Thaimaanrannan maalarit: Samuin liikkenne

'Kysymys ei ole siitä, joudutko liikenneonnettomuuteen, vaan kysymys on ainoastaan siitä milloin se tapahtuu'. Näin sanoi Miskan koulun rehtori vain reilu kuukausi sitten.

Vuosi toisensa jälkeen Thaimaa pysyy kärkisijoilla liikenteessä tapahtuvien kuolemien suhteen. Maailman terveysjärjestö WHO on listannut Thaimaan liikenteen maailman toiseksi kuolettavimmaksi Libyan jälkeen. Vuonna 2016 Thaimaassa kuoli 50-60 henkeä päivässä.

Se on järkyttävä määrä ihmisiä. Aivan liikaa ihmisiä.

Eikä Samui ole sen parempi.

Kun kuolemat tulevat liian lähelle

Ensin en ajatellut kirjoittaa näin ikävistä asioista, mutta kolme päivää sitten saatu surullinen viesti sai ajattelemaan toisin.

Olkoon vaikka siitä syystä, että paljon muuta ei toista kunnioittaakseen voi enää tehdä. Ei tässä tilanteessa, kun ei oltu omaisia tai niin kovin läheisiä.

Mutta oltiin kuitenkin yhdessä, vielä muutama päivä sitten. Kun kaikki oli hienosti ja tulevaisuus näytti lupaavalta. Edellinen kirjoitukseni koski meidän unelmien lisäksi juuri tätä kyseistä iltaa. Voit halutessasi lukea sen täältä.

Kun silloin puhuin 'lopettajaisten bilebändistä', en voinut kuvitella mitään tämän kaltaista. Nyt 'lopettajaiset' pelkästään sanana tuntuu aivan hirveältä. Puhuinko vielä karmastakin?

Darwinin saksofoni

Darwin

En tiedä mitä tapahtuu bändille nyt, kun loistava kanadalainen saksofonisti Darwin maanantaiyön pimeinä tunteina joutui moottoripyöräonnettomuuteen. Eikä selvinnyt.

Hän oli taitava. Todella taitava.

Paikallisissa musiikkipiireissä kovasti arvostettu muusikko, jonka aika ei todellakaan ollut lähteä. Saksofonisti, joka toi upeilla sooloillaan biiseihin ryhtiä ja melodiaa. Joka viimeisenä yhteisenä iltanamme veti uskomattoman hienon keikan.

Kun ainoa tuuletin ei toiminut ja hiki valui puroina, Darwin oli silti onnellinen. Heillä oli upea tiimi, katsojia oli valtavasti ja tunnelma oli paras koskaan näkemäni. Siksi Darwinkin uskoakseni oli onnellinen. Kun yleisö nauttii olostaan, myös muusikko tekee sen.

Soikoon saksofoni vielä upeammin niillä vihreämmillä niityillä.

Kauniisti soi saksofoni

Dao

Reilu kuukausi sitten, ystävämme pitkäaikainen naisystävä (meidänkin ystävä) oli ylittämässä tietä mennessään kauppaan. Jollain oli liian kiire moottoripyörällään, eikä Dao nähnyt tulevaa. Hän jäi moottoripyörän alle, lensi pitkän matkan lyöden päänsä. Hänkään ei selvinnyt.

Vaikkei me oltukaan Daon kanssa ihan sydänystäviä, niin hyvän ystävämme menetyksen sivusta seuraaminen oli kova paikka. Onneksi oli ystäviä lähellä pahimman tuskan aikana.

Ensimmäisen kerran koskaan olimme paikallisissa hautajaisissa. Hyvin kauniit monipäiväiset seremoniat olivat niin kovin erilaiset suomalaisiin verrattuna.

Kaikki olivat tervetulleita temppeliin, ja itsensä todella tunsi lämpimästi tervetulleeksi. Menehtyneen sukulaiset pitivät meistä kaikista huolta, ruokkivat ja ottivat lähelle. Vaikka suru oli varmasti musertava.

En ole koskaan nähnyt kauniimpia hautajaisia. Kiitos että saimme olla mukana.

Toivon voimia kaikille läheisensä menettäneille.

Temppelit täällä ovat upeita luomuksia.

Täällä pätevät viidakon lait ihan todellakin, nimittäin liikenteessä. Miksi kaikilla on hirveä kiire? Ohi on pakko päästä, vaikkei siitä olisi hitusenkaan hyötyä, sillä on ihan pakko päästä ensimmäiseksi hintaan mihin tahansa. Ja usein se hinta onkin se kaikkein kallein. Miska kertoi, että heidän koulussa sanottiin kahden ihmisen pääsevän hengestään päivässä näillä teillä. Kyllä, PÄIVÄSSÄ. Ja me asutaan sentään saarella...

Liikenne on siis vasemmanpuoleinen, mutta ei se ole ongelma, sillä siihen tottuu kyllä. Hankalaa on se, ettet ikinä voi tietää, milloin sun kaistalla tuleekin vastaan se väärään suuntaan ajava skootterikuski (onneksi ei sentään sementtiauto) tai kymmenen. Tielle ei tarvita kuin pieni ruuhkanpoikanen ja voit olla satavarma siitä, että paikalliset ajaa ihan miten sattuu ja ihan millä kaistalla tahansa. Ja kaiken lisäksi ihan mihin suuntaan tahansa. Mä en yhtään usko siihen, että kaikilla olisi kiire töihin tai jotain, sillä täkäläiset ottavat työnteon kuitenkin aika lungisti. Aina on kesken työpäivän aikaa päikkäreille, joten se ei ole se juttu. Juttu on se, että pitää olla ykkönen letkassa.

Lava-autoon mahtuu vaikka miten paljon porukkaa

Ja ihan mitä tahansa voi mopolla kuljettaa

Me muut luovitaan täällä kaaoksen seassa ja toivotaan parasta. Toivotaan, ettei se kanalauma hyppää just tosta pusikosta eteen, tai se koira siitä talon pihasta, tai ettei se tie ole nyt sortunut sen lätäkön alla ja me kaadutaan siihen. Tai että siinä tien päällä pään korkeudessa roikkuvassa sähköjohdossa ei virtaa sähkö, tai se ei osu juuri kaulan korkeudelle, jolloin ehkä kuristuu tai vähintään lentää mopon kyydistä sen perässä ajavan maasturin alle. Skenaarioita on ihan hiton paljon, oikeasti pelottavan paljon.

Kypärä on oikeasti hemmetin halpa henkivakuutus. Auto olisi turvallisempi vaihtoehto liikkua, mutta mopolla on niin paljon kivempi huristella menemään ja haistella meren tuoksua. Älä seurustele liikaa kanssakaverin kanssa, sillä sun koko keskittymiskyky pitää olla täysin suunnattuna sieltä täältä sinkoileviin otuksiin. Niitä tulee sivuilta ja joka puolelta, ne liikkuu pyörillä, neljällä-, tai kahdella jalalla ja vaikka millä. Ja se kaksipyöräinenkin moottorivehje saattaa kuljettaa kyydissään perheensä lisäksi vaikka omakotitaloa tai sen laituria kuskin puhuessa kännykkään toisella kädellä ja pitäen toisella sateenvarjoa.

Joten ole varovainen ja pane se potta päähän!