Run Boo run!

 

Tätä juttua ei ole helppo kirjoittaa.  

 

Viimeisten viikkojen aikana on todella joutunut pohtimaan, onko missään lopulta mitään järkeä? Olisiko sittenkin pitänyt jäädä kotiin sen sijaan, että puskettiin läpi harmaan kiven päästääksemme reissuun? Yksi suurimmista reissumotivaattoreista meille oli kuitenkin se, että olisi vielä mahdollisuus tarjota Boolle ja Salsalle elämyksiä Suomen kylmän talven sijaan. Sitä me todella yritettiin, vaikkei oikeastaan mikään mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta me yritettiin.

 

Elämä muuttui kuitenkin peruuttamattomasti. 

 

Rakas Boo 2014-10.4.2026

 

Koko meidän lähihistorian määrittänyt maailman suurin suojelusenkeli väsyi. Jossain syvällä selkäytimessä on jo pidempään ollut tunne, että susihukkaakin jahdannut sankari ei katsellut maailmaa enää niin ahnein silmin. Uni maistui, jalka ei noussut enää niin korkealle tai kevyesti, kotipihan aidoista ei ollut tarvetta löytää koloa mistä karata, ympärillä olevien villieläinten hajuja oli turvallisempi haistella omalta tontilta aitojen sisäpuolelta, eikä näkökään tuntunut olevan enää niin terävä. Prinsessahuoneen sängyllä köllöttely vei voiton monesta ennen niin mielenkiintoisesta asiasta.

 

Keräsin lähes kolme viikkoa itseäni, että pystyisin kirjoittamaan edes jotain meille niin tärkeästä perheenjäsenestä. Tuosta syvälle sieluun porautuvasta katseesta, märistä pusuista, herkeämättömästä suojelusta, syvästä ystävyydestä, rajattomasta rakkaudesta, paksusta mutta niin pehmeästä villaturkista, ja niistä tanssivista mokkasiineista.

 

Siitä kaikesta korvaamattomasta, mitä me menetimme. 

 

Paras reissukaveri, 19 käytyä maata.

Talvikin kelpasi, kunhan se oli Kemiönsaarella.

Elämä oli ihanaa...

 

Villieläinten vahtiminen oli parasta...

Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta, jossain Espanjan kosteilla nurmikoilla, viheliäinen punkki tartutti Boolle babesioosin (loistartunta), joka hajoittaa veren punasoluja, ja meidän tapauksessa aiheutti Boolle myös rajun yleistulehduksen. Vaikka hoidot aloitettiin ja loinen saatiinkin rokotuksella kuriin, todennäköisesti piilevänä uinunut munuaisvika iski päälle niin rajusti, ettei kaikista yrityksistä ja tiputuksista huolimatta elimistö kestänyt. Kun viimeisinä päivinä edes pää ei tyynyltä noussut, oli aika päästää Boo juoksemaan sinne,

 

missä on vielä Kemiönsaartakin enemmän villieläimiä.

 

Sinne missä voi hölmöillä ja sekoilla sielunsa kyllyydestä yhdessä Bumban kanssa.

 

Sinne missä munkkeja voi syödä mielin määrin.

 

Sinne missä vedet on Samuin vesiäkin turkoosimpia ja lämpöisempiä.

 

Sinne missä mitkään aidat ei pidättele.

 

Sinne missä ei tarvitse enää vahtia tai suojella palvelijoita, vaan voi luottaa siihen että Salsa kyllä hoitaa hommat.

 

Tiedäthän Boo, ikävä on meille nyt suuri ja tiheä musta aukko, mutta kyllä me pärjätään💔. Pääasia on, että sinulla on nyt hyvä olla💜.

 

OLET maailman rakkain ja parhain ystävä.

 

Ps. Viestisi on saatu, kiitos että olet perillä💗 

 

Run Boo run💜!

 

Rakkain Boo, nähdään siellä jossain!

 

Maailman ihanin Boo!  <- (Ihana video Boosta)

 

Ps.2. Teille lukuisille Boon faneille, kirjoitan pian lisää Boon ihmeellisestä elämästä.