Kartano katkolla?

Sadekausi

No niin, yritä tässä nyt sitten saada jonkinlaista tarinaa aikaiseksi, kun sähköt välillä on ja sitten taas ei. Eilen oltiin melkein koko päivä ilman sähköä (ei siis vettä eikä vessaakaan), joten vaikka kuinka yrittää olla reipas, niin huomaan silti pienen kiristyksen otsalohkossa. Varsinkin kun pitäisi saada jotain aikaiseksi, kuten esimerkiksi kirjoitushommat ja opiskelu. Vettä tulee nyt taivaan täydeltä, ja usein nämä paikalliset sähköt ottaa siitä nokkiinsa pamahtaen itsensä pois toiminnasta. Kuten eilen aamulla kuuden aikaan; hirveä pamaus ja sen jälkeen pimeys. Vaikka nukun aina korvatulpilla kuorsaavan kanssanukkujan ja kylällä haukkuvien koirien takia, niin mitkään korvatulpat ei estä niitten pamauksien saavan hyppäämään sydän kurkussa ylös sängystä.

Säälittää meidän kiinalaiset vuokralaiset, jotka tulivat muutaman päivän visiitille pari päivää sitten. Kaksi niistä on jo mennyt joko sähkökatkoksissa tai sateessa, tämä päivä vielä molemmissa. Eilen tuli kiukkuisia viestejä heti aamutuimaan, että 'sähköt ja putkimies tänne heti, me ei voida olla', mutta kun näille asioille me ei mahdeta mitään. Sähköt tulee, kun ne tulee. Ja kun ei ole sähköä, ei ole vettä, ei siinä paljoa putkimiehet auta. Mahtaa Airbnb:n kommenttiboksiin tupsahtaa positiivista palautetta Samuin majoittumisesta, varsinkin kun heillä on huomenna aamulla jo kotiinlähtö. Meidän peitotkin oli kuulemma liian 'liukkaita'?

Tämän päivän kuvat liittyvät 'meidän kartanoon'. Tässä ihanaa pihaa.

Remontti

Kuten ehkä muistatkin (jos et, niin käy lukemassa täältä), me asutaan unelmatalossa. Sellaisessa, josta ollaan haaveiltu jo vuosia. Tätä talon ja meidän välistä rakkaussuhdetta on kestänyt nyt noin yhdeksän kuukautta ja erittäin hyvin ollaan kotiuduttu. Niitä aamuja, kun otat kahvikupin käteen ja menet uima-altaalle rapsuttamaan koiria, ei voi oikein edes sanoin kuvailla. Me tehtiin silloin muuttaessa alkuun kahden vuoden vuokrasopimus, joka oli meidän niin halutessa helppo jatkaa. Näin me ainakin ajateltiin. Ja mitä pidempään ollaan tässä oltu, sitä enemmän ollaan juurruttu. Jopa niin, että ajateltiin ennen edellistä Satunin viisumireissua järjestää talolle pientä pintaremonttia. Onhan tänne kohta kömpimässä perheen esikoinen ja muitakin vieraita Suomesta yksi toisensa jälkeen.

Me ollaan aina oltu kovia remontoimaan ja rakentamaan; aitaa, puutarhaa, kotia, myymälää ja skeittiparkkia (joka onkin Pohjois-Espoossa jo kymmenen vuotta ilostuttanut skeittaajia), joten ajateltiin kolmen päivän riittävän mainiosti. Yllättävän paljon näihin seinäpinta-aloihin mahtui kuitenkin mutkaa, puulistaa, kattokoristetta ja karmia toisensa perään, joten kaksi viikkoakaan ei alle puolen talon maalaamiseen ihan riittänyt. Oli vaan pakko hoitaa pahimmin pinttyneet ja rikkinäiset seinät ensin ajatuksena hoitaa keväämmällä sitten loput. Näissä lämpötiloissa remontointi (vaikka olikin vain maalausta) on hikistä hommaa, mutta lopputulos oli kyllä niin mahtava ja valoisa.

Ja kaikki tämä lähti siitä, että haluttiin vaihtaa raskaat lohenpunaiset verhot kevyisiin ja vaaleisiin. No verhojen jälkeen seinien väri ja kunto ei tietenkään enää kelvannut. Sen jälkeen päädyttiin maalamaan olohuoneen seinät, jonka jälkeen katto ei enää kelvannut, joka johti keittiön maalaamiseen ja niin edelleen. Ketjureaktio oli valmis. Mä veikkaan, että ilman meidän pakollista viisumireissua tässä urakan välissä maalattaisiin nyt yläkertaakin niskat jäykkinä ja pinna kireänä viiden viikon urakasta. Onneksi tuli se reissu väliin.

Kuten huomaatte, kattoa myöten oli keittiössä remontoitavaa.

Tässä ovia ja ikkunoita myöten maalattu keittiö

Kartano katkolla?

Sillä; kun me tultiin viisumireissulta, lähetettiin vuokranantajalle kuvat uusitusta ilmeestä ja vastaanotto oli kyllä yllättyneen iloinen. Oltiin saatu maalaamiseen lupa jo silloin taloon muuttaessa, se oli yksi meidän ehdoista, vaikkei vuokranantaja luvannutkaan sponsoroida muutostöitä. Mutta jos itse haluan viihtyä 'kodissani' vielä astetta paremmin, olen valmis maksamaan sen pienen remontin ja tuunauksen itsekin. Siinä vaiheessa ranskalainen vuokranantajamme totesi kyllä meille, että 'teidän kannattaisi ehdottomasti ostaa koko talo', mutta ei ajateltu heittoa silloin sen enempää.
 
Sitten tuli sateita vähän enemmänkin. Vaikka oltiin kummasteltu yläkerran kylpyhuoneen katossa olevaa pientä reikää aiemmin, niin sateitten myötä reiän syykin selvisi. Katto vuoti, ei paljoa mutta kumminkin. Tunnollisina vuokralaisina ajateltiin taas talon omistajan parasta ja ilmoitettiin asiasta eteenpäin. Vuotava katto kun on harvemmin ja pidemmän päälle kiinteistölle mikään hyvä juttu. Pari kylän työmiestä kävi tikkaitten kanssa katsomassa tilanteen, ei tiedetä mihin johtopäätökseen tulivat, mutta tämän jälkeen tuli omistajalta se viesti, jota ei oltaisi vielä haluttu kuulla. Talo lähtee myyntiin. Ehkä se katto oli vaan liikaa, huoh...

olohuone vanhalla värityksellä

ja tässä uudella.

Meille on tarjottu etuosto-oikeutta taloon, hintakin tuntuu näitä markkinoita edes hieman jo tuntien ihan järkevältä, mutta halutaanko me ostaa? Sellaisia summia käteistä ei tietenkään loju tileillä, mutta jos osto osoittautuisikin mahdolliseksi, niin mitä sitten? Hitsi kun tietäisi...

En tiedä minkä fakiirin olen sisältäni löytänyt, vai onko vapaus sekoittanut pään totaalisesti, mutta jotenkin taas tämä 'yhtään ei tiedä mitä tulee tapahtumaan'- tilanne on kivuliaan kutkuttava. Jos joku muu ostaa talon, pitääkö meidän tekemämme vuokrasopimus, vai joudummeko taas muuttamaan? Vai pääsemmekö muuttamaan? Ehkä tämäkin on sitä vapautta josta juuri kirjoitin; tulla ja mennä miten huvittaa, tai vaikka ei huvittaisikaan...

Hirvittäisikö sua tällainen epävarmuus?


aikamoinen lapsenkakan väri oli vanhoissa seinissä.

Ja nyt, paljon enemmän valoa ja avaruutta.

Ei tästä ihan helpolla tee mieli lähteä.

12 kommenttia

  1. Jotenkin niin ihanaa ja helpottavaa lukea näitä sun juttuja ja teidän säätöjä - en olekaan ainoa vapaaehtoisesti maailmalla oleva (ex-pedantti-kontrollifriikki) säätäjä, joka vieläpä nauttii huomisen epävarmuudesta. Tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Joten kiitos, tunnen itseni vähän vähemmän sekoboltsiksi. Tsemppiä asunto-pähkäily-kuvioihin. Me aikanaan päädyimme ostoon, jotta pääsisimme landlordeista eroon. Mutta vain summalla, jonka kaikkein pahimman kauhuskenaarion (ulkomaalaiset ulos ilman mitään korvauksia) toteutuessa olemme valmiita häviämään. Hieno uima-allas ja kivan näköinen talo. Plus skandinaavista silmää miellyttävät maalivalinnat :) Jos joskus päädytään Samuille niin kysellään sulta majoitusvinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa Siri, että ei olla kumpikaan yksin säätöinemme ;). Piristävää kuulla, että hengenheimolaisia löytyy!
      Ja ilman muuta, mikäli tulette tänne päin, niin pyrin antamaan parhaat mahdolliset vinkit. Missä päin te muuten asutte?

      Poista
  2. Jäin oikein miettimään, että mitenkäs itse. Epävarmuus ei ole paras kaverini. Jos haluaa olla määrätyllä paikalla pitkään, niin varmaan osto kannattaa. Saa laittaa talonsa oman näköisekseen. Jos taas on lähtenyt vapaus repussa reissuun, niin omaisuus sitoo...Onnea päätökselle, mikä sitten onkin.

    VastaaPoista
  3. Tätähän me juuri pohditaankin, vapauden ja sitoutumisen eri puolia. Ja tietenkin toi raha tässä myös ratkaisee. Mutta saas nähdä miten asiat etenee...
    Kiitos Leena tsempeistä :)

    VastaaPoista
  4. Tohon veteen..
    Itse Filippiineillä ja täällä sama ongelma. Käytännössä minulla on aina kaksi saavia vettä täynnä, joten ei haittaa vaikka sähköt poikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta, että pitäisi jo tässä vaiheessa meidänkin osata varautua, mutta jotenkin se aina osaa yllättää. Vähän niin kuin talvi Suomessa ;)

      Poista
  5. Ihan pöytä olohuoneessa. Toistan itseäni, mutta ihailen teitä kun toteutatte unelmianne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään Sari. Täällähän nämä asunnot yleensä vuokrataan edes osittain kalustettuna, mutta useimmiten kalusteet voisi heittää saman tien kaatopaikalle. Tässä kämpässä on omistajalla kyllä ollut makua ja suuri osa tavarasta on todennäköisesti jotain balituontia. Mutta kiva meille :).
      Taidat sä Sari itsekin toteuttaa unelmia koko ajan :)

      Poista
  6. Voi ei, onpa huonoa tuuria... Vaikeita päätöksiä nuo asuntoasiat. Toisaalta vapauttaa, jos ei ole omistusasuntoa ja toisaalta on muiden armoilla. Kuitenkin aina varmasti löytyy hyviä pidemmän ajan vuokravaihtoehtoja, jos on pakko lähteä. Onhan se harmi, kun on ehtinyt sielunsa kiinnittää paikkaan.
    Kaikki kyllä lutviutuu, believe it!
    Asennekin teillä on sopivan positiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan Minttu jo totuttu tähän tuuriin ;). Taidetaan olla ainakin siinä mielessä hengenheimolaisia, että mitään turhia kahleita ei välttämättä kaipaa. Onhan nämä muksut ja koirat, mutta kyllä niittenkin kanssa voi muuttaa. Odotan mielenkiinnolla, mihin tilanne tästä kehittyy :)

      Poista
  7. Jannityksella odotan mita tapahtuu seuraavaksi. Kylla mua tietty epavarmuus aina arsyttaa mutta olen tottunut elamaan taallakin sen kanssa. Ikinahan ei voi tietaa mita aamulla uutisissa sanotaan, milloin työpaikka menee tai pankki kaatuu tai jotain muuta absurdia kuten asunto alta. Tsemppia, kylla te parjaatte kun olette jo useimmissa liemissa kierineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan ihan yhtä jännittyneitä, mutta edelleen luottavaisina. Onhan tässä matkan varrella elämä opettanut yhtä sun toista, joten kävi miten kävi, niin eteenpäin mennään.
      Ja kyllä teillä siellä Petra on taatusti myös mielenkiintoiset oltavat, kun huomisesta ei tosiaan aina tiedä.
      Tsemppiä sinnekin :)

      Poista

Back to Top