi, vähän itseäkin hirvittää. Mutta eiköhän se elämä kanna, niin kuin tähänkin asti <3. Onni on ihanat naapurit!

      Poista
  2. NO mua alkoi nyt jannittaa niin kovin jo teidan puolesta etta mihin suuntaatte! Kerrokerrokerro :D Luopuminen on raskasta mutta joskus se tekee hyvaa, meilla on ollut ihania naapureita yleensa, osaa niista on ajoittain edelleen ikava kun ollaan kuulolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin jännittää Petra ;). Mutta hyvä tästä tulee. Ja kerron mä, tässä tulevan kesän aikana, kun asiat selkiytyvät.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Niin sitä mun piti kysymäni, että mitä teidän koirille tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta Johanna, nämä karvakorvat on meidän perhettä eikä ilman niitä lähdettäisi minnekään. Kesän koirat on taas tossa naapurisaaren ystävällä hoidossa (sen aikaa kun vaadittavat paperityöt ja testit vievät), ja kesän jälkeen tullaan hakemaan koirat seuraavaan osoitteeseen. En mä enään voisi elää ilman parhaita kavereita.

      Poista
  4. Veikkaisin että on perhosia vatsassa (taas). On se elämä vaan jännää, kun antautuu sille ja antaa uusien tuulien puhaltaa! Hyvä niin. :-)

    VastaaPoista
  5. No näin on Markku. Elämästä tuli taas piirun verran mielenkiintoisempaa ja 'antaudutaan' sille sata lasissa ;)

    VastaaPoista
  6. Noniin, jännää meininkiä. Parainen ja etenkin Nauvo ovat hienointa kesä-Suomea, sikäli kun niillä suunnilla on joskus aikanaan tullut pyörittyä.
    Kesä on uudistumisen aikaa ja jännätään täällä, mistä te ja parit muutkin tutut itsensä löytävät kesän jälkeen. Ja on tässä itsellä nuppineulat vielä hukassa...
    Onneksi teillä on edes ilmeisesti tiedossa, minne suuntaatte. Onnen pekat. Pysymmä kuulolla. Päätökset on aina hyviä, ja oikeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Minttu, olen kuullut Paraisista ja Nauvosta pelkkää hyvää. Ja onhan siinä sitten myös Turku lähellä, joka on myös ihana kesäkaupunki.

      Muutoksen tuulet puhaltaa näemmä vähän laajemminkin;) Meillä on visio, mutta ei 100% varmaa sijoituskohdetta nuppineulalle. Mutta kesä Suomessa, ei sen enempää. Vastahan tässä on päässyt 'maailman makuun'.

      Voi teitäkin, mä täällä odottelen mielenkiinnolla mihin se teidän nuppineula sijoittuu seuraavaksi. Kenties meistä tulee naapureita?

      Poista
  7. Minä mietin myös koiria mutta onneksi se tilanne selvisi jo. Mielenkiinnolla odotan teidän tulevia suunnitelmia ja olen kuulolla. Tsemppiä teille ja tervetuloa Suomeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä Niina voisi mitenkään jättää koiria tänne. Ne on tärkeä osa meidän perhettä, vaikka Boo välillä ongelmia aiheuttaakin. Raggari ja Prinsessa (Boo ja Salsa) ;)

      Poista
  8. Hei! Ehkäpä ohi aiheen, mutta olen ensi viikolla menossa Samuille ja vähän pelottaa nuo sääennusteet kun näyttää vain sadepilviä! Voiko pitää paikkansa? Ymmärsin, että Samuilla ei pietäisi tähän aikaan vuodesta sataa mitenkään hirveästi.... Millaista keliä nyt on ollut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Aika usein säätiedot näyttävät Samuille ukkosta, mutta todellisuus on toinen. Eli pääsääntöisesti ovat kuitenkin kuuroja ja usein vielä niin, että vuorien lähellä saattaa sataa ja rannoilla paistaa. En siis olisi kovinkaan huolissani.

      Samuilla on ollut todella kuuma viime viikot ja aurinko on paistanut. Nyt muutamana päivänä on ollut sadekuuroja, mutta nekin enimmäkseen yöllä. Eli huoletta matkaan vaan.

      Poista
  9. Eli onko teidän Villa Zappy 2 enää vuokrattavissa ensi talvena? Tai joku toinen hoitaa vuokrauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anja, villa Zappy 2 vuokraus jatkuu kuten ennenkin, samoin myös muitten villojen. Eli meidän kauttamme myös jatkossa aivan normaalisti.

      Poista

Back to Top