Chiang Mai yhdessä päivässä + pikavisiitti Tachileikiin

Sanomattakin on selvää, että yksi päivä ei riitä millään. Ei, vaikka meillä olikin mainiot paikallisoppaat Kurre ja Anont.

Chiang Maihin tutustumista ei helpottanut myöskään se, että edellinen ilta oli venähtänyt varhaisen aamun puolelle (lue täältä).

Mutta kerrankos sitä. Loistavassa seurassa aika kuluu huomaamatta.

Chiang Mai Old Town

Meillä oli aamulla treffit paikallisoppaitten kanssa, ja kun oltiin puolin ja toisin ihmetelty vähiin jääneitä unia ja hieman huteraa oloa, startattiin vallihaudan ympäröivälle vanhan kaupungin alueelle 'terveysaamiaiselle'.

Pitkäksi venyneen illan jälkeen idut ja inkiväärismoothiet cappucinon kera tulivat enemmän kuin tarpeeseen.

Fruit Pulse Healthy juice baria sopii suositella ilman kohmeloakin, sillä tarjolla on taivaallisia annoksia pikkurahalla. Kaikki on freesiä kuin mikä ja on melkein pakko ihmetellä, kuinka he ylipäätään pystyvät myymään lohet ja muut tuoreet herkut niin edulliseen hintaan.

Mikäli siis liikut tällä suunnalla, käy ihmeessä herkuttelemassa ja kokemassa ihmeparantuminen edellisen illan riennoista.

Vanhaa muuria Chiang Main Old Townin ympärillä

Ja paras aamiainen ever!

Anont ja voimaannuttava aamiainen

Kurren lohiaamiainen näytti mainiolta maustekurkkuineen.

Koska Kurre ja Anont olivat lähdössä Suomeen, suunnattiin aamiaisen jälkeen tuoretorille ostamaan Suomeen viemisiksi tuoreita mausteita. Mikäli kaipaat tuliaisvinkkejä, suosittelen ostamaan kotiinviemisiksi thaimaalaisia mausteita juurikin tuoretoreilta. Siellä tavara on halvempaa ja tuoreempaa kuin markettien tarjonta.

Vanha kaupunki oli sympaattinen vanhoine rakennuksineen ja terveyskahviloineen. Old Town muistuttaa myös vahvasti Lanna-kulttuurista (osa Pohjois-Thaimaasta on aikoinaan ollut Lannan kuningaskuntaa ja siksi sen aikakauden tyyliä kutsutaan lannaksi), joka tarkkaan käännettynä tarkoittaa miljoonaa riisiviljelmää. Pohjois-Thaimaassa maan sanotaan olevan niin vihantaa, ettei tarvitse kuin heittää riisinjyvät tuuleen ja istua odottelemaan satoa.

Lannan voisi kaiketi tänä päivänä sanoa olevan Pohjois-Thaimaan brändi, siinä missä Bali on Indonesian. Ja totta puhuen, sen verran mitä me nähtiin, Chiang Main vanhassa kaupungissa oli paljonkin Balin Ubudia. 

(Lannan historiaa enemmän täällä).

Olisipa aikaa ja jaksamista ollut enemmän. Tämä hurmaava vanha kaupunki olisi sen ansainnut.

Aina kannattaa piipahtaa tuoretorilla!

Bor Sang (kirjoitetaan myös Bo Sang) village

En osaa sanoa miksi, mutta jo vuosia sitten thaimaalaisten taitavista käsistä syntyneistä paperivarjoista on tullut minulle lähes pakkomielle. Niitä on pitänyt olla, mieluummin paljon ja hyvin värikkäinä versioina.

Tästäpä syystä olin valinnut yhdeksi kohteeksi Bor Sang käsityöläiskylän, jossa valmistetaan ja käsin maalataan näitä upeita taideteoksia, joita siis sateenvarjoiksikin kutsutaan. Bo Sangissa on toki paljon muutakin upeata käsityöläistarjontaa ja nähtävää.

Paras aika vierailla täällä olisi silloin, kun vuosittaiset Handmade Umbrella & Handicrafts festivalit pidetään. Ajankohta on yleensä vuoden alkupuoliskolla, mutta vaihtelee vuosittain, eikä päivämääriä ilmoiteta yleensä kovinkaan ajoissa.

Käynti Umbrella Making Centerissä oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Kaikki, siis kaikki tehdään käsin ja luonnonmateriaaleista. Paitsi että tänä päivänä taitavat käyttää maalauksiin nykyaikaisimpia värejä, kuin joskus muinoin.

Jos emme olisi olleet reissussa pelkillä käsimatkatavaroilla, saattaa olla että mukaan olisi tarttunut yksi jos toinenkin jättiläissateenvarjo. Ne oli huikeita! Tällä kertaa kuitenkin pieniin käsimatkatavaroihin mahtui ainoastaan parit paperiset lampunvarjostimet, vaikka nyt jo harmittaa ettei niitä hamstrannut lisää.

Koska aika oli kortilla, me tehtiin ostokset sateenvarjotehtaan myymälästä, kuten kunnon turistit konsanaan. Veikkaan kyllä, että kylän katujenvarsimyymälöistä sama tavara olisi irronnut huomattavasti halvemmalla.

Sateenvarjotehtaan näyttävä sisäänkäynti.

Nää on niin mageita!

Ja tehtaan myymälää.

Tässä näitä valmistuu.

Thaimaan Mae Sai & Myanmarin Tachileik

Oltiin jotenkin annettu itsemme ymmärtää, että Chiang Maista Myanmarin rajalle olisi autolla noin parin tunnin matka. Tämä oli yksi syy, miksi valittiin rajajuoksun lähtöpaikaksi Chiang Mai.

Totuus oli kuitenkin toinen. Tämä parin tunnin päässä oleva raja-asema osoittautui olevan kiinni, ja mikäli olisimme tehneet taustakartoitukset niin kuin aikuiset ihmiset (mihin kastiin ei ilmeisestikään kuuluta), olisimme tienneet tämän jo ennen reissun alkua.

Taas oli hypättävä autoon aamun liian aikaisina tunteina ja ajaa Mae Sain kaupunkiin Thaimaan ja Myanmarin rajalla. Aikaa yhteen suuntaan oli arvioitu kuluvan 4 tuntia, mutta tämäkin osoittautui tiukan vuoristotien ja siellä olevien massiivisten tietöiden takia toiveajatteluksi. Eikä edestakainen matka ottanut kuin 12 tuntia.

Persehän siinä puutui kaikesta ajamisesta, eikä aikaa sen paremmin Mae Saihin tai Tachileikiin jäänyt nimeksikään. Onneksi Kurre sentään on kirjoittanut Tachileikista edes hieman enemmän. Kurren jutun voit lukaista täältä.

Matkan varrella bongattu kalastaja.

Mae Sain kaupunki ja raja-asema suoraan edessä.

Rajanylitys oli helppo, mitä nyt aina vähän kuumottaa, kun pitää luovuttaa passi raja-asemalle. Saako sen palatessaan takaisin, vai onkohan virkailijat keksineet jotain? Passista on tullut yllättävänkin tärkeä täällä maailmalla seilatessa, ja ilman sitä liikkuminen tuntuu melkein kuin alastomana kulkisi.

Äkkiseltään Tachileikin rajakaupunki vaikutti hyvin samalta, kuin monet Thaimaan kylät. Varsinkin rajan toisella puolella oleva Mae Sai.

Kuten Kurrekin kirjoitti, aivan raja-aseman yhteydessä oli Thaimaan puolelta tutut markkinat, joissa oli tarjolla kaikkea mahdollista. Thaimaan markkinoilla ei tosin vielä yksikään kaupustelija ole tullut tarjoamaan sinisiä nappuloita, eli Viagraa. Tachileikin markkinoilla Viagra-koreja roikotti kaulassaan yksi jos toinenkin kaupustelija, eikä kieltäytyminen meinannut tulla kuuloonkaan.

Miten niin ette tarvitse Viagraa? Ettekö ymmärrä kuinka halvalla sitä nyt irtoaisi?

Juu ei ymmärretty ei.

Me tyydyttiin pariin 'rantaRay-Baneihin' (ne tuli tarpeeseen) ja syötiin maittavat lounaat ennen paluuta Thaimaan puolelle. Nautittiin me hetki myös paikallisten mielenkiinnosta ja päädyttiin yksiin jos toisiinkin valokuviin parin tytön kanssa.

Saatettiin me tulla vähän huijatuksikin, mutta se nyt ei ole mitään uutta.

Mutta enivei, Tachileik vaikutti mielenkiintoiselta ja reissu sinne paremmalla ajalla on joku päivä varmasti ajankohtainen. Koko Myanmar kiinnostelee kovasti, sillä vaikka ollaankin rajoilla pyörähdetty jo kolmesti, ei me olla nähty oikeastaan mitään.

Ehkä ensi kerralla sitten.

Onko sinulla jo kokemuksia Myanmarista?

Tachileik, City of the Golden Triangle

Burmalaiset tytöt halusi kuviin.

6

Kurre, ja esimakua Chiang Maista

Chiang Mai kolmessa päivässä, paljonko siinä ehtii näkemään? No ei juuri yhtään mitään. Onneksi sentään Kurren. Ja no okei, hippusen verran muutakin.

Meidän reissut nyt on vaan tällaisia:

'Nyt ei kyllä jätetä ihan viime tippaan lippujen ostamista' - no eipä niin.

'Seuraava reissu suunnitellaan sitten ihan vimpan päälle' - juupa juu.

'Eikä sitten mitään aamuseiskan lentoja' - no eipä tietenkään.

Juniori Suomeen & Qatar Airways

Juniori oli toimitettava Suomeen ja tämä sitten määritteli loppuviimein myös meidän viisumireissun. Ihan ei oltu valmiita heittämään juuri 15 vuotta täyttänyttä teiniä Samuilla koneeseen, ja sanoa että 'pärjäile ja koita löytää perille'.

Oli siis saatettava nuorimies Bangkokiin ja siellä Qatarin lennolle Dohan kautta Hesaan.

Minähän en tietenkään nukkunut ennen reissua, sillä kaikki mahdolliset kauhukuvat juniorin eksymisistä ja koneesta myöhästymisistä pyöri kauhuelokuvan lailla päässä. Mieli ruksutti valppaana, mutta kroppa otti nokkiinsa.

Meillä kävi kuitenkin hitonmoinen tuuri, kun Bangkokin kentällä pyöriessä korviin kantautui kuuluvalla suomen kielellä 'tervehdys Samuin suomalaiset'.

Samuilta Khanomiin muuttanut ystävämme Reijo oli sattumalta menossa samalla Qatarin lennolla Helsinkiin, eikä meidän tarvinnut muuta kuin kirjoittaa tarvittavat paperit Qatarin tiskillä. Alaikäinen ei nimittäin ihan tosta noin vain voi lennellä miten sattuu.

Pakko tässä mainita, että ilman Reijoakin homma olisi toiminut loistavasti. Qatarin henkilökunta otti juniorin huolehdittavakseen, escortit olisi löytynyt kentiltä ja ohjannut kaverin oikealle portille, tiskille, koneeseen jne. Eikä olisi maksanut yhtään extraa.

Mutta tätä ei tällä kertaa nyt sitten tarvittukaan. Ilman pyytämistäkin Qatarin porukka vaihtoi juniorin ja Reijon paikat vierekkäin koko matkalle, ja näin sai kaverukset samankielistä seuraa toisistaan. Kiitos Reijo vielä kerran!

Ja kiitos Qatar, palvelun huikea taso yllättää joka kerta.

Näin me päästiin lähtemään kohti seuraavaa etappia. Niitä nimittäin oli; Chiang Mai, Tachileik (Myanmar), Koh Phangan ja viimein Samui. Aikaa oli viisi päivää.

Kurre takana ja Anont polkemassa.

Kurren Chiang Mai

Blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittava matkamies Kurre muutti vuosi sitten Samuilta Chiang Maihin. Se oli suuri menetys Samuille ja meille, mutta ymmärrän Kurrea. Kymmenen vuotta Samuilla oli tällä erää riittävästi.

Meidän on ollut tarkoitus käydä Chiang Maissa jo vuosikaudet, ei vaan ole tullut aiemmmin lähdetyksi. Ollaan vielä ainakin toistaiseksi enemmän saari-ihmisiä ja kaivataan merta ympärille, kun taas Chiang Mai tarjoaa jotain ihan muuta.

Ja Thaimaan toiseksi suurimpana kaupunkin valtavasti tarjoaakin. Se mitä me ensikertalaisina CM:sta ehdittiin näkemään, oli lähes säälittävää.

Hotellista ei onneksi tarvinnut huolehtia, sillä Kurre ja Anont olivat järjestäneet meille loistohuoneen älyttömän halvalla samasta kompleksista, jossa itsekin asuvat. Flora Housen yhdistetty keittiö ja olohuone + makuuhuone + kylpyamme + terassi ja parveke parilla kymmenellä eurolla/yö oli lähes ilmaista, varsinkin kun ottaa huomioon päivittäiset siivoukset. Eipä voi kuin suositella, mikäli tuonne joskus suuntaatte.

Olimme perillä vasta myöhään illalla. Laukut huoneeseen ja illalliselle Bird of Paradise -ravintolaan. Tästä ravintolasta lisää juttua myöhemmin, sillä siitä kirjoittaminen jää Kurrelle. Kerrottavaa ravintolasta riittää, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Bird of paradisen taivaallinen ankka mustikkahyytelöllä.

Chiang Main vanhaa kaupunkia.

Aina on tilaa vielä yhdelle suomalaiselle

Miten ihmeessä meitä suomalaisia löytääkin joka kolkkaan? Ensimmäinen illallinen Chiang Maissa ja meitä odotti jo pöydässä suomalainen kaveri. Jarkko on kierrellyt Kaakkois-Aasiaa vuosien varrella enemmänkin, mutta on päätynyt ainakin toistaiseksi asumaan Chiang Maihin.

Mukava kaveri, jonka elämän kokemuksia olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Sen verran on kilometrien aikana sattunut ja tapahtunut, että kirja jos toinenkin voisi olla paikallaan.

Jarkko, toivottavasti nähdään meidän saarilla ja alahan kirjoittelemaan!

Oli hauska tavata Jarkko!

Ja yhdelle 'pimeän' loton rouvalle

Iltahan ei meinannut loppua millään, sillä Bird of paradise-ravintolassa säännöllisesti vieraileva thaimaalainen rouva nauttii seurasta. Toisena Chiang Main iltana samassa ravintolassa tämä rouva saapui seurustelemaan ja seuraamaan tiukkaa Etelä-Korea-Saksa jalkapallomatsia.

Vaikka uhkapelit ovat Thaimaassa lailla kiellettyjä, 'underground'-pelejä silti pelataan. Tämä kyseinen rouva nettoaa kuullun mukaan hommassa oikein mukavasti, kuten kävi tälläkin kertaa. Itse olisin todennäköisesti veikannut toisin, mutta tämä rouva veikkasi oikein; Etelä-Korea upotti Saksan ja Ruotsi lähetti laulukuoroon Meksikon.

Ja me muut päästiin nauttimaan rouvan tarjoamista juomakierroksista.

Yritä siinä sitten päästä aikaisin nukkumaan, jotta olisit aamulla iskussa tulevalle Chiang Mai-kierrokselle...

Ensi kerralla Chiang Maihin täytyy varata paljon enemmän aikaa.

Chiang Main ruokamarkkinoilta bongattua.

2

Kurre: 7 tutustumisen arvoista Pohjois-Thaimaan kohdetta

Jottei juhlat aivan vielä loppuisi, on matkamiesystävämme Kurre päättänyt ilahduttaa meitä vielä yhdellä lahjalla, vieläpä kovin odotetulla sellaisella. Joten pitemmittä puheitta rakkaat lukijat ja Thaimaan reissua suunnittelevat, tästä Kurren Pohjois-Thaimaan vinkit talteen:

7 TUTUSTUMISEN ARVOISTA POHJOIS-THAIMAAN KOHDETTA

Vuosi 2017

Blogiemäntä Heidi totesi vuoden 2017 viimeisimmässä kirjoituksessaan, että vuoteen mahtui niin paljon. Minulle vuosi 2017 jää historiaan ehkä elämäni hienoimpana ja onnellisimpana vuotena.

Oli upeita ihmisiä ympärilläni, töitä oli enemmän kuin pystyin ottamaan vastaan, sain vierailla minulle uusissa paikoissa - kuten Myanmarin sellaisissa osissa, joihin erittäin harva turisti on eksynyt. Kävin myös ennestään tutuissa paikoissa - kuten Phnom Penhissa, Chiang Maissa ja Pattayalla. Lisäksi olin lähes kaksi kuukautta Suomessa ja kymmenisen päivää Rhodoksella ennen paluutani Thaimaahan, jossa maassaolomittariin tulee täyteen kymmenen vuotta 9. päivä tammikuuta 2018.

Vuoteen 2017 mahtui myös hienoja juhlia pienimuotoisista, mutta viihtyisistä ja lämpimistä 70-vuotisjuhlista suuriin satuhäihin, joihin pääsin osallistumaan sulhasen äidin kavaljeerina.

Vuoden 2017 yllättävin seikka oli kuitenkin, että vaikka olin vannonut sinkkuna elämisen ihanuuden ja vapauden nimeen, elän nyt sujuvasti avoliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jota en uskonut ikinä tapaavani.

Positiivinen käännekohta oli myös muutto kahdeksan vuotta kotipaikkanani olleelta Samuin saarelta Pohjois-Thaimaan Chiang Main kaupunkiin, jossa elämä on juuri sitä, jota tulin hakemaan lähtiessäni Suomesta. Ensikosketukseni Thaimaahan sain kuukauden matkalla vuonna 2006, jolloin erittäin hyvä, Thaimaassa syntynyt ja 14-vuotiaana Suomeen muuttanut ystäväni toimi oppaana meille maahan vihkiytymättömille.

Tämänkertaisessa kirjoituksessani kerron joistakin kohteista, joihin saimme silloinkin tutustua.

Matkaseurueeni

Kok-joki

Thaimaassa on paljon näkemistä ja kokemista rantaelämän ohella. Thaimaa on pinta-alaltaan noin puolitoista kertaa suurempi kuin Suomi, joten maassa on monimuotoisuutta yllin kyllin.

Sunnuntaiaamuna 10. päivänä joulukuuta neljän hengen seurueemme lähti yksityisellä minibussilla Chiang Main kaupungista Chiang Main provinssissa sijaitsevaan Tha Tonin pienvenesatamaan (noin 3,5 tuntia yhdellä pysähdyksellä), josta matka jatkui Kok-jokea pitkin Chiang Rain kaupunkiin (noin 4 tuntia kolmella pysähdyksellä). Koko pitkähäntäveneen vuokra oli 2200 bahtia. Venekuskin kanssa pystyy neuvottelemaan, missä haluaa pysähtyä matkan varrella.

Turistina pitkähäntävenematkan aikana ei voi muuta kuin ihailla maailman ja maisemien kauneutta, joka tietenkin näyttäytyy täysin eri tavalla joenvarsien viljelmillä raskasta töitä tekeville ja vaatimattomissa majoissa eläville. Chiang Rai on Thaimaan pohjoisin provinssi, ja talvikuukausina yölämpötilat saattavat laskea hyvinkin mataliksi. Kun pohjoistuuli puhaltaa harvalautaisten hökkeliseinien läpi, voi vaan kuvitella, miten ankaraa elämää vuoristolaiset elävät.

Upeat maisemat

Kylävierailu ja kuumia lähteitä

Muun muassa hyvin hoidetut ananas-, maniokki- ja maissiviljelmät reunustavat joenvarsia ja kiipeävät vuorenrinteitä. Mekong-jokeen laskeutuva Kok-joki on melko leveä, mutta kuulemma matala.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli vuoristokylässä, jossa pienet lapset tulivat rantaan vastaan ja halusivat myydä langasta tehtyjä sinänsä ihan nättejä koruja, mutta yksikään koru ei tarttunut mukaan. Lapset eivät puhu thain kieltä, mutta seurueemme myös opettajan apulaisena tomineen thaimaalaisen sydän kuitenkin suli, kun eräs lapsi otti hänen kädestä kiinni ja halusi näyttää meille - niin luulimme - jotakin mielenkiintoista ja näkemisen arvoista. Päädyimme kylän 7-eleveniin  - vaatimattomaan kauppaan - jossa kiltti, kauppaan talutettu entinen opettajan apulainen antoi jokaiselle lapselle 20 bahtia snackseihin.

Lapset menossa ostoksille.

Voi olla kylmää, kun pohjoistuuli puhaltaa.

Matka jatkui kauniissa ja vehreissä jokimaisemissa seuraavaan pysähdyspaikkaamme, jossa söimme lounaan. Kävimme samalla katsomassa kuumia lähteitä, joissa voi vaikkapa keittää kananmunia 86-asteisessa vedessä. Vuokrattavissa kylpylähuoneissa voi kylpeä rikkipitoisessa vedessä, mutta itse olin sen aikoinaan jo kokenut, eivätkä muutkaan olleet kylpyläfiiliksessä, joten jatkoimme matkaa norsuleiripaikalle. Itse olen lukenut niin paljon norsujen huonosta kohtelusta, ettei norsuilla ratsastaminen kiinnosta. Ja muut olivat aikaisemmin olleet norsuajelulla, joten jatkoimme matkaa Chiang Raihin.

Näinkin voi keittää kananmunia.

Saavuttuamme Chiang Rain kaupunkiin tutustuimme kävellen keskustan lähikortteleihin, liikenneympyrän keskellä sijaitsevaan kultaiseen kellotorniin ja iltamarkkina-alueeseen.

Kultainen kellotorni.

Valkoinen temppeli

Aamulla 11. päivänä joulukuuta seuraamme liittyi viisi uutta matkalaista - kaksi aikuista ja kolme lasta, ja päivän ensimmäinen kohde oli valkoinen temppeli, jossa kävin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Ja onhan temppeli näkemisen arvoinen ja vaikuttava kaikkine yksityiskohtineen. Tällä kertaa olimme lisäksi liikkeellä sen verran aikaisin, että tungosta ei ollut nimeksikään.

Valkoinen temppeli.

Singha Park

Päivän toinen kohde oli kaunis ja valtavan kokoinen Singha Park, jossa on muun muassa järven kokoinen joutsenlampi, upeita istutuksia sekä elämyksiäkin tarjoava osa. Voi vuokrata pyöriä ja polkea pyöräteitä kumipuu- ja teeviljelmien keskellä tai lähteä opastetulle retkelle vaunuissa - ja sellainenhan sopi meille vallan mainiosti, vaikka opastus oli vain thain kielellä.

Puistossa viljellään jopa thaimaalaisille eksoottista mustikkaa, joka korjataan keväämmällä. Eräällä pysähdyspaikalla on vapaita papukaijoja, jotka tulevat syömään suoraan kädestä. Singha Parkin jälkeen matka jatkui seuraavaan kaupunkiin - rajakaupunkiin Mae Saihin, johon majoituimme kahdeksi seuraavaksi yöksi.

Seppo syöttää papukaijoja.

Phra That

Tiistaipäivän ohjelmassa oli osa Tung-vuoren nähtävyyksistä, joista ensimmäinen oli Phra That-temppeli vuoren huipulla. Temppeli on sinänsä vaatimaton, mutta näköalapaikalta avautuvat huikeat näkymät vuorten ylle.

Näköalatasanteelta näkyvät maisemat.

Doi Chang Mubin sotilasasema

Matkalla tiistaipäivän varsinaiseen määränpäähämme kävimme Thaimaan ja Myanmarin rajalla sijaitsevalla Doi Chang Mubin sotilasasemalla juomassa siviilissä baristana toimivan asevelvollisen keittämää kahvia ja nauttimassa maisemista.

Barista työssään.

Prinsessa Srinagarindran palatsi

Päivän ehdoton kohokohta oli vierailu Thaimaan kansan rakastaman, prinsessa Srinagarindran - kahden edesmenneen kuninkaan äidin - sveitsiläis-thaimaalaista tyyliä edustavassa palatsissa ja sen yhteydessä olevassa puutarhassa, jossa testasimme myös kävelyä puunlatvojen väliin viritettyjen siltojen kestävyyttä. Tulipahan todetuksi, että korkean paikan kammosta kärsivälle tuollaiset extreme-kokemukset eivät aiheuta kuin koettelemusta sydämelle.

Prinsessa Srinagarindran palatsi.

Puunlatvoissa.

Kultainen kolmio

Neljäntenä matkapäivänä lähdimme minibussin kyydissä Chiang Saenissa sijaitsevaan Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos yhtyvät. Alueella on oopiumimuseo, johon mielenkiintomme ei tällä kertaa riittänyt.

Sen sijaan päätimme käydä veneilemässä Mekong-joella ja ostamassa tupakkaa Laosin puolella. Luonnollisesti meillä oli passimme mukana, mutta ei kukaan sen enempää Laosin kuin Thaimaan puolella kysellyt niitten perään. Laosin puolella ostimme mukaamme sallitun määrän 200 savuketta per henkilö, vaikka olisi voinut ostaa vaikkapa neljä kassillista tupakkaa, koska palatessamme Thaimaan puolelle tullimiehetkin loistivat poissaolollaan.

Laos Mekong-joen oikealla puolella ja Myanmar suoraan edessä.

Lounaan jälkeen matkamme jatkui Chiang Rain linja-autoasemalle. Olimme ostaneet liput VIP-linja-autoon jo Mae Sain asemalla. Vajaan neljän tunnin mukavan matkan jälkeen olimme takaisin Chiang Maissa.

Niin paljon mahtui neljään päivään. Kiitos matkaseuralle!

Loppusanat

Rhodoksella syyskuussa tapaamani eläkeläisrouva kysyi minulta, miten voin asua maassa, jossa ei ole muuta kuin kurjuutta, köyhyyttä ja prostituutiota. Toivoisin, että hänkin saisi silmänsä auki. Ja heille, jotka ovat jo kolunneet Thaimaan rantoja riittävästi, suosittelen lämpimästi tutustumista valtaturistiväylien ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin.

Joko sinä olet käynyt muualla kuin Phuketissa tai Pattayalla?

Hyvää matkailuvuotta 2018!

Kurre

2

Kurre - Thaimaan pohjoisimmassa kaupungissa

Linja-autolla Chiang Maista Mae Saihin

Runsas viikko Chiang Maissa vierähti turhankin nopeasti, ja piti ruveta miettimään pakomatkani ehkä tärkeintä osiota eli passin leimaamista maan rajojen ulkopuolella - tehtävä, joka on hoidettava ennen kuin edellisestä leimaamisesta on kulunut 90 päivää. Chiang Maista tehdään kyllä järjestettyjä ns. visa run -matkoja pohjoisen Myanmarin rajalle, mutta halusin matkustaa omatoimisesti ja viettää samalla pari yötä Mae Saissa. Linja-automatka VIP-bussilla taittui noin neljässä ja puolessa tunnissa. Matka ei ole kovin pitkä, mutta vuoristotiet ovat mutkaisia ja jyrkkiä, joten meno ei voi olla kuin formularadalla.

Saavuin linja-autoasemalle, mutta vaikka mopo- ja lavatakseja oli pitkä rivi, ei kukaan tuntunut tietävän, missä lomakyläni, kahdeksan asuntoa käsittävä bungalowalue Baan Buapatumma sijaitsi. Totta kai minulla oli kännykässäni hotellivaraukseni puhelinnumeroineen, joten kuljettaman soittaman puhelun jälkeen lavataksi löysi perille. Bungalowalue on suhteellisen uusi ja sijaitsee keskellä thaimaalaista asutusta, muttei kuitenkaan kohtuuttoman kaukana Mae Sain varsinaisesta keskustasta.

Muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa paikallisessa ravintolassa menyy oli pelkällä thain kielellä, eikä henkilökunta osannut englantia. Menyyssa olevat kuvat auttoivat toki tilaamista, ja erittäin heikosta paikallisen kielen osaamisestani huolimatta sain tilatuksi ison Singha-oluen jäillä, paistettua riisiä kanalla ja papaijasalaattia kahdella chilillä; näköjään osaan kieltä kuitenkin sen verran, etten kuole nälkään, enkä polta suutani liian tulisilla ruoilla. Runsaan neljän euron illallisen jälkeen maistui yöunet kohtuullisen kylmässä huoneessa. Pohjoisessa voi oikeasti olla kylmää marraskuun alusta helmikuun loppuun. Jälkeenpäin katsoin netistä, että yön alin lämpötila oli ollut 17 astetta.

Baan Buapatumma

Tilapäiskotini lähikatu

Pihalta näkyvät maisemat

Passin leimaaminen

Olin sopinut, että mopotaksi vie minut rajalle seuraavana aamuna. Aamu valkeni kirkkaana ja koleahkona, ja olin kiitollinen siitä, että olin ottanut kesätakkini mukaan. Kesätakista oli ollut hyötyä jo linja-automatkalla, koska thaimaalaisissa busseissa ilmastointilaite yleensä puhaltaa yhtä kylmällä kuin paikallisissa R-kioskeissa. Mopotaksilla siis mentiin, ja satuttiin kypäräratsiaan. Hämmennykseni oli aikamoinen kun poliisit päästivätkin meidät ohi. Kuljettajani selitti että Mae Saissa riittää, että vain kuljettajalla on kypärä - aivan kuten Samuin saarellakin vielä vuosi sitten. Laki ei ole sama kaikkialla hymyjen maassa. Leimasin itseni ulos Thaimaasta, ja menin Myanmarin maahantuloviranomaisten toimiston tiskille maksamaan 500 bahtin maksun, joka oikeuttaa viipymään Myanmarin puolella alkuiltaan asti. Passia ei saa mukaansa, mutta kuittia vastaan saa passin takaisin maasta poistuessa.

Sain nelisen tuntia kulumaan Thachileikin kaupungissa. En tehnyt sen kummallisempaa kuin kiertelin kävellen rajakortteleita. Moni thaimaalainenkin tulee tänne, koska Myanmarin puolella hintataso on vielä halvempi kuin Thaimaassa. Välillä istahdin ravintolaan, tilasin pirtelön ja seurasin maailman menoa. En voi olla ihmettelemättä, miten paljon Thachileik on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kymmenen vuotta sitten Mae Sai ja Thachileik olivat kuin eri maailmoja. Enää ero ei ole niin suuri.

Kymmenen vuotta sitten tässä liikenneympyrässä näki vain härkävaunuja savisella tieosuudella.

Alkeellisilla, bambusta tehdyillä rakennustelineillä roikkuva mies puhdistaa neljännen kerroksen seinää.

Hedelmämyyjä.

Myöhäislounas joen varrella

Myanmarin puolella olisi voinut ostaa vaikka mitä, mutta en ostanut mukaani edes verovapaita savukkeita, koska bungalowissa odottavassa repussani ei olisi ollut ylimääräistä tilaa edes tulitikkurasialle. Kävin siis lunastamassa passini ja leimasin sisään Thaimaahan. Rajakaupunkeja erottaa toisistaan Sai-joki, joka samalla muodostaa luonnollisen rajan maitten väliin. Joen varrella on joitakin mukavia ravintoloita, joissa voi nauttia yksinkertaisia ja edullisia ruoka-annoksia. Matka majapaikkaani ei ollut kuin pari kilometriä, mutta koska olin mielestäni kävellyt tarpeeksi, päädyin taas noin euron maksavaan mopotaksivaihtoehtoon.

Mae Sai on melko vilkas rajakaupunki, jossa voi ihan hyvin viettää muutaman päivän, ja jos ympyrät alkavat tuntua liian ahtailta, voi lähteä vaikka Kultaiseen kolmioon, jossa Thaimaa, Myanmar ja Laos kohtaavat. Hotelleilla, matkatoimistoilla ja takseilla on tarjolla vaikka millaisia mielenkiintoisia retkiä. Jos on mielestään jo nähnyt rantoja tarpeeksi ja haluaa tutustua thaimaalaiseen elämään muualla kuin tavallisten turistireittien varrella, suosittelen lämpimästi että hakeutuu juuri Mae Sain kaltaiseen kaupunkiin ja majoittuu hiukan varsinaisen keskustan ulkopuolelle; Thaimaa on maantieteellisesti kaksi kertaa isompi kuin Suomi, ja tutustumisen arvoisia paikkoja riittää taatusti.

Joku saattaa väittää, että jossakin ei ole kuin rumia rakennuksia tai tyhjää maaseutua, mutta mielestäni juuri näissä paikoissa löytyy thaimaalaisuus, johon ei välttämättä pääse tutustumaan turistialueilla. Ei tarvitse olla huolissaan siitä että kuolisi nälkään tai tulisi huijatuksi; thaimaalaiset ovat sydämeltään erittäin lämpimiä, eikä kielitaidon puute ole yleensä esteenä matkustamiselle - elekielellä sekä sormia ja käsiä käyttämällä pärjää pitkälle. Ja hymy on aina eduksi!

Sai-joki

Paluu Chiang Maihin

Parin päivän Mae Sai ja Thachileik -vierailuni oli päättymässä, ja taas turvauduin mopotaksiin mennessäni linja-autoasemalle. Iltapäivällä taivas pilvistyi, ja jo Mae Saissa tuli muutama vesipisara. Paluumatkalla alkoi sataa enemmänkin, ja rekkoja oli yllättävän paljon liikkeellä. Kiemurtelevilla vuoristoteillä jonot liikkuivat etanavauhtia jo pimenneessä illassa, ja saavuimme sateiseen Chiang Maihin vasta myöhään perjantai-iltana. Sain kuitenkin vielä nauttia Chiang Main tunnelmasta kokonaisen viikonlopun maanantai-iltapäivään asti.

Mae Saista Chiang Raihin kulkeva vaatimattomampaa mallia oleva linja-auto.

Matkaliput tilattava ajoissa

Itse asiassa minulla oli tarkoitus palata etelään lentoteitse, mutta nettisivustoilta kävi ilmi, että halpalentoyhtiöillä ei enää ollut lippuja ennen joulua, vaikka tarkastin sivustoja jo viikkoa ennen suunniteltua paluuaikaa. Bangkok Airwaysin suora menolento Samuin saarelle olisi maksanut 9000 THB eli lähes 250 euroa; en kuitenkaan suostu maksamaan kotimaan lennosta yhtä paljon kuin maksan asunnostani vuokraa sähköineen ja vesineen kahdessa viikossa. Päätin, että matkustan yöjunan makuuvaunussa Chiang Maista Bangkokiin runsaalla 20 eurolla ja Bangkokista Surat Thanin kaupunkiin noin 15 eurolla. Varasin kaikki lippuni Galare Guest Housen vastaanotosta, ja sieltä myös haettiin sekä linja-autoliput linja-autoasemalta että junaliput juna-asemalta pientä maksua vastaan. Katsoin, että pääsen sillä tavalla paljon helpommalla.

Chiang Main rautatieasema.

Vuorokauden kestävät junamatkat

Yöjuna lähti asemalta maanantaina 19.12. klo 17 ja saapui Bangkokin Hua Lamphongin päärautatieasemalle vain puolisen tuntia myöhässä seuraavana aamuna. Ehdin hyvällä marginaalilla klo 8.05 lähtevään Surat Thanin junaan. Pidän junassa matkustamisesta. Junat eivät ole samaa standardia kuin Suomen Pendolinot, mutta niissä on tunnelmaa. Matkustin Bangkokiin toisen luokan makuuvaunussa, jonka istuimet muutetaan vuoteiksi muutaman tunnin matkustamisen jälkeen. Yöjunassa matkustaminen ei ehkä sovi ääniyliherkille eikä sellaisille, jotka eivät pysty nukahtamaan kovin helposti. Itse nukuin kohtuullisen hyvin aamuun asti, jolloin junaemäntä toi minulle edellisenä iltana illallisen yhteydessä tilaamani kahvin; harvoin saa aamupalan sänkyyn.

Surat Thaniin lähtevä päiväjuna oli huomattavasti uudempaa kalustoa kuin yöjuna. Aivan matkan alussa univormuun pukeutunut mies piti jokaisessa vaunussa thain kielellä pitkän luennon tupakointikiellosta ja junassa tupakoimisesta seuraavista sakoista ym. Harvalle falangimatkustajalle sama mies tuli myöhemmin kertomaan samat asiat englanniksi - tiivistettynä kahteen lauseeseen. Yöjunassa junaemäntä ilmoitti, että vessoja saa käyttää tupakkahuoneina. Eivätkä vessat todellakaan haisseet tupakansavulle; olivathan ikkunat auki ja tuuletus siinä mielessä kunnossa että piti kammata hiukset jokaisen vessassa vedetyn savukkeen jälkeen. Surat Thanin junan isännät ilmoittivat että juna pysähtyy sekä Hua Hinissa että Chumponissa viideksi minuutiksi ja että sen verran oli aikaa käydä junan oikeanpuoleisella laiturilla tupakoimassa. Heavy-nikotinistille kaksi tupakkaa yhdeksässä tunnissa on vähän, mutta selvisin koettelemuksesta Surat Thaniin asti.

Junassa lipun hintaan sisältyneestä lounaasta huolimatta oli jo hiukan nälkä. Juna-asemalta paikallisbussilla lähes tunnin kestäneen matkan jälkeen kirjoittauduin sisälle vakiohotelliini My Place, josta onneksi löytyi vapaa huone sesonkiajasta huolimatta. Ja iltamarkkinoilla syödyn illallisen jälkeen yöunet maistuivat taivaalliselta 26 tunnin matkustamisen jälkeen.

Makuuvaunu, jossa istuimet muutetaan vuoteiksi jossakin vaiheessa iltaa.

Mukavaa uudenvuoden odotusta!

Kurre

0

Pako Pohjois-Thaimaahan

Kun Samuilla sataa ja tulvii, Kurre pakkaa yleensä toimistonsa reppuun ja lähtee liikkeelle. Niin myös tänä vuonna. Onneksemme näistä Kurren reissuista syntyy usein myös tarinoita blogiin, ja tässä niistä jälleen yksi. Lähtekääpä Kurren kyydissä pohjoiseen:

Samuin joulukuun alun sateet ja tulvat

Samuilla tämän vuoden syksy oli harvinaisen kuiva ja kaunissäinen. Keskiviikkona 30.11. sain erään pitkän, monta viikkoa kestäneen ruotsinnoksen valmiiksi ja ajattelin pitää muutaman päivän vapaata ja nauttia elämästä. Torstaina hoidin juoksevia asioita, ja perjantaina alkoi sataa - aluksi hiljaa, mutta lauantain vastaisena yönä yhä voimakkaammin. Tässä artikkelissa väitetään, että Samuilla satoi 48 tunnin aikana 90 mm vettä. Kyllä sitä vettä olikin.

Lauantain vastaisena yönä minun piti blogiemännän ja hänen miehensä kanssa vietetyn erittäin maukkaan lammasillallisen jälkeen poiketa skootterillani Chawengin keskustaan, mutta kadulla oli niin paljon vettä, että kulkuvälineeni sammui vesimassojen puolessavälissä puolisen kilometriä ennen määränpäätäni. Ei auttanut kuin taluttaa skootteri kuivemmalle katuosuudelle. Onneksi pääsin kotiin - ei mitenkään kastumatta, mutta kuitenkin.

Lauantaina heräsin virkeänä ja uteliaana uuteen päivään. Sadetta piisasi, mutta iltapäivällä sade hellitti sen verran, että päätin lähteä vilkaisemaan tulvia ja ottamaan valokuvia. Huomasin terassillani läpikastuneet kenkäni ja ajattelin nostaa ne kylpyhuoneen puolelle. Kiireessäni otin vettä valuvat kengät ja liukastuin olohuoneen kaakelilattialla. Vasen nimetön vääntyi 90 asteen kulmaan. Sain sormen kuitenkin väännetyksi jotenkuten suoraksi, mutta niveltä en saanut kohdalleen. Piti lähteä kahlaamaan vesissä 500 metrin päässä sijaitsevaan sairaalaan, josta minut lähetettiin toiseen sairaalaan, koska sormi ei ollut vain sijoiltaan vaan myös murtunut, Toisessa sairaalassa sanottiin, että sormi leikattaisiin seuraavana päivänä. Minulla oli kuitenkin sovittuna rutiinitarkastus mantereella sijaitsevassa Thaksinin sairaalassa maanantaina, joten päätin odottaa ortopediaa siihen asti. Thaksinin sairaalan ortopedi saikin nivelen väännetyksi paikalleen ja sormen oikeaan asentoon; sormi kiinnitettiin tiukasti lastaan, ja ortopedin mielestä paraneminen kestää kolmisen viikkoa.

Muuttuneet suunnitelmat

Olin pakannut reppuuni mukaan sen verran, että voisin ihan hyvin mennä muualle, jos Samuin tulvat jatkuisivat. Ja niinhän ne jatkuivat. Phuketin saarelle taas oli luvattu myrskyä, joten hiukan ajattelin suuntautua Hua Hiniin. Mutta koska en tänä vuonna ollut käynyt pohjoisessa, siellä sattui olemaan suomalaisia ystäviäni käymässä, piti joka tapauksessa käydä jollakin rajalla leimaamassa passia ennen joulukuun loppua ja sain suoran lennon Suratthanista Chiang Maihin kohtuuhintaan, lähdinkin pohjoiseen. Perillä odotti täydelliset ilmat.

Näkymät hotellini ravintolasta

Vene Ping-joella

 
Päivän retki Chiang Main vuoristoihin

Olen jollakin tavalla kyllä tykästynyt Chiang Maihin ja kaupunkia ympäröivään vuoristoon. Kaupungissa ja lähiseuduilla riittää näkemistä ja kokemista. Kannattaa vähän surffailla vaikkapa rantapallo.fi-sivustolla ja tutkia, mitä kaikkea on tarjolla. Viime vuonnakin olin ystävieni kanssa vuoristoretkellä. Tänä vuonna vuokrasin auton kuskeineen hotellistani - Galare Guest Housesta - ja lähdimme kolmen hengen porukassa tutustumaan kuninkaalliseen talvipalatsiin, Don Suthepin huipulla sijaitsevaan temppeliin ja kuningattaren kasvitieteelliseen puutarhaan. Kuninkaallisen talvipalatsin puutarhassa kukkivat tähän vuoden aikaan Suomen kesässäkin viihtyvät kukat, joten siinä mielessä puutarha ei tarjoa hirveästi eksotiikkaa. Toki valtavat joulutähtipensaat ja pasuunakukat olivat näyttävät. Suthep-vuoren huipulta on erinomaiset näkymät kaupungille ja kasvitieteellisessä puutarhassa riittää ihmettelemistä. Kolmannen nähtävyyden jälkeen oli jo sen verran nälkä, että piti pysähtyä myöhäislounaalle. Ravintolan sijainti sorisevan puron vieressä oli lähes täydellinen. Syömisen jälkeen olisi maistunut päiväunet, mutta matka jatkui.

Joulutähti ja pasuunakukka sulassa sovussa keskenään

Vieraskynäilijä Suthep-vuoren temppelin rappusissa

Kuningattaren kasvitieteellisessä puutarhassa oleva kävelysilta, josta pääsee katsomaan viidakkoa lintuperspektiivistä

Orkideoita puutarhan eräässä kasvihuoneessa

Timo ja Seppo tilaamassa ruokaa

Solisevan puron ääressä

Hmong-vuoristoheimon kylä

Olin aikaisemmin käynyt Hmong-vuoristoheimon kylässä, mutta en juuri tässä kylässä - Pha Nok Kok. Myöhään iltapäivällä ei turisteja enää näkynyt, ja olimme ainoat falangit tutustumassa kylään mainion oppaamme ja rauhallisen kuljettajamme Tuun johdolla. Törmäsimme vanhaan naiseen, joka kutsui meidät hänen yksityismuseoonsa. Kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt niin primitiivisessä museossa, ja paljain jaloin maalattialla tallusteleva mummo esitteli meille hamppukuidun valmistamisen eri työvaiheita. Yleensä kylässä on joitakin myyntikojuja, joissa kyläläiset myyvät käsin valmistettuja tuotteitaan aikaisemmin päivällä. Lämpötila alkoi laskea, ja oli aika palata kaupunkiin.

Hmong-vuoristoheimon lapsia

Phan Nok Kok -kylän naisia lämmittelemässä tulen ääressä

Paluu kaupunkiin

Olimme lähteneet liikkeelle aamukymmeneltä, ja oppaamme ja minä palasimme Galareen iltaseitsemältä. Ja kun yleensä kysytään hintoja, niin eläkkeelle jäänyt kirjanpitäjäystäväni laski, että meiltä kului kolmelta hengeltä yhteensä 4 200 THB (n. 112 euroa). Tuohon lukuun sisältyi auton vuokra, kuljettajan palkka, sisäänpääsymaksut, lounas kohtuullisen kalliissa ravintolassa ja bensat sekä 200 THB:n tipit.

Tekemistä ja kokemista päivisin ja iltaisin

Chiang Mai on erittäin monipuolinen kaupunki, joka taatusti tarjoaa jokaiselle jotakin. Ostosmaniaa kärsiville on jos jonkinlaisia markkinoita, toreja ja putiikkeja, seikkailunhaluisille vuoristopolkuja pyörällä laskettelimen voi olla mieleen, eläimistä kiinnostuneille valtava eläintarha, kulttuurimatkailijalle löytyy temppeleitä ja vaikkapa tanssiesityksiä, ja luontoa rakastavat voivat lähteä vaellusretkelle vuoristoon. Kannattaa siis tutkailla, mitä kaupungissa tapahtuu. Ja syksyistä monipäiväistä Loy Krathong-juhlaa pitää nähdä ja kokea ainakin kerran elämässään. Loy Krathongista olen kirjoittanut parikin juttua aikaisemmin; jutut löytyvät täältä ja täältä.

Vanhaa kaupunkia ympäröivä vallihauta

Mukavaa joulunodotusta!

Kurre

1