Millainen reissaaja minä olen?

Monissa matkablogeissa on pohdittu omaa roolia reissaamisen näyttämöllä ja itse törmäsin tähän Laura's Itinerary- blogissa. Kommentoinkin silloin Lauralle, että taidan jossain vaiheessa itsekin pohtia millainen reissaaja nykyään olen, sillä moni asia on tässä vuosien varrella muuttunut. Eikä sitten kuitenkaan olekaan, ja se hieman yllätti. Tässä teille omat pohdintani:

Lämmintä sen olla pitää!

Mitään muutosta ei ole tapahtunut vuosien varrella, vaikka Suomen kolean kosteat säät ovatkin vaihtuneet Thaimaan trooppisiin. En silti edelleenkään ole valmis (Suomea lukuunottamatta) sijoittamaan senttiäkään kylmyyteen. Talvi ei ole mun juttu, joten reissut ennen ja jatkossakin tulevat suuntaumaan jos ei nyt ihan tropiikkiin, niin ainakin lämpöön.

Kaupunkilomatkaan ei ole ihan mun juttu, sillä mieluummin koluan maaseutua, saaria ja rantoja. Ennen vanhaan tuli käytyä Madridissa, Amsterdamissa, Pariisissa sun muissa kaupungeissa useastikin, mutta nykyään mieluummin ei. Vaikka on tähän pariin vuoteen mahtunutkin muutama Penangin reissu, Kuala Lumpur ja parin viikon sisällä myös Hong Kong. Eli poikkeus vahvistaa säännöt tässäkin.

Penangin verkasta kaupunkielämää.

Matkanjärjestäminen

Mä olen niin surkea matkanjärjestäjä ja kaikki jää aina viime tippaan, mutta siitäkin huolimatta ja kaiken sen uhalla olen omatoimimatkailija. Mutta, historiastani löytyy useitakin pakettimatkoja, ja yksi hauskimmista ikinä oli Ibizalle suuntautunut sellainen. Nykyään kuitenkin vuokraan mieluummin sen oman venekuskin, kuin ahtaudun jo valmiiksi täyteen turistipaattiin, vaikka se maksaisikin hieman enemmän. Tiukat aikataulut eivät myöskään tunnu omilta, sillä haluan säilyttää vapauden pysähtyä ihmettelemään asioita milloin mihinkin.

Yksin vai ryhmässä

En ole koskaan matkustanut yksin, joten kokemus siitä on nolla. Vaikka en olekaan mikään ryhmäihminen, vaan ennemminkin omien polkujen kulkija, niin aivan yksin reissussa ei sekään ole mun juttu. Tai en tiedä, voisikohan se olla? Tykkään jakaa fiiliksiä toisen kanssa; katsella auringonlaskua rannalla, myöhästyä viimeiseltä lautalta, etsiä majapaikkaa yön pimeinä tunteina ja kirjata kommelluksia ylös. Yksin se saattaisi olla astetta ikävämpää.

Nykyään me reissataan perheenä ja vaikka samojen tyyppien näkeminen välillä ottaakin hermoon, niin on se silti antoisaa. Me ollaan aika hyvin yhteenhitsautunut tiimi, vaikka edellisen Balin reissun jälkeen vanhin poika totesikin, ettei enää koskaan aio lähteä meidän kanssa reissuun. Tämä johtui viime hetkille jääneestä pakkauksesta ja aamulautalta melkein myöhästymisestä taksikuskin kaahatessa kaasu pohjassa lauttasatamaan. Onneksi ehdittiin, ettei koko Balin reissu tyssännyt siihen.

Kyllä reissut parhaimpien ystävien kanssa on ihan parasta. Kuvassa muuten matkamies Kurre.

Ihanan hullu reissuperheeni Koh Phanganilla.

Niin se pakkaaminen

Mä pakkaan aina viimeisenä yönä ennen reissua. Tai jos reissu ei ala aamusta, niin pakkaan pari tuntia ennen. Enkä ikinä milloinkaan mahdu pelkästään käsimatkatavaroihin. Mitä jos siellä meneekin urheilemaan, entäs jos onkin jotkut juhlat tai jos sittenkin haluaisin vaihtaa vihreän mekon oranssiin, tms? On käytännössä aivan sama kestääkö reissu viikonlopun vai viikon, sama matkalaukku lähtee matkaan. Se on aina myös täynnä. Pientä edistystä on ehkä tapahtunut, sillä Phanganin parin päivän reissusta selviän nykyään yhdellä olkalaukulla.

Koh Phangania parhaimmillaan.

Lomatouhut

Vaikka rakastan rantoja, en silti pysty palvomaan aurinkoa. Mieluummin istun puun tai varjon alla ja sitäkin korkeintaan pari tuntia, sitten on jo vaihdettava maisemaa. Rannalla löhöämistä en kestä pitkään, vaan ennemmin hyppään skootterin selkään ja lähden tutustumaan seudun pikku kujiin ja muuhun elämän menoon. Luonto on aivan ykkönen.

Pidän myös vähän rämäpäisistä jutuista, kuten benji ja laskuvarjohyppääminen, mutta en silti aivan missä tahansa lähtisi niitä kokeilemaan. Sukeltaminen harrastuksena on herätettävä uudelleen henkiin, ratsastusta rannalla ainakin kokeiltava ja moni muukin aktiviteetti odottaa haltuunottoa. Kaikki nimittäin onnistuisi aivan helposti jo ihan nykyisillä kotinurkilla.

Oikeastaan hävettää melkein myöntää, ettei erilaiset monumentit ja museot kiinnosta kuin silloin, kun ne kohdalle melkein väkisin sattuvat. Erikseen lähden hakeutumaan niihin erittäin harvoin, sillä mieluummin ihmettelen paikallista elämänmenoa katsellen ihmisiä ja imien ympärillä olevaa energiaa. Ja mikäli hyvä bändi sattuu kohdalle, saatan mahdollisuuksien mukaan jopa unohtua tunneiksi siitä nauttimaan. Oikeastaan olen havainnut sen, että parhaat reissukokemukset syntyvät niistä pienistä kiperistä tilanteista, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin piti.

Seminyakillakin olisi päässyt ratsastamaan.

Hotelli vai Airbnb?

Sekä että. Mutta sen verran prinsessa musta on matkan varrella tullut, että kyllä siellä mieluusti se kolme tähteä saa olla. Ja niin kuin aina, poikkeus vahvistaa säännöt. Edellisellä Balin reissulla asuttiin kahdessa alle kolmen tähden paikassa ja molemmat oli omalla tavallaan hurmaavia. Jos paikassa löytyy persoonallisuutta muuten, kelpuutan muun 'sinne päin olevan'.

Nykyään me valitaan yleensä Airbnb (jos Tomppa on matkanjohtajana niin varmasti), vaikka itse valitsisin oikein mieluusti välillä hotellin sen helppouden takia. Hostellit on nähty silloin nuorempana, enkä unohda koskaan kokemusta Portugalista, milloin piti jakaa yksi vessa ja suihku koripallojengin kanssa. Silloin piti herätä viideltä aamulla, mikäli halusi ehtiä suihkuun silloin kun vettä vielä oli saatavilla. Vessassa käynnistä siinä paikassa ei vissiin tarvitse mainita mitään.

Balin persoonallista asumista erittäin halvalla.

Ravintolat ja shoppailu

Erittäin harvoin mitään gourmet ruokaa, vaikka välillä onkin mukava asettaa takapuolensa kunnon tuolille muovituolien sijaan. Juon myös mieluummin viiniä kuin olutta, joten ihan jokaisesta paikasta viiniä ei ainakaan Aasiassa saa. Mutta parhaat pöperöt kyllä yleensä löytyy paikallisten pienistä puljuista ja vielä huomattavasti edullisemmin.

Shoppailu ei ole mun juttu yhtään. Voin todeta, että nyt on aivan pakko ostaa uusi olkalaukku, ja silti huomaan vielä muutaman kuukaudenkin jälkeen käyttäväni sitä vanhaa. Reissuilla pyrin kuitenkin ostamaan edes pienen sisustusjutun kotiin, sillä se muistuttaa matkasta vielä jälkeenpäinkin. Mikäli rahaa olisi enemmän käytössä, voisin hyvinkin löytää sisältäni shoppailijan.

Ihan parasta illallisella, Tiramisu ja hyvä viini.

Millä reissuun?

Iso osa reissuista on tehtävä lentäen, mutta kaikkein mieluimmin vuokraisin auton ja etenisin niin. En pidä lentämisestä, sillä taidan pelätä sitä ja se on kuulkaa minulle ihan uusi juttu. Onko se tämä ikä vai mikä, mutta ennen oli aivan toisin. Enkä todellakaan suostu lentämään millä tahansa lentoyhtiöllä, vaan tarkistan aina yhtiön maineen. Koska nykyään itselläni on pieni epämukava olotila lennon alusta loppuun, niin mikäli vaan on mahdollisuuksien rajoissa, pakkaan porukan autoon ja vietän mieluummin vaikka muutaman ekstratunnin reissussa.

Summa summarum

Tämä 'prinsessa' haaveilee rantalomasta rauhallisella saarella ja riippumatossa löhöilystä palmun alla. Majoituksena olisi tietenkin persoonallinen rantabungalow ja kävelyetäisyyden päässä pieni rantakapakka, joka on kuuluisa tajunnan räjäyttävistä jameistaan. Koska haaveiden rantalomassa lapsikin on ehkä mummolassa, niin hyvissä jameissa voisi auringon nousuun hyvinkin vierähtää...

Minkälainen reissaaja sinä olet?

Kuvasta poiketen en kulje reissuillani kännykkä kädessä. Tässä piti pikaisesti reagoida esikoisen ongelmaan.

Mitäpä sitä muuta tarvitsisi?

Mainio pieni ravintola upeissa maisemissa Samuilla, Samui camp. Kannattaa tsekata perjantaijamit!

Tässä Phanganin pieni salaisuus, Hide on high.

Ei sen tämän kummempaa tarvitse olla.

*postaus sisältää affiliate- linkkejä.

2

Top 5 Asiakaskohkaamiset

Onhan noita ollut kaikenlaisia, asiakkaita nimittäin. Toisilla on parempi tuuri, kun taas toisten kohdalla  kaikki tuntuu menevän vähän persiilleen. Monen moista tarinaa on tässä vajaan vuoden talonvuokraushomman aikana tullut todistetuksi, mutta onneksi kaikki kuitenkin ovat päättyneet vähintään kohtuullista paremmin. Suurin osa vuokrasuhteista on mennyt ihan nappiin, vaikka toisinaan säädön määrä on saanutkin hengästymään. Ja pakko pilke silmäkulmassa sanoa, että kiinalaiset ovat säätämisen aatelia. Suurin syy siihen on totaalinen kielitaidottomuus.

Ollaan ihan tosi onnellisia jokaisesta asiakkaasta

Täällä me vieraita majoitetaan. Mukava iso talo idyllisessä pienessä kylässä.

Mutta tekeville sattuu ja jos paljon tekee, sattuu vähän enempi. Tässä Top 5 asiakaskohkaamisia epämääräisessä järjestyksessä:

1. Isompi ryhmä eksyneitä kiinalaisia. Vaikka me tarjotaankin taksivastaanottoa lentokentälle tai yhteistyökumppanimme kautta turvallista ja taatusti kohtuuhintaista autonvuokrausta, niin porukka halusi toimia omin päin ja vuokrata auton itse. Se on täysin ok, tässä tapauksessa se tosin tarkoitti sitä, että seitsemän henkeä matkalaukkuineen sulloi itsensä minikokoiseen autoon ja lähti eksymään ympäri saarta. Ja ihan kirjaimellisesti ympäri saarta, pohjoiskulmasta etelään. Koska mitään kielitaitoa ei matkalaisilla ollut, tulikin meille soittoja sieltä sun täältä, missä vaan joku paikallinen osasi sanankin englantia. Yritä siinä sitten jäljittää porukkaa ja saada saatetuksi talolle. Viimeinen soitto tuli läheisen poliisiaseman viereisestä ravintolasta, jonne saatiin sitten pelastuspartio paikalle ja asiakkaat viimein oikealle talolle muutaman tunnin yrittämisen jälkeen.

   

   Nimi ei liity tapaukseen mitenkään, mutta tällaisten kylttien kanssa vuokralaisia otetaan vastaan satamissa ja lentoasemalla.

2. Yhdeksän hengen kiinalaisryhmä, joilla alkureissu hieman kangerteli. Usein kiinalaiset haluavat vuokrata autot ja reissut omin päin (säästääkseen rahaa ehkä), mutta tämä porukka oli valmis vuokraamaan tila-auton meidän ystävältä. Don on kovasti miellyttävä ja asiakaspalvelualtis yrittäjä, mutta ensimmäisen kerran ikinä ei asiakkaille autoa herunut. En tiedä mistä syystä (ehkä kokemuksen takia), mutta vuokraaja halusi lähteä koeajolle kiinalaisten kanssa ja se lyhyt ajomatka Donin istuessa kyydissä oli kuulemma painajaista. Vaaratilanteita kilometrin matkalle sattui sen verran tiheään tahtiin, että autokaupat jäi tekemättä ja asiakkaille suositeltiin taksin käyttöä. Ihan oman itsensä takia, onneksi ymmärsivät pointin. Ja olihan meidän 'Uncle Bruce'- taksikuskista heille jatkossa valtavasti hyötyäkin, varsinkin kun vesivahinko yllätti ja keittiö lainehti. Kun ei kunnollista putkimiestä saatu hälytettyä heti paikalle, jäi Bruce auttamaan ja hoitamaan asiaa. Jostain kumman syystä saman ryhmän matkaan tarttui meidän vedenkeitin ja sähkökatkojen varalle ostettu hätävalaisin. Onneksi ostivat edes vedenkeittimen tilalle toisen, vaikkei se nyt yhtä laadukas ollutkaan.
3. Viisi kappaletta nuoria jenkkiläisiä lihaskimppuja, joilla mopon vuokraukset ei sitten menneetkään ihan putkeen. Kaikki meidän luottovuokraajan menopelit olivat liikenteessä, joten järjestettiin heille mopot läheisestä paikallisesta vuokraamosta. Kavereista ei kuulunut koko reissun aikana mitään (niinhän se pitää ollakin, kun kaikki menee hienosti), joten seuraava kohtaaminen olikin sitten vasta viimeisenä päivänä, kun piti tsekata kaverit ulos talosta. Kahdella nuorella miehellä oli silminnähden raajoja paketissa, joten oli paikallaan kysäistä mitä oli tapahtunut. Siinä sitten näyttivät pientä naarmua yhdessä mopossa ja sanoivat, että tuli vähän kokeiltua paikallisen betonitien lujuutta. Kipeätähän kokeilu oli varmasti ottanut, mutta ei auttanut muu, kuin mennä naarmuuntuneen mopon kanssa vuokraamoon kyselemään korjauksen hintaa. No hinnaksi muodostui noin 6 euroa, eli ei pahasti kaataisi Phanganille siirtyvän nuorison matkabudjettia. Kavereitten oli määrä palauttaa kaikki loput mopot vuokraamoon, me tsekattiin heput talosta ulos ja toivotettiin hauskaa loppulomaa. Vaan eipä mennyt kuin tovi, kun vuokraamon omistaja soitti meille, että poikien palauttamista mopoista kaksi olikin aivan romuna, eikä 6 euroa riittänyt mihinkään. Näitä runnottuja mopoja pojat eivät meille näyttäneetkään, vaan yrittivät päästä kuin koira veräjästä. Ei siinä auttanut sitten muu, kuin yrittää ehtiä lauttasatamaan tavoittelemaan Phanganille siirtyviä huijareita. Onneksi kaverit eivät olleet vielä ehtineet lauttaan ja olivatkin kyllä aika noloa poikaa. Selkärankaa onneksi löytyi ja tyypit myönsivät heti häpeillen yrittäneensä selvitä kertomatta totuutta. Jos kyseessä olisi ollut joku monista villeistä mopovuokraamoista, niin korvaussumma kahdesta romutetusta moposta olisi saattanut nousta kymmenkertaiseksi. Nyt pojat selvisivät 250:lla eurolla. 

   

   Tässä mopot vielä alkuperäisessä kunnossa.

4. Viisi parikymppistä malesialaista opiskelijapoikaa, jotka olivat ilmeisesti lähteneet viettämään rilluttelulomaa vapaamielisempään ja helppoon Thaimaahan. Nuoriso oli halunnut vuokrata auton, mutta tällä kertaa kaikki luottovuokraajan autot olivat liikenteessä, joten testattiin ensimmäistä kertaa uutta yhteistyökumppania. Ja melko villistihän koko homma alkoi. Vuokraaja toi auton talolle samaan aikaan, kun vieraat saapuivat ja siinä matkalaukkuja sisään kannellessa yksi malesialaisista pojista jo välittömästi kysyikin, että mistä niitä 'Magic mushroomeja' saa? Siis whaaat??? No, koska taikasienet ei kuulu meidän 'ruokavalioon', niin vastausta meiltä ei saatu, mutta autonvuokraajalta kaikki 'tärkeä' tieto tulikin sitten kuin apteekin hyllyltä. Vaikka yritettiin hillitä autonvuokraajalta ryöppyävää informaatiotulvaa (oli sen verran nuoria poikia kyseessä), niin malesialaisopiskelijoille oli infopläjäyksen jälkeen täysin selvää mistä saa paitsi niitä sieniä, myös muuta mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi maksullisia tyttöjä ja poikia, viagraa sun muuta heinää. Vaan itsepähän kysyivät. Me ei tosin olla käytetty kyseistä vuokraajaa sen koommin.
5. Jenkkiläinen Alexander kavereittensa kanssa. Pojat joutuivat tulemaan saarelle ripotellen, koska olivat jättäneet lentolippujen ostamisen viime tippaan. Täysin tuttu tilanne meille, kuten joku ehkä aiemmin jo lukikin. Ensimmäisellä saarelle saapuvalla lennolla oli tulossa juuri Alexander (nuori mies), jota vastassa oli meidän lähettämä taksikuski. Meidän oli tarkoitus ottaa Alexander vastaan talolla ja sellaisen kuski talolle toikin, tosin kyseessä oli väärä Alexander. Miten voi ollakaan, että kun kuski kentällä kysyi ranskalaiselta naiselta oliko tämän nimi Alexander, niin olihan se? Joten taksikuski toi väärän Alexanderin talolle. Oikean Alexanderin lento oli myöhässä, kuten kaikki muutkin lennot, joten sen suhteen ei mitään oltu menetetty. Rouva palautettiin kentälle ja oikeat kaverit napattiin vihdoin kyytiin melkein kolmen tunnin myöhästelyjen jälkeen. Tällä hetkellä oikea Alexander kavereineen on Phanganin kuuluisissa Full Moon Partyissa, missä ollaan viimeisten pommi-iskujen jälkeen kuulemma hälytysvalmiudessa mahdollisten uusien iskujen takia. Vahvistamattomien tietojen mukaan joitain pommitarvikkeita on menneinä päivinä saarelta löytynyt ja joitain pidätyksiäkin tehty. Hyvä vaan, että ollaan tarkkoina. Toivotaan Alexanderille ja kaikille muillekin Full Moon- bilettäjille riittävän rauhallisia juhlia ilman ongelmia.

Full Moon partyjen Haad Rin- ranta

Kevyellä kattauksellahan me ollaan vuokraushommasta selvitty verrattuna moniin kauhutarinoihin. Kuten tarinaan niistä venäläisistä, jotka päättivät laittaa tuttumme huushollin remonttiin. Sota alkoi heidän rikkomastaan ruukusta, jota eivät suostuneet korvaamaan ja levisi sitten kaikkiin talon pehmusteisiin. Patjat, sohvanpäälliset, plus kaikki mahdolliset pehmusteet oli viillelty auki ja koska se ei ilmeisesti ollut riittävästi, oli pehmusteiden sisään tungettu litratolkulla kalaöljyä. Lemu oli kuulemma niin pöyristyttävä, etteivät siinä mitkään siivoukset enää riittäneet.

Me ollaan onneksi vältytty pahimmista ja kiinalaisetkin ovat oikein mukavia. Airbnb on siinä mielessä hyvä palvelu, koska myös asiakkaita voi arvostella. Riittävä määrä huonoa palautetta, etkä saa sen jälkeen vuokratuksi ainakaan Airbnb:n kautta kämppää enää mistään.

Onko sulla kokemuksia Airbnb:stä?

Kuvauksellinen Crystal Bay- ranta. Upeita paikkoja löytyy, joten tervetuloa Samuille!

9

Takaisin ruotuun

Hip hei ja anteeksi, mä olen ollut NIIN lomalla. Lomalla somesta, lomalla blogista, lomalla ratkaisuista ja päätöksistä silläkin uhalla, että tulee ihan hitonmoinen kiire. Lomalla siis ihan oikeastikin, eli vihdoin mökillä. Sen viisi kallisarvoista päivää, yhdessä kaikkein rakkaimpien kanssa, ennen kuin taas kadotaan kukin tahoillemme. Sisko perheineen Hong Kongiin, me Thaikkulandiaan esikoisen jäädessä Suomeen. Nythän voi siis jo olla ihan helvetillinen ikävä, eikö niin?

Meillä on vuosikausia ollut perinteenä treffata Sastamalan maalaismaisemissa systerin perheen kanssa, välillä pidempään viihtyen ja toisinaan taas kiireisesti pyörähtäen. Meidän vanhempaa jantteria on ollut jo vuosia vaikea saada hautautumaan mökkimaisemiin 'fossiilien' kanssa, mutta tänä kesänä tuo tekikin poikkeuksen. Ja niinpä äippä meinasi revetä liitoksistaan, varsinkin kun ensi viikolla alkaa taas viiden kuukauden etäsuhde. Kyllä, lentoliput on 'jo' hankittuna ja ensi viikolla päästään pitkästä aikaa halaamaan karvakorvia. Sitten voikin suunnata ikävän jälleen Suomeen, sillä ilman ikävää ei ole elämää, eihän?

Miten ihania rakennuksia!

Pyhän Marian kirkko

Vanha sekatavarakauppa

Pappilan ympäristöä. Täältä saa muuten kesäaikaan lounasta, suosittelen!

Sastamala on viehättävä reilu 25 000 ihmisen kaupunki, jossa on toinen toistaan kauniimpia vanhoja rakennuksia ja niin syötävän upeita pihapiirejä. Mä voisin hyvinkin kuvitella viihtyväni siellä vaikka koko kesän, jos se oma mökkipaikka löytyisi. Me ei olla erityisemmin metsästetty mökkiä juuri Sastamalasta, mutta se voisi olla varteenotettava vaihtoehto Turun saariston, Karjaan, Salon, Tammisaaren ja muutaman muun sen suunnalla olevan paikan lisäksi. Jos sulla on siis vinkata jotain mielenkiintoista vaihtoehtoa, niin otan mielelläni vinkin vastaan!

Meidän mökki-irtiottoon kuului sitä perinteistä ihanaa saunomista, grilliruokaa (viinejä unohtamatta), kalastusta, saunamökin maalausta, kukkapenkkien putsausta, jalkapalloa, sulkapalloa, golf-palloja, katiskasta vapaaksi päästettyjä kaloja, joutsenia, keskustelua melko kesyn minkin kanssa ja pohdintoja maailman nykytilasta. Sattuihan tohon saumaan valitettavasti myös Saksan ampuminen, jolta ei voinut välttyä. Mutta mä en jää nyt tähän jumiin, sillä viime ajat on olleet jo tarpeeksi masentavia. Tästä on nyt vaan mentävä eteenpäin.

Esikoinen halusi rangelle ja sehän sopi!

Pikku minkki kurkkii laiturin alta ja tuli ihan metrin päähän juttelemaan

Minkkejä kasvaa myös luonnonvaraisina Suomessa

Saunan maalauksen ohessa ehtii näppärästi tekemään myös Rondaldo-tuuletuksen :)

Ja me mennään, reilu viikon päästä takaisin Samuille. Mun lempilentoyhtiön Turkish Airlinesin sijaan valittiin tällä kertaa Qatar Airways Turkin levottomuuksien takia, joten vaikuttaa maailman tilanne valitettavasti ainakin meidän valintoihin. Qatar Airways onkin mielenkiintoinen tuttavuus, sillä se aloittaa reitin Helsingistä Dohaan tämän vuoden lokakuussa ja sieltä onkin sitten tulevaisuudessa näppärää suunnata nokka kohti Bangkokia. Odotankin mielenkiinnolla ensikohtaamista kyseisen lentoyhtiön kanssa, sillä sen verran paljon on lentoyhtiötä kehuttu matkabloggaajien toimesta mm. Syö Matkusta Rakasta- blogissa. Me joudutaan tällä kertaa tekemään koukkaus Tukholman kautta ja vaikka meillä pomppuja onkin kaksi (Tukholma, Doha), niin mielenkiintoisen ja edullisemman lentoyhtiön valinta on toivottavasti pomppujen väärti. Tästä pääsen kuitenkin kertomaan vasta sitten ensikohtaamisen jälkeen.

Kun tämä huusholli on purettu ensi sunnuntaina, ajateltiin napata Airbnb:n kautta ihan ytimestä joku ihana loft-asunto muutamaksi yöksi. Kun aika ei ole koko kesänä riittänyt Helsingin koluamiseen tipan vertaa, niin sitten voisi pari päivää vaan nauttia kansainvälisestä Helsingistä ja sen ihmisistä. Jos ehtisi pyörähtämään vaikka Löylyssä ja siellä Hernesaaren rannassakin, jossa kaikki muut ovat jo käyneet. Ehkä ehtisi näkemään jokusen ystävänkin?

Nämä upeat oviaukot on mun heikkous!

Vene odottaa kalastajiaan

Näistä Suomi on tunnettu; upeista järvimaisemistaan :)

2

Se onnea on...

Mitä onni on ja mistä se löytyy? Sain onnellisuus-haasteen pohdittavaksi Petralta Turkista ja vaikka äskettäin kirjoitinkin läheltä liippaavasta aiheesta kiitollisuus, niin ajattelin tarttua haasteeseen siitä huolimatta. Vaikka vaan siksi, että itsensä ympäröiminen positiivisilla ajatuksilla tuo mukanaan lisää onnen aiheita.

Ensinnäkin, saan olla äärimmäisen onnellinen mahdollisuudesta viimeinkin toteuttaa unelma ulkomaille muutosta. Se on ollut ikuinen haaveeni ja vaikka elämä välillä 'pakottikin' pysymään aloillaan Suomessa, niin haave ei unohtunut. Ja niin se menee; kun oikein kovasti haluaa jotain tapahtuvaksi, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Meille 'lintukodoksi' ulkomailla valikoitui Thaimaan Koh Samui ja täällä tätä unelmaa on eletty nyt puolitoista vuotta. Siitä saa ja kuuluukin olla onnellinen.

Tämä kukkaloisto jaksaa joka päivä ihmetyttää. Vaikka on kuivaa, niin on silti upeata!

Mutta kyllä se suurin onni löytyy siitä tavallisesta arjesta. Olet sitten Suomessa tai missä tahansa muualla, niin ne todellista onnea tuovat asiat ovat niitä 'pikkujuttuja'. Eroavaisuuksia tietenkin tulee kulttuurista, ilmastosta, maan tavoista ja ihmisistä sun muista, mutta onni on mielestäni aina lähellä, niissä pikkuriikkisissä päivän tapahtumissa. Sen kun jaksaisi joka päivä huomata!

Jos olisin kirjoittanut arjen onnesta täällä vaikka marraskuussa, olisi lista ollut hieman toisennäköinen. Täällä nimittäin (kuten Suomessakin) ilmat haukkaavat jonkun tilan rutiineista, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Silloin marraskuussa täällä oli sadekausi ja vettä tullut jo vähintään kuukauden putkeen, kun nyt taas voisi tanssia sateelle joka päivä. Sille sateelle, joka on loistanut poissaolollaan aivan liian pitkään. Perusasiat onnellisuuteen kuitenkin on ja pysyy, mutta tässä pientä onnellisuuslistaa auringon sulattamilla aivoilla:

Onnea on toimivat sähköt. Se ei aina ole itsestään selvyys täällä, vaikka ero kymmenen vuoden takaisiin aikoihin onkin huikea. Viime päivinä sähköt ovat temppuilleet ja se tarkoittaa sitä, ettei edes sitä pientä pakopaikkaa kuumuudesta ole tarjolla ilmastointilaitteen alla tai tuulettimen edessä. Mereen voi mennä, muttei se vilvoita yhtään meriveden huidellessa yli kolmessakymmenessä. Vettä ei tule (edes vessaan), joten onni on ehdottomasti myös uima-allas. Sieltä voi hakea edes hetken vilvoittavaa helpotusta.

Onnea on vesisade. Sitä saatiin parin tunnin ajan joitain öitä sitten ja vaikka sen aiheuttama oikosulku veikin taas sähköt pitkäksi aikaa, niin puutarha kiitti. Heräsin keskellä yötä valtavaan jonkin lähistöllä olevan sähkökeskuksen pamaukseen (jota jo hetken pelästyin pommiksi) ja vaikka vietin sen jälkeen unettoman yön, niin seuraavana päivänä olin kiitollinen nurmikon saaneesta tekohengityksestä.

Ihana sade tule jo. Vaikka välillä tulvisikin...

Onnea on myös asiakkaat, joita vuokralle tarjoamassamme talossa Villa Zappy 2:ssa on käynyt, sillä sieltä saamme edes osan elannostamme. Helppoa täällä ei käsittääkseni ole kenelläkään tiukentuneitten kaikkien mahdollisten säännösten ja hiljaisen turistikauden takia, mutta eteenpäin on ryömittävä. Meillä on toistaiseksi riittänyt asiakkaita ympäri maailmaa ja vaikka kaikenlaisia kommelluksia onkin ollut, kuten öljyssä palaneita kiinalaisia reisiä, niin kokonaisuus tähän saakka on ollut loistava. Kiinalaiset eivät muuten usein puhu englantia, joten en tiedä miten ilman google translationia selvittäisiin. Heitä on ollut eksyneenä ja kielitaidottomina ympäri saarta poliisiasemaa myöten, mutta jotenkin näistäkin ongelmista on aina selvitty. Onnea on siis myös kielitaidottomat kiinalaiset asiakkaat.

Villa Zappy 2, tervetuloa majoittumaan!

Suurta onnea jokaiseen päivään tuovat myös nämä meidän karvaiset henkivartijat, jotka säntäävät paikalle silmänräpäyksessä, kun emäntä päästää kauhistuneen kiljahduksen. Yleensä kyseessä on joku ällöttävä ötökkä ja luonnonihme, kuten otsaan lentävä kaskas, mutta tämäkin älyttömän vaarallinen tilanne on ohi alta aikayksikön, kun karvamakkaramme Salsa on pistänyt ötökän poskeensa. Se syö niitä vähintään kymmenen päivässä, joten ilmankos löytyy lihaa luitten ympärillä. Boo vastaavasti hoitaa sitten ne isommat 'uhat' todellisen herrasmiehen tavoin. Onnea on myös naapurin koira Dummy, joka tulee päivä-, ja iltahoitoon joka ikinen päivä. 'Ikiliikkuja' Dummy pitää osaltaan  huolen meidän turrien mielenvirkeydestä leikittäen niitä väsymättä aamusta iltaan bongaillen välillä taivaalla ohilentäviä lentokoneita. Onnea on siis myös mukavat ranskalaiset naapurit, jotka ovat osaltaan vähentäneet Samuin kodittomien koirien ongelmaa.

Boo ja Salsa

sekä naapurin Dummy. Päivän vilvoitushetki niitten 'omalla' altaalla

Onnea tuovat myös uudet thaimaalaiset tuttavuudet, joita syntyy päivittäin, mikäli vaan liikahtaa oman reviirin ulkopuolelle. Edelleen ihmettelen sitä ystävällisyyttä, jota saa osakseen joka päivä. Vieläkään, kaikkien näitten Thaimaassa vietettyjen vuosien aikana ei koskaan ole tarvinnut pettyä. Vaikkei sitä aitoa hymyä jokaisessa putiikissa saakaan, (miksi pitäisikään), niin mitä alkeellisimpiin olosuhteisiin ja syvemmälle sisään näitten saaren alkuperäisten asukkaitten elämään pääsee, sitä kiitollisempi saa olla sydämellisestä vieraanvaraisuudesta ja reilusta avoimuudesta. Onnea on silloin tällöin päästä osaksi sitä elämää, vaikka vain hetkeksi.

Onnea ovat ystävät täällä ja siellä sun täällä. Vaikka osasta uusimmista tuttavuuksista on joutunut lyhyessä ajassa luopumaankin, se lienee hyväksi ja paikallaan. Sillä tavoin ne jyvät erottuvat akanoista. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, vain ne todelliset jäävät, joten heille tervetuloa. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja asiat tapahtuvat kuitenkin niin, kuin on parasta mahdollista itse kullekin. Onnea on siis myös luopumiset.

Isointa osaa onnesta näyttelevät kuitenkin perhe ja sukulaiset. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, pelkkä tieto siitä että joku on langan päässä kun tulee ikävä riittää. Onnea on skypepuhelut mummien kanssa, vaikka osa ajasta meneekin tekniikan ihmettelyyn, sekä siskonpojan lähettämät skeittivideot Hong Kongista. Onnea on myös seurata joka ikinen päivä vanhimman pojan liikkumisia ja nukkumaanmenemisiä Instagramista ja WhatsAppista, sekä skeittivideoitten vastaanottaminen sieltäkin. Ollaan me näköjään aikamoinen skeittiperhe! Onnea on myös ottaa osaa pojan päivittäiseen elämään vaikka vaan pyykinpesuohjeitten muodossa. Välillä pohditaan syntyjä syviä ja toisinaan vaan huokaillaan puhelimessa vuorotellen. Ikävä on usein aivan järjetön, joten suurinta onnea ikinä on pelkästään kuulla murun ääni.

Siskon poika skeittiretkellä Barcelonassa

Ja esikoisen taidevideo tilanteesta, 'kun se nilkka meni'...

Onnea on sielunkumppani, joka elää tätä unelmaa kanssani joka ikinen päivä. Yhdessä rämmitään syvimmät alamäet ja kivutaan taas toivottavasti korkeammalle nyppylälle, vaikka ne ärräpäät välillä lentelisivätkin. Aina ei jaksa ymmärtää toista ja aivan liian usein unohtuukin arvostuksen näyttäminen. Joten onnea on myös rivien välistä (toivottavasti) lukeva ja ajatuksia tulkitseva kumppani, silloin kun se kitaransoitoltaan kerkiää.

aina on aikaa pienelle soitolle.

Onnea on tuleva kesäloma Suomessa, koska silloin pääsee viimein rutistamaan syliinsä kaikki kipeästi kaipaamamme vip-henkilöt. Vaikka tiedänkin, että Suomessa ollessamme sydäntä rutistaa ikävä näihin karvaisiin perheenjäseniin, niin aion nauttia Suomesta jokaisella henkäyksellä. Ja mitä valtavaa onnea tuokaan tämä nuorimmainen Samuilla, joka on kuin tulisilla hiilillä Suomen matkaa odotellessaan. Se tarttuu nimittäin, sellainen lapsenomainen hillitön ja unet vievä matkakuume ja vaikka suunnitelmissa onkin lähteä Suomeen vasta toukokuun lopussa, niin saapas nähdä kuinka käy. Jos lentäisikin jo kohta...? Onnea on myös vapaus liikkua silloin, kun mieli valtaa järjen.

Kiitos vielä kerran Petralle tilaisuudesta miettiä onnea! Lähetän osaltani haasteen eteenpäin Marialle jonnekin päin Amerikkaa ja Mintulle Ausseihin. Miltä teidän arkipäivän onni näyttää?

varpaat rantahiekassa ei voi kuin olla onnellinen!

7

Viisumia ruinaamassa

Onpas ollut vähän kiire, taas. Eikä ole muuten ollut ihan maailman paras fiiliskään, mitäs siitäkään valehtelemaan. Mutta noista jutuista mä avaudun ehkä vielä jonain päivänä, kun hetki on oikea ja mitta on täysi. Saa nähdä millä aikataululla ketutusämpäri täyttyy...

Kaikki on silti meidän osalta ihan hyvin. Ollaan terveinä, rakit riekkuu niin kuin ennenkin, on katto pään päällä (me tosin muutetaan mitä todennäköisemmin tässä kuussa), ystäviäkin on, vaikkei kaikki aina olekaan sitä miltä näyttää ja niin pois päin. Mutta näillä mennään, sanoisi se mummokin lumessa.

Yksi vaihteeksi täysin putkeen mennyt visarun Malesiaan on käyty heittämässä, joten passissa on viimeinkin ne vuoden viisumit. Ihan hetkeen ei tarvitse Penangille uudestaan suunnata, vaan seuraavaksi kolmen kuukauden päästä riittää se, että pyörähtää jollain rajalla hakemassa leiman. Ei Penangissa mitään vikaa ole, ihan loistava kaupunki ja tämäkin reissu oli takapuolen puutumisesta huolimatta mieleenpainuva. Iso kiitos siitä kuuluu meidän reissuporukalle, johon tällä kertaa kuului Tompan ja Miskan lisäksi myös Kurre, meidän maskotti. Ja vielä onnea tuova sellainen. Reissuun mahtui iltapäiväkahveja tiramisukakun kera, viinilasillisia parvekkeella meren äärellä, 3D museota, Penang Hilliä, George Townin vanhaa kaupunkia mielenkiintoisine ihmisineen, Batu Ferringhin night marketissa shoppailua ja loistavaa ruokaa, niin kuin Penangilla vaan tuppaa olemaan. Ihan sama mihin katukeittiöön eksyt, niin voit olla varma elämyksestä. Koristeena kakun päällä oli se huikea pieni rantaslotti, johon vähän niin kuin vahingossa eksyttiin nauttimaan ne onnistuneen reissun voitonjuomat. Mutta siitä ja muista nähtävyyksistä mä kerron vasta seuraavassa postauksessa.

Padang Besarin raja-asemalla ei ole juurikaan ruuhkaa ja siitä kävellen Malesian puolelle

Batu Ferringhin aamumaisemaa

Meidän elämästä ei kakkuja puutu ;)

Aina on aikaa nauttia maisemista ja lasillisesta viiniä

Ja niin kuin tapoihin kuuluu, meidän viisumireissut tehdään ihan omin päin ja omilla aikatauluilla, meni ne sitten syteen tai saveen. Vähän oli vielä epäselvää ennen tätä reissua, että voiko mikään mennä putkeen ilman viisumiagentteja (niitä kun on muuten Penang ja Thaimaakin täynnä), mutta tulipa nyt vähintään itselle todistetuksi, että onnistuuhan tuo. Onneksi ihan vielä kaikki ei ole sentään niin korruptoitunutta, ettei vaihtoehtoja olisi. Taivahan tosi on kuitenkin se, että monia länsimaalaisia yrittäjiä Thaimaassa varmasti harmittaa tämä jatkuva viisumimatkailu ja muuttoa naapurivaltioihin onkin siitä syystä tapahtunut. Vaikka kannatankin sitä, että parhaimmillaan näillä asioilla saadaan varmasti rikollisuutta ja muuta vilunkipeliä kitketyksi, niin en ole varma siitä, että tällä saadaan maa nousuun. Voi olla, että pientä kyllästymistä on ilmassa, sillä naapurista löytyy kuitenkin vielä halvempia maita.

Me vuokrattiin tälläkin kertaa Donilta auto ja huristeltiin rajalle. Lukuisista kyselyistä sun muista selvityksistä huolimatta meille ei vieläkään selvinnyt, kuinka suuri riski olisi ajaa vuokra-auto myös rajan toiselle puolelle. Joku oli onnistunut sellaisella kuviolla, toiset taas eivät, joten meiltä jäi varmuuden vuoksi Thaimaa-auto Padang Besarin poliisiasemalle "hoitoon", kuten viimeksikin. Tällä kertaa oltiin aikaisemmin liikenteessä ja seuraava vuokra-autokin oli tilattu raja-aseman Malesian puolelle ja pakko sanoa, että ihmiset ovat ihania! Viime Malesian reissun aikana tutuiksi tulleet autonvuokraajat perheineen olivat vastassa rajalla (ihana että aina koko perhe), ja siitähän se homma rullasi eteenpäin. Penangille päästiin ennen yötä ja koska asuntokin oli varattu Batu Ferringhistä Airbnb:n kautta valmiiksi , niin erittäin nälkäiset pitkänmatkan reissaajat ehtivät vielä illallisellekin, ennen seuraavan aamun aikaista herätystä.

Penangin Thaimaan konsulaatin pihalla

Penangin konsulaatissa ei ollut ruuhkaa ja kaikki sujui näppärästi. Siellä on muuten töissä pari vanhempaa pappaa, jotka toimivat isäntinä ja opastivat meitä matkaajia omilla tyyleillään. Toinen oli vähän tiukempi, eikä hyväksynyt miehiltä hihattomia paitoja, toinen oli taas niin mukava, että hyvä ettei saanut halauksia. Olisi varmaan saanutkin, jos olisi vaan kehdannut yrittää tarjota. Meillä oli mukana kirjanpitäjiltä saadut nivaskat papereita, Kurrella jopa vielä meitä enemmän, mutta niistäkään ei tarvinnut kaikkea. Meiltä vaadittiin Thaimaalainen tiliote, joka tuli yllätyksenä, mutta onneksi tällä kertaa ja ihan sattumalta koko pankkikirja löytyi laukusta. Kurrelta sitä ei vaadittu ja se johtunee siitä, että hänellä on vuoden bisnesviisumeita takana jo useita, kun meillä taas oli hakusessa se ihka ensimmäinen. Onneksi kauan kaivattu vuoden bisnesviisumi viimein järjestyi, sillä edellisellä kerralla raja-aseman virkailija pienen puhuttelun jälkeen jo totesi, ettei ainakaan hänen ohitseen tarvitse enää yhtään kertaa yrittää kolmen kuukauden viisumilla. Niitäkään kun ei voi loputtomiin ketjuttaa. Tämän osalta siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kolme yötä Penangilla on liian vähän. Ja vaikka Samuillakin on kuuma melkein aina, niin siellä se vasta kuuma olikin, joten päivät väreilevän kuumassa kaupungissa on vähän tuskaisia. Sitähän voi jaksaa korttelin tai pari pörrätä, mutta sitten kyllä ilmastoitu tila melkein kutsuukin. Tai ainahan voi toki laahustaa hienoihin ostoskeskuskomplekseihin sisään vilvoittelemaan, niitä nimittäin löytyy joka lähtöön, tai sitten vaan istahtaa varjoiselle terassille huurteisen ääreen kaduntallaajia ihmettelemään. Mä tykkään tosta jälkimmäisestä enemmän.

Kurre ja kaunis oviaukko. Näitä muuten Penangilla riittää ja mä rakastan ovia!

Ihana George Townin vanhakaupunki!

ja mä tykkään myös paloposteista...

ja jollain tasolla näistä vähän ränsistyneistä taloista

Kun kaikki oli mennyt ihan nappiin tähän asti, niin kotimatkalla mukaan tuli niitä meille tuttuja  mutkia. Ehkä se johtui siitä, että maskotilla oli patterit vähän lopussa (niin kuin Kurre itse asian ilmaisi) tai sitten nämä jutut vaan menee meillä niin. Tällä kertaa päästiin kyllä sujuvasti Penangilta ulos (viimeksi sillalla meni nimittäin 1,5 tuntia), mutta kun oltiin sovittu auton vuokraajan veljen  kanssa treffit jonnekin rajan lähelle, niin veljeä ei sitten saatukaan kiinni. "Joku" tulee noutamaan auton kohta ja vie rajalle- sanoi vuokraajanainen, ja me jäätiin odottamaan jonnekin navigaattorin näyttämälle sivukujalle noutajaa.

Melko pian se valkoinen auto sitten ilmestyikin ja pyysi meitä seuraamaan vieläkin sivummalle, sinne kaikkien talojen taakse ja katseilta piiloon. Kun seuraan liittyi vielä yksi auto, josta nousi pari miestä lisää ja koska yhteistä kieltäkään ei oikein ollut, niin piti miettiä kahteen kertaan, onko turvallista nousta siihen viimeiseksi tulleeseen autoon, jonka olisi tarkoitus viedä meidät rajalle. No minkäs teit; hyppäsit autoon ja toivoit parasta. Pidettiin takapenkillä auki omaa navigaattoria siltä varalta, että ollaanko menossa edes oikeaan suuntaan vai johonkin panttivankikeskukseen, ja vaikka välillä navigaattori näyttikin, että olisi pitänyt kääntyä vasemmalle oikean sijaan, niin perillehän meidät tuotiin. Eli vieläkin voi siis luottaa ihmisiin!

Tässä näitä meidän mukavia kuskeja, vaikka alkuun vähän jännittikin...

Rajan ylitys oli simppeliä. Padang Besarin pikkuruisella rajalla on muuten  Duty free-kompleksi, jossa mekin pyörähdettiin, mutta Thaimaan halpoihin hintoihin tottuneina haaviin ei oikein tarttunut mitään. Paitsi että taisi yhdelle meistä osua ostoskoriin yksi ginnyviinapullo tulevien lomavieraitten  kanssa nautittavaksi, tämä family tosin tyytyi pelkkiin matkaDajmeihin ja muutamaan limupulloon.

Jos ei lasketa mukaan sitä, että bensa meinasi loppua ennen viimeiselle Samuin lautalle ehtimistä (onneksi huomasin trippimittarin sekoamisen ajoissa) ja sitä, että auto ei kuitenkaan mahtunut viimeiselle lautalle ja Tomppa joutui jäämään auton kanssa yöksi mantereelle, niin kaikki meni aika nappiin. Me hypättiin Miskan ja Kurren kanssa viimeiseen lauttaan, koska on ne koirat, törmättiin vielä pariin omalta visaruniltaan tulevaan ystävään lautalla, tingittiin 1200 bahtia pyytävältä taksikuskilta hinta melkein puoleen, päästiin kotiin ja korjattiin se mädäntynyt ja ympäriinsä valunut  papaija keittiön jokaisesta paikasta, pussattiin koirat pöpeiksi ja kaaduttiin pissalenkin jälkeen sänkyyn kaikkemme antaneina. Kai tätä voi sanoa melkein kympin reissuksi, kun ei pientä seikkailuakaan puuttunut?

Ensi kerralla muuten, jotain Penang Hilliltä, Batu Ferringhistä, Miami Beach Cafésta, Miracle babysta ja Heroesta. Pysy kuulolla...

2