Unelmakelissä - Kisis frisbeegolf

Kun "never ending story" (lue marraskuu) antaa välillä periksi, syntyy pakonomainen tarve olla ihan pihalla. Lintujen laulua kuunnellen ja luontoa tuoksutellen, kääntäen auringolle ensin toisen posken, ja sitten perään toisen.

Nauttien hiljaa paikallaan. Tiedättehän, sillä tavalla jotenkin zen -mäisesti, ettei mikään pääse murtautumaan kaaoksesta tyhjään mieleen.

Vaihtoehtoisesti tuollaisen harvinaisemman päivän voi viettää viheriöllä kiroillen ja kiekkoa viskoen. Umpirisukossa äheltäen ja kiekkoa joen pohjalta naaraten - kengät märkinä, hiki selkää pitkin valuen.

Totuuden nimissä, ei me mitään zen -ihmisiä olla, tähän jälkimmäiseen porukkaan me kuulutaan - satoi taikka paistoi.

Väylä 16, jossa Tomppa teki birdien. Bongaa kori :)

Ihania pitkiä puistoväyliä.

Kisis Frisbeegolf -rata, ensimmäistä kertaa

Sen verran kaavoihin kangistunutta porukkaa me kuitenkin ollaan, että extremeretket uusille radoille vaatii aina jotakin spesiaalia. EXTRA HIENON ilman nyt vähintään.

Parin päivän miltei kesäiset kelit teki meistä rohkeita, ja otettiin hyppy tuntemattomaan. Karjaalla me käydään heittämässä useinkin, mutta aina vaan siellä samalla radalla. Vaikka tätä toista Kisiksen rataa on foorumeissa kovasti kehuttu, jostain syystä me ei olla sinne tätä ennen uskaltauduttu.

Ja hölmöähän tuo, sillä melkolailla hienosta radasta kuitenkin on kysymys. Upeissa maisemissa oleva kohtalaisen haastava rata otti meistä mittaa ja meikäläisestä tällä kertaa ihan selkävoitonkin. Tuntemattomassa radassa on aina extrahaastetta, kun ei ole vielä päässyt testaamaan mikä kiekko toimii parhaiten milläkin osuudella. Tähän kun ottaa mukaan vielä perus risukot ja ojanpohjat, ihan helpolla ei eilen päästy.

Enivei - upeita puistoväyliä ja vähän haastavampia, mutta hyvin hoidettuja metsäväyliä. Suurin osa tiipaikoista oli pienen lentokentän kokoisia ja toisin kuin meidän käymillä muilla radoilla, myös roskiksilla varustettuja. Isot pojot siitä(kin)!

Kisiksen radalta löytyy normaalit 18 väylää ja kaksi kiinteää vaihtoehtoa - amatööri tai pro. Ennen muinoin maksullinen rata on uusittu vuonna 2019, ja jossain matkan varrella rata on muuttunut myös maksuttomaksi, mikä on tietty jees.

Rata on todella pitkä ja mäkinen, mutta olipa kyllä nautinnollista päästä heittämään pitkää väylää ylhäältä alas, vaikkakin se meikäläisen kohdalla vielä valitettavan usein tarkoittaa pusikoita sun muita haasteita. Tuulen kuljetettavana olevasta ja taivasta halkovassa kiekossa on aina vaan jotain mystisen hienoa.

Mandoja ja OB -alueita löytyy, siksi lyhyemmissäkin väylissä riittää ihan pirusti haastetta. Väyläopasteet sai meiltä kiitoksia, vaikka ilman kännykkään ladattavaa UDisc -appsia (tai muuta vastaavaa) oltais muutaman kerran saatettu harhailla minne sattuu.

Urheiluopisto Kisakeskuksen yhteydessä oleva rata tarjoaa kisakeskuksen palveluiden kanssa oivallisen kohteen fribapäivän viettoon. Ilmeisesti kahvilaa sun muuta löytyy myös, mutta tällä kertaa me ei maltettu jäädä etsimään että mitä kaikkea. Kesällä sitten, kun kuuman kierroksen jälkeen saattaisi maistua myös huurteinen bisse (toivottavasti täältä saa).

Yleisesti ottaen kuitenkin, lähes täydellisesti hoidettu ja ehdottomasti käymisen arvoinen mesta. Kannattaa siis tulla kauempaakin testaamaan.

Ja fribatyttöset - kerrankin paikka josta löytyy myös vessat, yay!

Tompan tyylinäytteitä

Kivoja rantaväyliä.

Kiva miljöö!

Ja upeita rantamaisemia!

0

Mökkejä ja niitten ihmisiä

 Viihtyisinkö mökillä pidempiä aikoja, vai tulisinko hulluksi? Ei harmainta aavistustakaan. Olisinko onnellinen isossa kaupungissa sitten? No tuskin. Bangkok on superkiva, kun siellä lentojen välissä pyörähtää muutamaksi päiväksi. Samoin Hong Kong; ihana mutta aivan liian kiireinen. Olenko sittenkin vähän erakko? Se voisi puoltaa tätä yllättävää 'mökkihulluutta'...

Mä niin rakastan näitä vanhoja latoja ja aittoja

Ensimmäinen tutkimusretki mökkien ihmeelliseen maailmaan on takana, samoin kaksi valloittavaa paikkaa. Suomessa ja sen maaseudussa on jotain ihmeellistä, eikä ollenkaan vähiten tuttavallisten ja avoimien ihmistensä takia. Vaikka paikoissa itsessään jokin pieni juttu aiheuttikin pohdintaa, niin pelkästään ihmisten takia niihin voisi hurahtaa. Auta armias, jos me sorrutaan tunteisiin järjen sijasta! Me ollaan kuitenkin niin tunneihmisiä, että meiltä voi odottaa mitä vaan. Mutta mä yritän avata tätä tutkimusmatkaa nyt itselleni, jottei sitten kaduta ensi vuonna.

Ensimmäinen kohde sijaitsi Karjaalla, niissä upeissa 'melkein merimaisemissa', keskellä valtavia vanhoja maatiloja. Siellä missä hevoset ja lehmät kirmasivat niityillä aiheuttaen 'vanhalle heppahullulle' ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kolmekymppinen nuori maatilan isäntäkin rasavilleine 'Vaahteranmäen Eemeli'- lapsineen ja sikari suupielessä oli jo seikkailu itsessään. Samaten kuin se epäluuloinen vapaana vaeltava vahtikoira (ihan tuli Boo mieleen), joka ei sitten kuitenkaan millään olisi päästänyt meitä pois. Ihana paikka, ihanat elävät olennot!

Hepat ei haittaisi yhtään. Voisi vaikka herättää henkiin vanhan harrastuksensa.

Mutta, se ei ollut rannassa. Joelle tosin oli vain 500 metriä, mutta ei sinne hypätä jokaisella saunareissulla, mikä on ehkä kuitenkin yksi 'mökkielämän' peruspilareista. Vaikka en itse helpolla uikaan kylmässä vedessä, niin muu perhe kylläkin. Joten se siitä, kun järjellä ajatellaan. Saatiin kuitenkin viettää aurinkoisen iloinen parituntinen maalaismaisemissa, jossa kaiken kruunasi vielä 'off road'- meiningillä toteutettu jeeppiajelu joen rakenteilla olevaa rantakatosta katsomaan. Kaikki oltaisiin saatu, veneet ja muut ja Miskakin kesätöitä ruohonleikkaajana, mutta kun se lätäkkö ei ollut heti saunanrappusilta. Voi surku...

Ei niinkään mökki, vaan viehättävä pieni talo

Ja jokikin oli aika kiva, kuulemma kalaisakin.

Naapurilla oli kuulemma jotain ongelmia, kun pellot rehoittivat tuolla tavalla

Seuraavasta paikasta Salon Halikossa oltiinkin jo peltoajeluitten takia sopivasti myöhässä. Vaan eihän sitä voi lähteä, kun on kivaa ja ihmiset innoissaan. Se että oltiinkin menossa saareen, oli pienoinen yllätys, vaikka ei sen olisi pitänyt olla. Olihan meillä osoitteet ja muut. Mutta kun tuli tekstiviesti, että 'soita kun olette lossilla', niin myöhästyminen alkoi jopa hävettämään. Tuli vähän sellainen fiilis, että täältä nämä Hesalaiset tulevat antamaan jutun aiheita kylille, kun eihän ne nyt kuitenkaan tiedä oikeasta elämästä mitään. Mutta tämä todellakin huumorilla, sillä fiilis oli ihan oma, ei sen upean pariskunnan, joka meitä oli vastassa.

Ja sitten tämä valloittava saari...

ja 'mun talo', oi voi...

Ihana vanha saunarakennus

melkein sanaton...

Voi mikä paikka! Aivan kuin olisi ajanut idylliselle ranskalaiselle viinitilalle meren rannalla erotuksena se, että viljellyt puut olivat omenoita, luumuja ja päärynöitä. Koko saari oli yhtä valtavan suurta omenatarhaa, joista tulee kuulemma valtakunnan parhaimmat omenat. Omistajakaan ei ollut ihan varma syystä, mutta veikkasi siihen kuningas aurinkoa meri-ilmaston lisäksi. Tila oli huikea ja  niin oli talokin. Mutta ne ihmiset... nehän ne olivat taas parhaat. Pariskunta, jonka pihalle pysähtyi yksi toisensa jälkeen juttelemaan. Isäntä, joka halusi viedä meidät veneajelulle ympäri saarta, vaikka kello lähentelikin jo ties mitä iltamyöhällä, ja se emäntä, joka rakasti minun JO rakastamaani taloa sydämensä pohjasta. Ja tietenkin rakasti, itse rakastuin siihen jo valokuvissa!

Mutta miksi sen rannan piti taas olla parinsadan metrin päässä? Miksi? Voi pyhä sylvi...

Sullekin on varmaan käynyt näin? Että vaikka kaikki onkin enemmän kuin täydellistä, niin silti se pieni juttu puuttuu?

kekseliäs isäntä oli tehnyt viljelmien sekaan huussin kaisloista.

ja rantasaunan mereltä kerätyistä vanhoista laudoista. Oli sisältä nimittäin uskomattoman hieno!

Saaren ympäriajelu edessä.

Melkein kuin omilla tiluksilla köpöttelisi :)

4