Ei näköjään joulua ilman stressiä

 

Reissu lähestyy, ja huoli lisääntyy (kuka olisikaan voinut arvata). 

Thaimaahan pääsee (VIELÄ) tällä hetkellä Test & Go systeemillä sisään (mikäli Thailand Pass on hankittuna), mikä tarkoittaa maksimissaan yhden yön lusimista SHA+ -hotellissa, kunhan PCR -testitulos Thaimaan päässäkin näyttää miinusta. Test & Go sisäänmenoa varten täytyy anoa erityistä Thailand Passia, johon vaaditaankin sitten vaikka mitä rokotustodistuksista maksettuihin PCR -testeihin Thaimaan päässä. Suomesta lähtiessä pitää luonnollisesti olla näyttää negatiivinen testitulos, ja tietenkin todistus kahdesta rokotuksesta, muuten ei lennolle pääse. Kaikenmoista muutakin täytyy hoitaa kuntoon ennen reissua, mutta ehkäpä noi testitulokset tuottaa eniten huolta, sillä eihän sitä voi todellisuudessa tietää minkälaisen testituloksen tulee saamaan.

 

Olen silmät punaisena seurannut Thaimaan uutisointia varsinkin nyt Omicronin myötä, ja eilen se sitten pamahti silmille - Thaimaa peruuttaa koko Test & Go kuvion ainakin tammikuun neljänteen saakka. Thailand Passin hakeminen Test & Go:n osalta sulkeutui eilen klo 19.00 Suomen aikaa, ja veikkaan että moni epätoivoinen henkilö on kuumeisesti täyttänyt hakemuksia ennen aikaikkunan sulkeutumista.

 

Niin mekin. 

Nyt tarvitaan kaikkia henkiä avuksi!

On soiteltu vakuutusyhtiöön ja saatu englanninkieliset vakuutustodistukset pikana. Samuilta ei kuitenkaan enää eilen saanut Test & Go paketteja hotelleilta, joten oli ostettava lentoliput Phuketiin, josta paketteja vielä sai. Mehän ei tunneta Phuketia juurikaan, mutta Thailand Passia varten oli varattava yksi yö jostain Phuketin SHA + hotellista, sekä varattava ja maksettava PCR -testit Phuketin lentokentällä myös ennakkoon. Onneksi ystävämme Ira ja Harri tuntevat Phuketin kuin omat taskunsa, niin oli helppo valita sama hotelli heidän kanssaan, vaikka he ovatkin menossa Phuketiin pari päivää ennen meitä. Tyypit ehti uppoutua hakemustan pariin muutama tunti ennen meitä ja nyt Ira onkin jo saanut passin haltuunsa. Harri vielä odottelee omaansa,  eli tavallaan vähän samassa huterassa veneessä seilataan molemmat pariskunnat.

 

Vaikka me aloitettiin Thailand Passin hakeminen reippaasti ennen klo 19.00, niin hakemusten ja tiedostojen lataaminen systeemiin vei sen verran paljon aikaa, että myöhästyttiin niitten lähettämisessä 14 minuuttia. Tällä hetkellä tilanne on tietenkin se, että minkäänlaista varmuutta ei mistään vielä (tai taaskaan) ole. Lentoliput on maksettu, SHA+ hotelli on maksettu, testit on maksettu, joten nyt ei auta muu kuin ristiä kädet kyynärpäitä myöten. Toivottavasti me istutaan kuitenkin 16.1.2022 viimein koneessa matkalla kolme vuotta kadoksissa olleen sielun etsintöihin.

Sandbox -kuviot on näillä näkymin peruttu myös, paitsi Phuketin osalta. Samuin yrittäjät ovat kuitenkin jo kovin sanoin lähestyneet ministereitä hotellivarausten peruutusten takia toivoen, että myös Samui Sandbox -kuvio hyväksyttäisiin. Sandbox tarkoittaa siis sitä, että maahan tulija voi varata tähän tarkoitukseen sertifioidun hotellin, viipyä siellä seitsemän päivää (ei kuitenkaan huonekaranteenissa) ja jatkaa halutessaan matkaa muihin provinsseihin. Mikäli meidän Test & Go yritys nyt kariutuu kiville, me saatetaan vielä harkita tuota Phuketin Sandboxia, vaikka mieluummin menisimmekin suoraan Samuille. 

 

Moni asia saattaa kuitenkin totuttuun tapaan muuttua vielä moneen kertaan tässä matkan varrella, ja ainakin viimeistään silloin 4.1.2022, kun viranomaiset ilmoittelee taas jostain salamannopeasta muutoksesta. Kuvio on valitettavan normaalia, ilmoitukset ja muutokset kun tulee, ne yleensä astuu voimaan lähes samantien.

Meidän kohdalla tiedän kuitenkin yhden asian satavarmasti - kärsivällisyys on nyt kortilla. Yksi kokonainen talvi vielä täällä on mission impossible. 

 

En kestä enää yhtäkään talvea. 

 

Joten pliiiis pitäkää peukkuja! Meidän Thailand Pass -hakemukset rullaa vielä käsittelemättömien joukossa, eli kyllä siellä pikkuruinen toivonkipinä hiillostelee.

Matkakaverit Ira ja Hartsa. Ja Taalintehtaan kinkkukisat.

Mortinmäen mukava koirahotelli

Koirien hoitopaikka alkaa olemaan selvillä. Esikoinen tuli Espanjan reissulta jouluksi kotiin, mutta koska polvi on leikkausta vaille taas kaaduttu, ei hänestä koiranhoitajaksi ole. Löysin kuitenkin Perniöstä sananmukaisesti mukavan koirahotellin, jossa käytiin koirien kanssa maanantaina vähän haistelemassa (valokuvat tosin unohtui koko tohinassa). 

Mortinmäen mukava koirahotelli sijaitsee Perniössä kauniissa peltomaisemissa ja hoitola itsessään on ilmeisesti vanha pientila piharakennuksineen. Kieltämättä oli vähän kuin olisi kotiinsa tullut. Omistaja oli oikein mukavan oloinen ja hotelli ilmeisen täynnä koiria, mutta varmaankin meitä varten koirat oli omissa huoneissaan. Jokaiselle koiralle oli huoneet sänkyineen ja voitteko kuvitella, myös peitoissa oli pussilakanat ja tyynyissä tyynyliinat. Ihan huippua!

Koska meillä on tällainen ongelmakoira nimeltään Boo, siitä on varoitettava hoitopaikkaa etukäteen. Boo tuskin enää käy kehenkään kiinni, sen verran on luotto ihmisiin palautunut tässä vuosien varrella. Mutta Boo on mestarikarkaaja, eikä kukaan koiranhoitaja halua kontolleen sitä että koira hävisi, eikä koskaan palannut takaisin. Noinkohan Boo muuten löytäisi kotiin Perniöstäkin?

Ennen toivottua reissua me pakataan koirat autoon ja viedään ne päivähoitoon Mortinmäkeen. Toivottavasti kaikki menee silloin loistavasti ja Boo näyttää parhaat puolensa. Salsa on nyt kuitenkin timanttinen pieni prinsessa, eikä sen kanssa varmasti tule ongelmanpoikastakaan. 

Nyt Kemiö kuitenkin hiljenee joulun viettoon jälkikasvun kanssa. Kuusi on hankittu ja koristeltu jo kaksi viikkoa sitten, jostainhan on ollut pakko saada piristystä pimeyteen. Ekaksi mä ajattelin että kuinka noloa, sitten päätin että mitä hittoa. Jos kuusi on hengissä vielä tammikuussakin, heitän sen pois vasta vähän ennen reissua😅.Tässä nihkeässä ajassa ja pimeydessä kaikki keinot olkoon sallittuja.

 

Ihanaa joulua meiltä teille💜. Toivottavasti kaikilla teilläkin on edessä lempeä ja onnellinen joulu teille kaikkein rakkaimpienne parissa.

 

Vaikka Kemiössäkin on kaunista, talvi ei ole meidän juttu. Eikä Salsankaan.

Nätti symmetrinen kuusi omasta pusikosta.

Mummin perintönä kuusen koristeet.

 

8

4 vuotta sitten Thaimaassa

 

Auton osto Thaimaassa rahoituksella

 

Jokainen joka on edes silloin tällöin silmäillyt blogia, tietää meidän upean valloittavasta ja hyytävän pelottavasta viidakkotalosta Samuilla. Ei me todellisuudessa sinne keskelle pimeätä viidakkoa edes kuviteltu muuttavamme (kunhan käytiin katsomassa), mutta kun ensimmäinen asuntonäyttö pakotti vierailemaan vielä uudestaan ja kun viidakkotalo jäi kummittelemaan uniinkin, tehtiin rohkea päätös - sinnehän muutetaan!

Muutto viidakkotaloon johti taas siihen, että oli pakko ostaa auto. Liian monta pimeätä kilometriä hengenvaarallisella tiellä oli - noh hengenvaarallista - ja kun siinä itsekin olin jo pari kertaa kaatunut mopolla, vaihtoehtoja ei jäänyt. Sitä paitsi, kun Samuilla tuli vettä, sitä tuli sitten tulviksi asti. Vuoret valui alas laaksoihin, siltoja sortui, mopolla (ihme että ne toimi tulvissa) ajettiin reisiin asti vedessä ja pystyi vain kuvittelemaan kuinka paljon teillä olevista tulvavesistä oli itse asiassa paskaviemäreistä peräisin. Ei siis ihan tautivapaata toimintaa.

 

Aina Samuillakaan ei aurinko paistanut,

 

vaan viidakkotalollakin tulvi.

Alunperin oli tarkoitus tyytyä sellaiseen parin tonnin (euroa) kulkuneuvoon, mutta sen hintaluokan autot oli auttamatta täysiä romuja ja vielä poskettomasti ylihinnoiteltuja. Suunnitelma vaati siis upgreidauksen, varsinkin kun ystävämme Rock ilmoittautui innokkaasti rahoituksen takaajaksi. Länkkäri ei Thaimaassa saa siis tuosta noin vain rahoitusta autoliikkeistäkään, vaan monenmoista asiaa pitää hoitaa kuntoon. Ymmärrän tietenkin autoliikkeitä, asiakkaan maksukyvystä on tarpeellista tehdä selvitys, mutta mitä kaikkea kommervenkkia tuohonkin prosessiin kuului, se todella hämmästyttää vielä tänäkin päivänä. Lue vaikka täältä.

Mutta lyhyesti - takaajan (Rockin) koti käytiin valokuvaamassa, samoin hänen yrityksensä ja taideteoksensa. Hänen tilitietonsa piti toimittaa puolen vuoden ajalta, samoin kuin tietysti meidänkin, ja sen jälkeen pankin edustaja saapui vielä meidän talollemme valokuvaamaan.

Maastopuvussa, kaatosateisena sunnuntai-iltapäivänä.

Sähköinen portti ei toiminut yleensäkään sateella, joten kävin päästämässä pankkivirkailijan (tai kuka lieneekään) sisään. Tyyppi oli armeijan puvussa kieltämättä vähän pelottava, ja olin ilmestyksestä johtuen jo aivan valmis perumaan koko rahoituskuvion. Entäs jos vaikka lainan lyhennyksen pienestä viivästymisestä tyyppi ottaakin seuraavalla kerralla kiväärin mukaan? Tätä ei onneksi koskaan tapahtunut, joten who knows. Jokin selkäytimessä kyllä varoitteli viemästä asiaa yhtään sen pidemmälle, joka ehkä olikin rahoitusyhtiön tarkoitus - pelotellaan jo heti alkuun sen verran ronskisti, ettei asiakkaalle jatkossa tule mieleenkään joutua taloudellisiin vaikeuksiin.

 

Viidakkotalon valtava pihamuuri, sisään pääsi jos pääsi.

 

Kielimuurin takia moni asia on turhan haastavaa Thaimaassa. Tällä en tarkoita pelkästään sitä, että paikallisten olisi pitänyt osata englantia huomattavasti paremmin (vähän kylläkin), vaan kyllä meidänkin olisi siellä asuessa ollut viisasta suoriutua paikallisesta kielestä vähintään auttavasti. Mutta eniveis, tuo silloinen autokeissi saatiin kuin saatiinkin maaliin, vaikka aikaa se otti ja vähän hermojakin riekaloitui.

Auton myynti vuonna 2019 Samuilta lähtiessämme ei sitten sujunut yhtään vähemmän haastavasti. Autolle löytyi ostaja australialaisesta expatista, joka maksoi meille auton. Sillä rahalla me hoidettiin velat rahoitusyhtiölle ja tehtiin viralliset kauppakirjat ja omistajanvaihdokset. Tai näinhän sen piti mennä, mutta koska TIT (this is Thailand), ei SEKÄÄN mennyt niin. Vielä kahdenkin vuoden päästä auto oli virallisesti meidän (ei siis enää rahoitusyhtiön), eikä omistajanvaihdos näyttänyt onnistuvan meidän palaamatta Samuille. 

 

Tätä ei kuitenkaan ollut mahdollista järjestää, eikä siinä olisi ollut järkeäkään. Maksaa nyt korona-aikana tuhansia euroja lipuista Samuille ja kärsiä kahden viikon karanteenit ylihinnoitellussa hotellissa vaan siksi, että pääsee paikan päälle allekirjoittamaan papereita. Eikä meidän allekirjoitukset näin muutama vuosi auton papereitten allekirjoittamisen jälkeen olisi kuitenkaan olleet täsmälleen samanlaisia, kuin silloin aikoinaan. Tätä allekirjoitussekoilua nimittäin tapahtui usein mm. pankeissa, mikäli allekirjoitus ei ollutkaan täysin samanlainen kuin passissa. Silloin hikoiltiin useampi tunti ja yritettiin vääntää nimmaria uudestaan ja uudestaan, kunnes pankkivirkailija viimein näytti koneeltaan että katso! - tällaiselta sinun allekirjoituksesi tulisi näyttää. Aivan sekopäistä.

 

Loppupeleissä Samuilla asuva brittiystävämme Don lähetti kuriirin mukana auton paperit meille tänne peltojen keskelle, me allekirjoitettiin ne ja lähetettiin samaa tietä takaisin. Toivottavasti auton uusi omistaja tänä päivänä viimein omistaa melkein kolme vuotta sitten ostamansa auton.

Kuten olen monta kertaa naureskellut, moni asia Thaimaassa on aivan kreisillä tolalla, mutta ehkä sitten sopivasti hurmaavalla tavalla. Tai sitten aika vaan kultaa muistot. 

 

Silloin kun ei tulvinut, oli kyllä ihan parasta.

 

Levoton majatalo 

Parasta Samuin joulukuussa neljä vuotta sitten oli levottoman talon meininki. Nuorisoa pyöri jaloissa  aamusta iltaan ja aika usein myös kellon ympäri aamuun. Esikoinen ystäviensä kanssa saapui meille joulun viettoon, ennen kuin jatkoivat matkaansa Balille. Vaikka välillä oltiin tuskanhiki otsalla vauhdista ja vähän huolestakin, oli se kuitenkin aivan huikeata. Mä jaksan aina yllättyä siitä, kuinka hienoa ja fiksua nykynuoriso kaikkine ajatuksineen on. Kaikki ne näkökulmaväittelyt sun muut - erittäin silmiä avaavaa.

Me vietettiin oikeastaan aika perinteinen joulu yhdessä. Joulukuusi koristeltiin (pihalta löytyi joku sen virkaa kohtalaisesti ajava viherpensas), nautittiin glögistä Samuilaisittain, tehtiin jotain sinne päin perunalaatikkoa, ja jopa kinkku paistui uunissa. Samuilla joululahjoiksi riitti käynti paikallisessa Central Festivalissa, jossa ostettiin sitä mitä kukin tarvitsi. Esikoiselle ja kavereille annoin joululahjaksi lisäksi pieneen tilaan mahtuvat reissupyyhkeet, kun ei niillä reppanoilla ollut mitään. Mua aina jaksaa hämmästyttää se, että vaikka kuinka pitkälle reissulle tyypit lähtivätkään, pieni reppu riitti ja tietenkin se tärkein, skeittilauta.

 

Joulun jälkeen nuoriso suuntasi Balille skeittaamaan, ja viidakkotalo hiljeni. Kunnes se jälleen helmikuun alussa täyttyi samasta porukasta. Vitsit miten hienoja muistoja. Ja tiedättekö, kuten silloin Samuilta käsin monesti kirjoitinkin, me nähtiin junioreitten kanssa paljon enemmän kuin nyt, kun asutaan kaikki samassa maassa. Meidän on siis vaihdettava maata, se on päivän selvää.

Ohlalaa... elämä oli hianoo!💜

Nuoriso saapui aina jouluksi, ja vitsit miten sitä odotettiinkaan!

Ihan huippuja nuoria miehiä.

Näin hienoa joulukuusta ei viidakkotalolla ollut :)

2

Rumpuhuoneen remppa, osa 3 ja olkkarin remppa, osa 1 ja siihen päälle joulumasis

Joulu meni jo, yääähh... ja juuri kun meillä oli niin ihanaa. 

 

Mietittiin Tompan kansa, että milloin ollaan viimeksi oltu pelkästään nelistään joulun vietossa - eikä kumpikaan muistanut. Aina on ollut vieraita. Viime vuonna joulun vietti töllissä kaivatut vieraat Hong Kongista ja isäni (mutta ei esikoinen), sitä ennen Samui-vuosina oli aina jotain tuttuja käymässä, vaikka perheenä yhdessä oltiinkin. Ehkä siitä on jo 15 vuotta? 

 

Tämä joulu oli ihana. Vain me ja pojat, ja tietty koirat. Aamusaunaa, iltasaunaa, aamusaunaa, iltasaunaa, hyvää ruokaa, suklaata, kynttilöitä, lahjoja (joo ollaan oltu kiltisti), maailman parannusta, koronaihmettelyä, paikalleen jumittumisen kiroilemista (kaikki haluaisivat jo reissuun) ja China handia. China handista (jonka esikoinen meille Samuilla opetti), on muutamassa vuodessa kehkeytynyt meidän perheen traditio. Aina kun nähdään, me pidetään turnaukset. 

 

Suvun perintöpallo 50 -luvulta

 

Nyt joulun jälkeen iski aikamoinen burn out. Pojat lähti ja me ollaan ihan blääh. Oltiin jo ennakkoon päätetty, että joulun ja vuodenvaihteen väli ei tehdä mitään remppaa, ollaan vaan ja keskitytään välillä bisneksiin (lue rahaan, sitä kun on tässä remppaillessa vähän palanut). Mutta me ei osata keskittyä nyt yhtään mihinkään. Takki on tyhjä ja niin pääkin. 

 

Eilen pakotettiin itsemme Taalintehtaalle heittämään kiekkoa, josko siitä saisi energiaa. Pakotin itselleni myös viikon mittaisen joogahaasteen, jos edes siitä saisi lisää virtaa. Tai ideoita, tai edes remontissa jämähtäneet lihakset auki. No nyt on kaksi päivää joogaa takana ja lihakset vaan eri tavalla kipeinä. Pakotan silti itseni jatkamaan, muutenhan sitä on vain säälittävä luuseri. 

Remppaaminen on kuulkaa helppoa, vaikkei se fyysisesti aina siltä tunnukaan. Rempatessa voi kuitenkin nostaa aivot narikkaan ja tehdä vaan. Toisin sanoen ei tarvitse miettiä niitä asioita, joille oikeasti pitäisi suoda ajatus jos toinenkin. Niin kuin nyt vaikka kuinka selvitä pahimmassa tapauksessa seuraavastakin koronavuodesta (toivottavasti ei!) rahallisesti, ja mitähän sitä sitten keksisi. Yrittäjä ei voi vain olla, pitää olla suunnitelmia. Eikä nyt jaksaisi suunnitella yhtään mitään.

 

Ehkäpä pitäisi vaan aloittaa rempan jatkot, ja lopettaa itsensä pakottaminen pakkolomalle. Näillä aivoilla ei nyt näytä syntyvän viisaita ajatuksia. 

 

Pitäisi päästä reissuunkin, huoh...

Rumpuhuoneen pikkuhuone ennen

 

Rumpuhuoneen remppa ja kuuselle paikka

 

Rumpuhuone ja se pikkuinen tila ennen sitä on olleet menetettyjä tapauksia jo reilu 1,5 vuotta. Olen kyllä koko ajan ollut varma, että kaiken sen rojun ja p#skan alta on kaivettavissa prinsessa. Kunhan vaan saa vision ja lähtee toteuttamaan sitä. Tai sitten alkaa vaan purkamaan, ja visio seuraa sitten perässä.

Enkä ollut väärässä. 

 

Noin viikon duuni rumpuhuoneessa ja ennen kaikkea se mustikkamaito saa nyt huokaisemaan ihastuksesta joka kerta ohi kulkiessa. Jopa rumpuhuoneen edessä olevasta pikkuisesta tilasta tuli parempi kuin uskalsin toivoakaan, sillä mitään visiota tilan suhteen ei ollut. Ne vaan tuli rempan edetessä. Seinät on nyt kuitenkin levytetty ja maalattu, lattia maalattu, jopa kattolistat on paikoillaan. Karmit ikkunoista ja ovista puuttuu, lattialistat puuttuu ja sähköt on vielä sinne päin, mutta tarkoitus olikin saada tilat väliaikaisesti joulukuntoon.

 

Rumpuhuoneen pikkuhuone jälkeen.

Vielä puuttuu listoja ja muuta, mutta ne sitten joskus.

 

Kuten olohuonekin, sillä kuuselle oli saatava paikka. Meillä löytyi puolikkaasta olohuoneesta muovimaton alta lautalattia (tätä toivottiin kovin), mutta tiedettiin, ettei olkkarin toisesta puolikkaasta löydy kuin raakalautalattia. Joten revittiin jouluksi lautalattia esiin ja levytettiin seinät, koska ikkunoitten siirtelyjen jälkeen niin oli pakko tehdä. Lautalattia on nyt todennäköisesti alkuperäisessä vihreän värissään, mutta maalataan se sitten, kunhan saadaan kunnon lautalattia aikaiseksi myös olkkarin toiseen päähän. Eli hommaa piisaa jatkossakin.

Mutta kuusi sai paikkansa ja osa Becksin huvilalta hankituista huonekaluista myös. Loputkin huonekalut ehkä sitten, kun kannetaan kuusi pihalle. En tiedä milloin tän sysipimeyden keskellä raaskin niin tehdä - ehkä vasta maaliskuussa - mutta aivan sama. Me tarvitaan nyt valoa ja kynttilöitä, pimeys on iskenyt lekalla tajuntaan. Ja kun sanon pimeys, niin tarkoitan PIMEYTTÄ. Saakeli että sitä riittää.

 

Eka talvi täällä meni jotenkin usvassa ja uutuuden viehätyksessä, mutta tämä toka talvi ei tunnu nyt menevän millään. Voisin helposti harpata tästä ensin helmikuulle ja sitten huomenna huhtikuuhun. Voisipa niin tehdä.

 

Onneksi valoa kohti mennään. Ehkä se mielikin tästä kirkastuu...

Toivottavasti teillä oli ihana joulu💖

Osa olkkaria ennen...

ja jälkeen

Joulu tuli sittenkin.

6

Löytyikö joulufiilis?

En päässyt kummoisiinkaan joulufiiliksiin ennen aattoa, vaikka esikoinenkin pärähti saarelle meidän kanssa joulun viettoon. Mietin ennen juniorin tuloa, että pitääkö tässä hankkia läjä lahjoja ja muuta karmeanväristä (täältä ei saanut mitään maltillista) tingeltangelia huushollia koristamaan, tai pitäisikö naamioida terassin vieressä komeileva banaani joulukuuseksi, mutta päädyin olemaan tekemättä kumpaakaan. Onneksi Jesse pyysi tullessaan meitä unohtamaan koko "älytön hössötys" ja keskittymään vain lomailuun, joten näin siis tapahtui. Aika vaikea olisikin ollut päästä valkeaan ja viileään tunnelmaan varpaat rantahiekassa tai tyrskyissä, sillä viikon ajan ennen joulua tuli ahmittua aina tilaisuuden tullen sitä itseään, eli rantaelämää ja aktiviteetteja.

Mä niiiiiin pidän tällaisista jouluista ;)

Sesonki on muuten tuonut tullessaan näitä monia pieniä reggaebaareja, hyvä musa, loistavat maisemat ja ne huurteiset...

Lahjan lahjaa ei myöskään pantu pakettiin, vaan hankittiin itse kullekin sitä sun tätä tarpeellista (vähän tarpeetontakin), kun vastaan käveli. Ja aika vähän tuli ylipäätään sijoitettua itse jouluun ensimmäisen kerran ikinä. Olipas se muuten vapauttavaa! Rahaa ei kuitenkaan jäänyt sukanvarteen yhtään ekstraa, sillä kyllähän tämä "lomailu" itsessään on melko kallista, ihan missä vaan maapallolla. Syödään ulkona, harrastetaan kaikkea mahdollista ja mitä vaan mieleen juolahtaa, mutta ehkä mieluummin kuitenkin näin, sijoitetaan siihen yhdessä olemiseen materian sijaan.

Jouluaattona vietettiin kuitenkin unohtumaton ja ihana ilta suomalaisten ystävien kanssa. Suurkiitos siitä illan isännälle Ilarille ja emännälle Sinikalle vielä tätäkin kautta. Vaivaa oli nähty niin paljon, että ihan heikottaa ja nöyräksi vetää. Oli lohta jos jonkinmoista, sienisalaattia, possua ja mitä nyt vaan voi joulupöydältä toivoa. Herkkujen lisäksi meitä suomalaisia joulun vietossa oli parisenkymmentä, joista suurin osa tuttuja, mutta aina mahtuu mukaan myös jonkun muun tuttuja, ja tällä kertaa joukossa oli myös hyvinkin laulutaitoisia sekä esiintymishaluisia lomailijoita. Joululauluja saatiin siis ihan livenä, ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi, mutta taisi niitä illan edetessä jokunen saksan kielinenkin särähtää korvaan.

Se ei ollut ehkä ihan perinteisintä joulumeininkiä, vaan meille juuri sopivaa rentoa seurustelua ja pelaamista kuka minkäkinlainen tonttulakkiviritys päässään. Jokainen oli tuonut lahjakassiin noin viiden euron lahjan, jotka sitten sekoitettiin ja lapset jakoivat mielensä mukaan eteenpäin. Lahjasäkistä löytyi niin tikkataulua, käsintehtyjä saippuoita, tuoksuvia kampaamotuotteita, silitysrautaa, nalletossuja, namia, valokuvakehyksiä sun muita saunalippuja, joten hauskaa piisasi ja joitain vaihtareitakin taidettiin tehdä.

Ja sieltä sitten yön pimeinä tunteina sekä trooppisten sateitten saattelemana ei reellä, vaan mopolla kotiin. Oli huikea aattoilta, joten kiitos kaikki tutut ja tuntemattomat!


suurta ja mahtavaa


kaikkea löytyi, hapankorppuja ja turun sinappiakin :)




jos vaan mahdollista, kyllä me aina biljardit pelataan :)

4