Viimeiset sävelet

Darwin

Darwin ja Barry, kanadalaisia molemmat, soittivat kauan sitten yhdessä kotikulmillaan Kanadassa. Molempien polut risteilivät maailmalla, tuoden monien mutkien kautta kummatkin Koh Samuille.

Minulla oli ilo ja kunnia päästä soittamaan kummankin kanssa erään resortin jäähyväiskeikalla kolme viikkoa sitten. Tämä keikka oli minulle toinen Darwinin kanssa ja ensimmäinen basisti Barryn kanssa.

Keikka oli unohtumaton. Johnin (laulu), Barryn (basso) ja BB:n (paikallinen rumpalivelho) rytmit vetivät porukan tanssilattialle, ja Darwinin saksofonisoolot sekä melodiat olivat timanttisia.

Vain kaksi päivää myöhemmin Darwin oli palaamassa toiselta keikalta kotiin ja törmäsi väärin pysäköityyn pakettiautoon. Hän ei selvinnyt.

Tomppa ja Darwin.

Hyvästit

Tämän viikon tiistaina kävimme hyvästelemässä Darwinin viimeiselle matkalleen saaren vanhimmassa temppelissä Thong Krutissa. Paikalla oli kymmeniä Darwinin ystäviä saarelta sekä Darwinin veli, nykyisin Australiassa asuva Byron perheineen.

Keskiviikkona auringonnousun aikaan Byron kävi laskemassa tuhkat turkoosin meren syvyyksiin.

Samana iltana Darwinin ystävät kokoontuivat My Bariin muistelemaan loistavaa saksofonistia ja soittamaan yhdessä hänen muistolleen. Barry, Darwinin vanha soittokaveri, oli hoitanut käytännön järjestelyt ja julkaisi muistotilaisuuteen avoimen kutsun. Kaikki halukkaat olivat tervetulleita.

Barry, John, Joe ja Japi

Paikallisia reggaetähtiä hollantilaisen kitaristin kanssa.

Paikan päällä oli monia minulle uusia kasvoja. Mutta kuten moni illan aikana totesi, paikalla oli likimain kaikki saaren parhaat muusikot.

Musiikkikattaus oli myös sen mukaista; bluesista fuusio-jazzin kautta flamencoon ja reggae-hitteihin. Erityisen hieno hetki kuitenkin oli, kun Darwinin 13-vuotias veljenpoika soitti upean saksofonisoolon. Se oli pysäyttävää.

Finn ja Barry.

Samui All Stars.

Oli upeata nähdä, miten musiikki yhdistää. Ikä, sukupuoli tai kansallisuus ikään kuin katoavat musiikin sisään. Parikymppiset paikalliset ja yli 60-vuotiaat expatit soittivat yhdessä, nauru raikasi ja groove oli kohdillaan.

Musiikin yhdistävä voima on aivan huikea!

Seuraavana päivänä Byron kirjoitti avoimen kirjeen kaikille Darwinin ystäville, jonka hän pyysi myös jakamaan. Byron kuvaa musiikin voimaa ja ystävyyttä niin kauniisti, että halusin jakaa nämä hienot ajatukset myös teidän kanssanne.

Turvallisia kilometrejä kaikille!

- Tomppa

Ps. Pahoittelut pimeällä otettujen kuvien huonosta laadusta.

Alla Byronin avoin kirje:

To the Koh Samui All Stars & Musical Tribe

'Overwhelming' is the word that comes to mind to describe the incredible musical talent on this beautiful island.

And with the memories of last night's farewell to Darwin still fresh in my mind, I'd like to take a moment to thank you all on behalf of his family & many friends around the world for one of the most amazing musical experiences of my life!

As Darwin's (slightly) older brother, I've had the great pleasure of watching him perform many times through the years & there where at least two things about last night musical farewell that felt wonderfully unique to me. The generosity of both your time & your talent (with many of you juggling Darwin's farewell with your own gigs & other commitments) & your performances all came straight from the heart (just like Darwin would have played).

Some of you might not be aware - there was a time not long ago when Darwin was living back in Canada when he didn't touch his saxophone for more than 2 years! Then after a visit with Barry on Koh Samui, Darwin started talking about playing again. And when Darwin chose to start fresh in Thailand late last year I was thrilled when he told me his saxofone was coming along for the ride.

Here's where you deserve more of my thanks & admiration.

It was you who helped Darwin find his musical spark again, his new musical family & I'm forever grateful. The 'musical tribe' you've created here is quite magical & it's easy to see why Darwin chose Koh Samui as his new home.

Although his time with you was far too short, it means the world to me & his family to know he found happines here (again, thanks to YOU).

Last night you spoke to me about Darwin's kindness. His love to meet new people & have a good chat (must run in the family). You told me about the special way he listened to you - not just 'hearing', but really listening - & his (slightly twisted?) sense of humour.

You share stories about Darwin being genuine - a true friend - & someone who leaves you feeling better than when he found you.

And then there's his music...

You know better than anyone how rare & special talent Darwin was. He was born to share his passion with the world!

In all my days, in all my travels, I've never met another sax player who could pour his heart & soul into every note that came out of his saxophone the way Darwin could.

I'm so glad you had the opportynity to know the same Darwin, brother, friend I grew up with & am now finding it difficult to imagine my life without.

I wasn't prepared for the depth of caring, love & respect you all share for my brother over such a brief time. Please know Darwin would be proud to have shared the stage with you, his amazing musical tribe.

And finally, thank you for the care & support you gave to Darwin's nephew Finn when he suprised me with his performance. On a night full of suprises (thanks Barry!), I'm confident Finn will remember his first appearance on stage in Koh Samui always!

I like to imagine a 'passing of the sax' from Uncle to Nephew & hope Finn one day finds his tribe as Darwin found you.

Thank you for honouring his life in the very best way possible... through song.

My wish for you is to remember Darwin with a smile on your face & to know how important you were in his road to happiness.

May Darwin & his music forever find a place in your heart,

Byron & Nina, Finn & Maya

Darwinin muistolle.

6

Saako purnata?

Vai onko vaan näyteltävä, että mä olen hiton pirteä ja aurinko paistaa? No tänään mä en jaksa ryhdistäytyä, vaan ajattelin kerralla oksentaa osan potutuksesta ulos, jotta voi huomenna sitten taas hymyillä. Joten kiitos ja anteeksi.

Kyllähän mä tiedän, että tähän hienoiseen ärsytykseen ei tarvittaisi kuin yksi kunnolla nukuttu yö, niin se olisi siinä ja asioihin suhtautuisi rennommin. Mutta nyt takana on muutama kohtalaisen valvottu yö ja veto on vaan pois. Kaikki tuntuu vähän raskaammalta, huolestuttavammalta ja ärsyttävämmältä ja pelkästään sen asian tajuaminen korpee niin hemmetisti jo itsessään. Vaikka kuinka hengittäisi syvään ja lukisi itseään ja tietäisi, että huomenna kaikki on paremmin ja joku päivä sitten nukkuukin paremmin, niin ei se tällaisina hetkinä juuri auta. Siksi mä nyt vähän päästelen.

Olen syystä tai toisesta nukkunut jo melkein viikon huonosti ja tämänkin kamelin selkä vihdoin katkesi pari päivää sitten, kun esikoinen Suomesta ilmoitti eronneensa tyttöystävästään. Voi itku mikä huoli tuli heti! Vastahan ne vuosi sitten muuttivat yhteen, muu perhe on täällä maailman äärissä ja mitäs nyt sitten? Lähdenkö Suomeen henkiseksi ja muuksi tueksi (no se ei nyt halunnut että lähden), kuinkas paljon sille jääkään eron jälkeen niitä huonekaluja, se sähkösopimus pitää muistaa vaihtaa jässikän nimiin, tietokonekin on rikki ja uusi pitää hankkia, sekä kaikki se muu muistettavien juttujen lista ja huolestuttavien asioitten möykky, jonka alle hautautuu saman tien, kun yrittää laittaa silmänsä kiinni. Se on paska fiilis, eikä sitten kyllä nukuta yhtään. Ja vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä, että asiat järjestyy AINA, niin mä en ainakaan osaa rauhoitella noissa tilanteissa itseäni riittävästi. Onneksi muru tulee tänne jo joulukuussa ja sitten mä en päästäkään sitä ihan hetkeen pois.

Ja sitten rupesi väsyneenä ärsyttämään oikeastaan melkein kaikki muukin. Vettä sataa koko ajan, varvastossuilla kävely alkaa olemaan ällöttävää eikä mulla oikein ole tanssikenkiä lukuunottamatta muitakaan ja terassi on täynnä märkää pahvia koirien leikeistä. Mitään "oikeita" leluja niille ei kannata hankkia, koska se on kaksi sekunttia ja lelu on kaput. Uuteen taloon hankitut verhot on sittenkin liian kapeat ja osa liian lyhyet ja taas pitää mennä ompelijalle. Se sanoi jo eilen, että olisi tullut halvemmaksi vaan tilata häneltä kankaat ja mittojen mukaan verhot, mutta kun yrittää säästää, niin loppupelissä huomaa kuitenkin maksaneensa enemmän näillä "säästötalkoilla". Huomenna jo hävettää mennä taas sinne ompelimoon tietäen, että rouvalla oli kiire jo ilmankin meidän säätämisiä.


Voi näitäkin riepuja, ei haittaisi yhtään jos olisi vähän kuivempaa

Aika pitkään on ärsytyslistalla ollut myös se, että joka paikassa 90% ihmisistä on koko ajan kännykällä. On ne sitten kaupan kassalla tai hyllyjen takana piilossa tai vartijana jossain, niin kännykkä on kädessä. Kiireiselle asiakkaalle se nyt ei ainakaan sovi, sillä yritä siinä nyt sitten saada palvelua facebookin tai instagrammin ohi. Järkevän näköisiä terassikalusteitakin saari ammottaa tyhjyyttään tai sitten niitä on, mutta hinnat ovat tähtitieteellisissä lukemissa. Täällä kaikessa tuollaisessa tavarassa on valitettavasti todellisen hinnan lisäksi myös se "saarilisä", ja kun tarjontaa on nihkeästi, niin eıpä juuri ole tinkimisen varaakaan. Tänään kyllä vein Tompan ostamaan valitsemiani terassikalusteita, mutta se päätti säästää vielä sen 30 euroa, joten nekin jäi sitten saamatta. Arvatenkin jotakuta otti kaaliin aivan älyttömästi, kun olin jo ehtinyt riemuitsemaan siitä, että hankintalistalta voi edes yhden artikkelin yliviivata. Murrrr.


saamarin kännykät ;)


Kyllä täältä paljon juttuja saakin, mutta ei aina juuri sitä mitä tarvitsisi


Mä niin toivon pääseväni pian toteuttamaan näitä hauskoja sisustusideoita, joita vuosien varrella on kerännyt.

Kaiken tämän "säästämisen" sivutuotteena päätin vielä tilata meidän yhdistettyyn keittiöön/ olohuoneeseen ilmastointilaitteen, vähän niin kuin pieneksi luksukseksi niihin aurinkoisiin ja kuumiin päiviin, joita täällä kuitenkin pääsääntöisesti on. Ajattelin että tähän samaan konkurssiin se kuitenkin uppoaa sopivasti. Laite tulikin jo viikko sitten, mutta asentaja vasta eilen. Ja juuri sinä päivänä, kun aamulla herättyäni rupesin heti laskemaan tunteja hetkeen, jolloin voin taas kaatua kyljelleni parin tunnin päikkäreille. Olisi ollut aivan pakko, mutta nyt ei siis ollut toivoakaan. Asentaja on kyllä meidän kylästä, joten siirto olisi saattanut olla mahdollista, mutta kun kaveri ei puhu yhtään englantia ja vaikka kuinka yritin terassilla sanoa, että "tomorrow ok"?, niin herra vaan vyöryi jättimäisen työkalulaatikkonsa kanssa sisään, koirat pantiin pakettiin talon alle telkien taakse ja sitten meni sähköt. Ja siinä sitten odoteltiin kunnes ajattelin, että nyt mun on ihan parasta häipyä. Ei ollut nimittäin yhtään hymy herkässä, eikä se tietenkään asentajan syy ollut. No, tämä asennustyö jatkuu edelleen ja meinaahan sekin vähän kiristää...

Mitäs sitten vielä? Ai niin... ensi viikolla meillä on vuorossa taas kolmen kuukauden vitsaus eli visarun. Passeihin pitää siis hankkia leimat, jotta voidaan jatkaa saarielämää. Vuokrattiin jo auto luottovuokraajaltamme Donilta ajatuksena ajaa lähimmälle rajalle Myanmariin, kunnes kirjanpitäjä ilmoitti, ettei se käy, vaan meidän on otettava pidempi reissu Penangille, josta olisi tarkoitus saada seuraavaksi vuoden viisumi. Vaikkei sekään mitään vuotta tarkoita, vaan silti on mentävä kolmen kuukauden välein rajalle leimaa ruinaamaan. On tämäkin nyt aika rasittavaa, sillä meille lyhyt ja kätevä viisumireissu joudutaankin vaihtamaan kohtuupitkään matkaan ja vähintään kolmen yön yöpymiseen. Ja meidän tapauksessa se tarkoittaa hotellia myös koirille. Toivottavasti The Dogfatherilla on tilaa tai sitten tulee lisää ongelmia, enkä mä juuri nyt halua niistä yhtäkään.

Ja sitten tätä kirjoittaessa kolisteli Tomppa sisään huutaen, että "moi muru, toin sulle ison säkin vessapaperia". Voi saakeli, ehkä se sitten auttaa tähän potutukseen ;).

Mikäs sinua otti tänään aivoon?


Näitä rentoja hetkiä odotellessa!

6

Ihan pimeetä hommaa

Hups ja oho, muutama ylimääräinen päivä vierähti blogin päivityksissä, joten taitaa olla taas luvassa sellainen jäsentämätön läjä tavaraa yhteen pötköön, joten anteeksi vaan. Mutta katsotaan mitä tästä syntyy...

Olen vissiin ennenkin ihmetellyt sitä, että tällä saarella aika kuluu pelottavan paljon nopeammin kuin Suomessa. Tänään ymmärsin myös syyn. Kun täällä tulee pimeä, niin täällä tulee todella pimeä. Ei niin kuin Suomessa, jossa kuitenkin on aina katuvaloja ja kauppakeskusten valoja ja neonvaloja ja vaikka mitä valoja. Jotain korpea ja kaamosta lukuunottamatta siellä ei varmaan ikinä ole "todella" pimeä, mutta täällä kyllä on. Täällä on kuitenkin (ehkä Chawengin ydintä lukuunottamatta) melko vähän katuvaloja tai mitään muitakaan valoja ja kun pimeys täällä tähän aikaan vuodesta laskeutuu viimeistään 18.30, niin eipä täällä ympärilleen paljoa hahmota, ja moni puuhastelu varsinkin ulkona loppuu sen sileän tien. Edes koiran kanssa ei viitsi lähteä rämpimään tohon kylän ulkoilualueelle, kun ei halua havahtua jaloissa luikertelevaan käärmeeseen sillä hetkellä, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Huh.

Ja meillä on aina vaan noita kaiken maailman projekteja. Niin kuin se bambuaita, joka ei ole vieläkään valmis, sillä Salsa ja Boo edelleenkin pääsevät sujahtamaan joistain hemmetin koloista ulkomaailmaan. Ja kun se ei käy, niin se ei käy. Mä en oikeasti usko että meidän aitaprojekti loppuu IKINÄ, ellei me palkata joku rakentamaan tontin ympärille kolmemetrinen betoniaita.

Aitaprojektin lisäksi meille tuli sitten myös tuo uusi taloprojekti, joka on tietenkin aiheuttanut jonkin verran harmaita hiuksia ja vähintäänkin hässäkkää. Ne harmaat hiukset on kuitenkin viisainta laskea vasta vähän myöhemmin, nyt vaan painetaan hommia ja kohta sitten ihmetellään. Riskit on kuitenkin meillä, kun niin täällä vaan tuppaa asiat menemään, joten toivotaan parasta ja mä en sano sitä loppua, koska kyllä te tiedätte..


Jääkahvin voimin jaksaa painaa. Täältä saa muuten aivan parhaat ja isoimmat annokset halvimmalla ihan näistä paikallisista katukojuista.

Tällä hetkellä (lue vieläkin) maalari maalaa taloa. Vaikka työn piti alunperin maksaa noin 100 euroa (mikä olisikin kyllä ollut tosi edullinen), niin nyt ollaankin sitten menty yli puolet överiksi. Loppusummasta ei ole hajuakaan, enkä tässä kohtaa suostu edes miettimään sitä, sillä eipä sitä nyt ensimmäistä kertaa elämässä kiivetä takapuoli edellä puuhun. Aika näyttää mitä tuleman pitää, selvitellään sotkut sitten myöhemmin.


Vähän on hommat vielä kesken, mutta erittäin hyvältä näyttää...


Onneksi täältä löytyy HomePro, joka on vähän niin kuin Bauhaus Suomessa :)

Ompelijoitten piti olla "todella" halpoja, koska ne saatiin kylän omistajan suhteilla, mutta kyllä tarjouksen loppusumma ylitti villeimmätkin kuvitelmat. Okei, verhoja ja sohvanpäällisiä tyynyineen oli aika monta metriä, mutta kun kaveritkin teetti nahkasohvan päällystämisen ompelijalla alle sadalla eurolla, niin tämä sai kyllä haukkomaan vähän henkeä. Siis 1500 euroa noin suurinpiirtein ja sillähän saisi näillä seuduilla melkein mitä vain. Esimerkkinä mopon istuimen päällystäminen ompelijalla 7,5 euroa, puhjenneen renkaan korjaaminen saman verran ja monta muuta vastaavaa juttua. Me ei ymmärrettävästi tartuttu tähän "huipputarjoukseen" vaan lähdettiin haalimaan muilta ompelijoilta uusia, sekä hankkimaan tavaraa osissa sieltä sun täältä. Ihan pimeetä hommaa tämä paikallinen hinnoittelu, joten saa nähdä mihin summaan päästään tässä parin viikon sisällä. Bangkokissa olisi toki Ikeakin, mutta pelkät kuljetusmaksut on aika kovat ja hinnatkin siis jo Suomessa totuttua (mikä on täällä kallista), joten toistaiseksi skipattiin tämä vaihtoehto.

Mutta hei, aurinko on paistellut tässä parina päivänä ajoittain, joten pyykkiä voi taas pestä. Aamu-uinnit on saatu pahimpien sateitten jälkeen taas päiväohjelmaan ja noita karvaisia otuksia pystyy pitämään ihan pihallakin. Miskan (ja meidän muittenkin) monen kuukauden odotus palkittiin, kun Marianne ja Rami lapsineen muutti saarelle, kohta tulee Julle talvehtimaan ja kuukauden päästä myös vanhin poika Jesse. Indonesian savut on hellittäneet, vaikka siellä nyt purkautuukin tulivuori, mutta onneksi se ei ainakaan toistaiseksi sotke elämää täällä ja vuorikin lienee rauhoittumaan päin. Ystävät, rakkaat, karvaiset kamut, Miskan hyvin menneet kokeet, Jessen lähettämät skeittivideot ja muut onnistumiset, ihana illallinen, hyvä viini, pikku jutut.

Niistä on ne arjen suuret ilot tehty. Kuitenkin. Aina. Vai mitä?


Onneksi pääsee aamu-uinnille ja sunnuntaiaamusta huolimatta, ihan rauhassa sai huitoa menemään.


Aika mutkattomia on vaikka nämä suihkusysteemit meidän kylällä. Ei altaaseen ilman suihkua kiitos :)


Tässä mun lempipuu taimena, eli Leelawadee. Monissa eri väreissä kylä täynnä ja tuoksu on ihanasti huumaava!

0

Lätäköitä siellä, lätäköitä täällä... ja pikku projekti

Kun lapsiperheessä on vain kaksi skootteria, niin sadekausi saattaa pahimmassa tapauksessa rampauttaa melko totaalisesti. Täällä on tullut melkein aamusta iltaan nestettä taivaan täydeltä jo varmaan viikon (ehkä yksi välipäivä on sekaan mahtunut), ja pakko sanoa että helpompaa olisi, jos välillä pääsisi liikkeelle. Tomppa kyllä liikkuu säällä kuin säällä kertakäyttösadetakki korvilla, mutta mä olen vähän varovaisempi ajaja, joten jumissa on tullut oltua. Autoa meillä ei ole eikä tule, koska mopo on muuten niin hiton paljon kätevämpi. Sillä pääsee näppärästi ohi autojonojen parkkeeraamisen helppoudesta puhumattakaan. Autot on täällä sitä paitsi melko kalliita ja hienoja, ei täällä mitään meidän budjetille sopivia räppänöitä myydä. Aamu-uinnitkin on muuten jäänyt väliin, koska kilometrin uiminen silmät kiinni on aika raskasta ja sade hakkaa veden pintaan sen verran lujaa, että silmät auki uiminen ei onnistu.


Ihan kivasti tulvii. Kanootti voisi olla hyvä vaihtoehto ;)

Onneksi asutaan melkein vuorella, niin ei olla aivan hukuttu. Mitä olen sosiaalisesta mediasta tänään katsellut kuvia Samuin tulvista, niin olen ymmärtänyt liikkumisen olleen melko haastavaa joissain paikoissa viime aikoina. Tulvia siellä, tulvia täällä, viemärit ei vedä ja autot ja mopot hörppivät vettä tukehtuen liikenteen sekaan. Ymmärsin kirjoituksista, ettei tämä sateen määrä nyt ole aivan normaaleissa mitoissa, vaikka sadekautta eletäänkin.

Meillä ainakin olisi ollut paljon helpompaa, jos olisi ollut kuivempaa keliä viime päivät. Kun on tämä uusi rääpäle, jota Salsaksi kutsutaan muutti taloon, niin olisi ollut rutkasti sujuvampaa opettaa se "ulkosiistiksi", jos olisi antanut penskan hillua pihalla nauttimassa elämästä. Nyt kun sen nostaa pisulle puutarhaan, niin ensimmäiseksi se singahtaa rappuset takaisin terassille ja siitä oven raosta olohuoneeseen tarpeilleen. Vaikka nopea olenkin, niin en sentään yhtä nopea eikä mulla ole silmiä joka puolella, joten niitä keltaisia lätäköitä syntyy sinne sun tänne. Tahti on nimittäin tiuha ja jos koiranpentu kuulemma oppii pidättelemään vasta viiden kuukauden ikäisenä, kuten olen lukenut, niin hommaa piisaa vähän aikaa jatkossakin.

Ja voi tätä siivoamisen määrää, huoh! Likaisia rättejä ja pyyhkeitä on telineet ja kaiteet täynnä, eikä mikään kuivu. Ilman kosteusprosentti lähentelee sataa ja joka puolella haisee märät tekstiilit ja koiran turkit. Yäk. Sellaista pientä turhautumista on ollut ilmassa, että jos ei kohta päästä vaikka rannalle, niin hitto vieköön. Mä haluan ulos!

Mutta onneksi ollaan vihdoin saatu maaliin aiemmin postaamani yhteistyökuvio meidän vuokranantajan kanssa ja tämä projekti työllistääkin ihan kiitettävästi ainakin seuraavat viikot. Luvassa on remontointia, puutarhan laittoa ja sisustamista (siitä mä tykkään) ja paljon muuta. Onpahan jotain mitä hommata sadepäivinä tietokoneen äärellä, vaikka vielä enemmän olisi tosin hommaa tuolla ulkomaailmassa. Mutta ne joutuu nyt odottamaan, kunnes taivas aukeaa ja ilmat antaa myöten.

Meidän piti aloittaa tuon viereisen villan manageeraaminen, mutta kuukausi sitten siihen vihdoin ja viimein löytyi vuokralaiset. Villa on niin lähellä, melkein kyljessä, että hieman arvelutti ketä siihen ilmaantuu, mutta onneksi meillä kävi tuuri. Siinä pitää majaansa nyt aussi-isä teinipoikansa kanssa, eikä heitä juurikaan näy, joten meidän tilanne tuntuu todellisuudessa lähes samalta kuin tähänkin asti. Naapurin isäntä on kokkina Four Season-hotellissa ja tässä huushollissa ollaan peukut pystyssä, että tullaan jonain päivänä sen verran tutuiksi, että päästään vaikka herkkujen äärelle.

Mutta siis, meidän vuokranantaja jostain syystä haluaa tehdä meidän kanssa yhteistyötä, tai sitten se vain pitää meistä, koska viereisen villan mentyä sivu suun, hän halusi meidän ottavan hoitaaksemme vielä isomman villan tästä samasta kylästä. Se ei ole näin uusi, mutta se on mainio ja iso 5 huoneen kokonaisuus kolmella kylppärillä ja kylpyammeella, jossa makoillessa saa nauttia auringonlaskusta Bangrakin lahden poukamaan. Nyt vielä hoidetaan villaan pieni "kasvojen kohotus" ja parin viikon päästä pitäisi olla kaikki valmiina vastaanottamaan lomailijoita. Tänään treffattiinkin talolla jo ompelijat, jotka hoitavat kaikki tekstiilien päivitykset, huomenna vuorossa maalarit ja sitten pääsee viimeistelyhommiin, eli siihen mun suosikkiin- sisustamiseen.

Joten jos sinä, tai ystäväsi olette tulossa Samuille ja etsitte taloa (joka tulee yleensä halvemmaksi kuin hotelli, eikä tarvitse elää kuin sillit suolassa), niin ottakaa ihmeessä yhteyttä. Järjestetään teille sopiva hinta 8 henkeä majoittavasta talosta kauniissa ja rauhallisessa puutarhakylässä, jossa lapsetkin polskivat mukavassa uima-altaassa leelawadee-puitten katveessa ja me voidaan ottaa yhdessä vaikka lasit viiniä.

Tervetuloa!


Ompelimossa tarjousta hakemassa


Päädyttiin kuitenkin tähän helpompaan vaihtoehtoon, jossa ompelijat hoitaa kaiken, eli mittaa ja suunnittelee alusta loppuun.


Tässä vähän kangasnäytteitä ja niitten valintaa

Pakko laittaa vielä pari piristyskuvaa, sillä 90% ajasta tämä on ilmojenkin puolesta kyllä aikamoinen paratiisi:


Viikon (ja koko vuoden) piristys, voitto kotiin mölkyssä ensimmäisen kerran. Yleensä mä olen ottanut haltuun sen häntäpään ykkössijan ;)


Ja niin, näitä kauniita päiviä odotellessa :)

6

Täällä me, herran kukkarossa

Aurinkoista Instagram Travel Thursdayta kaikille! Edelliseen pommipostaukseeni viitaten haluan jakaa vielä kerran tämän ehkä entisestäänkin vahvistuneen turvallisuuden tunteen tällä ihanalla Samuin saarella.

Vaikka Koh Samui luokitellaan "turistirysäksi" ja kalliiksikin sellaiseksi, niin täältä löytyy vaikka mitä ja juuri niin halvalla, kun oma kukkaro kestää. Aina voi esimerkiksi valita ahtaan hotellihuoneen sijaan majoittumisvaihtoehdoksi vaikka vuokrattavan talon, jossa tilaa 15 neliön sijaan onkin vaikka 100. Tai edes 60. Ja säästö lisääntyneestä interiööristä huolimatta on parhaimmillaan melkoinen.

Toki meidänkin porukka aiempina vuosina parin viikon reissuillaan huolettomina majoittui hotelleihin (niihin muutamaan parhaaksi havaittuun), mutta reissujen pidentyessä ei ollut enää mielekästä tuhlata sellaiseen. Ei yksityisyyttä, ei tilaa ja lomabudjetti hupeni hetkessä. Samuilla on lukuisia paikallistenkin vuokraamia taloja, joissa asuminen tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin hotelleissa. Ongelmana on tietenkin se, että Suomesta käsin luotettavan asunnon vuokraajan löytäminen on vähintään hankalaa, ellei ole sattunut aiemmilla reissuillaan luomaan laajaa tuttavaverkostoa. Ja jos näin ei ole tapahtunut, niin esimerkiksi tässä meidän kylässä asuu suomalainen tuttavapariskunta, joka pyörittää pientä mutta tehokasta matkailuyritystä, joka löytyy facebookista nimellä Concilier Samui. Sieltä taatusti pystytään auttamaan sen toivomanne "lomatalon" löytämisessä. Eikä tämä muuten ollut maksettu mainos.

Mutta eniveis, aikaa se meiltäkin otti, että löysimme ja pääsimme asumaan tähän pieneen idylliseen kylään lähellä kaikkea vilinää, mutta silti riittävän kaukana kaikesta siitä. Täällä me, naapureina kylän sielut isoisä ja isoäiti (molemmat yli 90-vuotiaita), kylän puutarhurit ja remonttimiehet, olemme kuin herran kukkarossa. Ei huolta turvallisuudesta, tai edes mitään merkkiä mistään kauheuksista, mitä Thaimaassa saati muualla maailmassa tapahtuu.

Nämä 90-kymppiset reippaat vanhukset viljelevät edelleen joka päivä; papaijaa, banaania, lemongrassia, vesimelonia, mangoa, vesikrassia ja vaikka mitä muuta mistä ei ole mitään käsitystä. Joka päivä molemmat tekevät aamusta iltaan töitä, mummu kurvaa pyörätuolilla viereiselle plantaasille, nousee tuolista ylös ja alkaa kaivamaan maata. Mun täytyy häpeillen myöntää, että tässä kuumuudessa jopa 15 minuuttia bambuaidan leikkaamista meinaa imeä mehut totaalisesti, joten ei voi kuin ihailla. Eilen juttelin heidän tyttärensä kanssa asiasta ja hän sanoi maanviljelyn olevan vanhusten pitkän iän ja huikean terveyden- myös henkisen- salaisuus. Ei heiltä rahaa puutu ja nuoremmat voisivat hoitaa nekin hommat, mutta kun se veisi heiltä elämänilon.

Tämän auringon alla siis kaikki hyvin. Tänään saimme isoisältä lahjaksi vesimeloonin.

Tämä blogikirjoitukseni on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Minutkin löytää myös instagrammista nimellä thaimaanrannan_maalarit.


Isoäiti maanmuokkaushommissa


Isoisän kulotukset ja kyllä ne välillä vähän hirvittää...


Kun illalla myöhään vanhusten pellolla (tässä meidän talon vieressä) näyttää tältä, ei ihan hetkeen uskalla mennä nukkumaan.

4

Unelmatalo

Jonain päivänä se voisi olla ”ihan oma” kämppä, jos siltä sitten tuntuu. Nyt ei vielä tunnu, koska sellaista ”ihan ylimääräistä” kahisevaa ei toistaiseksi löydy. Kaikki mikä on koskaan tullut, siis ihan koko aikuisian ajan, on mennyt matkustamiseen. Maailmaa on koluttu huolella, ja jostain syystä tämä pieni saari Thaimaassa jäi kaivelemaan sen verran, että tänne halusi aina vain takaisin. Ensin muuallekin ja sitten tänne ja loppupelissä sitten ihan vaan tänne.

Ja nyt meillä on viimein ”oma” unelmatalo, vaikkakin vaan vuokralla. Varoitin kyllä jo heti kättelyssä vuokraemäntää siitä, että saattaa jonain kauniina päivänä joutua tämän talon meille myymäänkin, onhan mulla sentään eurojackpotit ja muut jatkuvasti vetämässä.

Talon etsiminen Samuilta ei sitten ollutkaan ihan helppo homma. Tai ei se vaikeatakaan ollut, mutta aikaa siihen meni ja vähän hermojakin. Me nimittäin aloitettiin talon etsiminen jo sillä viime syksyn pidemmällä reissulla ja vaikka silloin kolme kuukautta oltiinkin hakuhommissa, niin sillä reissulla jouduttiin tyytymään liian kalliiseen condoon. Eikä me olla condoihmisiä. Siis sellaisia, jotka voisivat asua kylki kyljessä jonkun toisen kanssa. Vaikka suomessa me asutaankin condossa, niin me selvittiin siitä, koska meillä oli siellä huippunaapurit. Mutta mieluummin siis ei condoa. Samuilla condo tarkoittaa rivitalokompleksia pienine terasseineen ja parvekkeineen. Ja me haluttiin talo pihalla, pakkohan mun on edes silloin tällöin voida tunkea sormeni multaan. Ja ostaa vaikka jotain kivaa kukkivaa pihalle. Ja seisoa puutarhaletkun päässä joka päivä. Ja muuta sellaista.

Toiset sanoo, ettei kannata ottaa välittäjältä, koska maksat silloin luonnollisesti extraa. Itse taas sanon, että jos sulla on joitain tiettyjä erityistoiveita, niin sen sijaan että mopoilet kuvaamassa joka ikistä vuokrataan-kylttiä, niin välittäjä on ihan hyvä vaihtoehto, oma aikakaan ei ole ilmaista. Mutta kuka mitenkin.

Me käytettiin välittäjää ja mopoiltiin itse kuvaamassa joka ikinen kyltti, jokainen kadunpätkä ja niemennotko, ja seurattiin erilaisia palstoja ja vaikka mitä. Ja löydettiinhän me kyllä vapaita talojakin, mutta aina joku oli pielessä. Oli liian pieni terassi, liian pienet huoneet, liian vähän huoneita, liian kallis, liian kaukana tai ei siellä missä haluttiin, liian huonossa kunnossa, liikaa venäläisiä tai pelkästään venäläisiä, liian pitkä pimeän tien osuus, lähiympäristö lähes kaatopaikka, huonosti hoidettu miljöö, ja milloin mitäkin. Moni vuokrattava talo täällä sijaitsee kylämaisessa ympäristössä. Eli talojen omistajat, ovat he sitten farangeja tai thaimaalaisia, ovat rakentaneet useita vuokrattavia taloja lähelle toisiaan kylämaiseksi kokonaisuudeksi. Se on ihan mukava ajatus, koska en itsekään välttämättä mielelläni asuisi aivan yksin jonkun pimeän tien päässä, keskellä ei mitään. Eli ainakin meidän tapauksessa etsimme kyläyhteisöä, jossa mahdollisesti voisi olla myös Miskalle kavereita. Ja sanomattakin lienee selvää, että ei se ainakaan helpottanut yhtälöä. Valtaosa meidän budjettiin sopivista taloista oli thaimaalaisittain rakennettuja, mikä on ihan ok, mutta poikkeuksetta niissä taloissa on erittäin epätoimiva keittiö. Ja liian pienet huoneet, ja liian pieni terassi. Ja pakko myöntää, että mä olen vähän prinsessa, joten ne eivät kelvanneet. Kiire oli kuitenkin päästä väliaikaisesta kämpästä pois ja Miskan koulunkin takia oli suotavaa, että joku paikka löytyisi pian. Ja kun epätoivo iskee, alkaa kriteeritkin laskemaan.

Oli yksi kylä, jossa olimme käyneet jo useamman kerran, tuloksetta. Vaikka kuinka kysyimme ja etsimme, emme löytäneet ketään, jolta taloja kyseisestä kylästä voisi kysäistä. Soittelimme saatuihin numeroihin, laitoimme meiliä, mutta ei mitään. Sitten eräänä päivänä näimme kylässä thaimaalaisen vanhemman miehen, ja otimme härkää sarvista. Mies osoittautui land lordiksi, eli kylän maanomistajaksi. Ja…hänellä oli yksi talo vapaana. Siis mitä? Siis siitä kylästä johon halusin eniten, ja jossa olimme ravanneet, voiko olla mahdollista? Mutta vaikka talo oli kiva, sopivasti huoneita ja upea miljöö, niin silti ne huoneet olivat liian pieniä. Ja piha oli liian pieni, ja terassi oli liian pieni ja…. Ja mua harmitti niin paljon!

Poistuimme miettimään asiaa ja lupasimme palata seuraavana päivänä. No me ei palattu ja mun mielestä se oli virhe, koska muistan aina ohjenuoran ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Siinä vaiheessa olisin itse ollut jo valmis ottamaan liian pienen kämpän liian pienen pihan ja terassin kanssa. Mutta Tomppa ei ollut valmis. Onneksi. Me nimittäin jatkettiin etsimistä ja eräänä kauniina (eihän täällä muita olekaan) päivänä päätettiin soittaa viereiseen kylään kysyäksemme sieltä vapaita taloja. Puhelimeen vastasi vanhempi herra, joka sanoi hänellä olevan uusi kolmen makuuhuoneen talo vapaana. No eipä muuta kuin katsomaan.

Ajettiin siihen ”viereiseen” kylään, eikä miestä näy missään. Otettiin uudelleen puhelu kaverille, joka sanoikin odottavansa meitä siinä ”viereisessä” kylässä. Eli siis juuri siinä, mihin ei koskaan palattu seuraavana päivänä. Kun ne jutut vaan menee niin. Eikö niin? No mä ajattelin jo jäädä johonkin puskaan odottamaan, koska hävetti niin paljon, mutta nielin seipään ja ryhdistäydyin. Land lord oli aivan yhtä ystävällinen kuin viimeksikin ja hurautti mopon selkään meitä opastamaan. Eli olimme palanneet jälleen juuri siihen kylään, josta olimme jo kuukausia talon halunneet ja jonka mahdollisuuden olimme jo luulleet menettäneemme. Mutta onneksi toisin kävi ja thaimaalainen ”mai pen rai”- asenne pelasti meidät. Ja voi voi millaiseen taloon kaveri meidät vei! Niin ihana, niin avara, isot huoneet, iso piha, iso terassi, merinäköala, luomupuutarha, loistava keittiö, upea sisustus, ei voinut kuin haukkoa henkeä!

Me muutetaan tänään!!! Siinä kohtaa mies joutui jo nauramaankin, mutta melko pian se kyllä huomasi, että mehän ollaan hittolainen täysin tosissamme. Ja niin se talo sitten järjestyi. Ja samana päivänä muutettiin. Mä nimittäin päätin, että tästä talosta mut joudutaan kantamaan ulos:). Ei vaan, en mä lähde sittenkään.


Unelmatalo


terassi


paljon valoa


parhaat merimaisemat

0