Toivepostaus - Suomi versus Samui

Tässä matkan varrella mulle on tullut kamalasti kyselyitä, miksi pitkään aikaan ei ole ilmestynyt Samui -postauksia. Useimmat teistä kuitenkin tietävät, että meidän porukka on ollut harhapoluilla ja viimeiset kahdeksan kuukautta ollaan haahuiltu kuin kummitukset hiljaisella Kemiönsaarella. 

Meinasin ensin kirjoittaa että kuusi kuukautta, mutta korjasin sen välittömästi seitsemäksi. Sitten rupesin oikein kalkuloimaan, ja kyllä se kuulkaa niin nyt on - kahdeksan kuukautta on tullut täyteen.

Kahdeksan kuukautta!

Aika on saanut siivet alleen.

Ollaan kyllä oltu pihalla kuin tuulimyllyt ja uskon tämän hämmentävän olotilan jatkuvan. Sitä en tosin lupaa, että oltaisiin putkeen vielä seuraavat kahdeksan kuukautta paikoillamme, ennemmin uskon pihan kulmalle tyystin hyytyneen camper vanimme vielä starttaavan johonkin päin Eurooppaa.

Ilman koiria suunnattaisiin helmikuussa varmasti Samuin vuosittaisiin fribakisoihin, mutta koirien kanssa kuvio on liian haastava lyhyelle visiitille. Samuin aika on sitten, kun voidaan satsata siihen pidempi periodi.

Mutta enivei, viisi vuotta Samuilla ja ainakin yhden asian olin muistanut oikein - Suomessa on maailman pisin syksy.

Samuin vuosittaiset fribakisat, kyllä kelpais...


Toivepostaus- kun on kerran kyselty

Oikeastaan tämä on toivepostaus, sillä moni on myös viesteillä pyydellyt tekemään vertailua Suomen ja Thaimaan välillä. Ehkä tässä vaiheessa Suomessa oleskelua sen voikin tehdä, nyt kun maalaisromanttinen suomalainen kesä on jo aikaa sitten unohtunut.

Kauanko tätä syksyä on jo muuten jatkunut? Neljä kuukautta? Ei ole todellista...

Todennäköisesti olen väärä henkilö vertailemaan Suomea ja paratiisiani Samuita, sillä näinä loputtoman sateisina päivinä olen romantisoinut Samuin vielä vaaleanpunaisemmilla rilleillä ja ihastuksen huokauksilla, kuin koskaan siellä asuessa.

Mutta yritin parhaani mukaan säilyttää objektiivisuuden:

Samuin sadekautta

ja Samuin värejä

Suomi versus Samui

  1. Suomessa on HELVETIN PITKÄ SADEKAUSI, Samuilla se kestää pahimmillaan noin kuukauden (joskus parikin), mutta sillekin aikajanalle mahtuu aina kuumia biitsipäiviä ja tunnin hillittömän sateen jälkeen voi taas nauttia auringosta ja lämmöstä.
  2. Suomessa kunnallinen hammashoito on ammattitaitoista ja Kemiössä käsittämättömän toimivaa. Mutta Samuilla YKSITYINEN HAMMASHOITONI maksoi puolet Suomen kunnallisesta. Lisäksi Samuin hammaslääkärini lauloi aina (kerroin tästä muuten nykyiselle hammalääkärilleni, mutta hän ei tarttunut vinkkiin).
  3. Suomessa on maailman parhaimmalle tuoksuvat joulukuuset. Samuilla ei ole kuusia lainkaan, mutta huumaavaa kukkaistuoksua riittää kyllä vuoden jokaiselle päivälle.
  4. Suomessa on kesän loputtua joka puolella tyhjää. Samuilla on low seasonin aikaan tyhjää siellä täällä, mutta jossain on AINA IHMISIÄ JA MENOA.
  5. Suomessa on tajuttoman KALLISTA. Vaikka bahtin kurssi euroon suhteutettuna onkin nyt liian kova, normielämä on siellä siltikin halpaa.
  6. Suomesta saa IHAN KAIKKEA (paitsi Kemiönsaarelta), ja se on kyllä juhlimisen arvoinen juttu. Vaikka Samuillakin selviää tätä nykyä melko hyvin, ilman kaikkien siellä asuvien tuntemaa verkkokauppa Lazadaa jäisi moni hankinta tekemättä. 
  7. Valtaosan vuodesta Suomi on väritön (mulle ruskea ja harmaa eivät ole värejä). Samuilla 365 päivää vuodesta on täyttä turkoosia, fuxiaa, syvää vihreätä, kirkkaan keltaista, valkean eri sävyjä, pinkkiä, tulista oranssia - näin nopeasti vaan muisteltuna.
  8. "SääntöSuomi" tuntuu näin Samuilla vietettyjen vuosien jälkeen hämmästyttävän iisiltä. Enemmän lomaketta, viranomaisia, leimoja ja sääntöjä taitaa nykyään löytyä Samuilta kuin Suomesta. Hullujen sääntöjen Thaimaa, you know...
  9. Suomessa ei tuppaa saamaan käteistä enää mistään. Samuilla taas käteinen on päämaksuväline, siksi pankkiautomaattejakin löytyy 50 metrin välein ja risteyksistä ainakin neljä kappaletta.
  10. Suomi tuntuu menevän nukkumaan auringonlaskun aikaan, eli meidänkin töllissä puetaan pyjamat päälle jo iltapäivällä (pimeyden laskeuduttua) saunan jälkeen. Samui valvoo sitä vastoin AINA, 24/7. Ja se on kyllä mahtavaa!

Tässäpä nämä tämän hetken mielen päällä olevat eroavaisuudet. Kuten vähän varoitinkin, tarkkaavaisimmat osaavat rivien välistä lukea pienen paniikin.

Miten ihmeessä te selätätte tämän harmauden? Mä olen laittanut jo kaikki jouluvalot, tuhat kynttilää palaa joka ilta, on hyasintteja ja joulutähtiä, jopa joulukuusi on kannettu sisään ja koristeltu.

Vaan ei auta.

Joka aamu kurahousuja päälle vetäessäni teen päätöksen...

Thaimaan säännöt, aina ei hymyilyttänyt...

Suomessa ei mitkään valot tunnu auttavan...

8 kommenttia

  1. Sun sydän on jäänyt Samuille. Tiiätkö, sun pitää päästä sinne takaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on. Ihana kun joku pukee sen sanoiksi, kaikki tuntuu heti paljon yksinkertaisemmalta.

      Kiitos Outi<3

      Poista
  2. suomi vs thaimaa, no ikinä ei tulis edes mieleenikään noiden verstausten jälkeen astua edes jalallakaan suomen kamaralklle. noo sen verran löysään että JOS pakko on viisumia ei saa tai rahat totaaalisesti lopuu ,onneks on pieni eläke edes ni ei lopu ihan kokonaan. tai jokin muu pakotuskeino nini tulen kyllä suomeen ja melkovarmasti rahan puutteen takia jumitun myös sinne kun ei takaisin pääse. näin olen sen miettinyt että mafdollisesti käy. siksi en ottaisi edes riskiä käydä suomessa, no ainoastaan tulevissa perunkirjoituksissa on pakko käydä kait ja samalla lekurille jalkaa näyttämässä ja silmät ja pari muuta asiaa vois hoitaa sit pois päiviltä. ja palata takas mamman hoiviin huonon ruan ja ikuisen oleskelun relaxin tahtiin hehe.en tosiaan tajua ihmistä joka JOS kerran on saanut asiat siihen malliin että ei tarvi mistään pakosta suomeen mennä miksi ihmeessä joku edes harkitsisi sinne sohjois-korean rikollishallituksen hoiviin menoa edes ajatuksissaan, ei kiitos jos vain saan vältettyä moisen kauhukuvan. ei ikinä enää suomen paskalandiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän sua Masa, vaikka sun mielipiteet aika jyrkkiä ovatkin. Ollaan me tässä mietitty, että olisiko meillä ollut jotain muuta vaihtoehtoa, kuin tulla pojan jatko-opiskelun takia Suomeen. Ja kyllä me voidaan taputtaa itseämme olkapäille, oikein me tehtiin. Kyllä me ehdidtään vielä palaamaan sinne ihanaan tropiikkiin.

      Poista
  3. Kyllä on sydän jäänyt Samuille jo silloin 19 vuotta sitten. Pian takaisin!

    VastaaPoista
  4. Hyviä pointteja ja samaa mieltä :) Viitisen kuukautta nyt asuneena ja ensimmäistä joulua viettämässä on aika erilainen tunnelma kuin Suomessa ollessa. Vähän kaipaan Fazeria, kestäviä tavaroita ja ihmisten ammattitaitoa ja -tietoa esim Homeprossa käydessä, mutta en minä kyl ihan heti ole takaisin tulossa. Ja kosteuden voisin antaa pois asunnon sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hiton hyvin Markus, ettei ihan heti tee mieli palata takaisin, eikä muuten kannatakaan. Ja tämän voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Samui on kaikista ongelmistaan huolimatta ainutlaatuinen, sille pitää vaan antaa aikaa. Ja vielä tulee hetki, kun se kyllästyttää todella paljon, mutta sitten taas hetken päästä on rakas kuin mikä.

      Samui ei lähde meistä koskaan, ja mitä todennäköisimmin palataan sinne ennemmin kuin myöhemmin :)

      Vieläkö Homeprossa keskipäivän aikaan järjestetään henkilökunnan jumppatuokiot? Se on muuten hauskaa katsottavaa ;).

      Se kosteus kämpästä onneksi poistuu, kunhan ne kuivemmat kelit vaan palaavat. Homeprosta kannattaa ostaa niitä kosteuden poistajaboxeja (maksoi 99 bahtia). Yllättävän toimivia, vaikka niistä valitettavaa muovijätettä syntyykin.

      Nauttikaa meidänkin edestä!

      Poista

Back to Top