Keittiöremontti - osa 1

Eikö olekin aivan turha kuvitella fiksaavansa vain se yksi kohta kämpästä? Vai onnistuuko teillä muka niin, että maalaan vaan tuon seinän ja se on sitten siinä?

Meillä ei todellakaan onnistu. Ei ainakaan täällä.

Nopeaksi ja vaivattomaksi suunniteltu pieni fiksaus paisuu, ja hetken päästä huomaakin elävänsä keskellä valtavaa remonttia.

Mutta jotain tällaista me osattiin EHKÄ odottaakin.

Tästä se nimittäin lähti...
Komeat keittiön kaapit sai häädön

Keittiöremontti

Kaksi ja puoli kuukautta on ehditty ihmettelemään, mitä kaikkea sitä tulikaan hankituksi ja minkämoisiin hommiin tulisi tarttua ennen talvea.

Kylmä eteinen pitää saada lämpöiseksi, keittiö toimivaksi, muovimatot lattioilta huitsin nevadaan ja siinä samassa olisi viisasta katsoa mitä lattiat kätkee alleen.

Aikamme arvottuamme päätettiin aloittaa keittiöstä. Kohta kolme kuukautta kylppärin lattialla tiskattuani, nyt voisi olla oikea hetki.

Ensin päätettiin purkaa turhat kaapit keittiön nurkista, jotta päästään lattian kimppuun. Tarkoitus oli jättää ulkoseinien pinkopahvit paikoilleen, mutta eihän siitä mitään tullut. Kaapit vei mennessään osan pinkopahveista.

Ihme että edes kuvittelin jotain muuta.

Tuli sitten revittyä koko tupa hirrelle, joka tarkoitti sitten myös ovien ja ikkunoitten listojen ja karmien repimistä. Aikomuksena on nimittäin jättää ainoastaan sisäseinä hirrelle, eli ulkoseinät pitää nyt peittää pahveilla uudestaan. Ja jotta sen voi tehdä kunnolla, piti ikkunoitten listat repiä pois.

Paisuu, paisuu...

Kulmakaapit poistamalla saadaan lattia auki.

Ja niitä kaappeja riitti.

Kun keittiön seinäkaapit oli revitty hitolleen, jäi osa katosta ilman pinkopahveja. Se taas tarkoittaa koko katon pinnoituksen uusimista.

Shit, olisin halunnut vaan kaivaa kattoparrut esiin, mutta nyt on tehtävä koko h#lvetin katon pinnat uusiksi.

Papereitten alta löytynyt kattolaudoitus osoittautui kyllä aika mainioksi, joten saa nähdä mitä siitä voisi keksiä. Valitettavasti myös ainakin yhden kattoparrun kimpussa on jotkin muurahaiset hääränneet, ja lahoa löytyy. Kattoparrun vaihtamiseen ei TODELLAKAAN oltu varauduttu, sillä se vaatii jo apuvoimia.

Sitten vielä se lattia, jonka päällä ollut muovimatto oli ehkä maailman hirvein. Kun ei voinut tietää mitä muovimaton alta löytyy, oli sellainen pikkuinen jokerivoitto löytää alta kohtuukuntoinen lautalattia.

Lattia täytyy kuitenkin vielä avata, jotta päästään käsiksi vanhanaikaiseen multipenkkiin. Tavoitteena olisi muuttaa se rossipohjaksi.

Nyt jo hirvittää remontin laajuus. "Nopeasti" värkätyt kesähuone ja huussi ovat kuitenkin talon remppaan verrattuna pala kakkua.

Pari hetkeä on jo vilahtanut mielessä, että jos sittenkin ihan ekaksi remontoisikin pihalla seisovan camper vanin. Jos jostain (kumman) syystä tulisikin tarve startata muihin maisemiin - nopeastikin...

Saa nähdä minkä tuomion lahonneet hirret saavat.

Mutta lautalattia löytyi sentään :)

6 kommenttia

  1. Noin siinä taitaa usein käydä kun käy remppaa tekemään, kaikki leviää käsiin!
    Tsemppiä sinne ja hei, toi lautalattia on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on Outi, en ymmärrä miten mä edes kuvittelin jotain muuta ;)

      Kiitos tsempeistä<3 Eilen meillä oli 18 v hääpäivä, ja unohdettiin remonttihulinoissa koko juhlapäivä ;)

      Poista
  2. Mekin saatiin just keittiöremontti valmiiksi! Hyvin samanlainen keittiö oli kuin tuo teidän, mutta itse maltettiin pitää remontti vaan siinä tilassa. Yllättävän paljon tavaraa ja remonttiroskaa irtosi keittiöstä itsestään, kokonainen vaihtolava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, onnea teille uudesta keittiöstä!

      Siis meillä on ainakin yksi vaihtolavallinen keittiön purkujätettä tossa pihan perällä odottamassa kaatopaikalle roudaamista. Saa nähdä ehditäänkö kuljettaa ennen lumen tuloa.

      Poista
  3. Ihanan tilava tuo teidän keittiö! Meidänkin olisi tarkoitus lähiaikoina tehdä keittiöremonttia täällä Oulun asunnossamme. Tila on sen verran pieni, että se olisi tarkoitus saada hieman toimivammaksi kaappien uudelleen sijoittelulla ja vaaleilla pinnoilla lisätä vähän tilantuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Me saatiin kyllä paljon lisää tilaa purkamalla keittiön vanhat komerot, eikä meille tullut keittiösaareketta lukuunottamatta muita kiinteitä kaappeja. Voidaan siis jatkossakin liikutella noita muutamia kaappeja uusiin paikkoihin, kun kaivataan muutosta.

      Tsemppiä teidän keittiön muutokseen :)

      Poista

Back to Top