Sanurista Ubudiin

Lupasin edellisessä postauksessa kertoa mihin Canggusta liikahdettiin (eihän sitä nyt yhteen paikkaan voi jämähtää) ja miksi palattiin takaisin jo kolmen päivän päästä. Ei nyt ihan Cangguun, vaan sen kylkeen Seminyakiin. Mutta siitä vasta seuraavassa jutussa, nyt pienen pettymyksen aiheuttaneen Sanurin kimppuun:

Perinteisiä kalastusveneitä Sanurin rannalla.

Sanur

Oltiin alkuun pohdittu siirtymistä Balilta Gileille, mutta kuten mainitsin, Bali on valtava. Päädyttiin siis viettämään koko kaksi viikkoa Balilla, jotta pääsisi edes hieman jyvälle tästä monien hehkuttamasta ja toisten tyrmäämästä saaresta.  Kahdessa viikossakaan ei tosin nähty kuin murto-osa Balista, joten päätös lienee ihan järkevä. Ubudin halusin nähdä, mutta koska ei olla erityisemmin mitään terveysintoilijoita tai 'joogaituhippejä', ehkä pikainen visiitti siellä riittäisi. Se osoittautui vääräksi ratkaisuksi, sillä myös Ubud ansaitsisi paljon enemmän.

Me siirryttiin Canggusta Sanuriin, koska eräs sieltä kotoisin oleva paikallinen kehui sen ehdottomasti parhaaksi kolkaksi. Koska ei reissun päällä ehditty sen kummempaa taustatyötä tekemään, päädyttiin sinne pelkästään kuulopuheitten perusteella. Eikä Sanur kolahtanut meihin lainkaan. Vaikka Sanurin pitkä rantaviiva koostuu useista toisiinsa yhteydessä olevista poukamista ja on vastakkaisella puolella olevaan Kutaan ja muihin verrattuna hyvinkin rauhallinen, niin se ei nyt vaan sytyttänyt. Ehkä se oli meille liiankin rauhallinen? Ehkä nämä myöhäisteinit sittenkin sopivat paremmin nuorekkaampaan menoon?

Sanur Bali
Siis ihan nättihän toi ranta on, ja eniten miellytti puitten varjostamat kujat ja ravintolat.

Sanur Bali
Sanurissa voi myös surffata, mutta silloin täytyy meloa kyllä hyvin pitkälle

Denpasarin kyljessä

Sijainti Denpasarin kyljessä oli ehkä yksi syy. Sanurissa oli koko ajan sellainen fiilis, että olisi ollut Denpasarissa. Canggun sympaattisesti mutkittelevien kyläteiden jälkeen monikaistaiset ja ruuhkaiset väylät sai hien nousemaan pintaan jo kävellen katuja ylittäessä, saati sitten mopolla ajaessa. Ja vaikka merenkäynti oli uimista ajatellen ja toisen puolen surffiaaltoihin verrattuna tervetulleen rauhallista, niin silti tuli ikävä Canggun vireyttä.

Sanurin noin kahdeksan kilsan pätkä rantaa oli kyllä mainio vaikka aamulenkkiä ajatellen, sillä rantaviivan läheisyydessä puitten siimeksessä kulki päällystetty ja varjoisa rantabulevardi. Sanurissa kannattaa muuten vuokrata fillari mopon sijaan, sillä ellei suunnittele pidempää matkaa, pyörällä pärjää mainiosti ja näkee kuitenkin paikasta enemmän kuin kävellen.

Rantabulevardin takaata löytyy näitä pieniä kojuja, mutta myyjät ovat paikoitellen jopa vähän tungettelevia.

Balilla törmää monessa paikassa näihin demoneilta näyttäviin patsaisiin, mutta balilaisille elämä onkin demoneita ja harmoniaa.

Balilla törmää jatkuvasti erilaisiin kulkueisiin ja seremonioihin. Tässä sellainen Sanurin rannalla.


Rantabulevardin takana on myös lukuisia turisteille suunnattuja 'krääsäkauppoja', joten ostoksetkin onnistuu rantaa köpötellessä, mikäli ei menetä hermojaan melkolailla agressiivisesti iholla pörrääviin kauppiaisiin. Vaikka ymmärrän hyvin, että asiakkaita olisi saatava ja pienet kaupat ovat vähän sivukujilla, niin silti hameenhelmassa roikkuvat kauppiaat sai välillä veren kuohahtamaan. Muistakaahan ihmiset tinkiä, sillä hinnoista lähtee todella helposti kaksi kolmasosaa pois.

Illanviettoa ajatellen Sanurista löytyy rantaa myötäilevältä kadunpätkältä helposti useitakin hyviä ruokaravintoloita, joissa monissa oli myös elävää musiikkia. Thaimaalaisiin verrattuna paikallisten muusikoitten taso oli paikoitellen jopa nautinnollista.

Meidän onneksi oltiin varattu Sanurista vain kolmeksi yöksi hotelli, joten päätettiin pysyä siellä se aika, vaikka mieli tekikin muualle. Me majoituttiin Sanurissa edullisesti Puri Dalem- hotelliin, jonka sijainti oli mainiosti kävelymatkan päässä rannasta ja uima-allaskin vaihteeksi hyvän kokoinen moneen pieneen puljuun verrattuna.

Meidän Sanurin hotelli. Ennemminkin sellainen rauhallinen resortti, ihan kiva.

Ubud

Koska Sanur ei sen kummemmin viehättänyt, päätettiin tehdä sieltä käsin retki Ubudiin, jonne oltiin tehty reissu jo kerran aiemmin Canggusta. Ubudiin ei todellakaan riitä muutama tunti (en tiedä miksi kuvittelin että riittäisi), eikä pari päivääkään, joten suosittelen lämpimästi vaikka yöpymään siellä osan lomasta. Ubud on kuitenkin erittäin uniikki ja kaunis. Tosin tänä päivänä myös se on täynnä turisteja, joten hinnatkin ovat sitten sen mukaiset. Sieltä kuitenkin löytyy krääsän lisäksi myös paljon ihania putiikkeja ja mikä itseäni eniten miellytti, sitä maailmankuulua balilaista käsityötä. Juuri niitä värikkäitä sisustustuotteita, joilla voisin täyttää jokaisen tyhjän kolon lattiasta kattoon. Mikäli Balille lähtee shoppailemaan sisustustuotteita ja käsitöitä, Ubud on juuri se paikka. Mun teki melkein mieli itkeä, kun ei ollut aikaa pysähtyä toinen toistaan upeampien luomusten äärelle, niin paljon olisi lähtenyt matkaan.

Ubud on taiteellinen, siitä ei pääse mihinkään.

Markkinakujia ja vaikka paljon krääsää, niin myös erittäin paljon upeatakin tavaraa.

Väriä pitää olla, vaikka pääkalloissa.

Ubud oli myös täynnä Home stay- majoituspaikkoja ja koko meininki tuntui jotenkin taas mukavan kylämäiseltä. Pääkadun varrella on myös kohtalaisen iso basaarialue, josta voi hankkia sitä sun tätä, mutta hintapyynnöt oli välillä aivan poskettomia. Tinkiminen on ihan must ja tingi paljon, muuten saat todellakin tuhlatuksi koko matkakassan aivan turhaan.

Käytiin kahtena päivänä Ubudissa, eikä se riittänyt sitten mihinkään. Canggusta Ubudiin ajettiin mopoilla helposti kaksi tuntia ruuhkien takia ja Sanurista osapuilleen saman verran. Tosin maalaismaisemat Ubudin lähettyvillä ovat niin ihanat, että kauemminkin olisi voinut matkalla viettää. Riisipeltoa, paikallisia taiteilijakyliä, temppeleitä, vuoria ja notkoja. Varaa siis aikaa riittävästi myös valokuvaamiseen, sillä maisemissa riittää kuvattavaa. Varaa aikaa myös pysähdyksille teiden varsilla olevien kylien paikallisissa kioskeissa, sillä Balin ihmiset, ne nyt vaan ovat niin ihania.

Siinä missä Thaimaassa on henkien talot, Balilla on patsaat.

Mä vaan niin jaksan aina ihastella näitä ovia ja tunnelmallisia valoja.

Mä voisin kyllä asua Ubudissakin, ehkä?

6 kommenttia

  1. Jep, Ubud on oikein ihana. Skootterilla helppoa ajaa kaikille nähtävyyksille. Majoituttiin pari vuotta sit cityn kupeessa Monkey Forestin nurkalla riisipeltojen laidassa, joten rauhaa ja palveluita riitti ja viisi päivää meni hujauksessa.
    Ja kyllä meille Sanur ja Danau Tamblingan tien nurkat on edelleen hyvä gateway mm. Lembonganille tai Gileille. Skootterilla on sielläkin ihan hyvä liikkua, jos ei isolla tiellä tartte kaarailla. Sama hinta kuin kaksi pyörää.
    Pitääpä tuo Ganggu käydä katsomassa ja Uluwatu on myös listalla. Kiitti postauksista!
    Mukavaa alkuvuotta Thaikkuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kanssa toi Lembongan listalla, mutta en mä tiedä iskikö väsy vai mikä, kun ei sitten sinne päästykään. Se oli yksi syy että Sanuriin mentiin. Uluwatu olisi myös pakko nähdä, ja sitten ne Gilit. Mutta vielä ehtii, vai mitä?
      Loistavaa alkuvuotta teillekin sinne Ausseihin!

      Poista
  2. Hei! Mistä home stay majoituksia löytää? Jostain nettisivulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä rupesin nyt kanssa etsimään niitä netistä, ja näköjään ainakin booking.comin kautta näyttäisi löytyvän. Lisäksi hyvä keino on etsiä kulloisenkin paikan FB-ryhmiä, Baliltakin näytti löytyvän useampiakin, jotka tarjosi Home stay-majoituksia. Mutta paras tapa lienee se vanhanaikaisin, eli lähtee vaan katuja käppäilemään, pääsee samalla sitten kunnolla katsomaan miellyttääkö kämppä vai ei. Kadulta saa todennäköisesti sen parhaimman hinnankin.

      Poista
  3. Itse tykkään Sanurista tosi paljon, samoin Ubudista (ne pikku putiikit on todellakin ihania ;) Canggu on käymättä, pitänee ottaa listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meillä oli juuri se, että mentiin Sanuriin Canggun jälkeen ja koska Canggu oli jotenkin niin ihana, niin Sanur vaan ei yltänyt samaan. Kannattaa ihmeessä käydä Canggussa :)

      Poista

Back to Top