Lego & Samui Beer Garden

 

 

Vuokratalon löytäminen Samuilta(kin), voi pahimmillaan tarkoittaa sydämentykytyksiä ja hermoromahduksia. Niinhän meille kävi vuonna 2017, kun palasimmekin yllättäen Samuille pienen Teneriffa-ajatusseikkailun päätteeksi. Paraisille asti me tuolloin päästiin (lue täältä), mutta se kesä Suomessa nosti niin valtavan ikävän Samuille, että sillä kertaa oli sittenkin vielä palattava. 

 

Koirien kanssa vuokrakämpän löytäminen on Samuilla erittäinkin haastavaa, ja jos et vielä ole lukenut kyseistä paluupostausta vuodelta 2017, lukaise ehdottomasti. Haasteita oli, mutta vaikeuksien kautta me talo silloin kuitenkin löydettiin, kunnes löytämämme beach housen vuokranantaja osoittautui olevansa itse saatana suoraan helvetistä. Ihan totta, lue vaikka täältä.

Tämän vuotiseen Samui -kämpän vuokraamiseenkin liittyi hieman erikoinen vuokranantaja, sekä tietenkin yksi koira. 

Lego - kuten Mr. Beck tuon ressukan sitten nimesi.

 

Voihan pikkuinen Lego.

 

Sellainen pienehkö samuinseisoja sekin, joka aina iloisesti kävi vastaanottamassa resortin pihaan ajavat mopot ja autot. Häntä heilui vimmatusti ja pusuja sateli. Koirasta kuitenkin huomasi valtavan arkuuden, sillä kosketusta Lego pelkäsi. Joku oli tehnyt sille pahaa, ei epäilystäkään.

Me ajateltiin ensin, että voi miten mukavaa, kun resortti pitää huolta tuosta reppanasta. Aika äkkiä kuitenkin huomattiin, että Lego oli kaikkien meidän vuokralaisten antamien ruokien varassa. Kuten aina tällaisissa tilanteissa, annan itselleni vakaan lupauksen etten lähde sitoutumaan koiraan, olenhan kuitenkin pian taas lähdössä.

Mutta minkäs itsellesi teet? Tai siis mä en ainakaan näissä tilanteissa voi itselleni yhtikäs mitään. Kun naapureista yksi toisensa jälkeen vaihtoi maisemaa, ei Legolle jäänyt kuin me. Ruokaa oli siis annettava, koska näkemämme mukaan Lego oli tullut jäädäkseen. Resortin managerismies oli kuitenkin asiasta toista mieltä ja siinähän me sitten iltaisin piiloteltiin Legon juomakuppia ja illallishetkiä. Voi poloinen, sydän meinasi pakahtua moneen kertaan.

 

Salassa piti Legoa syötellä, se ymmärsi sen jotenkin itsekin.

 

Sitten eräänä päivänä managerismies alkoi häätämään Legoa tontilta oikein kunnolla. Tähän saakka Lego oli hissukseen hiipinyt varjoissa, ja managerismies oli ikäänkuin ollut näkemättä sitä. Nyt oli selkeästi  jotain uutta ja vakavampaa ilmassa. Seuraavana päivänä tuo muutos toimintaan sitten selvisikin, sillä Saksassa asuva resortin omistajanainen saapui tontille. Ja kun rouva saapui, Legon metsästys alkoi. 

Häivy, häivy!

 

 

- kuului moneen otteeseen. Ainakin niin moneen, että sanoin jo Tompalle kerääväni kampsuni ja muuttavani muualle. Lego ei missään nimessä pystyisi pitämään puoliaan kadulla. Nämä on muuten niitä asioita, jotka pilaa ainakin itseltäni ison osan fiiliksestä. En kuulu niihin ihmisiin, jotka ajattelevat että "sehän on vain koira ja kyllä se pärjää", vaan mulla eläinten kaltoin kohtelu menee suoraan sisuksiin. En pysty nukkumaan, enkä sitten oikein nauttimaankaan mistään.

Voin sanoa tässä ja nyt, että mikäli koirien tuominen Suomeen olisi yhtään helpompaa ja nopeampaa, kirmaisi Kemiönsaaressa nyt yksi turri lisää. Uuh, olisinpa pystynyt nappaamaan Legon kainaloon ja hyppäämään lentokoneeseen tosta noin vain.

 

Pikku Lego, turvassa meidän terassilla.

 

Juttu eteni sinä päivänä kuitenkin niin, että häätöyritysten hermostuttamana Lego haki turvaa meiltä. Piilotteli meidän jaloissa kovaäänistä omistajaa, joka löysi sitten viimein tiensä meidän terassille. 

Hei, pahoittelut tosta koirasta, rouva tokaisi. Me häädetään se pois ja saatte sitten olla taas rauhassa!

 

Tossa kohtaa onneksi tyyneyden perikuva, jota mieheksenikin kutsutaan, nousi rauhallisesti ylös ja sanoi vieläkin rauhallisemmin, mutta ERITTÄIN PAINAVASTI, että 

 

koirasta ei ole meille minkäänlaista haittaa, vaan se on erittäin hellyttävä ja herttainen pikkuinen otus.

 

Tässä kohtaa odottelin jonkinlaista sanakopua omistajan ja Tompan välillä, ja ihmettelin suunnattomasti mitä sitten tapahtui. Rouva ikäänkuin "tyhjeni". Kaikki raivo ja puhti jota hänellä Legoa kohtaan oli, katosi simpsalapim. 

Kun rouva oli muutaman kerran vetänyt syvään henkeä, aloitin rauhallisen keskustelun. Se meni jotakuinkin näin:

Minä: "Ymmärrän ettet välttämättä toivo tätä koiraa riesaksesi, mutta voin vakuuttaa että yksi hienoimmista jutuista tulla tänne kämpille on aina iloinen koira, joka tervehtii pusujen kera.

Rouva: "Mutta toiset asukkaat voivat pelätä koiraa?

Minä: "Tuskin tätä hellyttävää koiraa, mutta jos Legoa ei olisi, tänne majoittuisi mahdollisesti ilkeä koiralauma. Nyt Lego osaltaan huolehtii, että paikka pysyy tyhjänä muista koirista. Puhumattakaan niistä kymmenistä kissoista, jotka mouruaa aidan toisella puolella joka ikinen päivä, ja joita Lego häätää resortin alueelta pois (älkää hermostuko kissaihmiset, sillä tuolla hetkellä yritin pelastaa vain Legon). Eikä tässä puutarhassa pääse käärmeetkään rellestämään, sillä Lego on selvästi jo ottanut paikan reviirikseen niitten vuosien aikana, kun itse olet ollut poissa (tiedettiin ettei rouva ollut käynyt muutamaan vuoteen paikan päällä).

Rouva: "Mutta kun koira on vasta pentu (en tiedä mihin se vaikuttaisi?)

Minä: "Legon leuan harmaudesta päättelisin sen iäksi 7-9 vuotta,  ei siis pentu".

Rouva: "Hmm, tuossa on kyllä paljon ajateltavaa, eikä hänelle ole tullut edes mieleen että asia voisi todella olla paljon pahemminkin. Hänen täytyy jutella managerin kanssa, jos he sittenkin pitäisivät Legon".

Minä: "Ihanaa! Lego on hurmannut jo monet sydämet täällä".

 

Meidän pikku tönö Samui Beer Gardenissa.

 

Voi olla, että rouva hääti Legon alueelta pois välittömästi kun me lähdettiin Suomeen, mutta toivon totisesti ettei näin ole. Tuon keskustelun jälkeisinä päivinä rouva jopa silitteli Legoa ja se sai olla rauhassa resortilla, muttei kuitenkaan ollut tervetullut rouvan terassille. 

 

Ei ainakaan ihan heti.

Toivottavasti Lego onnistuu murtamaan tuon saksalaisen sydämen💜

Ps. Samui Beer Garden oli mukava paikka asua. Halpa, viihtyisä ja rauhallinen. Mikäli käyt siellä vaikka edes saksalaisella oluella, halaa Legoa puolestani. 

 

Samui Beer Garden oli paikkana ihan passeli. Toivottavasti Lego sai jäädä.

Olisin mieluusti ottanut Legon myös Boon ja Salsan kaveriksi.

 

4

Beach house ja onni onnettomuudessa

Kuka muistaa vielä meidän häädön? Tai beach house -unelman? Sepäs olikin aikamoista. Jutun voi lukaista täältä.

Ikuinen unelma

Kukapa ei olisi joskus haaveillut asuvansa pienessä kodikkaassa rantatalossa, jossa illan viimeiset äänet ovat meren pauhu. Ja missä aamut alkavat terassin ovien avaamisella turkoosin meren syleilyyn. Edelleen tämä mielikuva saa ihoni kananlihalle.

Me löydettiin sellainen. Muutettiin sisään ja haettiin koirat hoidosta Phanganilta. Elettiin unelmaa, kunnes saatiin häätö. Elämämme ensimmäinen, ja vain puolitoista viikkoa muuton jälkeen.

Ottihan se hieman ylpeyden päälle, vaikka silloinen välittäjämme sanoikin, että 'nyt Heidi mennään eteenpäin, eikä murehdita menneitä'.

Onneksi rakkaat sveitsiläiset ex-naapurimme pelastivat meidät silloin kattonsa alle.

Ja onneksi päästiin siitä hampaattomasta venäläisestä eroon.

Olihan se unelmapaikka.

Merivitamiinia oli tarjolla aamusta iltaan.

Ja koirillekin mainio pieni rantapoukama.

Hampaaton venäläinen

En yleensä kirjoita kenestäkään näin rumasti, enkä edes ajattele kenestäkään näin rumasti. Mutta tämä venäläistynyt ranskalainen gangsterivuokranantaja sai silloin karvani pystyyn. Saa vieläkin.

Näin hänet nimittäin. Ja säälin kaikkia hänen raivonsa kohteeksi joutuneita ystävällisiä HomePron myyjiä. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta pahalta se näytti.

Pysyttelin sivummalla ja seurasin, kuinka rantatalon ex-vuokranantajamme sätti ihmisiä naama punaisena, tökkien heitä rintaan ja osoitellen sormella ohimoonsa. 'Idiootit', saatoin melkein kuulla hänen huutavan.

Eikä Thaimaassa edes voi menettää hermojaan.

Vieläkin vuokralla.

Beach house nyt

Tässä yhtenä päivänä kävimme Tompan kanssa ihan vaan mielenkiinnosta katsomassa, josko rantataloon olisi löytynyt uudet vuokralaiset. Vaan eipä ollut. Suuri 'for rent'-kyltti roikkui portin pielessä edelleen.

Olin hieman vahingoniloinen, sillä tällä hetkellä hän ei löydä siihen ketään. Koko alue pienen rantatalon ympäriltä on muuttunut valtavaksi rakennustyömaaksi ja jätevuoreksi.

Vaikka onkin todella harmi, että nämä viimeisiin lukeutuvat pienet ja sympaattiset paikalliset rantaresortit puretaan ja tilalle rakennetaan lisää kansainvälisiä ylihinnoiteltuja hirvityksiä, niin tässä kohtaa koin osoitteen olevan aivan oikea.

Huokaisin raskaasti helpotuksesta.

Ilman häätöä me asuttaisiin siinä rakennustyömaan keskellä ja kiroiltaisiin menetettyjä yöunia. Maisemista nyt puhumattakaan. Hampaaton venäläinen olisi ehkä jo toteuttanut uhkauksensa ja tappanut meidän koirat.

Onneksi ei käynyt niin. Onneksi meidät häädettiin.

Mikä onni onnettomuudessa!

Sympaattinen pikku resortti vielä silloin.

Ja tilanne tänä päivänä. Voi itku.

6

Welcome to the jungle

Nettiyhteys tökkii, puhelinyhteys tökkii, mutta hengissä ollaan. Kuuteen päivään on vaan mahtunut pirun paljon. Muuttoa, rotan ja Tokay -gekkon perässä juoksemista, vuotavan putken lisäksi muutama toimimaton. Mutta mikään ei yllätä, kuinka voisikaan? Muutettiinhan me viidakkoon.

Kun ei olla siivottu meitä ennen taloon muuttaneen Tokayn ulosteita, ollaan maalattu ja ihmetelty. Tiskattu pölyttyneitä astioita, ja ihmetelty. Fiksailtu järjettömiä putkiviritelmiä, ja ihmetelty taas. Sekä yritetty asettua taloksi. Tähän kummalliseen viidakkotaloon.

Sateen jälkeen paistaa aurinko :)

Kutsuvat oranssit portaat.

Ei muuten tuoksu tuckeen ulosteet yhtään hyvältä.

Viidakkotalo vei voiton

Uniin tullut viidakkotalo vei viimein voiton. Kodin vierestä löytyy nyt vesiputous, vaijeriliukurata, kahvila puussa sijaitsevine terasseineen, Tarzan baari ja luojan kiitos - meidän täysipäiväinen talonmies kahdeksan koiransa kanssa. Ei tarvitse tiukan paikan tullen luottaa ainoastaan Boon apuun, sillä Salsahan on prinsessa. Yhdessä olemme siis vahvoja.

Muutama huolettomana nukuttu yö sai nimittäin eri vivahteen, kun tarina kertoi vesiputoukseen heitetystä ruumiista ja kassakaapissamme olevasta aseesta. Kassakaappi sijaitsee 'varastohuoneessa', mutta ase ei ole siellä enää. Talon omistajan asuessa täällä se kuulemma vielä oli. Ymmärrän hyvin, ettei rouva viihtynyt talossa yksin.

Me sen sijaan viihdytään oikein mainiosti.

Talon vahti, Boo

Prinsessa Salsa nauttii elämästä.

Meidän talonmies

Meillä on täysipäiväinen talonmies, kahdeksan koiraa, yksi poika ja vaimo. Ei me näitäkään tarvittaisi, mutta kun näitä tuppaa kuulumaan pakettiin.

Yritettiin puolittaa talonmiehen työtaakkaa ajattelematta sitä, että se puolittaisi myös perheen ansiot. Joten me jatketaan koko porukan kanssa, vaikka tullaan varmasti tekemään paljon itse. On silti huojentavaa tietää että on joku kelle soittaa, kun tarvitsee apua. Kunhan osaa thaimaata.

Panom (talonmiehen nimi) ei puhu sanaakaan englantia. Meidän thaimaan kielen taito taas on lähes surkeata. Kun yksi tarkoittaa yhtä ja toinen ymmärtää toista, yllätyksiltä ei varmasti vältytä. Mutta hauskaa meillä on ollut, vaikkei kukaan tiedä mille nauretaan.

Talonmies Panom ja poika.

Unelmien makuuhuone

Vaikka en muistanutkaan, olen aina haaveillut valtavasta makuuhuoneesta, jossa voi herättyään nauttia tyhjän tilan antamasta energiasta. Nyt sellainen on. Tila täynnä mahdollisuuksia.

Sitä ei voi sisustaa noin vain, vaan sen kanssa täytyy elää ja katsella mitä se tarvitsee. Voi nimittäin olla, ettei se tarvitse mitään.

Uni on unelmien makuuhuoneessa ollut vallan nautinnollista, vaikka viime yönä välikatossa asuva 'salavuokralainen' ilmoittikin olemassaolostaan. Toivottavasti ollaan väärässä ja tyyppi on vain kattoon silloin tällöin hakkaava puunoksa. Tai korkeintaan sitten se karkuun päässyt Tokay -gekko. Mieluummin ei kuitenkaan viidakkorotta seurueineen. Pitänee soittaa tunkeutujasta talonmiehelle.

Koko makuuhuonetta ei saa kuvaan millään.

Villi luonto

Vaikka puutarha on hoidettu, on se silti sopivalla tavalla villiintynyt. Ei mitään geometrisiä pensasleikkauksia, vaan pitkiksi venähtäneitä kiinanruusuja, cashew -pähkinäpuita, banaania, kookosta, mangoja ja koko ajan kuuluvia ääniä.

Voisikohan täällä törmätä vaikka apinaan? Tai sitten kobraan? En tiedä, aika näyttää. Kymmeneen vuoteen ei talonmies ole nähnyt kobraa aitojen sisäpuolella (joo, meillä oli tulkki), mutta ulkopuolella ainakin kaksi. Apinoista ei ollut puhetta, mutta kyllä niitä tällä saarella on, ihan villeinäkin.

Me vasta opetellaan elämään täällä. Herätään aamukuudelta ääniin, eikä oikeastaan tee edes mieli kääntää kylkeä. Mieluummin ottaa kupin höyryävää kahvia ja kävelee ulos saamaan happimyrkytyksen.

Yksi harras toive mulla on; ettei pitkään aikaan tarvitsisi talorumbaan lähteä. On täällä sen verran hyvät fibat.

Täällä ei pysty tappamaan edes orkideaa.

Pieni allaskin löytyy.

Vuorten siimeksessä voi saada jopa happimyrkytyksen ;)

Ei haittaa herätä näissä maisemissa.

15

Talon metsästystä osa 6 - ihmiset

Sen jälkeen kun laitettiin oma asunnonhakuilmoitus paikalliseen FB-ryhmään, ei ole tarvinnut tavata koiravihaajia. Myös yllättävän moni talon omistaja on ottanut suoraan yhteyttä. Kovaa on menty ja kilometrejä kertynyt ihan helvetisti.

Kiteytyksenä voisin todeta että Samui on ylihinnoiteltu, mutta asunnon etsintä itsessään käy mainiosti uusiin ihmisiin tutustumiseen. Mielenkiintoisia tyyppejä, joitten seurassa vierähtää tehokkuuden kannalta aivan liian pitkä aika. Yllättävintä  on ihmisten avoimuus, mykistävää mutta vallan ihanaa.

Jo aikaa sitten kirjoitin kuinka huikeata on, että täällä voit istua samassa pöydässä sekä gangsterin, että psykiatrin kanssa. Tai vaikka kirurgin, aivan sama. Titteleitä ei tuijoteta. Me ollaan kaikki samassa veneessä, ollaanhan me Samuilla.

Maisemia matkan varrelta.

Tällaista pikkuriikkistä käytiin myös katsomassa.

Tässä pieni otos tapaamistamme talon omistajista:

Englantilainen papukaijanainen

Harvemmin täällä kuitenkin on niin, että rouva on ulkomaalainen ja isäntä paikallinen. Tässä tapauksessa oli toisinpäin.

Kiireisen paikallisen bisnesmiehen englantilainen kotirouva otti meidät vastaan puhuva papukaija olkapäällään. Lintuja oli muitakin, mutta tämä tanssiva kaija oli mainio. Lintua vähän ujostutti, vaikka muutaman tanssiaskeleen se suostuikin näyttämään. Veikkaan että hetken päästä olisin saanut pulun jo olkapäälle. Lähellä se ainakin oli.

Talo oli kahdelle ihmiselle valtava, ja seuraava vielä valtavampi rakentui jo viereen. Pariskunnan oli tarkoitus muuttaa sinne, ja meille olisi tarjolla tämä nykyinen lukaali.

Talo oli jotenkin surullinen. Se oli uima-allasta myöten kamalan likainen. Lattioilla oli linnun paskaa ja seinän vierustoilla roskapusseja. Rouvan sähkönsininen mekkokin oli epäilemättä kaijan ulosteessa, kun siellä ollessakin rouva totesi linnulle, että 'taisit plöräyttää juuri mun olkapäälle'. Miten voi asua paskan seassa?

Ei me nirsoja olla, mutta talossa saisi olla hyvät värinät. Se voittaa luksuksen mennen tullen.

Kuva viidakkotalon uima-altaasta

Viidakkokuningatar ja minä.

Saksalainen viidakkokuningatar

Kampaamoyrittäjäksi ryhtynyt viidakkohippi! Saarelle 22 vuotta sitten muuttanut saksalaisnainen hakee vertaansa. Nainen osti silloisen miehensä kanssa valtavan tontin halvalla paikasta, jossa luksusresortteja ei ole. Tämä melkein viidakossa sijaitseva 10 000 neliön tontti veti mykäksi. Samoin kuin nainen. Rouvasta voisi saada sydänystävän?

Kun 'what ever' -miesystävä taannoin muutti takaisin Saksaan, jäi rouva saarelle tontin vartijaksi. Entinen sukelluskouluyrittäjä ei viihdy mahtavilla tiluksilla enää yksin, vaan muutti 'lähemmäksi sivistystä' koirineen, ja otti meihin yhteyttä. Sillä hänellä oli kutina ihmisistä, jotka osaisivat arvostaa paikkaa. Eli siis siitä, että me oltaisiin ne ihmiset. Me kun etsittiin ilmoituksessamme myös mukavaa landlordia.

Paikka itsessään oli kuin minipentagon. Hassu kahdeksankulmainen talo salmiakkikaakeleineen hämmästytti ja ihastutti. Se sai vetämään henkeä moneen kertaan. Se tulee uniin, eikä jätä rauhaan päivälläkään.

Viidakkotalon keittiötä.

viidakkotalon ulko-olohuone.

viidakkotalon wc-taidetta

Koirille se olisi paratiisi. 4500 neliötä aidattua puutarhaa, jonka ympärillä reilu saman verran viidakkoa. Tämän ympärillä vielä paljon lisää viidakkoa. Ei naapureita, ainoastaan talonmies, joka perheineen ja koirineen asuu viereisellä tontilla. Sympaattinen mies, ihana vaimo ja hurmaava poika. Sekä kuuden koiran lauma. Me sovittaisiin varmasti kaikki hyvin yhteen.

Tämä olisi tilaisuus, jollainen tuskin koskaan enää tulee vastaan. Jos yläkerran makuuhuoneeseen pystyisi majoittamaan esikoisen ja 20 kaveria, saatte ehkä käsityksen mittasuhteista. Samoin kuin siitä, että pelkästään puutarhaan voisi hyvin rakentaa skeittipoolin. Puhumattakaan siitä 'omasta' vesiputouksesta, joka lorisee tontin kyljessä.

Odotettavissa olisi varmasti kobria ja muita luikertelijoita, mutta se mikä kolme vuotta sitten hirvitti, ei pelota enää. Ainoa kysymysmerkki on sijainti. Paitsi että se on vähän kaukana, viimeinen 400 metrin tieosuus on yhtä kivenmurikkaa. Ei katuvaloja, eikä asfalttia. Sadekausikin ongelmineen on tulossa. Selviäisikö siellä?

kuninkaallinen tie portilta viidakkotalolle.

Pakettiin kuuluva talonmies perheineen ja koirineen.

Valtavan makuuhuoneen sänky.

Ruotsalainen buddhisti

Me muuten mentiin viidakkotalosta suoraan tapaamaan tätä omistajaa.Toisaalta tämä kauluspaitaan pukeutunut ruotsalainen bisnesmies oli täysin erilainen viidakkorouvaan verrattuna, mutta toisaalta heitä yhdisti tietynlainen hippeys.

Ruotsalaisen isoisä oli suomalainen, joten tietyt sanat kuten rakkaus sujui suomeksi mainiosti. Ja tämä kaveri oli rakkautta täynnä. Bisnesten takia vuosikausia jenkeissä viettänyt mies oli päätynyt Samuille kuten mekin, lomien aikana puhjenneen rakkauden takia. Jo neljätoistavuotiaana herännyt kiinnostus buddhismiin oli aiheuttanut sen, että tie Aasiaan oli välttämätön. Ennemmin tai myöhemmin.

Nyt kuusi vuotta saarella pysyvästi asunut on mies on lähellä sitä, mitä on elämältään hakenut. Valaistunut, henkistynyt ja mielenrauhansa saavuttanut. Korkeasti kouluttautunut kaveri on paitsi insinööri, myös kallonkutistaja (kuten hän itse ilmaisi), sekä nyt viimeisenä meditointiretriittien järjestäjä.

Talo oli viimeisen päälle. Juuri remontoitu pieni unelma hyvällä paikalla, vaikka vähän kliini. Moderni, ehkä hengetönkin. Voisin hyvin kuvitella miltä seinät näyttäisi sen jälkeen, kun koirat kävisivät kuraisina nojailemassa. Mutta hyviä ihmisiä ja hienoja naapureita.

Jos tähän taloon muuttaisi, joutuisi varmasti viikon mittaiselle retriitille. Sekä ruotsalaisen valvovan katseen alle.

Mihin nyt?

Ykköspaikkaa pitää helppo kohde tutuissa maisemissa. Mukavan jenkin omistama talo turvallisessa kyläyhteisössä. Helppo kohde, jossa kaikki olisi valmiina. Se tosin vapautuisi vasta kolmen viikon päästä. Vuodet Thaimaassa ovat kuitenkin kasvattaneet rohkeutta, joten olisiko se nykyään jopa liian helppo?

Kakkospaikkaa pitää vahvasti kummallinen viidakkokohde. Kohde jota kolme vuotta sitten ei olisi uskaltanut edes harkita. Nyt se ei jätä rauhaan.

vielä näkymä viidakkotalon makuuhuoneen terassilta.

2

Ei vielä onnea talon metsästyksessä

Talon metsästys ei ole tuottanut tulosta. Vielä olisi viikko aikaa, ennen kuin sveitsiläiset majoittajamme palaavat tonteilleen, joten olisi huojentavaa löytää oma kolo siihen mennessä. Mutta viikko on pitkä aika, tai sitten ei.

Viikko ei riitä mihinkään, kun aikaa vieviä ongelmia ilmaantuu pyytämättä. Kuten tämä sveitsiläisten vesitankin hajoaminen. Ei naurattanut, eikä olisi ollut aikaakaan ihmetellä vesipumppuja ja putkia, tietämättä niistä tuon taivaallista. Pumppu kyllä toimi (ainakin äänen perusteella), mutta oli päivän selvää ettei millään ehditty kuluttamaan 12 000 litraa vettä yhden yön aikana. Ja sitä ennen melkein 12 000 litraa kahden viikon aikana, kun asuttiin rantatalossa. What???

Onneksi tämä kylä toimii kuin junan vessa. Vähän kun käy ylätalon respassa ihmettelemässä ongelmasta, niin jo alkaa miestä lappaamaan talolle. Tai ainakin tälle talolle. Muistan kyllä naapuritalossa asuessamme, että huomenna saattoi olla vaikka kolmen kuukauden päästä.

Ilman vettä ei olisi voinut odottaa kolmea kuukautta, vaikka uima-allas onkin. Hampaat, hiukset ja muut pesut kloorivedellä - ei kiitos.

Nyt on 'räjähtänyt' (kyläpäällikön toteamus) vesitankki ohitettu ja vesi johdettu isolta talolta putkia pitkin kohteeseen. Aikaa tähän vähän tuhraantui, ja se oli pois talon metsästyksestä.

Samoin oli suihkukaapin lasioven hajoaminen. Mä en tajua. Pikkuhiljaa voisi jutut alkaa menemään niin kuin Strömsössä.

Näitä kylttejä on nyt nähty, joka päivä monta tuntia.

Kotiin ei olla vielä löydetty

Mutta monia epäsopivia kohteita on karsittu listalta. Liian pieniä taloja, liian pieniä pihoja, älyttömän hintaisia rotiskoja isolla tontilla, ja vaikka mitä. Mutta ei tarpeisiin sopivaa. Avuliaisiin ihmisiin ollaan kyllä tutustuttu, kuten sellaisiin myötätuntoisiin ranskalaisiin, jotka olisivat olleet valmiita laskemaan vuokrapyyntöään, jotta koirat saisivat kodin. Koirien kanssa etsiminen kun ei ole niin helppoa. Mutta tämä talo oli vasta rakenteilla, eikä odottamiseen ole juuri aikaa.

Olen kovasti ihastunut ranskalaisiin, joita tuntuu olevan tällä saarella joka toinen talon omistaja. Elegantteja, ystävällisiä ja sivistyneitä ihmisiä, toisin kuin se hampaaton venäläistynyt gangsteri. Usein kuulee puhuttavan ranskalaisten ylimielisyydestä, mutta ainakaan täällä sellaista ei havaitse. Paitsi se gangsteri. Se oli oikeasti hampaaton.

Erään talon vahtikoirat.

Ja saman talon koirapäällikkö.

Hylättyjä taloja, menetettyjä maisemia

Näitä surullisia taloja ja jopa komplekseja on vähän joka puolella. Kalliilla aloitettu, muttei koskaan lopetettu, tai sitten saatettu valmiiksi, mutta sitten jotain tapahtunut. Valtavia lukaaleja tyhjinä ja rapistuneina. Täällä tyhjä talo on pian entinen, viidakko imaisee hyvin nopeasti.

Koska lisää vaan rakennetaan, uusia torsoja voinee odottaa. Näin talon etsijän näkövinkkelistä se on kovin harmillista. Kuka omistaa, mihin voisi soittaa ja pelastaa edes yhden näistä taloista?

Hylätty kokonainen kylä henkeä salpaavissa maisemissa.

Vain yksinäinen koira hylätyssä kylässä.

Mutta tässä on talo, jonka ottaisin ehkä heti. Saas nähdä...

Kun lähtee Chawengilta sivuun, näkee vielä sitä aitoa elämää. Tätä mä haluan.

Onnea uudesta työstä!

Mutta ei me onneksi olla ainoastaan puurrettu, sillä sekaan on mahtunut myös ilouutinen. Ystävämme Koh Phanganilta on käynyt pitkän haastattelukierroksen Samuin Bangkok hospitalissa, ja sai kuin saikin huippuviran. Onnea ihanalle Oikulle, meidän koirien pussaajalle, kun en itse pääse sitä tekemään.

Haastattelujen lomassa ollaan tutkittu yhdessä taloja, jännitetty tulevaa työpaikkaa ja iloittu sen saamisesta. On entistä huojentavampaa hakeutua Bangkok hospitaliin, kun tai jos sen aika vielä tulee. Nyt on turvallista sairastaa!

Oikku ja Moikku.

Paljon onnea uudesta työstä!

Kyllä täällä maisemia riittää!

4

Talon metsästystä osa 5 - häätö

Ihan oikein luit. Me saatiin häätö, alle kahdessa viikossa. Voitte olla varmoja, että paluu matkalaukkuelämään sapettaa ihan huolella. Ai miksi häätö? Ei mitään käsitystä, vain selityksiä ja arvailuja. Ja kaksi viikkoa hukkaan heitettyä aikaa. Eniten ottaa aivoon koirien takia, jotka on taas palautettu Phanganille. Tästä kuitenkin valtava kiitos Moikulle, ilman häntä oltais kusessa.

Näitä aamulenkkejä koirien kanssa jään kaipaamaan.

Mystinen vuokranantaja

Siis todella mystinen. Tämä ranskalainen, tosin agentin mukaan valitettavan venäläistynyt bisnesmies, saa vereni kiehumaan. Mikä on vaarallista, sillä kuuleman mukaan vuodet Venäjän bisnesmaailmassa on jättänyt jälkensä. Jos multa nyt kysyttäisiin vuokratako välittäjän kautta vai omin päin, kehottaisin kääntymään luotettavan välittäjän puoleen. Ilman välittäjää olisi meilläkin todennäköisesti jäänyt jo maksetut rahat ranskiksen kassaholviin.

Se mitä tiedämme talon omistajasta perustuu hänen omiin kertomuksiinsa. Ranskalainen bisnesmies vietti Venäjän kovassa yritysmaailmassa 18 vuotta, ja kyllästyi touhuun. Tehokkaana kaverina hän teki itselleen excellin maailman paikoista, yrittäen löytää seuraavan sijoituskohteensa. Plussineen ja miinuksineen Samui valikoitui taulukon ykköskohteeksi, joten homma oli selvä.

Mies pakkasi reppuunsa jäätävän tukun rahaa ja paperinivaskan ostettavista kiinteistöistä, saapui Samuille ja osti ne. Hotellia, resorttia, taloja ja yrityksiä. Tämä tapahtui kymmenen vuotta sitten. Vuosien varrella hän oppi vihaamaan thaimaalaisia, tai kuten välittäjä totesi, ihmisiä. Meitä kaikkia. Ja kaikkea.

Jotenkin huono asetelma etten sanoisi. Hullu mikä hullu.

Voi itku...

Vain me ja kalastajat

Mitä meille tapahtui?

Kun me muutettiin, omistaja oli äitiään tapaamassa Euroopassa. Avaimet taloon oli kateissa (kuten kirjoitin), mutta välittäjä piti parhaansa mukaan meistä huolta. Palattuaan omistaja ilmestyi välittömästi talolle tsekkaamaan että kaikki oli ok. Mulkaisi koiria ja lupasi palata seuraavana päivänä.

Suunniteltiin yhdessä terassille kattoa ja hän lupasi jopa lähteä ostoksille mukaan. Uunista puhuttaessa ranskis kertoi häneltä löytyvän yksi ylimääräinen, jonka voisimme hyvin saada. Pitää laittaa vuotavat rännit kuntoon, samoin kuin hajonnut ikkunan karmi.

Kaveri tuli ja meni. Vähän turhan tiheään, mikäli meiltä kysytään. Mutta pitihän asiat saada kuntoon. Tullessaan omistaja joutui sen hetken odottamaan portin ulkopuolella, että saatiin Boo ja naapurin Dummy hihnan päähän. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta sekös omistajaa sitten vituttikin.

Ja, tämä oli se syy miksi saatiin häätö. Siis se, ettei hän voinut vain pamahtaa portista sisään, vaan oli parempi ilmoittaa tulostaan etukäteen. Ihan niin kuin vuokrasopimukseenkin oli kirjoitettu. Ja aivan niin kuin jokainen meistä vuokralaisena pitää vähintään kohtuullisena. Taitaa Suomessa olla ihan omat pykälätkin vuokranantajan oikeuteen tarkistaa omaisuutensa. Tietenkin voi tulla, muttei ilmoittamatta etukäteen. Olisihan se sekopäistä, ettei koskaan tietäisi milloin vuokranantaja istuu keittiön pöydän ääressä, kun tulee väsyneenä kotiin.

Hänen aikansa kiireisenä bisnesmiehenä ei riittänyt ilmoittamiseen, mutta hänen aikansa riitti käymään kerran päivässä. Hermothan noihin visiitteihin meinasi mennä, mutta yritettiin ymmärtää. Ehkä ne joskus olisivat loppuneet. Mutta kuten kaveri totesi, hänen aikansa ei riitä ilmoittamaan tulostaan, eikä hän halua joutua tappamaan meidän koiria.

Oli siis helvetin paljon helpompi häipyä, ennen kuin olisi liian myöhäistä ja koirat raatoina pihalla. Vaikka ennen sopimusten allekirjoittamista omistaja oli hyväksynyt koirat, eivät ne enää puolentoista viikon jälkeen sopineet kuvioihin. Eikä se sopinut meidän kuvioihin.

Päästiin yhtenä päivänä seuraamaan häitä rannalla.

Norsujakin näkyi

Talon metsästys jatkuu

Me muutettiin takaisin meidän valtavan ihanille sveitsiläisille naapureille kissa -ja koiravahdeiksi. Matkalaukkuelämä sai näin ollen ikävästi jatkoa. Mutta onneksi oli paikka johon tulla.

Ensi kerralla kuuntelen sitä sisäistä ääntä, joka yritti nytkin piipittää. Kuulin äänen, vaan en kuunnellut. Talo rannalla houkutteli liikaa.

Joten metsästys jatkuu. Ehkä me laajennetaan aluetta ja löydetään joku helmi. Toivottavasti uusi mesta löytyy pian, sillä takki on nyt tyhjä. Onneksi on nämä ihanat ystävät täällä.

Jos me ollaan nyt hetkellisesti finaalissa, niin oli välittäjäkin. Tämä oli heidän firmansa ensimmäinen vuokrauskeissi kyseisen omistajan kanssa ja tähän kuulemma jääkin. Hän olisi myös viikon loman tarpeessa.

Mutta kuten ystävämme Rock sanoi tullessaan taas auttamaan meitä muutossa ja nähdessään orastavan hermoromahduksen - let it be. Antaa siis olla. Tästä suunta on ylöspäin.

Voi itkun itku...

16