Jemma-niminen mesta

Mä laitan tän nyt tänne, niin voidaan sitten kumpikin unohtaa missä se on

- sanoi Tomppa kaksi viikkoa sitten.

Ja mehän unohdettiin. Niin hyvin, ettei olla vieläkään sitä löydetty.

Nimittäin Taalintehtaan Ekocenteristä ostettua seinähyllyä. Sellaista vaaleanpunaista söpöläistä, jolle oli jo paikka uuden huussin seinällä.

Tapsakin kävi eilen vähän katselemassa ympärilleen, josko sitä hyllynkulmaa jostakin pilkahtaisi.

Mutta ei käynyt kala syöttiin. Tapsa löysi kuitenkin sinisten ovien takaata vanhan puisen kaivinkoneen, jolla on joskus nappulana itse leikkinyt.

Puinen kaivinkone lähti Tapsan kainalossa kylille, niin kuin sen piti mennäkin.

Tapsan aarre ja lapsuusmuisto.

Tuliainen Balilta toivottaa tervetulleeksi

Tontilta löytyneitä ehjiä Arabian lautasia

Aarreaitta Taalintehtaan Ekocenter

Me ollaan löydetty monia aarteita Taalintehtaan Ekocenteristä, sen kadonneen vaaleanpunaisen hyllyn lisäksi. Tämä ekocenter on tiloiltaan kovin pieni, mutta tavara vaihtuu siellä yhtenään.

Vähintään kerta viikkoon on siis syytä käväistä, ettei vaan missaa jotain mieletöntä. Kuten se vanha prinsessasänky yöpöytineen, josta myöhästyttiin päivällä. Siinä olisi ollut todellinen unelmasänky.

Taalintehtaan Ekocenterin oma tuotantokin on miellyttänyt paitsi silmää, myös lompakkoa. Paikan "taiteellisella johtajalla" on selvästi mun maku ja värisilmä, ja ennemminkin on tarttenut vähän jarrutella, ettei aina ole pakettiauto täynnä tavaraa.

Meininki centerissä on myös hauska ja rento. Tompalla on sellainen tyyli, että se huutaa jo heti ovelta

huomenta nuoriso!

- ja välittömästi takahuoneesta saapuu Tompan uusi ystävä hymyillen ja postimerkkien keräilyharrastuksen aloittamista ehdottaen. Pilke silmäkulmassa tietenkin.

Rentoa siis on, eikä hinnatkaan ole niin justiinsa.

"Olisko 50 senttiä sellainen sopiva?"

"Juu, käy oikein hyvin".

Tai sitten ei maksa mitään, jos ei ole vaikka varmuutta saako tavaran korjatuksi.

Nyt kun meillä on niin hulvattoman kiire remppatouhuissa, että meinaa ruokavaliokin olla kylmiä lihapullia suoraan boxista, Ekocenter on melkein hengenpelastaja.

Se on nimittäin Taalintehtaan frisbeegolfradan vieressä, joten tulee väkisin käytyä edes välillä viskomassa vähän kiekkoakin.

Jotain muutakin siis kuin pelkkää remppaa.

Ihan huippua juhannusta teille ihanat!

Me taidetaan ystävien kanssa sählätä Österkullan "juhannusolympialaisten" merkeissä syöden, hitusen humaltuen ja nauttien.

Pus!

Ekocenterin pöytä, 3 euroa

Ekocenterin tuolipenkki 20 euroa

Ekocenterin maitotonkka 2 euroa

2 kommenttia

  1. Tuo jemma on kumma paikka, kun kaikilta sinne tavaraa sopii ;)
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Majan Molla :D Olisipa hauska joku päivä löytää tuo paikka, sieltähän voisi löytyä vaikka mitä :)

      Poista

Back to Top