Kurre: 5 vinkkiä junalla ja linja-autolla Thaimaassa matkustaville

Halvin vaihtoehto ei aina ole järkevin

Thaimaassa sekä junat että linja-autot ovat eritasoisia, ja halvin vaihtoehto ei todellakaan aina ole järkevin - paitsi jos haluaa matkustaa mahdollisimman hitaasti ja ahtaasti. Kerran menin Surat Thanista Ranongiin isolla linja-autolla, jonka kyydissä oli ihmismatkustajien lisäksi kukkoja, kananmunia, mopo ja vaikka mitä muuta tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Bussi pysähtyi joka kylässä, ja matka kesti yhteensä kahdeksan tuntia eli suomalaisen työpäivän. Vahingosta viisastuneena valitsin paluumatkalleni pikkubussin, joka maksoi aivan saman verran - ilman tipuja - ja joka vei matkustajat pisteestä A pisteeseen B yhdellä pysähdyksellä alle neljässä tunnissa. Nykyään kun valitsen bussin, VIP on maaginen lyhenne, joka takaa matkustamismukavuuden. VIP tarkoittaa, että linja-autossa ei ole kuin 24 istuinta, tarjoillaan pientä naposteltavaa ja vesipullo. Ja mikä tärkeintä: VIP ei pysähdy joka maitolaiturilla ottamassa kyytiin mummon seuraavan kylän sukulaisilleen lähettämät vihanneskassit, joten matka taittuu kohtuullisen nopeasti.

Vanhempaa mallia olevat linja-autot Mae Sain linja-autoasemalla

Kilometrit eivät paljasta matkustusaikaa

Thaimaassa matkustaessa ei yleensä kannata kysyä kilometrejä määränpäähän, koska matka-aika johtuu enemmänkin teitten kunnosta, luonnonolosuhteista ym. Kerran vuosia sitten olin Koillis-Thaimaassa, ja meidän piti hakea erään sukulaisen muuttokuorma jostakin. Kysyin tyhmyyttäni kilometrimäärää ja sain vastaukseksi että matkaa oli ehkä noin 300 kilometriä. No, tottahan toki halusin mukaan. Kysyin mihin aikaan lähdetään. Englanniksi vastaus kuului 3 pm (siis kello 15). Menin ajoissa nukkumaan, ja otin jopa yhden nukahtamislääkkeen, jotta nukkuisin erinomaisen ja pitkän yön. Auta armias, kun talon valot syttyvät, ihmiset alkavat puuhastella ja minut tullaan herättämään - kello kaksi yöllä. Sorry, sorry tarkoitin, että me lähdemme 3 am (kello 3 yöllä), oli matkavastaavan selitys.

Lähdimme matkaan lava-autolla, kuljettaja ja varakuljettaja - jolla ei ollut ajokorttia, mutta oli innokas harjoittelemaan autolla ajamista - matkustamossa ja kolme matkustajaa lavalla. Aamulla aurinko alkoi paahtaa, ja nousimme vanhalla lava-autolla jyrkkiä vuoristoteitä ehkä 20 kilometrin tuntivauhdilla. Aurinko paistoi yhä paahtavammin, ja yritimme rakentaa jonkinlaisen pressukaton suojaksemme, mutta eihän se paljoa auttanut. Olimme perillä sukulaisen luona 16 tuntia kotipihalta lähdettyämme.

Seuraavana päivänä pakkasimme sukulaisen muuttotavarat lavalle; siinä oli mopo, pyykkikone, laatikostoja ja petivaatteita, vaatteita jne. Nyt myös täti oli mukana lavalla; ei meillä juurikaan istumatilaa ollut. Matkaa oli edessämme 16 tuntia, ja auto alkoi kiivetä vuoristorinteitä. Oli kerrassaan upeat maisemat, mutta kun alkoi satamaan kaatamalla ja lämpötila tippui tippumistaan, maisemien vaikuttavuus menetti merkityksensä. Voin vakuuttaa, että ei ollut kivaa enää. Kyseisen matkan jälkeen en ole ikinä sen koommin kysynyt kilometrimäärää vaan matkustusaikaa.

Lava-autolla menossa Isaanin Baan Na Laon kylää kiertämään eräänä Songkranina.

Kannattaa pukeutua lämpimästi

Thaimaalaisilla on kummallinen tapa säätää ilmastointilaitteet mahdollisimman kylmälle heti kun heille tarjoutuu siihen mahdollisuus - niin myös junissa ja linja-autoissa. Sen takia kannattaa varata matkalle kuin matkalle mukaan rennot ja lämpimät vaatteet - ja, jos avolavalla matkustaa, ehkä myös sadeviitta. VIP-busseissa lämpötila on vakiokylmä, mutta junissa pääsee ongelmasta, kun valitsee kakkosluokan vaunun, jossa vain tuulettimet. Varsinkaan yöllä harvoin on edes Thaimaassa niin kuumaa, että ilmastointi olisi tarpeen, jos ikkunat ovat auki.

Hua Lamphongin rautatieasema Bangkokissa.

Makuuvaunussa matkustaminen tuo säästöjä

Yöllä matkustamisessa on itse asiassa kaksi suurta hyötyä. Jos ei halua tuhlata lomapäiviä matkustamiseen, voi nukkua mukavasti junan makuuvaunussa. VIP-bussissakin istuimen saa lähes makuuasentoon, ja pystyy nukkumaan ainakin jonkin verran. Ja kun matkustaa yöllä, ei tarvitse hotellihuonetta yöksi. Toisaalta, jos aikaisemmin on kulkenut pitkiä matkoja vain lentoteitse, voi olla mielenkiintoista matkustaa päivällä, jolloin linja-auton tai junan ikkunasta saa jonkinlaisen käsityksen hymyjen maan vaihtelevista maisemista. Monet suomalaiset arvostavat Suomen eri vuodenaikoja ja niitten tuomaa vaihtelua maisemiin. Asiasta voi tietenkin olla eri mieltä, ja itse pidän Suomen vuodenaikojen ylistämistä hiukan liioiteltuna, koska kyllä vuodenajat eroavat toisistaan täällä Thaimaassakin. Vieraile vaikkapa Koillis-Thaimaassa marraskuusta helmikuuhun, maaliskuusta kesäkuun loppuun ja heinäkuusta lokakuun loppuun; tulet huomaamaan että sekä lämpötilat että sademäärät vaihtelevat hurjastikin. Ja eri vuodenaikoina maisemat näyttävät täysin erilaisilta.

Maaseutumaisema.

Varaa liput etukäteen

Nykyään netistä pystyy sekä varaamaan että maksamaan lentoliput kätevästi, mutta varsinkin sesonkiaikoina ja Thaimaan pyhien aikoina pitää olla erittäin ajoissa liikkeellä. Myös junaliput ja linja-autoliput pitää ostaa ajoissa, jos toiveena on matkustaa tiettynä päivänä ja haluaa matkustaa esimerkiksi VIP-bussilla. Kyseisiä lippuja ei voi varata netin kautta, vaan ne on ostettava aseman lippuluukusta. Ellei halua itse mennä asemalle, voi delegoida koko lipunhankkimisprojektin matkatoimistolle tai vaikkapa majapaikan vastaanoton järjestettäväksi. Tietenkin palvelu maksaa, mutta maksaahan asemille kulkeminenkin. Ja tässä yhteydessä on huomattava, että asemat saattavat sijaita jopa erittäin kaukana. Monessa kaupungissa on sitä paitsi monta asemaa, ja on oltava perillä siitä, miltä asemalta mikäkin kulkuneuvo kulkee.

Lopuksi haluan sanoa, että Thaimaassa yleisillä kulkuneuvoilla matkustaminen on kohtuullisen helppoa, ja lähes aina löytyy ystävällisiä virkailijoita, jotka pystyvät auttamaan. Tyypillisellä Suomi-mentaliteetilla, jonka mukaan kaiken pitää sujua minuuttiaikataulussa ilman yllätyksiä, ei kuitenkaan pärjää kovin pitkälle. Pakkaa siis jo etukäteen matkalaukkuusi riittävästi kärsivällisyyttä, hyväntuulisuutta ja lämpimiä hymyjä ja lähde seikkailemaan - olethan kuitenkin lomalla.

Vetureita Hua Lamphongin asemalla.

Hua Lamphongista on metroyhteys muualle Bangkokiin.

Jos määränpää ei ole metrolinjan varrella, voi ottaa mopotaksin, tuk-tukin, linja-auton tai tavallisen taksin.

Matkaterveisin,

Kurre

4

Kurre - Thaimaan pohjoisimmassa kaupungissa

Linja-autolla Chiang Maista Mae Saihin

Runsas viikko Chiang Maissa vierähti turhankin nopeasti, ja piti ruveta miettimään pakomatkani ehkä tärkeintä osiota eli passin leimaamista maan rajojen ulkopuolella - tehtävä, joka on hoidettava ennen kuin edellisestä leimaamisesta on kulunut 90 päivää. Chiang Maista tehdään kyllä järjestettyjä ns. visa run -matkoja pohjoisen Myanmarin rajalle, mutta halusin matkustaa omatoimisesti ja viettää samalla pari yötä Mae Saissa. Linja-automatka VIP-bussilla taittui noin neljässä ja puolessa tunnissa. Matka ei ole kovin pitkä, mutta vuoristotiet ovat mutkaisia ja jyrkkiä, joten meno ei voi olla kuin formularadalla.

Saavuin linja-autoasemalle, mutta vaikka mopo- ja lavatakseja oli pitkä rivi, ei kukaan tuntunut tietävän, missä lomakyläni, kahdeksan asuntoa käsittävä bungalowalue Baan Buapatumma sijaitsi. Totta kai minulla oli kännykässäni hotellivaraukseni puhelinnumeroineen, joten kuljettaman soittaman puhelun jälkeen lavataksi löysi perille. Bungalowalue on suhteellisen uusi ja sijaitsee keskellä thaimaalaista asutusta, muttei kuitenkaan kohtuuttoman kaukana Mae Sain varsinaisesta keskustasta.

Muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa paikallisessa ravintolassa menyy oli pelkällä thain kielellä, eikä henkilökunta osannut englantia. Menyyssa olevat kuvat auttoivat toki tilaamista, ja erittäin heikosta paikallisen kielen osaamisestani huolimatta sain tilatuksi ison Singha-oluen jäillä, paistettua riisiä kanalla ja papaijasalaattia kahdella chilillä; näköjään osaan kieltä kuitenkin sen verran, etten kuole nälkään, enkä polta suutani liian tulisilla ruoilla. Runsaan neljän euron illallisen jälkeen maistui yöunet kohtuullisen kylmässä huoneessa. Pohjoisessa voi oikeasti olla kylmää marraskuun alusta helmikuun loppuun. Jälkeenpäin katsoin netistä, että yön alin lämpötila oli ollut 17 astetta.

Baan Buapatumma

Tilapäiskotini lähikatu

Pihalta näkyvät maisemat

Passin leimaaminen

Olin sopinut, että mopotaksi vie minut rajalle seuraavana aamuna. Aamu valkeni kirkkaana ja koleahkona, ja olin kiitollinen siitä, että olin ottanut kesätakkini mukaan. Kesätakista oli ollut hyötyä jo linja-automatkalla, koska thaimaalaisissa busseissa ilmastointilaite yleensä puhaltaa yhtä kylmällä kuin paikallisissa R-kioskeissa. Mopotaksilla siis mentiin, ja satuttiin kypäräratsiaan. Hämmennykseni oli aikamoinen kun poliisit päästivätkin meidät ohi. Kuljettajani selitti että Mae Saissa riittää, että vain kuljettajalla on kypärä - aivan kuten Samuin saarellakin vielä vuosi sitten. Laki ei ole sama kaikkialla hymyjen maassa. Leimasin itseni ulos Thaimaasta, ja menin Myanmarin maahantuloviranomaisten toimiston tiskille maksamaan 500 bahtin maksun, joka oikeuttaa viipymään Myanmarin puolella alkuiltaan asti. Passia ei saa mukaansa, mutta kuittia vastaan saa passin takaisin maasta poistuessa.

Sain nelisen tuntia kulumaan Thachileikin kaupungissa. En tehnyt sen kummallisempaa kuin kiertelin kävellen rajakortteleita. Moni thaimaalainenkin tulee tänne, koska Myanmarin puolella hintataso on vielä halvempi kuin Thaimaassa. Välillä istahdin ravintolaan, tilasin pirtelön ja seurasin maailman menoa. En voi olla ihmettelemättä, miten paljon Thachileik on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kymmenen vuotta sitten Mae Sai ja Thachileik olivat kuin eri maailmoja. Enää ero ei ole niin suuri.

Kymmenen vuotta sitten tässä liikenneympyrässä näki vain härkävaunuja savisella tieosuudella.

Alkeellisilla, bambusta tehdyillä rakennustelineillä roikkuva mies puhdistaa neljännen kerroksen seinää.

Hedelmämyyjä.

Myöhäislounas joen varrella

Myanmarin puolella olisi voinut ostaa vaikka mitä, mutta en ostanut mukaani edes verovapaita savukkeita, koska bungalowissa odottavassa repussani ei olisi ollut ylimääräistä tilaa edes tulitikkurasialle. Kävin siis lunastamassa passini ja leimasin sisään Thaimaahan. Rajakaupunkeja erottaa toisistaan Sai-joki, joka samalla muodostaa luonnollisen rajan maitten väliin. Joen varrella on joitakin mukavia ravintoloita, joissa voi nauttia yksinkertaisia ja edullisia ruoka-annoksia. Matka majapaikkaani ei ollut kuin pari kilometriä, mutta koska olin mielestäni kävellyt tarpeeksi, päädyin taas noin euron maksavaan mopotaksivaihtoehtoon.

Mae Sai on melko vilkas rajakaupunki, jossa voi ihan hyvin viettää muutaman päivän, ja jos ympyrät alkavat tuntua liian ahtailta, voi lähteä vaikka Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos kohtaavat. Hotelleilla, matkatoimistoilla ja takseilla on tarjolla vaikka millaisia mielenkiintoisia retkiä. Jos on mielestään jo nähnyt rantoja tarpeeksi ja haluaa tutustua thaimaalaiseen elämään muualla kuin tavallisten turistireittien varrella, suosittelen lämpimästi että hakeutuu juuri Mae Sain kaltaiseen kaupunkiin ja majoittuu hiukan varsinaisen keskustan ulkopuolelle; Thaimaa on maantieteellisesti kaksi kertaa isompi kuin Suomi, ja tutustumisen arvoisia paikkoja riittää taatusti.

Joku saattaa väittää, että jossakin ei ole kuin rumia rakennuksia tai tyhjää maaseutua, mutta mielestäni juuri näissä paikoissa löytyy thaimaalaisuus, johon ei välttämättä pääse tutustumaan turistialueilla. Ei tarvitse olla huolissaan siitä että kuolisi nälkään tai tulisi huijatuksi; thaimaalaiset ovat sydämeltään erittäin lämpimiä, eikä kielitaidon puute ole yleensä esteenä matkustamiselle - elekielellä sekä sormia ja käsiä käyttämällä pärjää pitkälle. Ja hymy on aina eduksi!

Sai-joki

Paluu Chiang Maihin

Parin päivän Mae Sai ja Thachileik -vierailuni oli päättymässä, ja taas turvauduin mopotaksiin mennessäni linja-autoasemalle. Iltapäivällä taivas pilvistyi, ja jo Mae Saissa tuli muutama vesipisara. Paluumatkalla alkoi sataa enemmänkin, ja rekkoja oli yllättävän paljon liikkeellä. Kiemurtelevilla vuoristoteillä jonot liikkuivat etanavauhtia jo pimenneessä illassa, ja saavuimme sateiseen Chiang Maihin vasta myöhään perjantai-iltana. Sain kuitenkin vielä nauttia Chiang Main tunnelmasta kokonaisen viikonlopun maanantai-iltapäivään asti.

Mae Saista Chiang Raihin kulkeva vaatimattomampaa mallia oleva linja-auto.

Matkaliput tilattava ajoissa

Itse asiassa minulla oli tarkoitus palata etelään lentoteitse, mutta nettisivustoilta kävi ilmi, että halpalentoyhtiöillä ei enää ollut lippuja ennen joulua, vaikka tarkastin sivustoja jo viikkoa ennen suunniteltua paluuaikaa. Bangkok Airwaysin suora menolento Samuin saarelle olisi maksanut 9000 THB eli lähes 250 euroa; en kuitenkaan suostu maksamaan kotimaan lennosta yhtä paljon kuin maksan asunnostani vuokraa sähköineen ja vesineen kahdessa viikossa. Päätin, että matkustan yöjunan makuuvaunussa Chiang Maista Bangkokiin runsaalla 20 eurolla ja Bangkokista Surat Thanin kaupunkiin noin 15 eurolla. Varasin kaikki lippuni Galare Guest Housen vastaanotosta, ja sieltä myös haettiin sekä linja-autoliput linja-autoasemalta että junaliput juna-asemalta pientä maksua vastaan. Katsoin, että pääsen sillä tavalla paljon helpommalla.

Chiang Main rautatieasema.

Vuorokauden kestävät junamatkat

Yöjuna lähti asemalta maanantaina 19.12. klo 17 ja saapui Bangkokin Hua Lamphongin päärautatieasemalle vain puolisen tuntia myöhässä seuraavana aamuna. Ehdin hyvällä marginaalilla klo 8.05 lähtevään Surat Thanin junaan. Pidän junassa matkustamisesta. Junat eivät ole samaa standardia kuin Suomen Pendolinot, mutta niissä on tunnelmaa. Matkustin Bangkokiin toisen luokan makuuvaunussa, jonka istuimet muutetaan vuoteiksi muutaman tunnin matkustamisen jälkeen. Yöjunassa matkustaminen ei ehkä sovi ääniyliherkille eikä sellaisille, jotka eivät pysty nukahtamaan kovin helposti. Itse nukuin kohtuullisen hyvin aamuun asti, jolloin junaemäntä toi minulle edellisenä iltana illallisen yhteydessä tilaamani kahvin; harvoin saa aamupalan sänkyyn.

Surat Thaniin lähtevä päiväjuna oli huomattavasti uudempaa kalustoa kuin yöjuna. Aivan matkan alussa univormuun pukeutunut mies piti jokaisessa vaunussa thain kielellä pitkän luennon tupakointikiellosta ja junassa tupakoimisesta seuraavista sakoista ym. Harvalle falangimatkustajalle sama mies tuli myöhemmin kertomaan samat asiat englanniksi - tiivistettynä kahteen lauseeseen. Yöjunassa junaemäntä ilmoitti, että vessoja saa käyttää tupakkahuoneina. Eivätkä vessat todellakaan haisseet tupakansavulle; olivathan ikkunat auki ja tuuletus siinä mielessä kunnossa että piti kammata hiukset jokaisen vessassa vedetyn savukkeen jälkeen. Surat Thanin junan isännät ilmoittivat että juna pysähtyy sekä Hua Hinissa että Chumponissa viideksi minuutiksi ja että sen verran oli aikaa käydä junan oikeanpuoleisella laiturilla tupakoimassa. Heavy-nikotinistille kaksi tupakkaa yhdeksässä tunnissa on vähän, mutta selvisin koettelemuksesta Surat Thaniin asti.

Junassa lipun hintaan sisältyneestä lounaasta huolimatta oli jo hiukan nälkä. Juna-asemalta paikallisbussilla lähes tunnin kestäneen matkan jälkeen kirjoittauduin sisälle vakiohotelliini My Place, josta onneksi löytyi vapaa huone sesonkiajasta huolimatta. Ja iltamarkkinoilla syödyn illallisen jälkeen yöunet maistuivat taivaalliselta 26 tunnin matkustamisen jälkeen.

Makuuvaunu, jossa istuimet muutetaan vuoteiksi jossakin vaiheessa iltaa.

Mukavaa uudenvuoden odotusta!

Kurre

0