Kurre, ja esimakua Chiang Maista

Chiang Mai kolmessa päivässä, paljonko siinä ehtii näkemään? No ei juuri yhtään mitään. Onneksi sentään Kurren. Ja no okei, hippusen verran muutakin.

Meidän reissut nyt on vaan tällaisia:

'Nyt ei kyllä jätetä ihan viime tippaan lippujen ostamista' - no eipä niin.

'Seuraava reissu suunnitellaan sitten ihan vimpan päälle' - juupa juu.

'Eikä sitten mitään aamuseiskan lentoja' - no eipä tietenkään.

Juniori Suomeen & Qatar Airways

Juniori oli toimitettava Suomeen ja tämä sitten määritteli loppuviimein myös meidän viisumireissun. Ihan ei oltu valmiita heittämään juuri 15 vuotta täyttänyttä teiniä Samuilla koneeseen, ja sanoa että 'pärjäile ja koita löytää perille'.

Oli siis saatettava nuorimies Bangkokiin ja siellä Qatarin lennolle Dohan kautta Hesaan.

Minähän en tietenkään nukkunut ennen reissua, sillä kaikki mahdolliset kauhukuvat juniorin eksymisistä ja koneesta myöhästymisistä pyöri kauhuelokuvan lailla päässä. Mieli ruksutti valppaana, mutta kroppa otti nokkiinsa.

Meillä kävi kuitenkin hitonmoinen tuuri, kun Bangkokin kentällä pyöriessä korviin kantautui kuuluvalla suomen kielellä 'tervehdys Samuin suomalaiset'.

Samuilta Khanomiin muuttanut ystävämme Reijo oli sattumalta menossa samalla Qatarin lennolla Helsinkiin, eikä meidän tarvinnut muuta kuin kirjoittaa tarvittavat paperit Qatarin tiskillä. Alaikäinen ei nimittäin ihan tosta noin vain voi lennellä miten sattuu.

Pakko tässä mainita, että ilman Reijoakin homma olisi toiminut loistavasti. Qatarin henkilökunta otti juniorin huolehdittavakseen, escortit olisi löytynyt kentiltä ja ohjannut kaverin oikealle portille, tiskille, koneeseen jne. Eikä olisi maksanut yhtään extraa.

Mutta tätä ei tällä kertaa nyt sitten tarvittukaan. Ilman pyytämistäkin Qatarin porukka vaihtoi juniorin ja Reijon paikat vierekkäin koko matkalle, ja näin sai kaverukset samankielistä seuraa toisistaan. Kiitos Reijo vielä kerran!

Ja kiitos Qatar, palvelun huikea taso yllättää joka kerta.

Näin me päästiin lähtemään kohti seuraavaa etappia. Niitä nimittäin oli; Chiang Mai, Tachileik (Myanmar), Koh Phangan ja viimein Samui. Aikaa oli viisi päivää.

Kurre takana ja Anont polkemassa.

Kurren Chiang Mai

Blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittava matkamies Kurre muutti vuosi sitten Samuilta Chiang Maihin. Se oli suuri menetys Samuille ja meille, mutta ymmärrän Kurrea. Kymmenen vuotta Samuilla oli tällä erää riittävästi.

Meidän on ollut tarkoitus käydä Chiang Maissa jo vuosikaudet, ei vaan ole tullut aiemmmin lähdetyksi. Ollaan vielä ainakin toistaiseksi enemmän saari-ihmisiä ja kaivataan merta ympärille, kun taas Chiang Mai tarjoaa jotain ihan muuta.

Ja Thaimaan toiseksi suurimpana kaupunkin valtavasti tarjoaakin. Se mitä me ensikertalaisina CM:sta ehdittiin näkemään, oli lähes säälittävää.

Hotellista ei onneksi tarvinnut huolehtia, sillä Kurre ja Anont olivat järjestäneet meille loistohuoneen älyttömän halvalla samasta kompleksista, jossa itsekin asuvat. Flora Housen yhdistetty keittiö ja olohuone + makuuhuone + kylpyamme + terassi ja parveke parilla kymmenellä eurolla/yö oli lähes ilmaista, varsinkin kun ottaa huomioon päivittäiset siivoukset. Eipä voi kuin suositella, mikäli tuonne joskus suuntaatte.

Olimme perillä vasta myöhään illalla. Laukut huoneeseen ja illalliselle Bird of Paradise -ravintolaan. Tästä ravintolasta lisää juttua myöhemmin, sillä siitä kirjoittaminen jää Kurrelle. Kerrottavaa ravintolasta riittää, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Bird of paradisen taivaallinen ankka mustikkahyytelöllä.

Chiang Main vanhaa kaupunkia.

Aina on tilaa vielä yhdelle suomalaiselle

Miten ihmeessä meitä suomalaisia löytääkin joka kolkkaan? Ensimmäinen illallinen Chiang Maissa ja meitä odotti jo pöydässä suomalainen kaveri. Jarkko on kierrellyt Kaakkois-Aasiaa vuosien varrella enemmänkin, mutta on päätynyt ainakin toistaiseksi asumaan Chiang Maihin.

Mukava kaveri, jonka elämän kokemuksia olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Sen verran on kilometrien aikana sattunut ja tapahtunut, että kirja jos toinenkin voisi olla paikallaan.

Jarkko, toivottavasti nähdään meidän saarilla ja alahan kirjoittelemaan!

Oli hauska tavata Jarkko!

Ja yhdelle 'pimeän' loton rouvalle

Iltahan ei meinannut loppua millään, sillä Bird of paradise-ravintolassa säännöllisesti vieraileva thaimaalainen rouva nauttii seurasta. Toisena Chiang Main iltana samassa ravintolassa tämä rouva saapui seurustelemaan ja seuraamaan tiukkaa Etelä-Korea-Saksa jalkapallomatsia.

Vaikka uhkapelit ovat Thaimaassa lailla kiellettyjä, 'underground'-pelejä silti pelataan. Tämä kyseinen rouva nettoaa kuullun mukaan hommassa oikein mukavasti, kuten kävi tälläkin kertaa. Itse olisin todennäköisesti veikannut toisin, mutta tämä rouva veikkasi oikein; Etelä-Korea upotti Saksan ja Ruotsi lähetti laulukuoroon Meksikon.

Ja me muut päästiin nauttimaan rouvan tarjoamista juomakierroksista.

Yritä siinä sitten päästä aikaisin nukkumaan, jotta olisit aamulla iskussa tulevalle Chiang Mai-kierrokselle...

Ensi kerralla Chiang Maihin täytyy varata paljon enemmän aikaa.

Chiang Main ruokamarkkinoilta bongattua.


2 kommenttia

  1. Teillähän on ollut kivan kuuloinen reissu. Hyvä, että pojalle löytyi matkaseuraa kentältä. Vedonlyönti ja ilmaiset drinksut kuulostaa myös hyvältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva mutta kiireinen reissu. Sitä ei tämän ikäisenä niin helposti enää palaudu unettomista öistä ja aikaisista aamuista.

      Hyvä että löytyi ilmaisia drinksuja ;)

      Poista

Back to Top