Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Jossain on koira haudattuna

Meillä on ollut remontin kanssa niin kiire, etten ole ehtinyt julkaisemaan Samui Becksin kolmatta vieraspostausta - suuret pahoittelut tästä. Nyt kuitenkin takkatulen loimussa ja niskat kaikesta ikkunoitten rapsutteluista jumissa, päätin ottaa lasin viiniä ja istuttaa takamukseni koneen ääreen. 

Blogin seuraajat tietää, että meidän huusholliin on Samuivuosilta eksynyt kolme koditonta saaren koiraa. Yhden rakkaista karvapalleroista menetimme viime heinäkuussa, ja kuten varmasti arvaatte, se oli erittäin raskasta. Vieläkään ei olla selvitty siitä, eikä todennäköisesti koskaan täysin selvitäkään. Varsinkaan kun Bumba vierailee edelleen Tompan unissa muistuttamassa meitä suuresta menetyksestä.

Kukaan Samuilla käyneistä ei ole voinut olla törmäämättä Samui vapaisiin sieluihin - noihin hellyyttäviin liikenteen seassa hölkkääviin ja rannalla paistatteleviin "mustangeihin" (kuten Beck sanoisi). Irtokoiria on joka puolella ja osa näistä väistämättä herättää pelastushalun ainakin itselläni, vaikka kuinka yrittäisin katsoa muualle ja kovettaa sydämeni. Minulta se ei onnistu, eikä monelta muultakaan - onneksi. Mutta koiraan kiintymisellä on hintansa, ja sellaisen tarinan Beck haluaa kanssamme jakaa. 

Hän ei suosittele tarinaa kaikkein herkimmille:

 

Kyllähän nämä paikalliset koirat ovat melkoisia veijareita.

 

Beck: Jossain on koira haudattuna

Samui ja Thaimaa muutenkin on koiria rakastavien ihmisten maamiinamaa! Koiria rakastava ihminen on jatkuvassa kierteessä siihen, miten voisi pelastaa kaikki vapaanoloisen näköiset, joskus niin suloisetkin hauvelit? Nehän ovat joka puolella vapaana juoksevia "mustangeja", jotka yleensä ymmmärtää olla haukkaamatta sitä palaa, mikä hyvin mahdollisesti tarjoaa seuraavan illallisen. 

Paljon kaikkea voi lukaista tästä linkistä https://www.thekohsamuiguide.com/koh-samui-dogs/, mutta tässä kohtaa haluan kuitenkin kertoa omakohtaiset koirakokemukseni saarella. Ne ovat vähintäänkin normista poikkeavia!

Olen aina mielessäni sanonut, että koirat aistivat koiraihmiset. Kolme schäferiä aikaisemmin perheen kuvioissa kertoo, että on koirien kanssa pelattu muutakin kuin pallonheittoa. Yksi merkkihän ei sulje muita pois ja Samuin kolmannella vuodella sinkkuna palloillessani huomasin kaverin, joka halusi kaveria, mutta oli superarka. Kolme viikkoa meni, että illallista tarjottuani hän lipaisi kättäni.

 

Ostin siis koiranruokaa kasseittain tälle vinttikoiran sekoitukselle. Katseemme kohtasivat jantterin kanssa illallisen aikaan, muuten hän pelitti ympäriinsa kuin ensipäivän teini. Mömmöt olivat terassin ulkoreunalla, mutta valehtelematta sijainti ei ollut hyvä. 20 kämppää ylempänä kaikki käyttivät samaa kulkuväylää, osa scoottereilla. Tämä Lassie ei ilmeisesti nuoruutensa takia ymmärtänyt, että osa pelkäsi hänen leikkisiä mopo-jahtauksia. Ikinä se ei purrut ketään, mutta väritti haukuilla tekemisiään.

 

Tätä sitten jatkui, kunnes tulimme halitutuiksi. Ikinä Lassie ei kuitenkaan päässyt kämppään sisään ja sen hän ymmärsi. Yritimme kerran porukalla viedä hänet nuuderointiin, mutta kaksi kilsaa kämpiltä hän repi itsensä väkisin lava-auton lavalta ja hyppäsi pois osuen melkein vastaan tulevaan liikenteeseen. Ei hän ymmärtänyt maailmaa tämän pienen rinkulansa ulkopuolella ja paniikki iski. Iltamömmön aikaan Lassie kuitenkin taas saapui pimeydestä hakemaan päivän selvää sapuskaa.

 

Tästä meni kenties viikko ja Lassie katosi ihmeellisesti. Olin jättänyt pöperöt ulos ja kuulinkin jotain louhintaa television katsomisen lomassa. Sitten jokin sanoi, että nyt ei kaikki ole oikein. Katsoin ulos ja Lassie lähti laukkaamaan. Menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet päälle ja lähdin Lassie jahtiin. Tunnin jälkeen luovutimme ystäväni kanssa homman, mutta olin jo käynyt apteekista ostamassa tiettyyn myrkytykseen toimivaa hiiltä. Saavuin kämppääni ja oli menettää veren päästäni; Lassie oli jossain vaiheessa ekaa kertaa kömpinyt bungalowiini sisään ja kuollut vessani lattialle, ulosteet ja oksennukset ulkona. Olin jossain vaiheessa nähnyt oudon kupin kämppäni ulkopuolella, missä oli spaghettia, mutta tässä vaiheessa ulos katsoessani spaghettikippo oli kadonnut.

 

Tämä kaveri ei ole Lassie, mutta seurasi meidän frisbeegolf peliä silmä tiukkana.

 

Leffatyyliin: Kolme vuotta aikaisemmin.


Olin ylempänä samassa paikassa, isommassa talossa aitojen kanssa ja Sepi-koira käveli yhtenä päivänä moikkaamaan. Ikinä se ei sitten lähtenyt, kun sai ekat hyvät bilejämät ruoista. Oli jo siinä vaiheessa käynyt vieraissa, koska noin viisi kuukautta myöhemmin talon kulmassa olikin yhdeksän mokomaa. Tiesin itse että aika on vähissä, sillä olin sopinut opetuskeikoista Taiwaniin. Nippanappa seitsemän viikkoisina sitten äiti jää "vahingossa" peruuttavan auton alle (siis sama mesta, missä Lassie koki kohtalonsa Taiwanista palattuani) ja yhtäkkiä olen isä, jonka pitää löytää yhdeksän step-isää pennuille. Löin pentuja koriin ja ajelin ympäri Samuita. Lähtöä edeltävänä päivänä oli vielä kaksi piipittävää, noh vinkuvaa pentua ja sain vinkin jostain suomalaisista, jotka olivat pidemmällä lomalla. Pitkän vonkaamisen jälkeen pennut jäivät sitten heille (jos tunnistat?) ja itse lähdin pariksi vuodeksi karkuun... Taiwanissakin sanoivat kahden vuoden jälkeen, että on vuoden porttari ;)

 

Palasin Samuille, vuosi vierähti ja asuin Maenamin kulmikossa. Yhdestä kahdeksasta bungalowista, asumaton raunion tapainen, esiin astui pieni villakoiraa muistuttava härpäke. Kaikki villat olivat kertyneet sykkyrälle erilaisiin luonnon takiaisiin. Tämä pieni luonnonkappale oli sitten niin peloissaan kaikkea, ettei suostunut ottamaan askeltakaan kämpästä numero 8.

 

Siinä meni helposti viikko, että sai mitään yhteistä ymmärrystä. Kolmannella viikolla sain sitten pesun ja karvojen leikkauksien operaation yhteistoiminnalla hänen kanssaan aikaiseksi. Yhden päivän hän jopa hyppi ja iloitsi seurassamme ennen luolaansa paluuta, mutta sitten seuraavana päivänä löysimme hänet keskeltä nurmikkoa iso pallo kyljessä. Käärme oli purrut häntä kylkeen.

 

Päätin että tämä on tässä. 

Myöhemmin 2008 tein Samui News -videoita Yuotubeen ja kävin myös tutustumassa Samui Dogrescuen pääpaikkaan - haastattelu ja videokin niiltä ajalta on jossain. En voinut olla huomaamatta, kuinka pyyteettömästi nämä ihmiset elävät koirien ehdoilla. Vapaaehtoisia, ruoka ja katto pään päällä liksalla eläviä nuoria, jotka pelastavat Samuita pienen palan kerrallaan.

 

Nämä vapaaehtoiset kiertävät saarta ja pudottavat säkeittäin ruokaa koirille ja kissoillekin, ja temppeleiden munkit sitten hoitavat loput. He myös steriloivat ja tarpeen vaatiessa lopettavat eläimiä. Ovat tehneet sitä jo ennen kuin saarelle saavuin 20 vuotta sitten. Lahjoituksia tulee lähinnä ihmisiltä, jotka ovat saarella käyneet ja kokeneet tämän maailman - kenties voisi sanoa eläinten maailman.

 

Veijo on taistellut ruokapaikastaan ja sen näkee naamasta.

Molemmin puolin "kuokkaa" on taisteluarpia.

 

Kutsun tätä kaveria Veijoksi. Hän lepäsi näillä kulmin, kun 2012 saavuin. Taisteluarvista voi päätellä, että Veijo on saanut taistella monen monta kertaa paikastaan auringossa. Hän on yksi onnekkaista Samuin koirista, joka saa välillä sateen tullen nukkua hotellin aulan katoksen alla. Yleensä kun tienpätkää ajan, Veijo tunnistaa scootterini äänen, eikä juurikaan ole näin vuosina korvaansa lotkauttanut. 

 

Tänään sitten olin pystyssä aamusta ja näin köpöteltiin ekaa kertaa kimpassa rannalla. Vanha kun jo on, otti sitten hotelliin oikopolun, kun itse jäin miettimään koko juttua ja jouduin kiertämään...

 

 

Veijo

Mikäs on näissä maisemissa Veijon kanssa tsuppailla.

2

Dummy ja muu koiraelämä

Dummy

Meidän naapurin Dummy. Kuten nimestäkin jo voi päätellä, vähän sellainen hurmaava höpsö. Leikkisä taivaisiin tuijottelija. Asutaan hyvin lähellä lentokenttää ja olen tullut siihen tulokseen, että Dummy bongailee lentokoneita. Sen touhu on melko huvittavan näköistä lönköttelyä, kun silmät tapittaa koko ajan taivaalle. Vai pelkääkö se kenties haukkoja, en tiedä.

Kun Boo muutti meille, samaan aikaan Dummy yritti tehdä saman. Meidän edellisellä kylällä tiesivät kuitenkin kertoa, että se pimeä musta koira (Dummy) on naapurikyliltä ja joku omistaa sen. Mutta silti Dummy tuli joka päivä, ihan heti aamusta. Kun Boo jo oli adoptoitunut meidän perheeseen, eikä meillä ollut vielä aitoja tontilla, Dummy haki Boon joka aamu uimaan. Ja ihan todella, aivan tajuton ralli ensin pihaa ympäri ja ihmeköynnökset nurin, jonka jälkeen peräkanaa tuhatta ja sataa viereiseen järveen pulikoimaan. Boo ei sentään sukella, mutta Dummy tekee senkin.

Katse kohti taivaita, ihan aina ;)

Kun vuosi sitten kesällä lähdettiin Suomeen, Dummy alkoi näyttämään vähän huonommalta. Ei niin kiiltävää turkkia enää, vaan erilaisia kolhuja siellä sun täällä. Meillä ei ollut silloin vielä Salsaa, ja olin päättänyt, että jos Dummyn kunto on huonontunut meidän takaisin tullessa, adoptoin senkin. Vaan toisin kävi. Tultiin takaisin, Dummy tuli kylään komeitten kaulapantojensa ja kiiltävän turkkinsa kanssa. Dummylle oli käynyt hyvin ja se oli saanut uuden entistä paremman omistajan.

Vajaa vuosi siitä, toisin sanoen viime helmikuussa me muutettiin siihen viereiseen kylään. Kun käytiin välittäjän kanssa ensimmäisen kerran katsomassa uutta mahdollista taloa, oli Dummy siellä meitä vastassa. Voi sitä hännän heilutuksen määrää, sillä koirahan ei unohda, kuten mainitsinkin. Dummy ja Boo ovat aina olleet parhaita kavereita, vaikka hampaita välillä vähän kalistellaankin. Iloisia ja leikkisiä veijareita, joiden jaloissa meidän uusi Salsa meinaa saada välillä sydärin. Voi meidän pientä riepua!

Pikku Salsa

Tällä hetkellä meillä normipäivä etenee niin, että aamuherätyksen ja lenkin jälkeen päästetään naapurin Dummy portista sisään. Se onkin sitten iloista sekoilua seuraava tunti, kunnes aurinko tekee tehtävänsä ja pakottaa koirat varjoon. Koska Dummyllä  ei ole omaa koirakaveria, ollaan ajateltu piristää sitäkin tarjoamalla sille päivähoitopaikkaa. Meidän koirat ainakin piristyy silminnähden duracelin saapuessa tontille. Dummyn ranskalaiset omistajat ovat paljon pois ja ovat mielissään siitä, että Dummyn ei tarvitse viettää päiviään yksin. Ei mekään täällä aina notkuta, mutta kun ollaan paikalla, on Dummykin tervetullut. Ja kun ranskikset palaavat illalla myöhään kotiinsa, he avaavat meidän portin ja nappaavat koiransa kotiin. Win win -tilanne meille kaikille.

Taitaa toteutua koko Thaimaassa sama kuvio; jos vuokraat talon jonka tontti ei ole aidattu, niin ei aikaakaan, kun joku kirppusirkus yrittää adoptoida sinut. Vaatii valtavaa mielenlujuutta olla pelastamassa jo sitä ensimmäistä ehdokasta, eikä meilläkään ollut itse tarkoitus ryhtyä koiran omistajiksi, mutta kuten olette ehkä jo lukeneet aiemmin, toisin kävi. Paria päivää lukuunottamatta ei kaduta kuitenkaan yhtään, enkä aio missään nimessä lukeutua niihin farangeihin, jotka ottavat sen koiran ja jättävät, kun tie vie eteenpäin.

Super-Boo lempipaikassaan aurinkoa paossa.

Siltikin, vaikka kuinka haluat hoitaa tonttisi koiranomistajana hienosti, niin ei se ihan helppoa ole. Saarella on valtavasti katukoiria, rantakoiria, temppelikoiria (minne varsinkin paikalliset hylkää/ jättää turreja), 7/11- koiria ja vaikka mitä muita. Niitäkin, joista kukaan ei pidä huolta. Ja jokainen irtokoira yrittää etsiä itsellensä lauman. Ja ne laumat valtaavat jonkin spotin rannalta, kadulta, kauppojen edestä tai meidän täällä asuvien luota. Eikä sinne vallatulle spotille ole yhdelläkään farangilla koiransa kanssa asiaa. Yksi rannalla vietetty päivä koirien kanssa vaatiikin monenlaista kikkailua ja ennakkovalmisteluja, ettei aiotulla kohteella ole liian isoa villikoiralaumaa vastassa. Sillä jos näin käy, tarvitaan avuksi kättä pidempää. Eikä sekään aina riitä. On tässä matkan varrella tullut muutamassa koiratappelussakin oltua, tänään viimeksi sellainen oli erittäin lähellä.

Mutta matka karvaturrien kanssa jatkuu. Me etsitään vieläkin muutaman kuukauden kylillä asumisen jälkeen järkevää lenkkimaastoa, jossa koirat eivät joutuisi käyttämään hampaitaan. Mietinpä tossa äskettäin jopa kuula-aseen ostamista, jos sen avulla saisi tietä vähän raivatuksi?

Hurjaa vai mitä?

Meidän vakkariranta koirille

Löytyi tuollainen kummallisen näköinen puukin. Kairapalmu kuulemma, ei syötävät hedelmät, vaikka ananakselta näyttikin;)

Kepit kädessä mahdollisesti tulevaa koiratappelua ennakoiden.

Aika upeat koiralenkkimaisemat!

2

Boo

Hauskaa vappua täältä Samuilta! Päivä on myös meikäläisen syntymäpäivä, mutta ei siitä sen enempää, ikähän on onneksi vain numeroita… Havahduin kylläkin tossa reilu pari vuotta sitten, kun esikoinen hurahti nappulasta täysi-ikäiseksi, että mitä hittoa??? Jos mä olen 29, niin miten toi sälli voi olla jo 18! Liian monta vuotta peruskoulun matikan tunneista, vai?

Ajattelin tänään kuitenkin rustata hieman Boosta, jonka omistajina ja huoltajina yllättäen itsemme helmikuussa löysimme. Boo on ihana, se on harvinaisrotuinen Samuin Seisoja ja se on suorastaan valloittava. Me emme valinneet Boota, koska aikomuksenakaan ei ollut ottaa koiraa, vaan Boo valitsi meidät. En tiedä johtuiko niistä paistetuista läskeistä vai mistä, mutta täällä se nyt ilostuttaa meitä olemassaolollaan joka päivä. Ja myös aiheuttaa huolta ja harmaita hiuksia.

Boo on kuuleman mukaan asunut viereisessä kylässä aiemmin, ollut erittäin huonolla hoidolla ja lopuksi hylätty. Vuokraemäntämme on silloin ottanut Boosta huolehtiakseen, mutta koska hän itse asuu Bangkokissa, niin käytännössä kylän Thaimaalaiset työntekijät ovat reppanan hoitaneet. Boo on juoksennellut pitkin kyliä oman mielensä mukaan, hakenut nälkäänsä ruokaa, hengaillut rakennustyömailla ja sitten rakastunut meihin. Ikävän taustan huomaa siitä, että Boo on erittäin arka ja minullakin meni viikko, ennen kuin sain koiraan edes koskea. Nykyään voin laittaa kaverin vaikka solmuun, mutta tuntemattomien lähelle koiraa ei vieläkään saa.

Kun meidän vuokraemäntä ensimmäisen kerran näki kuinka rakastunut Boo oli meihin, niin hän pyysi meitä ottamaan koiran omaksemme. Hän toivoi, että Boo saisi olla onnellinen ja rakastamiensa ihmisten lähellä, jotta koira voisi kokea jonkun omistavan hänet. Eli melko yllättäen tilanteeseen tultiin ja yhtäkkiä meillä oli vieraassa maassa koira, joka luonnollisesti tietää myös aikatauluja, huolehtimista, kouluttamista ja huolta. Hei hei spontaanit muutaman päivän ulkomaanlomat, aamuun venyvät illanistujaiset (no ei ne oikein Miskankaan kanssa olisi onnistuneet), rutiinittomat päivät, koko päivän retket sun muut. Kun mopo pihalla käynnistyy, niin koira ottaa jalat alleen ja lähtee mukaan. Ja se on kyllä vaarallista! Muutaman kerran Boo on jo juossut korvat hulmuten isolle tielle asti meidän perässä, ja onkin melkoinen ihme ettei se ole joutunut onnettomuuteen.

Mutta kun me ei kuitenkaan lähdetty Samuille taloon tai sen terassille istumaan päivästä toiseen, vaan elämästä nauttimaan ja uutta löytämään. Rakentelemaan pilvilinnoja, downsiftaamaan ja olemaan virran vietävinä. Eli jonkun verran on vielä tehtävää, että saadaan yhtälöt toimimaan, koira ja vapaus. Nyt meillä kuitenkin on koira, enkä tietenkään aio sitä hylätä.

Taas meillä rakennetaan pihaan aitaa, tai no oikeastaan tämä on jo kaiken härdellin keskellä aidanrakennuksen toinen kierros. Tätä Iisakin kirkkoa on tehty jo reilu kuusi viikkoa, mutta siitäpä tuleekin sitten valmistuttuaan vähintään muotovalio tai jotain. Aidan ainoana tarkoituksena on pienentää koiran reviiriä ja suojella sitä (ja kaikkia muitakin) liiallisilta sinkoiluilta kylillä ja liikenteen seassa. Ja ehkä jonain päivänä mekin pääsemme lähtemään pihasta aiheuttamatta kaaosta koko kylässä Boon juoksennellessa mopon perässä. Mä niin toivon sitä! Vähän kyllä meinaa pieni epäilys hiipiä mieleen, kun huomasin tunti sitten Boon ottavan gasellimaisen loikan naapurikylän 1,5 metrisen aidan yli. Meidän aidasta ei nimittäin ole tulossa niinkään korkea.

Kuala Lumpurin reissu olisi varmasti ollut kaksin verroin mukavampi, jos ei olisi tarvinnut miettiä Boota aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Vaikka olimme huolehtineet hoidosta ja ruokituksesta kylän työntekijöitten avustuksella, niin silti koin tuskaa miettiessäni sen ikävää. Mihin ne hävisivät? Miksei ne tule kotiin tänäänkään? Mitä on tapahtunut? You know… Ja kesäksi suunniteltu Suomen reissu on sekin vielä edessä. Voi itku!

Onneksi olemme käyttäneet Boota klinikalla, hankkineet rokotukset ja raivotautitestit ja kaikki on kunnossa. Jos vaikka tarvitsee ottaa koira suomeen kesäksi, niin saattaa siihenkin olla mahdollisuus, vaikkei se ihan yksinkertaista olekaan. Koiraa on puunattu ja tuunattu ja olipa muuten makeeta, kun kunnon klinikalla pesun jälkeen (koira piti pitää viikko kastelematta), niin ruttunaama lähti ensi töikseen viereiseen sadevesijärveen uimaan. Ja kun Boo ottaa hatkat, sille ei mahda yhtikäs mitään. Koulutus taitaa olla ainoa keino tämän ”vapaan sielun” hallinnassa. Mutta se täytyy vielä kyllä erikseen mainita, että verrattuna Suomeen, niin täällä saa kyllä rahoillensa vastinetta paikallisilla koiraklinikoilla. Muutaman tunnin täysihoito, rokotukset, verikokeet, punkki-ja kirppuhoidot, pesut trimmauksineen ja paperit kuntoon 50€:lla!

Free spirit, sitä Boo on. Ja juuri sellaisena se onkin aika huikea koira. Lahjomaton suojelija. Ihana on aamuisin terassilla kahvilla istuessaan seurata, kun Boon kaveri Coffee (koska juo kahvia) jostain mistä lie, tulee ensin aamupainille ja sitten kaverukset häipyvät kahdestaan uimaan. Itse en ole nähnyt, mutta Coffee kuulemma sukeltaa kuin saukko ja siltähän toi vähän näyttääkin. Ja sitten pitkin iltapäivää ja iltaa tulee naapurin Buster kellot kaulassa ottamaan turpiinsa.

Nämä on näitä arkipäivän perusrutiineita tällä hetkellä. Aita valmistuu hitaasti, ehkä varmastikin. Ja ehkä sitten jonain kauniina päivänä ennen suomeen lähtöä Boostakin on koulutettu upeasti käyttäytyvä Samuin Seisoja. Joo-o, terve…


Varvastossuvaras


Ihana koira, ole tälle nyt sitten vihainen...


Aristokraattiset asennot


mopokoira

0